Tapaus Rhodos

Rodos. Rhodos. Tai Roodos. Miten vain haluatte.

Myönnän, että minulla oli Rhodosta kohtaan hieman ennakkoasennetta, eikä paikka ole koskaan kuulunut niiden Kreikan saarten joukkoon, jotka erityisesti vetävät minua puoleensa. En todennäköisesti olisi tullut Rhodokselle elleivät laivayhteydet seuraaville saarille olisi sitä vaatineet.

Asenteeni oli perusteltu, ja Rhodos Town osoittautui juuri sellaiseksi Suomen etäsaarekkeeksi kuin olin arvellutkin. Vaikka on jo lokakuu ja ollaan kaukana vilkkaimmasta sesongista, on Rhodos edelleen suomalaisten turistien kansoittama. Osa saaren suomalaisista toki asuu täällä pysyvästi eikä vain pelkästään turisteile. Mutta totuus on se, että täällä saattaa unohtaa olevansa Kreikassa. Yhtään liioittelematta joka toinen vastaantulija etenkin New Townin puolella on suomalainen, ja kuulen suomea jopa hotellihuoneeseeni kadulta ja viereisen talon parvekkeilta.

Olen pahoillani, Rhodos, mutta täältä haluan  eteenpäin. Ja nopeasti.

Älkää ymmärtäkö väärin. Täällä on kaunista ja viihtyisää, ja kaupunki on sen verran suuri (40 000 asukasta) että joukkoon mahtuu toki aimo annos paikallisväestöäkin eikä tämä ole mikään pelkästään turisteja varten rakennettu lomakeskus. Ja kaltaiselleni antiikin nähtävyyksistä kiinnostuneille saarella on paljon nähtävää.

Mutta. Makuja on monia, ja minä pidän enemmän niistä vähemmän kaupallisista Kreikan saarista. Haluan pystyä kulkemaan katuja kuulematta tervehdyksiä omalla kielelläni. Ja olen iloinen, jos en joka korttelissa kompastu turistirihkamakauppoihin. Ne ovat rumia. Hyvin rumia. Etenkin kun niitä näkee jossain erityisen historiallisessa ympäristössä. Kontrasti esimerkiksi Rhodoksen kuvauksellisen vanhan kaupungin ja sen muutamat kadut vallanneen ”krääsä-disneylandian” välillä on aika kamala.

Onneksi kulttuuriperintönä suojellusta vanhasta kaupungista löytyy myös rihkamavapaita alueita. Nämä kuvat ovat sieltä (lukuunottamatta Suleiman moskeijaa, se on turistikadulta päin kuvattu).

Kaunista.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

Ja kai se on lyötävä pöytään todistusaineistoa omasta autenttisesta suomituristielämyksestäni. Olihan se tämäkin vain koettava. ^_^

Dannyn keikalla oli muuten oikeasti hauskaa. Danny rokkaa! :)

.

Tänään matkani jatkuu Symin pienelle saarelle, jota pidetään yhtenä Kreikan kauneimmista. Odotukset ovat korkealla..!

Itse asiassa käytin melkein kaksi päivää sen pähkäilyyn, mille saarelle lopulta jatkaisin Rhodokselta. Täältä on niin hyvät yhteydet monille eri saarille. Olin jopa lähdössä pikkuiselle Kastelorizolle joka on Kreikan saarista kaikkein kaukaisin ja syrjäisin.

Lopulta kuitenkin näiden muiden saarten väliset yhteydet ratkaisivat reittini – noudatan alkuperäistä suunnitelmaa. Pienempien saarten välillä yhteyksiä ei ole päivittäin, ja osan välillä ei ollenkaan. Nisyros, Kastelorizo ja Astypalaia olisivat kovasti kiehtoneet minua, mutta vierailu niillä olisi venyttänyt saaristoaikaani vähintään viikolla, melkein kahdella. Ja tarkoitus olisi kuitenkin ehtiä tällä reissulla muihinkin maihin, niin ihanaa kuin täällä Kreikassa onkin…. <3

. . .

Muuten – olisi kiva kuulla teidän kokemuksianne Rhodoksesta. Luulen, että monikin lukija on täällä käynyt. Miten muuten itse suhtaudutte suomalaisuuden näkymiseen lomakohteessanne…? Osalle turisteja suomenkieliset ravintolamenut, suomea puhuvat työntekijät ja joka-aamuinen Iltalehti lähikioskissa luovat turvallisuuden tunnetta ja varmistavat viihtyvyyden. Toisille taas se on vaivaannuttavaa. Ymmärrän kyllä näitä ”lihapullat-ja-muusi” -turisteja oikein hyvin enkä millään lailla väheksy tällä lailla lomaansa viettäviä, vaikka itse en heihin kuulukaan.

Mutta nyt – aamukahville! :)

Kommentit
  1. 1

    Nimetön sanoo

    Saisiko välillä kuvia ilman tuota miniatyyriefektiä. Se käy pidemmän päälle vähän ahdistavaksi…

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Minusta tuo on aika tarpeeton kommentti. Annahan nyt minun julkaista sellaisia kuvia jotka itseäni ilahduttavat. Jos nyt olenkin ihastunut tähän kuvausmoodiin niin säälittele asiaa mieluummin itseksesi kuin tulet tänne jättämään kommenttia jonka tiedät pahoittavan toisen mielen.

      • 1.1.1

        Nimetön sanoo

        Tarkoitus ei ollut pahoittaa mieltäsi, anteeksi. Maisemat ja talot matkoillasi olisivat kovin kauniita nauttia myös ruudun täällä puolen. Haluaisin nähdä niitä ilman blurreja reunoja, jotka ainakin minulla ottavat suurissa määrin jotenkin silmiin. Tuntuu että ei näe kunnolla.

        Mutta kuvaile toki miten tykkäät, minä katselen Kreikkakuvani sitten jossakin muualla…

          • 1.1.1.1.1

            Jenny sanoo

            Moikka, olen itsekin jo muutamien postausten ajan meinannut kommentoida näitä miniatyyriefektikuvia. Minunkin mielestäni niitä on ollut vähän liiaksi ja eivät tee oikeutta joka kuvalle. Omaankin silmääni ne näyttävät jotenkin häiritsevältä.

            Ja minusta tuo ensimmäinen kommentti ei ollut mitenkään tarpeeton, eikö kuitenkin ole tärkeää, että lukijasi nauttivat blogisi lukemisesta ja katselusta, koska en usko että teet tätä blogia vain itsellesi. Itse varmasti ainakin olisin kiitollinen palautteesta, enkä ottaisi noin nokkiini moisesta kommentista. Palautettakin voi ottaa vastaan monella tavalla… Minusta tuo oli aika omituinen tapa suhtautua lukijan kommenttiin.

            • 1.1.1.1.1.1

              Mirri sanoo

              ”eikö kuitenkin ole tärkeää, että lukijasi nauttivat blogisi lukemisesta ja katselusta”

              Tulitko ollenkaan ajatelleeksi sitä, että täällä on aika monia, jotka nauttivat nimenomaan tästä kuvamoodista. Jos olet lueskellut kommentteja, niin olet varmaan huomannut, että monet tykkäävät efektistä. Kaikkia ei voi miellyttää, ja sen vuoksi asiat kannattaakin tehdä sen mukaan mikä itseä ilahduttaa.

              Koko kuva-asia on mennyt vähän jankuttamiseksi kommenttiboksissa, mikä on minusta aika omituinen tapa suhtautua bloggarin selvästi ilmaisemaan ja perustelemaan kantaan kuvien suhteen.

            • 1.1.1.1.1.2

              Etusormi sanoo

              Mielestäni taas juuri hyvä tapa suhtautua tuollaisiin kommentteihin. Toivottavasti ymmärrät, että bloggaaja tekee tätä ihan omaksi ilokseen. Hän ei ole vastuussa lukijoilleen eikä hän saa tästä mitään korvausta. Meille lukijoille tämä on mahtavaa luksusta, että kirjoittaja (ja kuvaaja) haluaa jakaa ajatuksiaan ja elämäänsä muille. On siis vain ja ainoastaan hänen asiansa miten ja mistä hän haluaa kirjoittaa tai kuvata. Toki kanava on interaktiivinen ja jonkinlaista vuorovaikutusta haluaa varmasti bloggaajakin mutta lukijoilla ei mielestäni ole mitään oikeutta vaatia, rajoittaa tai asettaa toiveita ellei niitä erikseen pyydetä. Sanni osaa varmasti vastata itsekin, käy vain vähän ottasuonen päälle joskus se ”vastuu” minkä jotkut lukijat tuntuvat bloggaajille langettavan. Laitetaan vielä hymiö loppuun, jotta muiden otsasuonet voisivat vähän paremmin :)

              • 1.1.1.1.1.2.1

                Jenny sanoo

                Toki, blogaaja saa kirjoittaa ja laittaa blogiinsa millaisia kuvia tahansa, enkä mielesätni mitenkään vaatinut tai rajoittanut yhtään mitään. Kerroin vain mielipiteeni ja mielestäni sen pitäisi olla ihan ok. Tämä on kuitenkin julkinen blogi ja jos ei pysty vastaanottamaan ehkä hieman kritisoivaa palautetta blogistaan, ei kannattaisi varmaan pitää julkista blogia. Mielestäni kukaan ei ole mitenkään pahansuovasti tätä asiaa kommentoinut vaan ihan asiallisesti ilmaissut mielipiteensä tästä nyt lähiaikoina niin paljon käytetystä kuvaefektistä, eikä sitä pitäisi ottaa mitenkään henkilökohtaisesti.

        • 1.1.1.2

          Joo sanoo

          Minuakin harmittaa kun kuvat ovat tuollaisia… :( Näyttävät niin epäaidoilta.
          Enkä minäkään halua mieltäsi pahoittaa mutta ajattelin vain kertoa mielipiteeni.

  2. 2

    so last season sanoo

    Toi suomalaisten turistien dissaaminen on niin vuotta 2001. Heti kun ihmiset matkustaa omatoimisesti, niin heti kihahtaa hattuun ja ollaan niin travellaajaa että. Matkusta vähän enemmän ja asu ulkomailla, niin toi asenne kyllä unohtuu. Alkaa sitten myös lihapullat maistumaan. Asuthan sinäkin Suomessa suomalaisten kanssa ja Kreikka nyt ei tosiaan ole mitään maapallon kartoittamatonta aluetta :D

    Maailma on nykyään niin pieni, ettei löydy paikkaa missä ei suomalainen tai turisti olisi käynyt. Turisteilusta nauttiminen sallittakoon siis kaikille, myös suomalaisille.

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Tuotanoin… luitkohan tekstini loppuun? :) Kirjoitin ymmärtäväni suomituristeja oikein hyvin. En todellakaan dissannut heitä. On jokaisen oma valinta, millaiseen kohteeseen haluaa matkustaa. Jollekulle suomenkielinen ympäristö takaa ihanan loman, toiselle joku muu paikka. Halusin vain kertoa, että itse en pidä ”pikku-Suomesta” omilla reissuillani, mikä ei suinkaan tarkoita että se olisi yleisesti jotenkin tuomittava tai halveksuttava lomamuoto. Ja mä olen kyllä kaukana mistään travellaajasta. ;)

    • 2.2

      Henna sanoo

      En ymmärrä kommenttiasi ”so last season”. Asenne? Nyt ei ole kyse asenteesta, vaan siitä, että kulttuuri halutaan kokea aidosti, eikä Dannylla ja lihapullilla höystettynä…. Matkustamisen idea on näkemyksien avartuminen, joten minä ainakin myönnän vihaavani suomalaisten kansoittamia lomakohteita – liiat suomalaiset pilaavat lomatunnelman.
      Ja juu juu maailma on pieni, mutta eikö sinua muka ärsytä, jos ulkomailla et saa mitään otetta paikalliseen kulttuuriin, vaan teet ja näät samoja asioita kuin koti- Suomessa…

  3. 3

    sanoo

    Olin itseasiassa kesäkuussa siipan kanssa pienellä Euroopankierroksella (Bergamo-Rodos-Düsseldorf) ja jaan kyllä sataprosenttisesti fiiliksesi Rodoksesta. Itsekin pidin paikasta jollain tapaa ja historiallisia paikkoja oli kiva käydä tutkailemassa, mutta tunnen pientä ahdistusta väenpaljoudesta, ja etenkin suomalaispaljoudesta ulkomailla. En tiedä mikä siinä on, tunnen jotain ihmeellistä myötähäpeää muita suomalaisia kohtaan, kuulostaa varmasti hölmöltä ja sitä se luultavimmin onkin.

    On hassua nähdä kuvissa samoja paikkoja, mitä itse muutamia kuukausia sitten katselin ja kuvailin. Ja joita pitkin kävelin :). Kesäkuussa oli muuten ihan järkyttävästi turisteja, piti välillä oikein paeta ihmismassoja jos halusi rauhassa kulkea ja ihmetellä. Siippani oli käynyt 10v aiemmin Rodoksella, ja meininki kuulemma ihan sama nykyäänkin.

    Mietittiin muuten tuolloin Symin ja (sen hemmetin..!) Perhoslaakson välillä, kumpaa käydään katsomassa.. No, mentiin Perhoslaaksoon ja vaikka siellä kaunista olikin ja jonkun verran niitä perhosia, niin ei oikein napannut. Koko ajan piti väistellä muita turisteja ja loppujen lopuksi alkoi tuntumaan siltä, että loputon kävelyreitti näytti kauttaaltaan samanlaiselta. Vieläkin vähän harmittaa, ettei tullut valittua Symin saarta :/.

    Rodokselta lennettiin tosiaan Düsseldorfiin, josta tykkäsinkin lopulta niin paljon, että sinne voisi jopa palata. Rodokselle ehkä ei koskaan :D.

    Oli muuten ensimmäinen kerta, kun kommentoin näitä matkailuseikkailujasi, joten täytyy samaan syssyyn sanoa, että moneen otteeseen on tullut haikea fiilis ja kaukokaipuu jonnekin… Ehkäpä joskus miekin uskallan ja pystyn lähtemään vähän pidempään reissuun itsekseni.(Tai jos en, niin ehkäpä siipan tai ystävän kanssa)

  4. 4

    Rahien sanoo

    Erehdyin kerran poikaystävän kanssa viikon äkkilähdölle ja no… Olen täsmälleen samaa mieltä :D Vanha kaupunki oli ihan ok, ja vuokra-autolla kävimme mm. löytöeläinkodissa ja perhoslaaksossa, mutta ei siihen koko viikkoa olisi tarvittu. Summa summarum, kyllä tuolla pari päivää voi viettää kärsimättä, mutta miksi ihmeessä kun maailma on täynnä niin paljon kiintoisampiakin paikkoja!

  5. 5

    sus sanoo

    Itse rakastuin Rodokseen! Oltiin siellä puolisentoista vuotta sitten häämatkalla ja se oli just semmonen paikka, missä häämatka kuuluikin viettää:) Sai löhöillä rannalla, kiertää turistikrääsäkojuja (jotka vaan kuuluu matkustelemiseen!) ja tehdä trippejä rodoksen kaupunkia kauemmaksi.

    Jos tietää, että se on turistikohde ja menee sinne, ei mielestäni voi valittaa siitä miten siellä puhutaan suomea jne. Sehän on itsestäänselvyys :D Meidän reissulla suomalaisiin ei niin hirmuisesti tullu törmäiltyä, tietysti samassa hotellissa oli porukkaa ja silloin tällöin muuallakin mutta pääasiassa kuulimme sitä kreikkaa, englantia ja ruotsia. Ja sittenkin kun kuuli suomea, se tuntui virkistävältä :)

  6. 6

    Katja sanoo

    En ole ollut Rhodoksella ja muutenkin vältän paikkoja, joissa on Irwinin baareja ja suomiruokaa. Ei sillä, ettenkö tykkäisi suomalaisesta musiikista lihapullista ja muusseista, vaan matkalla haluan tutustua paikalliseen ruokaan ja kulttuuriin. Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi vanhempien ihmesten, joilla ei ole kielitaitoa, on paljon helpompi lähteä paikkaan, jossa on jotain tarjolla suomeksi.

    Jossain postauksessa pohdit sitä, että rusketut hitaasti/ huonosti. Olethan pistänyt merkille sen, että tällä hetkellä uv-indeksi Kreikassa on n. 5 eli sama kuin Suomen kesässä. Eli ei ihme, että ruskettuu hitaasti :) Itse vietin viime lokakuussa aikaa Israelissa, en ruskettunut yhtään. UVI oli 5. Suomessa samalla arvolla ruskettuu kyllä kesällä… Mystistä.

  7. 7

    makaroni sanoo

    ite oli tossa kuukaus sitten rodoksella ja kuulin suomea matkani aikana vissiinkin tasan kaksi kertaa :D

  8. 8

    Hilus sanoo

    Heip,
    Nyt halusin kommentoida koska olen NIIN kanssasi samaa mieltä, itse olin rodoksella kesällä pariin otteeseen, mutta olin itse alempana Afantoussa, mukava pikku kylä ja ei ole suomalaisia. Kävimme yhtenä päivänä vanhassa kaupungissa ja en voinut tehdä muuta, kuin nauraa mielessäni, kun suomalaisten pitää päästä lomallaan suomibaariin.. SIIS MIKSI?!?!?!? Itse nautin kovasti
    ruokakulttuurista siellä, joten miksi menisin nauttimaan suomalaisia tuotteita, kun saan 50 muuna viikkona vuodesta niitä nauttia :D Mukavaa matkan jatkoa!

  9. 9

    sanoo

    En ole käynyt Rodoksella, mutta varmaan aika lähellä tuota elämystä on Playa de las Americas Kanariansaarilla, jonne kerran otimme äkkilähdön miehen kanssa. Melko huvittava kokemus. Kyllä se viikko silti marraskuisen Suomen voitti ja siellä oli kaunista, tosi ystävällinen palvelu myös joka paikassa! :)

    Minusta on pääasia, että ihminen rentoutuu lomallaan ja saa irtioton omasta arjestaan kaipaamallaan tavalla. Jos jollekin se on ”lihapullat ja muusi”-turismia, niin hyvä niin. Minä kaipaan lomalla vähän muuta, mutta kuten sanoit, ei ole syytä väheksyä heitä jotka noista lomakohteista nauttivat.

  10. 10

    shu sanoo

    Itse olin Rodoksella juuri ennen sesongin alkua muutama vuosi sitten ja toiste en kyllä menisi, sen verran ärsytti se suomimania siellä. Tykkään ulkomailla nimenomaan siitä, että pääsee puhumaan muita kieliä ja kokemaan uusia kulttuureja. No, rantaloma tuo nyt muutenkin mulle oli eikä mikään kulttuurimatka, mutta ehkä ensi kerralla valitsen aurinkoisen paikkani jostain muualta. ;)

    Ymmärrän tosi hyvin, että monelle kieliä taitamattomalle (ja etenkin vanhemmalle väelle) suomalaisuus ja suomen kielen kuuleminen ulkomailla on suuri helpotus. Moni ei varmaan uskaltaisi edes lähteä, jos ei olisi pakettimatkoja, suomalaisia oppaita ja Suomi-ravintoloita.

  11. 11

    Sinidaa sanoo

    Olen aivan täysin samaa mieltä sun kanssa! Kreikasta tykkään aivan älyttömästi, mutta Rhodoksesta en välitä… Minusta ei voi sanoa edes lähtevänsä ”ulkomaille lomalle”, jos lähtee Rhodokselle… Jos minä lähden ulkomaille lomalle, tahdon että siellä puhutaan sitä paikallista kieltään, paikallisten ja minun välillä on pieniä hauskoja kommunikaatio-ongelmia. Enkä tahdo että paikallisetkin puhuttelevat suomeksi tai kyltit ovat suomeksi tai että joka toinen vastaantulija on suomalainen… Huhhuhhuh…

  12. 12

    Etusormi sanoo

    Voih, oon oikeesti miettiny jo jonkun aikaa, et haluisin Dannyn keikalle! :D en todellakaan kuulu ”kohderyhmään” mutta setä tuntuu rokkaavaan edelleen iästään huolimatta, ja se jos mikä on kunnioitettavaa. Tarviikohan lähtee ihan Rhodokselle asti kattomaan :P

    • 12.1

      Sanni sanoo

      Mun on todettava että Danny näytti oikeasti jopa aika komealta…! ^_^ Ollakseen 7-kymppinen niin ei lainkaan paha! ;)

  13. 13

    sanoo

    Symi on tosi kaunis! Olin kesällä 2 viikkoa Rodoksella ja eipä sillon niin paljon suomalaiset ja se kaupallisuus häirinnyt. Sain lomalta kaikkea mitä halusin, eli lämpöä, rentoilua, herkullista ruokaa, rusketuksen, uusia kokemuksia jne. Käytiin samalla reissulla just tuolla Symillä ja Turkissa. Vaikka Rodoksella onkin, niin voi siitä lomasta silti tehdä omanlaisensa eikä aikaa ole pakko viettää suomalaisten valtaamilla baarikaduilla, suomiravintoloissa tai suomalaisten matkatoimistojen retkillä. Itse en muista edes törmänneeni kovin moneen suomalaiseen, taisi käydä tuuri. Kerran kyllä mentiin ravintolaan ja kun tarjoilija puhui meille sujuvaa suomea ja ympärilläkin puhuttiin pelkkää suomea, lähdettiin pois ennen ruokien tilaamista. Joo, lapsellista ehkä, mutta ei vaan haluttu syödä suomalaisten ravintolassa muiden suomalaisten keskellä.

    Vaikka reissusta jäi pelkästään hyviä muistoja, niin en mä silti Rodokselle ihan heti menisi uudelleen, se on jo aika nähty.

  14. 14

    Anna-Mari sanoo

    Apua, ei ikinäikinäikinä tuonne! Hui olkoon. Jos lähden reissuun haluan nähdä kaikkea muuta paitsi suomalaisia ja kuulla muuta kuin suomen kieltä. Puistattaa. No, makuja on monia, ja monelle aremmalle, kieliä osaamattomalle lämpöön kaipaavalle tuollainen paikka on ihan nappivalinta. On kivaa seurata matkaasi!

  15. 15

    nooora sanoo

    Itse palasin Rhodokselta avokkini kanssa noin kuukausi sitten. Tiesin paikan olevan suosittu suomalaisten turistien kanssa, mutta silti se yllätti. Hotellissamme oli pääasiassa suomalaisia ja ruotsalaisia, saimme respasta ja hotellin ravintolasta palvelua tönköllä suomella. Ennen reissua selailin netistä hyviä ravintoloita hotellimme lähettyviltä, kaikkien suosimassa ravintolassa oli asiakkaina vain suomalaisia ja suurin osa selvästi kanta-asiakkaita, jotka vierailevat vuodesta toiseen. Ja tosiaan, kyseisessä tarjoilija ei edes suostunut puhumaan kuin suomea vaikka itse tuli vastailtua englanniksikin :D

    Hieno paikkahan Rhodos kyllä oli ja hyvät muistot jäi, vaikka lompakko lähtikin omille teilleen jo ennen kuin päästiin lentokentältä hotellille. Paljon historiallista nähtävää ja upeita maisemia vuoristossa ja perhoslaaksossa. Isoimpia miinuksia itselleni olivat surkeat rannat ja turistien paljous. Onneksi noita Kreikan saaria on vielä valloittamatta, joten kohti uusia maisemia seuraavan kerran :)

  16. 16

    Ulpu sanoo

    Mä oon lomaillut Halkidikilla, Naxoksella, Santorinilla, Thassoksella ja pyörähtänyt Thessalonikissa, josta autolla Igoumenitsaan. Rhodos ei ole ikinä kiehtonut, mä en myöskään välitä siitä, että suomea puhutaan joka paikassa ja että paikka on muutenkin kuin rysä. Rauhallinen meno, kaunis arkkitehtuuri ja paikallisuus ovat mun mieleen.

    Mitä sä tykkäät Kreetasta, sinne haluaisin joskus päästä ja monelle muullekin Kreikan saarelle. :)

    • 16.1

      Sanni sanoo

      Olen käynyt Kreetalla kerran (Haniassa), joku 10 vuotta sitten. Tykkäsin kyllä, mutta Haniassa oli vähän samaa fiilistä kuin Rhodos Townissa, eli pursui turistirihkamaa joka pilaa mun mielestä hirveästi kohteen perikreikkalaista tunnelmaa (tai oli kyse sitten minkä tahansa maan kohteesta). Mulla ei siis sinänsä ole mitään itse turisteja vastaan, hyvänen aika olenhan turisti itsekin, mutta se tietynlainen halpojen matkamuistokorttelien ja eri maiden kielillä asiakkaita tervehtivien ravintoloiden muodostama ”turistimaa” on mulle henkilökohtaisesti hirveä turn-off. Matkustan johonkin maahan nähdäkseni paikallista arkkitehtuuria, syödäkseni paikallisisten suosimissa ravintoloissa ja kuullakseni paikallista kieltä, ja pahimmat turistialueet eivät vain anna sellaiseen ajanviettoon mahdollisuutta. :/

      Mutta Kreetalta löytää varmasti myös vähemmän turistillisia kolkkia, siellä on ihan kaikkea. :) Voin muuten kertoa, että ihan jokainen kreikkalainen, jolta olen kysynyt mikä on heidän lempisaarensa, on vastannut Kreeta. Se kertoo kyllä paljon.

  17. 17

    Susse sanoo

    Joku tuolla ylempänä kommentoi Teneriffaa. Oltiin miehen kanssa tässä taannoin lepolomalla Gran Canarialla. Ei oltu ihan suosituimassa Suomi-turistirysässä, mutta aika lähellä kuitenkin. Me ollaan innokkaita autonvuokraajia, ja ollaankin ajeltu autolla ympäri maailman Yhdysvaltoja, Hondurasia ja Meksikoa myöten. Niin tehtiin myös tuolla Kanarialla. Ekologistahan se ei millään muotoa ole, mutta eipä ole matkailu ylipäätään.

    Pointtini oli – ja vinkkinä muille -, että autolla pääsi tuolla Kanariallakin helposti ”koskemattomiin” paikkoihin: uneliaisiin pikkukyliin, kukkuloille vaeltamaan, sammuneen tulivuoren kraatteriin ja rauhallisille, autoille rannoille. Jos vaan on mahdollista, suosittelen kokeilemaan. Ainoa vierailemamme maa, jossa en todellakaan olisi uskaltanut autoa vuokrata, on Kiina.

    Sulla tietysti reppureissaajana on varmaan aivan muut intressit, mutta autonvuokraus on hyvä vaihtoehto niille, jotka menevät hieman pidemmäksi ajaksi yhteen paikkaan. Turistirysistäkin saattaa löytyä yllättävän hienoja paikkoja, kun vähän laajentaa reviiriä.

    • 17.1

      Sanni sanoo

      Turistirysistäkin saattaa löytyä yllättävän hienoja paikkoja, kun vähän laajentaa reviiriä.

      Epäilemättä. :) Ja tokihan Rhodoksen kokoisella saarella on paljon täysin turismin koskemattomiakin paikkoja.

  18. 18

    milipili sanoo

    Mää en ymmärrä miksi jotkut eivät pysty viikkoa/lomaa elämään ilman hernekeittoa tai lihapullia.
    Enkä sitä miksi Danny ei voi tehdä tuolle tukalleen mitään. Se ei ole enää yhtä kuohkea kuin kuuskyt-luvulla!

    • 18.1

      Sanni sanoo

      Dannyn tukka oli kieltämättä jo parhaat aikansa nähnyt… ^_^ Vaikka mies muuten on selvästi ikäisekseen tosi hyvässä kuosissa.

  19. 19

    Kata sanoo

    Olen ollut kerran Rodoksella ja viikon loma meni leppoisasti. Tuolla kertaa lomalta hain lämpöä ja aurinkoa ja toiveeni toteutui. Minuakin ahdisti silti liika ”suomalaisuus”. Tarkoitan sillä sitä, että moni ravintolan sisäänheittäjä perusteli oman ravintolan hyvyyttä sillä, että menun saa suomeksi. Itselle on tärkeämpää paikallinen, maukas ruoka! Löhölomalle oiva kohde, mutta jatkossa taidan mennä muualle.
    p.s. Mä ainakin tykkään miniatyyriefektillä otetuista kuvista!

  20. 20

    nnea sanoo

    Meillä oli kavereiden kanssa ihan mahtava Rodoksen reissu elokuussa, aika paljon juhlimista ja auringonottoa lomaan sisältyi, mutta niin oltiin suunniteltukin. Eikä muuten törmätty suomalaisiin muualla kuin hotellissa, ruotsalaisia oli varmastikin noin 80% turisteista.

    • 20.1

      Sanni sanoo

      Joo, tuolla paikalliset kertoikin että huhti- ja syys/lokakuu on suomalaisten kulta-aikaa kun näin kuukausina ei juurikaan ole chartermatkalaisia muista maista. Kuulema heinä-elokuussa olisin kuullut ruotsia huomattavasti enemmän… :P

  21. 21

    Anna sanoo

    moikka! saako sulle ehdottaa meikkituotteita, joita voisit testata? =) mä nimittäin näin Me naiset lehdessä 13.9. arvostelun erilaisista meikkivoiteista, ja siellä oli sellainen kun ”Shiseido radiant lifting foundation” joka oli voittanut sen arvostelun. Tuotetta ylistettiin mahtavaksi meikkivoiteeksi, joka valaisee kasvot kuin kasvot. Googlettamalla ei löydy mitään tietoa suomalaisilta sivuilta ainakaan. Onkohan oikeasti nimensä veroinen tuote, melko kalliskin kun on.

    • 21.1

      Sanni sanoo

      Saa toki ehdottaa :) En ole kokeillut Shiseidolta koskaan mitään muuta kuin ripsiprimerin. Ehkäpä tulee joskus haettua meikkivoidenäyte. :)

  22. 22

    Johanna sanoo

    Mä olen kanssa sitä mieltä että jos jonnekkin ulkomaille lähtee, niin on sitten oikeasti jossain ulkomailla eikä minisuomessa.

    p.s. Kuvat on ihania <3

  23. 23

    maria sanoo

    Ainoa oma kokemukseni tuollaisesta ”Suomen sivupesästä” on Tallinna. Siellä tuntui vähän nololta puhua suomea, ehkä ihan jo sen alkoholiturismin vuoksi jota paikkaan yhdistetään, mutta oli se muutenkin outoa.

    Tämä on vähän näitä kaksijakoisia juttuja, koska itse en ole mitenkään sen ”hupaisan” kielimuurin ystävä, mutta toisaalta vaikkapa maailmankieli englanti on itselleni niin sujuvaa, että huomaan joskus miettiväni asioita päässäni englanniksi. Onko siis mitään väliä, puhutaanko minulle englantia vai suomea, jotka ovat molemmat itselleni hyvin luonnollisia, rinnakkaisia kieliä. Ehkä pitäisi ruveta vaatimaan ruotsia tai saksaa, että on nippa nappa ymmärtämisen rajoilla koko ajan ja saisi sen ”aidon” kokemuksen.

    Kielestä puheenollen, kävimme ensimmäisellä yhteisellä, omatoimisella matkalla siipan kanssa Hong Kongissa, jossa asiointi kävi näppärästi aina englanniksi. Ensimmäinen kontaktimme paikallisten kanssa oli kuitenkin soitto hotellin respaan, josta vastasi niin kimeä-ääninen nainen, ettemme saaneet puheesta selvää kuin kaksi hassua sanaa, shuttle ja seven. Ekaa kertaa omatoimireissulla se pakokauhu, jota tuollaiseen karmivaan maahan, jossa paikallisten puhe on samalla taajuudella pienten lasten kanssa, oli aika käsinkosketeltavaa. Onneksi muut naisihmiset osoittautuivat vähän matalaäänisemmiksi. ;)

    • 23.1

      maria sanoo

      Aina jotain jää sanomatta. Tarkoitin siis kakkoskappaleessa, että olen myös ollut huomaavinani itsessäni vähän sellaista asennetta, ettei reissukokemus ole reissukokemus, jos joka kulmalla on suomalainen tai suomea puhuva paikallinen. Mutta jos itselleni se englanti tai suomi ovat samantasoisia kieliä, miksi vaikkapa Amerikkaan matkaaminen olisi yhtään sen erityisempi kokemus kuin naapurikuntaan matkaaminen.

  24. 24

    SonjaF sanoo

    Mä kävin äitini ja tätini kanssa Rodoksella muistaakseni vuonna -91. Olin silloin kymmenen. Se oli mun ensimmäinen ulkomaanmatka ja aivan tarpeeksi eksoottinen, vaikka siellä olikin paljon suomalaisia ja suomella pärjäsi melko hyvin. Äitini ja tätini olivat täysin kielitaidottomia ja minä osasin ihan vain alkeita englannista. Jännintä sillä reissulla oli, kun nähtiin Danny ja Armi käsikädessä kävelemässä Rodoksen katuja. Siinä sitä seurueen rouvilla riitti juoruttavaa.
    Parasta lomaviikossa taisi kuitenkin olla ihana matkaopas, johon iskin kymmenvuotiaat silmäni jo ensimmäiseksi lentokentällä. Nenä kiinni bussin ikkunassa totesin äitille ”Katso äiti kuinka ruskettunut mies…” Matkaopas, Ari nimeltään, sai varmaan suurta hupia kiusoitellessaan koko viikon hupsua ihastunutta pikkutyttöä. :)
    Ellin baarissa pääsin matkatoimiston illanvietossa testaamaan upouutta lambada-hametta. Oli se ihana!
    Hieno kokemus oli se viikko Rodoksella, vaikka en suostunutkaan syömään muuta kuin lihapullia ja salaattia.

    • 24.1

      Sanni sanoo

      kun nähtiin Danny ja Armi käsikädessä kävelemässä Rodoksen katuja.

      Oi… <3 Danny ja Rhodos go way back, I see…

      Ellin baarissa pääsin matkatoimiston illanvietossa testaamaan upouutta lambada-hametta

      Wau mahtavuutta…! :) Ja hei – Ellissähän se Dannykin nyt esiintyi! :D Keikan aikana mulle selvisi että Elli-baari täyttää tänä vuonna 48. Eli aika monilla tuhansilla suomalaisilla lienee sieltä muistoja…. Oikeastaan aika asiallista käydä noin etablisoituneessa suomibaarissa ulkomailla..! ^_^

  25. 25

    sanoo

    Kreikka-fanina kyllä allekirjoitan tuon Rhodos-ennakkoluulon! Samat fiilikset! ;)

    Pakko kyllä sanoa samaa kuin Nimetön ensimmäisessä kommentissaan. Tuollaiset kuvat sattuvat silmiin, etenkin kun niitä on useampi peräkkäin.
    Vähän hämmästelen tylyä vastaustasi hänelle. Tottakai kukin saa laittaa blogiinsa sellaisia kuvia kuin tahtoo, mutta eikö lukija saakaan antaa palautetta? Minusta kyseinen Nimetön oli vielä ihan asiallinen vaikkakin lyhytsanainen.

    • 25.1

      Sanni sanoo

      Ai..? Mun mielestä vastaukseni ei ollut yhtään tyly. Blogissani julkaisen tietysti sellaisia kuvia ja asioita mistä itse pidän, ja minusta on kurjaa että joku tulee sitten sanomaan että näyttää ahdistavalle. Kyllä mulle tuli siitä vähän suru olo.

  26. 26

    mammeli72 sanoo

    Mun kummit kävi aikoinaan aina ”Rohdoksella” =)

    Danny on aika äijä kun muistaa missä ikäluokassa kyseinen herra jo keikkuu..rispektii täytyy antaa.

  27. 27

    Sonja sanoo

    Haha, mäki oon käynyt Dannyn keikalla Rodoksella! :D Toukokuussa 2006 oltiin kavereiden kanssa ”ruskettumassa” ennen lakkiaisia, mutta todellisuudessa oli aika kylmä ja rusketus hankittiin sitten kotona purkista. Teinien itsenäiseen rantalomaan Rodos oli aika hyvä, sopivan pieni ja turvallinen kohde, mutta tuskin tulee toiste ainakaan tässä elämäntilanteessa mentyä. Tuolla kävi kyllä viimeisinä päivinä aika pitkäksi… Mä tykkään enemmänkin kaupunkikohteista ja haluan matkustellessani kokea kunnolla vieraita kulttuureja. Eikä siinä oikein saa autenttista kuvaa maasta, jos ympärillä on lähinnä suomalaisia. Mutta kukin tyylillään!

  28. 28

    Arlene sanoo

    Mä olin Rodoksella viime vuoden toukokuussa ja tykkäsin paikasta todella paljon. Omasta mielestäni turistikrääsää ei ollut liikaa ja tykkäsin Wanhasta kaupungista todella paljon. Ensimmäinen ilta oli kyllä pakko viettää Suomi-baarissa koska juuri sinä päivänä kun saavuttiin Rodokselle, oli Jääkiekon MM-kisojen finaaliottelu (ja kaikkihan muistaa miten siinä kävi :D) Ja se tunnelma oli aivan sanoinkuvaamattoman upea. Paikallisetki oli ihan ihmeissään ku koko Suomi-baarikatu oli täynnä juhlivia suomalaisia :D
    Itse tykkäsin viikon lomastani ja Rodoksesta todella paljon, mutta vietinkin suurimman osan ajasta Wanhassa kaupungissa :D
    Toisaalta tämä oli vasta kolmas etelänreissuni, joten…
    Venetsiassa käydessäni ne rihkamakaupat kyllä otti päähän.

  29. 29

    Arlene sanoo

    Niin joo, ja tosiaan olin Rodoksella toukokuussa, joten turistisesonki ei ollut vielä kunnolla alkanut eikä silloin ollut suomalaisia niiiin paljoa liikenteessä.
    Lisäksi vietin melkeen kaikki iltani Norski-baarissa, joten senkään takia en nähnyt hirveesti suomalaisia :D

  30. 30

    Marya sanoo

    Mun ensimmäinen ulkomaanmatkani oli 17 vuotiaana kolmen kaverin kanssa juurikin Rhodokselle kahdeksi viikoksi. Se oli ihanaa ja mahtavaa ja superia – aivan täydellinen loma 17 kesäiselle, joka oli ensimmäistä kertaa kaksi viikkoa poissa vanhempiensa luota ;) Käytiin siellä vielä seuraavana vuonna uudestaan, sillä olihan se nyt vaan tuttu ja turvallinen ja kun sieltä sai niitä lihapulliakin!

    Nyt (24vuotiaana) ei tulis enää mieleenkään matkustaa Rhodokselle, vaikka kreikkaa rakastankin. Mutta silloin, 17 vuotiaana, se oli täydellinen lomakohde :)

  31. 31

    Liinu sanoo

    Mun mielestä Rhodos on vähän samanlainen kuin Kanariansaaret. Kumpikaan ei ole ykkösmatkakohteitani. Mutta esim. vanhemmilleni, jotka eivät puhua englantia hellouta ja thank youta enempää tällaiset paikat ovat ainoita missä he voivat kaksistaan lomailla. Eli minusta on ihan hyvä, että tällaisia pikku-Suomia on olemassa, jotta hekin pääsevät vähän matkustelemaan Suomen rajojen ulkopuolelle.

  32. 32

    Tanja K sanoo

    Olen niiiin ihastunut noihin miniatyyrikuviin että harkitsen joka päivä tuon samaisen kameran ostoa:o) Niin me ihmiset ollaan vaan erilaisia, mua ei satu silmiin yhtään! Voiskohan Canon antaa sun luvan arpoa toi kamera täällä blogissa reissun jälkeen…? (muistaakseni aiemmin kerroit että se on C:ltä lainassa)

  33. 33

    Kaukaa sanoo

    Nyt on pakko kommentoida. Ei mene ihan jakeluun etta miksi ihmeessa ihmiset kommentoivat millaisia kuvia blogin pitaja tanne laittaa tai laittaako ollenkaan. Tamahan ei ole kuitenkaan maksullinen palvelu, josta lukijat maksavat ja siten voisivat edellyttaa tietynlaista sisaltoa. Jos kuvat tai teksti eivat miellyta, voi ihan vapaasti siirtya lukemaan jotain toista blogia. Tai aloittaa vaikka oma blogi jonne voi sitten laittaa juuri sellaisia kuvia mista tykkaa.
    Mutta mukavaa matkailua Sanni taalta kaukaa:-)

  34. 34

    Pipari68 sanoo

    Itse olen viettänyt Rodoksella vain päivän pari juurikin siirryttäessä pienille saarille botskilla. Melkoinen paikka….Itse en suostu ulkomailla menemään ravintolaan, jossa a) on ruokalista suomeksi b) on sisäänheittäjä.

    Mutta Symi on niin IHANA! Kuvittele, että 13 vuotta sitten olimme siellä likkakaverini kanssa äkkilähdöllä, joka siis maksoi jotain 1000 markkaa. Kävin siellä viime kesänä piipahtamassa kaksi erinäistä kertaa Tiloksen lomaltani. Edelleen ihana paikka. Kovasti suunnitelmissa on matkata sinne ensi kesänä…..Odotan innolla kommenttejasi sieltä.

    • 34.1

      Afrodite sanoo

      Rodos on kiva paikka. Viikon päästä lennän sinne ja toukokuussa 2013 uudelleen. Minä haenkin lomaltani aurinkoa, lämpöä, sinistä taivasta ja merta.

  35. 35

    NG sanoo

    Jee, tuttu tunne. Kävin Rodoksella vuosia sitten eräästä toisesta maasta käsin, josta sinne pääsi edullisesti lentämällä.. Vanhemmat tulivat tapaamaan minua ja lomailemaan, joten kyseessä oli family reunion. :)
    Rhodos on todella turistirysä, sitä ei voi kieltää… Sen kuulun Jaakon viinakaupan ohi taisin kulkea ostamatta mitään.. Asuin pienessä taksikuskin suosittelemassa hotellissa, missä ei ollut silloin yhtäkään toista suomalaista. Vanhempien majapaikka puolestaan oli loistolukaali siihen verrattuna…

    Kyllä siellä saa ’aitoa’ ruokaa niin halutessaan. Merenelävät olivat oikein maukkaita! :) Ja, mitä vikaa on lihapullissa? nehän ovat olennainen osa kreikkalaista keittiötä (keftedes). ;) Karitsanlihasta mieluiten, täytteenä fetaa ja yrttejä… Kali Orexi!

  36. 36

    sartsa sanoo

    Mäkin tulin kommentoimaan tuota aihetta, eli kuvat on tosi tökerön näköisiä tuollaisina, kun joka ikinen kuva on tuollainen.
    Mutta häkellyin Sannin vastauksesta ekaan kommenttiin! Mikäs sua vaivaa, matka väsymys?

    Ehkä ihan hyvä, ettet ollut raskaana vaan valitsit tuon reissun tähän väliin. Kasvat vähän ihmisenä, i hope..

  37. 37

    Stella sanoo

    Olen satunnainen vierailija blogissasi, jonne alunperin eksyin ystäväni suosituksesta. En ole ollut kovin kiinnostunut meikeistä, syystä etten osaa meikata. Toisinaan olen siis saanut blogistasi ihan kelpo apua niin meikin teknisessä toteutuksessa kuin tuotteista, kiitos!

    Minusta reissusi on ihan M A H T A V A! Go, girl, go!
    Mielestäni kuvasi ovat ihania. Seikkailusi tunnelma tuntuukin olevan todella lämmin ja onnellinen. Valokuvausteknisiä yksityiskohtia tärkeämpää on juuri se tunnelma ja sen autenttisuuden esiin tuominen, ja olet onnistunut siinä hyvin!

    Tänään Helsingissä on satanut koko päivän, taivas on harmaa, ulkona +5 lämmintä…Rodos alkaa kuulostamaan TOSI hyvälle ;)

    Onneksi voin etämatkailla blogisi kautta,
    hauskaa reissua!

    • 37.1

      Sanni sanoo

      Kiitos paljon, Stella, ja tervetuloa vierailemaan useamminkin kuin satunnaisesti..! :)

  38. 38

    Nimetön sanoo

    Itse olin Rhodoksella elokuun alussa ja kaupungissa. Lämpöä lähelle 40’c ja vilskettä riitti. Itse rakastuin paikkaan heti ja oli paljon parempi kuin viimevuoden Hania. Tämä oli siis toinen ulkomaanmatkani. Ärsyttävää kyllä oli kun kaikki kaupustelijat/ravintoloiden sisäänheittäjät yrittivät tehdä vaikutuksen sillä että osaavat suomea, hyvin raivostuttavaa kuulla suomea ulkomailla. Näitä ravintoloita tietenkin boikotoin :D Kreikkalainen ruoka oli aivan ihanaa <3 Uudestaan voisi kyllä matkustaa mutta ensivuonna täytyy varmaan vaihtaa jo maata ja jättää kreikka taakse.

  39. 39

    Evi sanoo

    Huhti-touko sekä lokakuu on suomalaisten kuukaudet Roodoksella…Siinä olen samaa mieltä sun kanssa…mutta kesän huippukuukaudet kuten heinakuu harvoin näet suomalaisia kun liian kuuma 😊
    Voi kun oltais samaan aikaan niin voisin näyttää sulle oikean Roodoksen…paikallisia on aika paljon mutta ei pyöritä siellä turistikylässä tästä syystä…halutaan pitää omat paikat omana
    Mutta tosiaan eihän Roodos ole paikka seikkailijalle kuten sinä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.