Beauty treatments

Vietin ihanan ja rentouttavan illan Beauty Anniina kauneushoitolassa. Anniina laittoi ripseni kuntoon ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Hän kuunteli tarkkaan millaiset ripsistäni haluan ja teki huolellista työtä. Halusin tällä kertaa hieman näyttävämmät ripset, koska olen menossa siskoni häihin. Ripset tekee aamuistani nopeampia. En käytä arkisin mitään meikkiä, kun ripset ovat kunnossa.

volyymiripset

Uskaltauduin kokeilemaan myös sokerointia säärille ja reisille. En ole aikaisemmin käynyt sokeroinnissa. Kai se jännitti, että sattuuko se. Synnyttäneenä naisena voin sanoa, että kipu ei enää pelota yhtään:) Eikä se kyllä sattunut yhtään ja nyt on silkkisen sileät jalat.

Tuuli, kuka tekee hoitolassa kynsiä, teki geelilakkauksen minulle sormien ja varpaiden kynsiin. Aikaisemmin kynsieni piti olla aina kirkkaanpunaiset ja nyt nuden väriset. Aina. Tyylikäs ja hillitty väri sopii ihan kaiken kanssa. Geelilakkaus omiin kynsiin helpottaa niin paljon elämää, kun ei tarvitse joka toinen päivä korjailla lakkaa ja odottaa sen kuivumista. Minulla kynnet pysyy noin 3 viikkoa siisteinä ja sen jälkeen kasvuraja alkaa näkyä sen verran, että lakkaus täytyy käydä uusimassa.

image

Kävin myös luottokampaajani Johannan luona . Hiukseni värjättiin ja halusin samalla kokeilla todella paljon puhuttua Olaplex hoitoa. Olen ollut paljon auringossa ja hiukseni olivat kuivuneet varsinkin latvasta. Minulta otettiin ensin pidennyshiukset pois ja sen jälkeen hiuksiin laitettiin samaan aikaan sävy ja Olaplex hoitoaine.

Olaplex

Hoidon tekemiseen menee aika noin tunti. Hoidossa on kolme osaa ja näistä kaksi tehdään liikkeessä pesupaikalla. Kolmas vaihe tehdään kotihoitona 1-2 viikon välein. Hoitoa suositellaan huonokuntoiselle hiukselle. Hiuksien huono kunto voi johtua värjäämisestä, auringosta tai muotoilurautojen päivittäisestä käytöstä. Hoito on erityisen hyvä jos haluaa vaalentaa paljon hiusta yhdellä värjäyskerralla. Vaalentaessa aine suojaa hiusta. Värjätessä osa hiuksen rikkisilloista voi jäädä auki ja Olaplex kiinnittää auki jääneitä rikkisiltoja. Ennen ja jälkeen kuvasta näkee hyvin, että hiukseni ovat paljon kiiltävämmät ja terveemmän näköiset. Hius tuntuu myös pehmeämmältä ja ei mene niin helposti takkuun.

image

 

image

 

image

I spent a lovely and relaxing evening at the beauty salon Beauty Annina.  Annina fixed my eyelashes and I was very happy with the result. She really listened and paid attention to what I wanted and she did a meticulous job. This time I wanted the lashes to be a bit more “splashy” because I’m going to my sister’s wedding. The lashes make my mornings quicker. I don’t wear any make up on weekdays when my lashes are in order.

I also dared to try sugaring on my legs and thighs. I hadn’t tried that before. I guess I was a bit nervous about it being painful. As a woman who has given birth I can tell you that I am no longer afraid of pain:) It didn’t hurt at all and now my legs are all smooth and silky.

Tuuli, who does the nails in the salon, did gel polish on my fingernails and toenails. Before my nails always had to be bright red, but now I choose nude.  Always!  An elegant and low-key colour goes with everything. Gel polish makes my life a lot easier when I don’t have to fix the polish every second day and wait for it to dry. For me the nails stay good about 3 weeks and then you can see how they’ve grown and it is time to renew them.

I also went to my regular hairdresser Johanna. My hair was coloured and at the same time I wanted to try this Olaplex treatment that everybody’s  talking  about. I have been in the sun a lot and my hair has dried out, especially the ends. First she took out the extensions and then put in the colour and Olaplex conditioner at the same time.

The treatment takes about one hour and includes three parts of which two are done at the washing  station. The third part is done as a home treatment every 1-2 weeks. The treatment is recommended for damaged hair. The reason for my hair being damaged could be the colouring, the sun or the fact that I use a styler/straightening iron every day. The treatment is especially recommended if you want to bleach your hair a lot in one go. The product protects the hair while it is being bleached. When coloured, the hair’s disulfide bonds can get damaged and Olaplex rebuilds them.  The before and after pictures really are proof that my hair looks more shiny and healthy after this treatment. The hair also feels a lot softer and doesn’t get tangled as easy.

Kommentit (19)
  1. Hi Minttu, if I know well, sugaring your legs is a special way to wax them, and I wonder how different it is from an normal one? Will you keep us updated one how long it lasts?

    (And if it’s not a way to wax your legs, what is it? ^^)

    I also have a question, my skin is very white and in a month I’m going on vacation at the sea and would like to prepare my skin. I’m not a big fan of artificial stuff (like UV cabin), how would you do it ?

    Have a nice sunday, hope your sister’s wedding went well, you looked goooooorgeous.

    Xxxxx

  2. Nappasit kimpun 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *