Yves Rocher Elixir 7.9 -testitulokset, osa 2

Katsellaanpa sitten osa 2 Yves Rocherin testipanelistien tuloksista. Tänään vuorossa seerumi ja silmänympärysvoide.

YRElixir7.9seerumi2

SEERUMI

Testaajat:

NG, 40+ v. Suhteellisen hyväkuntoinen sekaiho, toipunut atooppisesta ihottumasta ja kuivuudesta.

Miia, 42 v. Erittäin kuiva iho.

NG koki seerumin tuoksun miellyttävänä ja ”jopa nostalgisena” (hän on Yves Rocher –merkin vanha käyttäjä), mutta liian voimakkaana kun kyseessä on kasvotuote. Tuoksu vähensi tuotteen käyttömukavuutta, eikä NG voinut tuoksun takia käyttää seerumia useammin kuin kerran päivässä.

Koostumus tuntuu NG:n mukaan iholla kosteuttavalta, miellyttävän kevyeltä emulsiolta. ”Ei-silikoninen, silti helposti levittyvä.”

NG on käyttänyt seerumia päivävoiteen alla ja toteaa, että kosteusteho ei riittäisi yksinään tähän aikaan vuodesta (niin kuin ei varmasti useimmille käyttäjille seerumityyppisissä tuotteissa, Sannin huomio, seerumihan on tarkoitettu hoitovoiteen alle).

Vaikka NG pitää tuotteesta, hän ei ostaisi sitä täysihintaisena (43,90€) koska ei ”näe juuri mitään kevyttä kosteutusta tehokkaampaa vaikutusta.”

elixir_pieni

Miia puolestaan ei kokenut seerumin tuoksua liian vahvana, vaan kuvailee sitä ”miellyttävänä hedelmäiskukkatuoksuna”.

Hän koki seerumin levittyvän ja imeytyvän hyvin, mutta jättävän ”hieman tahmaisen tunteen joksikin aikaa levittämisen jälkeen.” (Miia lisää ettei tämä sinänsä ole hänen ihollaan poikkeuksellista vaan samaa on esiintynyt muidenkin kosteusvoiteiden kanssa.) Lisäksi Miia on havainnoinut ihollaan jonkinlaista jauhoista tuntua seerumin käytön yhteydessä, mutta ei ole varma johtuuko se seerumin ja päälle laitetun, erimerkkisen hoitovoiteen epäyhteensopivuudesta.

NG:n tavoin Miia toteaa, etteivät seerumin kosteustehot riitä yksinään talviaikaan. (Huomaan itse tässä kohtaa, että kysely”lomakkeeni” kohta kosteustehoista ei sovi seerumille, sillä sen ei ole tarkoituskaan riittää yksinään.) Miia lisää, että seerumia käyttäessä hänen ei kuitenkaan tarvitse laittaa niin paljon tai niin paksua hoitovoidetta kuin ilman seerumia sen tuoman lisäkosteutuksen ansiosta.

”Mitään merkittäviä muutoksia tai wow-efektiä en ole havainnut, mutta käytänhän jo muutenkin anti age –tuotteita,” Miia kirjoittaa. ”Jos niitä ei olisi käyttänyt aiemmin, ero saattaisi olla selkeämpi.”

Elixir7.9Serum

Kritiikkiä Miia antaa pakkausvalinnasta. Tässä asiassa olen samaa mieltä Miian kanssa, olin ajatellut antaa palautetta ihan samasta asiasta. Miia ihmettelee, miksi seerumin annosteluun on valittu pipetti eikä pumppumekanismia. Elixir 7.9 –seerumi on koostumukseltaan emulsiomaista eikä nestemäistä tai öljymäistä, mille koostumukselle pipetti sopii paremmin. Miia kuvailee, että pipettiä on mahdottoman vaikea saada laitettua siististi takaisin pulloon sotkematta pullon suuta. Minun kokemukseni oli aivan samanlainen. Emulsiota jää pipetin putken ulkopuolelle ja tursuaa sitten ulos kun pipetin kierittää paikoilleen. Ainetta menee hukkaan ja pullon suu on epäsiisti.

elixir_pieni

Luulen kyllä ymmärtäväni, miksi Yves Rocherilla on haluttu valita pipetti pumppupullon sijaan. Pipetti antaa tuotteesta ylellisemmän mielikuvan, pumppupullo on arkisempi. Tässä kohtaa olisin kuitenkin tuotekehitys/pakkausdesign-osastolla miettinyt enemmän käytettävyyttä. Ei ole järkevää pakata tuotetta niin, että sitä pursuaa väkisin hukkaan joka kerta kun pullon sulkee.

