Vinkki: makua tylsään perussalaattiin

Moni syö päivittäin salaatteja, mutta kuinka moni tunnustaa juuttuvansa helposti tuttuun kurkku-tomaatti-paprika-settiin? Hyväähän sekin on eikä siinä mielessä tylsää, mutta vaihtelukin virkistää ja kelläpä olisi jotain vielä maukkaampaa salaattia vastaan? ^_^

Itse myönnän kuuluvani tuohon perussalaattijengiin, minun salaateistani ei löydy kuin aniharvoin trendikkäitä ja kalliita ainesosia kuten ituja, herneenversoja, avokadoa tai persimonia. Vihreä salaattipohjakin on minulla useimmiten halvin (ja valitettavasti myös ravinneköyhin) jäävuorisalaatti. Helppous ja edullisuus ovat avainsanoja minun keittiössäni.

Paistettu_munakoiso_IMG_1746

Tässä joku aika sitten keksin ihan vahingossa huippuherkullisen lisukkeen salaattiin, eikä tämä arkinen ainesosa kevennä kukkaroa yhtä rankasti kuin hienot superfood-lisukkeet: paistettu munakoiso ja kesäkurpitsa. Nimenomaan paistettu.

Maku hyötyy seisomisesta, eli näitä herkkuviipaleita kannattaa paistaa kerralla isompi läjä ja laittaa rasiassa jääkaappiin maustumaan. Viipaleet säilyvät useita päiviä ja maku vain paranee päivien myötä kasvisten mehustuessa omassa liemessään. Salaattia kootessa on sitten helppo napata rasiasta valmiiksi marinoituneita ’koisoja tai kesäkurpitsoita. :) Mehuaan tihkuvat viipaleet tuovat samalla muassaan luonnollisen salaatinkastikkeen :)

Paistettu_Kesakurpitsa_IMG_2288

Paistettu_kesakurpitsa_IMG_2563

Näissä marinoituneissa herkuissa on nolla grammaa lisäaineita: vain aavistus paistoöljyä, suolaa ja pippuria. Muita mausteita et tarvitse, kasvisten oma maku tulee todella intensiivisesti esiin paistamisen ja seisomisajan tuloksena. :) Ja miten halpoja verrattuna kaupan valmiiksi marinoituihin munakoisoihin esimerkiksi! ^_^

Paistettu_kesakurpitsa_IMG_2320

Itselleni ei ollut aiemmin käynyt melessäkään laittaa salaattiin munakoisoa, ja kesäkurpitsaakin olin käyttänyt vain raakana (ja let’s face it: raaka kesäkurppa on lopulta aika tylsän makuista).

Yhtenä päivänä löysin jääkaapista ison palan munakoisoa joka oli menemäisillään pahaksi, ja pilaantumisen pysäyttämiseksi päätin saman tien paistaa mokoman. Laitoin nahkeat viipaleet rasiaan odottamaan käyttöä seuraavaan päivään, ajatuksena heittää ne kenties jonkun wokin sekaan ja käyttää lämpimänä lisukkeena. Seuraavana päivänä rasiasta löytyikin pehmentyneitä, mehustuneita ja aromaattisesti tuoksuvia koisoja. Laitoin ne wokin sijaan salaattiin ja loppu on historiaa… Nyt salaatissani on munakoisoa harva se päivä :D Kokeilin koiso-oivalluksen jälkeen samaa myös kesäkurpitsalla ja tulos oli jos mahdollista vielä herkullisempi! ^_^

Paistettu_munakoiso_IMG_1741

Tee näin:

(Toivottavasti en loukkaa kenenkään älyä :D Ymmärrän kyllä että resepti on itsestäänselvä mutta joukossa saattaa vaikka olla entisen minun kaltaisia tyyppejä joille mikään ruoanlaitossa ei ole itsestäänselvää ;))

 Viipaloi pesty munakoiso tai kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Rasva-asenteestasi riippuen hulauta pannuun joko reilusti ruokaöljyä (itse käytän rypsiä tai kookosrasvaa, opin juuri ettei kylmäpuristettua oliiviöljyä ole hyvä käyttää paistamisessa) tai pyyhkäise öljyyn kastetulla pullasudilla pannun pintaan superohut rasvapinta.

Kuumenna pannu ensin melkein kuumaksi (minä käytän induktioliedellä tasoa 8) ja aseta viipaleet pannuun. Rouhi päälle suolaa ja pippuria. Kun viipaleiden toinen puoli on mukavasti ruskistunut, alenna lämpötila keskilämmölle (induktio 5) ja käännä viipaleet. Anna viipaleiden paistua ja kuivua noin 10 minuuttia. Nosta pannulta, jäähdytä ja laita rasiaan tekeytymään.

Kesäkurpitsaviipaleet maistuvat tosi hyviltä ilman mehustumisaikaakin, munakoisot hyötyvät jääkaappiseisomisesta ja niiden maku on huomattavasti aromaattisempi seuraavana päivänä.

Paistetut_tomaatit_IMG_2724

Myös paistettu tomaatti on oiva ja superhelppo keino tuoda salaattiin reilusti makua ja mehukkuutta. Kerroinkin aiemmin, että tomaatin terveyshyödyt itse asiassa paranevat kun sen syö kypsennettynä tai mehustettuna. Niin hullulta kuin se kuulostaa, purkkitomaattimurska on vitamiiniensa kannalta jopa tuoretta tomaattia terveellisempää. :)

Mukavaa sunnuntaita kaikille ja inspiroivia salaattihetkiä! ^_^ Muita edullisia salaatintuunausvinkkejä otetaan ilolla vastaan. :)

Kommentit
  1. 1

    NG sanoo

    Idut ja herneenversot (tai yleensäkään mikrovihannekset) ei ole hei kalliita! :) Niitä voi kasvattaa helposti ja nopeasti kotona, riittää, että on iso lautanen ja sen päällä hiukan multaa…
    Kasvatin jokin aika sitten erän auringonkukanversoja (siement ostin Life-kaupasta), ai että olivat herkkua – sekä raikkaita että täyteläisiä!!
    Kaupan idut saattavatkin pahimmillaan sisältää salmonellaa ja muita pöpöjä – niiden käsittelyssä on oltava tarkkana. Koska pakkausolosuhteita ei voi tietää, aina turvallisinta kasvatella ituset itse – ainakin saa taattua tuoretta tavaraa.
    Suosittelen, vihreän katselu on silmillekin herkkua!

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Idut ja herneenversot (tai yleensäkään mikrovihannekset) ei ole hei kalliita! :)

      Ruoan kalleus on tietysti suhteellista :) Niissä kaupoissa missä minä asioin herneenversoruukku maksaa halvimmillaan 1,75€, ja se on mulle aika kallis hinta yhteen tai kahteen salaattiannokseen lisukkeeksi riittävästä ruoka-aineesta. Jäävuorisalaattikerä maksaa saman verran tai vähemmän ja riittää pohjaksi ainakin viiteen salaattiin :) Idut taas on mun silmissä olleet aina aivan sairaan kalliita etenkin kylläisyysarvoonsa nähden: kun miettii mitä pieni ituboksi maksaa ja minkä verran se täyttää vatsaa – ainakin mun masussa täyttöaste on suunnilleen nolla ^_^ Idut ovat varmasti ihan superterveellisiä mutta niiden ruokaisuusarvo on next to nothing.

      Mutta joo, tottakai, kun kasvattaa itse niin hinta on ihan eri :)

      • 1.1.1

        NG sanoo

        Tarkoitin nimenomaan itsekasvatettuja versoja ja ituja.. :)

        Toki puutarhurin / kasvattajan kuuluu saada edes jonkinlainen kate tuotteistaan, ei niitä voi ihan ilmaiseksi myydä… Mutta kun itse kylvää, kastelee, hoitaa ja käsittelee, tiettä ainakin, mitä saa lautaselleen <3

      • 1.1.2

        Neea sanoo

        http://www.gogreen.fi/tuotteet/linssit/vihreat-linssit-kuivat/#product-nutrition

        Mä idätän noita vihreitä linssejä itse. 400 gramman paketti maksaa noin 1,30e ja idätys onnistuu helposti lävikössä tiskikaapissa. Yön yli liottamisen jälkeen laitan linssit lävikköön hieman kallelleen kuivauskaappiin ja huuhtelen niitä silloin tällöin. Vihreä linssi itää todella nopeasti, jopa yhdessä päivässä. Helppoa hommaa, eikä nuo linssin ravintoarvotkaan ihan mitättömät ole. Vihreä linssi maistuu idätettynä aivan tuoreelta herneeltä :)

      • 1.1.3

        Tiia sanoo

        Kuivatut herneet maksavat ehkä euron kilo tai jotain sinne päin. Ja itävät melko lailla satavarmasti.

        Eikä tarvi olla edes multaa, kasvavat vaikka kostean talouspaperin päällä. Siinä turvallinen aloituskokeilu, vaikka ”rairuohoksi”:)

        • 1.1.3.1

          Sanni sanoo

          Kohta täällä on ihan kunnon itupuutarha :D Ihan kuin ei olis jo valmiiksi ahdasta ^_^

  2. 2

    anonymous sanoo

    tätä on kokeiltava. en ole IKINÄ onnistunut valmistamaan munakoisoa niin, ettei se olisi joko kammottavaa, sitkeää ja mautonta kengänpohjaa tai överirasvaista löllöä :D

    muuten iduthan ovat aivan superhalpoja kun itse idättää :) en tiedä onko mikään halvempaa kuin idut, sillä ne kuitenkin moninkertaistavat kokonsa idätyksessä. ja niin superhyviä, ettei mitään rajaa! idättäminen on älyttömän helppoa ja joissain tapauksissa aika nopeaakin kunhan vaan muistaa katsoa huolella jokaisen idätettävän lajin ohjeet :) ja esim. idätetystä tattarista tulee mielestäni maailman paras tuorepuuro (vaikka salaattivinkkejä kyselitkin :D) suosittelen nimenomaan idätystä enkä esim. versotusta, sillä idut ovat miedomman ja omasta mielestäni miellyttävämmän makuisia :) toinen on tietysti villivihannekset, joiden aika alkaa pian olla. ja ne ovat sentään ilmaisia!!

    muuten selvisikö sulle miksi kylmäpuristettu oliiviöljy on huonoa paistamiseen? tämä tuntuu olevan yksi niitä voimakkaasti mielipiteitä jakavia juttuja ja itse olen vain jumittanut sen käytössä sillä maku on mielestäni paras. toki terveysvaikutukset mietityttävät ja olisihan se tietysti kivempaa löytää jokin halvempi rasva paistamiseen :)

    • 2.1

      Sanni sanoo

      en ole IKINÄ onnistunut valmistamaan munakoisoa niin, ettei se olisi joko kammottavaa, sitkeää ja mautonta kengänpohjaa tai överirasvaista löllöä :D

      No mulla on suunnilleen sama historia :D Aina hoenkin että Kreikassa syömäni munakoiso on kuin joku eri vihannes kuin se joka mun hyppysissä valmistuu ^_^ Näistä ohuina suikaleina paistetuista ja jääkaapissa seisotetuista koisoista tulee kyllä aivan mainiota herkkua. :) Halutessaanhan nuo voisi vielä itkettää ennen pannuun panoa mutta mä en jaksa sitä vaihetta enkä ole huomannut että maku olisi karvas vaikken itketäkään.

      selvisikö sulle miksi kylmäpuristettu oliiviöljy on huonoa paistamiseen?

      Kylmäpuristetussa öljyssä rasvahappokoostumus on erilainen kuin ei-kylmäpuristetussa, ja öljy härskiintyy kovassa lämpötilassa ja menee pilalle. Esim. salaatteihin käytettävä korkealaatuinen oliiviöljy (joka on käytännössä aina kylmäpuristettua) ei sovi, kun taas halvat bulkkioliiviöljyt, joita ei ole kylmäpuristettu, sopivat. Näin mulle selitettiin Kreikassakin oliiviöljymuseossa ^_^

      P.S. Mun pitää kai alkaa itse idättää :)

      • 2.1.1

        NG sanoo

        Ehdottomasti! Jos haluaa syödä monipuolisesti, terveellisesti, se onnistuu edullisimmin itse kasvattamalla… Sen mitä voi, kannattaa aina kylvää itse :)
        Maku on toista kuin kaupassa nahistuneiden ja nuutuneiden tapausten…

      • 2.1.2

        Neea sanoo

        Ehdinkin jo aikaisemmin kirjoitella idättämisestä, mutta heti tuli mieleen tuo oliiviöljyasia. Olin jokin aika sitten eräässä ravitsemukseen liittyvässä koulutuksessa, jossa itselleni valkeni, ettei oliiviöljyssä ole käytännössä ollenkaan omega 3:a. Vaihdoin itselleni ruoanlaittoöljyn muuhun, sillä yritän saada ravinnosta enemmän omega kolmosta.

      • 2.1.3

        Jonttu sanoo

        En ole tähän mennessä uskaltanut idättämään, vaikka idea on tosi hyvä ja ekologinen, mutta jos Sanni tekee edellä, niin ehkä tällaiset arkajalatkin perässä. :) Kvinoaakin uskalsin vasta ostaa, kun sinä olit ensin kokeillut. Itsekin ostin tuota Go Greeniä.

              • 2.1.3.1.1.1.1

                Sanni sanoo

                Ainakin miedompaa/neutraalimpaa :) Sopii siksi mun mielestä ihan kaikkiin ruokiin kun ei vaikuta yhtään ruoan muihin makuihin. Linsseissä taas on selvä ominaismakunsa (joka tosin on hyvä :)).

                • 2.1.3.1.1.1.1.1

                  Jonttu sanoo

                  Juuri näin. Mutta molemmissa on kyllä se keittelyhaju aika kova.

                  Saakohan muuten MCT-öljyä kuumentaa, tiedätkö?

                  • 2.1.3.1.1.1.1.1.1

                    Sanni sanoo

                    Saakohan muuten MCT-öljyä kuumentaa, tiedätkö?

                    En valitettavasti osaa sanoa.

                    • 2.1.3.1.1.1.1.1.1.1

                      Tiia sanoo

                      Ei oikein tunnu mistään löytyvän ”varmaa tietoa” siitä millä saisi paistaa ja millä ei. Lisäksi samalla nimellä voidaan myydä ihan eri tavalla valmistettuja öljyjä.

                      Mä olen ratkaissut asian niin, että köytän kaikkeen paistamiseen kookosöljyä (tai raaka-aineesta riippuen joskus voita). Kookosöljy on ehkä ainoa öljy, jonka soveltumisesta paistamiseen ei löydy kovin ristiriitaista tietoa. Se on melko idioottivarmasti stabiili ja korkean lämmönsietokyvyn omaava.

                      Tästä innostuneena ostin myös tänään lisää kuivaherneitä ja jopa mung papuja, jos uskaltaisin niitäkin idättää. Lisäksi pitäisi kiireesti kylvää yrttejä ja muuta vastaavaa. Esim tomaatit. Jännä nähdä, miten ne tänä vuonna epäonnistuvat!

                    • 2.1.3.1.1.1.1.1.1.2

                      Sanni sanoo

                      Kookosöljy on kyllä hyvä rasva :) Se kuitenkin antaa niin paljon makua (ainakin mun käyttämä kookorasva) että en halua sitä kaikkiin ruokiin käyttää, esim. valkosipuliruusukaaliin en halua kookosen makua vaikka monessa muussa ruoassa se onkin mitä tervetullein. Silloin rypsiä :)

                      Täällä(kin) on muuten tänä aamuna herneiden kylvoä ohjelmassa…! ^_^ Mun pitää vissiin raivata niille tilaa saunasta, muualla asunnossa ei oikein ole pimeitä paikkoja.

                    • 2.1.3.1.1.1.1.1.1.3

                      Tiia sanoo

                      Mä laitoin kanssa tänä aamuna herneitä kasvamaan! En ole kyllä ikinä niitä pitänyt alkuun pimeässä paikassa ja ihan hyvin ovat kasvaneet. Ilmeisesti olisi tarkoitus pitää pimeässä pari päivää alkuun, niin lähtisivät paremmin kasvamaan. Täytyykin varmaan kokeilla.

                      Varmaan joku kaappikin käy (kunhan ei unohda niitä sinne:D). Tosin voihan sen astian ihan vaikka vaan peittää esim lehdellä, jos ei löydy sopivaa komeroa.

                    • 2.1.3.1.1.1.1.1.1.4

                      Sanni sanoo

                      Varmaan joku kaappikin käy (kunhan ei unohda niitä sinne:D).

                      Hehheh, tuossa on tosiaan aina se vaara että ne unohtuu… ^_^ Niinkuin kyllä meilläkin tuon saunan kanssa :D

                      Innokkaana täällä odottelen miten nopeasti purkeissa alkaa tapahtua :) Ja itse asiassa – – nyt kun kävin saunassa kurkkaamassa niin siellähän oli jo alkanut tapahtua, muutamissa herneissä oli jo havaittavissa esiin punkeva ”juttu” :) Vaikuttaakohan toi meidän kylppärin muita huoneita korkeampi lämpötila suotuisasti itämiseen..?

                    • 2.1.3.1.1.1.1.1.1.5

                      Tiia sanoo

                      Kyllä lämpötila voi vaikuttaa. Meillä on jotenkin ihan hirmun viileä kaiken aikaa. Toki, kun öljyllä lämmittää suht isoa taloa, niin tekee ihan mielikin pitää lämpötila vähän viileämpänä.

                      Tosin mulla on superhaastaville kasveille viimeisenä oljenkortena onneksi tuo melko iso akvaario, jonka yllä killuu überhuumekukkalamput… Jos joku kasvi siis kokee, että ilmankosteutta ja valoa on liian vähän.

                      Oikeastaan tulin kommentoimaan siksi, että bongasin tänään Lacto Linen kasvovettä Tokmannilta. Eikös sitä ollut moni etsinyt ja kysellyt? Maksoi ihan kokonaiset 3,99e. Otin itselleni kokeiluun.

                    • 2.1.3.1.1.1.1.1.1.6

                      Sanni sanoo

                      mulla on superhaastaville kasveille viimeisenä oljenkortena onneksi tuo melko iso akvaario, jonka yllä killuu überhuumekukkalamput…

                      :D

                      Nyt mun herneenversoille ei ollut tapahtunut yön aikana mitään, olivat tänä aamuna samassa tilassa kuin eilenkin. *miten niin kärsimätön?* ^_^

                      Tokmannia olen ”tarjonnut” Lacto Linen jälleenmyyjäksi aiemminkin :) Kysyjillä ei vain ehkä ole Tokmannia kaupungissaan..?

                • 2.1.3.1.1.1.1.2

                  Jonttu sanoo

                  Pakko vielä sanoa, että nuo sinun salaatit näyttävät aina aivan täydellisen hyviltä ja kiehtovilta. Kun tekee itse, tulee ihan sellainen vaillinainen olo, kun eivät ole noin näyttäviä eivätkä myöskään noin täyttäviä. Sinun pitäisi tosiaan avata se Sannin Herkkucorneri ihan oikeasti.

                  • 2.1.3.1.1.1.1.2.1

                    Sanni sanoo

                    Kiehtova salaatti..! ^_^ Mahtavaa. Olenkohan kuullut tällaista adjektiivia yhdistettävän ennen salaattiin, ainakaan mun salaattiin :D Kiitos :)

                    Mutta kai vihreä salaatti ja pilkottu kurkku, tomaatti ja paprika näyttävät kaikkien lautasella samalta..? :D Mitä täyttävyyteen tulee, laittaa vain PALJON aineksia ^_^ Mun salaatissa on aina vähintään 200 g rehuja ja siihen päälle juustot, lohet ja kvinoat tai muut hiilarilisät.

                    • 2.1.3.1.1.1.1.2.1.1

                      Jonttu sanoo

                      Ole hyvä vaan. Sinun salaateissa on aina sitä jotakin (arvaa vaan, montako ruokakuvaa olen yleensäkin täältä Karkkipäivästä inspiraatioksi tallentanut), ne on kuin ammattikokin tekemiä. Esim. nuo ravut saivat minut nyt ihan kateellisiksi, kun ei tällä hetkellä löydy pakasteesta…huomenna menen kyllä ostamaan ja yritän tehdä Sannimaisen täyttävän salaatin. :)

                    • 2.1.3.1.1.1.1.2.1.3

                      Jonttu sanoo

                      Kuinka paljon muuten keität tuota kvinoaa kerralla?

                    • 2.1.3.1.1.1.1.2.1.4

                      Sanni sanoo

                      Kaksi annosta (60 g). Jääkaapissa on aina kaikkia kolmea päähiilarinlähdettäni eli kvinoaa, tattaria ja ohraa, niin en viitsi kerralla paljon keittää.

  3. 3

    Anni sanoo

    Samantyylistä saa kun nakkaa koisot ja muut uuniin kookosöljyn kera tai ilman – riippuen haluaako kuivan vai mehuisan lisukkeen ;D – ja jäähyttää!

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Uuni vie enemmän sähköä ;) Jos siis aikeena on paistaa vain salaattilisuke niin pannu on taloudellisempi :D

    • 3.2

      Anni sanoo

      Niin ja ei tuu löllöä kun paistaa tarpeeksi kauan tarpeeksi ohutta ja jättää vaikka sen öljyn pois :)

  4. 4

    Elise sanoo

    Kermaviilikastike johon pinaattia tuore tai pakaste nams! Sekaan valkosipulia ja hiukan suolaa oman maun mukaan :) En tiedä onko nyt varsin edullinen, mutta oli pakko jakaa toimii varsinkin kalan kanssa!

  5. 5

    sanoo

    Hei kiitos nerokkaasta vinkistä!:) Teen harvoin salaatteja, mutta silloin kun teen, ne ovat melko tylsiä. Paistetut munakoisot kuulostavat maukkaalta lisältä. :P Ja miksei näitä voisi laittaa johonkin ruokaan kaveriksi. Pitää varmaan tänään kaupasta napata mukaan munakoisoa tai kesäkurpitsaa. Kauan nää säilyy hyvänä jääkaapissa paiston jälkeen?

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Mulla on rasia tyhjentynyt viimeistään neljäntenä päivänä eli ainakin neljä päivää :)

  6. 6

    Heidi sanoo

    Hellou! En tiedä onko se ’itsekasvatettu’ hernehässäkkä samaa kuin se jota myydään ruukuissa kaupassa? Mutta jos on, niin todellakin kannattaa laittaa pikkasen multaa vaikka pakasterasiaan ja tökkiä niitä kuivaherneitä sinne :D Itselläni ei ole kukkia eikä muita, eli en ole viherpeukalo eli en tiedä asioista.. Mutta se ’heinä’ mitä noista kasvaa maistuu siltä kuin söisi herneenpalkoja :D Heiii,ihanaa kun tää oli esillä :) En oo muistanut koko juttua! Nyt on kyllä pakko laittaa kasvamaan, jollei ole mennyt huonoksi ajat sitten ostamani tarvikkeet ( :D ) eli multa ja herneet :D :D Saisin vähän uutta makua syömisiini :)

    Ei liity tähän, mutta olen nyt syönyt vuoden verran suunnilleen samalla tavalla ja paino ei ole liikkunut mihinkään. Jokunen kk sitten jätin lihan pois. Söin jo aiemmin ilmeisesti liian vähän, nyt ilmeisesti entistä enemmän liian vähän. Olen ns.ruokavammanen eli en voi syödä moniakaan ruokia. Vaikka ehkä et ole ammattilainen niin olet kuitenkin hyvin tietoinen asioista, niin minkähän tyyppisestä jutusta kannattaisi niitä kaloreita ruokaan yrittää kerätä? (Toiveena siis painon lasku, ei nousu!) Esim. juustoa syömällä tulisi kaloreita helpolla, mutta kannattaisikohan ennemminkin huitoa naamariin enemmän vaikka hedelmiä?
    Ja kyllä olen netistä etsinyt tietoa, ja toki löydän kaloritaulukkoja tms., mutta hyvin monet mulle sopivat ruokavaliot liittyy karppaukseen, vhh jne., joita en kuitenkaan voi noudattaa.

    • 6.1

      Sanni sanoo

      todellakin kannattaa laittaa pikkasen multaa vaikka pakasterasiaan ja tökkiä niitä kuivaherneitä sinne :D

      No kyllähän mun on nyt todellakin tuota kokeiltava :D

      Mitä tuohon sun painojuttuun tulee, en tainnut ihan ymmärtää mistä on kyse… Kirjoitit, että söit jo aiemmin ”liian vähän” ja nyt ”entistä enemmän liian vähän”, ja tavoitteena on painon lasku, mutta haluat lisätä ruokaan kaloreita..? Kysymyksessä juusto vs. hedelmät saat kyllä syödä kilokaupalla hedelmiä saadaksesi reilusti lisäkaloreita :D Esim. kilosta omenaa saat saman verran kaloreita kuin 100 g kypsytettyä juustoa. En usko että kukaan jaksaisi syödä niin paljon hedelmiä että niistä tulisi merkittävä kalorikasvu vuorokauteen… Entäs pähkinät, niissähän on kaikista ruoka-aineista tihein energiamäärä painoon nähden? 100 grammasta pähkinää saat jo yli 600 kaloria :)

      Jos haluaa lisätä ruokavalioonsa kaloreita mahdollisimman helposti ja annoskokoja juurikaan kasvattamatta (ja terveellisistä lähteistä), niin lisäät vain joka ruokaan reilusti oliiviöljyä tai muuta maukasta kasviöljyä ja ripottelet päälle juustoraastetta ja pähkinää tai siemeniä :)

      • 6.1.1

        Heidi sanoo

        Todellakin täytyy :D

        Ihan hassuhan mun kysymys oli, sen toki tiedän itsekin :)
        Näistä mun syömistä kaloreista (syön tietenkin ruokaa, en kaloreita) ei voi pudottaa. Ja luulen (en ole tarkalleen laskenut) kalorien pudonneen jätettyäni lihan pois.
        Pystyn syömään suunnilleen yhden pähkinän saamatta oireita, ja öljyjä ehkä puol teelusikallista, että ne ei ratkasua tähän mun ongelmaan taida tuoda.

        Kiitos vastauksesta, jatkan kokeiluja/ratkaisun etsintää :) Ehkä se oikea ruokavalio vielä löytyy :)

  7. 7

    sanoo

    Vihreät linssit ovat tosi hyviä myös, esim. Bonduellen tölkkilinssit, mutta myös itse keitetyt. Mulle suht uusi havainto, oli pitkään kokemusta vain punaisista linsseistä, mitkä menevät aika jauhoisiksi keitettäessä. Vihreät pysyvät mukavan napakoina.

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Mä taas en ole koskaan maistanut punaisia linssejä, aina on ollut tatjolla vain vihreitä :)

  8. 8

    Aurinkoinen sanoo

    Minuakin on kiinnostanut tuo munakoiso, mutta en ole vielä koskaan kokeillut. Eikös munakoiso pidä ensin ”hikoiluttaa” suolalla painon alla, jotta karvas maku ja ilmat huokosista lähtevät? Sitten paisto. Kesäkurpitsasta olen joskus tehnyt sosekeittoa, hyvää tuli.

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Hikoiluttaminen eli itkettäminen ei ole pakollista, se voi munakoisosta riippuen vähentää karvauden makua (kaikki koisot eivät ole kitkeriä) mutta jotkut kokit eivät piittaa tuosta toimenpiteestä vaan jättävät sen väliin. Itsekin teen niin, en ole huomannut että paistetuissa koisolohkoissa olisi koskaan ollut kitkerää makua. Ne myös ehtivät itse asiassa itkettyä pannullakin vähäsen päälle rouhitun suolan vaikutuksesta.

  9. 9

    koshka sanoo

    Kesäkurppa!;DD Mutta joo, hyvä kun muistutit että näitäkin voi sinne salaatteihin laittaa! Itse aina jumittuu tylsäsalaatteihin ja sitten vielä ihmettelee kun ei ne maistu miltään ;)

  10. 10

    sanoo

    Mä olen kasvattanut herneen- ja auringonkukanversoja ihan vaan lautasella kostean talouspaperin päällä (useampi vähän mytätty arkki, että jaksaa pitää kosteutta), niin ei tartte sählätä edes sen mullan kanssa. :) Yhden yön olen liottanut herneitä tai siemeniä vedessä ennen ”istuttamista”, niin lähtevät vähän nopeammin kasvamaan.

  11. 11

    Margarita Hyvärinen sanoo

    Kokeile hieroa myös vähän valkosipulia kesäkurpitsan pintaan! Sopii hyvin. Sit paistetut munakoisorullat, joiden sisällä on fetaa ovat ihan to die for :)

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Mä en oikein tykkää valkosipulin mausta salaatissa, mutta lämpimissä lisukkeissa rakastan sitä :) Lämmin kesäkurppa tulee usein maustettua valkosipulilla (ja chilillä). Mitä munakoisofetarulliin tulee, oijjoi, älä edes muistuta kun tekee heti mieli nousta Kreikan koneeseen :D

  12. 12

    Laura sanoo

    Oletko kokeillut uunitomaatteja? Kirsikkatomaatit halkaistaan ja laitetaan uunipannulle, päälle vähän öljyä, suolaa ja yrttejä +chiliä jos tykkää. Uuniin noin 150astetta ja tunnin verran. Vielä kun malttaa odottaa, että jäähtyivät niin aijai kun on hyvää :)

    • 12.1

      Sanni sanoo

      Uunitomaatit on ihan lemppareita, nuo kuvan salaatin tomaatitkin on uunissa paistettuja :) Yleensä halkaisen ne mutta välillä teen vain tuollaiset viillot.

  13. 13

    simppa sanoo

    Yks kokeilun arvoinen juttu on paistettu munakoiso+paprika,johon lorautetaan sweet chili sauces ! :) eli itkettää munakoisot ja paistaa ne pannulla paprikoiden kanssa. Saavat muuttua tummaksi mössömäiseksi. Sit vaan juuri enneku ottaa pannulta pois kiin sweet chili saucea ja vòla. Toinen herkku on paistettu pinaatti+pitkä vihreä papu+valkosipuli+cashew ;)

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Mmm, ai että kuulostaa hyvältä :) Tuollainen jälkimmäinen pinaatti/papu/valkosipulisetti onkin mulla usein pannulla, mutta täytyy lisätä joku kerta cashewiakin :)

  14. 14

    NG sanoo

    Nämä kaksi taipuvat moneksi! <3 Kiitos muistutuksesta ja hyvästä vinkistä.. Huomenna taas aion paistaa kesäkurpitsan viipaleita!

  15. 15

    Elli A sanoo

    Suurin virhe monilla on munakoisoa valmistettaessa öljyn vähyys. Munakoiso imee hyvin paljon öljyä, joten sitä pitää olla pannulla reilusti. Muuten se kuivuu ja silloin siitä tulee sitkeää ja puolikypsää. Mutta vaikka öljyä käyttää paljon, niin se tosiaan imeytyy sinne eikä maistu öljyiseltä.

    • 15.1

      Sanni sanoo

      Munakoiso imee hyvin paljon öljyä, joten sitä pitää olla pannulla reilusti.

      Totta. Mä vain en ole ”voinut” nyt kokeiluruokavaliollani käyttää paljon öljyä koska haluan noudattaa annettuja ohjeita ja joudun siis paistamaan todella niukalla öljyllä. On ihan totta että munakoisot jäävät sitkeämmiksi kun ne kypsyttää vähällä öljyllä, MUTTA, tuo sitkeys katoaa tehokkaasti jääkaappiseisottamisen vaikutuksesta :) Jos vähässä öljyssä paistetut koisoviipaleet syö suoraan pannulta ne todellakin ovat vähän sitkeitä, mutta kun laittaa ne päiväksi tai pariksi jääkaappiin niin kasvislihan rakenne on tavallaan ”hajonnut” pehmeäksi ja suuhun sulavaksi. :)

      Normaalioloissa totta kai paistaisin munakoisot runsaassa öljyssä. Ruokavaliokokeilun aikana on kuitenkin ollut kiinnostavaa huomata, etteivät kaikki ruoat niin pahasti kärsikään vähäisemmästä rasvan käytöstä, ja esim. salaateissa joku 5 g oliiviöljyä tuokin ihan saman tuloksen kuin 15.. ^_^ Samoin monet ruoat paistuvat ihan yhtä herkullisiksi minimaalisessa öljyssä kuin hulautetussa. Minulle rasvan säännöstelyllä ei tietysti ole käytännön tasolla merkitystä mutta havainnot vain ovat sarjassamme ”kiinnostavaa tietää” :) Kun ennen en ole lainkaan miettinyt rasvan määrää ja kuvitellut automaattisesti että ”enemmän on paremmin”. :)

      • 15.1.1

        Elli A sanoo

        Hyvä tietää. :-) Täytyykin joskus kokeilla miten rakenne muuttuu jääkaapissa tai vaikka marinadissa. Suomessa olen vain saanut niin usein sellaista sitkeää munakoisoa ravintoloissa, joissa ei pitäisi olla öljyn säännöstelyä :-)

        Tuon salaatin maustamiseen liittyvän öljyn määrän uskon helposti. Lähinnä itselläni se öljy tuo salaattiin niitä lisäkaloreita, joita kaipaan lounaalla.

        • 15.1.1.1

          Sanni sanoo

          Suomessa olen vain saanut niin usein sellaista sitkeää munakoisoa ravintoloissa,

          Valitettavasti sama kokemus, Suomessa ei yksinkertaisesti tunnuta osaavan valmistaa munakoisoa. Pahin koisotrauma jäi Kuopion Kummisedästä jonka grillibuffetista tarjoiltiin niin järkyttävän sitkeitä ja mauttomia ”kengänpohjamunakoisoja” että ei meinannut uskoa todeksi jonkun kokin kehtaavan tuollaisia tuotoksia grillistään nostaa. >:-( Kyllä ravintolaan mennessää olettaa että keittiöhenkilökunta tietää ruoan kypsennyksestä perusasiat.

    • 15.2

      Tiltu sanoo

      Myös keittäminen ennen paistamista auttaa. En ole pannulla paistettavaan munakoisoon kokeillut (aion kyllä seuraavaksi), mutta moussakan teossa olen tätä hyödyntänyt halutessani vähän keventää.

  16. 16

    sanoo

    Tylsyys on toinen nimeni, mitä tulee salaatteihin, (tai tarkemmin ajatellen varmaan kaikkeen muuhunkin). Joskus jostain blogista luin kehoituksen varioida salaatteja, jotta ei turtuisi siihen suomalaisten suosimaan tomaatti-kurkku-salaattiin, ja onhan siinä pointtia. Mutta huomasin sitten että minulla on valitettava taipumus jättää salaatti kokonaan tekemättä, jos koitan kovin kikkailla enkä sitten kuitenkaan keksi, muista tai jaksa tehdä mitään kummempaa. Jotenkin saan liikaa paineita siitä ajatuksesta, että salaatin pitäisi olla kiinnostavampi, maukkaampi ja ravitsevampi. (Ja eihän sen siis pidä, lukemani teksti oli nimenomaan kannustava. Mutta kun omassa päässä nämä asiat kääntyy helposti tämmöisiksi.) Niinpä olen sitten antanut itselleni luvan tyytyä siihen ihan oikeasti tylsään ja aika mauttomaan perussettiin, että tulisi nyt sitten edes jotain kasvista syötyä.

    Toinen aika perustavanlaatuinen ongelma minun salaattien ym. syömisessäni on laiskuus. Pikku juttuhan se olisi yleensä jonkinlainen räpellyssalaatti valmistaa, mutta jos väsyttää ja on jo käyttänyt kaikki energiat pääruuan tekoon, tekee tosi usein mieli vaan laistaa koko salaatista – vaikka siis söisin kyllä, jos joku sen valmiiksi tekisi. Niinpä nyt ihan viime päivien huipuin oivallus on ollut, että esim. porkkanaa ja punakaalia voi raastaa isomman satsin valmiiksi jääkaappiin. Ne säilyy aika hyvin monta päivää, ja on ihan tosi ihanaa, kun ruuan kaveriksi voi lapata lautaselle valmista tavaraa. Aika mielenkiintoinen psykologinen efekti on vieläpä se, että kun jotakin on jo valmiina, se kurkun ja tomaatin pilkkominen ei yhtäkkiä tunnukaan enää niin isolta vaivalta ja kynnys lisätä lautasen reunalle vielä nekin on yhtäkkiä ihan tosi matala. Jännä ilmiö sinänsä.

    Kesäkurpitsasta en ole kyllä koskaan järin tykännyt, mutta sen verran hyvä idea tämä valmiiksi paistaminen, että voisihan tuota huvikseen kokeilla. Ja munakoisohan on minusta ennenkin ollut hyvää, ei sitä vain yleensä ole jaksanut salaattiin alkaa paistelemaan – mutta jos se toimii noin hyvin jääkaapissa oltuaan, niin aina parempi!

    • 16.1

      Sanni sanoo

      Niinpä nyt ihan viime päivien huipuin oivallus on ollut, että esim. porkkanaa ja punakaalia voi raastaa isomman satsin valmiiksi jääkaappiin. Ne säilyy aika hyvin monta päivää, ja on ihan tosi ihanaa, kun ruuan kaveriksi voi lapata lautaselle valmista tavaraa.

      Totta, on todellakin erittäin hyvä jippo pilkkoa jääkaappiin rasioihin valmiiksi erilaisia kasviksia (älä anna sen rajoittua vain porkkanaan ja kaaliin ^_^) Paprika, porkkana, kukkakaali, selleri ja nuo paistetut jutut säilyvät pilkottuinakin hyvinä monta päivää. Monille just tuo pilkkominen tekee salaatin valmistuksesta tavallaan ”vastenmielistä” koska salaattiainesten huuhtominen, (kuivaaminen) ja pilkkominen ovat aikaa vieviä. Kun nälän koittaessa voikin vain kurottaa jääkaapista valmiiksi pestyjä ja kuutioituja kasviksia niin salaatti syntyykin käden käänteessä. :) Muuten, tämäkin on tietysti itsestäänselvä juttu, mutta tästä lauseestasi:

      jos väsyttää ja on jo käyttänyt kaikki energiat pääruuan tekoon, tekee tosi usein mieli vaan laistaa koko salaatista – vaikka siis söisin kyllä, jos joku sen valmiiksi tekisi.

      tuli mieleen, että salaattihan voi olla itsessään se pääruoka, eli saman ajan minkä käytät pääruokaan käytätkin salaattiin. :) Joukkoon vain runsaasti proteiinin lähdettä kuten vaikka keitettyä kananmunaa, savukalaa, kinkkua tai leipäjuustoa ja halutessaan vielä pastaa/kvinoaa/ohraa niin johan syntyy ruokaisa mättö. :) Kyllä, salaattikin voi olla mättö ^_^ Kertoo salaattia joka päivä pääruoaksi syövä Sanni kokemuksen syvällä rintaäänellä :D

      • 16.1.1

        sanoo

        Itse asiassa just ostin paprikaa, että se voisi olla seuraava valmiiksipilkottu lisä jääkaappiin. :) Jos on vielä keltaista paprikaa, niin tulee jo kolme väriäkin porkkanan ja punakaalin kanssa – jos siis tähtää siihen viiteen eri väriin päivässä. Jännä että tämmöisenkin asian hoksaamiseen on mennyt vuosia. Kait mä olen kuvitellut, että kaikki kasvikset menee pilkottuina nopeasti huonoiksi tai vetisiksi.

        Minä en jostain syystä talvisaikaan tykkää oikein syödä salaattiruokia. Tosin joskus olen tehnyt sellaista puoliksi lämmintä salaattia, jossa osa kasviksista on käynyt ensin uunissa. Semmoinen toki uppoaa paremmin. Mutta toisaalta useimmat ruuat, joita tulee tehtyä, sisältävät paljon kasviksia. Lähinnä tuoreet kasvikset jää siis yleensä puuttumaan. En niin hirveästi välitä perunasta, eli monessa ruuassa se tulee kokonaan tai osittan korvattua juureksilla.

        Mutta tämä sinun salaattivinkkisi pitää kyllä ottaa kokeiluun. Voisi vaikka sunnuntaisin operoida aina isomman satsin ruokia valmiiksi jääkaappiin ja pakkaseen.

        • 16.1.1.1

          Sanni sanoo

          Mulla kanssa vähenee kylmien salaattien syönti talven kylmimpään aikaan, silloin teen sun tapaan tuollaisia osittain lämpimiä salaatteja esim. höyrytetyllä parsakaalilla tai uunitomaateilla :) Talvella tekee enemmän mieli keittoja tai yleisesti lämmittävää ruokaa, se on toki loogistakin.

          Hyvä kun muuten mainitsit punakaalin, mä usein unohdan sen olemassaolon kokonaan vaikka sehän on tosi hyvää. Täytyykin ostaa seuraavalla kauppakerralla. :)

          • 16.1.1.1.1

            Jonttu sanoo

            Myös Lidlin siivilä toimii hyvin (on tarpeeksi tiheä) kvinoan huuhtelussa. Miten muuten, onko sinulla joku kasvissilppuri vai pilkotko aina kasvikset ja vihannekset käsipelillä?

            Voi ei, tämä blogi on niin ihana. Nyt vain täällä jo haaveilen huomisen ruuista, joihin vinkkejä on tullut sinulta mutta myös kanssalukijoilta. :)

            • 16.1.1.1.1.1

              Sanni sanoo

              onko sinulla joku kasvissilppuri vai pilkotko aina kasvikset ja vihannekset käsipelillä?

              Käsin pilkon, ei mitään TV-shopin ”Nice slicereita” vai mitä siellä nyt mainostetaankaan :D

  17. 17

    Tiltu sanoo

    Nyt ei äkkiseltään tule mieleen salaatintuunausvinkkejä, mutta inspiroiduin postauksesi perusteella ensi viikon ruokalistalle lisäämään munakoiso-halloumitornit :D

  18. 18

    himpsis sanoo

    Pitääpä kokeilla noita, minä olen tähän mennessä käyttänyt kesäkurpitsaa niin, että olen tehnyt siitä pastaa. Tai sitten kesäkurpitsalasagnea.

    Ootko muuten jo testaillu niitä ostamiasi Natura Siberican shampoita? Jos, niin millaisia ovat?

    • 18.1

      Sanni sanoo

      Ootko muuten jo testaillu niitä ostamiasi Natura Siberican shampoita?

      Vielä en ole ennättänyt, on niin paljon muita shampoita testijonossa. :)

  19. 19

    Eevi sanoo

    Voi olla kesällä edullisempaa, mut kokeiles paistaa vähän lehtikaalia öljyssä ja jos suolan syömiseen pitää panostaa, niin ripottele hiukan suolaa päälle.
    Ite ostan edullisia itse kypsytettäviä avokadoja, tykkään niistä todella paljon. Viime kesänä kuivasin muutaman tunnin matalalla lämmöllä uunissa kilon kirsikkatomaatteja. Tuli ihan järjettömän hyviä, makeita salaattitomaatteja.
    Munakoisoa itketän muutamia tunteja painon alla, jos teen niistä jotain. Ei kyllä usein tuu ostettua.

    • 19.1

      Sanni sanoo

      mut kokeiles paistaa vähän lehtikaalia öljyssä ja jos suolan syömiseen pitää panostaa, niin ripottele hiukan suolaa päälle.

      Tätä mun onkin pitänyt kokeilla niiin pitkään. Just näin muuten ohjeen lehtikaalista pizzassakin ja ei hemmetti kun näytti hyvältä…! Pizza on samanlainen juttu kuin salaatti että olen juuttunut tonnikala-herkkusieni-perussettiini ja tosi harvoin jaksan kokeilla uusia täytteitä.

        • 19.1.1.1

          Sanni sanoo

          Kotikeittiössä valmistuneista ehdottomasti valkoinen artisokka-vuohenjuustopizza:

          http://karkkipaiva.indiedays.com/2014/02/19/valkoinen-artisokka-vuohenjuustopizza/

          Ravintolapizzaa en ole (sattuneesta syystä :)) syönyt vuosikausiin, mutta joskus muistan syöneeni jonkun ihanan vihreän pinaattia ja tuorejuustoa tulvivan pizzan joka oli sairaan mehevä. :)

          Tykkään myös kovasti mun miehen viime vuoden lempparipizzasta jota voisi hyvällä syyllä täytteidensä puolesta kutsua sydänkohtauspizzaksi, niin yltiörasvainen se on. Mutta harvoin nautittuna aivan törkeän hyvää. Kyseessä on Henry Alénin Pizza Bianca. Olen tehnyt tuota siis omaan vhh-pohjaan.

  20. 20

    milipili sanoo

    Mitenkä ihmiset saa kasvatettua noita yrttejä yms? Mä en saa niitä ees nousemaan mullasta….nimimerkillä kaktuksetkin kuolee.

    • 20.2

      Tiia sanoo

      Kokeile herneitä! Halpa ja helppo kokeilu. Ja yrteistä esim basilika on aika helppo.

      Jos siemenet eivät edes idä, niin silloin niillä voi olla vääränlaista, yleensä liian tujua multaa, siemenet ovat liian vanhoja, vettä on liikaa tai ei lainkaan, valoa on liian vähän tai paikka on liian kylmä.

      Melkein kaikki siemenet kyllä edes itävät huonoissakin olosuhteissa, vaikka kasvi sitten kuolisikin. Näin ollen veikkaan todennäköisimmäksi syyksi sitä, että siemenet ovat liian syvällä.

  21. 21

    Jonnaajon sanoo

    Uuni ei ole ehkä se taloudellisin (mulla huutaa joka päivä pariin kertaan), mutta mä tykkään laittaa uuniin halkaistuja suippopaprikoita ja käristää ne aikas kunnolla…ihanan pehmeitä ja makeahkoja :) Samalla siinä menee se munakoisokin. Jokohan taas uskaltas ottaa sen käyttöön? Söin noita viipaleita loppukesästä-syksystä joka päivä ja sit vaan tökkäs. Nyt tuntuu, että olis menny ohi ;) Kesäkurpitsaa myös mulla aina uunissa… Oon kyllä aina tehny koisot ja kesäkurpitsat ilman öljyä, mutta ei se öljy varmaan ainakaan niitä huononna.

    Sit Lidlin pakaste Leafy spinach on kans hyvää, kun voissa pannulla paistaa ja lisää salaatin sekaan. Paras pinaatti, jota oon kaupasta löytänyt. Ruohosipuli maistuu. Joskus pilkon ohuen ohuita päärynäsiivuja + raastan ohkaisia porkkanasuikaleita sattumaksi salaatin joukkoon. Ravintohiiva/oluthiiva on myös oikein makoisaa salaatin päällä ja tuo juustoista makua. Jännä sekin, että yleensä en edes hedelmistä salaatissa pidä, enkä käsitä, että joku laittaa esim. mangoo, persikkaa tai viinirypäleitä salaattiin, mutta päärynä ja omena on ihan eri juttu!

    Pähkinöitä ja siemeniä paahdan useasti salaatin kaveriksi.

    Siinä mun salaattini höysteet :P

    • 21.1

      Sanni sanoo

      Sulla on kyllä asiallisen kuuloiset salaattitottumukset :) Peukku!

      mä tykkään laittaa uuniin halkaistuja suippopaprikoita ja käristää ne aikas kunnolla…ihanan pehmeitä ja makeahkoja :)

      Joo, paahdettu paprika on kyllä ihan ilmiömäisen herkullista… Sitä myönnän jaksavani tehdä huomattavan harvoin, ehkä just tuon uunin takia. Pannulla paistettavat valmistuu niin paljon nopeammin ja taloudellisemmin.

      Olisikohan muuten niin että mikä tahansa kasvis maistuu paremmalta paahdettuna..? ^_^ Paitsi ehkä kurkku :D

      Lidlin pakastepinaatti on käytössä täälläkin, todellakin parempaa kuin muiden merkkien pakastepinaatit :)

      Joskus pilkon ohuen ohuita päärynäsiivuja + raastan ohkaisia porkkanasuikaleita sattumaksi salaatin joukkoon.

      Oh, päärynä… en olekaan muistanut koko hedelmää pitkään aikaan…! :D Päärynä on kyllä ihan tautisen hyvää salaatissa, samoin kuin omena joka mulla on se vakkari salaatin ”deluxe-raaka-aine”. Vhh:laisena kun en juurikaan syö hedelmiä niin ne on mulle jälkkäriksi tai makeiseksi miellettävä ruoka-aine ja hedelmälisä salaatissa tekee siitä sellaisen extraherkun :)

      Ravintohiivaa löytyy multakin kaapista (kun akupunktööri kerran mulle sitä suositteli), mutta en ole oikein oppinut sitä käyttämään. Maku on varmaan tottumiskysymys. Olen lukenut sitä kuvailtavan pähkinäisen ja vähän parmesan-juustomaisen tapaiseksi mutta itse maistan vain hiivan…

      • 21.1.1

        Jonnaajon sanoo

        Heh, kiitos! Sä taas saat lähes minkä tahansa ruoan näyttämään hyvältä :D

        Syön todella paljon lohta ja sen kanssa onneksi sopii lähes mikä vaan!

        Ihan mahtava combo on pohjaksi tammenlehden/friseen/romainen sekoitus, vähän raastettua porkkanaa ja kukkakaalimutua, pikkasen päärynää, lohta ja avokadoa. Päälle vielä paahdettuja auringonkukansiemeniä ja halutessa loraus oliiviöljyä :P Slurps!

        Monesti tulee syötyä noita Pirkan uunijuureksia tai uunibataattia ja siihen kylkeen sit lohi (tai muu protsku) ja runsas salaatti suippopaprikoineen ja kesäkurpitsoineen. Add-onina myös pähkinää/manteleita/siemeniä, jos tekee mieli. Nyt oon ostanut aika usein salaattiin vielä suippojen lisäksi oranssia paprikaa. Suipot laitan yleensä sinne pohjalle :D

        Kokeilepa tuota ravintohiivaa Herbamaren kanssa. Se on aika hyvä yhdistelmä. Riippu merkistäkin. Marigold B12-merkkinen on mielestäni parempaa kuin Valioravinnon. Se on mulla sellanen tuote, johon välillä tulee oikein sesonki ja välillä taas unohdan koko hiivan olemassaolon (kuten viime aikoina). Sama homma macajauheen kanssa :)

        Itse en ole VHH ja syön aika vapaasti mielitekojen ja kausien mukaan (tosin ne suosikit vaan on ja pysyy). Mä oon vähän sellanen, että liikun (jumppia) tosi paljon ja usein syön vahingossa liian vähän hiilareita, joka sitten kostautuu joskus kaikenmoisina himoina. En jotenkin osaa syödä mitään pelkkää hedelmää välipalaks…korkeintaan treenin päälle. Ei mun tee ikinä hedelmiä mieli, saati sit mitään kellotettuja välipaloja :D ja pyrin kuitenkin syömään sitä mitä mieli tekee. Yleensä se välipalamieliteko on sit joku Questbar, juustoo tai pähkinöitä. Tykkään syödä jonkun aamupalan ja 2-3 isoa ruokaa päivässä mieluummin kuin koko ajan napsia jotain välipaloja. Nyt oon koittanut taas täydentää ruokavalioo just näillä kauraleivillä, kikhernenuudeleilla, bataateilla, tai isolla juureskasalla (palsternakka ja lanttu NAM!) niin on kyllä jaksanut kuntoilla entistäkin paremmin, nukkunut paremmin, eikä oo tehnyt mieli edes jäätelöä tai suklaata :O

        Mua aina ahdistaa, jos joku toinen puuttuu toisen ruokarytmiin tai annoskokoihin (joudun usein selittelemään, syön aika isoja annoksia, jos on nälkä), koska itselleni ei ainakaan mikään kellotettu rytmi sovi. Arki sen verran epäsäännöllistä ja mieli avoin :P

        • 21.1.1.1

          Sanni sanoo

          Ihan mahtava combo on pohjaksi tammenlehden/friseen/romainen sekoitus, vähän raastettua porkkanaa ja kukkakaalimutua, pikkasen päärynää, lohta ja avokadoa. Päälle vielä paahdettuja auringonkukansiemeniä ja halutessa loraus oliiviöljyä :P Slurps!

          Kuulostaa setiltä josta en todellakaan kieltäytyisi :D

          Taidanpa kokeilla ravintohiivaa Herbamaren kanssa, kiitos vinkistä. :) Nyt kun mä kaivoin mun pakkauksen kaapista niin siinä lukeekin ”Oluthiiva” – onkohan tämä kuitenkin sama juttu kuin ravintohiiva..? Varmaankin. Tämä on Valioravinnon.

          Mua aina ahdistaa, jos joku toinen puuttuu toisen ruokarytmiin tai annoskokoihin

          Heheh, sulle ei sitten sopisi FitFarmin valmennus… :D On tuo kellottaminen munkin mielestä ihan hullua ainakin terveellä ihmisellä jolle ei tule ahmimis- tai jatkuvia napostelumielitekoja. Jos kroppa pelittää ja on hyvä olo ja tasaiset verensokerit 3 aterialla päivässä niin vaikea nähdä miten viisi tai kuusi pienempää tai energiatiheydeltään erilaista ateriaa voisi tehdä tilanteesta paremman :)

          • 21.1.1.1.1

            Jonnaajon sanoo

            On se sama tuote ja ei huonoa siis sekään, mutta mielestäni tuo Marigoldin ravintohiiva/oluthiiva on vielä maukkaampaa. Ihana näitä kokemuksia oksentaa tänne sun kommenttiboksiin ja täältäkin monesti saa hyviä vinkkejä! :)

            Joo nyt kun syön taas oikeeta ruokaa enemmän, syöny sen vähintään 2 lämmintä päivässä, palkkari jumppien jälkeen + aamupalat/hiukot (plus syön aina aika kylläiseksi) niin eipä tässä paljon oo mielitekoja/ahmimisia ollut. Sitten taas, jos syön vahingossa liian vähän (vai vääränlaista ruokaa?) niin saattaa yhtäkkiä tulla päivä, jolloin tekee mieli IHAN KAIKKEE…no sit mä syön ihan kaikkee ja palaan taas normaaliin, kun harvemmin toi mättöruoka kahta päivää pidempään maistuu ja muuten siihen ei mitään tendenssiä arjen lomassa ole.

            Hyvin tää on näin mennyt ja eipä ole hokkia sitä mihinkään suuntaan muuttaa. Viime vuoden söin kyllä ihan liikaa tunteisiin ja kaikkee korvikkeita ja just esim. patukoita niin ihmekös, jos tekee mieli illalla mättää kilo pähkinöitä tai purkillinen kookosmannaa napaan :D Mutta muuten joo, syön mitä mieli tekee (ruoan kanssa on kautensa), ruoka on hyvää, liikunta on kivaa ja kyllä tällä nyt jossain kunnossa pysyy. Välillä kyllä houkuttais kokeilla jotain VHH-juttua, mutta kun ainakin tällä hetkellä tulee hypittyä jumpissa niin paljon niin ei se vaan oikein toimi mulla.

            • 21.1.1.1.1.1

              Sanni sanoo

              Ihana näitä kokemuksia oksentaa tänne sun kommenttiboksiin ja täältäkin monesti saa hyviä vinkkejä! :)

              Oksenna pois vain, muutkin kuin minä saavat näistä varmasti vinkkejä :)

              Mutta muuten joo, syön mitä mieli tekee (ruoan kanssa on kautensa), ruoka on hyvää, liikunta on kivaa ja kyllä tällä nyt jossain kunnossa pysyy. Välillä kyllä houkuttais kokeilla jotain VHH-juttua, mutta kun ainakin tällä hetkellä tulee hypittyä jumpissa niin paljon niin ei se vaan oikein toimi mulla.

              Tuohon ekaan lauseeseen viitaten, miksi kokeilla vhh:ta tai mitään muutakaan kun nykyinen setti toimii jo? :) Minusta sen ihanteellisempaa tilannetta ei olekaan kuin että voi syödä mitä haluaa, miten haluaa (ja syö terveellisesti), ravinto tukee harrastuksia ja koko jannu voi hyvin :)

  22. 22

    Henna sanoo

    Minä en osaa enää siirtyä oliiviöljystä rypseihin tai rapseihin. Meiltä löytyykin nyt eri käyttötarkoituksiin Rainbow’n oliiviöljykaksikko. Se vihreä perusoliivioljy paistamiseen ja valurautapannun hoitoon sekä extra virgin oliiviöljy salaatinkastikkeeksi/avokadoon ym. ei-lämmitettävään.

    Pitäisi varmaan keksiä vielä kovien lämpötilojen paistoöljy satunnaiselle pihvien paistolle, mutta omien aistien ja lämpötilojenkestovertailujen perusteella nuo oliiviöljyt ovat toimineet kyllä hyvin perusruoanlaitossa. Extra virgin maistuukin jo jotenkin kierolle paistettaessa, jos lämpö on kova, mutta tuo perusöljy ei :)

    Minä hämmennyn aina öljyhyllyn vaihtoehtojen ja tyyriiden hintojen äärellä, joten hyvänmakuisia öljyä saa suositella! Rasvat ja suolat on kyllä sellaisia keittiön väittelyaiheita, että eihän noista ota selvää, maun perusteella mennään :D Mutta munakoisot lähtevät ehdottomasti kokeiluun tulevan viikon evässalaatteihin :)

    • 22.1

      Sanni sanoo

      Minä hämmennyn aina öljyhyllyn vaihtoehtojen ja tyyriiden hintojen äärellä, joten hyvänmakuisia öljyä saa suositella!

      Mun toisesta siskosta on tullut pieni öljyhifistelijä ja hänen kauttaan voin suositella lämpimästi ainakin kurpitsansiemenöljyä ja makadamiansiemenöljyä, ihan superherkullisia salaateissa :) Samoin avokadoöljy on tosi hyvää, se sopii myös korkeissa lämpötiloissa paistamiseen mutta itse olen laittanut vain salaattiin. Minulta löytyy kotoa Olivadon sitruuna-avokadoöljy jolla saa vaikka lohisalaattiin ihan eri twistin kuin oliiviöljyllä. Tofun paistamisessa ja/tai marinoinnissa suosin aina paahdettua seesaminsiemenöljyä, tuo aivan törkeän hyvää makua tofuun ja tietysti koko wok-ruokaan jos hakee itämaista makumaailmaa :)

  23. 23

    Jonttu sanoo

    Säikähdin vähän tuota, että kvinoasta voi saada niin pahoja vatsanväänteitä, ja nyt ensimmäisellä kerralla huuhtelinkin tosi hyvin ja keitin kauan. Ongelmani on tällaisten linssien kaltaisten tuotteiden kohdalla tuo huuhtelu. Riittääkö pelkkä hanasta tulevalla superlämpimällä vedellä huuhtelu vai vaatiiko jo huuhtelu keitetyn veden? Sitten myös keittoajan suhteen olen epätietoinen: auttaako vatsanväänteiden estämiseen, jos keittää vähän kauemmin? Ai niin, ja noista linssityyppisistä tuotteista tulee aika paha haju keitettäessä (vai johtuuko tämä siitä, että ei ole huuhdeltu tarpeeksi hyvin?).

    Tein muuten niin nyt eilisestä lähtien, että en laittanut mitään meikkipohjaa/meikkivoidetta, vaan vain pelkkää peiteainetta. Iho oli vähän paremman näköinen.

    Jos sipaisen kasvoille vähän puuteria, se on nykyään Laveran irtopuuterin loputtua ehdottomasti Everyday Mineralsin irtopuuteri. Mielestäni täysin väritön toisin kuin tuo Lavera, joka tuppasi vaalentamaan ihon sävyä.

    • 23.1

      Sanni sanoo

      Riittääkö pelkkä hanasta tulevalla superlämpimällä vedellä huuhtelu vai vaatiiko jo huuhtelu keitetyn veden?

      Mä ainakin huuhtelen hanavedellä. Hämmentävästi joidenkin kvinoapakkausten kyljessä suositellaan huuhtelua kylmällä, toisten kuumalla vedellä. Ota sitten selvää. Mulla on GoGreenin kvinoaa ja olen huuhtonut GoGreenin suosituksen mukaan kuumalla.

      Sitten myös keittoajan suhteen olen epätietoinen: auttaako vatsanväänteiden estämiseen, jos keittää vähän kauemmin?

      En osaa yhtään sanoa. Itse olen keittänyt ohjeiden mukaan 15 minuuttia, sitä pidempi aika johtaa kvinoan puuroutumiseen eli sitten saa puuroa :)

      Ai niin, ja noista linssityyppisistä tuotteista tulee aika paha haju keitettäessä (vai johtuuko tämä siitä, että ei ole huuhdeltu tarpeeksi hyvin?)

      Mä en ole havainnut tällaista.

      • 23.1.1

        Jonttu sanoo

        Ahaa, no sitten voisi ostaa toistekin, kun ei ole niin työlästä tuo huuhtelu, jos hanavesikin riittää.

        Jos ostan linssejä, niin ostankin lähes aina noita käyttövalmiita juurikin tuon hajuhaitan vuoksi. Eilen oli vaikeuksia edes mennä nukkumaan, kun koko asunnossa haisi kvinoa. :D Mutta ruokana oli hyvää.

        En kyllä tiedä, voiko tätä laittaa tuon Lumenen tiivisteen piikkiin, mutta iho on ollut tosi mukavan näköinen nyt pari päivää. :) En muuten laita kasvojen reuna-alueille mitään, pelkästään ongelmakohtiin, joita on keskiosassa ja leuassa. Turhapa sitä on hyvää ihoa alkaa millään peittelemään. Onhan tuossa hyaluronihapossa vähän sellainen keinotekoinen tai Lumenemainen tuoksu, mutta tuote toimii. :)

        • 23.1.1.1

          Sanni sanoo

          Eilen oli vaikeuksia edes mennä nukkumaan, kun koko asunnossa haisi kvinoa. :D

          Voi eih ^_^

          Lumenen tiivisteestä – noukin sen just äsken laatikosta ja vein kylppäriin :) Jos nyt muistaisin kokeilla! ^_^

          • 23.1.1.1.1

            Jonttu sanoo

            Äh, kirjoitinpa epäselvästi. Tarkoitin siis, että kasvojen reunoille en laita mitään meikkituotetta, mutta hoitavia aineksia tietysti, kuten kosteusvoidetta ja sitä ennen vielä tuota tehotiivistettä.
            Nyt ei ole ainakaan ilman meikkiä sitä pulmaa, että olisi väärä sävy meikkipohjassa (itseäni ärsyttää ja vaivaa vähänkin väärältä näyttävä sävy todella paljon, enkä millään ole onnistunut löytämään sitä ihan omaa sävyäni). Nyt on aika kiva, kun oma sävy tulee niin voimakkaasti läpi, tietysti peiteaineella peitetyt alueet ovat oma lukunsa, mutta kuitenkin pääasiallinen ihon sävy on se ikioma. :)

          • 23.1.1.1.2

            Jonttu sanoo

            Osaisitko muuten sanoa, saako mistään tyhjänä sellaisia mineraalipohjille tai irtopuuterille tarkoitettuja rasioita, missä olisi sellainen siiviläosakin mukana?

            Ja pakko vielä sanoa, että kun viime päivinä täällä blogissa on puhuttu muun muassa kainalotuotteista, niin mielestäni aivan kauhean ruma sana on suomen kielessä ’dödö’. En voi sietää. :D

            • 23.1.1.1.2.1

              Sanni sanoo

              Osaisitko muuten sanoa, saako mistään tyhjänä sellaisia mineraalipohjille tai irtopuuterille tarkoitettuja rasioita, missä olisi sellainen siiviläosakin mukana?

              Hmm, ei ole osunut silmään. Ebaysta voisi varmaan löytyä, mitä siellä ei olisi… :D Japp, löytyy.

              Dödö? :D Nojoo, eihän se ehkä meidän kaunein kielivientituote ole… ^_^ ”Ökkömönkiäinen löylytti yöllä dödöä”, siinäpä tongue twisteriä kerrakseen.

  24. 24

    Jonttu sanoo

    Tuliko sinulle Everyday Mineralsin setin mukana keltainen korjausväri, joka käy esim. tummille silmänalusille? Vaikuttaa aika jännältä tuotteelta.

    • 24.1

      Sanni sanoo

      Mulle tuli Cover Jojoba -korjausväri ja muistaakseni myös Brighten Jojoba. Saattoi olla että joku kolmaskin oli mukana mutta nyt en jaksa juosta parvelle tsekkaamaan :D

  25. 25

    piip sanoo

    Jos iduista tykkää, niin idättäminen omatekoisessa idätyspurkissa (= kierrätetty lasipurkki, pala harsoa ja iso kumppari)on tosi helppoa ja halpaa. Ja hauskaa, lapsena oli jotenkin tosi jännää, kun ikään kuin ”tyhjästä” purkkiin alkoi ilmestyä herkullisia ituja. :) Nykyisin idättelen lähinnä vaan sinimailasta (ns. tavallisia ituja) ja mungpapuja, mutta ilmeisesti myös esim. quinoa voisi idättää?

    http://www.k-ruoka.fi/ruoanlaiton-kasikirja/idattaminen-onnistuu-helposti-kotona/

  26. 26

    Mirja sanoo

    Paistettu kesäkurpitsa on ihan mystisen hyvää. Tykkään ite puristaa vielä sitruunaa päälle ja yrttisuolaa!

    Mun vakiosetit on kans uunissa valmistettavia. Teen täyden pellillisen esim. paprika-munakoiso-tomaatti-punasipuli paistosta, jonka maustan reilulla lorauksella oliiviöljyä, omenaviinietikalla (tää on se juttu!!), savupaprikalla ja yrteillä. Ja just tuo mehustuminen, pari päivää kun nää on jääkaapissa niin vois melkein puhua hilloutumisesta :DD
    Toinen lemppari kvinoan ja salaatin sekaan on uunijuurekset, varsinkinpalsternakka ja porkkana!

    • 26.1

      Sanni sanoo

      Teen täyden pellillisen esim. paprika-munakoiso-tomaatti-punasipuli paistosta, jonka maustan reilulla lorauksella oliiviöljyä, omenaviinietikalla (tää on se juttu!!), savupaprikalla ja yrteillä. Ja just tuo mehustuminen, pari päivää kun nää on jääkaapissa niin vois melkein puhua hilloutumisesta :DD

      Ai samperi kun alkaa ihan kuola valua tätä lukiessa..! :) Mun on niin kokeiltava tätä omenaviinietikalla ja savupaprikalla, muut osaset onkin jo tuttua puuroa :)

  27. 27

    LA sanoo

    Oothan kokeillut näitä pizzoihin?
    Mun suuret lempparit!

    Sisilian parhaat pizzat: parmigiana ja norma <3 ja tietysti ruokana parmigiana ja pasta norma <3
    Ikuinen rakkaus <3
    Suolaista ricottaa ei oikein Suomesta saa (kuuluu olennaisena normaan), niin täällä teen parmesaani version, joka on tosi hyvä myös :)

    Miehen pizzaan voi yhdistää esim paistettua kesäkurpitsaa ja kinkkusuikaleita. Minusta se on hyvää :)

    • 27.1

      LA sanoo

      Unohdin kirjoittaa että parmigiana on vuokaruoka (?) johon tulee tomaattikastikkeeseen: kinkkua, juustoa, munaa ja paistettua munakoisoa.
      Pizza versiossa nämä ovat tietysti pizzapohjan päällä.
      Ja pasta norma on pastaa tomaattikastikkeessa, johon laitetaan lisukkeeksi paistettua munakoisoa ja raastetaan päällesuolaista ricotta juustoa.

      Kesäkurpitsapizza taitaa olla parhain pizza, jonka olen ikinä syönyt. Mutta sitä olen syönyt vain yhdessä ravintolass ja siinä luki myös kesäkurpitsan kukkia tms..joten en osaa sen pizzan sisältöä pilkkoa tarkkaan (se kun oli käärö..)…eli, en pysty sitä pizzaa purkamaan osiin, mutta elämäni paras pizza.

      Vaikka suosikki pizzani ovatkin:
      Pistaasipizza
      Parmigiana
      Norma

      Suomiversioni ovat enemmän ja vähemmän menestyneitä! Parhaiten onnistuu tomaattipohjainen pizza, jolla on paistettua munakoisoa ja parmesaania :)
      Pistaasipizzan vaaleakastike pohja on ollut haastavaa kehittää….

      • 27.1.2

        Sanni sanoo

        Unohdin kirjoittaa..

        No mä ehdin jo googlata ennen kui luin seuraavan kommentin ^_^

        Kesäkurpitsan kukista muuten – en ole ikinä nähnyt niitä yhdenkään suomalaisen ravintolan listalla. Miksiköhän niitä ei käytetä Suomessa…?

        Mä en voi tämän ruokavaliokokeiluni aikana nauttia parmigiana-ruokia (nyyh), tai itse asiassa joo, sallittuna ”mättöpäivänä” se olisi mahdollista ^_^ Kerran kuussa saa syödä rajoittamattoman aterian eli herkutella esim. juustoilla :)

        • 27.1.2.1

          NG sanoo

          Tätähän voisi jollekin ruokapaikalle ehdottaa.. eikös Kuopiossa ole vielä se kreikkalainen?
          Ainakin kesäisin niitä kukintoja riittäisi pannulle asti… jos vain kokki löytää luotettavan tuottajan, jonka kasvimaalla kasvaa kesäkurpitsan kukkia ylitarjonnaksi asti.

          • 27.1.2.1.1

            Sanni sanoo

            eikös Kuopiossa ole vielä se kreikkalainen?

            On joo, ja se on jopa vielä ihan suhteellisen hyvä kreikkalainen :) Heidän munakoisopaistoksensa sai mun hyväksynnän, ainoastaan sillä nootilla että tomaattikastikkeeseen oli hulautettu turhasti sokeria. Mutta muuten annoksen maku ja rakenne oli enemmän kuin kohdallaan :)

    • 27.2

      Sanni sanoo

      Oothan kokeillut näitä pizzoihin?

      En vielä mutta I so will..! :)

      Piti googlata ”pizza alla norma” ja yksi hakutuloksista toi ehkä vähiten oikeutta tekevän kuvan munakoisoruoalle ever:

      http://siciliancuisine.blogspot.fi/2014/05/homemade-pizza-alla-norma-right-night.html

      Bleuurghhh!! Miten joku voi saada noin vastenmielisen kuvan munakoisopizzasta? ^_^

      Välimeren munakoisoruoat saisivat kyllä ihan oman lukunsa jos mä koskaan kirjoittaisin ylistyskirjan ruoalle ^_^ :D Oikeasti en tiedä mitään herkullisempaa kuin Kreikan munakoisoruoat eivätkä Turkin ja Italian viritykset varmasti jää jälkeen, niitä vain en ole päässyt maistamaan yhtä paljon. Ahh, mä haluun Kreikkaan!! ^_^

      Suomessa taas munakoiso on aina ollut mulle sellainen ”Ei kiitos” -raaka-aine koska niin ravintola- kuin kouluruokakokemukset ovat olleet niin mauttomia. Olen rohkaistunut kokkailemaan itse munakoisolla vasta löydettyäni sen kreikkalaisen keittiön kautta uudestaan, mutta itse en saa koisoista lähellekään sitä taivaallista herkkua joksi se Välimeren keittiöissä muuntautuu. Nuo pannulla paistetut ja mehustetut ovat sentään aika hyviä ja ehkä paras saavutukseni munakoisoruokien saralla kotioloissa :)

      • 27.2.1

        LA sanoo

        Mä oon miettinyt, että se makuero johtuu ihan raaka-aineista. Siis, munakoisot on ihan eri koko luokkaa ja mallia etelässä kuin täällä meillä :O ja varmasti Suomessa oon ostanu niitä sesongin väärään aikaan ja siellä on varmaan luonnollisempaa että tarjolla oikeaan aikaan….
        Mä muistan sun munakoiso postauksen (joltain reissulta..?). Ja kommentoin silloin jo pizzoista ja Sisiliasta, mutta se komentti silloin epäonnistui, enkä jaksanut kirjoittaa uudelleen.

        Ainiin, miksi oliiviöljyllä ei saa paistaa? (Voit arvata että Italiassa henganneena sitä on tottunut käyttämään…)

        • 27.2.1.1

          Sanni sanoo

          Mä oon miettinyt, että se makuero johtuu ihan raaka-aineista. Siis, munakoisot on ihan eri koko luokkaa ja mallia etelässä kuin täällä meillä

          Tuo on myöskin varmasti vaikuttava tekijä.

          Mä muistan sun munakoiso postauksen (joltain reissulta..?).

          Tarkoitat todennäköisesti Kreikkalainen keittiö -postaustani johon tein munakoisruokakollaasin :)

          Ainiin, miksi oliiviöljyllä ei saa paistaa?

          Sillä halvemmalla ja alemman laatuluokituksen oliiviöljyllä saa paistaa mutta ei kylmäpuristetulla Extra Virgin -öljyllä sen erilaisen rasvahappokoostumuksen takia. Eli jos ostat öljyn jossa lukee vain ’olive oil’ niin voit paistaa sillä, se saadaan erilaisella prosessoinnilla kuin extra virgin.

          • 27.2.1.1.1

            Jonttu sanoo

            Minulla sattui olemaan vain kylmäpuristettua rypsiöljyä, ja paistoin munakoisot siinä, vaikka tiedänkin, ettei kylmäpuristetulla saisi paistaa. Mutta olen lukenut pakkauksen kyljestä, että tuolla saisi kuitenkin paistaa (tosin olen löytänyt päinvastaistakin tietoa rypsiöljyn käyttäytymisestä). Jos öljy siis kuitenkin härskiintyi (kuten oliiviöljyllekin kovassa lämpötilassa tapahtuu), niin sekin saattoi vaikuttaa munakoisojeni pahaan makuun.

            En muuten ole koskaan vielä syönyt hyvää munakoisoa. :(

            Onnea saunakasvatukseen! :)

            Lidlin katkarapuvalikoimaan oli tullut joku muutos, ja hinnat olivat nyt todella kovia – sellaiset lähemmäs kymmenen euroa molemmat eri paketit. En sitten ottanut. Aiemmin heillä oli myynnissä vähän edullisempikin pussi.

            • 27.2.1.1.1.1

              Sanni sanoo

              En muuten ole koskaan vielä syönyt hyvää munakoisoa. :(

              Suosittelen matkaa Kreikkaan ;) Sinne voisi todellakin lähteä vain syömään.

              Mun lähi-Lidlissä on ollut jo tosi pitkään vain noita isoja katkarapupakkauksia jotka kustantaa kympin kieppeillä. Ei niitä pienempiä oikein kannata ostaa kun kilohinta niissä on niin törkeän paljon korkeampi.

  28. 28

    anniM sanoo

    En ehtinyt lukemaan kommentteja joten saattaa tulla toistoa, mutta pakko sanoa että herneen versothan on lähes ilmaisia! Ja nättejä koristeita keittiön pöydällä :) Eli yönyli turvonneet herneet multaan ja sit vaan odotellaaan. Muiden yrttien kasvatus ei onnistu minulta mutta tota ei voi mokata :)

    Toinen vinkki joka tuli mieleen noista jääkaapissa ”muhineista” koisoista että Isyyspakkaus-blogissa on monesti ollut juttua mieleenkiintoisesta ”ruokaflowsta”. Eli kerralla käsitellään kasviksia reilusatsi uunin kautta paahtaen ja sitten niitä on helppo heitellä muihin ruokiin sekaan. Ja ne uunissa kuivatetut tomaatit! <3 Ihastuisit niihin! Kantsii tsekata ;)

    • 28.1

      Sanni sanoo

      En ehtinyt lukemaan kommentteja joten saattaa tulla toistoa

      Joo, moni vinkkasikin tuosta että kantsii kasvattaa itse :) Ja näin aion todellakin tehdä :)

      Ja ne uunissa kuivatetut tomaatit! <3 Ihastuisit niihin! Kantsii tsekata ;)

      Uunitomaatit ovat tuttu juttu meidän keittiössä :) Olen myös tehnyt tomaatti”sipsejä” kasvikuivurilla eli kaikenlaiset kuivatut tomaatit on maisteltu ja herkuksi todettu :)

  29. 29

    Jonttu sanoo

    Minulla jää varmaankin kvinoa vakikuiva-ainepaketiksi, eli tulen ostamaan jatkossakin. Erittäin hyvä lisä vaikka mihin.

    Ja nyt on pannulla muhimassa myös ohuet munakoisoviipaleet runsaassa öljyssä ja päällä paljon suolaa. Kyllä nyt kaupan hyllyt tyhjenevät munakoisoista Suomessa.:)

    Tuo vain vähän mietityttää, että sekä kvinoaan että munakoisoon on käytettävä aika paljon suolaa, mikä sitten nostaa suolan kokonaissaantia. Missä menee raja, että kasviksista on vielä hyötyä terveydelle, jos niiden päälle on pakko laittaa maun takia paljon suolaa? Tätä olen vain itse miettinyt, en mitenkään kritisoi sinua. Ja sinähän käytät myös paljon muitakin mausteita, joten tämä oli vain tällaista yleistä pohdintaa.

    • 29.1

      Sanni sanoo

      Ja nyt on pannulla muhimassa myös ohuet munakoisoviipaleet runsaassa öljyssä ja päällä paljon suolaa.

      :) :) Tuliko hyvää?

      Tuo vain vähän mietityttää, että sekä kvinoaan että munakoisoon on käytettävä aika paljon suolaa, mikä sitten nostaa suolan kokonaissaantia.

      Miksi niihin pitää laittaa paljon suolaa..? Tai miksi niihin ylipäänsä olisi pakko laittaa suolaa ollenkaan..? Minä en laita omaan kvinoaani lainkaan suolaa (varmaan pitäisi jotta saavuttaisin sen päivittäisen 6 g mutta ei vain huvita) enkä munakoisoonkaan mitenkään tolkuttomasti, muutaman rouhaisun suolamyllystä.

      • 29.1.1

        Jonttu sanoo

        Ajattelin, että se munakoiso itkettyisi helpommin, jos suolaa on reippaammin. Ilmeisesti ihan normisuolamäärä kuitenkin riittäisi (mutta mikä peittäisi sitten kengänpohjanmaun?).

        • 29.1.1.1

          Sanni sanoo

          Ilmeisesti ihan normisuolamäärä kuitenkin riittäisi

          Ihan muutama ripsaisu riittää, ei tarvitse kuorruttaa suolalla.

          Kengänpohjanmakuun vaikuttaa hidas kypsyttäminen runsaassa öljyssä, se on kreikkalaisten munakoisoruokien salaisuus (tietysti sen ohella, että ruoat valmistuvat paikallisista tuoreista koisoista). Kreikassa munakoisot upotetaan oliiviöljyyn ja annetaan muhia uunissa parikin tuntia, minkä jälkeen ne vielä mehustuvat seistessään (munakoisoruoat kuten muutkin mayirefta/ladera-ruoat valmistetaan aamulla tai jopa edellisenä iltana ja syödään yleisesti lounaalla, seisominen on osa niiden valmistusta.

  30. 30

    Salla sanoo

    Tunnustaudun myös hiukan salaattivammaiseksi. :D Jos kaupan salaattipöydällä on 20 lähes samannäköistä salaattisäkkiä niin tottakai otan sen halvimman ruukkusalaatin. Kunhan sais edes jotain syötyä… Ei mitään hajua jostain eri lajikkeista ja niiden eroista tai mistään muustakaan. Ja kerää on ihan turha ostaa, kun mun sinkkujääkaapissa se on ehtinyt jo nahistua tai mennä homeeseen, ennen kuin pääsen keskusosaan asti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.