Oletko #rantakunnossa? Häpeä!

Kesä on sitä aikaa, kun kaikki myydään yhdellä termillä ja tavoitteella. Rantakuntoon.

Tähän mahtuu bikinien ohessa myös itseruskettavat voiteet, kiinteyttävät geelit, iltapäivälehtien viikonloppunumerot, painonhallintapillerit, kaftaani, nesteenpoistotee, kuntosalien kesätarjoukset .. unohdinko jotain?

Tunikat ja kokouimapuvut myydään sillä lauseella, että näin ”korostat” ja näin ”peität”.

Viestihän on se, että näytä sitä hyvää ominaisuutta, vaikka kapea nilkka. Mutta – hyvänen aika – muista hävetä vartaloasi sen verran, että peität sen, mikä on liikaa. Ja vaikka omasta mielestä mikään ei olisi liikaa, niin kyllä meille muistetaan kertoa, mitkä on ne ongelmakohdat ja mitä on syytä piilottaa, eli hävetä.

Ei nautita siitä, että aurinko paistaa ja pääsee uimaan, koska stressi, häpeä ja syyllisyys on ladattu sisään jo etukäteen. Stressi siitä, että olisi pitänyt ehtiä laihtumaan. Häpeä siitä, että ei olekaan timmeimmillään. Ja syyllisyys siitä, että yritti kyllä, mutta ei onnistunut.

Meillähän on olemassa ulkoapäin annettu rantakunto-standardi, joka näkyy ja kuuluu. Näihin bikineihin on kaikin voimin pyrittävä, tai ei tuu kesää.

Saatan toki olla väärässäkin, ja toivottavasti olisin. Taas.

Aiemmin ajattelin, että kesä on sittenkin armollinen, koska ketään ei kuitenkaan kiinnosta toisten ulkomuoto. Että jokainen on enemmän huolissaan omasta six packistaan tai sen puutteesta (kiitos tästä vanhasta ajatuksesta Marko Suomi!), eikä siten kiinnitä huomiota ympärillä oleviin ihmisiin.

Mutta, nyt olen seurannut useamman vuoden vartalo- ja hyvinvointi-ilmiöitä. Puheissa ja kirjoituksissa tuntuu toistuvan usein se, miten ”huolissaan” monet ovat toisten ihmisten ulkonäöstä. Oletteko huomanneet? Yllättävän usein tulee vastaan tämän tapaisia lausuntoja:

”me oltiin uimahallissa / rannalla / ravintolassa / kauppareissulla ja katseltiin siellä miten kauhean paksuja ja huonokuntoisia ihmiset ovat. He söivät kauhean epäterveellisesti ja olivat lihavia. Voi kamala. Kyllä me ollaan porukalla huolissaan.”

Kysymys: Miten kukaan voi omia oikeuden olla toisten yläpuolella, pelkästään ulkonäön tai ostoskorin perusteella? Hämmästellä, ”huolestua” ja arvostella toisen tekemisiä ja tapaa elää.

Eli, vaikka aiemmin ajattelin että ketään ei kiinnosta, niin nyt näyttää siltä, että jotakuta kuitenkin kiinnostaa. Jokaisella rannalla on ilmeisesti aina se oma painonvartija, joka tulee uintireissun jälkeen internettiin päivittelemään, mitä oikein näki.

En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella. Huolestua ehkä sittenkin siitä, miten kapeiksi näkökulmat on menneet. Että kyllä, vielä tänäkin vuonna joku jossain arvottaa ihmistä hänen kesävaatteidensa perusteella.

Ehkä vaarallista ei olekaan ylipaino, vaan näkökulmien kapeus. Se, että kehtaamme syöttää toisiin häpeää ja syyllisyyttä.

Mutta rannalla on onneksi myös toinen puoli.