Miia summaa, että vaikka hän pitää seerumista, hän ei usko että ostaisi sitä – ihan vain epäkäytännöllisen pakkauksen takia.

Elixir7.9.seerumi_inci

Lisään tähän kolmanneksi vielä lyhyesti oman kokemukseni. (Herkän ihon voiteen lisäksi seerumi on toinen sarjasta testaamistani tuotteista.) Pakkaustekniikka poislukien pidin Elixir 7.9 –seerumista kovasti. Miksi? Kun tuote on silikoniton, levittyy ja imeytyy hetkessä ja tuntuu iholla miellyttävältä = Sanni tykkää. Minulla ei myöskään ollut ongelmaa tuoksun kanssa. Lisään tämän mielihyvin suositeltavien silikonittomien kosteusseerumien listalleni. (Elvyttäviin anti-age -lupauksiin en edelleenkään pysty ottamaan kantaa, minulle riittää kun tuote kosteuttaa ja saa ihon tuntumaan hyvältä.)

ElixirSYvoide

SILMÄNYMPÄRYSVOIDE

Testaajat:

Jaana, 54 v. ”Tähän mennessä vielä yksikään voide ei ole tehonnut silmäpusseihin. Yläluometkin roikkuu siihen malliin että pirteä ilme onnistuu ainoastaan nitojan avulla…”

Tiia K, 40+ v. Silmänympärysiho erittäin kuiva. Kärsinyt aina tummista silmänalusista, neljän kympin ylitettyä sy-iholla myös turvotusta.

Jaana kuvailee voiteen tuntuvan iholla viilentävältä ja hieman kihelmöivältä. ”Jättää hieman kalvoa, sisältääkö jotain ihoa ’tiukentavaa’ ainetta..?” Voide imeytyi hyvin eikä jättänyt rasvaista tunnetta. Kuulista Jaana ei huomannut olevan mitään hyötyä. Voide ei ärsyttänyt silmiä ja tuoksun Jaana koki neutraalina.

Jaana toteaa, että kaipaisi voiteeseen hieman enemmän kosteustehoja, mutta miettii meneekö aineen ”tiukentava” vaikutus sen myötä.

Voiteen lupaamia vaikutuksia Jaana ei pystynyt havainnoimaan. ”Yhdessä päivässä luvattua valoisuutta ja silmäpussien näennäistä pienenemistä ei tullut.” Jaana ei myöskään kokenut ryppyjen silottuvan, ihonsa näyttävän nuorekkaammalta tai väsymysten merkkien poistuneen viikossa. Kuukaudenkaan käytön kuluttua Jaana ei juurikaan voinut allekirjoittaa pakkauksen lupauksia.

”Ehkä jotain pientä kirkastumista on tapahtunut, vai onko se vain mielikuvan aiheuttamaa..?”

Jaana ei kuitenkaan vielä täysin teilaa voidetta, vaan kysymyksen ”hankkisitko tämän tuotteen” –kohdalla hän vastaa, ”Annetaan vielä mahdollisuus putkilon loppuun asti…”

(Jaana, laitahan ihmeessä kommenttiboksiin lisäkommenttia jos mielipiteesi voiteesta on ehtinyt muuttua :))

elixir_pieni

Tiia K:n kokemus samaisesta tuotteesta on aivan toisenlainen.

”Minulla on erittäin kuiva silmänympärysiho, silmäni ovat herkät ja vuotavat kovasti. Joskus joudun talvipakkasille käyttämään kortisonivoidetta. Mutta tämä silmänympärysvoide sopii iholleni täydellisesti ja riittää pitämään silmänympärykset kosteana. Rakastan tätä tuotetta.”

Tiia kuvailee voiteen tuntuvan iholla ”taivaalliselta”. Se myös kuivuu nopeasti, levittyy hyvin ja tuoksu on neutraalin mieto.

Tiia kertoo, kuinka kaikki suolainen saa hänen silmänympärysihonsa heti turvoksiin. Elixir 7.9 -testin aikana hän huomioi, että pussit silmien alla madaltuivat voiteen ansiosta selvästi jos vaikka edellisiltana nautittu suuri annos suolaista homejuustoa oli turvottanut ihon. Tummiin silmänalusiin hän ei kokenut voiteella olevan vaikutusta.

Tiia hankkisi voiteen ehdottomasti. Hän on käyttänyt Yves Rocherin silmänympärysvoiteita aiemminkin, ja Elixir 7.9 tuntui hänen mukaansa vielä astetta hoitavammalta kuin aiemmat Rocherin sy-voiteet. ”Silti ei pussita silmiä liian hoitavana ja kuivuu nopeasti, jotta pääsen aamukiireissä meikkaamaan. Tämä on minulle täydellinen voide.”

Elixir7.9_ad

On mielenkiintoista, miten eri asiat vetoavat eri ihmisiin. Mikä tuo toiselle luksusfiiliksen saa toisen suorastaan pettymään. Elixir 7.9 -silmänympärysvoide on siitä jälleen mainio esimerkki.

Tiia K kirjoittaa rakastuneensa silmänympärysvoiteen ylelliseen kermaiseen ja kullanväriseen koostumukseen, ja applikaattorin ihanan viileät kuulat ”silittävät aamuisin silmäpussit pois”. Kun taas toinen testipanelisti Ninnu, joka positiivisen yövoidekokemuksen innostamana osti Elixir 7.9 –silmänympärysvoiteen, ei pitänyt helmiäiskoostumuksesta ja kuula-applikaattorista lainkaan, vaan koki voiteen olevan näillä perusteilla ”huijausta”. ”Tehkää nyt ihmiset siellä YR:llä kunnon silmänympärysvoide!” kuului Ninnun palaute.

elixir_pieni

Lisään tähän vielä erään ystäväni kokemuksen, hänellä kun sattuu myös tuo voide olemaan. ”Tykkään kuulista, voide on ihana levittää. Tekisi mieli hangata isoin ympyröin voidetta pidempäänkin silmien ympärille. Ostan toisenkin tuubin.”

Näin erilaisia kokemuksia saatiin Elixir 7.9:stä. Tuotesarja on ollut Suomessa myynnissä tammikuun lopusta saakka, onko joku muu vielä ehtinyt tutustumaan tuotteisiin?

Kiitokset vielä kaikille testiin osallistuneille ja Yves Rocherille testituotteista!

Kommentit
  1. 1

    NG sanoo

    Jäi kommentoimatta tuota seerumin pakkaustapaa: tosiaan, pipetti on tässä ei-niin-hyvä vaihtoehto. Vaikka olen kokenut pipettienkäyttäjä, enkä mielestäni mokaillut tämänkään kohdalla, ainetta oli vaikea saada annostelluksi sopiva määrä. Kiinni laitettaessa pipetti myös likaantuu todella helposti, ja pullon suu jää möhnäiseksi.
    Pumppupullo ei vähentäisi tuotteen ylellistä imagoa, päinvastoin.

  2. 2

    Jonttu sanoo

    Pitää ihan ensimmäiseksi kiittää ihan älyttömän hyvästä blogista. Tulee vaan niin hyvä mieli näin lukijana, kun kirjoitat niin mielenkiintoisesti ja tarvittaessa kriittiseenkin sävyyn.

    Ja toinen kiitoksen aihe sitten vielä tähän perään. Eli blogissasi olleiden Lily Lolo -kehujen innostamana tilasin ko. kasvotuotteita itselleni, ja nyt olen enemmän kuin onnellinen: pelkkä Lily Lolon Mineral Foundation on peittänyt hyvin vaikeasti peitettävät silmänaluseni paremmin kuin yksikään tuote koskaan aiemmin. Pian testaan tosin myös varsinaisen peiteaineen, ja uskon sen yltävän vielä parempaan suoritukseen tuossa silmienalusten peittämisessä.

    Kasvoilla Mineral Foundation toimii muutenkin aivan loistavasti, ja sen jättämä lopputulos on erittäin huomaamattoman näköinen. En vain aiempien huonojen meikkikokemusten jälkeen vain oikein pysty ymmärtämään, että näin hienoja tuotteita voi edes olla olemassa. Mutta todellakin synteettisille aineille sanon vastaisuudessa ehdottomasti heipat. Kiitos siitä sinulle. :)

  3. 3

    Kirsi K. sanoo

    Mie ostin tuon seerumin ja olen tykännyt kovasti! Miun herkkä iho ei reagoinut edes suht voimakkaaseen tuoksuun. Ja kyllä se miun yli nelikymppiselle iholleni jottai on tehnyt..Iho on pehmeämpi, ja sanoisinpa myös jotta parit otsarypyt ovat tasoittuneet, vain kahden viikon käytön jälkeen.

    Yksinään tuo ei todellakaan pintakuivalle iholleni riitä, vaan olen käyttänyt Dermosilin 35+Energiavoidetta lisäksi. (en tiedä teinkö pahankin virheen, kun laitoin tuota seerumia silmänympärysiholle..en mie huomannut että olisi paketissa moinen erikseen kielletty!)

    Onhan tuo pipettipullo vähän omituinen, kun tottunut pumppupulloihin. Mutta kyllä sitä on tottunut käyttämään.

    Se että ostaisinko tuota normihinnalla..katsotaan sitten kun pullo on käytetty!

  4. 4

    Tiia sanoo

    Minäkin olen nyt käyttänyt tätä seerumia jonkin aikaa, joten ajattelin kommentoida myös tähän samaan. Tuoksu on tosiaankin aika voimakas. En oikein osaisi kuvailla sitä muuta kuin sanalla vihreä. Ei se minua kuitenkaan niin haitannut, tuoksu ei kuitenkaan jää leijumaan naamaan koko päiväksi.

    Seerumi tuntuu mukavalta ja levittyy hyvin. Minunkin ihoni jää nahkean ja tahmean tuntuiseksi, mutta olen laittanut päälle vain kosteusvoiteen, enkä ole imeytymisen jälkeen havainnut mitään ongelmia esim meikin levittämisessä.
    Sen sijaan pelkkä seerumi alkaa hetikohta kiristää naamaa, ei siis kosteuta läheskään tarpeeksi (mikä nyt ei varsinkaan tähän aikaan vuodesta tullut varsinaisesti yllätyksenä, kuten aiemmin usaan kertaan jo totesitkin).

    Mutta tuon pakkausmuodon ääliömäisyydestä en vain pääse ylitse. Sen lisäksi, että se sotkee ja on hankala käyttää, tulee seerumia pullon loppuessa jäämään reunoille aika paljon. Itse olen pyyhkinyt pipetistä ainetta naamaani, vaikkei niin varmaan saisikaan tehdä.

    Mitään ihmeellistä vaikutusta en ole havainnut, mutta toisaalta en ole seerumia vielä kovin kauaa käyttänytkään.

    Kaiken kaikkiaan käytössä mukava, mutta en ikinä ostaisi tätä lisää pääosin pakkausmuodon vuoksi.

    • 4.1

      Sanni sanoo

      tulee seerumia pullon loppuessa jäämään reunoille aika paljon.

      Aivan, tämäkin tosiaan. Saakohan jämiä mitenkään kaadettua/hakattua ulos pullosta sitten kun pipetti ei enää yllä..? Tuote saattaa kyllä olla liian ”paksua” siihen = jää kiinni pullon seinämiin.

      • 4.1.1

        Tiia sanoo

        Musta tuntuu, että sitä seerumia on nyt jo tosi vähän siellä pullossa tai siis pohjalla ja enemmänkin reunoilla. Ainakaan sillä pipetillä ei saa pullosta imettyä juuri mitään, mutta pipetin mukana sitä silti tulee hillittömiä määriä.

        Olen säilyttänyt pulloa kuitenkin ihan vessan kaapissa pystyssä, eikä aine tunnu edes valuvan kohti pohjaa… Pullon suuaukko on niin kapea ja ”hartiat” siihen verrattuna leveät eikä lasipulloa oikein pysty puristamaankaan.

