Vinkki: Jane Iredale Powder-Me

Bare Mineralsin lopetettua puuterimaiset aurinkosuojansa olen yrittänyt löytää toisen merkin vastaavan tuotteen jota suositella.

Nyt sellainen on löytynyt; Jane Iredalen Powder-Me.

IredalePowderMe

Sain näytekokoisen purkin Powder-Me’tä huhtikuisessa kauneusbloggaajien miitissä.

Normaalikokoisessa purkissa on tavaraa 17,5 g ja hintaa n. 70 euroa. Arvokkaasta tuotteesta on siis kyse. Grammahinta jää kuitenkin esimerkiksi BareMineralsin mineraalipohjan alle (ja sen valikoimasta poisjääneen SPF 30 -aurinkosuojan).

Rehellisyyden nimissä en itse mineraalituotteesta näin paljoa maksaisi. Sellaisiakin ihmisiä kuitenkin on, jotka maksavat (siitä kertoo jo vähintään Bare Mineralsin huima suosio Suomessa ;)), joten on mukavaa että löysin Iredalen myötä uuden suositeltavan. :) Ja onhan tuote tietysti erittäin riittoisa; 70 euroa yskäistyään saa purkin, jolla voi tupsutella nassuaan varmaan ainakin seuraavat 3-4 vuotta. (Säilyvyydeksi ilmoitetaan 12 kk purkin avaamisesta, mutta miten mineraalisuodatin voi ”vanhentua”…? Kemialliset suojat laimenevat ajan myötä, mutta mitä mineraalipartikkelien heijastavuuskyvylle voisi tapahtua vuoden, kahden tai kolmenkaan aikana…?)

IredalePowderMe2

Powder-Me annostellaan siististi sienikorkin kautta. Purkin kannessa oleva peili helpottaa puuterin lisäämistä vaikka terassilla istuessa. :) Applikaattorin sienipään voi irrottaa ja pestä (purkin tyhjennyttyä sitä voi siis vaikka käyttää kätevänä matkapurkkina mineraalipohjalle).

Powder-Me’n suojakerroin on 30, ja se antaa suojan myös UVA-säteitä vastaan (PA++). (PA on aasialainen tapa ilmaista tuotteen suoja UVA-säteille asteikolla +, ++ ja +++). Puuteri lupaa hylkiä vettäkin 40 minuutin kosteusaltistuksen ajan. Sitä voi käyttää myös vartalolla.

Inci näyttää tältä:

mica, titanium dioxide, montmorillonite, boron nitride, aluminun hydroxide, pomegranate extract, pine bark extract (+ mineraaliväripigmentit).

Puuteria on saatavana kolmessa sävyssä; läpikuultava (jollaisen minä sain), Golden ja Tanned. Jane Iredalen jälleenmyyjät löydät täältä.

IredalePowderMe3

Miksi puuterimainen aurinkosuoja?

– Miellyttävä käyttää, pitää ihon mattaisena

– Fysikaalinen UV-suoja ei imeydy ja sopii herkällekin iholle

– Kevyt kantaa ja sopii reissuun mukaan käsimatkatavarallakin matkustaessa

* * *

Asia, joka pohdituttaa (ja kiitos, olen iloinen jos jolla kulla siellä ruudun toisella puolella on tästä tietoa):

– Tuoko titaanidioksidi todellakin yksinään ns. ”broad spectrum” -suojan eli kattaa sekä UVA- että UVB-säteet? Näinhän sen täytyy olla, sillä esimerkiksi tota PA++ -merkkiä ei käsittääkseni ihan heppoisin perustein lätkäistä kosmetiikkapurkin kylkeen. Aasiassahan ollaan todella tarkkoja UV-suojasta.

– Mikäli näin on, että titaanidioksidi yksinään hoitaa sekä UVA- että UVB-säteet, miksi luonnonkosmetiikkamerkeille on niin haastavaa luoda aurinkosuojatuotteita? Jonkun uuden EU-säädöksen myötä (jonka mukaan esimerkiksi sinkkioksidia ei enää EU:ssa lueta viralliseksi aurinkosuoja-aineeksi) moni luonnonkosmetiikkamerkki luopui aurinkovoiteiden valmistamisesta, koska kokivat, että uusilla säännöillä riittävän suojaavan ja samalla luonnonkosmetiikan standardit täyttävän aurinkosuojatuotteen valmistus oli erittäin hankalaa ellei mahdotonta. Miksi näin?

* * Postaus on ajastettu, olen tällä viikolla vaeltamassa Kevolla * *

Kommentit
  1. 1

    stg sanoo

    Kiinnostaisi tosissaan tietää tuosta sinkkioksidin kieltämisestä. Käsittääkseni titaanidioksidi kattaa vain osan UVA-taajuudesta.

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Käsittääkseni titaanidioksidi kattaa vain osan UVA-taajuudesta.

      Näin on, ja sinkkioksidi antaa paremman suojan nimenomaan UVA:lle Sen poisjättämisen luulisi siis suoraan vain heikentävän mineraalifiltterisen tuotteen UV-suojaavuutta.

  2. 2

    tahma sanoo

    Jos nyt en ihan väärin koulusta muista, niin EU-säädösten mukaan tuotteen UVA-suojan täytyy olla väh. 1/3 tuotteen UVB-suojasta, joka ilmaistaan varsinaisena SPF-lukuna. Eli toisin sanoen jokaisen EU-markkinoilla olevan SPF30 -tuotteen UVA-suoja on ainakin teoriassa ainakin SPF10.

  3. 3

    Jennie sanoo

    TiO2 is used as a physical absorber of UV rays: it is effective against UV-B and gives reasonable protection in the UV-A range[…]
    (Contado, C. et al., Anal.Chem. 2008, 80, 7594-7608)

  4. 4

    NG sanoo

    Puuterimaisten meikkien, erityisesti mineraalijauheiden säilyvyydestä sellainen, että kun pääsin tähän innostukseen mukaan vuosina 2007-2008, minulle kerääntyi sellainen määrä sampleja ja täysikokoisia tuotteita eri merkeiltä, että totesin niiden riittävän vuoteen 2010 ;)
    No, kyseinen vuosi tuli ja meni, eikä jauhemäärä ole huvennut juuri mihinkään… ovat siis tosi riittoisia, hehe. Nuuhkinut en viime aikoina ole, mutta uskon niiden olevan vielä kunnossa ja täysin käyttökelpoisia. Väliin on tullut niin monta muuta meikkituotetta (BB, DD…), että en millään ole ehtinyt sutia kasvoihin mineraalijauheita. Tänä kesänä aion taas kaivaa jauheet esiin :)

  5. 5

    Nimetön sanoo

    Varmaan nuo granaattiomenat ja muut eivät säily rajattomasti, ja sieniin yms. osiin jää pesuistakin huolimatta rasvaa iholta.
    Tilasin juuri vastottain omani beautybay.comista hintaan 34,70e.
    Itse en saa noita kyllä niin kovin riittoisiksi, käyttäessä tuokin minusta jo pölisee aika paljon, ja annostelee kerralla liikaa.

  6. 6

    Jenna sanoo

    Itse olen käyttänyt Janen tuotteita useamman vuoden ja osa niistä kestää ja kestää! Eli tuote ei lopu ihan hetkessä. Mitä tulee tuotteessa olevaan ”viimeiseen käyttöpäivään” eli useimmissa tuotteissa 24kk tuotteen avaamisen jälkeen, niin se ei ole niin pikku tarkkaa. Mineraalimeikit (jos ne todella sisältävät mineraaleja, eivätkä vain täyteaineita) ovat epäorgaanisia aineita, joten niissä bakteerit eivät pääse muodostamaan kasvustua. Enemmän kiinnittäisin huomiota siveltimiin, joilla tuotteita levitetään ja itse ainakin pesen niitä säännnöllisin väliajoin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.