Atoopikko raportoi: toimiiko luonnonkosmetiikka?

Saan silloin tällöin testattavaksi tuotteita, joita en oman ihotyyppini perusteella pysty juurikaan arvioimaan. Tai käytännössä ollenkaan. Tällaisia tuotteita ovat mm. rasvoittuvan ja epäpuhtaan, mutta etenkin kuivan ihon tuotteet. Atooppisesta puhumattakaan.

Laatikossani pyöri pitkään kaksi kappaletta erityisesti atooppisen kuivan ihon hoitoon sopivaa luonnonkosmetiikan voidetta. Mietin pitkään arvonko ne blogissa vai käytänkö kantapäävoiteena :D, mutta sitten voiteille löytyi sopiva testihenkilö kaveripiiristäni. Kaverini ei oikeastaan halunnut esiintyä blogissa joten kutsutaan häntä vaikka Tiinaksi.

Tiina on sanojensa mukaan perusatoopikko, atopia on vaivannut jo lapsesta saakka. Kasvojen iholla on lisäksi couperosaa. Nuorempana iho on  ollut niin huonossa kunnossa että sitä on  hoidettu ihotautien poliklinikallakin. Nykyään Tiina pärjää ihonsa kanssa hyvin ja käytössä ovat apteekin perusrasvat ja kasvoille vedetön puhdistus. Luonnonkosmetiikkaa hän ei ole aiemmin kokeillut.

Atooppiselle_iholle

Tiinalle lähtivät testiin Dr. Hauschkan Med-linjan Jääruoho-kasvovoide sekä Weleda Baby Derma White Mallow -voide.

Dr. Hauschkan Med on erityistuotelinja erittäin kuivalle ja kutiavalle iholle. Med-linja on niin spesifi että sitä myyvät vain harvat ja valitut paikat, esimerkiksi Pirkanmaalta ei löydy yhtäkään Med-jälleenmyyjää. Jääruohovoiteita on kolme erilaista; kasvoille, vartalolle sekä tehovoide. Voiteet lupaavat vahvistaa, suojata ja kosteuttaa ihoa lievittäen kutinaa, kiristävää tunnetta ja punoitusta. Kasvovoide lupaa pidentää säännöllisesti käytettynä atooppisen ihon ongelmattomia kausia.

WeledaBabyDerma

Weledan Baby Derma -tuotteet on kehitetty erityisesti lapsen herkälle, kuivalle iholle, mutta toki tuotteet sopivat myös aikuisen ihon hoitoon. Hauschkan Jääruohovoiteen tavoin White Mallow (Valkomalva) -voide lupaa myös lievittää kutinaa.

White Mallow -voiteita on kaksi; kasvoille ja vartalolle.

Hauschka_Weleda_incit

Kummassakin voiteessa on myös alkoholia. Weledan ja Hauschkan reseptiikassa alkoholia on mukana kaikissa voiteissa.

Voiteista vain toinen toimi Tiinalla. Kumpi?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

White Mallow.

Tiina ei pitänyt Dr. Hauschkan Jääruoho-voiteen koostumuksesta ja antoi sen eteenpäin. Kysyessäni ”Miksi”, Tiina ei oikein osannut selittää. Voide kuulema vain tuntui oudolta eikä kosteuttanut tarpeeksi. Se on se kosmeettinen miellyttävyys ;) Tärkeä asia atoopikollekin. Voiteen vastaanottanut, niinikään atooppisen ihon omaava ystävä puolestaan oli ihastunut Jääruohoon totaalisesti ja kokenut sen lievittävän tehokkaasti iho-oireitaan. Tässä taas nähdään kuinka yksilöllisiä kosmetiikan vaikutukset ovat; vaikka ihotyyppi olisi sama, yhden suosikki ei välttämättä toimi toisella lainkaan samalla lailla.

Weledan White Mallow -voide taas on ollut Tiinan mieleen. Vaikka voide on paksua ja rasvaista, Tiina voi käyttää sitä meikinkin alla. Iho tuntuu miellyttävältä ja tarpeeksi kosteutetulta. Ainoa miinus tuotteessa Tiinan mukaan on tuoksu. Vaikka tuote on hajusteeton, sen raaka-aineissa on Tiinan mielestä epämiellyttävä tuoksu. Haistoin voidetta itsekin, mutta minusta se tuoksui hyvin miedolle, lähinnä haistoin siinä alkoholin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tavatessamme Tiina kertoi myös uudesta meikkipohjaihastuksestaan. Kyllä minulla repesi suu hymyyn kun Tiina kaivoi purkin esiin. Mineraalimeikkipohja…! That’s my girl! :)

Tiina on aiemmin käyttänyt couperosansa peittoon Joe Blascoa, mutta viimeisellä apteekkireissulla myyjä oli suositellut Tiinalle luonnollisempaa vaihtoehtoa; Idun Mineralsia.

Mineraalipohja_atooppineniho

Tiina oli kerralla myyty eikä aio enää palata Blascoon. Idunilla saa kuulema yhtä hyvän peiton kuin Blascolla, mutta ”Onhan tämä nyt sata kertaa paremman näköinen kuin se maski mikä Joesta tuli”. ^_^

Pyysin saada ottaa Tiinasta ennen ja jälkeen -kuvat Idunilla. Ja onhan tulos aika vakuuttava – iholla on vain kaksi ohutta kerrosta mineraalipohjaa. Niin luonnollisen näköinen! Juuri sellainen kuin mineraalipohja on parhaimmillaan – käytännössä kuin meikitön! Huomatkaa myös ihon pinta; onko jauhemainen pohja korostanut ihon kuivuutta? Ei. :)

Mineraalipohja_atooppinen_iho

Ei voi taas muuta sanoa kuin että mineraalit <3 <3 <3 Mitään muuta meikkiä en voi yhtä vilpittömästi suositella.

Olen kirjoittanut Idunista aikoinaan täällä, jos merkki sattui jollekin olemaan vielä tuntematon. Lily Lolo on tietysti yhtä hyvä ja vielä edullisempi vaihtoehto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loppuun vielä…. Oi, Tallinna! Oikeasti! En muistanut yhtään että kaupunkin on näin valtavan viehättävä! Viihdyn niin mainiosti että päätin jäädä vielä pariksi päiväksi. :) Kamera on räpsynyt ahkerasti ja vatsa on täyttynyt ihanista makuelämyksistä. Saatatte joutua pian Tallinna-kuvaryöpyn kohteiksi :D

Ja sunnuntain arvonnassa Meikkisetin 1 voitti Nina ja Meikkisetin 2 Kissanainen.

Tuoksuvia vartaloöljyjä tarjolla

Sain Weledalta yhteydenoton. Haluaisinko arpoa lukijoilleni ihania vartaloöljyjä? No totta maar! En kai minä nyt lukijoilta tällaista mahdollisuutta evää..! :)

Weledalla on valikoimassaan kahdeksan erilaista vartaloöljyä, ja saan arpoa yhden kappaleen jokaista.

Osallistut arvontaan kertomalla kommenttilaatikossa minkä öljyn haluaisit voittaa. :)

Öljyt on jaoteltu sen mukaan sopivatko ne ihanteellisimmin ihon kosteutukseen vai hierontaan, vaikka kaikki öljyistä sopivat periaatteessa kumpaankin tarkoitukseen. Jokaisessa on erilainen öljypohja ja aitoja eteerisiä öljyjä.

Weledaoljyt_1

KOSTEUTUKSEEN

Granaattiomena – kuivan ja ikääntyneen ihon ravitsemiseen. Uudistaa, kosteuttaa ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Sisältää jojobaöljyä, seesaminsiemenöljyä, auringonkukan siemenöljyä, vehnänalkioöljyä, makadamian siemenöljyä sekä hirssiuutetta ja granaattiomenan siemenöljyä.

Tätä voi kuulemma käyttää myös ruoanlaitossa, esimerkiksi raakaruokakakuissa (!).

Tyrni – kaikkien ihotyyppien kosteutukseen (vaikka toki öljyt sopivat aina parhaiten kuivalle iholle). C-vitamiinirikas koostumus tuo antioksidanttista suojaa. Sisältää seesaminsiemenöljyä, tyrniöljyä ja eteerisiä öljyjä.

Weledaoljyt2

Ruusu – kaikkien ihotyyppien kosteutukseen. Mieto ruusun tuoksu vaikuttaa rauhoittavasti ja tasapainottavasti kehoon ja mieleen. Sisältää jojobaöljyä, manteliöljyä ja villiruusun siemenöljyä.

Sitrus – kevyin öljyistä, tämä on ainoa Weledan öljyistä jonka inci sisältää myös alkoholia –> tuote jättää iholle vähemmän rasvaisen tunnun. Virkistää ja sopii myös hierontaan. Sisältää manteliöljyä, alkoholia ja sitruunankuoriöljyä.

 Weledaoljyt_hieronta

HIERONTAAN

Laventeli – rentouttava hierontaöljy kehon ja mielen rauhoitukseen. Sisältää manteliöljyä, seesaminsiemenöljyä ja laventeliöljyä.

Arnikki – lämmittävä hierontaöljy, sopii käytettäväksi erityisen hyvin ennen ja jälkeen urheilun. Arnikkiuute lämmittää ja vilkastuttaa pintaverenkiertoa. Sisältää auringonkukkaöljyä, oliiviöljyä, arnikkiuutetta ja koivunlehtiuutetta.

Kehäkukka – hierontaöljy herkälle iholle. Mieto koostumus sisältää auringonkukan siemenöljyä, koivunlehtiuutetta, kehäkukkauutetta ja kamomillauutetta. Kehäkukka tunnetaan rauhoittavasta vaikutuksestaan.

Weleda_koivuoljy

SELLULIITIN HOITOON

Koivu – Weledan palkituin vartaloöljy, ja tätä näkee aina naistenlehtien ”Parhaat selluliittituotteet” -listoilla. Lupaa näkyviä tuloksia kuukaudessa kahdesti päivässä käytettynä. Sisältää aprikoosinkiviöljyä, jojobaöljyä ja vehnänalkioöljyä sekä koivunlehti-, rautamyrtti- ja rosmariiniuutteita.

Minulle Weledan öljyistä entuudestaan tuttuja ovat Koivu- ja Tyrniöljy. Koivutöljyä testasin pienen 5 millin pullon joten sen vaikutuksista selluliittiin en osaa sanoa mitään, mutta koostumus on kyllä miellyttävämpi ja ainakin ihan erilainen kuin perinteisissä kofeiiniin luottavissa selluliittituotteissa. Tyrniöljy oli aivan ihanan tuoksuista mutta minun iholleni liian täyteläistä.

Nyt saan testiin Granaattiomenaöljyn jota aion kokeilla ruoanlaitossa. :) Kerron sitten maistuiko esim. salaatti ihan eteerisiltä öljyiltä… Vai maistuuko ne ylipäänsä miltään…? Nehän ovat haihtuvia öljyjä…

.

Mitenkäs te, tuleeko käytettyä paljon öljyjä kauneudenhoidossa? Tuntuu, että öljyt ovat edelleen täällä Suomessa vähän ”vaikea” kosmetiikan tuotealue, itse ainakin koin myyjän työssäni haastavaksi saada asiakkaita – siis niitä kuivaihoisiakin – ymmärtämään aitojen kasviöljyjen merkityksen ja hyödyt ihonhoidossa.

Osallistumisaikaa arvontaan on 28.2. saakka.

Hiusviikko: Weleda Oat

Päivän tuote-esittelyssä tapaamme Weledan Kaura-tuotteet kuiville ja vaurioituneille hiuksille.

Weledan valikoimassa ei ollut hiustuotteita kun itse aloin vuonna 2009 käyttää luonnonkosmetiikkaa, mutta ilmeisesti merkillä on joskus menneisyydessä sellaisia ollut. Uudet hiustuotteet ilmestyivät valikoimaan tänä vuonna, ja Suomessa ne lanseerattiin loppukesästä. Shampoita on kolme: Kaura kuiville hiuksille, Hirssi normaaleille ja Vehnä rasvoittuville. Hoitoainepuolella on vain kaksi Kauraa (normihoitoaine ja tehohoito) sekä Rosmariini-hiusvesi.

Weledan kaikki hiustuotteet on NaTrue-sertifioitu.

WeledaOatReplenishing_tuotteet

Oat Replenishing Shampoo

Koostumus: kellertävää geeliä, paksuus ok. Kämmeneltä lattialle -”vaara” olemassa, mutta geeli alkaa vaahdota saman tien kun kämmeniä hieroo yhteen, jolloin se ei myöskään ehdi valua lattialle.

Tuoksu: selkeän luonnonkosmetiikkamainen eli yrttimäinen tuoksu, vaahdottaessa esiin nousee myös jotain mentolin tapaista jota ei haista yhtä selkeästi pullon suulta, vai olisiko tämä jonkun sitrushedelmän kuoren eteeristä öljyä.. Joka tapauksessa vaahdotuksessa vapautuva tuoksu on miellyttävä, persoonallinen ja mielenkiintoinen.

Vaahtoavuus: runsas, shampoo alkaa vaahdota todella likaisissakin hiuksissa heti. Vaahto on miellyttävän liukasta ja leviää helposti kaikkialle. Vaahdon koostumuksesta täydet pisteet! :)

Hoitavuus: ei tunnu mainittavan hoitavalta vaahdon kermaisuudesta huolimatta.

Pesuteho/narskuvuus: pesee nitiseväksi ja tuntuu hyvin pesevältä, mutta pituudet jäävät silti aika selviksi.

Fiilis hiusten kuivuttua: oikein hyvä! Hiukset ovat ilmavat ja ryhdikkäät, tyvi tuntuu puhtaalta.

WeledaOatReplenishing2

Oat Replenishing Conditioner

Koostumus: hyvin paksu ja voidemainen, samankaltainen kuin Laveran Hair Pro -hoitoaineissa.

Tuoksu: mieto, kyllä tässä kauran haistaa.

Hoitavuus/kosmeettinen fiilis: tuntuu hyvin samanlaiselta kuin Laveran hoitoaine, selvittää kiitettävästi mutta ei tee hiuksista liukkaita.

Fiilis hiusten kuivuttua: tässä poiketaan Laverasta, hiukset ovat paljon pehmeämmät ja sileämmät eivätkä yhtä sähköiset. Eivät myöskään raskaan lättänät vaan ilmavat.

Yleisarvosana: aika hyvä hoitoaine ollakseen luonnonkosmetiikkaa, mutta ei yllä ihan kärkipäähän vaikka hiukset kuivuttuaan ovatkin erittäin miellyttävän tuntuiset. Huippusijoitukseen päästäkseen hoitiksen on minun kirjoissani silotettava hiukset jo huuhteluvaiheessa – ja sellaisiakin hoitsikoita oikeasti löytyy luonnonkosmetiikan puolelta – ilman synteettisiä apuaineita… ;)

Koska valikoimassa on vain kaksi varsinaista hoitoainetta, sanoisin, että Kaura-perushoito sopii kaikille hiustyypeille ja Kaura-tehohoito paremmin niille todella kuiville ja huonokuntoisille.

Hoitoaineessa pääasiallisina pehmentäjinä toimivat rasva-alkoholit ja rasvahappoglyseridit, vasta hajusteiden jälkeen tulevat ne tehokkaimmat pehmittäjät kuten kookos- ja jojobaöljy. (Hassua että ’parfum’ on niin korkealla näin miedosti tuoksuvassa tuotteessa..! Tai sitten hajusteita on vähän, ja niiden jälkeen tulevia ainesosia tietysti sitäkin vähemmän…) Arvelen, että hiukset jäävät niin ilmaviksi ja kevyiksi juuri siksi, että puhtaita öljyjä on hoitoaineessa suhteellisen vähän ja hiusta hoidetaan kevyemmin pehmentävillä ainesosilla.

Weledan shampoilla on hintaa 14,95€ ja hoitoaineella 17,95€ (hintatiedot Hyvinvoinnin Tavaratalosta).

* * Tuotteet on saatu Weledan PR-toimistolta * *

P.S. Anteeksi kun en ole ehtinyt vastaamaan kunnolla viimeisimpien postausten kommentteihin, kaikki olen kyllä lukenut ja vinkkejä otettu talteen :)