        Ainoa tapa lienee rikkoa pullo (mikä taas ei muuten liene kovin hyvä idea). Tai ainahan pulloon voi koittaa sekoittaa jotain mikä tekisi seerumista juoksevampaa. Toimisikohan kookosöljy?

      • 4.1.2

        Miia sanoo

        Minä pohdin ihan samaa asiaa, ja taisin laittaa siitä jonkun kommentinkin Sannin kyselyyn. Eli mitenköhän käy, kun pullo alkaa tyhjentyä? Saako seerumia enää otettua pipetillä pullosta ulos? Itse vähän epäilen, että ei.

        Tämän pakkaustavan takia seerumin hävikki taitaa olla melkoinen! Paljon tuotetta turhraantuu pullon suulle ja pullonpohjalliset jää käyttämättä, kun niitä ei saa ulos pullosta. Taitaa tosielämässä litrahinta tuplaantua…

        • 4.1.2.1

          Tiia sanoo

          Minun seerumipulloni on tällä hetkellä vielä melkein täysi. Silti, kun pipettiä puristaa korkin ollessa kiinni, ei pipettiin mene ainetta juuri nimeksikään. (Sen mukana tavaraa tulee ulos kyllä ihan reilusti.)

          Sen sijaan, jos laittaa pipetin pulloon vaikka vain puoliksi ja puristaa, niin pipetti menee lähes täyteen.

          Eli seerumi jotenkin maagisesti painovoimaa uhmaten ei valu pullon pohjalle?!

          Pullon tyhjentyessä lienee fiksuinta kaapia ainetta sieltä reunoilta esim topsipuikolla…

  5. 5

    Terhi sanoo

    Pakko kommentoida tuohon eri ihmisten hyvn erilaiseen kokemukseen tuotteesta tämä silmänympärysvoiteen osalta, että tykkään aineesta, mutta pakkaustapa on minusta aivan K-A-R-M-E-A. Inhottaa ajatus siellä roll-onissa päivästä päivään ässehtivästä voiteesta jota vielä silmien ympärille levitellään. Ainakin omassa tuubissani sitä ainetta nimittäin aina silminnähden jää niihin rulliin pyörimään. Olenkin siirtynyt puristamaan sitä sormenpäälle jolla taputellen sen levitän. Mutta siis täysi susi tuo pakkaus minusta. :)

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Mutta siis täysi susi tuo pakkaus minusta. :)

      Oletko käyttänyt muita roll-on-silmänympärysvoiteita..? Onko roll-on-pakkausidea siis ylipäänsä sinusta ”susi” vai nimenomaan tämä Elixir 7.9 -roll on..? Itsekään en muuten kuulu rollari-sy-voiteiden faneihin. Minun sy-ihoni ei saa kuulista mitään hyötyä. Mutta olen ymmärtänyt että monille se kuulien/kuulan tuoma viilentävä tunne on aivan mahtava lisä sy-voiteeseen, siksi ne ovat suosittuja ja niitä on markkinoilla niin paljon.

      • 5.1.1

        Terhi sanoo

        Roll-on muussa kuin dödössä on minun kokemusten mukaan aika susi levitysmenetelmä. Siitä jää minulla puuttumaan tunne siitä kuinka paljon ainetta annostelee ja kuinka tasaisesti sen saa levitettyä. Aiempia kokemuksia sy voiteista roll-on tuubissa on kahdesta muustakin tuotteesta ja parhaiten tuntui toimivan Lumenen (varmaan lähes 10 vuotta sitten lanseeraama) versio, jossa tuubin päässä oli iso (halkaisija noin 1 cm?) teräskuula. Muovikuulat ja nämä rocherin pienet teräskuulat eivät tunnu kunnolla pyörivän ihollani, eikä voide levity ollenkaan tasaisesti. Voi olla että korkeiden poskipäiden ja syvällä olevien silmien yhtälö ei myöskään ole ihanteellinen ko. värkeille. ;) Selkeästi tässä suurin ongelma on kuitenkin tässä biologisessa käyttöjärjestelmässä, jossa ei muistikapasiteetti riitä siihen että muistaisi olla ostamatta tuotteen jos sen levitysmenetelmä on tämä. ;D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.