Vaahtoa sen olla pitää!

Ei hyvää päivää.

Mä rakastan vaahtoavia putsareita. Ymmärrän kyllä, ettei vaahtoa oikeasti tarvittaisi ihon tai hiusten puhdistumiseen, mutta silti jotenkin psykologisesti yhdistän vaahdon puhtauteen.

Kun aloitin meikkaamisen 13-vuotiaana, käytin meikin puhdistamiseen emulsiomaisia tuotteita. Kun ihoni yllättäen parikymppisenä herkistyi, vaihdoin apteekin Sebamediin, ja siinä olen sen jälkeen pysytellyt. Toinen, uudempi suosikki on Dermosilin kasvopesu. Sekin pesee ihanan pehmeällä vaahdolla ja jättää ihoon sen juuri oikean tunteen.

Kun olen välillä kokeillut palata puhdistusmaitoihin, ne tuntuvat hirveän epäriittoisilta. (Sanahirviö.) Jos puhdistusmaitoa levittää kasvoille pumpulilla, joutuu kuluttamaan hirveän määrän pumpulia ja monen monta emulsiospruuttausta ennenkuin kasvoista lakkaa irtoamasta likaa. Jos taas maidon levittää iholle sormilla, ei pysty konkreettisesti näkemään että lika katoaisi, ja emulsio tuppaa imeytymään ihoon melkein saman tien. (Tiesittekö muuten, että puhdistusmaidon ja kosteusvoiteen incit ovat hyvin samanlaiset?) Ihan turhaa kulutusta! Nestemäinen tai geelimäinen putsari riittää käytössä moninkertaisesti pidempään!

Eli vaahtoa sen olla pitää! :)

Tämä juttu on muuten pohjustusta tulevaan luonnonkosmetiikan putsareita käsittelevään postaukseen. :)

Millaisilla aineilla te tykkäätte puhdistaa kasvonne? Oletteko enemmän vaahtoavaa porukkaa vai emulsion ystäviä? Joku tykkää varmasti myös öljypesuista ja kaksoispuhdistuksesta. (Edit. kaksoispuhdistus: meikki ja lika poistetaan ensin öljypitoisella puhdistusaineella, ja sen jälkeen pestään kasvot vaahtoavalla tuotteella. Trendin aloitti Kanebo.) Ehkä joku käyttää puhdistusliinojakin?


Dangerous!
Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    Itse käytän puhdistusmaitoa, geelimäistä puhdistustököttiä tai puhdistusliinoja, lähinnä sitä mitä iho tarvitsee kullakin hetkellä. :D Mutta olen samoilla linjoilla! Jos se vaahtoaa, se puhdistaa. :D Mutta nyt kyllä pitää myöntää, etten oikeastaan tiedä, mitä kaksoispuhdistus meinaa? :D Olen kuullut puhuttavan siitä, mutta..? Olo on nyt kuin 11-vuotiaalla tyttölapsella, joka pitelee ensimmäistä kertaa äitinsä huulipunaa kädessä, ja miettii, että mihin sitä pistäisi.. :DD

  2. 3

    sanoo

    Erisanin hoitava puhdistusgeeli!
    Löysin tän 3 vuotta sitte ja siitä lähtien sitä onkin kulunu monta putelia. :) Tosin hetki sitten ostin Lumenén NaturalCode -sarjan jonku kasvojenpuhdistusgeelin eikä se oo musta ollenkaan hyvää… Nyt odottelen että saan käytettyä sen loppuun että pääsen ostamaan taas tuttua ja turvallista Erisania :)

  3. 4

    sanoo

    elisse – mullakin on ollut yksi tuubi tuota Erisania mutta en tykännyt kun se ei vaahtoa. Mutta tiedän että monet vannoo sen nimeen! ;)

  4. 5

    sanoo

    Geeliä käytän eli vaahto on must :) Käytin pitkään Sebamedia mutta vaihdoin Eucerinin geeliin vähän aikaa sitten. Nyt sain testiin ekomerkki Elysambren geelin ja tykkään todella paljon. Haluan kuitenkin mielummin ekosarjojen tuotteita käyttää, jos vain sopiva löytyy. Elysambre siis ostoslistalla!

  5. 6

    sanoo

    Minä olen kokeillut vähän kaikkea. Tällä hetkellä käytössä geeliputsari, joka toimii kuin unelma ja vie kaiken pois. Tai ainakin se tuntuu siltä. Olen myös kokeillut ihan pelkkiä öljyjä puhdistukseen (ja harkitsen paluuta niihin, koska niiden jälkeen ei oikeastaan tarvitse kosteusvoidetta) ja olen muuten myös testannut kaksoispuhdistusta juurikin Kanebolla! :D Ei toiminut minulla ihan niin kuin piti, aiheutti vaan hirveää kuivuutta ja kireyttä ihossa.

  6. 7

    sanoo

    Mä olen jo muutaman vuoden käyttänyt Dermanordin Olive Cleansingiä, eli puhdistusvoide onpi kyseessä. On hellävarainen ja puhdistaa hyvin. Joskus pesen kerran naaman ja joskus kaksi kertaa.

    Kokeilin Nivean puhdistusliinoja herkälle iholle (vaaleanpunainen paketti). Ei puhdistanut kunnolla ja liinat haisivat kamalalta. Niitä olisi varmaan pitänyt käyttää päivittäin jotta olisi kerinnyt käyttää ne ennen kuin kuivuivat. Säilytin niitä siten, että paketti oli ylösalaisin, eli kosteus valuisi siihen seuraavaksi otettavaan liinaan, mutta eipä se onnistunut. Olivat kaiken lisäksi liian tujuja mun iholle ja silmät aina punotti jälkeenpäin. Ei enää koskaan ainakaan noita mulle.

    Olikohan se Nivean vai jonkun muun, mutta semmoinen sininen geelimäinen naamanpuhdistusaine oli teini-iässä suosikkini, mutta sitten sekin alkoi olla liian tujua. Putilo on varmaankin vaihtunut, mutta Niveaa se oli ja näköjään nimenä on Refreshing Wash Gel nykyään.

  7. 8

    sanoo

    Mulla on tällä hetkellä ihan oma versio kaksoispuhdistuksesta. Ensin meikki pois Lumenen puhdistusöljyllä, huuhtominen ja sitten sormin levitettynä puhdistus Biothermin kuivan ihon maidolla, jonka pyyhin kasvoilta Sensain rätillä. Huuhdon rätin ja pyyhin kasvot vielä uudestaan sillä. Tuo rätti on ihan ässä korvaamaan kasvopaperin/pumpulin maidon pois pyyhkimiseen, mutta ei niin paha kuivalle iholle kuin vesihuuhtelu. :) Semmoinen sopiva välimuoto.

    Jos iho kestäisi, niin käyttäisin pelkkiä vaahtoavia putsareita.

  8. 9

    Anonymous sanoo

    Tällä hetkellä on käytössä Cliniquen Take the Day Off Balm –> Muuttuu öljyksi iholla. Nimikin jo on ihana.

    Maitoja ennen käyttäneenä totesin että öljy ottaa paremmin Blascon pois. Ja Blasco on ehdoton näin talvella suojaamaan ihoa. Kesällä sitten kevyempi meikkivoide ja silloin riittää ehkä jopa maitokin, mutta tuskin tästä on paluuta. Öljyä minulle, kiitos. Mielestäni yksi tehokkaimmista.

    t-purple

  9. 10

    sanoo

    Itse tykkäilen kanssa vaahdosta. Dermosiliä olen nyt kohta vuoden käyttänyt ja pois en vaihda. Oma ihoni päätti pillastua geelimäisen puhdistusaineen kanssa viime syksynä (juu, syy ei varmsti ollut koostumus, vaan joku ainesosa siinä geelissä), mutta tuossa vaahdossa pysyttelen kun se toimii omalla kohdalla niin hyvin.

  10. 11

    sanoo

    Mulla on joku outo päähänpinttymä, että ilman vettä ei voi puhdistua, siitä syystä jotku mettäreissut on kaikista paskimpia jos puhdasta vettä ei o saatavilla, koska en vaan kertakaikkisesti luota mihinkään puhdistusliinoihin :S

    Ja samaan kastiin menee puhdistusmaidot ja emulsiot joihin läträtyillä vanulapuilla pyyhkitään naamiota ja viimeistellään geelimäisellä kasvovedellä. Omistan kyllä em tuotteet (Oriflame) ja välillä niitä testailen, mutta aina päädyn kuitenkin peseen naaman niitten välissä ihan kraanavedellä. Kasvovesi on kyllä ihan yes tuote, en oo vaan moneen vuoteen käyttänyt aktiivisesti (vaikka vois olla tarvetta).

    Pesen naaman lähes poikkeuksetta vedellä ja käsisaippualla, suihkun yhteydessä käytän jotain kasvosaippuaa :(

  11. 12

    Anonymous sanoo

    Käytin pitkään Erisania ja kyllä se minusta vaahtoaa, vaikkei nyt ihan hirveästi. Sen kanssa tuntui kuitenkin meikkiä aina jäävän naamaan, joten nykyisin käytän kasvosaippuaa, jossa on savea. Kaikki lähtee eikä kuivatakaan :)

  12. 13

    Axamit sanoo

    Hui ei varmana vaahtoa mulle :DD Mun iho ei kestä yhtään.. Mulle sopii pelkästää öljypuhdistus tai ne luomumerkkien putsarit (siis just sellaiset, jotka jättää "likaisen pinnan" iholle, heh heh)

  13. 14

    sanoo

    Minä suosin maitoja, mutta en kyllä sotke pumpulia hommaan mitenkään ja ihon pinnalla ne lilluvat ihan geelin tapaan. Kuivaihoisena erona on vaan se, ettei pinta jää niin kiristäväksi.
    Oma kauhuni ovat vaahtoavat tuotteet, jotka yleensä ovat auttamattomasti liian peseviä iholleni. :/

  14. 15

    sanoo

    Ensin Lumenen puhdistusöljy, jonka huuhtelen vedellä, sitten perään Aqualan L, jonka pyyhin pois kostealla mikrosäämiskällä. Tämä yhdistelmä ei kuivata talvellakaan. Kesäreissuilla puhdistusiinat ovat ihan näppäriä.

  15. 16

    sanoo

    Etsin vielä sitä oikeata menetelmää. Lumenen puhdistusöljy toimii, iho tuntuu puhtaalta, mutta ei kiristävältä. Myös Estee Lauderin kuivalle iholle tarkoitettu Soft Clean puhdistusvoide pesee, mutta ei kuivata ihoa. Aikaisemmin käytin paljon Cliniquen tuotteita, mutta totesin, että ihoni kuivuu ihan liikaa niiden kanssa ja haku päällä on ollut sen jälkeen :) Tämän hetkinen suosikki on Lumenen puhdistuöljy.

    Samanlainen juttu voisi tulla myös silmämeikin puhdistuksesta. Nyt kun olen viimein saanut kunnon pohjustajan (UDPP) jolla silmämeikki pysyy upeasti, on "ongelmana" sen poistaminen hellävaraisesti ja helposti.

  16. 17

    sanoo

    Maidot on parhaita. Olen niin kuivaihoinen, etten pystyisi sotkemaan vetta naamaani jokapaiva millaan.
    Joskus pesen myos oljylla, kun sita siskolla sattuu olemaan, ja jos kayn toisessa kylpparissa pesulla niin pesen silla. Neutrogenan oljy siis, tuoksuu kivalle kylla.
    Omassa kylpparissa sitten putsaan meikit pois kosteusvoiteella (niissa oikeasti on samat incit kuin puhd. maidoissakin. Ihan yhta hyvia poistamaan meikkia). Kaytan bootsin oman sarjan kosteusvoidetta , ja hyvin toimii. Joskus kayttelen myos natusanin vauhvanpuhdistusliinoja jos olen todella laiskalla paalla.

  17. 18

    Suvi sanoo

    Hih, mahtavat Dangerous-silmät! :)

    Minä olen uskollinen Erisanin puhdistusgeelille. Tuote on geelimäinen ja perusvoidemainen (ja tuoksuton, eli joidenkin mielestä pahanhajuinen), mutta kuitenkin vaahtoaa. Ei mielestäni kuivata ihoa ollenkaan ja puhdistusteho on minulle hyvä. Tietysti voisi olla mukavaa löytää korvaaja jostain luonnonkosmetiikkasarjasta, mutta hinta tuskin tällöin olisi Erisanin 3 euron luokkaa.

  18. 19

    sanoo

    Minulla vissiin on jonkinasteinen puhdistusmaito/emulsio? :D en oikein ole varma mihin kastiin aineeni kuuluu, mutta se on ihana kun ei jätä ihoa kiristäväksi. käytän sitä kyllä ihan käsin hieromalla ja veden kanssa enkä millään vanulapulla.

  19. 20

    sanoo

    Jos jaksan, niin pyyhiskelen enimpiä tököttejä pois nivean puhdistumaidolla (ihan vaan että saisin sen joskus kulumaan loppuun, en nimittäin tykkää) ja sitten pesu juurikin tuolla dermosilin kasvopesulla, ihan mahtava tuote! Hätätapauksessa meikki irtoaa myös löysähköllä kosteusemulsiolla vanulappujen avustuksela ihan hyvin.

  20. 21

    sanoo

    Minä pesen kasvoja nykyään usein perusvoiteilla. Aivan ihania kuivalle ja herkälle iholle ja meikki ainakin lähtee helposti. Apuna käytän vanulappuja ja silmämeikin puhdistuksessa myös vanupuikkoja.

  21. 22

    sanoo

    Vaahdosta minäkin tykkään, ja siitä kaksoispuhdistuksesta, kuten jo tiedätkin. :) Puhdistusliinan testauskin houkuttelisi, mutta en ole vielä päässyt kokeilemaan.

  22. 23

    sanoo

    Mä vannon Sensain kaksoispuhdistuksen nimeen, en varmaan ikinä vaihda niistä tuotteista pois, ne vaan on niin hyvät ja sopii mun iholle parhaiten.

    Oon aikanani kokeillut puhdistusmaito + kasvovesi -kombon, pelkkää puhdistusöljyä, pelkkää puhdistusvaahtoa, kuorivaa puhdistusvoidetta, geelimäistä puhdistusainetta ja siis no vähän kaikkea. Niistä jäi aina vähän sellainen olo, että iho ei ole kunnolla puhdistunut. Kerran Biodrogan puhdistusöljyn kanssa jo luulin löytäneeni vastauksen, mutta ei sekään ollut niin hyvä sitten loppupeleissä :(

    Mikään muu ei toimi mun seka/rasvaisella iholla niin hyvin kuin Sensain kaksoispuhdistus :) Ja nyt kun olen lemmikkini löytänyt niin en enää edes kokeile muita (en ainakaan osta kokonaisia pöniköitä).

  23. 24

    sanoo

    Oi, mistä_sinä_olet_tuon_Dangerous_juttusen saanut? *w* Pakko kysyä, aivan ihana! Heti ku näin kuvat olin sillee "MJ!"
    Ja juttuki oli jälleen kerran tosi hyvä! ^^

  24. 25

    Anonymous sanoo

    Yleensä olen tykännyt käyttää nivean ja garnierin herkän ihon puhdistusmaitoja, mutta nyt ostin kokeesi herbinan puhdistusvaahdon. Aika mieletön tuote, tekee tosi puhdasta jälkeä ja kasvovedellä taputellessa ei meikin rippeitä vanuun enää jää. Tuote on myös tosi riittoisa. Miinuksena tällekin tuotteelle tulee sama kuin muillakin puhdistusvaahdoilla – tuote kuivattaa helposti. Aion kuitenki suosia kyseistä vaahtoa jatkossakin, edullinen ja hyvä, ehkä kuitenkin hankin sen tuhdimman puhdistusmaidon hätävaraksi, kun talvella meinaa iho kuivua.

  25. 26

    Anonymous sanoo

    Tää tyttö vannoo Kanebon kaksoispuhdituksen (ja liinan) ja vaahdon(!) nimeen. Pesun jälkeen iho on narskuvan kuiva mutta kasvoveden (kanebo) kun läträä naamaan heti perään ja voide päälle niin bueno. Tein vuosia sitten syrjähypyn muihin tuotteisiin hinnan vuoksi ja sain kylkiäisenä pahan aknen (liekö vain pelkkä yhteensattuma?). Muutaman eri merkin kokeilun jälkeen pyysin Kanebolta anteeksi ja yhteinen matkamme on jatkunut siitä asti ja olemme onnellisia yhdessä jo ehkä sen 10 vuotta =)

    Kanebon jujuhan on ettei kasvovettä enää käytetä puhdistamiseen vaan kosteuttamiseen koska kaksoipuhdistuksen jälkeen ihon pitäisi olla puhdas.

    Kokeilin silmämeikin puhdistamiseen myös Lumenen geeliä mutta mielestäni Kanebon 1 ja liina toimivat paremmin.

  26. 27

    leppis sanoo

    Käytän mitä milloinkin (tällä hetkellä Lumenen puhd.maito ja syväpuhdistava geeli (?), joka tosiaan on liian puhdistava minulle…), mutta odotan innolla seuraavaa juttuasi, sillä olen siirtymässä luonnonkosmetiikkaan ja kiva lukea asiantuntija-arvioita ennen kuin otan itse tuotteita kokeiluun ;)

    Mikä on muuten kasvoveden funktio?

    ps. pidän blogistasi tosi paljon!

  27. 28

    Marjut sanoo

    Käytän tavallisesti puhdistusmaito + vaahtoyhdistelmää, vähän sään ja kuivahkon ihoni voinnin mukaan. Näillä pakkasilla puhdistusmaito riittää.

    Apteekeissa myytävä Cliniderm-puhdistusvaahto on ollut kiva löytö.

    Inkivääri, ihan pakko kysyä millä poistat Indeliblen geelirajaukset? Blogisi kautta olen löytänyt Indeliblen, joka on parempi ja halvempi kuin ennen käyttämäni MUS:in geelirajaus. Indelible on vedenpitävä ja siisti, mutta sen poistaminen silmämeikinpoistoaineella käy joskus työstä ja ärsyttää silmiä.

  28. 29

    sanoo

    Anonyymi & Suvi – mun käyttämä Erisan ei vaahdonnut, sen incissä ei edes ollu mitään vaahtoa muodostavia ainesosia. Olisiko niin että uudistettuun Erisaniin on lisätty vaahtoavuutta? Mun Erisan oli siis sitä vanhaa linjaa, turkoosissa tuubissa.

    Tsukiko – en ole saanut tuota MJ-naamiota mistään, kunhan nappasin kuvan netistä. :) Jos naamio kiinnostaa, niin sen voi kyllä ostaa täältä:
    http://www.bandstores.co.uk/shop/michaeljackson/proddetail.php?prod=31269769

    leppis – kasvoveden funktio on poistaa iholta puhdistusaineen rippeet ja varmistaa, että iho on puhdas. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että se tasapainottaa ihon ph:n, mutta meidän ope sanoi kosmetiikan kemian tunnilla että se on ihan hölynpölyä. :)

    Marjut – Indeliblet lähtee mulla ihan tavallisella silmämeikinpoistoaineella, tällä hetkellä käytän Natural Codea. Jos poistaminen on työlästä, kokeile öljyä. Sillä lähtee!

  29. 30

    Anonymous sanoo

    Meikäläise herkälle hipiälle kelpaa vain Acon Baby -sarhan puhdistusvaahto :D On loistava!

  30. 31

    sanoo

    Joskus käytän emulsiota ja sen jälkeen vaahtoa/geeliä ja joskus vaan vaahtoa/geeliä. Tällä hetkellä käytössä Freemanin organic products vaahto, Simplyn kind to face geeli ja Herbinan vaahtoputsari. Kaikki toimii.

    Parhain emulsiomainen putsari on Cliniquella (tykkään paljon niitten foaming cleanseristäkin), muut ovat liian vetisiä litkuja ja haisevat pahalle kuten Rainbow.

    …onko intiaanikatsetta?…

  31. 32

    Anonymous sanoo

    Mun kasvojen puhdistuksessa OLI kolme vaihetta, eli puhdistusgeeli, kasvovesi ja kosteusvoide. Kunnes huomasin, että iholleni ei sovi Oriflamen tuotteet, ja koska omistan erisanin puhdistusgeelin, rupesin käyttämään sitä. Putelissa lukee, että kasvovettä ei tarvitse. En olis niinkään varma, mutta tolla menään, kunnes se loppuu. Eli ihonhoitoon kuuluu putsari&voide.; En ole viittiny sitten kasvovettä ostaakaan, ku purkissa lukee, että ei tarvitse, mutta en sitten tiedä, muttamutta, mitä te muut olette mieltä, tarvisko käyttää kasvovettä, vai ei? :)
    /Cessu

  32. 34

    Kajsa sanoo

    Itse oon kans joskus poistanut meikkejä (vesiliukoisia, muita en jostain syystä voi käyttää) ihan vaan aqualan L.llä. En sitten tiiä puhdistaako se ihoa oikeastaan?
    Kyllä sillä on silti ripsivärit ym. lähteny ihan nätisti :)
    Onko sulla tähän mielipidettä?

  33. 35

    Anonymous sanoo

    Kyllä! Vaahdota sen pitää, jotta puhdistuu. Kaikenlaisia puhdistusgeelejä tai vastaavia on tullut kokeiltua. Erisanin geeli on kyllä tosi asiallinen tuote, vaikkei vaahtoa. Lactacyd/Avecyd-nesteitä olen käyttänyt aamupesussa, kun ei meikkiä tartte poistaa.

    Suosikkeja tällä hetkellä Decubalin puhdistusvaahto (yllättävän tehokas) ja Ole H:n normaalin ihon puhdistusgeeli.
    /Peppi

  34. 36

    sanoo

    Itse käytän jotain puhdistusmaitoa ilman pumpuleita,viimeistelen sen vaiheen sensain-liinalla ja lopuksi pesen vaahdolla. Nyt on acon puhdistusvaahto, niistä tykkään eniten :)

  35. 37

    sanoo

    Kajsa – kyllä Aqualan L irrottaa meikin ja lian. "Rasva irroittaa rasvaa". Aqualanissa on triglyseridejä eli aitoja rasvoja, jotka liuottavat likaa. Ainesosa "caprylic/capric triglyceride" löytyy incissä toisena sekä Aqualan L:stä että Erisanin puhdistusgeelistä! :)

    • 37.1

      Vappukukka sanoo

      Hei Sanni ja superit kiitokset blogistasi! Siitä on tullut itselleni kuin kosmetiikan pyhä kirja, mitä Sanni ei tiedä sitä tietoa ei tarvitakaan ;)Sun innoittamana tilasin juuri Urbanin luomiprimerin, ja…ja…ja…tätä vois kutsua jo fanittamiseksi niin että heikompaa alkais jo hirvittää :D

      Olisin halunnut mielipiteesi/kokemuksesi pelkällä öljyllä puhdistamisesta, toiset kehuvat ja toisevat harmittelevat öljykokeilun vieneen hyväkuntoisen ihon todella huonoon kuntoon. Itselläni on lievästi pintakuiva sekaiho, T-alue rasvoittuu päivän mittaan ja epäpuhtauksia on satunnaisesti, lähinnä hormoniperäisesti. Mistä öljyistä kokeilun voisi aloittaa, ja millaista kasvoveden pitäisi olla öljypuhdistuksen yhteydessä?

      Olisi iiii-ha-naa jos ehtisit vastailemaan,

      mukavaa weekendiä!

      • 37.1.1

        Sanni sanoo

        Moi Vappukukka!

        Kiva kuulla että tykkäät blogistani! :)

        Ikävä kyllä nyt satuit kysymään aiheesta, joka ei juuri ole minulle läheinen. Olen joskus muinoin kokeillut öljypuhdistusta oliiviöljyllä ihan vain mielenkiinnosta, enkä tykännyt siitä öljyisestä tunteesta mikä iholle jää vaikka toki meikit lähtee ja iho pehmenee. :)

        Öljyt ovat erinomaisia etenkin vedenkestävän tai voimakkaan meikin irrottamisessa, mutta itse suosittelisin öljymetodia lähinnä kuivalle iholle. Ei siitä välttämättä haittaa muillekaan ihotyypeille ole, mutta kuiva iho hyötyy öljyistä luonnollisestikin eniten.

        Sitä en osaa yhtään sanoa, millä öljyllä ”kannattaisi” aloittaa. Luulisin, että mikä vain käy. :) Monet tykkäävät oliiviöljystä, auringonkukkaöljystä, rypsiöljystä tai jojobaöljystä, tai risiiniöljyn ja oliiviöljyn sekoituksesta (risiini kuulema poistaa likaa tehokkaimmin, en tiedä mihin tämä käsitys perustuu). Jojobaöljystä on monissa yhteyksissä sanottu, että se sopii erityisen hyvin rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon hoitoon, eli jos haluaisin sekaihoisena lähteä kokeilemaan öljypuhdistusta, niin aloittaisin ehkä jojoballa.

        Kasvovedestäkään en osaa sanoa mitään, luulen että ihmiset yleensä käyttävät sitä mitä heillä sattuu kaapissa olemaan (sen perusteella mitä olen keskustelupalstoilta lukenut). Eli kasvoveden ei tarvitse olla mitään tietynlaista soveltuakseen öljypuhdistuksen viimeistelyyn.

  36. 38

    Anonymous sanoo

    kaikista paras ja etenkin edullisin kasvopesu on mielestäni : Lactoline(500 ml)sopii herkälle sekaiholle,2-3e ja kotimainenkin. On kyllä hellävarainen,miellyttävä ja riittoisa. Toki tykkään myös Dermosilin kasvopesusta,muitakin hyviä löytyy mutta miksi maksaa paljon kun voi saada edullisesti hyvää.

  37. 39

    sanoo

    Itse käytän yleensä joko geelimäistä puhdistusainetta (Dermalogica Special Cleansing Gel), tai vahvemman meikin pois ottamiseksi kaksivaiheisena, jolloin ensin Dermalogica Precleansella tai pelkästään öljyllä (Precleanse tai MAC Cleanse-off oil) poistaen.

    Noin kuukausi sitten olen alkanut käyttämään lisänä vielä Kanebon sponge chiefiä jolla pyyhin aineet kasvoilta ennen viimeistä huuhtelua, tulee huomattavasti parempi jälki. Se on aivan loistava minkä tahansa putsarin kanssa!

    Joskus esim. baari-iltoina tulee kaaduttua sänkyyn ja yöpöydän laatikossa odottavat puhdistuspyyhkeet joilla saa helposti pyyhittyä meikit pois puoliunisenakin.

    Vaahtomaisista putsareista tykkään paljon, esim. Biothermin vaaleanpunaisesta tuubista joka on siis vaahtoavaa voidetta. Erittäin hyvä ja raikas tuoksu. Emulsioita en voi sietää vaikka pintakuivaihoinen olenkin, ne ei poista meikkejä ja jäävät vain lillumaan ihon pintaan.

  38. 40

    Laura sanoo

    Ajattelin heti sinua kuin näin tämän tuotteen:
    http://www.madara.fi/fi/ecoface/step1/deep-purifying-foam/

    Voisiko tuo tuote olla luonnonkosmetiikan Sebamed?:)

    Itse käytän puhdistukseen nykyään herbinan puhdistusmaitoa jonka huuhtelen ihan vaan vedellä tai pyyhin sensain liinalla. Tämän jälkeen (jos jaksan) pesen vielä kasvot Lushin fresh farmacy-saippualla, eli jonkin sortin kaksoisspuhdistus taitaa olla:)

    • 40.1

      Sanni sanoo

      Kiitos vinkistä Laura! Tuota pitää joskus kokeilla. Sen koostumus on kyllä eri kuin Sebamedissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos pesutulos olisi Seba-like…. :)

  39. 41

    sanoo

    kiitos, pelastit ankean tenttipäiväni tämän postauksen ylimmällä kuvalla. kuvateksti kruunaa kaiken :D

    upea blogi sinulla! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.