What’s in a purse?

Mitä löytyy yleensä naisten käsilaukkujen kätköistä? Ei, nyt en puhu lompakoista ja avaimista ja muista itsestäänselvyyksistä, vaan kosmetiikasta. Useimpien laukussa kulkee varmaan vähintään puuteri ja huulikiilto/puna, mutta monilla myös huomattavasti suurempi arsenaali joka pitää sisällään kaiken hiuskiinteestä ripsentaivuttajiin. Vaikka kohtuullinen kosmetiikkafriikki olenkin, mun laukuista ei hurjia jemmoja löydy! Ajattelinkin nyt tyhjentää teidän nähtäväksenne kahden laukun kosmeettisen sisällön ja näyttää, kuinka vähällä tällainenkin ”meikkibimbo” menee. :)

Käsilaukku


Tämä on kutakuinkin päivittäisen normilaukkuni pohjalla kulkeva vakiojengi. Ei, en tupakoi, vaan Rizlat toimivat ”blotting papereiden” tavoin ja imevät iholta öljyä. Jokanaisen edulliset puuteripaperit! Itse asiassa olen vähän sitä mieltä, että kuka tahansa joka maksaa blotting papereista enemmän kuin rizlapaketin verran, on vähän hölmö. ;) Samaa kamaahan ne ovat.

Lempihuulikiiltoni ovat Lumenen vaaleanpunainen ”Rakkauden Tunnustus”, Pierre Cardinin persikkainen ”4” ja Dermosilin luonnollisen punainen ”Karmiini”. Tiedän, tuo putkilo on ikivanha, pakkauksen ulkonäköä on muutettu jo varmaan kahdesti tuon designin jälkeen. Mutta tuo on jotain niin riittoisaa, se ei varmaan koskaan lopu…! Lisäksi minulla kulkee mukana yleensä pari vaihtelevaa huulituotetta, mutta viime aikoina ne ovat olleet yksinomaan Dr. Hauschkan ihana, huulirasvamainen Berry-huulipuna ja Lumenen kirkas huulikiilto (joo huhhuh, tuokin hylsy on varmaan 5 vuotta vanha ja kiiltokin muuttunut jo aikaa sitten sameaksi…!).

Huulituotteiden lisäksi mulle riittää puuteri ja käsivoide. Vaikka rakastan luomivärejä, mulle ei tulisi mieleenkään kanniskella niitä mukanani ja korjailla silmämeikkiä päivän mittaan. Kun käyttää hyviä pohjustustuotteita ei silmämeikkiä tarvitse korjailla!

Baarikäsilaukku

Tällä osastolla kama vaan yhä vähenee. Tiedän naisia joiden baarilaukussa kulkee puolet kylppärin kaapin sisällöstä, mutta meitsi menee askeettisella linjalla. Tähän kuvaan pääsi koko lauantaisen baarikäsilaukun sisältö, eli kosmetiikan lisäksi veskaan tulee vain pakolliset muoviläpyskät sisältävä korttikotelo. Jos iltameikkiini kuuluu sisärajaus, otan yleensä mukaan myös kajalin koska sisärajaushan vaatii aina korjailua. (Tai loppuillasta siitä ei välttämättä kyllä niin välitä…)

Tuo Diorin kivipuuteri täyttää kohta 3 vuotta, uskomatonta! Mä en vaan käytä kivipuuteria juuri koskaan, sitä tulee sipaistua nenuun ehkä kerran päivässä. Ihon kiillot hoidan melkeinpä mieluummin sätkäpapereilla.

Nyt on teidän vuoro! Mitä teidän käsilaukuissanne kulkee? Riittääkö peruspirkon puuteri-huulipuna-linja vai alkaako jo olla vaikeaa löytää niitä auton avaimia kaiken maailman purnukoiden, hajuvesien ja hiuskiinteiden joukosta? ^_^
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mulla on ihan perus huulirasva-, huulikiilto- ja puuterivarustus. Puuteriakin kannan ns. hätätapauksia varten. En sitä päivän aikana oikeastaan ikinä laita. Sillon ehkä jos on satanut tms :) Käsirasvaa kannan mukana talvella, kun koulussa on ainoa aika millon sitä muistaa/jaksaa laittaa :D

  2. 2

    sanoo

    Aiemmin syksyllä postasin oman käsilaukkuni sisällön ihan kuvan kera: http://nettideitti.blogspot.com/2009/08/kukin-tyylillaan.html

    Joo, ei meikkejä havaittavissa… Ainoat mukana kulkevat meikkituotteet ovatkin huulirasva, käsivoide ja kynsinauhavoide näin talvisin. Joskus pahana hiuspäivänä mukana on sähköisyyttä vähentävä hoitosuihke. Bilekäsilaukkuun saattaa eksyä huulipuna ja meikkipuuteri.

  3. 4

    Halo sanoo

    Vähän toi sätkäpaperijuttu oli hyvä vinkki, en ollut tajunnutkaan tollasta! Mulla kulkee pelkästään Cliniquen kivipuuteri, vaseliini ja huulikiilto laukussa, noi Rizlat voisi kyllä ehkä lisätä joukkoon :-)

  4. 5

    sanoo

    Huhhuh! En ole ikinä kantanut meikkejä mukanani, kun en niitä kehtaisi edes käyttää.:D Kun lähden kotoa, laitan spesiaaleissa tapauksissa huulikiiltoa, mutta se saa rauhassa hävitä, en todellakaan ala lisäillä sitä missään. Jotenkin en ole koskaan edes nähnyt vessoissa kenenkään korjailevan meikkiään (kauppakeskukset, koulut, huoltsikat tms.) ja tuntuisi hirveän pinnalliselta puuteroida naamaansa tai kiillottaa huuliaan. En koe sellaisen saavan mua näyttämään yhtään sen kauniimmalta.

    Toki voi olla, etten vain osaa eläytyä tilanteeseen, kun kasvoni eivät kiillä ikinä ja kivipuuteriakin käytän vain kiinnittämään meikin. Puuterin lisääminen kesken päivän olisi typerää ja hyödytöntä, kun ei se näkyisi mitenkään, korkeintaan kuivuudesta hilseilevinä kasvoina.

    Mutta on kuitenkin hurjan kiehtovaa kuulla, millaisia varustuksia muut käyttävät arkisin mukanaan.:)

  5. 6

    sanoo

    Minä harvemmin meikkailen ihan tavan arkipäivinä, joten laukussa kulkee mukana usein vain käsi- ja huulirasva :D

  6. 7

    sanoo

    Päivälaukussa on vaihtelev(i)a huulikiilto(ja) ja MACin select moisturecover -peiteaine. Juhlalaukkuun lähtevät puuteri, poskipuna, huulipuna/kiilto, kajal ja pari sivellintä. Monestihan sitä meikkiä ei muista korjailla, mutta käsilaukkumeikit luovat turvallisuuden tunnetta. :)

  7. 10

    Anonymous sanoo

    Kannan yleensä perusmeikkejä mukana siltä varalta, että yöpyisin muualla ja koska meikkipohja joskus lähtee kulumaan nenästä, mutta jos lähden baariin, otan mukaan vain huulikiillon, kajalin ja nenäliinoja rasvan poistoon (en ole jaksanut ostaa Rizloja, vaikka olen kuullut niistä. Saako niitä ihan tavallisista kaupoista vai jostain tupakka-?)

  8. 11

    Anonymous sanoo

    Tiedätkö muuten jotain kuivuutta korostamatonta huulikiiltoa tai punaa, joka olisi ihan kunnolla peittävä ja huultenvärinen?

  9. 12

    sanoo

    Laukustani löytyy puuteri, huulirasva ja minikokoinen hiuslakka (jota en oo kylläkään koskaan tarvinnut)..

  10. 13

    sanoo

    Tällä Pirkolla on mukanaan:

    Avaimet kotiin ja työpaikalle
    Meikkipussi 1: Lääkkeet
    Meikkipussi 2: Harja, lasiviila, topspuikkoja.
    Meikkipussi 3: Jos meikkaan töissä silmämeikin niin kaikki tarvittava siihen.
    Digikamera.
    Nikotiinipurkkaa.
    Lompakko.

    Takin taskussa auton avaimet, sytkäri, huulirasva ja huulikiilto.

  11. 14

    Anonymous sanoo

    Multa löytyy: Huulirasva, huulikiilto, ripsenkäännin, käsirasva.
    Lisäks tietty taskupeili. ;D Eli pohjustan meikin todella huolellisesti, ja kyllä se on sen väärti ettei tartte niitä puutereita huiskia naamalle pitkin päivää! :D

    Glitter_Shimmer

  12. 15

    sanoo

    Mun arkilaukusta harvoin löytyy mitään kosmetiikkaa, yleensä pelkästään huulirasva. Baariin saatan joskus ottaa mukaan puuterin ja huulikiillon.

    Tiedän erittäin monia joiden laukusta löytyy kaikkea meikeistä hiustenlaittojuttuihin.. Itse en tälläistä oikeestaan ymmärrä, ite ku oon tottunut aina aamuisin meikkaamaan kotona ja oon sitä mieltä ettei koulussa tarvi kaikkia välitunteja viettää vessassa lisäämässä ripsaria ja muuta.. :D
    Eräs ystäväni kantaa joskus baariin mukaan jopa suoristusraudan. :D

  13. 16

    Anonymous sanoo

    Siis mitä ihmettä ?! Onko todellakin noi sätkäpaperit samaa kuin puuteripaperi ?? En ole moista ikinä kuullutkaan..mutta hyvä vinkki tuli taas kerran, kiitos.

  14. 17

    Anonymous sanoo

    Multa löytyy vaan huulirasva (tai yleensä 3 kappaletta :D) ja käsirasvaa. Baarilaukussa on paperit, rahalompsa ja huulirasva (joskus harvoin myös puuteri ja jonkun sortin kampa).
    Kyllä mä silti meikkaan, mutta emmä näitä päivänmittaan korjaile (ellen sitten lennossa kotona joskus vähän..)

  15. 18

    Anonymous sanoo

    Kiitos vinkistä, lähdenkin tästä kauppaan ostamaan tuota köyhän naisen puuteripaperia ;)

  16. 19

    Christine sanoo

    Itse kanniskelen mukana aina puuteria (jota harvoin kuitenkaan päivän mittaan lisäilen) ja peitepuikkoa. Laukusta löytyy myös jonkinmoinen huulirasva ja varmaan 3-6 erilaista huulikiiltoa (karsin viimevuodesta, silloin mukana kulki varmaan kaikki kaapista löytyvät huulikiillot). Keväällä ja alkusyksystä tulee noita kiiltoja enemmän aina mukaan, sillä silloin huulet eivät kuiva niin helposti niiden alla. Ja vaikka ei kosmetiikkatuotteisiin kuulukaan, mainittakoon, että pikkupeili ja hiusharja ovat pakollista laukkukamaa.
    Ennen mukana kulki meilkein koko meikkipussin käytettävät meikit. Löytyi meikkivoide, puuteri, peiteväri, poskipuna, aurinkopuuteri ja jopa kajal(enkä siis ikinä edes tee sisärajauksia) sekä ripsari plus lisäksi noin miljoona huulituotetta. Aikaa myöten huomasin suurimman osan tarpeettomiksi, sillä ei niitä päivän mittaan tullut käytettyä, joten päätin karsia :)

  17. 20

    Anonymous sanoo

    Mitä noi Rizlat siis on? Myydäänkö ne nimellä puuteripaperi vai onks ne oikeesti jotain muuta?

  18. 21

    sanoo

    Ihan ekaksi täytyy sanoa, että ihana blogi! Kaveri pisti jonkinverran yli viikko sitten linkkiä ja heti nappasi. Upeita värejä, ihan tässä itsekin innostuu, vaikka laiska meikkien kanss onkin (vaikka kovasti nillä leikkimestä tykkäänkin). Itsellä käsilaukussa lähinnä ripsiväri ja kajal-kynä. Joita en yleensä kyllä päivän mittaan käytä.

  19. 23

    sanoo

    Rizlat on sätkäpaperia, eli siis itse käärittävien savukkeiden paperia. Ne ovat enemmän tai vähemmän samaa, silkkiseltä tuntuvaa ohuen ohutta paperia jota myydään hieman isompina arkkeina naisille nimellä "blotting papers". Blotting paper taitaa yleisesti olla suomennettu "puuteripaperi", mutta mitään puuterimaista pintaa ei kaikissa ole. On erikseen puuteroituja blotting papereita ja puuteroimattomia. Rizlat toimivat kuten puuteroimattomat. Mä käytin joskus nuorempana TBS:n puuteroituja versioita, ja niistä jäi aina mielettömän kuiva iho. Puuteroimattomat hoitavat saman asian, ts. imevät iholta öljyn, mutta eivät jätä kuivaa pintaa.

    elisse – ei hitto, siis suoristusrautakin baarissa mukana…? *reps*

  20. 24

    Anonymous sanoo

    Hmm noi "puuteripaperit" kiinnitti mun huomion, miten tälläiset siis käytännössä toimii? En ole ennen kuullutkaan.

  21. 25

    Anonymous sanoo

    Itsellä kulkee normipäivänä avaimien, kukkaron, mp3-soittimen lisäksi hiuslakka, kampa, peili, huulikiilto, huulirasva, kivipuuteri, meikkisieni, peiteväri, ripsiväri, eyeliner.

    Ihmeellisintä tässä kaikessa on se, että päivän aikana tarvitsen _oikeasti_ vain kivipuuteria ja huulituotteita. Järkeilen kuitenkin, että minun tuurillani alkaa sataa ja meikit leviävät ja hiukset menevät piloille ja kaikki katastroofit iskevät. :D Siksi vähän kaikkea mahdollista mukana..

    Osaatko muuten sanoa, että kuinka paljon suunnilleen tollainen Rizla-paketti maksaa? :D

  22. 26

    sanoo

    Mun meikkipussista, jota kuljetan mukana päivittäin, löytyy ainoastaan kivipuuteri ja taitaa siellä puuteripapereitakin olla joku vanha paketti jota en tosin yleensä ikinä käytä. En yleensä jaksa lisätä puuteriakaan päivän mittaan, sama puuteri on ollut käytössä vuodesta 2003 mikä kertonee siitä että sitä ei tule kovin usein käytettyä. :D Lisäksi mukana on huulirasva. Silloin tällöin mukana on ehkä huulikiilto, muuten mun meikkipussi sisältää lääkkeitä, laastaria, kynsiviilan, varapiilarit yms ei-kosmetiikkaa.

    Baariin otan meikeistä mukaan puuterin, huulipunan ja/tai -kiillon ja jos on sisäkajal käytössä niin sitten sen.

    Mä taidan olla harvinaisen vähän meikkejä mukanani kantava. :D

  23. 27

    sanoo

    Anonyymi – oletko koskaan painanut esim. silkkipaperia ihollesi? Se imee ihon pinnasta rasvan välittömästi ja tehokkaasti. Puuteripaperien idea perustuu samaan vaikutukseen. Puuteripapereita myydään pienissä vihkoissa (vanhat Body Shopin puuteripaperit) tai yksittäisinä liuskoina (esim. Kanebo, Clinique, Shiseido, Pure Luxe ja uudet Body Shopin paperit).

    Body Shopin legendaariset vanhat puuteripaperivihot näytti tältä:
    http://blotting-paper.com/d/sale/0/b/2094.gif
    ja niissä oli siis jokainen paperi kevyesti puuteroitu (älkää kysykö miten puuteri saadaan tarttumaan paperiin). Kun tällaisella paperinpalalla painaa ihoa, imeytyy rasva paperiin ja paperi puolestaan jättää iholle puuterisen pinnan. Kuten aiemmin sanoin, nämä olivat aika kuivattavia.

    Puuteroimattomat "imupaperit" näyttää tältä:
    http://www.skinmatrix.com.au/beauty-shop/images/facial%20blotting%20papers.jpg

    Nämä ovat oikeasti TOSI kätevä – ja hygieeninen – tapa poistaa rasvaa ihon pinnalta. On aika ällöä painaa puuterin suti öljyiseen ihoon niin että öljy jää sudin pintaan. Blotting paperilla saat kevyesti ja tehokkaasti rasvat vex ja sitten vain paperi roskiin ja puuteria päälle!

