Vanha bestikseni

Siivosin tänään keittiön kaappeja ja… sieltä paljastui mittava todistusaineisto ”entisestä elämästäni”.  Vanhasta parhaasta ystävästäni.

Tee.

Join sitä aamuin illoin, lounaalla, päivällisellä, välipalalla, janoon. Joka päivä. Lapsuudesta saakka. Tee on ollut minulle samanlainen intohimo kuin kosmetiikka, violetti väri, My Little Ponyt, musiikki ja nyt viime vuosina ruoka. Rakastin teetä. Olimme erottamattomat.

Sitten kahvi tuli väliimme.

Teet_1

Aloitin kahvin juomisen syksyllä 2011. Ensin se vieraili aamiaispöydässämme vain silloin tällöin, sitten yhä tiheämmin, lopulta syrjäyttäen teemukin kokonaan.

Tee, tuo vuosikymmenten rakkain juomani, alkoi maistua…. valjulta. Mauttomalta.

Teet_4_650

Aluksi en ymmärtänyt kuinka voimakas minut vietelleen kahvin vaikutus oli. Ostin edelleen teetä niin kuin aina ennenkin, mutta pian huomasin, että kaapeissa jo lymyävät teepakkaukset eivät huvenneet mihinkään. Kaappeihin tuli suorastaan tungosta. Se oli hämmentävää. Ennen yksi teepakkaus kesti minulla ehkä pari viikkoa.

Päivittäiset lounas- ja välipalamukilliset hiipuivat pikkuhiljaa iltateehen, ja siitä asteittain vain joinain iltoina nautittavaan iltateehen, kunnes vähän aikaa sitten tajusin, että en oikeastaan enää koskaan juo teetä. Tai se on ottanut saman roolin mikä kahvilla oli ennen – juon sitä yhden kupillisen hyvin harvoin ja satunnaisesti.

Sitä ei vain enää tee mieli.

Teet_2_650

Olin kai tuntenut syyllisyyttä teen hylkäämisestä, ja syyllisyys taas oli saanut minut välttelemään kaappeihin kertyneitä teejemmoja.

Kun tänään tyhjensin kaapit, tuli haikea olo. Minä ja tee. Miten minulla voi olla kotona näin paljon ihanaa teetä ja se on jäänyt juomatta…?

Katsellessani pakkauksia tajusin, kuinka lopullinen välirikostamme on tullut. En minä näitä tule enää juomaan. :´-(

Toisessa kaapissa patsastelee ylhäisessä yksinäisyydessään uusi rakkaani. Kahvi on aivan fantastista, mutta ei meillä tule koskaan olemaan samanlaista suhdetta kuin minulla ja teellä. Kuljimme niin pitkän matkan yhdessä, ja tuskin tulen koskaan juomaan kahvia joka aterialla niinkuin teetä. Nordqvistin Samurai, jouluteet, Indian Chai, Moroccan Mint… niin monia suosikkimakuja… Tuleeko kahvimaustani koskaan yhtä tarkkaa ja erittelevää? Toistaiseksi olen vain tyytyväinen, jos paahto on tummaa. (Ja kahvi ei tule R-kioskin automaatista…)

Teet_3_650

Joulutee on nykyään ainoa teemaku, jota minun tekee edes joskus mieli. Siis kerran kolmessa tai neljässä viikossa. Ja Yogin lakritsiteetä juon silloin, kun olo on kylmettynyt ja haluaa jotain voimakkaasti lämmittävää ja mausteista.

Voi, tee. Ystäväni. Anna anteeksi. En tiedä mitä tapahtui. Miten kahvi saattoikin kaikkien näiden vuosien jälkeen…. viedä paikkasi. Mutta näin kävi enkä voi ottaa sinua takaisin. Jään kaipaamaan sitä mitä meillä oli, mutta olen tieni valinnut.

* * *

Missä joukoissa te seisotte? Teen vai kahvin? Vai onko joku kummankin tasapuolinen ystävä..?

Jään kyllä ikuisesti ihmettelemään, mitä makuaistilleni oikeasti tapahtui… Voiko kahvi muuttaa sitä..? Johtuuko tämä kofeiinista..? Maistuuko tee nykyään valjulta siksi, että siinä on vähemmän kofeiinia…?

Kommentit
  1. 1

    Tiia K sanoo

    Kahvia maitovaahdolla aamuisin ja Celestianin Sleepy time teetä joka ilta ja jo muutaman vuoden ajan. On niin hyvän makuista ja en tiedä kuvittelenko vai mitä, mutta uni tulee 30-minuutin sisällä teen juotuani. :)

  2. 2

    milipili sanoo

    Musta kahvi on vaan kahvia, vaikka joisi lattena kanelimausteella tai jotain, mutta teessä on kaikkea kivaa ja erilaista. Aamut alkavatkin teellä ja vkoloppuisin teen teeni (ha haa) ihan Marimekon pannuun hautumaan—naaaami!

  3. 3

    Ruusa sanoo

    Minä olen niitä ihmisiä jotka juovat kumpaakin. Se tuottaa välillä kyläillessä hankaluuksia kun en olekkaan selkeä ”Niin sähän joit kahvia?” Teetä tulee kuitenkin juotua enemmän, sillä juon kahvini yleensä kahvilassa, lattea tai jotain muuta ”erikoiskahvia”. Joskus tietenkin juon ihan tavissuodatinkahvia maidolla ja sokerilla. :)

  4. 4

    sanoo

    Teetä kuluu ja paljon! Uusin rakkauteni on appelsiini-chili rooibos tee<3 Kahvinkeittimen omistan mutta sillä keitän ainoastaan niille vieraille kahvia ketkä sitä juovat.

  5. 5

    Elisa sanoo

    Mun elämään mahtuu molemmat. Arkiaamuisin yleensä juon teetä (Earl greyta) koska en jaksa ruveta heti herättyäni askartelemaan kahvinporojen ja suodatinpussien kanssa. Tee myös maistuu minusta paremmalta. Töissä tulee juotua kahvia, koska siellä se taas on helpompi vaihtoehto (kahviautomaatti). Teessä on minunkin mielestä enemmän makuvivahteita, kuin kahvissa. Kermakahvi on ainut kahvi, jota juon hyvän maun vuoksi, muuten kahvi on minulle aika yhdentekevä juoma maun kannalta. Ei minun tee juuri koskaan mieli kahvia, sitä vain tulee juotua tavan vuoksi.

    • 5.1

      Sanni sanoo

      koska en jaksa ruveta heti herättyäni askartelemaan kahvinporojen ja suodatinpussien kanssa

      Kannattaa ostaa pressopannu. :) Kahvi valmistuu yhtä nopeasti ja samalla vaivalla kuin teekin ^_^

  6. 6

    sanoo

    Julmaa… Mää rakastan teetä!! Aloitin normaalilla Liptonin Yellow Labelilla, sit tuli marja ja hedelmäteet. Sit maha rupes oireilemaan ja opettelin juomaan vihreää teetä. Vihreä tee inkiväärin kanssa on jotain parhautta. Kahvia oon pari kertaa maistanu, ja hyi olkoon. Ei vaan sovi mulle. Saattaisin pystyä opettelemaan juomaan sitä, mutta en halua, koska tee <3

  7. 7

    nasse sanoo

    Itse juon tasaisesti molempia, kummankaan suuri fani en kylläkään ole. Kahvia juon lähinnä kylässä ollessa, koska sitä nyt on aina tarjolla. Lisäksi töissä ja koulussa ihan vain tavan vuoksi. Kotona ei oikeastaan koskaan. En ole huomannut saavani kahvista mitenkään erityisesti piristystä, ja lisäksi siitä tuppaa tulemaan huono olo, jos juo enemmän kuin sen pari kupillista päivässä. Teetä sitten juon kotona ollessa sekä sitten koulussa/töissä/kylässä siinä tapauksessa, että meinaa kahviyliannostus iskeä.

    Voiton vie kuitenkin kaakao :)

  8. 8

    Nipsu sanoo

    Itse aloitin lapsena myös teen juomisen. Sitten vaan vaivihkaa kolmekymppisenä aloin juoda kahvia. Nyt taas viimeisen vuoden aikana, seitsemän vuotta kahvia juoneena, olen haksahtanut teehen aika ajoin. Siis että suorastaan ällöttää kahvin tuoksukin välillä, outoa :D Juuri nytkin on enempi teefiilis. Enkä tosiaan ole koskaan juonut kahvia liikaa, että siitäkään voisi johtua. Mutta toisaalta, mikäs tässä molempia juodessa =)

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Nyt taas viimeisen vuoden aikana, seitsemän vuotta kahvia juoneena, olen haksahtanut teehen aika ajoin.

      Hmm, ehkäpä minulla ja teelläkin saattaisi sitten olla vielä tulevaisuudessa uusi mahdollisuus..? :)

  9. 9

    crline sanoo

    Teen puolesta liputan tarmokkaasti! Tee on ollut ystävä ala-asteelta asti, jolloin aamu lähti käyntiin yleensä teellä ja paahtoleivällä. Jonkinlainen tauko oli meilläkin, mutta pari viime vuotta olemme taas olleet lähes erottamattomat. Omia suosikkejani tällä hetkellä ovat Clipperin valkoiset teet, etenkin vadelma<3 Yleensä tee kuuluu aamuun ja iltaan, mutta joskus innostun keittelemään isomman satsiin.

    Oma suosikkini on tee ja tumma suklaa, aah. Myös fazerina sopii hyvin, suussa sulava suklaa vain on niin hyvää :)

  10. 10

    rrr sanoo

    teetä kiitos! tee on kaverini, ainakin väsyttävillä luennoilla ja viluisina iltoina. ei kuitenkaan päivittäin, aamuisin vain harvoin (ja vapaapäivinä). erilaisia makuja löytyy iso hyllyllinen, osa parempia kuin toiset (clipperin lakritsi! aaah!). kun teenkeittoon ryhdyn niin kerralla menee isompi satsi – siksi myös joululahjatoiveeni oli termari, josta voin sitten kumota kaipailemani ämpärillisen kuumaa juomaa tylsällä luennolla :–D

    kahvia juon äärimmäisen harvoin väsyneenä. maistuu pahalta, mutta virkistää ehkä paremmin. viime kesänä töissä tosin menin vissiin huonosti syöneenä kittaamaan kahvia pisteelleni, josta sitten tuli semmoiset krapulatärinät että huhhuh…

  11. 11

    kaisallii sanoo

    Mä seison ”ei kummankaan” puolella :D Kahvi maistuu mielestäni järkyttävältä kuralta, en vaan ymmärrä miks ihmiset juo sitä? Ja teenkään mausta en sen kauheammin pidä, sitä voi juoda ainoastaan jos kuppi on ahdettu täyteen sokeria ja hunajaa niin, että teen maku peittyy :D

  12. 12

    NG sanoo

    Molemmat! Eri hetkinä, kiitos. Aamuun kuuluu kahvi maidolla tai ilman, teetä eri vivahteissaan juodaan pitkin päivää. Nautinnot eivät kilpaile keskenään, ne ovat omanlaisiaan!

    Kahvin on oltava tummapaahtoista, mutta ei tarvitse olla kallista erikoismerkkiä. Nestle ja Lidl käyvät hyvin :)

    Tee mieluiten vihreänä, mausteilla tai naturellisti. Antioksidanttivaikutuksen pitäisi olla huima, mutta varmuuden vuoksi vielä nautin sitä kapseleina. :)
    Nuorena litkin yrttijuomia ja hedelmäteejuttuja (varsinkin Saksassa myytiin ihania vaihtoehtoja), mutta nyt olen tajunnut ruusunmarja-hibiskus-juomien vain raunioittavan hammaskiillettä..

  13. 13

    sanoo

    Teen, ehdottomasti. Kahvikin kelpaa silloin tällöin, mutta tee on pääroolissa. Toisinaan se unohtuu viikoksikin, toisinaan lipitän sitä kymmenen kuppia päivässä. Eniten tykkään vihreästä ja yrttiteestä – ja kaikesta, missä on minttua.

    Hieno kokoelma! Lahjoitatko sen jollekin teen ystävälle nyt, kun se on käynyt tarpeettomaksi?

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Hieno kokoelma! Lahjoitatko sen jollekin teen ystävälle nyt, kun se on käynyt tarpeettomaksi?

      Luulen että valtaosa päätyy pukin konttiin… :) Jouluiset maut jätän itselleni.

  14. 14

    Sanna L. sanoo

    Itse lapsena ja nuorempana join aina teetä maidon kanssa. Kaikken mukavinta oli kun sai valita aina hienon mukin teelle :-) Nyt juon jos tarjotaan, ja kahvia en ole kuin maistanut kuin kerran. Ymmärrän kuitenkin niitä jotka sitä juovat, jotain hyvää siitä kuitenkin ilmeisesti on :-)

  15. 15

    lion sanoo

    Molemmat käytössä, mut oon intohimoisempi kahvin ystävänä. Teetä juon yleensä joka ilta, kahvia joka aamu ja sen lisäksi joskus päivällä yliopistolla. Oon koittanut vähentää, eikä yksin tuukaan keitettyä useinkaan, mut kotikotona ja kesätöissä menee enemmän.. Olin ihan taivaassa Portugalissa, kun kahvi oli niin hyvää! Kunhan osas tilata oikeanlaisen ja kokoisen kupin.

  16. 16

    Ulpu sanoo

    Mulle on käynyt samoin. Vaikken mikään megateefani olekaan ollut niin oon juonut aina aamuisin teetä enkä ole esim. voinut kuvitellakaan juovani aamulla kahvia. No, nykyään keitän itsellenikin kupillisen kahvia aamulla ja päivälläkin. Kahvin juonnista on tullut tapa, johon valitettavast kuuluu herkästi myös jotain makeaa… Kahvi kermalla on niin parasta, onneksi sitä ei sentään tule juotua kuin kahvilassa/erikoistilanteissa. Teetä ei juuri tule juotua enää, joskus aamulla tai illalla. Earl grey on ollut suosikki, makuteet ei niinkään oo mun juttu, vaikka haluaisinkin tykätä niistä.

  17. 17

    sanoo

    Miksi valita, kun voi saada molemmat! Minulle oli vähällä käydä samalla tavalla kuin sinulle, Sanni. Aloin itseasiassa juoda kahvia samoihin aikoihin kuin sinä ;)

    Päätin kuitenkin, että teetä en hylkää. Kahvirakkauteni myötä myös teemakuni on vain jalostunut. En vaan pysty juomaan mitä tahansa liptonia. Mutta ah, Celestial Seasonings, Higher living, Clipper, Pukka.. Anna aikaa teelle. Sen juominen on rituaali vailla vertaa. Kahvi on ihanaa, tee on ihanaa. Kaikelle aikansa ja paikkansa.

    • 17.1

      Sanni sanoo

      Päätin kuitenkin, että teetä en hylkää.

      Minäkin haluaisin päättää noin, mutta kun makuaisti ei ole samaa mieltä.. :/ Nykyään kun keitän kupin teetä, siitä jää järjestään 3/4 juomatta… :( Se kun vain ei tuota enää entisenlaista makuelämystä… Kuppi on aina jäähtynyt ennen kuin huomaankaan. Pitäisi ilmeisesti löytää joitain todella vahvoja ja voimakkaasti maustettuja teelajeja. Pelkästä mustasta teestä (tai vihreästä) en ole koskaan tykännyt, täytyy olla maustettua.

  18. 18

    momo sanoo

    aww, tiedän täsmälleen miten mälsää on erkaantua rakkaudesta niin ihanaan asiaan kuin teehen! mutta en usko, että välirikko on lopullinen.

    itse olen rakastanut teetä varmaan jostain lukioikäisestä asti. teevarastoni ovat oikea legenda ja yleinen naureskelun kohde. kahvia join harvakseltaan, teetä kuten sinäkin – ensimmäisenä aamulla, viimeisenä illalla, janoon, iloon, suruun :D sitten kahvi tuli ja rikkoi tuon liiton salakavalasti. kahvista saa – vaikkei sitä kahvihuuruissa (eli jatkuvalla käytöllä ollessa) tajuakaan – kuitenkin melkoiset kiksit. samoin onhan se maku hurjan paljon vahvempi. tee alkoi olla tylsää ja lirun makuista kun makuhermot tottui kahviin. sitten alkoi mahan kunto pettää. oikeasti mä en tajua kun sunkin juttuja lukee, että miten on mahdollista juoda kahvia TYHJÄÄN mahaan!! luoja, saan närästystä pelkästä ajatuksesta! (ja samalla olen hieman kade…) tai ylipäänsä mitä ihmeen teräsmahoja ihmiset jotka kittaavat kahvia mukitolkulla on..! nyt olen koettanut vähentää kahvia. kun on vähän aikaa ilman, niin teidenkin ihanat, monivivahteiset ja lopulta paljon palkitsevammat aromit alkaa taas erottua. samoin huomaa miten vahva kahvin vaikutus loppujen lopuksi onkaan (tai sitten reagoin vaan kofeiiniin voimakkaasti :p). ja mikä parasta, kun kofeiinista vähän irrottautuu, saa sen ihanan piristyksen myös mustasta ja vihreästä teestä (matesta puhumattakaan!!!). eli teeleiriin on mahdollista siirtyä takaisin, jos jostain syystä joskus niin haluaa. teellä on vain se ihana arvo, joka on enemmän kuin osiensa summa <3

    • 18.1

      Sanni sanoo

      oikeasti mä en tajua kun sunkin juttuja lukee, että miten on mahdollista juoda kahvia TYHJÄÄN mahaan!!

      Luulen että se on mahdollista siksi, että lähes puolet kahvistani on soijamaitoa! ^_^ Se kuitenkin laimentaa ja pehmentää kahvin. Mustaa kahvia en varmasti pystyisi juomaan, oli vatsa sitten tyhjä tai täysi :D

      teellä on vain se ihana arvo, joka on enemmän kuin osiensa summa <3

      Samaa mieltä, teessä on jotain ”syvällisempää” kuin kahvissa…

  19. 19

    sanoo

    Teen puolella olen minäkin, vaikken sitä päivittäin, en välttämättä edes viikottain, juo. Kaikkein eniten pidän kylmistä juomista. :) Joulun aikaan juon myös glögiä ja talvella muuten teetä ja kaakaota, kesällä harvemmin ollenkaan kuumia juomia.

    Kahvia olen juonut korkeintaan kupillisen koko elämäni aikana ja se vaan on pahaa. :D Ihan sama onko suurimmaksi osaksi maitoa ja sokeria, lattea, toffeen makuista kahvia, jääkahvia tai mitä ikinä erikoista sitten keksiikään tai vaikka tiramisua, niin en vaan tykkää. :/

  20. 20

    Eloveena sanoo

    Täytyy myöntää ettei kumpikaan juoma innosta. Teetä kylässä, jos on pakko ja kaakaota kotona. Ehkä hieman lapsellista, en ole kai vielä kasvanut aikuiseksi, mutta kumpikaan juoma vaan ei ole mielestäni hyvää.

  21. 21

    Annamanna sanoo

    Kahvia ehdottomasti, isolla maitovaralla :) eli melkein puolet laitan maitoa, yleensä kylmää, niin kahvista tulee sopivan haaleaa juotavaksi. Kylmää kahvia en kuitenkaan juo. Kahvilassa otan yleensä jonkun erikoiskahvin. Teetä juon harvakseltaan kotona, mut mökillä tulee keiteltyä useammin haudutettua teetä, jota sitten juo pitkin päivää. Mut vähintään 1 kuppi kahvia pitää saada päivässä, yleensä aamulla!

    Kaappeihin unohtuneista suosikeista tuli mieleen: ois mukava lukea juttu, jossa teet meikin kaappiin unohtuneilla (entisillä/nykyisillä) suosikeillasi. Tai vaikka koko meikki niin vanhoilla meikkituotteilla, kun laatikkosi pohjalta löytyy, vanhin luomiväri, vanhin poski- ja huulipuna, meikkipohja ja ripsarikin, jos löytyy :) Jouduin itse kaivelemaan laatikon pohjia, kun meikkipussini jäi mökille ja meikkasin sit jämämeikeillä. Vanha luomiväri tuli uudestaan käyttöön, mut onneks sain meikkipussin pian takaisin.

    • 21.1

      Sanni sanoo

      Kaappeihin unohtuneista suosikeista tuli mieleen: ois mukava lukea juttu, jossa teet meikin kaappiin unohtuneilla (entisillä/nykyisillä) suosikeillasi.

      Hauska idea! :) Tämänpä voisin tehdäkin! :)

  22. 22

    Chibi sanoo

    Tee, ehdottomasti :) Töissä minulla about 0,5 l termarimuki, jonka täytän kahdesti työpäivän aikana, sitten kotona juon vielä pari mukia teetä ;D Välillä tuntuu että ihan hölskyy kävellessä, pelkästään teen takia ;D Enää ei vedenkeitinkään riittänyt, vaan piti hankkia ihan oma teekeitin (tosin valkoista teetä ei sillä voi oikein valmistaa, liian kuumaa vettä).

    Kahvissa ei ole muuta hyvää kuin tuoksu ;)

    Minulla on yksi keittiökaappi täytetty teellä ja nyt jouluaikaan tämä räjähtää ihan käsistä, niin ihania teepakkauksia kaikkialla ;)

  23. 23

    merikukka sanoo

    Sama juttu minullakin; entinen teenjuoja nykyinen kahvijuoja. Se on aivant totta – tee maistuu valjulta kahviin verraten. Varsinkin, jos on tottunut juomaan kunnon tummaa kahvia. Nykyään minulla on vain yksi teesuosikki ja se on Tulsi teetä inkiväärillä maustettuna http://www.iherb.com/Organic-India-Tulsi-Tea-Lemon-Ginger-Caffeine-Free-18-Infusion-Bags-1-27-oz-36-g/12912. Tämä on myös ainoa maku, josta mieheni ikuinen kahvinjuoja myös tykkää. Tässä on tosi vahva maku.

  24. 24

    sanoo

    En kumpikaan, vaan vannoutunut kaakaoihminen! Olen aina ollut ja niin on isänikin. Kahvia tai teetä ei meillä kotona keitetty kuin vieraita varten enkä kumpaakaan oppinut juomaan. Teehen olen yrittänyt luoda suhdetta, mutta se maistuu poikkeuksetta ensisijaisesti kuumalta vedeltä. Niin valjua ja tylsää, ettei musta taida koskaan teenjuojaa tulla. Glögi maistuu hyvin ja samankaltaista makuvahvuutta soisin teestäkin löytyvän.

    Kunnollinen kaakao onkin sitten ihan toista maata. Harmi vain, ettei sitä tarjota missään ns. aikuisten tilaisuuksissa ja harvassa kahvilassakaan sitä saa (mitään sokerilla täytettyjä ja veteen sekoitettavia Tazza-pusseja nyt ei voi edes kaakaoksi laskea). Ilahduttavaa on kuitenkin huomata, että muutama kahvila on ottanut listoilleen ihan oikean ja taidolla tehdyn kaakaon, joku jopa runsailla makuvaihtoehdoilla. :)

    Kaakao ei onneksi koukuta. Vaikka olenkin ikäni sitä juonut, päivässä menee 1-2 mukia ja silti reissuissa pärjää kaakaottomana pitkäänkin.

    • 24.1

      Sanni sanoo

      Juotko siis ihan sitä pelkkää kaakaota itseään ilman sokeria? Asiaa! :) Minäkin tykkään kaakaosta mutta en ole vielä mistään kahvilasta löytänyt sokeroimatonta (enkä odota että sellaista koskaan tarjolle ilmestyykään). Kaakao on jäänyt minulle sellaiseksi herkuttelujuomaksi, päivittäin en osaisi sitä juoda kun se on mulle vähän niinkuin karkki tai leivonnainen. :D Kotona valmistan kaakaon kaakaojauhosta, parista 70-80-prosenttisesta suklaapalasta, soijamaidosta ja kermasta. Aijjai, kyllä on hyvää….

      • 24.1.1

        sanoo

        Kyllä. :) Vaikken karppaa, ei sokeri maistu mullekaan. Sellaisena arkisimpana kiireaamukaakaona O’boyn low sugar maitoon keitettynä on ihan jees (tummaa kaakaota kun ei jouda liuotella) ja tätä laihempaa kaakaota voikin juoda päivittäin sen pari kuppia. Sellainen kunnon suklaakaakao on tosiaan enemmän jälkkäri, kuten sanoit, ja sillähän herkutellaan! Mä olen saanut elämäni parhaat kaakaot Puolassa. Ne olivat nimensä mukaan hot chocolatea ilman mitään jauheita. Erään kahvilan kaakao meinasi viedä jalat alta – kurkkailin sen valmistusta ja kyseiseen kuppiin näytti tulleen puoli kuppia sulatettua tummaa suklaata ja puoli kuppia vaahdotettua maitoa…! Ihan mieletön! (Ja se taatusti toi elopainoa lisää – onneksi en siis saa sitä turhan usein. :D)

        Mun mielestä kaakaon ja kahvin juonnissa on paljon samaa. Jauhekaakaot on sitä arkista juhlamokkaa ja sitten on kaltaisilleni hifistelijöille erikoiskaakaot, vähän kuin lattet. :)

  25. 25

    late sanoo

    Itse en juo laisinkaan kahvia. Yhden kupin yritin joskus lukioaikana saada alas mutta en onnistunut siinäkään vaikka se kuorrutettiin kermavaahdolla ja makusiirapilla. :) Kahvi tuoksuu mielestäni hyvältä ja mm. leivonnassa käytän sitä kyllä. Kaiken lisäksi vuosien energiajuomien käyttö teini-iässä sai mulle aikaan naurettavan kofeiiniriippuvuuden, joten sikäli en edes voisi juoda kahvia menettämättä yöuniani. Olen siis tee-ihminen, mutta huomaan että teen juominen liittyy suurelta osin töiden tekoon.. lomilla tai muuten vaan kotona ei tule juuri teetä juotua. Töissä haen kuitenkin heti yhden kupposen, kenties lounaalla ja iltapäivästä toisen ja kolmannenkin. Juon ainoastaan kofeiinitonta teetä, koska tosiaan yhdestäkin kupposesta menetän yöunet. Viimeksi eilen palaverissa ei ollut kuin mustaa teetä, enkä viitsinyt olla odd-one-out, join kupposen (n. klo 11) ja valvoin viime yönä 1,5 tuntia sänkyyn menon jälkeen. :/

  26. 26

    Elli sanoo

    Olen lapsesta asti ollut teeihminen, meillä kotona alunperin juotiin vain teetä, nyt myöhemmin isäni on lipsunut kahvipuolelle. Äiti taas laittaa kotiin tullessaan teepannun porisemaan, vaikka olisi juuri kylästä lähtiessään sitä juonut. :D Kun muutin asumaan soluun, kämppikseni johdatteli minut erikoisten teiden maailmaan. Tuo teehifistelijä esitteli mm. popkornilta maistuvan paahdetuilla riisinjyvillä maustetun vihreän teen sekä aavistuksen makean savuaromisen mustan teen. Ei ole enää paluuta perusliptoniin kuin kyläillessä. :)

    Nykyisin pyrin ostamaan kaiken teeni joko luomuna tai reiluna. Tämä on tuottanut hankaluuksia mustaherukkateen osalta, sitä tekee tietyin väliajoin mieli, mutta en ole moista löytänyt luomuna/reiluna. Yrttihaudukkeet eivät tätä paikkaa, ne ovat usein makuuni liian makeita lakritsinjuuren yms. vuoksi. Teetä sen on oltava. Onneksi on kuitenkin muita, mistä valita!

    Kun tein gradua, yritin motivoida itseäni niin, ettei uutta teetä saanut ostaa, ennen kuin tutkimus on kirjoitettu. Siinä sitten kärvistelin hupenevan valikoimani kanssa. :D Miten ihanaa olikaan lopulta astella teehyllylle ja täydentää varastoja. <3

  27. 27

    Lily sanoo

    2010 asti en juonut kumpaakaan, mutta sitten rakastuin teehen lopullisesti ja sitä menee parikin litraa päivässä eikä aamu ala ennen kuin teekuppi on kädessä lämmittämässä.
    Kahvia olen yrittänyt juoda, mutta itselle se tuottaa vatsakipuja, joten yrittäminen on jäänyt siihen..

  28. 28

    Iitanen sanoo

    Olin aiemmin ihan kahvityttö, mutta kun sain viikon kestävän kofeiinielohiiren toiseen silmään, päätin että nyt on pakko vähentää. Juon kahvia kupin tai kaksi päivässä, mutta tee on mennyt ykköseksi tässä sekakäytössä. Työpaikallani on kahvinkeitin, joka jauhaa kahvinpavut tuoreeltaan. En oikeastaan juo enää ollenkaan suodatinkahvia, se alkaa rasittaa mahaa, eikä ole likikään samanlainen makuelämys. Jos tarjolla on pannukahvia, valitsen yleensä teen.

  29. 29

    Jenna sanoo

    Omassa elämässäni on vain tee. En ole koskaan juonut kahvia, vaikka välillä haaveilen meneväni kahvilaan juomaan sitä kahvia. :D Se ei vaan sovi minulle tai vatsalleni.

  30. 30

    Ilona sanoo

    Aamu ei ala ilman puolen litran laaria mustaa teetä (maidolla) :D Päivän mittaan menee sitten muitakin laatuja ja illalla yleensä yrttiteetä. Juon pelkästään irtoteetä ja ostan sitä yleensä ihan teekaupasta. Joissain paremmissa kahviloissa olen törmännyt tosi hyvään luksuspussiteehenkin, mutta itse ostettuna irtotee on musta laadukkaampaa. Ja onhan se loppupeleissä edullisempaakin ja tulee vähemmän pakkausjätettä.

    Kahvia olen juonut tasan kerran koko kupillisen, kun mulle tuotiin työhaastattelussa sitä, vaikka pyysin teetä :D Kyllä se alas meni, mutta ei saanut mitenkään himoitsemaan lisää.

    Vaikka en itse kahvia juo, mun on tosi vaikea ymmärtää näitä kahvikoneita, joihin pannaan noita (tässäkin parhaallaan mainoksessa taustalla näkyviä) kapseleita, joissa on jotain mömmöä sisällä. Eihän sillä voi olla mitään tekemistä oikean kahvin kanssa! Samalla idealla voi kuulemma nykyään tehdä teetäkin. Täytyy kyllä olla tosi laiska, jos pitää teekin tehdä jostain hemmetin valmiskapselista…

  31. 31

    Embu sanoo

    Mä olen molempien ystävä, mutta teetä tulee kyllä juotua harvemmin. Olen huomannut suhteeni teehen vaihtelevan vähän kausittain. Mutta kahvi on ja pysyy, sitä ilman ei aamu lähde käyntiin!

  32. 32

    Kikkis sanoo

    Voin samastua tunteeseesi teestä vieraantumiseen, vaikkakin ehkä miedommalla tasolla. Olen lipittänyt teetä sen 20 vuotta ainakin, meidän suhteessamme on toisinaan ollut viileämpiäkin aikoja. Yksin asuessa kahvinkeitin keräsi pölyä, sitä käytin lähinnä vieraiden aikaan. En ole koskaan kahvin mausta pitänyt, vaikka olen hurjimpina aikoina vetänyt sen 18 (!) ellen enemmänkin kuppeja päivässä. Pressopannulla keitettynä ja maito/kermavaahtoon sekoitettuna tosin maistuu oikein hyvin, kuten myös erikoiskahvit. Kahvinjuontini menee kausittain, juon sitä lähinnä sen vuoksi että ystävät juovat vain sitä (en kehtaa olla se vaatelias jolle pitää vesi kattilassa keittää) ja töissä se on niin helppoa, kun joku sen aina keittää kuitenkin tai itse keitän muita varten. Jossain vaiheessa vaan aina tulee raja vastaan, joilloin kahvin maku alkaa ällöttää ja aiheuttaa pahoinvointia, jolloin siirryn täysin teehen takaisin.

    Nyt kun mainitsit surustasi teekokoelmaasi kohtaan, ryntäsin omalleni ja havaitsin, että irtoteet ovat jääneet paitsioon, joita yksin asuessa lipitin harva se hetki. Pitää ottaakin ne tehojuontiin, päiväykset alkaa tulla vastaan.. Pussitee on ollut liian helppo vaihtoehto! Päiväni ei ala ilman teetä, sitkeästi juon kupillisen, vaikka olisin kahviakin juonut ensin. Ei vaan kykene olemaan ilman. Yli vuosikymmenen join teetä maidolla, kunnes vihdoin opin juomaan sellaisenaan, jolloin makukin korostuu. Tässä vaan on se paha puoli, että olen malttamaton ja tahoisin juomani HETI TÄSSÄ JA NYT, enkä odotella jäähtymistä. :D Siksi kai kahvi menee vaikka tosiaan mausta en pidä.

    Ei kannata luopua toivosta teen suhteen, minäkin uskon ettei välirikko välttämättä ole lopullinen. Aikansa kutakin, voi se raja kahvinkin kanssa tulla vastaan. Itse ainakin kyllästyn samaan makuun ja teessähän niitä makuja riittää vaikka kuinka, kahvi taas maistuu suussani aina samalle.

  33. 33

    candycane sanoo

    Kahvi on pahaa. Tai no, erikoiskahvit voivat olla hyviäkin ja niitä silloin tällöin mielelläni juonkin, mutta tee on ykkönen. Olen myös päättänyt, että ”riippuvuutta” kahviin en halua itselleni kehittää, esim. että ei kunnolla heräisi ilman kahvia.

    Tämän hetken teesuosikkini (tai eihän se teepensaasta tule) on rooibos kerma- tai karamelliaromilla :) Niin hyvää! Muita suosikkejani ovat valkoinen ja vihreä tee. Melkeinen kaikki tee maistuu, mutta Yellow Label ei mene alas :D

    • 33.1

      Sanni sanoo

      Melkeinen kaikki tee maistuu, mutta Yellow Label ei mene alas :D

      Amen to that! ^_^ En tiedä mitään pahempaa juomaa… kiljukin menee tuohon verrattuna! :)

  34. 34

    Vappu Hoo sanoo

    Sanni-petturi!:-D Nimenomaan sinä sait teepostauksillasi minut kokeilemaan muutakin kuin Liptonia ja salaa toivoin, että olisit alkanut kirjoittaa sitä teeblogia. Pakko myöntää, että omakin teen juominen on vähentynyt, mutta en ole aloittanut kyllä kahvin juomistakaan. Pitäisiköhän siellä Hgin keskustaan avatussa Starbucksissa käydä, jos niiden makukahvit sopisivat tällaiselle ”neitsyelle”..?

    • 34.1

      Sanni sanoo

      Pitäisiköhän siellä Hgin keskustaan avatussa Starbucksissa käydä, jos niiden makukahvit sopisivat tällaiselle “neitsyelle”..?

      Ei, ei, eiiihhh!! Älä vain Starbucksiin! Se on ”kahviloiden Mäkkäri”! Starbucksin latte on kuin maitoa ripauksella kahvi-flavoria, se ei ole oikeaa lattea nähnytkään. Minäkin luulin pitkään että Starbucksissa täytyy olla hyvät kahvit kun se on sellainen ilmiö ympäri maailmaa, mutta eih… Ihmettelin kerran jollekin ulkomaiselle kaverille että mikä ihme siinä Starbucksin latessa on kun se on niin helkkarin valjua – johon tämä kahvia arvostava ystäväni kiljaisi, ”Siis Starbucks?? Eihän siellä kukaan oikeasti kahvista tykkäävä käy..!!”

      Minusta ihan vaikka Wayne’s Coffeen tai Coffee Housenkin latte (tai makukahvit) ovat ’Bucksia parempia! :)

  35. 35

    Pimmiainen sanoo

    Juon kahvin kuumana ja teen kylmänä :) Mulla on jääkaapissa aina kylmää piparminttu”teetä”(pelkästä piparmintusta) tai piparminttu-vihreää teetä. Kahvista hyväksyn tumman paahdon, Tumma Kulta Katriina on suosikkini, koska haluan kahvini olevan edullista.

  36. 36

    Tiltu Kultu sanoo

    Kahvia juon minäkin. Teetä todella harvoin. Yritän pitää teetä kaapissa vieraita varten, mutta viimeksi taisi käydä niin, että yhden yksinäisen pussin löysin jostain aikani kaappia kaiveltuani…
    Clipperin lakritsitee on tosin hyvää. Töissä juon teetä joskus jos palelee. Se tuntuu lämmittävän kahvia paremmin.

    Harrod’silla on muuten aika jännä arabien(?) teehuone tai mikälie. Aivan huumaava kardemumman ja mausteiden tuoksu! Se sijaitsee jossain kahden osaston välissä ja tulin kulkeneeksi siitä läpi kerran.
    Vitsailtiin kavereiden kanssa, että mitähän sanoisivat, jos marssittais muina naisina tiskille tilaamaan Yellow Labelia (joka on muuten ihan sika pahaa. Venäläiset tuntuu siitä tykkäävän ja britit) ;D

  37. 37

    Sipe sanoo

    Itselle se on luultavasti se kofeiini. En keksi muutakaan syytä sille miksi ainoa hetki kun edes hieman tekee mieli teetä, on iltaisin. Tee on ajatuksena tosi kiva, ”haudutanpa tästä nyt kupillisen ihanaa yrttiteetä ja nautin sen kynttilänliekkiä tuijotellen”, vaikka todellisuudessa nautin niiiiiin paljon enemmän siitä aamun ekana hetkenä nautitusta maitokahvista, ja kuinka tunnen kun kofeiini alkaa virrata suonissa :D En voisi kuvitellakaan aamua ilman puolen litran kahvikolpakkoa :D

    Tällä hetkellä teen pääsääntöisesti yötyötä, jolloin tuo aamukahvi riittää vallan mainiosti päivän aikana, muuten ei tule aamusella uni. mutta esimerkiksi tänään kun menin jo iltapäivällä ylitöihin, ja tajusin että hei, nythän mä voin juoda sitä kahvia! ja täällä on vieläpä kahviseuraa ja kahvitauot ja kahvipullaa! join neljä kuppia automaattikahvia ja olo oli sen jälkeen kerrassaan MAINIO! (”I can clean the whole house…. I CAN CLEAN THE WHOLE WORLD”)

  38. 38

    Pauliina sanoo

    Join vain teetä 27-vuotiaaksi asti, sitten hairahduin kahviin. Muistaakseni kokeilin, auttaisiko se aamuväsymykseen töissä kun oli koulutuksia, joissa piti olla skarppina. Sitten sitä kahvia latkittiinkin. Kunnes tuli stoppi ja se alkoi maistumaan tunkkaiselle ja pahalle. Nyt menee molempia fiiliksen mukaan, mutta kyllä tee vain on jotenkin raikkaampaa, kun taas kahvia tekee enemmän mieli väsyneenä. Joka tapauksessa olen ilman kumpaakin jos tarjolla on vain automaattiversiota tai keltaisia pusseja.

  39. 39

    sanoo

    Itse juon kahvia aina aamulla, joskus viikonloppuisin myös iltapäivisin jos on jotain hyvää kahvileipää ja kahvilaan mennessä erikoiskahvia. Teetä taas juon vain ja ainoastaan syksyllä/talvella lounaan ja päivällisen jälkeen, koska kun ”veri menee mahaan” tulee niin pirun kylmä! Plus onhan se toki hyvä jälkkärin korvike :) Tällä hetkellä rakastan Clipperin Chai infusionia ja Chai vihreää teetä. Varsinkin ensiksi mainitussa on aivan fantastinen lakritsijuuren ja appelsiini jälkimaku tasapainoisen mausteisessa kokonaisuudessa!

  40. 40

    stiia sanoo

    Kahvi!! Mä olen juonut kahvia 2-vuotiaasta (äiti antoi maistaa kun kinusin aina ja päinvastoin kuin voisi luulla minä huusin keittiön lattialla ”litää, äiti, litää!”) Siitä asti on kahvia juotu, 3-vuotiaana aloin keittämään äidille ja isälle viikonloppuisin aamukahvit :D Mitään riippuvuutta mulla ei ole, jos kahvia en saa niin se on ihan ok. Joskus on pitkiäkin taukoja kahvin juonnissa ja joskus juon sitä aivan liikaa.

    Teetä olen yrittänyt opetetlla juomaan, mutta kun se maistuu aina kuumalta vedeltä, jossa on joku sivumaku..Olen yrittänyt useasti eri makuja, ja olen jopa käynyt teehuoneilla erään teestä huullaantuneet kaverin kanssa, mutta ei niin ei.

    Kahviin ei saa laittaa mitään makeaa, eikä makusiirappeja, eikä kaakaota, jopa hylamaito tekee kahvista liian makeaa. Parasta on kahvi ykkösmaidolla, usein tosin käytän ihan rasvatonta maitoa.

    Miehelle keitän usein iltaisin Clipperin Sleep Easy – teetä, joka tuoksuu ihanalle!

  41. 41

    Anni sanoo

    Aloin juomaan teetä joskus täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Parin vuoden jälkeen kokeilin kahvia. En tykännyt. Kului taas pari vuotta, ja löysin tummapaahtoisen kahvin. Join sitä silloin tällöin. Nyt tekisi mieli joka aamu aloittaa kahvilla, mutta pelkään riippuvuutta, hampaiden värjäytymistä ja mahahaavaa. Minulla kun on herkkä maha ja kahvi välillä polttaa. Kahvin laksatiivinen vaikutus taas on oikein kiva. Synnytyksen jälkeen kun maha on toiminnut kehnommin. Too much information… Mutta siis. Mun tekisi mieli ostaa itselleni joululahjaksi sellainen käsikäyttönen kahvimylly ja kahvipapuja. Oon varma, että kahvi maistuis vielä paremmalta. Teestä tuskin tulen kokonaan luopumaan, pelkästään jo sen terveellisyyden vuoksi. Pyrin juomaan vihreätä teetä ainakin kupin päivässä. Nyt talvella varsinkin on mukavakin juoda jotain lämmintä, ja kahvia en kauheen myöhään viitsi juoda.

    • 41.1

      Tiia sanoo

      Kannattaa! Mä olen kanssa miettinyt, että johtuuko kahvin ”tylsyys” siitä, että sitä yleensä valmistetaan varsin teollisuusmaisesti suodatinkeittimellä. Kyllä kahviinkin saa ihan eri fiiliksen, jos jauhaa pavut myllyllä, laittaa puuhellan tulille ja keittää kahvin vanhanaikaisella pannulla…

      Kommentoin kommenttiisi, koska huomasin pari vuotta sitten kuinka pirun vaikea on löytää sellaista myllyä kaupasta. Ei löytynyt, ei sitten mistään. Verkkokauppa.comissa oli keraaminen, sähkökäyttöinen, joka maksoi lähemmäs satasen.
      Ainoa mistä löytyi, oli clas ohlson. Tietenkin tilanne voi nykyään olla eri, mutta ajattelin vinkata, jos ei tunnu löytyvän.

  42. 42

    Soffi sanoo

    Olen sekakäyttäjä. Pitkään join teetä enemmän ja kahvia vain satunnaisesti. Nykyään teetä kuluu vain iltaisin. Kahvinhimo saavutti huippunsa kesällä, kun olin saanut esikoiseni. En tajua, miksi kahvi yhtäkkiä alkoi maistua niin hyvältä. Kaksi isoa kupillista pitää saada heti aamusta. Päivällä juon kofeiinitonta murukahvia, kun tuo lapsi on ollut niin iltavirkku, mutta en ole huomannut vaikutusta, vaikka saakin nyt vähemmän kofeiinia ;)

  43. 43

    annn sanoo

    Oi, molemmat! Kahvia juon mutteri- tai pressopannulla tehtynä.
    Ja pelkästään vihreää irtoteetä, maustettuja lähinnä esimerkiksi jasmiininkukilla tai paahdetulla riisillä (genmaicha nimeltään:).

  44. 44

    sabiha sanoo

    Aamulla aina lattea ison lasijjisen sellaista ja päivän aikana litrottain kaikellaista teetä,illalla taas yrttiteetä.Olen teen harrastaja nykyään. Maistelen kaikellaista teetä, keräilen teekannuja ja kuppeja,teekirjallisuutta .Tee on minulle elämää ,kauneutta,TERVEYTTÄ , runoutta.tälläkin hetkellä edessäni kuppi höyryävää lady greytä,lounaalla ruoka juomana join PU ERH TEETÄ.

  45. 45

    Vadelmaponi sanoo

    Voi ei, kun selailen näitä postauksia, joudun taistelemaan koko ajan kommentointihalua vastaan!! Ihan mahdotonta, mun on pakko kyllä tähän vielä.

    Mulle on nimittäin käynyt viime vuosina samantapaisesti, ei teekokoelma mahdu kahdelle hyllylle ja mä saan edelleen teetä lahjaksikin, koska kaikki luulevat mun rakastavan teetä. Jouluna taas valtava Intiasta tuotu chaiteepakkaus! Enkä ole jaksanut edes maistaa. Mikä tragedia!

    Lukioiässä mulla oli ensimmäinen kahvikausi, mutta se meni ohi koska sydän hakkasi siitä ihan liikaa ja vatsa oli aina kipeä. Silloin en vain älynnyt, että musta suodatinkahvi turkinpippurilla makeutettuna on ehkä hieman ömm.. raakaa vatsalle :p Halusin vain mahdollisimman mustaa kahvia. (Olen mä kyllä omituinen.)

    Palasin siis vuosiksi teehen. Yhteen aikaan nousin joka aamu 1,5 tuntia tarvittavaa aikaisemmin ehtiäkseni juoda rauhassa koko pannullisen teetä ennen töihiin lähtöä. Nykyään en ikinä jaksaisi, nukun maksimitappiin asti ja sen jälkeen ryömin kahvipaketille. Ja voi sitä nautintoa kun aamukahvi on kupissa ^^ Se on niin _hyvää_.

    • 45.1

      Sanni sanoo

      musta suodatinkahvi turkinpippurilla makeutettuna

      Ex-squeeze me? (Anteeksi laimea ilmaisu :D) Kahvia turkinpippurilla? Oot sä kyllä ollut hoo-cee! :)

      Mun tuttavapiiri alkaa pikkuhiljaa oppia etten enää juo teetä. Tänä jouluna sain lahjaksi kahvia :)

      Muuten, tuohon sun entiseen teenjuontitottumukseen on pakko todeta, että eikö sua kusettanut ihan himmeästi koko pannullisen jälkeen…? :D Mulla jo yksi teemukillinen (ja nykyään kaksi kahvimukillista) johti mielettömän tiheään vessassa ramppaamiseen, jaksoin aina ihmetellä miten 3 desiä teetä voi saada ihmisen kusemaan varmaan litran :D

      • 45.1.1

        Vadelmaponi sanoo

        Joo kyllä juurikin :D välillä työmatka oli ihan pebasta just siks että odotti vaan pääsevänsä pissimään.

        Pannullinen teetä yksin aamulla on kyllä liikaa munkin makuun :p eipä jäänyt tapa päälle kun ne työt loppui. Siinä elämäntilanteessa aamut vaan oli sitä mun omaa aikaa.

        Vaikka kyllä mä tykkään että nesteet vaihtuu, musta se tuntuu puhdistavalta ja virkistävältä. Ennen kaikkea olen varmaan totuttanut itseni siihen juomalla vettä aika paljon… *lipilipi*

  46. 46

    sanoo

    [url=http://fluoxetineonline.site/]fluoxetine 20 mg capsules[/url] [url=http://diclofenac-cream.bid/]diclofenac[/url] [url=http://genericcymbalta.link/]generic cymbalta[/url] [url=http://phenergan-online.bid/]phenergan on line[/url] [url=http://nexium-price.trade/]nexium[/url] [url=http://amitriptyline-hcl.cricket/]amitriptyline[/url] [url=http://clomid-for-men.gdn/]clomid for men[/url] [url=http://diclofenaccream.site/]diclofenac cream[/url] [url=http://retina005.gdn/]retin-a[/url] [url=http://diclofenac-sod.trade/]diclofenac[/url] [url=http://azithromycin-500-mg-tablets.trade/]azithromycin 500 mg tablets[/url] [url=http://buy-diflucan.tech/]buy diflucan[/url] [url=http://clindamycinphosphate.date/]clindamycin phosphate[/url] [url=http://diclofenac75mg.link/]diclofenac 75mg[/url]

  47. 47

    sanoo

    [url=http://azithromycin500mgtablets.site/]found it[/url] [url=http://bupropionxl.link/]bupropion xl[/url] [url=http://lisinopril-5mg.science/]lisinopril 5 mg[/url] [url=http://buyclonidine.website/]clonidine generic[/url] [url=http://fluoxetinehcl.click/]fluoxetine[/url] [url=http://tretinoincream005.site/]retin a tretinoin cream 0.05[/url] [url=http://retin-a-cream.gdn/]retin-a[/url] [url=http://bupropionhcl.pro/]bupropion hcl[/url] [url=http://buy-crestor.gdn/]crestor[/url] [url=http://buy-prednisone.click/]sterapred ds[/url] [url=http://citalopram20mg.link/]citalopram[/url] [url=http://cialis-coupons.us/]cialis coupons[/url] [url=http://metformin500mg.link/]metformin[/url] [url=http://cymbalta-price.science/]cymbalta 60 mg[/url]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.