Juhannuksen hittireseptit

Ajattelin taas jakaa pari hittireseptiä juhannukselta :)

Toista jo kyseltiinkin Instassa, ja sen olen itse asiassa jakanut blogissa aiemminkin koska kyseessä on yksi kestosuosikkejani. Mutta ainahan tulee uusia lukijoita joten ei varmasti haittaa laittaa lempparireseptejään jakoon uudemmankin kerran. :)

Voisin muutenkin postailla kuvia värikkäästä kasvisruoasta jo pelkäksi omaksi ilokseni mutta ehkä näistä muutkin tykkäävät :)

Juhannusruoka_2017

Juhannus_ruoka_2017_IMG_0121

Juhannus_ruoka_2017_fetakasvispiirakka_IMG_9982

Olen ”erikoistunut” uudelleentulkitsemaan ja välittämään etenkin Pirkan (nykyinen K-Ruoka) ja Alkon mainion Etiketti-lehden reseptejä, ja tämän jussin hitit ovat myöskin niistä peräisin.

Kuten surf’n’-turf-salaatti romesco-kastikkeella, kun tämän alla olevan reseptin kerran löysin ja testasin, olen tehnyt sitä aina uudestaan ja uudestaan. Törkeän hyvän makuinen, toimiva salaatti arkisten perussalaattien yläpuolella. Tutut vieraat ovat aina yhtä innoissaan kun pöytään kannetaan mintun ja paahdetun, makean porkkanan tuoksuinen salaatti :)

Juhannus_ruoka_2017_Porkkanasalaatti_IMG_0050

Marokkolainen porkkanasalaatti

neljälle hengelle, alkuperäinen resepti Alkon Etiketti-lehti kesä 2015

itse teen tästä aina suuremman satsin ja laitan melkein kilon porkkanoita ja teen useimmiten alle vihreän salaattipedin

300 g porkkanaa (jos mahdollista, mieluiten uuden sadon hoikkia porkkanoita)

1 prk (n. 2 dl) keitettyjä kikherneitä

3 rkl tuoretta minttua hienonnettuna

3 rkl tuoretta (lehti)persiljaa hienonnettuna

200 g fetaa

Paahda porkkanoita 225 asteisessa uunissa kunnes ovat saaneet väriä. Minä käytän tavallisia porkkanoita kalliiden uuden sadon porkkanoiden sijaan ja viipaloin ne pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Anna porkkanoiden jäähtyä.

*

Dukkah-mausteseos:

1 dl kuorellista mantelia rouhittuna

1 rkl seesaminsiemeniä

1 tl korianterinsiemeniä

1 tl juustokuminaa

1 tl suolaa

1 tl sokeria (tai muuta kidemäistä makeutusta kuten erytritolia)

Paahda manteleita kuivalla pannulla kunnes saavat vähän väriä. Lisää pannulle seesamin- ja korianterinsiement ja paahda vielä pannun kuumuudesta riippuen noin 30 sekuntia, varoen etteivät siemenet pala. Anna mantelisiemenseoksen jäähtyä ja lisää mausteet.

*

Harissa-sitruunakastike:

0,75 dl oliiviöljyä

2 rkl sitruunamehua

1 rkl juoksevaa hunajaa

0,5 tl suolaa

1 tl harissatahnaa (tai muutama kierros chiliä myllystä)

(1 säilötty pieni sitruuna pilkottuna, esim. Al Fez – minä en ole näitä koskaan löytänyt niin teen kastikkeen ilman, maistuu ilmankin :))

Juhannus_ruoka_2017_porkkanasalaatti_IMG_0145

Tämä on siis niin NAM että teidän täytyy vain maistaa tämä..! ^_^

*

idJuhannusruoka2016_IMG_7293_2 Juhannusruoka2016_IMG_7257_2

Juhannus on minulle oikea salaattien juhla ja kokeilen suosikkivakkarien lisäksi aina myös uutuuksia. Viime vuoden onnistuneita kokeiluja olivat hedelmäisen makeat mansikka-bataatti-salaatti ja kvinoa-persikka-salaatti (kuvissa yllä), tänä vuonna olin vähemmän makealla kaalisalaattilinjalla ja pyöräytin hasselpähkinäisen punakaali-parsakaalisalaatin jogurttikastikkeella ja raikkaan punajuuri-ruusukaali-omenasalaatin limellä ja balsamicolla terästettynä. Nämäkin olivat oikein hyviä, etenkin pähkinäinen punakaaliparsakaali, mutta eivät ihan nousseet kestohitti-gourmet-salaattien kastiin.

*

Juhannuksen toinen hittiresepti, jonka kaikki halusivat itselleen, oli suloinen feta-kasvispiirakka. Reseptin juju ovat söpöt ruusukkeet ja täyteläistä makua tuo erittäin juustoinen, tanakka täyte.

Bongasin reseptin kesän K-Ruoka-lehdestä (joka minulle on aina Ruoka-Pirkka, en ikinä osaa kutsua lehteä muulla nimellä ^_^) ja täältä välitämme kuorossa kiitokset sille kuka ikinä ”Pirkassa” on reseptin luonut sillä piirakka vei totisesti kielen mennessään.

Juhannus_ruoka_2017_kasvisfetapiirakka_IMG_0032

Feta-kasvispiirakka

Pohja:

(alkuperäinen resepti K-Ruoasta, itse tein viljattoman version manteli-, kookos- ja soijajauhoilla sekä rukiista makua antavilla Fibrex-hiutaleilla)

1,5 dl ruisjauhoja

1,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

0,5 tl suolaa

100 g voita

2 rkl vettä

Sekoita keskenään jauhot, suola ja pehmeä voi. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (läpimitta n. 25 cm) pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin 15 minuutiksi. Pistele pohja haarukalla ja esipaista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.

Täyte:

1 (n. 340 g) kesäkurpitsa

300 g porkkanaa

1 pkt (200 g) fetaa

0,5 dl maitoa (minä käytin mantelimaitoa)

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

1 pussi (150 g) emmental-mozzarellajuustoraastetta

ripaus mustapippuria

Fetakasvispiirakka_IMG_0026

Kuori porkkanat ja leikkaa pitkittäin ohuiksi suikaleiksi kuorimaveitsellä. Höylää kesäkurpitsasta juustohöylällä ohuita viipaleita ja halkaise viipaleet pitkittäin kahtia.

Soseuta fetajuusto ja maito sauvasekoittimella tasaiseksi. Sekoita joukkoon valkosipuli, juustoraaste ja pippuri. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle. Rullaa kasvissuikaleita tiukiksi rulliksi ja paina täytteen päälle pystyyn ruusukkeiksi.

Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Nosta piirakka ylätasolle ja paista vielä 5-10 minuuttia kunnes pinta on saanut väriä (minun uunissani pinta sai värin jo alatasolla ensimmäisen 30 minuutin aikana ja otin piirakan sen jälkeen pois).

*

Yrttiöljy

0,5 dl oliiviöljyä

1 ruukku tuoretta basilikaa

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

ripaus mustapippuria

Valmista yrttiöljy soseuttamalla öljy ja basilikanlehdet sauvasekoittimella, sekoita joukkoon valkosipuli ja pippuri. Valuta öljy piirakan päälle ennen tarjoilua.

Juhannusruokapoydassa2017

Ruoka :) <3

Sydänsalaatti tonnikalatäytteellä ja paahdetulla kukkakaalilla

Pitkästä aikaa arkinen ruokaresepti yhdellä lempiraaka-aineellani (jos pilvimunia ei lasketa, mutta voiko sitä yksinkertaisuudessaan edes kutsua reseptiksi..? ^_^).

Sydänsalaatti tonnikalatäytteellä

Tiedän että tonnikalareseptit ovat nykyään kyseenalaisia enkä sano, että haluan kannustaa ketään syömään tonnikalaa, mutta monille se on jo talouden asettamien rajoitusten puitteissa yksi keittiön ja nopeiden, täyttävien ruokien kulmakivistä.

Itse käytän edelleen tonnikalaa aika paljon, vaikkakin tietoisuus lajin ylikalastuksesta on jonkun verran vaikuttanut sen käyttöön. Pyrin ostamaan MSC-tonnikalaa mutta ilmeisesti paras vaihtoehto olisi olla ostamatta kokonaan.

Tässä kuitenkin yksi vähän erilainen variaatio arkisesta tonnikalaruoasta. Persoonallisen ja maukkaan lisän ruokaan tuo paahdettu kukkakaali. Kannattaa nähdä paahtamisen ”vaiva” (15 minuuttia uunissa), paahdettu kukkakaali saa todella hienostuneen makuvivahteen. Ei ihme että sitä ja kukkakaalipyrettä käytetäänkin paljon ns. paremmissa ravintoloissa lisukkeena.

Sydänsalaatti tonnikalatäytteellä

Tarvitset:

Sydänsalaattia

Tonnikalaa

Majoneesia (voi jättää poiskin jos ei tykkää)

Kermaviiliä tai ranskankermaa

Punaista paprikaa

Kukkakaalia

Oliiviöljyä

Suolaa ja pippuria

(Sitruunan mehua)

.

Sekoita yhteen tonnikalaa ja pieni määrä majoneesia ja kermaviiliä tai ranskankermaa niin että saat tahnamaisen täytteen. Pilko paprika pieniksi kuutioiksi ja sekoita tonnikalatahnaan. Mausta suolalla, pippurilla ja halutessasi sitruunan mehulla jos kotoa sattuu löytymään sitruunaa.

Annostele tonnikalatäyte sydänsalaatin lehtiin. Sydänsalaatti on rakenteeltaan jämäkkää ja pienen veneen muotoiset lehdet toimivat ihanteellisina alustoina täytteelle. Sydänsalaatti kestää jopa kevyttä grillaamista tai uunissa paahtamista.

Pese ja paloittele kukkakaali ja sivele palaset oliiviöljyllä. Laita pellille paahtumaan 225 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi tai kunnes kukkakaali on saanut väriä.

Tarjoile sydänsalaatti-tonnikalaveneet paahdetun kukkakaalin kanssa.

Sydänsalaatti tonnikalatäytteellä

Pienen kukkakaalimäärän paahtaminen uunissa kuluttaa tietysti vähän turhan paljon sähköä, mutta voit paahtaa samalla vaikka kokonaisen kukkakaalin (tai kaksi..! ^_^, ja heitä saman tien joukkoon muitakin vihanneksia :) :) ja käyttää loput vaikka kukkakaalisosekeittoon. Nams!

Sydänsalaatti on hauska monitoimiveijari joka taipuu vaikka minkälaisiin ruokiin tukevan ja rotevan rakenteensa puolesta. Käytän sitä paljon salaattipohjissa mutta myös alustana erilaisille täytteille.

Olen aiemmin julkaissut blogissa reseptit sydänsalaatista tuorejuustomunavoitäytteellä sekä uunissa paahdettuna kera fetan, manteleiden ja chilijogurttikastikkeen (kuvat alla). Toimii esimerkiksi kivana alkuruokana.

Reseptit näihin sydänsalaatteihin löydät täältä.

Sydansalaatti fetalla, manteleilla ja jogurttikastikkeella

Sydansalaatti munavoilla

Salaatista on muuhunkin kuin vain… salaattiin..! :)

.

Kaikki reseptini eri kategorioihin lajiteltuina löydät RUOKA-osiosta.

Tältä maistui juhannus

Kasviksia kun tykkään syödä, niin meidän juhannuspöydässä nähtiin jälleen kasvisvoittoinen lisukekimara. Salaatit ovat minun juttuni, ja vaikka arkena olen jumittunut syömään saman peruspohjan salaattia kurkku-tomaatti-vihersalaattilinjalla, juhlapäivinä innostun kokeilemaan uusiakin reseptejä.

Tänä juhannuksena valitsin pöytään kaksi hedelmäistä ja kaksi vihreää salaattia. Inspiraatiota hain mm. Ulrika Hofferin Good Mood Food – ja Celia Brooks Brownin Uusi Kasviskeittiö -kirjoista – ja jostain ulkomaisesta ruokalehdestä jota satuin selailemaan Suomenlinnan ravintolassa ^_^

Juhannusruoka2016_IMG_7328_2

Aijoo – ja valmistin myös violettia kalaa ^_^ <3

Kun näin Ulrika Hofferin kirjassa reseptin; Lila fisk i paket tiesin, että tuohan on kuin mulle luotu annos :D

Juhannusruoka2016_IMG_7257_2

Juhannus_Kvinoasalaatti

  • Kvinoaa
  • Punasipulia
  • Persikoita (mä käytin niitä miedompia litteitä)
  • Rucolaa (laitoin baby-pinaattia koska rucola oli kaupasta loppu)
  • Kirsikkatomaatteja
  • Kevätsipulia
  • Oliiviöljyä
  • Marinadi sipulille: omenaviinietikkaa, suolaa, sokeria (minä käytin punaviinietikkaa, suolaa ja steviaa)

Keitä kvinoa ohjeen mukaan ja anna jäähtyä. (En laita ohjeisiin määriä koska se riippuu ihan syöjien määrästä :)) Marinoi ohueksi suikaloitua punasipulia etikka-suola-sokeriliemessä vähintään 20 minuuttia. Käytä loppu marinadi salaatinkastikkeena yhdessä oliiviöljyn kera. Sekoita muut salaatin ainekset kuin kvinoa ja mausta pikkelikastikkeella ja oliiviöljyllä. Levitä tarjoiluastialle kvinoapeti ja kasaa päälle muu salaatti, möyhi kivan näköiseksi kokonaisuudeksi :)

Juhannusruoka2016_IMG_7274

Mums :) Pehmeän persikan ja kirpsakan makean sipulin liitto lempeän kvinoan seurassa oli todella onnistunut.

Rucola olisi tuonut salaattiin kivasti lisäsärmää mutta loppu mikä loppu.

Juhannusruoka2016_IMG_7263

Juhannus_Kesakurpitsaminttu

  • Kesäkurpitsaa
  • Oliiviöljyä
  • Valkoviinietikkaa
  • Tuoretta minttua
  • Fetaa
  • Suolaa ja rouhittua mustapippuria

Pariloi tai paista ohuiksi suikaloidut, oliiviöljyllä maustetut kesäkurpitsat. Laita paistetut kesäkurpitsat kulhoon ja valuta päälle valkoviinetikkaa (n. 4 tl kiloa kesäkurpitsaa kohden, eli ei paljon) kun kurpat ovat vielä lämpimiä. Lisää suola ja pippuri ja anna jäähtyä. Revi sekaan tuoretta minttua ja murenna päälle fetaa.

Tässä salaatissa minttu on todellakin se juttu, it makes all the difference :)

idJuhannusruoka2016_IMG_7293_2

Juhannus_Bataattisalaatti

  • Bataattia
  • Oliiviöljyä, suolaa, pippuria
  • Purkki kikherneitä
  • 1 puntti persiljaa
  • Mansikoita
  • Pinjan- tai auringonkukansiemeniä
  • Oliiviöljyä ja tuoreen sitruunan mehua (kastikkeeksi)

Kuutioi bataatti pieniksi lohkoiksi ja mausta oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Paista bataattia noin. 15 minuuttia 200 asteessa. Anna jäähtyä. Paahda siemenet pannulla. Kokoa tarjoiluastialle bataatti, kikherneet, revitty persilja ja kuutioidut mansikat. Sekoita yhteen oliiviöljy ja  sitruunamehu ja kaada salaatin päälle. Ripottele päälle paahdettuja siemeniä.

Juhannusruoka2016_IMG_7322_2

Juhannus_Mustikkakala

  • