Vivisanté – joka tuli ja meni

Käydessäni läpi kaappejani Kosmetiikkahuutajaisia varten, löysin eräästä laatikosta tuotekolmikon, joka sai minut huudahtamaan, ”Ai niin nämäkin…!”

Kyseessä on laatuaan ensimmäinen suomalainen ekosertifioitu sarja, Vivisanté, joka lanseerattiin syksyllä 2010.

Vivisante1

Tuotteiden parasta ennen -päivämäärät ovat jo paukkuneet ohi, koska sain ne lanseeraamisensa aikoihin. Minun oli ehdottomasti tarkoitus kirjoittaa näistä, mutta tällaista se on kun tuotteita  ja kirjoitettavaa on niin paljon. :D Ainoastaan sarjan vartaloemulsion olen käyttänyt ja arvioinut blogissa.

Otin tuotteet nyt sitten pikaisesti käyttöön eivätkä ne vaikuta pilaantuneilta. Ainakaan tuoksu ja koostumus ei kieli mitään sellaista, lukuun ottamatta voidetta joka on saattanut vähän kuivahtaa.

Vivisante2

Pakkauksista haluan sanoa, että kartonkiset ulkokuoret ovat todella tyylikkäät ja kauniit, mutta nuo itse purkit ei kolahda meikäläisen design-silmään. Valittu vihreä sävy on mun mielestä jotenkin tosi outo, ja graafisesta kokonaisuudesta tulee muutenkin mieleen enemmän joku kodinpuhdistussarja kuin ihonhoitosarja.

Toinen Vivisanté-sarjaan liittyvä seikka on se, että se on alusta saakka tuntunut minusta vähän sellaiselta Estelle & Thildin ”dupe”-sarjalta. (Dupe: englanninkielinen ilmaisu jolla viitataan tuotteeseen, joka on hyvin samankaltainen kuin joku aiemmin julkaistu toinen tuote, ikään kuin sen ”duplicate” eli toisennus.) Pakkausten muoto on häviävän pieniä detaljeja lukuun ottamatta yksi yhteen Estelle & Thildin kanssa, samoin tuotteiden koostumus ja ”pohjatuoksu” on hyvin samankaltainen. Jos esimerkiksi olisin saanut sokkotestata näitä tuotteita, olisin heti tunnistanut ”Estellemäisyyden” ja varmaankin luullut että kyseessä on E&T:n uutuussarja.

(Eri sarjoilla on omat tunnistettavat koostumuksensa ja tuoksumaailmansa; esimerkiksi Dr. Hauschkan, Laveran, Weledan ja Mádaran omat tunnistaisin myös vaivatta sokkona.)

Vivisante3

Incit eivät sentään kuitenkaan ole yksi yhteen, eli IHAN SAMOJA tuotteita nämä eivät tokikaan ole. Vivisantéssa on haluttu nostaa esiin vaikuttavana aineena mustaherukka, jota ei E&T:n tuotteista löydy. Mutta reseptipohja vaikuttaa  hyvin samankaltaiselta. ELI: näin tiivistäen voikin todeta, että jos pidät Estelle & Thildistä, pidät aivan varmasti myös Vivisantésta!

Vivisantén puhdistusgeeli tuntuisi vaahtoavan hitusen paremmin kuin E&T:n, mutta toisaalta on jo niin kauan siitä kun käytin E&T:n geelin että voin olla väärässäkin. Joka tapauksessa tykkään tästä kovasti, enemmän kuin E&T:stä. Tuoksu on ihanan raikas ja jälkitunne iholla erittäin mukava.

Kasvovesi tuntuu aivan samalta kuin E&T:n, eli ihan parhaita kasvovesiä mitä olen koskaan käyttänyt. Tuoksu ja ihofiilis täydellisesti omaan makuuni.

Vivisante_EstelleThild

Kasvovoide tuntuu hitusen paksummalta kuin E&T:n, mikä saattaa johtua myös siitä että se on parasta ennen päiväyksensä –jälkeen hieman kuivahtanut purkissa (vaikka purkki onkin ollut sinetöity). Tai sitten koostumus voi luonnollisestikin olla jo alun alkujaan paksumpi. Muuten voide tuntuu yhtä miellyttävältä kuin E&T: kermainen –mutta ei yhtään Weledan/Hauschkamaisen rasvainen- koostumus joka levittyy notkeasti ja tuntuu suojaavalta. Ei siis hulahda ihoon samalla lailla kuin kevyet emulsiot, eli jättää hitusen ”pintaa”, mutta iho ei jää kiiltäväksi. Käytän tämän koostumuksensa puolesta yövoiteena.

Hahhah! Lähdin googlettamaan että mistäs kaupoista Vivisantéa nykyään saakaan, ja Lazy Dynamite -blogista sitten luin että sarja ollaankin lopetettu viime talven aikana. Tuotteita saa vielä muutamista nettikaupoista, esim. Terveysmarketista.

Tulipa siis hyvään aikaan tämä mun postaus :P

Ehtikö joku lukija käyttämään Vivisantén ihonhoitotuotteita  niiden lyhyen elinkaaren aikana?

Kommentit
  1. 1

    NG sanoo

    Harmi, etten koskaan ehtinyt kokeilemaan tätä sarjaa. Kosmisosaston hyllyssä sitä useasti katselin ja tutkin INCI-listoja … ;)
    Kiinnostavalta näytti nimenomaan mustaherukkaöljyn vuoksi, mutta muuten aivan liikaa eteerisiä öljyjä omaan makuuni. Se varmaan jarrutti kokeiluintoa…
    Pakkaukset ihanan stabiileja ja siksi sinunkin purnukkasi säilyivät pahemmin härskiintymättä – tästä saisi moni firma ottaa opikseen!

  2. 2

    sanoo

    Hmm. Eikös tämä ollut Dermoshopin ”alasarjoja” eli heidän valmistuttamansa? Olisi mielenkiintoista, jos pääsisit kokeilemaan, että onko Dermon nykyiset ecosertifioidut tuotteet lähelläkään näitä.

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Ma en tieda noista Dermoshopin ja Vivisantén yhteyksista mutta aivan ilmeisesti sellainen on kun kerran vivisante.fi -osoite ohjaa tata nykya Dermoshoppiin. :)

  3. 3

    Veppe sanoo

    Heh! Olen vuosi, pari sitten kokeillut tuota sarjaa pariin otteeseen, ja huomasin myös, että tuotteet muistuttavat E&T:ä niin paljon, että veikkasin niiden tulevan samalta tehtaalta – olisikohan jossain jopa sanottu niin. Jonkin aikaa sitten googlettelin, mitä tuolle sarjalle nykyään kuuluu, niin vivisante.fi tarjosikin linkkiä Dermoshopiin!

    Dermosil-tuotteet eivät ole minulle tuttuja, niin pyörin vähän aikaa sivustolla ja huomasin sitten luonnonkosmetiikka-linkin alla Dermonature-sarjan, joka ainakin kasvoveden ja kasvovoiteen osalta näyttää sisällöltään identtiseltä Vivisanté-tuotteiden kanssa. Taisivat jalostaa niistä tuotesarjan Dermosilille…

    Harmi vaan, ettei mukana näköjään enää ole sitä puhdistusgeeliä, se oli minusta ehdottomasti sarjan paras tuote. Muutoin en tuotteista liiemmin pitänyt kun voiteet olivat liian kuivia ja paksuja ja iholle jätettävissä tuotteissa liian suuri eteeristen öljyjen määrä ärsytti ekseemaista ihoani pahasti. No, onneksi on E&T!

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Dermonature-sarjan, joka ainakin kasvoveden ja kasvovoiteen osalta näyttää sisällöltään identtiseltä Vivisanté-tuotteiden kanssa.

      Ooo, mielenkiintoista! :) Eli taytyykin jossain vaiheessa tilata noita Dermosilin Dermonature-tuotteita ja tehda vertailut.

  4. 4

    eev_a sanoo

    Pakko tunnustaa, että en ole suonut ohikiitävän lyhyttä ajatusta enempää tälle merkille – nimenomaan umpiruman pakkaussuunnittelun takia!! Ehkä olisi kannattanut, sillä Kicksin hävittyä paikkakunnaltani kuin savuna ilmaan lemppariani Estelleä ei saa enää täältä. Mutta… musta tuntuu, että mun naamanrasvailuhetket menisi ihan pilalle noin ruman purkin takia, joten taidan jatkaa tällä nirsoilulinjallani ja jättää tuotteet tarkastamatta. Onhan kosmetiikan käyttö kokonaisvaltainen elämys ;) Mutta oikeasti, mitähän näiden ulkonäön suunnittelija on oikein miettinyt… Makuasioita, mutta ei noi vihreä-valkoiset VOI olla kenestäkään kauniita tai millään tavalla silmää miellyttäviä!

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Mutta oikeasti, mitähän näiden ulkonäön suunnittelija on oikein miettinyt

      Samaa pohdin minakin… Valilla vaan tormaa niin epahoukuttaviin pakkauksiin etta ei voi muuta kuin ihmetella etta eiko firma tosiaan halua asiakkaan kiinnostuvan juuri heidan puteleistaan….

  5. 5

    sanoo

    Eikös sen suhteen ollut ”villi huhu” liikkeellä, että ET valmistetaan Suomessa? Eli, voisivatkohan nuo olla samassa tehtaassa tuotetut? :)

    Mä oon aikoinani noita käyttänyt, ainakin parit purkilliset rasvaa ja putsaria. Nyt kun sanoit, niin totta, noissahan on aikamoinen ET-fiilis! Geeliputsari on ehkä hyytelömäisempää ET:llä kuin Vivisantella, jos nyt oikein muistan. ET:n rasva taas tuntui jäävän pyörimään kasvoille ja jättää nahkean fiiliksen, Vivisante hulahti paremmin.

    Mutta harmin paikka, että noiden valmistus lopetetaan! Tykkäsin, kunnes iski hajusteherkkyys :'(

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Eikös sen suhteen ollut “villi huhu” liikkeellä, että ET valmistetaan Suomessa?

      Ei ole villi huhu, vaan ihan julkista tietoa jota Estelle & Thildin PR kayttaa osana sarjan markkinointiviestintaa :)

      Eli, voisivatkohan nuo olla samassa tehtaassa tuotetut? :)

      Voisivat varmaan hyvinkin :)

      Geeliputsari on ehkä hyytelömäisempää ET:llä kuin Vivisantella, jos nyt oikein muistan.

      OK, sitten makin muistin ihan oikein, mullekin tuli nimittain sama fiilis.

  6. 6

    Bemu sanoo

    Olivat outoja kummatkin minulle, mutta jostain syystä kiinnostus tuohon E&T sarjaan heräsi :) Täytyypä katsastaa se.

  7. 7

    Mia sanoo

    Moikka Sanni,
    mitä ainetta käytitkään ylähuulees estääkses sen pigmentoitumisen? Luuletko sen samaisen aineen sopivan maksaläiskän päälle (meikin alle), estämään läiskän tummentumista..? Äidille etsin ongelmaan ratkaisua. :) Kiitos jos pystyt auttaan.

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Make Up For Everin UV Prime (SK 50). Sopii varmasti erinomaisesti kuvailemaasi tarkoitukseen.

  8. 8

    Marisa sanoo

    Äh, mua jotenkin ärsyttää ja säälittääkin nykykosmetiikan nopea uudistuminen ja kierto… Harmi, että tuo sarja oli noinkin lyhytikäinen, kuulostaa nimittäin todella hyvältä. Tuntuu valitettavan yleiseltä tuo lyhyteloisuus, varsinkin luonnonkosmetiikan puolella. Sitten on esim. Lumene, joka uudistaa tuotteitaan, linjojaan ja pakkauksiaan vähintään kerran vuodessa, argh. Jos et HETI kokeile jotain uutuustuotetta, et pian edes ehdikään. Ei tuotteita ehdi käyttää sitä tahtia, kuin mitä mielenkiintoisia uutuuksia olisi tarjolla. :(

    • 8.1

      Veppe sanoo

      Mä luulen, että suomalaisilla merkeillä on isoja ongelmia etenkin luonnonkosmetiikkamarkkinoille ponnistamisessa (tuon Lumenen kanssa kyse lienee vaan strategiasta uudistua jatkuvasti – uutuudet myyvät).

      Vivisanté yritti erottua sertifikaatillaan, mutta tuotteille asetetut hinnat olivat aivan liian korkeat ennestään suht tuntemattomalle merkille, varsinkin kun Suomessa ei ole mitään suuren yleisön luottamusta/kiinnostusta omaa luonnonkosmetiikkatuotantoa kohtaan.

      Suomalaista luonnonkosmetiikkaa pitäisi alkaa ensin tuoda kohtuullisemmilla hinnoilla tarjolle suurelle yleisölle, niin että luottamusta ja kiinnostusta ehtisi syntyä, eikä suinpäin lanseerata karmean kallista sertifikaattisarjaa. Varmasti tässä Vivisanté-touhussakin joku kärsi melkoisia tappioita – tuskin sarjaa hyvillä mielin lopetettiin.

      Toivottavasti jotain enemmän ”myyvää” saadaan pian tavarataloihin asti, niin ettei ainoaksi suomalaiseksi jää ne pari vanhaa Frantsila-purnukkaa jossain Sokoksen hylkyhyllyllä. Ollapa pääomaa, niin alkaisin työstää sarjaa ihan itse. Anyone..?

      • 8.1.1

        Sanni sanoo

        No mutta onhan täällä se Dermosilin sertifioitu sarja! Sehän on kotimainen ja Suomessa valmistettu.

        • 8.1.1.1

          Veppe sanoo

          No onhan se toki – minä vaan edellytän sopivaa sisältöäkin, enkä pelkästään kotimaisuutta ja sopivaa hintaa :)

          Sertifikaattihan ei millään tapaa lupaa terveellisyyttä tai ihoystävällisyyttä, ja Dermonature-sarja ei ole sellainen, jota itse käyttäisin. Sarjan puhdistustuotteet ovat SLS-pohjaisia, useat tuotteet sisältävät hamamelista, jota en käyttäisi ärsyttävyytensä vuoksi, ja kaikki tuotteet taitavat Vivisantén tapaan sisältää verrattain suuren määrän bentsyylialkoholia ja sitruunahappoa, jotka ovat tunnetusti ärsyttäviä ja ainakin itselläni aiheuttavat pahaa ekseemaa. Sen lisäksi tuotteissa on tietenkin myös reippaasti eteerisiä öljyjä, jotka eivät monille sovi lainkaan.

          Varmasti tuokin on monille oikein hyvä sarja – itse vaan lähtisin ennemmin tekemään tuotteita myös herkemmille sopiviksi (kuten E&T:n sensitive).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.