Testissä Nafha

Laitetaanpas tähän väliin yksi kosmetiikkajuttu ja palataan Kuopioon taas illemmalla. :)

Nafha on ranskalaista, Ecocert-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Merkin perustivat Guy Boulanger ja Carole Gancia vuonna 2006 inspiroiduttuaan Marokon vierailuillaan itämaisista kauneusrituaaleista. ’Nafha’ on arabiaa ja tarkoittaa ’hengitystä’ ja ’olennaista’.

Tällainen perusteellinen tyyppi kun olen, niin jäin vähän kaipaamaan Nafhan sivuilta tietoa siitä, millä lailla nämä marokkolaiset kauneusperinteet näkyvät Nafhan tuotteissa. Sivuilla vain kerrotaan mistä inspiraatio on haettu, sen kummemmin avaamatta, miten vaikutteet näkyvät tuotteiden koostumuksissa. Valtaosassa tuotteista on ”Marokon kultana” tunnettua arganöljyä, mutta tämä ainesosa ei tee sarjasta mitenkään omaleimaisen ”itämaista”. Arganöljy on tänä päivänä yksi suosituimmista kosmetiikassa käytetyistä ainesosista ja sitä voi löytää kaikenlaisista tuotteista markettibrändien hiusseerumeista luksuskylpylöiden hoitolasarjoihin.

Nafha_tuotteet

Nafha on laajuudeltaan pieni sarja. Tuotteita ei ole tarjolla eri ihotyypeille, vaan sarja koostuu nimensä mukaisesti muutamista ’olennaisista’ perustuotteista, joita yhdistelemällä voi luoda erilaisia cocktaileita. Muista blogeista olen lukenut, että sarjaa markkinoidaan herkälle iholle sopivana, mutta tuotteiden incit alkoholeineen ja hajusteineen eivät tue tätä lupausta (puhtaat öljyt poislukien). Katja Kokon blogista löysin tapauksen, jossa Nafhan voiteet ja puhdistusemulsio olivat saaneet superherkän ja atoopisen ihon ärtymään totaalisesti.

Joku voisi nyt pitää tätä alustusta merkkinä siitä, että Sanni ei tainnut oikein tykätä Nafhasta. Ei suinkaan, testituotteista löytyi yksi todellinen lempparikin, mutta myönnän, että minulle jää vähän epämääräinen kuva brändistä ja heidän ”nichestään” kokonaisuutena.

Blogeista voi lukea Nafhan maahantuojan tuote-esittelysivuilta kopsattuja ilmaisuja kuten ”raaka-aineet ovat tarkoin tutkittuja ja tuotteisiin on valittu vain parhaita mahdollisia kasveja, kasviöljyjä, sekä eteerisiä öljyjä. Monissa NAFHA-tuotteissa käytetään innovatiivisia ja harvinaisia raaka-aineita” – mutta mitä nämä lauseet oikeasti tarkoittavat ja eroaako Nafha lopulta tällä pohjalla muista laadukkaista luonnonkosmetiikkasarjoista? Kaikkien EU:n alueella myytävien kosmetiikkasarjojen (niin luonnon- kuin normaalin) raaka-aineet ovat ”tarkoin tutkittuja” ja totta kai jokainen merkki korostaa ainesosiensa olevan ”parhjaista kasveista ja öljyistä”. Mitä harvinaisuuteen ja innovatiivisuuteen tulee, vaikka en mikään kosmetiikan kemisti ole, niin sen verran on tullut inci-listoja luettua etten löydä Nafhan ainesosalistoista muuta harvemmin käytettyä ainesosaa kuin kaktusviikunaöljyn.

Nafha_tuotevalikoima_

Käyttövinkkejä:

Tehohoito juonteille ja rypyille – sekoita Intemporel-voidetta + silmän- ja huultenympärysvoidetta

Kuivalle iholle – sekoita kosteuttavaa päivävoidetta + arganöljyä

Kuuri kuivalle ja väsyneelle iholle – viikon ajan rauhoittavaa kasvonaamiota yövoiteen tilalla

Auringossa palaneen ihon hoitoon – paksu kerros kosteuttavaa päivävoidetta

Nafha_

 

Nafhasta muodostuu vaikutelma ihan mukavana, miellyttävä- ja kevytkoostumuksellisena sarjana, mutta en löydä siitä mitään selkeästi erilaista tai omintakeista juttua mikä erottaisi sen ratkaisevasti kilpailijoistaan. Tuotteiden hinnat ovat välillä 17,90 € – 36,60 €.

Mitä herkkään ihoon tulee – markkinoilla on myös luonnonkosmetiikkasarjoja joilla on oikeasti hajusteettomia ja alkoholittomia koostumuksia.

Sain maahantuojalta kokeiltavaksi kolme omavalintaista tuotetta. Vaahtoavaa putsaria kun ei valikoimasta löydy, niin valitsin vain voiteita.

idNafha_IMG_5180

Nafha Crème de Jour eli Kosteuttava Päivävoide

Koostumukseltaan erittäin ohut, silkkinen, nopeasti imeytyvä emulsio. Tuoksusta tuli minulle ensin mieleen karvasmanteli, mutta tuotteessa ei ole lainkaan mantelia. Joka tapauksessa tyypillisen luonnonkosmetiikkamainen tuoksu, mutta ei vahvasti eteeris-öljymäinen.

Vaikka tuoksu ei ole ihan suosikki, ihastuin voiteeseen niin, että en ole malttanut lopettaa sen käyttöä vaikka otin Kuopioon mukaan seuraavan testisatsinkin (Exuviancea). Nafhan silkkinen koostumus on niin paljon mieleeni, että juuri nyt ei tekisi yhtään mieli siirtyä seuraavaan testattavaan. Tätä tämä kosmetiikkablogin pitäminen on…! ^_^ Ei voi jäädä käyttämään lemppareita jos haluaa tuottaa tuotearvosteluja…

Voide on todella ohutta mutta samalla hyvin kosteuttavan tuntuista. Inciä tutkimalla voikin hieman ymmärtää, mistä sen lähes puuterinen ihofiilis johtuu. Kasviöljyistä kuvittelisi aina, että öljy = rasvaista, mutta öljylaatuja on monenlaisia. Nafhan Crème de Jourin incissä nopeasti imeytyvää, ei-tahmaista koostumusta rakentavat mm. tylsiltä kuulostavat ainesosat (niissä ei ole houkuttavia kasvinnimiä ;)) dicaprylyl ether ja myristyl myristate sekä kombo arachidyl alcohol – behenyl alcohol – arachidyl glucoside, joka samalla kosteuttaa mutta pitää ihon pinnan mattaisena. Nämä alkoholit eivät kuivata vaan ovat pehmentäviä rasva-alkoholeja. Kaikki ovat kasvipohjaisia.

Inci: aqua (Water), Aloe Barbadensis Leaf Juice, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Glycerin, Alcohol, Arachidyl Alcohol, Dicaprylyl Ether, Argania Spinosa Kernel Oil, Myristyl Myristate, Behenyl  Alcohol, Salvia Officinalis (Sage) Water, Squalane, Glyceryl Stearate, Arachidyl Glucoside, Benzyl Alcohol,  Opuntia Ficus-Indica Extract, Cera Alba (Beeswax), Pongamia Glabra Seed Oil, Prunus Armeniaca (Apricot) Kernel Oil, Bisabolol, Tocopherol, Levulinic Acid, Undecylenoyl Glycine, Camellia Sinensis Leaf Extract, Althaea Officinalis Root Extract, Parfum (Fragrance), Xanthan Gum, Sodium Levulinate, Dehydroacetic Acid, Palmitoyl Grape Seed Extract, Sodium Hyaluronate, Sodium Hydroxide, Bambusa Arundinacea Stem Extract, Rosa Centifolia Flower Extract, Sodium Citrate, Limonene, Linalool, Citronellol, Geraniol

Merkkasin punaisella potentiaaliset ärsyttäjät eli hajusteet sekä kuivattavat alkoholt. Merkkasin sinisellä ne ainesosat jotka ovat itselleni erityisen mieleisiä. Aloe rauhoittaa ja kosteuttaa, skvalaani ja hyaluronihappo kuuluvat tunnetusti erinomaisiin kosteuttajiin, argan- ja kaktusviikunaöljy pehmentävät ja toimivat antiosidantteina, karanjaöljy (pongamia glabra) tuo luontaista UV-suojaa, bisabolol rauhoittaa ja teeuute on tehokas antioksidantti. Kuten olen aiemmin todennut, en välttele alkoholia ihonhototuotteissani. Jos on kaksi yhtä miellyttävää tuotetta mistä valita, otan alkoholittoman, mutta en sylje ’holillisenkaan päälle.

Nafha_IMG_5182

Nafha Silmän- ja huultenympärysvoide

Tästä tuotteesta minulla ei ole paljonkaan sanottavaa. Koostumus on geelifluidimainen, ja vaikkakin ihan miellyttävä, niin ei tarpeeksi ”jämäkkä” minun makuuni. Olen etenkin nyt iän ja juonteiden karttuessa mieltynyt hieman täyteläisempiin koostumuksiin, ja tykkään siitä, että sy-voidetta jää alueelle kunnolla. Kokemusta on vaikea selittää, mutta monet koostumukset ovat niin vesimäisiä, että kun iholle laittaa pikkuruisimmankin pisaran, se leviää kauttaaltaan sy-iholta jonnekin ohimoon saakka, jättäen välittömälle silmänympärysalueelle tunteen, että ”Jäikös tähän nyt ylipäätään mitään kerrosta suojaamaan, pehmentämään ja kosteuttamaan..?” En tiedä saako joku kiinni siitä mitä tarkoitan.

(Pakko livauttaa tähän väliin että tämän hetkinen ehdoton suosikkihoitotuotteeni silmänympäryksille on Laveran Cranberry & Argan Wrinkle Smoother, jonka koostumus on samalla geelimäinen mutta täyteläinen, ei tahmaa, ei kiillä, ja pehmentää & kosteuttaa sy-ihon ihan tajuttoman hyvin! Ensin olin ihan että njaa, ihan ok tuote, mutta sitten tajusin rakastuneeni tuotteeseen enkä tällä hetkellä halua muuta käyttääkään.)

Nafhan Silmän- ja huultenympärysvoide lupaa kiinteyttää, mutta en osaa ottaa kantaa lupauksen täyttymiseen. Ainesosaluettelosta löytyy samoja aineita kuin päivävoiteestakin, mukaan lukien alkoholia ja hajusteita.

Nafha_IMG_5184

Nafha Vartaloemulsio

Tässäpä meillä ooooohuen ohut, vesimäinen vartalon kosteuttaja! Siis todella ohut, näin nestemäistä vartaloemulsiota en muista aiemmin kohdanneeni. Fiilis on silkkinen ja etten sanoisi jopa ylellinen, mutta kosteustehot eivät riitä minulle. Voide katoaa ihoon saman tien ja ihon pinta pysyy kosteutetun tuntuisena vain joitain tunteja. Minullahan on vartalon ja kasvojen iho ”eri paria”, eli vartalo on kuivempi kuin kasvot. Tarvitsen kropalle huomattavasti täyteläisemmän kosteustuotteen kuin kasvoille.

Voiteessa ei ole yhtä paljon alkoholia kuin kahdessa muussa testituotteessani. Kuivattavin alkoholi (etanoli) puuttuu kokonaan, incissä on vain benytsyylialkoholia.

Uskoisin, että Nafhan ”vartalomaitoon” ihastuvat ne, joiden iholla ei ole juuri lainkaan kuivuutta, ja jotka käyttävät vartalovoidetta lähinnä vain suihkun jälkeen korvatakseen ihon suihkun aikana menettämän kosteuden. Näillä ihmisillä iho siis saattaa hieman kiristää peseytymisen jälkeen, mutta iho ei muuten koskaan hilseile tai tunnu epämukavalta. Tällöin nopeasti imeytyvä, vähärasvainen ja silkkinen vartalovoidelaatu on varmasti onnen omiaan.

Minun ihoni on aina valkoisilla ”suomuilla” jos en rasvaa sitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä kuva on vuodelta 2013, mutta tältä ihoni näyttää iltaisin kun olen aamulla voidellut sen Nafhan vartaloemulsiolla.

*

Nafhan tuotteita on saanut Suomesta nyt vuoden verran.

Onko lukijoiden joukossa Nafhaan tutustuneita? Millaisia kokemuksia teillä on sarjasta?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mulla on näitä tuotteita kanssa ollut/on testissä. Kuorinnasta tykkäsin todella paljon. Vähän samoilla linjoilla olen sun kanssa tuosta sy-huuli voiteesta, sen kanssa testaaminen jatkuu vielä.

  2. 2

    sanoo

    Huh huh mikä ”mainospalkki” Indidaysillä! :O Varmaan ihan turha sulle siitä valittaa, mutta jospa saisit viestiä eteenpäin, että tuollainen on ihan järjetöntä. Tuosta mustasta yläpalkista vain tuli joku puolen ruutua täyttävä ”youtubevideomainen” kuva, josta lähti käyntiin jokin video. En itse asiassa edes tiedä mitä se mainosti, jotain actionia siinä oli, olisko ollut joku leffa tai peli? Ei tullut seurattua kun yritin epätoivoisesti päästä siitä eroon sotkemasta musiikkiani ja bloginlukemistani.. Eikä missään edes ollut mitään ruksia millä siitä olisi päässyt eroon! Se seurasi koko ajan kaikkialle, toisin sanoen en pystynyt lukemaan blogiasi lainkaan, kun ruudun täytti tämä raivostuttava mainos! Piti refreshata koko sivu, että pääsin blogin kimppuun. Kuka pösilö tämmöisiä mainoksia edes tekee? :D

  3. 3

    Tiltu sanoo

    Mulla on kaktusviikuna- ja arganöljy-roll-onit ja ilmeisesti tuo sama päivävoide kuin Sannilla. Oon voiteen kohdalla tuon arsyttävyyden atooppisella ihollani huomannut. Nuo öljy roll-onit on käteviä kynsinauhoille. Kasvojen iholla en ole juuri mitään vaikutusta huomannut.

  4. 4

    sanoo

    Mulla oli testissä joitain NAFHA-tuotteita viime kesänä, jolloin kirjoittelin niistä blogissani. Mun suosikki oli myös tuo Kosteuttava päivävoide, joka on ihan loistava meikin alla :) Sarjan naamiosta tykkään myös! Tuo vartalovoide on kyllä aika kevyt, talvella ei riitä munkaan iholle. Ihan hyvä kuva jäi NAFHAsta kokonaisuudessaan, mutta ei ole mulle niitä luonnonskosmetiikkasarjoja, jotka jättää hurjia ooh-elämyksiä. Tuo Päivävoide on kuitenkin löytö ja ehkä parasta antia NAFHAlta!

  5. 5

    sanoo

    Hehee, mulla on hoitolassa Nafha toisena sarjana ja oon ihan rakastunu siihen. Sopii erittäin hyvin mun iholle (pintakuiva sekaiho joka ärtyy helposti) ja on kyllä rauhottanu mun ihoa. Vartalovoidetta en oo sen kummemmin kokeillu. Niin ja kasvovoiteet ei ihan riitä pahimmilla talvipakkasilla, mutta tykkään niistä meikin alla kun iho jää niiden jäljiltä sileäksi. :)

  6. 6

    Elina sanoo

    Harmi ettet saanut testiin mukaan kuorintaa ja kosteuttavaa naamiota :) Molemmat ”jatkoon”- tuotteita, eli päätynevät ostoskoriin toistekin. Jopa Kanebo-Lancome-akselilla viihtyvä äitini tykkäsi ;)

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Harmi ettet saanut testiin mukaan kuorintaa ja kosteuttavaa naamiota :)

      Sain itse valita tuotteet joten olisin saanut halutessani :) Naamioista en ole henkilökohtaisesti juuri kiinnostunut (en käytä naamioita), enkä oikein savi-pohjaisista kuorinnoistakaan. Siksi en pyytänyt niitä.

  7. 7

    sanoo

    Mulla on käytössä tuo sy-voide ja aika samoilla linjoilla olen sen suhteen. Koostumus on liian juoksevaa. Toisaalta olen kokenut, että kosteustehot ovat siinä minulle riittäneet. Vaihdoin alun perin kuivien silmänympärysten vuoksi edellisen sy-voiteeni Nafhaan ja kuivuuden se on onnistunut pitämään poissa. Tuotteena tuo on kuitenkin jotenkin tylsä.

  8. 8

    NG sanoo

    Kiitos linkityksestä tuohon atopia-kokeiluun, hyvä on tosiaan painottaa, ettei joka ainut luonnonkosmetiikan tuote ole sopiva atooppiselle iholle.. Toki sarjat ovat kehittyneet siitä, kun itse kärvistelin tuonkaltaisessa helvetissä (kudosnesteitä tihkuva halkeileva, kiristävä nahka, need I say more…).. Mutta todella arvokas huomio, että ohut, kosteutta sitova seerumi ja sen päälle vasta öljypitoinen tuote on tehokas yhdistelmä!

    En ole tästä mainitsemastasi sarjasta perillä, mutta niin totta noiden mainoslauseiden samankaltaisuus… samaa toistetaan joka ainoassa sarjassa, lähestulkoon…!
    (mitä mainonnan ammattilaiset voisivat kehitellä, mitä ei ole moneen kertaan sanottu…?)

  9. 9

    Cadoe sanoo

    Tämä ei liity kyseiseen sarjaan, mutta kasvovoiteisiin kuitenkin. Ostin jo aikaa sitten hehkuttamasi TBS:n Nutriganics sarjan seerumin ja tykästyin siihen kovasti. Kiitoksia vaan jälleen hyvästä vinkistä! Lopulta puteli kului loppuun ja tänään menin liikkeeseen uutta ostamaan. En kuitenkaan löytänyt seerumia, vaikka muita sarjan tuotteita olikin. Myyjän mukaan seerumi on lopetettu! Tyypillistä tuuria minulle…

    Kotona kävin vielä TBS:n nettisivuilla ja löysin tuotteen, mutten mitään mainintaa poistumisesta tms. Onko sinulla mitään tietoa siitä? Pitääkö lähteä kiertämään muita liikkeitä, jos jostain löytyisi. Nettikaupasta ei vaan viitsisi tilata, kun postimaksu oli alkaen 6 € toimitustavasta riippuen.

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Moi Cadoe! Minäkin olen huomannut Smoothing Serumin kadonneen TBS-myymälöistä (tai ainakin niistä joissa olen käynyt, + laivalta), ja nyt saman sarjan Drops of Youth -seerumi on ollut alennuksessa, eli sekin varmaan poistuu (sitä ei näköjään enää näy netissäkään). Kyllä, tämä on niin tyypillistä tuuria… :/ Arvioni mukaan varmaankin 80% suosikeiksini muodostuneista tuotteista katoaa markkinoilta löytöäni seuraavien parin vuoden aikana.

      Ehkäpä koko Nutriganics-linjaa ollaan lopettamassa..? Mm. Kiehl’s, Korres ja Bottega Verde lopettivat nekin sertifioidut luonnonkosmetiikkalinjansa.

  10. 10

    Jonttu sanoo

    Kiitos tuosta Laveran silmänympärysvoide -vinkistä! Tulee tarpeeseen, kun nuo silmänympärykset käpristyvät kovaa kyytiä. Osaisitko muuten verrata tuota Laveran silmänympärysvoidetta Kiehl’sin Creamy Eye Treatmentiin? Tuo Creamy on varmaan ainakin rasvaisempaa, onko?

    • 10.1

      Jonttu sanoo

      Juuri muuten tätä ajoin takaa, kun toivoin postausta ultimate-suosikkituotteistasi, että siis nostat esiin tämän hetken ykköset joka kategoriasta (esim. seerumi, silmänympärysvoide, shampoo jne.). Tällaisesta listasta voi nimittäin parhaassa tapauksessa tehdä huippulöytöjä, jos tuote vain sopii itsellekin.

    • 10.2

      Sanni sanoo

      Creamy on todella eri tuntuinen, siinähän on yksi erikoisimpia koostumuksia mihin olen törmännyt. Se on samalla vetinen ja rasvainen. Creamy jättää minun ihoni pinnan kiiltäväksi ja hieman tahmeaksi, toisin kuin Cranberry & Argan. Sopii siis paremmin yökäyttöön.

  11. 11

    sanna sanoo

    Oi, puit sanoiksi tämän päivävoiteen fiiliksen… puuterimainen. Jostain olen saanut testerin ja nyt pistin kiristävälle iltahipiälle. Taivaallinen levittyvyys ja ihanan tuntuinen iholla. Testasit varmaan mineraalipohjan kanssa? Miten levittyi ja vaikuttiko pysyvyyteen? Ja osaisitko vinkata, ketkä myyvät Nafhaa Suomessa? En ole kiinnittänyt huomiota..

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Moi Sanna! Nafhaa myy ainakin Biodelly, muita jälleenmyyjiä voi kysellä Nafhan maahantuojalta.

      Testasit varmaan mineraalipohjan kanssa? Miten levittyi ja vaikuttiko pysyvyyteen?

      Minulla kaikki voiteet toimivat yhtä hyvin mineraalipohjan alla. :) Tahmeakoostumuksisia voiteita en tietysti edes yritä laittaa meikin alle Nafhan voide on niin ohut että luo mitä ihanteellisimman pohjan meikille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.