Aina sataa uutta lunta.

Olin viime viikonloppuna aivan ihanalla bloggaajamatkalla Levillä. Levi Wellness Club järjesti VIP Luxus Weekend -nimisen tapahtuman muutamalle kutsutulle bloggaajalle ja suureksi ilokseni minutkin pyydettiin mukaan. Meitä oli kuusi: Eveliina Tistelgren, Monna Pursiainen, Eevi Teittinen, Nana Heikkilä ja Aino Rouhiainen. Meitä vastassa olivat Napapiirin sankarit Emmi, Laura ja Leena.

Viikonloppu oli mahtava – vaikkakin olin tosi paljon töissä ja koneella kiinni. Puretreeni starttasi maanantaina ja viimeiset päivät ennen aloitusta on tietysti tiivistä asiakaspalvelutyötä kaikilla mahdollisilla välineillä. Mutta Pure käynnistyi hyvin ja Levillä oli hauskaa.

Viikonlopun ja Wellness Clubin teemana oli #setoinenlevi, tarkoittaen sitä että Lapissa voi tehdä muutakin, kuin käydä hankkimassa itselleen parin viikon turvotuksen ja elämänmittaisen morkkiksen.

Meille oli järjestetty upeaa ohjelmaa moneksi päiväksi. Treeniä ulkona ja sisällä, hyvää ruokaa, hierontaa, saunajoogaa, kävinpä itse vielä kokeilemassa surffijoogaakin (hotjooga, jota tehdään surffilautojen päällä). ”Alaspäin surffaavassa koirassa” en ole ennen ollutkaan.

Voin erittäin lämpimästi suositella kaikille sellaista reissua, jonka tavoite on parantaa, ei huonontaa oloa.

Tietysti Lappi ja hiihtokeskukset on paikkoina vähän sellaisia, joissa kiltimmästäkin ihmisestä kuoriutuu oman elämänsä Hank Moody ja asiat ikään kuin ”vain tapahtuvat” – niitä sitten selvitellään korvat punaisina kotona tai kulmahuoneessa jälkeenpäin. Eli vahva suositus aidolle hyvinvointimatkalle!

Yhteistyökumppanina tällä reissulla oli myös Mercedes-Benz, mikä ilahdutti suuresti. Oli kieltämättä hyvin miellyttävää halkoa lapin lumisia teitä, kun alla oli ilmeisesti S500L, jonka penkissä lämminkivihieronta kuudella eri ohjelmalla. Kyllä. Googletin tämän juuri.

Huvittavaa autoilussa oli se, että ajoimme Eevin kanssa vuorotellen.

Kyseinen auto säätää penkin automaattisesti oikeaan asentoon kuskin istuessa ratin taakse. Luonnollisesti hyppäsin rattiin aina Eevin jälkeen, mikä tarkoitti sitä, että Mersu yritti toistuvasti hirttää minut Teittisen mittoihin. Ja tiedoksi – olen Minifitness-Eeviä 20 cm pidempi ja ainakin 20 kg isompi ihminen.

Istuin penkkiin ja tajusin, että ei perhana, automaattinen penkinsäätö käynnistyy ja NYT se hinaa minut Eevin kokoiseen asentoon. Penkki alkaa liukua eteenpäin, polvet työntyvät suuhun, ratti lähestyy rintaa, sadasosasekunnin ajan mietin, että mä kuolen tähän!

Mutta selvisin.

Oli myös ihana tutustua mukanaolleisiin naisiin. <3 Samoin lumi, satunnainen valo (= kun sitä oli, sitä oli paljon), treenit, ruoka, kaikki oli täydellistä!

Päällimmäisenä jäi silti mieleen yksi ajatus, jota suurina filosofeina pyöritimme Laura Peipon kanssa parikin kertaa. Nimittäin Lauran toteamus johonkin pohjoiseen asiaan oli kylmästi se, että aina sataa uutta lunta.

Tästä minun piti kirjoittaa enemmän, jostain oikein näkökulmastakin, mutta en enää muista mikä sen piti olla. Mutta kyllä te tiedätte: tapahtuipa elämässä mitä tahansa, tulipa vastaan ongelma jos toinenkin, tuntuipa mikä hyvänsä juuri tänään mahdottoman suurelta ja ylitsepääsemättömältä, tulee päivä jolloin se helpottaa.

Tai jos mokaa, sanoo tai tekee jotain, se unohdetaan kyllä. Jos jokin on varmaa niin se, että aina sataa uutta lunta. Ei voi olla satamatta, tiedättekö!

Sampo Kaulanen totesi jossain haastattelussa muistaakseni siten, että jos tulee laitettua someen jotain hieman arveluttavaa (ja varmasti tulee), niin mitäpä mittään, pari kissavideota perään ja alkuperäinen asia unohtuikin jo. Tulee uutta lunta.

Wellness-viikonlopun rentouttavin osuus ei siis ollutkaan yrttihieronta siankärsämöllä (ihanaa sekin), Foodinin tekemä ja tarjoama muhkea chia-vanukaspuuro (todella hyvää), ei myöskään metsäjänisterriini ja ankanmaksa, ei edes lumi eikä rinteet.

Vaan se oivallus, että okei – tapahtuipa mitä hyvänsä, niin tuskinpa siihen kuolee.

Koska aina sataa uutta lunta. 

******

Kamerani näytti hajonneen matkalla, mutta rikkinäinen iPhone sai tallennettua muutamia kuvia, joista satunnainen kimara tässä. Menkää Leville, voikaa hyvin!
IMG_4991 IMG_4908 IMG_4944 IMG_4912autot IMG_5039
IMG_4971

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    No huhhuh, ompas melkoinen auto ollut! Mutta voin kuvitella, että Lapin reissun kaltaisilla pitkillä matkoilla tuo hieronta auttaa verenkiertoa ja pysymään hereillä (jos ei siis rentoudu liikaa ja nukahda siihen 😀 )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *