Uskallatko olla onnellinen?

Eilen mietin sitä taas. Miten vaikeaa on sallia itsensä olla täysin vapautuneen onnellinen.

Astuin laivasta ja tuttu hymy levisi kasvoilleni. Olen aina ihan pöljän näköinen kun saavun Ahvenanmaalle. Täytyn niin naurettavan voimakkaasta onnen ja hyvän olon tunteesta että hymyilen koko matkan satamasta kotiin kuin joku juuri lottovoiton saanut. Ja lottovoittohan tämä onkin.

Maarianhaminakollaasi0_pieni

Mutta eivät onnellisuuden tuntemukseni pirskahtele ainoastaan Ahvenanmaalla. Olen aika lailla kokonaisvaltaisesti tyytyväinen elämääni juuri nyt. Olen ollut toistaiseksi terve, läheiseni ovat terveitä, saan tehdä hurjan hauskoja ja kiinnostavia asioita, minulla on ihania ystäviä. Ennen kroonisesti vaivanneet stressin ja ”kotiahdistuksen” tunteetkin ovat lieventyneet. Joka aamu herään kiitollisena siitä, että minulla on asiat näin hyvin.

Pienet asiat kuten kahvimukikin tuovat hyvää mieltä. Usein odotan jo iltaisin ennen nukkumaanmenoa että pääsisin jo heräämään ja keittämään aamukahvin..!

Maarianhaminakollaasi4_pieni

Mikäli olisin uskonnollinen, käyttäisin varmaankin sanaa ”siunattu”. Minua on siunattu.

Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Minulla on ollut elämässä pitkiä, hyvin vaikeita aikoja jolloin olen ollut iloinen lähinnä siitä, että pääsen taas nukkumaan eikä tarvitse olla hereillä kokemassa ja miettimässä satuttavia asioita ja pahaa oloa.

Maarianhaminakollaasi2_pieni

Minulla on, kenties taustani ja elämänkokemusteni muokkaamana, taipumus ahdistua ja huolestua helposti. Jos mitään oikeasti todennäköistä syytä huolelle ei ole, psyykeni kehittää huolen tunteen vaikka tyhjästä ilmasta. Etenkin silloin kun kaikki on erityisen hyvin.

Minuun on ikään kuin rakentunut ”onnen tunteen katkaisin”, vipu, joka menee päälle kun onnellisuuden kokemus saavuttaa tietyn maksimirajan. Vipu naksahtaa päälle ja lähtee valuttamaan onneani pois syöttämällä mieleen pelon ja ahdistuksen tunteita.

Tunne on tämä; ”Kaikki on niin hyvin että jotain on pakko sattua, sillä eihän kaikki vain voi olla näin pitkään näin hyvin.”

Aivan järjetöntä, mutta en mahda tälle mitään.

Maarianhaminakollaasi1_pieni

Huoligeneraattorin tyypillisiä manifestaatioita ovat lentopelko ja pelko siitä, että läheisille sattuu jotain. Juuri tämän vuoksi reagoin niin voimakkaasti esimerkiksi Jämijärven onnettomuuteen. Olin suunnattoman ahdistunut turman jälkeen, ja mielessäni velloi suru menehtyneiden omaisten puolesta sävytettynä ajatuksilla siitä, että oma läheiseni olisi myös voinut olla koneessa.

Tämän vuoksi olen myös aina niin ylimitoitetun huolissani ulkomailla reissailevasta siskostani.

Maarianhaminakollaasi3_pieni

Viime vuoden aikana lentopelko on asia, joka on kasvanut ehkä kaikkein suurimmaksi ongelmaksi. En ole koskaan pitänyt lentämisestä ja ainahan koneessa on sellainen ”ei ihmisen kuulu lentää, tämä on luonnotonta” –tunne sekä kontrollin menetyksen tuoma avuttomuuden kokemus. Suurimman osan elämästäni nämä tunteet ovat kuitenkin olleet aika lailla hallinnassa.

Viime vuoden aikana tilanne on ilman näennäistä selitystä dramaattisesti pahentunut, ja huhtikuun paluulennolla Kööpenhaminasta totesin jo, että kai minusta on pikkuhiljaa tulossa ”lentoalkkis”. Ahdistuksen tunteeni koneessa on niin suuri, että siihen auttaa käytännössä enää vain alkoholi. Koneen ei tarvitse kuin vähän heilahtaa ja mun sormi lentää kutsunapille tilaamaan punkkua. Rentoudun vasta viinin lähtiessä pureutumaan keskushermostoon.

Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa hilpeältä, mutta minulle asia on todella ikävä. Nyt jo kädet vähän hikoaa kun ajattelen ensi sunnuntaina edessä olevaa lentoa Frankfurtiin.

En keksi pelolle muuta selitystä kuin että olen liian onnellinen.

Maarianhaminakollaasi5_pieni

Miksi ei voi antaa itsensä olla rehellisesti ja vilpittömästi onnellinen? Onko tämä yleisempääkin vai johtuuko oma tilanteeni vain siitä, mitä elämässäni on aiemmin tapahtunut? Onko teillä tällaisia tuntemuksia?

Uskallatteko olla täysin onnellisia ja sanoa, että nyt on kaikki hyvin? Kun kaikki on hyvin?

Kommentit
  1. 1

    Mmiia sanoo

    Muutaman viimeisen vuoden ajan minulla on ollut koko ajan jonkinlainen stressi ja ahdistus ja muutoksenvastaisuuksiin kohdistuva pelko mielessäni. Toki elämään on tullut turvallisen nuoruuden jälkeen kriisejä aivan eri lailla. Tänä keväänä olen nähnyt painajaisia enemmän kuin koskaan, hainkin nyt apua tähän kun omaan huutoon herääminen keskellä yötä alkoi kyllästyttää niin poikaystävääni kuin minua.. Pitkän juttelun jälkeen, totesimme että pelkään elämässäni hirveästi jotain, varmaan muutosta – sitä että jotain pahaa tapahtuu taas, ja en selviä siitä. Nyt muutaman viimeisen päivän aikana olen hieman oivaltanut, että pelkään aivan turhaan. En pysty vaikuttamaan pelkäämiini asioihin, ja oikeastaan niiden pelkäämnen vain tekee sen tapahtumisesta todennäköisempää. Tänään olen onnellinen, toki pelkäämäni asiat ovat osa edelleen ”räjähdysalttiina”, mutta yritän ajatella tankkaavani tästä onnellisuudesta voimaa mahdolliseen räjähdykseen. Sen pelkääminen syö voimavarojani jo nyt, niin keskittymällä tämän päivän onneen saan nautittua elämästäni ja yölliset painajaisetkin jäävät pois :) Ja toki onnellisuus pelottaa myös, entä jos en ansaitse tätä onnea? senkö takia muilla elämänaluieilla kuplii nyt? Vai toimiiko elämä oikeastaan sillä tapaa sitten kuitenkaan..

    olips sekava sepustus :D mutta vaikka meikkejä rakastan, ovat juuri tämäntyyppiset postauksesi lemppareitani :)

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Ei ollut yhtään sekava sepustus! :) Kiitos kun jaoit ajatuksiasi ja fiiliksiäsi.

      Ja toki onnellisuus pelottaa myös, entä jos en ansaitse tätä onnea?

      Samoja fiiliksiä täälläkin..! Mutta toisaalta osaan usein kumota nämä sanomalla itselleni lämmöllä, ”Kyllä, sinä OLET ansainnut sen.” :)

  2. 2

    Riina sanoo

    Voi, kuulostaa niin kovin tutulta! Olen itsekin vahvasti taipuvainen yleiseen ahdistuneisuuteen ja olen erittäin taitava keksimään huolenaiheita ihan tyhjästä! Usein olen vihainen itselleni siitä, että ”haaskaan” onnelisia aikoja turhaan murehtimiseen. Varmasti elämässä tulee eteen aikoja, jolloin murheita ja huolia ei todellakaan tarvitse keksiä. Kovasti yritän opetella tästä turhasta murehtimisesta pois… helppoa se ei ole. :)

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Varmasti elämässä tulee eteen aikoja, jolloin murheita ja huolia ei todellakaan tarvitse keksiä.

      Niinpä. On se vain tämä mieli kummallinen..!

  3. 3

    Ann sanoo

    Kuulostaa tutulta tuo taipumus ahdistua ja huolestua. Olen itse sellainen. Viimeiset pari vuotta olen surrut sinkkuuttani, olen ollut yksin jo puoli vuosikymmentä. Miten kovasti haluaisinkin jakaa arkeani jonkun toisen kanssa. Yritän välillä olla onnellinen ja ajatella, että asiat voisi olla huonomminkin. Taipumus ahdistuneisuuteen vaan puskee vahvasti läpi. Minä taas rakastan lentämistä. Tunnen silloin eläväni; lentomatkan päässä odottaa onnellisuus :)

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Tunnen silloin eläväni; lentomatkan päässä odottaa onnellisuus :)

      :)

      Toivon että se päivä, jolloin tuleva elämänkumppanisi astuu näyttämölle, ei ole enää kaukana..! Kaunista kevään jatkoa! :)

  4. 4

    Kay sanoo

    Nyt kyllä osui ja upposi! Mulla on täysin samanlaisia tuntemuksia. Juuri toi järjettömältä kuulostava lausahdus ”Kaikki on niin hyvin että jotain on pakko sattua, sillä eihän kaikki vain voi olla näin pitkään näin hyvin.” on hirmu tuttu. En pääse renoutumaan oikein koskaan, sillä pelkään jatkuvasti jotain tuntematonta. Ja myös tuo ilmiöön liityvä onnellisuuden yläraja on tuttu. Ei vaan uskalla olla kunnolla onnellinen. En sitten tiedä, mikä tähän järjettömään pelkoon auttaisi.

    Munkin lentopelkoni on kasvanut vaan vuosien varrella. Pienen pieni turbulenssialue saattaa aiheuttaa minussa järjettömän itkukohtauksen. Pari viikkoa sitten olin lennolla Amsterdamista Tukholmaan. Matkustajat istutettiin saunaan verrattavissa olevaan koneeseen, sillä ilmastointi ei toiminut lainkaan. Siellä istuttiin paahtumassa tunti, koska moottorit eivät lähteneet käyntiin. Miten voi lentää konella, jossa moottorit eivät toimi?! Kun sitten vihdoinkin päästiin ilmaan, järki katosi kokonaan. Itkin ja tärisin, henki ei kulkenut eikä missään ollut enää mitään järkeä. Turhiahan nämä tuntemukset taas olivat. Lento meni hyvin ja pääsin turvallisesti määränpäähän. Aiheutin vaan turhaa huolenaihetta kanssamatkustajalleni ja henkilökunnalle.

    Mitä nyt lähinnä halusin tällä kaikella sanoa, oli se, että I’m feeling ya, buddy. Et ole ainoa. Ja minunkin on ”mukava” huomata, etten minäkään ole ainoa näiden järjettömien tuntemuksieni kanssa :)

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Onpa samanlaisia tuntemuksia sinulla, pystyin todellakin samaistumaan.

      Yritetään vain selvitä tämän järjettömyyden kanssa… :) Onneksi lentohenkilökuntaa koulutetaan meidänlaistemme varalle..! ^_^ Finnairilla ainakin olen saanut tosi hyvää ja ymmärtäväistä kohtelua kun paniikki on iskenyt. Tosin muut matkustajat ovat kyllä vähän pyöritelleet silmiään…

  5. 5

    Tiutiu sanoo

    Ihan normaalia Sanni, jos on vaikeita kokemuksia. Sinä olet AIVAN IHANA, saat olla onnellinen. Kiitos tästä blogista, olet antanut minulle hurjasti kaikea positiivista. Share the love Sanni, no worrieS <3

  6. 6

    Iitanen sanoo

    Itselläni oli todella onneton lapsuus, johon kuului väkivaltaiset alkoholistivanhemmat sekä läheisten mielisairaudet. Olin jatkuvasti peloissani ja masentunut, mutta kun muutin 15-vuotiaana pois kotoa, ja elämä oli muuten kunnossa, en osannut olla pelkäämättä.

    Parin vuoden jälkeen muutosta löysin ihanan miehen, josta tuli lopulta kihlattuni. Olimme todella rakastuineita, mutta alkuvuosina huolehdin aivan liikaa kaikesta. Pelkäsin kun hän lähti illalla kavereiden kanssa baariin, että jotain sattuu. Pelkäsin myös olla kotona yksin. Lopulta mies sai passitettua minut terapiaan, jossa olen oikeastaan löytänyt itseni ja ymmärtänyt, ettei peloissani ole mitään järkeä. Olen tänä päivänä todella onnellinen, mutta itselllänikin on takaraivossa se pieni pelko, että mitä nyt seuraavaksi tapahtuu, että voiko elämässä kaikki oikeasti olla näin hyvin?

    Tärkeintä on löytää juuri se asia, mikä pelon aiheuttaa ja puhua siitä sekä hyväksyä pelko ja sanoa se ääneen. Kun keskustelee muiden kanssa niin saa enemmän järkeä myös omiin ajatuksiin :)

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Tärkeintä on löytää juuri se asia, mikä pelon aiheuttaa ja puhua siitä sekä hyväksyä pelko ja sanoa se ääneen. Kun keskustelee muiden kanssa niin saa enemmän järkeä myös omiin ajatuksiin :)

      Näin on :) Tai no en tiedä onko pelon konkreettinen kokemus mitenkään helpottunut omalla kohdallani, mutta ainakin koen helpotusta puhuessani siitä.

      Hienoa kuulla että sait apua terapiasta..!

  7. 7

    Konna sanoo

    Ai, onko muitakin? ;) Itse olen täysin samanlainen. Uskon, että kyseinen tunne, ainakin omalla kohdalla, juontaa juurensa siitä, että elämässä on sattunut jotain ikävää ja ylättävää. Ihminen yrittää suojata itsensä pettymyksiltä jännittämällä niitä etukäteen. Eihän se estä tapahtumaa, mutta luo valheellista kuvitelmaa, että elämä olisi ”omissa käsissä”.

    Omalla kohdalla yritän todella päästä ajatuksista eroon, mutta onhan se vaikeaa. Joskus kun olen oikein onnellinen tai tyytyväinen itseeni, saatan jopa miettiä, että onko mulla joku vinksallaan kuin olen niin tyytyväinen. Lähinnä jopa koomista siis. :D

    Kiitos Sanni mukavasta blogista!

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Uskon, että kyseinen tunne, ainakin omalla kohdalla, juontaa juurensa siitä, että elämässä on sattunut jotain ikävää ja ylättävää. Ihminen yrittää suojata itsensä pettymyksiltä jännittämällä niitä etukäteen. Eihän se estä tapahtumaa, mutta luo valheellista kuvitelmaa, että elämä olisi “omissa käsissä”.

      Tällaista olen itsekin ajatellut. Se, kun jotain pahaa on tapahtunut, jättää ihmiseen jäljen, mikä ohjaa käytöstä ihan eri lailla kuin jos ei elämässä ole suurempia murheita ollut. Eihän lapsikaan oikein osaa pelätä mitään kun hänellä ei vielä ole kokemusta pahasta (ja tiedän kyllä että on lapsia toisenkinlaisissa tilanteissa :/).

      Kun on kokemus menetyksestä tai muusta surusta tai pahasta, sitä vain jotenkin jännittää että ”koska se tapahtuu taas”. Sitä ei voi pyyhkiä pois mielestä. Täytyisi vain oppia keinot rentoutumaan ja ottamaan pelko normaalina osana elämää ja antaa sen kulkea mukana, mutta ei hallita.

  8. 8

    Jonttu sanoo

    Hyvä kirjoitus. Jäin miettimään sitä, voiko ihminen aina valita onnellisuuden, jos elämässä on liikaa suuria vaikeuksia vaan pitäisikö siltikin vain yrittää löytää se onnellisuus. En osaa vastata tuohon.

    No, sitten taas kepeämpi kysymys. Eli jos silmien väri on se haalakan ruskea + hieman vihreä, niin käykö mitkään violetin/liilan sävyt silmän värin korostamiseen? Ne kun olisi niitä omia lempivärejä. Onko silmilleni olemassa joku edullinen paletti?

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Eli jos silmien väri on se haalakan ruskea + hieman vihreä, niin käykö mitkään violetin/liilan sävyt silmän värin korostamiseen?

      Suosittelen käyttämään suuntaa-antavana apuna väriympyrää. :) Vastavärit, eli ympyrässä vastakkaisilla puolilla sijaitsevat värit, korostavat parhaiten.

      http://tinyurl.com/m55olsp

      Tietystikään ruskeaa ei ympyrästä löydy, kun se muodostuu kaikista väreistä (ja juuri siksi ruskeille silmille sopivatkin lähes kaikki meikkivärit, tietysti oma muu väritys, iho + hiukset, huomioon ottaen).

      Ruskeissa silmissä, etenkin vaaleissa, siis niissä englanniksi ’hazel’ -sävyisissä, on usein häivähdys keltaista tai vihreää, ja tällöin violetti on onnen omiaan korostamaan silmien väriä. Violetti on keltaisen vastaväri, ja kun katsot väriympyrää, näet että punainen, joka puolestaan on vihreän vastaväri, jakautuu myös eri sävyihin kuten violetinpunaiseen. Tämän vuoksi punertavat violetit ovat erinomaisia vihreille silmille, klassisia sävyjä esimerkiksi fuksia, kanerva ja englanninkielinen ’maroon’, lähin suomen vastine olisi kutakuinkin viininpunainen.

      Onko silmilleni olemassa joku edullinen paletti?

      Muistan tosi huonosti ulkoa eri paletteja nyt kun en enää ole myymälätyössä, mutta esim. L’Orealilla on ollut kivoja eri violetteja sisältäviä paletteja. Samoin IsaDoralla, muistaakseni linkitinkin sinulle aiemmin jonkun IsaDoran paletin. Kokeilemalla selviää, sopivatko sinun silmillesi paremmin sinivioletit vai punavioletit. Hillitympään tyyliin myös harmaanvioletit ovat loistavia, mutta tällöin silmän oma väri ei niin pomppaa esiin.

      • 8.1.1

        Jonttu sanoo

        En tarkoittanut, että sinun pitää isolla vaivalla etsiä jokin sopiva paletti (silmiäni edes luonnossa näkemättä) mutta juuri tuollainen suuntaa-antava vastaus oli riittävä. Haluasin sanoa tämän, sillä luin vanhoja postauksiasi, ja bloggaamista käsittelevän postauksen alla oli keskustelua kommentoinnista. Siellä oli puhetta muun muassa sellaisista kommenteista, jotka vaativat kosmetiikkabloggaajalta todella suurta vaivannäköä. Toivottavasti kyselyni eivät ole aiheuttaneet sinulle suurta ajallista haittaa (enkä tarkoita tätä mitenkään kettuiluna).

        • 8.1.1.1

          Jonttu sanoo

          Ja aiemmat vinkkaamasi paletit olivat tosiaan rusehtavia (ja niiden perään silloin kyselinkin), joten nyt innolla lähden etsimään violetteja. :) IsaDoraa olisi ainakin aikomus kurkata. :)

        • 8.1.1.2

          Sanni sanoo

          Toivottavasti kyselyni eivät ole aiheuttaneet sinulle suurta ajallista haittaa

          Eivät ole, nou hätä Jonttu :) Mielelläni vastailen tietojeni puitteissa, kaikkeen en tietenkään osaa vastata.

  9. 9

    Tanja sanoo

    Kuulostaa todella tutulta. Olen aina ollut vähän hermostuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen taipuva, mutta vuoden sisällä on mennyt ihan mahdottomaksi ja välillä olen jopa menettänyt yöuneni erilaisten pelkojen takia. Eniten pelkään erilaisia sairauksia ja olen varma pienistäkin ”oireista” että nyt on joku vakava sairaus kyseessä. Olen vähän kontrollifriikki ja eniten ehkä pelottaa että sairauksia ei voi kontrolloida. Yritän parhaillani opetella elämään pelkojeni kanssa, sillä oikeasti minulla ei ole elämässäni juuri ongelmia. Käytän kuitenkin ihan hirveästi aikaa ja energiaa murehtimaan asioita, joita saattaa tapahtua. Olen aina ollut ylitunnollinen, millä saattaa olla vaikutuksensa asiaan. Olen monesti myös miettinyt että miksei vaan voi olla onnellinen, mutta luulen että se johtuu siitä että silloin tuntee olevansa haavoittuvaisempi, ”pessimisti ei pety” asenteella tuntee ehkä olevansa vähän varautuneempi kriiseihin elämässä. Tsemppiä omien pulmiesi kanssa! :)

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Olen monesti myös miettinyt että miksei vaan voi olla onnellinen, mutta luulen että se johtuu siitä että silloin tuntee olevansa haavoittuvaisempi, “pessimisti ei pety” asenteella tuntee ehkä olevansa vähän varautuneempi kriiseihin elämässä.

      Hyvin sanottu.

      Voimia sinullekin pelkojen kanssa selviämiseen..! Eivät ole kiva ”kämppis” mutta täytyy vain oppia elämään yhdessä.

  10. 10

    meow sanoo

    Ajatuksesi ja tuntemuksesi tuntuivat tutuilta. Mäkin pelkään todella usein, että läheisilleni sattuisi jotain. Muutenkin elän sellaisessa pelossa, että jotain kamalaa tapahtuu. Oon joutunut parisen vuotta takaperin elämään sen verta rankan jakson elämässäni, että jotenkin on sellainen olo, etten jaksaisi kokea lisää pahaa. Jotenkin vähän niin kuin olisi sellaisessa valmiustilassa pahan varalta eikä halua antaa itsensä rentoutua ja nauttia täysin rinnoin.

    • 10.1

      Sanni sanoo

      Voimia ja tsemppiä sinnekin! Ikävä kuulla että takana on rankkoja kokemuksia. :/ Kuulostaa klisheiseltä, mutta onneksi ne myös kasvattavat. Itsekin tunnen, että en olisi se ihminen mikä nyt olen, jos en olisi käynyt läpi niitä juttuja mitä elämässäni on ollut. Ja ne ovat kaikessa ikävyydessään tuoneet myös positiivista, sillä että on kasvanut henkisesti.

  11. 11

    ninni sanoo

    Olen itse kärsinyt pitkään samasta ongelmasta. Suurimman helpotuksen tuohon tunteeseen olen saanut tiettyjen karujen faktojen ja elämän tosiasioiden hyväksymisestä. Olen nyt onnellinen, mutta jossain vaiheessa tapahtuu väistämättä jotain ei niin kivaa. Samalla tavalla kuin ei huonotkaan ajat jatku ikuisesti, tulee onnellisuudelleni jossakin vaiheessa väliaikainen stoppi. Se on elämää. Nuo asiat sisäistämällä olen oppinut nauttimaan tästä hetkestä ja siitä onnellisesta elämänvaiheesta, jota nyt elän. Suru tulee kohtaamaan minut vielä, mutta miksi murehtia sitä etukäteen.

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Olipa taas hyvin kirjoitettu. Voi kun oppisin itsekin sisäistämään tuon. Meditaatio voisi auttaa kun sitä alkaisi säännöllisesti harjoittamaan…

  12. 12

    lii sanoo

    Postauksesi on kuin suoraan omasta elämästäni! Itselläni siihen liittyy myös sellainen tunne että aivan kuin en saisi olla onnellinen asioista joita minulla on. Kun näkee läheisillä surua ja murhetta ja on niitä vähän itselläkin niin ei uskalla heittäytyä siihen onnellisuuden tunteeseen. Tunnen suorastaan syyllisyyttä joskus siitä että elämässäni on palaset hyvin kohdallaan ja hyviä asioita tapahtuu.

    • 12.1

      Sanni sanoo

      Tunnen suorastaan syyllisyyttä joskus siitä että elämässäni on palaset hyvin kohdallaan ja hyviä asioita tapahtuu.

      Tuttu tunne minullekin. On jotenkin hurjan vaikea sallia itselleen se, että menee hyvin. Niin nurinkurista.

  13. 13

    Ansukuli sanoo

    Varmaan meillä jokaisella on jossain vaiheessa negatiivisia ajatuksia onnesta. Saanko olla onnellinen, kestääkö se? Itse olen ollut jo pitkään onnellinen monien hyvin negatiivisten vaiheiden jälkeen. Koen välillä jopa syyllisyyttä siitä, miten hyvin kaikki menee, kun ystävilläni on ongelmia.
    Suomessa vallitsee minusta ajatus ”se jol’ onni on, se onnen kätkeköön”. Minusta jokaisen tulisi nauttia onnen tunteesta, koska se ei ikinä voi kestää kauaa! Antaa luvan olla onnellinen siitä, mikä tekee onnelliseksi. :)

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Suomessa vallitsee minusta ajatus “se jol’ onni on, se onnen kätkeköön”.

      Näin tuntuu olevan, ehkä siihen jotenkin kasvaa täällä automaattisesti..?

      • 13.1.1

        Elisa sanoo

        Lueskelin jokin aika sitten luentosarjaa muinaissuomalaisesta uskosta ja uskomuksista. Täällä Pohjolassa on muinaisajoista lähtien käsitetty onni rajallisena varana: onnea oli olemassa tietty määrä per kylä, ja täten jos jonkun kyläläisen karja voi paremmin tai oravannahkoja kertyi enemmmän kuin muille, niin se oli ihan kirjaimellisesti muilta pois. Tämä kyläläinen oli kieroin keinoin saanut itselleen isomman osan onnesta. Luulen, että suomalainen ”vaatimattomuus” pohjaa pitkälti juuri tähän uskomukseen joka oli voimissaan vielä 1900-luvun alussa ja pikkukylissä vielä pidempään.

        Itse asiaan: minäkin olen huolehtija. Kaikkea olen saanut/joutunut kokemaan ja se toki vaikuttaa, mutta olen ihan pienestä asti ollut ”minä itte”-tyyppi, joka pärjää vaikka tulisi mikä. Eli todella tunnollinen ja itseään ruoskiva. Siksi onnellisista hetkistä on niin vaikea ottaa kiinni, kun olettaa joko ettei ole sitä alunperin ansainnutkaan tai että kohta kuitenkin kuolo korjaa. Ylitunnollisuus ja erinäiset sairaudet ja muut elämänvaiheet johtivatkin sitten viime syksynä loppuun palamiseen ja siksi mulla alkaa tällä viikolla terapia. Uskon ja toivon, että sieltä saan apukeinoja tämän taipumuksen käsittelyyn ja sen kanssa selviämiseen :)

  14. 14

    sanoo

    Pyydä lääkäriltä resepti Diapam 5mg. Se tekee pienen verhon huolenaiheiden kuten vaikka lentämisen ja sun itsesi väliin. Eikä sitä tarvii käyttää muuten kuin lennolle lähtiessä, säilyttää tehonsakin niin paremmin.

    Ja juu, uskallan olla onnellinen aina kun olen onnellinen! Suruja tulee tilaamattakin, mitä niitä miettimään etukäteen.

    • 14.1

      Sanni sanoo

      Pyydä lääkäriltä resepti Diapam 5mg.

      Kiitos vinkistä Zepa. Toisaalta rauhoittavissa mietityttää ne sivuvaikutukset… Yksi kaverini kuvaili olleensa lennolla Diatsepamin vaikutuksesta ”aivan sekaisin”, nähnyt tyyliin tuplana ja tuntenut huimausta ja päänsärkyä. Tietysti turha yleistää kun kaikki reagoivat omalla tavallaan…

      • 14.1.1

        Nimetön sanoo

        Luontaistuotteista ainakin teaniini (iherbissä theanine) on voimakkaasti stressiä poistava ja rauhoittava.

        Myös homeopaattisista löytyy hoitokeinoja, jos ihan perinteiset lääkkeet peloittavat.

        • 14.1.1.1

          Sanni sanoo

          Luontaistuotteista ainakin teaniini (iherbissä theanine)

          Kiitos vinkistä :)

          Homeopatiaan en itse oikein ole toistaiseksi luottanut – en ole kyllä kokeillutkaan joten ei pitäisi sanoa mitään aiheesta josta ei ole käytännön kokemusta, mutta olen niin monesta paikasta kuullut että homeopaattiset lääkkeet ovat vain sokeripillereitä ja vaikutukset perustuvat uskoon että pilleri vaikuttaa, että en usko (heh) että ne minulla enää auttaisivat, kun tietää jo mitä pillerit ovat.

  15. 15

    Aldefiina sanoo

    Tuttu tunne. Ilman tuplawiskiä, en lentokoneeseen astu. Niin, mikä siinä on, että ei oikein osaa nauttia, olla onnellinen, kun kaikki kuitenkin on suht hyvin? Sokeutuuko siihen jotenkin? Toisaalta olen ollut aina ylihuolestuvainen, ylihuolehtivainen. Miksi sitä ajattelee asioista ensimmäiseksi sen pahimman mahdollisen? Jonkinlainen ahdistuneisuushäiriö? Se on itselle, mutta ehkä läheisille vielä raskaampaa (mm. tyttäreni kypsyy aina, kun alan ääneen miettiä/antaa hänelle ’ohjeita’ esim. hänen ulkomaanmatkoille lähtiessä tai asiassa, kuin asiassa..). Sille ei vaan voi mitään, eikä sillä toki tarkoita pahaa tai etteikö luottaisi, vaan päinvastoin.
    Tietoisesti pitää vain ajatella positiivisesti ja olla onnellinen. Juurikin nauttia siitä aamukahvista ja muista pienistä kauniista asioista. Mottoni onkin ollut ’Tee arjestasi juhlaa’. Mihin säästelee niitä juhlavaatteita tai parempia astioita? :)

    • 15.1

      Sanni sanoo

      Ilman tuplawiskiä, en lentokoneeseen astu.

      :D Tämä ”lääkitys” taitaa olla mullakin edessä. No, ei se ole kyllä naurun asia vaikka hymiön laitoinkin ^_^

      (mm. tyttäreni kypsyy aina, kun alan ääneen miettiä/antaa hänelle ‘ohjeita’ esim. hänen ulkomaanmatkoille lähtiessä tai asiassa, kuin asiassa..).

      Mä oon kanssa miettinyt tuota, että millainenhan äiti minusta tulisi… Olisinko ihan kipsissä huolesta koko ajan..?

      Mottoni onkin ollut ‘Tee arjestasi juhlaa’. Mihin säästelee niitä juhlavaatteita tai parempia astioita? :)

      Aivan mahtavasti sanottu Aldefiina! :) Juuri näin!

  16. 16

    sanoo

    Heippa Sanni!

    Olipas jälleen mielenkiintoinen ja hyvä postaus! Mulle tuli tästä mieleen sellainen juttu kuin enneagrammi. Onko se sulle entuudestaan tuttu? Kirjoitan itse sellaista ihan pientä, paljolti koiriin keskittyvää blogia, mutta olen kirjoittanut enneagrammista postauksen >

    http://kaikkielamanikoirat.blogspot.fi/2011/10/onko-kamalaa-olla-kakkonen.html

    Käy tutustumassa, jos yhtään kiinnostuit. Mulle oman enneagrammityyppin löytyminen on selittänyt monta asiaa. Olen laittanut myös monet läheiset tekemään enneagrammitestin ja tulokset ovat olleet tosi mielenkiintoisia ja selventäviä. Jos et jaksa tuota opostaustani lukea, niin yksi testi löytyy tuolta >

    http://www.namaste.fi/fi/enneagrammi

    Mukavaa ja onnellista(!) viikonlopun jatkoa! :)

    • 16.1

      Sanni sanoo

      Moi annamari!

      En ole ennen kuullut enneagrammista.

      Tein testin ja se oli vaikea, siis siinä mielessä että monessa valintakohdassa etenkin viimeisessä eli 3-vaiheessa oli lähes mahdoton valita itseään parhaiten kuvaava kortti, kun jokaisessa oli itseeni täysin sopivat adjektiivit. :)

      Tulokseksi tuli lopulta ”Innostuva suunnittelija” ja kakkosena ”Luova individualisti”. Tuo Innostuvan suunnittelijan kohta ”huonoimmillaan” pätee kyllä minuun ihan täydellisesti, ”Huonoimmillaan: levoton, keskittymiskyvytön ja kärsimätön”. Todellakin! ^_^ Keskittyminen on suurimpia haasteitani arjessa, juuri siksi nettikin aiheuttaa minulle välillä suuria ongelmia kun se hajauttaa fokukseni totaalisesti.

      Kiitos linkeistä! :)

      Aurinkoista sunnuntaita!

      • 16.1.1

        Siiri sanoo

        Hei,
        minullekin tuli ajatus enneagrammiin tutustumisesta; Sannin ajatukset tuntuvat minulle (ja muille enneagrammin kutosille) hyvin tutuilta.

        Enneagrammi on antanut minulle työkaluja murehtimisen minimointiin. Toinen apu on ollut jooga ja meditaatio. Tsemppiä!

        • 16.1.1.1

          sanoo

          Siiri: minullekin tuli Sannin kertomuksesta heti enneagrammi kutonen mieleen. Yksi läheisistäni on kutonen ja häntä enneagrammiin tutustuminen on auttanut pelkojen käsittelyssä.

          Sanni: noita ennegrammitestejä on netissä useita, sekä suomeksi että englanniksi. Jos siis innostuit asiasta enemmänkin. Sanotaan myös, että kun lukee noita eri tyyppien kuvauksia, tunnistaa kyllä itsensä. Toki kaikissa meissä on jotain ominaisuuksia jokaisesta yhdeksästä tyypistä, mutta yleensä yksi nousee lopulta ylitse muiden.

          Mulle melkein kaikki testit antavat tulokseksi kakkosen (’avulias huolehtija’) ja tunnistan itseni kakkosen kuvauksista täysin. Karvainta on ollut tutustua kakkostyypin ei niin mukaviin ominaisuuksiin kuten ylpeys.. ;D Mutta opettavasita ja avartavaa toki myös.

          Mieheni on vitonen (’tutkiva asiantuntija’) ja myös hänen kohdallaan tyypin kuvaus osuu ihan nappiin. Koenkin, että olen tajunnut ennegrammin myötä paljon parmmin jotain asioita hänen toimintamalleissaan.

          Laitan tähän vielä linkin toiseen postaukseen, jossa sivuan enneagrammia >

          http://kaikkielamanikoirat.blogspot.fi/2013/10/koettua-ja-luettua-22.html

          Olen törmännyt ennegrammiaiheeseen ensimmäistä kertaa varmaan jo joskus vuosia sitten. Mutta silloin pari vuotta sitten, kun postasin aiheesta ensimmäisen kerran, oli aika omassa elämässäni otollinen aiheelle. Netistä löytyy paljon tietoa, mutta olen lukenut myös useamman kirjan aiheesta.

          Jos ennegrammi ei juuri nyt ”kolahtanut” täysin, niin laita ”korvan taakse”. :)

          • 16.1.1.1.1

            Sanni sanoo

            Täytyy lukea noista enemmän hyvällä ajalla :) Kenties vaikka huomenna auringonottohommissa parvekkeella – jos aurinko vielä suvaitsee paistaa ^_^

            ”Seiskalla on yleensä monta rautaa tulessa yhtä aikaa ja hän on usein juuri tulossa matkoilta, lähdössä jonnekin tai ainakin suunnittelee toteuttavansa jonkin hauskan projektin lähiaikoina.” – Siis niin minä! ^_^

            ”Seiskat ovat parhaimmillaan kuin taikaliemeen pudonneita ihmelapsia, joiden uskoa elämän ihanuuteen on vaikea horjuttaa. Elämä on Seiskalle nautinto ja parhaimmillaan hän on kokemuksistaan ja elämästään syvästi kiitollinen.” <3

  17. 17

    sanoo

    Onnellisuuden opetteleminen tuntuu olevan ikuinen projekti. Varmasti menneisyyden tapahtumat vaikuttavat myös omalla osallani, mutta haluaisin uskoa että tästäkin ikävästä tavasta huolestua asioista turhaan voi oppia pois! Vaikka helppoa se ei ole. Tiedän niin hyvin tuon tunteen, kun suututtaa päivien valuminen hukkaan turhan murehtimisen vuoksi, mutta ei siltikään ole keinoja/voimia lopettaa huolehtimista. Tsemppiä kovasti Sanni, ehkä pienin askelin tämänkin asian voi oppia!

  18. 18

    Tiltu sanoo

    Myös minä tunnistan itseni tekstistäsi. Jään märehtimään tekemiäni mokia, väärin sanottua tai sanomatta jätettyä sanaa pitkäksi aikaa tilanteen mentyä. Tulkitsen ihmisten reaktioita ja teen niistä johtopäätöksiä, ylianalysoin niitä jälkikäteen ahdistuen suunnattomasti.

    Läheisteni puolesta olen ollut huolissani pitkään ja niin paljon, että hakeuduin psykologille.

    Kun pelkoni kävi toteen läheiseni menehdyttyä elintapojensa seurauksena, suhtauduin yllättäen asiaan rauhallisesti ja hyväksyvästi. Huomasin olevani positiivisempi kuin uskoin. Välillä näen unia, jossa tunnen pakahtuvani itkusta ja surusta tämän asian johdosta ja aamulla herättyäni muistan unen elävästi, mutta oloni ei ole kuitenkaan surullinen.

    Olen edelleen ( ja ihan aiheesta) läheisistäni huolissani ja olen tietyissä asioissa koko ajan varpaillani miettien monesti tekojeni/sanojeni mahdollisia seurauksia vertaillen eri skenaarioita ja stressaannun tästä kovasti.

    Joskus otan tietoisesti pientä välimatkaa ja harvennan yhteydenpitoa, kun huomaan läheiselläni alamäen, näin toimin myös edellämainitussa kuolemaan johtaneessa alamäessa. Ikäänkuin etäännytän itseäni tilanteesta koska kuvittelen sen sattuvan vähemmän kun pelkoni toteutuu.

    Ehkä lapsuudella on asiaan vaikutusta, olen joutunut olemaan huolissani asioista, joista lapsen ei kuulu huolehtia ja kokenut huomattavan usein tunnetta, etten hallitse tilannetta, tilannetta johon lapsien ei pitäisi edes hallita.
    Näin jälkikäteen ajateltuna tämä lienee vaikuttanut haitallisesti itsetuntooni.

    Oho, tulipa tekstiä. Tämähän toimii mainiosti terapiana kun kirjoittaa tuntemuksiaan ylös ja muiden luettavaksi :D

    • 18.1

      Sanni sanoo

      Olen pahoillani läheisesi johdosta :( Ja kiitos että jaoit ajatuksiasi, varmasti toimii itse kullekin ”terapiana” niin kirjoittaa kuin lukea aiheesta.

  19. 19

    Henna sanoo

    Voi miten tuttua.. Juuri eilen kirjoitin parhaalle ystävälleni tekstiviestin: ”kaikki asiat on nyt niin hyvin, että pelottaa..” :) En uskalla kirjoittaa edes päiväkirjaani, miten onnellinen olen tällä hetkellä, etten ”riko” tai ”uhmaa” onnellisuuttani ja ettei tätä onnea viedä minulta pois. Hölmöä :)
    Uskoisin, että nämä meidän tuntemukset kumpuaa juurikin elämänkokemuksesta. Tähän asti eletyn elämän aikana on ehtinyt jo kokea aallokkoa, sekä huiput ja aallon pohjat ja tajuaa, että elämä kulkee tavallaan sykleissä, välillä on hyviä aikoja ja välillä huonoja.
    Mutta onhan tämä ihan älytöntä :) Miksi sitä ei vain voi olla onnellinen ja näyttää ja sanoa sitä ääneen? Pisteet sinulle siis rohkeasta postauksesta, sinä uskalsit :)

    • 19.1

      Sanni sanoo

      Uskoisin, että nämä meidän tuntemukset kumpuaa juurikin elämänkokemuksesta. Tähän asti eletyn elämän aikana on ehtinyt jo kokea aallokkoa, sekä huiput ja aallon pohjat ja tajuaa, että elämä kulkee tavallaan sykleissä, välillä on hyviä aikoja ja välillä huonoja.

      Niinpä. Kun ”hyvää aallokkoa” on kestänyt tarpeeksi pitkään alkaa automaattisesti varautua siihen myrskyyn….

  20. 20

    sanoo

    Minäkin olen aina ollut kauhea murehtija. Jos ei ole ollut mitään isompaa murehdittavaa, olen murehtinut ihan pikkujuttuja. Olen opetellut siitä jonkin verran pois, mihin on kyllä auttanut sekin, että aikuisena minulla on ollut aika isojakin asioita murehdittavana.

    Lentämistä en kyllä pelkää. Olen todella kiinnostunut lentokoneista, joten en ehdi kauheasti pelätä, kun tarkkailen esimerkiksi, miten lentäjät käyttävät siivekkeitä. :D Lentoturmatutkinta on yksi lempisarjoistani TV:ssä. Olen katsonut sitä jopa lentokentällä odottaessani lentoa. Minulla on jopa turvallisempi olo koneessa sarjan ansiosta, koska olen oppinut siitä, miten paljon lentoturvallisuutta on parannettu vuosikymmenien aikana. Virheistä opitaan, jotta niitä ei tapahtuisi enää ikinä.

    • 20.1

      Sanni sanoo

      en ehdi kauheasti pelätä, kun tarkkailen esimerkiksi, miten lentäjät käyttävät siivekkeitä. :D

      :) :D

      Lentoturmatutkinta on yksi lempisarjoistani TV:ssä. Olen katsonut sitä jopa lentokentällä odottaessani lentoa.

      Ei herran pieksut… Mä välttelen sitä ohjelmaa, mutta mies valitettavasti tykkää sitä seurata niin joudun sille välillä altistumaan… Onhan ne toki mielenkiintoisia juttuja mutta mulle tulee aina ikävä olo niitä katsoessa.

  21. 21

    riikka sanoo

    Moikka Sanni, ekaa kertaa sulle kommentoin. Oon vasta lähiaikoina löytänyt blogisi ja olen ihastunut kyllä :) Kiitokset siis ihanasta blogista!

    Olisin voinut itse kirjoittaa tämän postauksen, niin samalta ajatukset tuntuvat. ”Onnen tunteen katkaisin” on maailman osuvin kuvaus. Yksikin ilta kävelin kotiin töistä ja olo oli todella outo ja vasta kotona tajusin, että sillä hetkellä ei ollut stressannut eikä ahdistanut mikään. Hämmentyneenä aloinkin heti miettiä, että hei tässähän on pääsykokeet tulossa ja muitakin stressattavia asioita, että älä nyt innostu. Ja kohta oli taas kehitettynä muutama stressin aihe.

    Hassuintahan tässä on se, että vasta pari kuukautta sitten tajusin, että syy siihen että harvoin olen onnellinen on juurikin se, että en suostu siihen ja ehkä tiedostamattakin kehitän stressattavaa ja ahdistuttavaa. Nyt olen päättänyt, että illalla nukkumaan mennessä en kehittele ongelmia, sillä sen taidon kyllä omaan, ihan mistä asiasta vaan voi muodostaa maailman ahdistavimman tunteen. Voin sanoa, että ei kyllä ole helppoa maata sängyssä ja yrittää nukahtaa ilman jotain mielessä painavaa asiaa ja sen tunnustaminen tuntuu typerältä. Mutta se on sen arvoista herätä aamulla edes vähän onnellisempana ja levänneempänä kun ei ole puolta yötä valvonut!

    Tulipas sekava kommentti.. Kiitos kuitenkin tästä, ihanaa ettei olla yksin!

    • 21.1

      Sanni sanoo

      Moi riikka!

      Kiva kun kommentoit, ja mukavaa että saatoin olla ”vertaistukena” :) Yleensä näistä huolijutuista ei tule ystävien ja kavereiden kanssa juteltua niin ei oikein ole koskaan syntynyt mitään kuvaa siitä miten yleistä tällainen ”onnen tunteiden katkaisu” on, mutta näköjään, näidenkin kommenttien perusteella, yleisempää kuin kuvittelin..! Ja ehkä se vähän lohduttaa. Jollain tavalla.

      Tsemppiä, ja toivon sinulle leppoisia ja rentoja aamuja kirkkaalla mielellä :)

  22. 22

    sanoo

    Samoissa tunnelmissa mennään täälläkin. Todella usein alkaa tuntumaan, ettei edes uskalla iloita tai sanoa ääneen, että nyt on hyvä olla, koska takana on suhteellisen pitkä putki kutakuinkin paljon onnellisuutta, mitään vakavaa ei ole tapahtunut ja näin. Jatkuva pelko siitä, että joku päivä näin ei olekaan.

    Lentopelko vaivaa itseänikin. Samaan aikaan yhdistyy korkeanpaikankammo, pelko syvistä vesistä, pimeästä, avuttomuudesta ja paineesta. Haah, ahdistaa jo ajatellakin. Varsinkin nyt, kun on ollut näitä lentoturmia ja Malesian lentomysteeri. Parin viikon päästä olisi lento Lontooseen edessä. Tällainen lyhyt ei ole mitään sen rinnalla, kuin lento rapakon taakse, mutta lento mikä lento. Onneksi lennän hyvän kaverin kanssa, joka varmaan tilaa sitten sen tuplaviskin mulle kun ei enää oma pää toimi :P

    • 22.1

      Sanni sanoo

      Onneksi lennän hyvän kaverin kanssa, joka varmaan tilaa sitten sen tuplaviskin mulle kun ei enää oma pää toimi :P

      :) <3

      Mullakin on muuten todella voimakas pelko syviä vesiä kohtaan, monesti jossain Kreikan lautoilla ollessa yritän olla ajattelematta mitä alla on… Laivamatka Englannista New Yorkiin Queen Mary 2:lla on ollut pitkään haaveissa mutta uskon sen lopulta (no tietty rahankin takia :D) kaatuvan siihen, että ajatus niin pitkästä matkasta todella syvien vesien päällä on liian pelottava.

      Pimeän pelosta kärsin nuorempana niin pahasti että nukuin jonnekin 19-20-vuotiaaksi saakka aina valot ja radio päällä. :/ Nukahtaminen oli aina yhtä taistelua. Sitten pelko yhtäkkiä katosi täysin koskaan palaamatta.

  23. 23

    Too sanoo

    Tämä onnesta nauttimisen problematiikka on minusta yllättävän yleinen ”vaiva”.

    ”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön”. Tämä vanha, suomalainen lentävä lause tuli mieleen tekstistäsi. Olen joskus miettinyt, että onko juurikin kyse jostain tiedostamattomasta perisuomalaisesta elämänasenteesta, joka tekee onnesta jotain kiellettyä, jota pitää piilotella eikä julistaa avoimesti olemalla näkyvästi onnellinen? Ja jos on avoimesti onnellinen, siitä pitää ”verona” kantaa syyllisyyttä tai pelkoa?

    Onnellisena olo on siinäkin mielessä vaikeaa, että siihen tunnutaan herkästi reagoitavan kateudella ja vähättelyllä. Tähän olen ainakin itse törmännyt. Kulttuurimme on ollut pitkään kovin tasapäistävä, mietin juontaako se juurensa siihen. Aivan kuin jokaisella pitäisi koko ajan olla jokin isompi ongelma varjostamassa elämää, ettei vaan vahingossakaan pääse nauttimaan elämästä muita enemmän…

    Inhottaa myös sellainen pahasuopainen ”vuoronsa kullakin” -ajattelu, jota myös kuulee viljeltävän. Siis siihen tyyliin, että ”ole sinä siinä vain onnellinen, kyllä sinunkin pilvilinnasi kohta romahtavat.”

    • 23.1

      Sanni sanoo

      Olen joskus miettinyt, että onko juurikin kyse jostain tiedostamattomasta perisuomalaisesta elämänasenteesta, joka tekee onnesta jotain kiellettyä, jota pitää piilotella eikä julistaa avoimesti olemalla näkyvästi onnellinen? Ja jos on avoimesti onnellinen, siitä pitää “verona” kantaa syyllisyyttä tai pelkoa?

      Näitä ajatuksia on minullakin, ja uskon että tämä ”kulttuuriperimäkin” varmaan osaltaan tuntemuksiini vaikuttaa.

  24. 24

    Eija sanoo

    Upeita kuvia! Kyllä iskee matkakuume Ahvenmaalle, pari kertaa olen siellä käynyt ja ehdottomasti haluan pian käydä uudestaan.

  25. 25

    Minä vain sanoo

    Itsellä on myös elämässä ollut todella vaikeita useampia ajanjaksoja mutta kaikista on jossain vaiheessa päässyt yli vaikka aikaa on vienyt todella paljon. Mutta niin paljon olen niistä oppinut itsestäni ja ylipäänsä elämästä. Viimeksi kun tällaisesta selvisin muistan vieläkin miten pelkkä oleminen ja auringon katselu tai linnunlaulun kuuntelu tuntui niin hyvältä. Olen lukenut asiasta kirjojakin ja yksi viimeisin oli hyvä. Siinä kerrotaan että ihmisessä on sekä tarkkailijaminä että ajatteleva minä. Olen huomannut että kun johonkin asiaan mitä tekee yrittää uppoutua 100 % niin vain näin elämästä uskaltaa nauttia.

    Esimerkkinä hyvänä joka tätä asiaa selventää oli kirjassa kuvaus kahdesta lapsesta jotka ovat autossa matkalla jonnekin jännään ja mukavaan paikkaan. Toinen lapsi ei kykene muuta kuin olemaan hermostunut kun hän vain odottaa että lopulta automatka päättyisi. Toinen lapsi katselee ikkunoista maisemia ja nauttii kaikesta näkemästään. Kun lopulta matka loppuu, niin paikka ei olekaan auki. Toinen lapsista saa kovan kiukkukohtauksen ja on hyvin pahoillaan että kun matkakin oli niin pitkä ja nyt ei päästykään sinne. Toinen lapsi pettyy huomattavasti vähemmän, sillä koko matka oli ollu niin mielekäs ja hän oli nähnyt paljon kauniita asoita….

    Niin tämä esimerkki siitä kuinka tulisi joka päivä yrittää nähdä ja uppoutua, kuinka kaunista onkaan… Matkalle tulee jokaiselle murheita joillekin enemmän joillekin vähemmän, mutta jokaiselle aurinko nousee samanveroisena. <3

    • 25.1

      Sanni sanoo

      Olipa taas ajatuksia herättävää tekstiä. Todella osuva tuo lapsi-esimerkki. Vaikka murehdinkin niin onneksi samaistun enemmän tuohon ikkunoista maisemia katsovaan lapseen…. :)

      tulisi joka päivä yrittää nähdä ja uppoutua, kuinka kaunista onkaan… Matkalle tulee jokaiselle murheita joillekin enemmän joillekin vähemmän, mutta jokaiselle aurinko nousee samanveroisena. <3

      Näin juuri <3

  26. 26

    Anni sanoo

    Moikka! Samaistuin minäkin sun tekstiin ja ajattelin mainita yhdestä keinosta, joka on itseäni auttanut melko paljon ahdistuksen ja turhan tulevaisuudenpelon hallitsemisessa. Oletko kuullut Mindfullnessista? Siinä yhdistyy joogan liikkeet ja hengitysharjoitukset ja tietoisen läsnäolon treenaaminen ajattelutekniikkaa muuttamalla. Olen ymmärtänyt että joogaat, joten tämä sopisi sinulle varmasti hyvin. Tekniikan on todettu tieteellisestikin auttavan ahdistukseen ja keskittymisvaikeuksiin, ja sitä käytetään yhä enemmän mm. masennuksen hoidossa. Kurssi kestää yleensä kahdeksan viikkoa, jonka aikana tehdään aktiivisesti kotiharjoituksia. Ohjaaja kuitenkin korosti, että niistä harjoitteiden tekemisestä ei sitten saa ottaa ylimääräistä stressiä ;) Mutta, jos haluaa saada aikaan pysyvän muutoksen, harjoitteita kannattaa tehdä päivittäin. Mindfulnessia voisi kutsua melkeinpä elämäntavaksi. Suosittelen kokeilemaan!

    • 26.1

      Sanni sanoo

      Oletko kuullut Mindfullnessista?

      Olen kyllä. Tutustuin tuohon lähemmin viime vuoden tammikuussa kun pääsin yhden kampanjan kautta käymään lifecoachilla.

      http://karkkipaiva.indiedays.com/2013/02/11/kotiressaaja/

      Tekniikasta voisi varmasti olla minulle jotain hyötyä jos vain saisin itselleni luotua meditaatiorutiinin. Olen jotenkin tosi huono järjestämään itselleni aikaa joogaan ja meditaatioon kotioloissa, siksi joogaakin on tullut harrastettua vain ryhmätunneilla.

  27. 27

    Tiia sanoo

    Hhmm. Voiskohan tästä päätellä, ettei mulle ole ikinä sattunut mitään tarpeeksi kamalaa… Vaikka ei sekään kyllä ole totta. Muistan kokeneeni, niin lapsena, teininä (no kuka ei:)) kuin aikuisenakin vaiheita, jolloin maailma on täysin musta, tulevaisuus näyttää lohduttomalta ja kaikki tuntuu menevän pieleen…

    Jotenkin en vaan raahaa niitä asioita mukanani. Ehkä mulla on semipaha dementia, kun en muista kaikkia vastoinkäymisiä. Olen jo pitemmän aikaa miettinyt, että saatan olla vaan liian laiska stressaantumaan. Tai sitten teflonia.

    Olen kuitenkin havainnut tässä mielenkiintoisen lieveilmiön. Nimittäin moni tuntematon ja tutumpikin ihminen pitää minua automaattisesti joko a. hyvin köyhänä, b. vähän säälittävänä reppananan ja looserina tai todennäköisesti c. sekä köyhänä, että looserina. Ja ennen kaikkea omituisena (en kiistä).

    Köyhänä siksi, että en ole superhyvin palkatussa virassa ja ennen kaikkea en omista kaikkea sellaista, mitä ihmisen nykymaailmassa ”pitäisi” omistaa näyttääkseen kaikille, että hyvin menee. Todellisuudessa mun pankkitilin saldon tietää tasan minä itse ja Nordean pankkitäti.

    Ei tarvitse kuin katsoa mainoksia tai kaupassa ympärilleen ja miettiä miten tuotteita on brändätty. Kaikki brändättävissä oleva on tehty mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi. Ja niitä helppoja ja nopeita ratkaisuja tarjotaan kaikkiin ”arjen ongelmiin”. Eritoten sellaisiin, joita aiheutetaan sillä, että kaiken pitäisi olla helppoa ja nopeaa.

    Jotenkin se jatkuva ahdistus, stressi ja valittaminen tuntuu olevan normaali (ja ainoa hyväksyttävä. tietoisesti tai tiedostamatta) olotila nykyään ja kaikilla. Samoin se, että pitää isoon ääneen kertoa kaikille kuinka paljon, mitä ja kuinka kallista on hankkinut ja mitä kaikkia bisneksiä on meneillään mihinkäkin suuntaan kaiken aikaa ja kuinka tärkeä ihminen sitä oikein onkaan. Nykyään sitä on vaan vaikeampi tunnistaa, koska se ei ilmene sellaisena kasari/ysäri juppi-ilmiönä ja suoranaisena kehuskeluna, vaan siitä on tullut normaaliutta.

    Mä voin olla aidosti ihan yhtä onnellinen vaikka siitä, että olen itse kasvattanut sitruuna”puun” siemenestä kuin joku muu on uudesta iPhonesta. Ja se, että se sitruunapuu on minulle paljon läheisempi ei automaattisesti johdu siitä, ettei minulla ole rahaa ostaa iPhonea. Monet mulle tärkeät asiat on monille muille täysin yhdentekeviä. Ja päinvastoin…

    Kuitenkin ehkä joillekin muillekin ihmisille tekisi hyvää välillä miettiä onko jonkun asian arvo=hinta…

    Matti Nykäsen sanoin: ”Elämä on ihmisen parasta aikaa”. Eikä sitä kannata ainakaan itse ehdoin tahdoin itseltään pilata silloin, kun kaikki on hyvin:)

    • 27.1

      Sanni sanoo

      Taas voin vain nyökytellä kun Tiia pukee niin hyvin sanoiksi minunkin ajatuksiani. Sinulla on kyllä ilmaisutaito hallussa. Kiitos Tiia.

  28. 28

    maria sanoo

    Täällä kanssa yksi stressaaja. Elämässäni on hyviä kausia, jolloin stressaan jostain turhasta, kuten ulkonäöstä. Pääasiassa olen elämääni tyytyväinen: mulla on hyvä mies, ihanat vanhemmat, miehellä on ihana lapsuuden perhe (tullaan superhyvin juttuun), mulla on ystäviä, opiskelen alaa jolle olen halunnut 6-vuotiaasta asti. Mies on vakituisessa virassa (= työttömyys tuskin uhkaa helposti) ja olemme ostamassa nyt asuntoa, josta olen haaveillut jo pitkään.

    Kaikki on ollut niin hyvin, kunnes kaikkien sattumien kautta jouduin tutkimuksiin ja jonotan nyt yliopistosairaalan neurologille aikaa. Tuntuu, että koko elämä romahti. Minä, joka olen yleensä superpositiivinen ja hoen aina kaikille, että asiat järjestyy ja kaikella on tarkoitus. Nyt en osaa ollenkaan kaivaa tuosta positiivisuudesta itselleni mitään. Järjellä ajatellen mulla ei ole mitään pelättävää ja stressaaminen ei auta mitään, mutta silti.

    Mies ei oikean halua puhua tilanteesta, hän syyttää minua siitä, etten jaksa innostua mahdollisesta uudesta asunnosta. Tekisi mieli huutaa vaan, että ”En kai mä innostu kun mä pelkään, että en pääse nauttimaan siitä kuin hetken ennen kuin kuolen!” En huuda, se on järjetöntä, mulla ei ole mitään rationaalista syytä pelätä, että mä nyt kuolisin (ainakaan siihen syyhyn miksi sinne lääkäriin joudun). Autokaupassa myyjä kysyi, että onko meillä tarvetta tilaville takatiloille ja mies vastaa hymyillen ”No ainakin vielä ollaan kahdestaan”. Meinasin alkaa itkeä, mies ei ymmärrä, että me ei ehkä voida saada (tai siis varmasti voitaisiin, mutta mahdollisen sairauteni takia se ei olisi järkevää) omia lapsia.

    Käyn aivan ylikierroksilla, säpsähdän ihan kaikkea. Istuin mummun olohuoneessa kun kuulin ambulanssin menevän lähistöllä. Äiti oli hetkeä aiemmin lähtenyt kauppaan, mun oli pakko soittaa sille, ihan vaan siksi, että jos se olisikin ajanut kolarin.. Aivan järjetöntä touhua.

    Onneksi oloni on helpottanut tässä muutaman päivän ajan jo, pystyn rentoutumaan ja ajattelemaan muutakin.

    Mä olen miettinyt, että ehkä tää juttu oli ihan tarkoitettu mulle. Herättämään mua vähän; elämään tässä hetkessä. Olemaan onnellinen nyt, eikä sitten kun olen laiha, lihaksikas, rikas, töissä, matkoilla.. Ehkä mä olen pitänyt terveyttäkin itsestäänselvyytenä ja nyt mun oli vaan aika herätä myös siihen, että sitäkin pitää osata arvostaa! :)

    Sanni, sä et todellakaan ole yksi ajatustesi kanssa!

  29. 29

    Jonsku sanoo

    Hei. Minulla on ystävä, joka aina sanoo että ”ei kahta ilman kolmatta” , ”itku pitkästä ilosta” ja ”kyllä routa porsaan kotiin ajaa” ym. Hänelle on aivan kuin sisäänrakennettua ajatella, että aina käy huonosti. Kannattaa keskittyä niihin asioihin jotka ovat hyvin. Itse ajattelen, että asioilla on tapana järjestyä ja että elämä kantaa ja että ei siihenkään asiaan maailma kaadu kuitenkaan. Itsensä tunteminen ja heikkouksiensa tunnistaminen on tie vahvempaan minuuteen. Peloista voi aina mennä keskustelemaan ammattilaisen kanssa. Mieheni kommentoi asiaa, että ”Se mikä ei tapa, vahvistaa. ” Tsemppiä kaikille, joilla on oikeasti vaikeaa. Smile and world is smiling To You. ;-)

  30. 30

    h-h sanoo

    Itse olin ennen ihan samanlainen, mutta sen jälkeen kun tulin uskoon olen uskaltanut luottaa että mikään ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi minun käsissäni vaan Jumalan ja turha ahdistuneisuus on helpottanut :)

  31. 31

    satu sanoo

    Minäkin olin ennen stressaaja, ja olen sitä vieläkin välillä. Olin eräässä valmennuksessa jossa kouluttaja sanoi jotain mikä on helpottanut elämääni valtavasti: Päätän itse asioiden merkityksen. En voi esimerkiksi päättää mitä toinen ihminen sanoo tai tekee, mutta voin päättää miten se vaikuttaa minuun. Kun hermostuttavat ajatukset alkavat pyörimään mielessä, pysäytän ajatusmyllyn heti ajattelemalla aktiivisesti jotain muuta. Kieltäydyn kuuntelemasta tai lukemasta ikäviä asioita (vaikka uutisia) jotka ennen aiheuttivat pahan mielen moneksi päiväksi. Kieltäydyn heittäytymästä ahdistaviin ajatuksiin. Aina en siinä onnistu, mutta usein.

    Tärkein asia on ymmärtää että voin itse päättää mitä tunnetilaa ruokin. Omia ajatuksia voi ohjailla.

  32. 32

    H. sanoo

    Hyvä kirjoitus. En nyt jaksanut kaikkia kommentteja lukea, mutta osaan samaistua niin hyvin ”Minulla on, kenties taustani ja elämänkokemusteni muokkaamana, taipumus ahdistua ja huolestua helposti.” Juurikin tämän syyn takia olen käynyt terapiassa viime vuodesta lähtien. Suosittelen että sinäkin kokeilisit vaikka käydä juttelemassa (jos et jo ole) ihan ammattilaien kanssa tuosta ahdistuksesta, itse menin sinne aika myöhään ottaen huomioon miten kauan tuo on vaivannut. Nyt kun miettii niin olisi pitänyt mennä jo kauan sitten. Mä en osaa olla onnellinen koska ajattelen vieläkin että multa puuttuu asioita elämästä, rakkautta, tapahtumia ja kokemuksia, jotain sellaista mikä säväyttäisi sydäntä. Mä stresaan kamalasti asioista mihin en oikastaan nytkään voisi vaikuttaa ja se kalvaa mieltä. Mä löydän itseni välillä siitä ihanata tunteesta kun kaikki on upeaa ja mun sisällä virtaa niin paljon hyvää, vapautunutta oloa, mutta mä en yleensä löydä sitä arjesta. Se on löytynyt siitä kun saan seista tuhansien ihmisten kanssa kuuntelemassa musiikkia ja siitä kun meren tuuli puhaltaa naamaan hiekkarannalla ystävien kanssa. Huomasin muuten tuolla merellä että saatan pelätä sitä, että entä jos se tunne menee hukkaan, häviää jonnekin. Siitä kun haluaisi pitää niin kamalasti kiinni, koska se on varmaan maailman paras tunne. En mä mikään kamala mörrinmöykky ole, mutta onni on jossain siellä. :) Eiköhän se vielä meille kaikille löydy. Mukavaa kesää!

    • 32.1

      Sanni sanoo

      Suosittelen että sinäkin kokeilisit vaikka käydä juttelemassa (jos et jo ole) ihan ammattilaien kanssa tuosta ahdistuksesta

      Olen käynyt. Valitettavasti se ei ole auttanut. :/ – Muuhun kuin ehkä ymmärtämään, mistä huolen tunteet kumpuavat. Mutta poistamaan niitä tunteita, siihen ei keskusteluista ole ollut apua.

      Kiitos sinullekin kokemuksesi jakamisesta, ja hyvää kesää sinnekin! :) On ollut jollain tapaa lohdullista huomata kuinka moni muukin kokee näitä samoja tuntemuksia, vaikkei se niitä poistakaan tai hälvennä.

  33. 33

    sun sanoo

    Tanaan on hyva paiva olla onnellinen…
    Tulee aika kun et ole onnellinen.
    Tulee aika kun sairastut, menetat puolisosi, vanhempasi, ehka lapsesi. Hautaat mahdollisesti parhaan ystavasi.
    Saatat menettaa tyosi, rakkaan kotisi, oman sisimpasi.
    Ala kuvittele, etta saastyisit elamasi karikoilta ja murheiden valtaamilta hetkilta. Ne kuuluvat meille jokaiselle.
    Mutta tieda, etta kaikesta voit selvita, silla se miten asennoidut elamaasi ratkaisee.
    Tanaan on hyva paiva olla onnellinen

    Löysin avaimen huolettomuuteen näistä sanoista ja tästä hetkestä. On vain tämä hetki, ei mitään muuta. Siihen on keskityttävä. Jos se on hyvä, se on ainoa asia, mistä voit olla huolehtimatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.