Edelleen on käynnissä #rantakunnossa-kampanja,  jonka tavoitteena on kannustaa ihmisiä hyväksymään itsensä ja kunnioittamaan erilaisuutta. Tähän voi osallistua tägäämällä oman kuvansa #rantakunnossa. Kampanjassa on mukana myös Syömishäiriöliitto, eli Etelän-SYLI ry, jonka puheenjohtaja Laura Ala tiivisti blogissaan hyvin:

”Sinulle haluaisimme sanoa, että älä ole liian kriittinen itsellesi vaan tee sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi. Välillä tekee hyvää herätä aikaisin ja lähteä lenkille aamuauringossa. Välillä tekee hyvää ottaa toinen pala kakkua. Ja vaikka kolmaskin. Mutta ulkomuodon perusteella on turha vetää johtopäätöksiä siitä, kenen elämä on tasapainossa. Älä sinäkään tee sitä.” 

Eli, kenties rantakunnolla ei ole mitään tekemistä bikinien, ulkonäön tai internetin kilopoliisien kanssa.

En kestä ajatusta, että suostumme kuuntelemaan ulkoapäin tulevaa ilonpilaamista, ja sitä kautta suostumme ottamaan itseemme lisää häpeää, stressiä tai syyllisyyttä. Millaista viestiä välitämme teini-ikäisille, jos otamme oikeuden arvostella toisia. Tai edes itseämme? Ehkä siitä voisi huolestua?

Kesäkuntoon, kesään ja itseen voisi suhtautua rennomminkin, mutta en tiedä miksi se on niin vaikeaa. Taannoinen dadbod-ilmiö lienee tästä hyvä esimerkki.

Kun nainen ottaa paidan pois, omana itsenään, siihen sisältyy häpeän nielemistä, rohkeutta, sankaruutta. Mukana on viesti siitä, että ”itsestäni huolimatta hyväksyn itseni.” 

Kun mies ottaa paidan pois omana itsenään, siihen ei sisälly mitään. Jos vyötäröllä on vähän ylimääräistä, se on viesti siitä, että ”joo, on grillattu”. 

Kuulostaako tutulta?

Joten, mitä alkuperäiseen ajatukseen tulee: voisiko olla aika heittää talviturkin ohessa myös häpeä omaa vartaloa kohtaan?

Internetin baywatcheille tiedoksi, että ei tarvitse olla huolissaan. Kaikille vartalo ei ole niin tärkeä asia. Jos tiukka bikinikunto on tärkeää sinulle, ethän erehdy luulemaan, että se on sitä kaikille muillekin.

*****

Eli, olisiko toisten kunnioittaminen sittenkin se kaikkein tiukin #rantakunto?

Kuva on vanha, (vm. 2011) mutta liittyy tapaukseen, koska se on otettu .. no, rannalla. 
kukka_fit
Kuva: Mika Pollari, julkaistu FIT-lehdessä 2011 (ks. blogi)

Täällä Huuma-FB-sivuilla on joukko linkkejä #rantakunnossa-teeman ympäriltä.

PS. Tämä vanha My Little Body -tekstini ehkä toimii edelleen.

Kommentit
  1. 3

    Heftytraining sanoo

    Ylipainon kauhistelua on netti ja muu media niin pullollaan, että jos se auttaisi yhtään ketään laihtumaan, lihavuutta ei olisi. Mutta oikeasti kauhistelu saa vain ihmisissä aikaan arvostelluksi tulemisen pelkoa, joka on omiaan estämään liikuntapaikoille menemisen.

    Kauhistelijat itse väittävät ”herättelevänsä” ylipainoisia mutta ei kai kukaan usko, että länsimaissa olisi vielä joku, joka ei tiedä lihavuuden terveysriskeistä. Positiivinen kannustaminen on arvostelua ja kauhistelua parempi metodi ja kauhistelijat tietävät sen varmasti itsekin.

    Mutta kauhistelun perimmäinen syy ei olekaan toisten ihmisten auttaminen vaan kauhistelijan oman egon pönkittäminen. Toisten ostoskärryjen sisältöä tai tursotuksia kyttäämällä voi kokea paremmuuden tunnetta, jos omat tursotukset on trimmattu ja ostoskorin sisältö tarkkaan harkittu.

    • 3.1

      Vilhelmiina sanoo

      No se on tismalleen noin kuten kirjoitit.

      Postaus oli muutenkin hyvä kirjoitus urheilijaihmiseltä. Harvinaista.

    • 3.2

      kukkalaakso sanoo

      Heftytraining, kiitos kommentista. 🙂 Juuri näin olen asian itsekin tulkinnut. Vedän myös painonhallintavalmennuksia jne, mutta en silti ymmärrä, miksi pitää ponnistaa toisen silmämunasta. Sitähän se ”huolestuminen” monesti taitaa vähän olla.