    Rizla-paketti maksaa 1,30€ ja maksaisikohan TBS:n jotain 5€, saattavat olla enemmänkin. Mutta ei siis ole mitään järkeä maksaa pelkästä paperista enempää kuin on tarpeen! ^_^ Vielä Rizlojakin halvempaa imupaperia saa Pure Luxelta, sillä 150 liuskan pakkaus maksaa 3 dollaria. Mutta siihen tulee tietysti vielä pieni postikulu päälle, ja nettitilaamisen "vaiva". Helpoimmalla pääsee kävelemällä lähimpään kauppaan tai kioskille missä myydään tupakkatuotteita.

  24. 28

    Anonymous sanoo

    Kiitos että kävit katsomassa niitä seppälän paletteja =) Siellä seppälässä missä kävin, ei oikein ollut testereitä niin en voinut kokeilla jääkö niistä väriä. Taidan sitten harkita sitä wet'n'wildin palettia =) Ei se ainakaan kallis kokeilu ole =) En muuten muista nähneeni sitä vihreää ennen wet'n'wildin hyllyssä, joten olisivatkohan uusiutuneet.

  25. 29

    sanoo

    Mulla on kivipuuteri ja sen päivän huulituote. Rajaus, mikäli se on kynä ja huulirasva. Hiuspinnejä ja pampula.
    Kesällä puuteripapereita ja ihan niitä puuterisia.

  26. 31

    Anonymous sanoo

    oiskohan mitään mahdollisuuksia saada sulta sellanen postaus missä olisi sellainen aika kevyt meikki jossa ois sellanen siisti ja hillitty rajaus, ja tietty ohjeet sen tekemiseen? :)
    t. amatööri

  27. 32

    sanoo

    amatööri – mulla oli juuri tänään tuollainen kuvailemasi todella kevyt meikki, ja siitä tulee varmaankin postaus lähipäivinä. Voin liittää mukaan ohjeetkin, jos sellaisia toivot. On hyvä jos jaksatte esittää toivomuksia tai pyydätte tarkennuksia juttuihin, kun jotkut asiat on mulle jo liiankin itsestäänselviä enkä välttämättä älyä selventää miten joku juttu tehdään. Esimerkiksi nyt vaikka se kaikkein yksinkertaisin kahden sävyn meikki kynärajauksella.

  28. 33

    sanoo

    Montako paperia tuollaisessa rizla- paketissa on? Olen tuon vinkin lukenut joskus vuonna miekka ja kivi jostain teinilehdestä, mutta ei ole tullut kokeiltua. JOstain syystä mua inhottaa tuo rizla-pakkauksen ulkonäkö niin. Heh, kaikkeen se pakkauksen ulkonäkö vaikuttaakin.. :D

    Siis ilmeisesti niitä TBS:n pienessä vihkosessa olevia puuteripapereita ei saa enää? Harmi, mutta ei maailmanloppu. Mulla ne ei kuivattaneet, tosin käytin niitä lähinnä jos olin tehnyt jotain hikistä, eli en kovin usein. :)

    Sulla oli tuolla huulipunakuvissa aivan ihania sävyjä. 8)

  29. 35

    sanoo

    M – Rizlapaketissa on 50 paperia. Ja kyllä, TBS:n vanhat puuteripaperit on korvattu uusilla. Niitä on ulkomailla moniakin erilaisia, mutta Suomen TBS:ssä olen nähnyt vain Tea Tree Oil – ja Nature's Minerals -versiot.

  30. 36

    Bulp sanoo

    Multa löytyy;

    Kamera, plus sille laturi,
    puhelin,
    siteitä,
    laastareita,
    pumpulilappuja,
    puhdistusainetta,
    purkkaa,
    avaimet,
    aurinkolasit+feikkilasit,
    lompakko,
    kyniä,
    WC-paperia,
    kampa,
    huulirasvaa,
    paperia,
    särkylääkkeitä,
    rakkolaastareita,
    huulikiillon,
    hiuslenkkejä,
    kynsiviilan,
    hakaneuloja,
    hammastikkuja,
    ja
    juomapullon

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.