Testissä Zuii-kukkaismeikkipuuteri

Olen testaillut australialaisen Zuii Organicin kukkaismeikkejä jo useasti aiemminkin, ja merkiltä on löytynyt mm. yksi ehdottomia lemppariposkipuniani, Mango. Tällä kertaa pääsin pureutumaan Zuiin meikkipohjiin ja tulipa samalla testattua sarjan kiitelty maskarakin (johon palaan myöhemmin omassa postauksessaan).

Olen saanut tuotteet Zuiin maahantuojalta.

 Zuii_meikit_IMG_6614

Kertaus on opintojen äiti: Zuii’n meikkien kukkaisuus tulee siitä, että sarjan puuterimaisissa tuotteissa talkki on korvattu jauhetuilla kukkien terälehdillä. Sarjaa voi myös ihan oikeasti kutsua luomuksi, sillä Zuii-meikkien luomu-tuotettujen ainesosien pitoisuus on yli 90%, jopa 99% kun pois lasketaan vesi ja mineraalit. Puhekielessä luonnon- ja luomukosmetiikka menevät monella sekaisin, mutta valtaosa sertifioidusta luonnonkosmetiikasta ei ole pitoisuuksiltaan luomuksi määriteltävää kosmetiikkaa.

Zuiilla on kahdenlaista meikkipohjaa; nestemäistä ja puuterimaista. Tässä osassa esittelyssä meikkipuuteri. Sen ainesosaluettelo näyttää tältä:

ruusun, jasmiinin ja kamomillan murskatut terälehdet

aloe-vesi

jojobaöljy

mica (kiille-mineraali)

triglyseridit

kamomillauute, peltokorteuute, nokkosuute

magnesiumstearaatti eli magnesiumsuola (paakkuuntumisenestoaine)

tokoferoli eli e-vitamiini (hajua peittävä aine, hapettumisenestoaine)

askorbyylipalmitaatti eli yksi c-vitamiinin muoto (hajua peittävä aine, hapettumisenestoaine)

mineraalipigmenttejä (rautaoksideja)

Zuiin meikkipuuteri ei siis ole varsinainen mineraalimeikkipohja, vaikka mineraalit siihen väriä ja peittävyyttä tuovatkin.

Zuii_meikkipuuteri_ennen_jalkeen

Taas tuttua ennen/jälkeen -kuvamatskua. Jälkeen-kuvassa aurinko oli mennyt pilveen, siksi se on harmaasävyinen.

Sain testiin meikkipuuterin sävyssä Creme. Maahantuojan tuotekuvauksen mukaan Creme on ”vaalea, keltapohjainen sävy ja sopii erityisen hyvin skandinaavisen vaalealle ihonsävylle”. Itse luokittelisin sävyn kutakuinkin neutraaliksi, enemmän beigeen kuin keltaiseen meneväksi. Oikein toimiva sävy keskivaalealle iholle joka ei ole ihan kalpea.

Olen käyttänyt meikkipuuterin levitykseen kabukia, joka on toiminut hommasssa oikein hyvin. Puuteri suositellaan levitettävän kasvoille siveltimellä pyöritellen, ei sienellä sivellen niinkuin meikkipuuterit perinteisesti. Puuterin mukana ei tule sivellintä tai vippaa, eli se ei siinä mielessä ole ns. käsilaukkuystävällinen eikä sovellu meikin korjailuun päivän mittaan, ellei kanna mukana erikseen vippaa tai vastaavaa.

Zuii-meikkipuuteri näyttää kasvoillani kuivemmalta kuin esimerkiksi mineraalimeikkipohja, mikä on mielenkiintoista kun ottaa huomioon, että mineraalipohjassa on vain pelkkää jauhettua mineraalia eikä mitään rasvaista tai kosteaa ainesosaa niinkuin testattavassa meikkipuuterissa. Micaa Zuiin puuterissa on runsaasti, ja pinta on sangen hohtava. En suosittele isohuokoiselle iholle – minkä postauksen viimeinen kuva demonstroi parhaiten. ;) Samea ja pienihuokoinen iho taas kaunistuu ihanteellisesti tämän tyyppisellä valoaheijastavalla meikkipohjalla.

Zuii_meikit_IMG_6616

Zuiin Volume-maskara, Satin Lip Colour -huulipuna sävyssä Orchid sekä luomiväri sävyssä Mermaid.

idZuii_Orchid_look_IMG_6564

Pohja: Zuii-meikkipuuteri, sävy Creme.

Silmänalusilla Estee Lauderin Double Wear -peiteaine, sävy Light Medium.

Yläkuomen rajaus Dr. Hauschkan harmaa kajal jonka päällä Zuiin Mermaid-luomiväri, sisärajaus IsaDora Inliner Kajal Satin White, maskara Zuii Volume. Kulmaväri Lumenen puuterimainen, kulmaluulla Benecosin highlighter.

Poskipäillä: Benecosin highlighter (ei poskipunaa).

Huulilla: Zuii Flora Satin Lip Colour, sävy Orchid

Huultenrajaus: Yves Rocherin vanha Couleurs Nature -rajauskynä.

Zuii_Mermaid_rajaus_IMG_6554

Mermaid-luomiväri on tosi jännä sävy; harmaanvihreä jossa aavistus kultaista hohtoa. Kultainen hohto tulee esiin erityisen hyvin kun sen laittaa tumman rajauksen päälle.

Zuii_OrchidSatinLipColour

Satin Lip Colour -huulipunan koostumus on kuin maalia ja se levitetään vaahtomuoviapplikaattorilla huulikiillon tapaan. Peittävyys on kuitenkin ihan eri luokkaa kuin huulikiillon. Sävyä pystyy myös loistavasti kerrostamaan. Pinta jää kosteaksi ja miellyttävän tuntuiseksi toisin kuin tämän tyyppiset peittävät ja nestemäiset huulipunat minulla yleensä. Tosin Zuiin Satin’issa ei ole kestoteknologiaa, jonka yleensä yhdistän tämän tyyppiseen koostumukseen, ja juuri tuo kesto-ominaisuus saa koostumuksen tuntumaan kuivalta.

Sävy kestää kuitenkin yllättävän hyvin eikä kasaudu rumasti huulten uurteisiin. Ruokailusta pinta ei kuitenkaan odotetusti selviä vaan puna on liuennut murkinan mukana.

Ja sitten se totuus illalla -kuva….

Zuii_meikkipuuteripohja_illalla

Zuiin meikkipuuteri ei kestä iholla koko päivää, ja voimakkaan hohtava koostumus vielä edesauttaa ihohuokosten esiinpiirtymistä meikin sulaessa kasvoilla. Iho kiiltää iltaan mennessä kuin diskopallo.

Summa summarum: reseptiikaltaan kiinnostava ja varsin miellyttävä meikkituote, jonka luomupitoisuus ja sävyvalikoima (10 kpl!) saa kiitosta. Kiilteen määrää tuotteessa olisi kuitenkin voitu harkita, sillä tällaisenaan meikkipuuteri ei mielestäni sovi ihanteellisesti kaikille ihotyypeille. Kestoltaan tuote on heikohko, meikkipohjaksi tarkoitetulta tuotteelta odottaisi parempaa pysyvyyttä. Parhaiten Zuii-meikkipuuteri soveltuukin tämän testaajan mielestä varsinaisen meikkipohjan, esimerkiksi meikkivoiteen, päälle kiinnittämään ja tuomaan kuultoa. Myös peittävyytensä (kevyt/läpikuultava) puolesta tuote sopii paremmin kiinnittämään kuin tekemään itse varsinaista pohjatyötä.

Hintatietoja:

Meikkipuuteri 36,50€ / 10 g

Satin Colour -huulipuna 28,50€ / 6,8 g

Solo-luomiväri 24,80€ / 1,5 g

Kommentit
  1. 1

    Juurikas sanoo

    Tein saman havainnon meikkipohjasta. Olematon peitto minun mielestäni yksinään, ja mielestäni enemmä värivoiteen päälle laitettava puuteri kuin pohja. En pitänyt myöskään luomiväreistä. Jotenkin sarjan tuotteissa (joita olen kokeillut) muistikuvaksi jäi, että ne olivat jotenkin ”kuivia”, hiukan hankala levittää ja ei järin pigmenttisiä. Ihmettelen kun osa kehuu tuotteita paljonkin :)

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Minun kokemukseni Zuiin luomiväreistä on oikein hyvä. :) Olen kokeillut kolmea solo-sävyä ja yhtä palettia. Näistä minulle siis sattui oikein hyvälaatuiset ja pigmenttiset yksiköt.

  2. 2

    Sari sanoo

    Samaa mieltä siitä, että Zuiin meikkipohja kestää huonommin kuin Lily Lolon. Jättihuokosilla varustettuna olen sitä kuitenkin käyttänyt, mutta silloin meikin alle ei ainakaan mulla käy mikään voide vaan pelkkä seerumi, ja senkin täytyy olla tosi hyvä :) Minusta Zuii ei ole Loloa kuivattavampi.

    • 2.1

      Sanni sanoo

      En minäkään Zuiin puuteria pidä kuivattavana siinä mielessä, että se siis veisi iholta kosteutta. Mutta pinta jää kuivan eli vähän jauhoisen näköiseksi, etenkin jos puuteria kerrostaa vahvemmin.

      • 2.1.1

        Sari sanoo

        Se on kyllä totta. Zuii ei sulaudu ihoon samalla tavalla kuin Lily Lolo, vaan pinnalle jää sellaista puuterimaista hippua tai nukkaisuutta, ainakin jos kerrostamalla hakee vähänkään peittoa.

  3. 3

    sanoo

    Kirjoitit aika pitkälti sanoiksi sen, mitä itse ajattelin tästä Zuiin meikkipohjasta. Mulla on rasvoittuva iho, jossa on selkeästi esiinpiirtyvät ihohuokoset. Meikkipohja vaati ehdottomasti korjailua jo puolen päivän aikaan eikä se koskaan kestänyt moitteettomana koko päivää. Pidin kuitenkin helposta levitettävyydestä (Ecotoolsin kabuki). Pohja tuli käytettyä loppuun, mutta en ole kaivannut sitä sen jälkeen.

    Onnistuneista tuotteista Zuiin Mango poskipuna on mullakin ollut aktiivikäytössä reippaan vuoden ja luomiväreistä, varsinkin tummemmista pidän myös todella paljon.

  4. 4

    sanoo

    Itse käytän tätä juurikin meikkivoiteen päällä, toimii siten pintakuivalla iholla loistavasti. :) Yksinään tämä ei esim. kasvoissani olevaa punaisuutta peitä tarpeeksi.

  5. 5

    sanoo

    Oiii tuo pinkki huulikiilto on kyllä todella herkku! Mä oon edelleenkin aika neitsyt luonnonkosmetiikan saralla, pitäisi kyllä petrata silläkin osastolla! :’D

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Orchid-huulipuna on tosiaan makea! :) Vaatii vain todella tarkan levityksen koska on niin superpeittävä. Sarjassamme ”ei bussin penkillä ilman peiliä” :D

  6. 6

    M sanoo

    Voih, mulla näyttää naama samalta kuin vikassa kuvassa riippumatta siitä, minkälaista pohjaa on käytetty… En vaan millään löydä sellaista pohjaa, joka myös pysyisi mattaisena.

    Huulipuna vaikuttaa kyllä kivalta, mutta Zuiin kohdalla tulee aina saatavuus & hinta vastaan :(

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Minullakin iho näytti ”entisessä elämässäni” useimmiten samalta kuin viimeisessä kuvassa, mutta löydettyäni mineraalimeikit tuon murheen (ja ylipäänsä meikin korjailun ja päiväpuuteroinnin) on saanut kutakuinkin unohtaa.

      Mua oikeasti huvittaa, että en varmaan enää koskaan saa kivipuuteria loppuun, koska sitä tarvitsee enää niin ani harvoin :D Ja ennen meni useita puutereita vuodessa.

  7. 7

    jomps sanoo

    Odotin jotain superjärkkyä viimeistä kuvaa, mutta minun mittapuullani ihosi ja meikkisi näyttää siinäkin hyvältä! :D eli täälläkin yks huokospeikko ja rasvanassu… Mutta nekin kestän, jos vain sattuu näpytön päivä.

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Odotin jotain superjärkkyä viimeistä kuvaa, mutta minun mittapuullani ihosi ja meikkisi näyttää siinäkin hyvältä! :D

      Hehheh :) Niin no, ihoja on niin monenlaisia ^_^

      En tarkoittanut, että ”totuus illalla” -kuva olisi varsinaisesti järkyttävä :D, mutta siitä mielestäni näkee hyvin meikin sulamisen ja ihon pinnan kiillon.

  8. 8

    sanoo

    Zuiin meikkipuuteri on mun suosikkimeikkipohja luonnonkosmetiikan puolelta! :) Jännä juttu tuo hohto, omalla ihollani ei ollenkaan tämä ominaisuus tule esille, samoin meikkipohja pysyy hyvänä aamusta iltaan. Tosin iho onkin kuiva, eikä kiiltele kyllä oikeastaan ikinä, vaikka mitä tekisi. ;)

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Voisikohan sävyissä tai jopa valmistuserissä olla eroja mican pitoisuuden suhteen..? Tuo mun Creme-sävy on huomattavan hohtava, monelle varmaan menisi jopa kuultotuotteesta. Pinta on todella kaunis, mutta kaikki eivät halua hohtavaa meikkipohjaa.

      • 8.1.1

        Sari sanoo

        Kuulostaa siltä että pitoisuus tosiaan vaihtelee! Minäkään en ole omissa Zuii-kappaleissani huomannut hohtoa, ja se kyllä tällä naamalla varmasti näkyisi :D Käytössäni on aiemmin ollut tuo Creme ja nyt Ivory. Iltakuvasi osoittaa kyllä hyvin, miten Zuii sulaa (minulla tosin enemmän), kun taas Lily Lolo ei tuota tee, kunhan vain olen pitänyt peitejauheen annostelun maltillisena. Kumma kyllä se heikentää minulla meikin kestoa, vaikka luulisi että kaoliini olisi hyvä juttu. Jos sitä on liikaa, LL-meikkikin alkaa mulla mössööntyä, kasautua ja rapistua. Ei tosin niin pahasti kuin meikkivoiteilla ja puuterilla.

      • 8.1.2

        sanoo

        Mulla on käytössä sävy Ivory eikä se ole lainkaan näin hohtava, vaan tosi mattapintainen. Peittävyyttäkin löytyy jonkin verran enemmän. Tykkään kiinnittää Zuiin nestemäisen meikkivoiteen (josta ei jarmi kyllä ole vaaleaa keltapohjaista sävyä) tällä puuterilla. Yksinään käytettäessä en ole huomannut älytöntä sulamista tai kulumista, mutta mulla onkin kuiva iho: talvella tämä pohja oli jopa liian kuiva mulle.

        • 8.1.2.1

          sanoo

          Tähän kommenttiin onkin pitänyt vastata, mutta olen unohtanut. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! ;)

          Mulla on sekä Creme että Ivory, eikä kumpikaan ole oikeastaan hohtava. Tiedä sitten, onko näissä ollut joku muutos sen jälkeen, Creme on pari vuotta ja Ivory aika tasan vuosi sitten ostettu? :)

  9. 9

    sanoo

    Mulla on tähän mennessä kokemusta vain Zuiin luomiväreistä ja yhdestä poskipunasta, mutta ainakin ne on vakuuttaneet mut täysin! Luomivärit nimesin blogissani ”luonnonkosmetiikan Dioreiksi”, poskipuna on tullut kuvioihin vasta hiljattain, mutta ihastuin siihenkin ensikokeilulla :) Zuiin huulipunaa on varmaan pakko kokeilla jossain vaiheessa.

    PS. Olipa kiva nähdä sua pitkästä aikaa! Yllätyin siitä, että muistit mut :D

    • 9.1

      Sanni sanoo

      No mutta tottahan toki minä sinut muistan :D Vaikka olenkin ”kankea” lukemaan muita blogeja enkä suinkaan voi väittää tunnistavani kaikkia Suomen kauneusbloggaajia, niin tapaamani tietysti muistan! :)

      Ja kukas nyt tuollaisen kaunottaren kasvoja voisikaan unohtaa…. ;D

  10. 10

    sanoo

    Kaunis meikki! ^_^ Mä olen käyttänyt melkein kokonaisen purkin tätä Zuiin meikkipuuteria meikkipohjana. Itse koin, että sain perinteiseen mineraalipohjaan verrattuna nopeammin meikin aikaan ja omiin tarpeisiini peittokykyä oli kivasti-tosin iho-ongelmaisena en ole koskaan mitään ”maskia” halunnutkaan :D Muistelisin kokeneeni meikkipohjan suhteellisen kestävänä, tosin nyt on kyllä pakko joku päivä tehdä pohjatyöt tällä meikkipuuterilla jotta saan muistikuvat terävöitettyä, sen verran aikaa on kuitenkin kulunut aktiivisista Zuii-meikkipuuteriajoista :D Itse koin, että omalla ihollani toimi silloin parhaiten meikkipuuterin alla sellainen nahkea, aavistuksen tahmainen kosteuttaja, mattapintaiselle iholle meikkipuuteri jotenkin jäi todella jauhomaiseksi? Mutta tämä ja Zuiin poskipuna ovat suosikkini Zuiin tuotteista, valitettavasti ne perinteiset huulipunat eivät toimi mun huulilla lainkaan :P Uusiin huulipunalaatuihin en ole vielä tutustunut, kovasti ne houkuttaisivat kyllä :)

    • 10.1

      Sanni sanoo

      Minä olen kokeillut Zuiin meikkipuuterin alla vaikka minkälaista kosteutusta ja primeria, ja aina vain jää hieman jauhoisen näköiseksi… :/ Täytyy vielä testata uudelleen kesällä, kun ihon kosteustasapaino on ihanteellisimmillaan. Kesäisin ei kyllä juuri mitään saa näyttämään kuivalta mun iholla :D

  11. 11

    janette sanoo

    Tuossa viimeisessähän kuvassa on tosi kaunis terve kuulto. Ei ollenkaan rasvaisen kiiltävä. Vaan hieman kiiltävä, mutta mun mielestä iho saakin kiiltää tuon verran. En itse tykkää mattapintaisuudesta…

  12. 12

    Jenni sanoo

    Mulla Zuiin meikkipuuteri näyttää päivän jälkeen samalta, valitettavasti Idunin pohja on myös kuin diskopallo… Mineraalipohja olisi muuten tosi hyvä mutta pitäisi löytää vähemmän hohtava versio kuin Idun eikä mulla ole kokemuksia toisista mineraalipohjista. Lily Loloa tai Flowta olin ajatellut.

    • 12.1

      Sanni sanoo

      Lolo ja Flow ovat semimattoja, en kutsuisi niitä Iduniin ja Zuiihin verrattuna lainkaan hohtaviksi :)

  13. 13

    Hanna sanoo

    Hei! Harva täältä on päässyt varmaan kokeilemaan Fedora Mineralsia. Sitä myydään Norjan Vitus apteekki ketjuissa ja se on Jane Iredalen kehittämä ”halpisversio” omasta linjastaan. Tykkäsin kovasti, olen käyttänyt JI merkkiä pitkään. Valikoima ei ole yhtä laaja, tietenkään, mutta melkein puolet halvempaa ja tuotteet ovat oikein miellyttäviä. Puristepohja on sävyltään ihan sama ja tuntuu samanlaiselta kuin kallis versio, kallis kuitenkin viimeisen päälle hiottu ja täytyy himpun verran vähemmän kerrostaa, kuin halpisversiota. Tässä kuitenkin vinkki JI faneille. Hamstrasin itse kolme puristepohjaa, kosteussuihkeen, poskipunan ja ripsivärin ja tykkään kaikista melkein yhtä paljon kuin sika hintaisesta Iredalesta :D
    http://www.vitusapotek.no/Merker/Fedora-Minerals/

    • 13.1

      Sanni sanoo

      se on Jane Iredalen kehittämä ”halpisversio” omasta linjastaan.

      Kiinnostavaa. :) En ole tuosta kuullutkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.