    • 3.3

      maria sanoo

      Heftytraining, osuit naulan kantaan. Toisten ylipainosta huomautteleminen ei ole mitään muuta kuin ilkeyttä ja omahyväistä oman egon pönkittämistä. Näitä läskipoliiseja on kummasti myös itse vähän vähemmän timmeissä ihmisissä. On kaiketi niin kivaa vertailla johonkuhun , joka vielä itseäkin kauempana tuosta mystisestä ihanteesta. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei niin litteää vatsaa, niin tiukkaa peppua tai niin pulleita hauiksia ole keksitty, että ne kompensoisivat empatian ja älyn puutteen. Mieluummin olen pullukka tai jopa lihava, mutta toiset huomioonottava fiksu ihminen kuin tiukkalihainen, mutta myrkyllinen kiusanhenki, joka nauttii toisen satuttamisesta.

  2. 4

    Salkin80 sanoo

    Ihan mielenkiintoinen teksti. Mutta voidaanko huolestuminen ymmärtää ihan välittämisenä? Voidaanko kannustaminen kuntoiluun ymmärtää toisesta välittämisenä? Pitääkö se aina ymmärtää oman egon pönkittämisenä, niin kuin osassa kommenteista on annettu ymmärtää. Kehoitamme muita puuttumaan kiusaamiseen, puuttumaan alkoholin liika käyttöön jne. Ohi käveleminen on näissä asioissa ”hiljaista hyväksymistä”. Mutta jos välitän jostakin niin paljon, että huomautan hänen ylipainostaan, olenkin pahis? Niinkö tämä pitää käsittää?

    Välillä kun tapaan vanhoja ystäviä tai kaukaisia sukulaisia joiden huomaan yllättäen lihoneen paljon, minulle tulee syyllinen olo siitä. Olenko minä hiljaa jättänyt jonkin pahan olon ystävältäni huomaamatta? Mitä olen ymmärtänyt, niin yleensä tuo ylipainoon johtava syöminen on oire jostakin ihan toisesta asiasta. Niin ja kyllä minä miehenäkin muutama vuosi sitten häpesin omaa ylipainoani rannalla, enkä ottanut T-paitaa pois päältäni. Sain kuitenkin otettua itseäni niskasta kiinni, eikä enää hävetä, eikä vatsa roiku vyön päällä.

    • 4.1

      kukkalaakso sanoo

      Kiitos kommentista. 🙂

      Kyllä uskon itsekin siihen, että se voi useinkin olla välittämistä. Silti voisin kuvitella, että voi välittää muilla tavoilla kuin julkisesti arvostelemalla.

      Tuota tekstiä kirjoittaessani en yhtään tiennyt, miten moni on lopulta törmännyt tähän arvosteluun, mutta itse olen kyllä. Voi olla, että olen sen kohdalla vähän yliherkkä nykyään, mutta tuntuu olevan aika yleistä.

      Ja olen kyllä kanssasi samoilla jäljillä tuossa, että taustalla voi olla jotain muutakin. Ja ehkä juuri sen takia asia on melko herkkä, eikä sitä se päivittely auta. Kai voisi kysyä, että onko kaikki hyvin. Näin toivoisin itsellenikin tehtävän.

      Mutta häpeä, se on raskas taakka kantaa, ja siksi mietin, että kannattaako sitä ainakaan enempää korostaa tai kylvää.

  3. 5

    sanoo

    ”Kun nainen ottaa paidan pois, omana itsenään, siihen sisältyy häpeän nielemistä, rohkeutta, sankaruutta. Mukana on viesti siitä, että ”itsestäni huolimatta hyväksyn itseni.”

    Kun mies ottaa paidan pois omana itsenään, siihen ei sisälly mitään. Jos vyötäröllä on vähän ylimääräistä, se on viesti siitä, että ”joo, on grillattu”. ”

    Just noin. Grilli kuumaksi ja paidat pois. Ottakaamme oppia keski-ikäisen miehen asenteesta. 🙂

    http://justsopivasti.com/blog/rantakunnossa-kaiken-aikaa/

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *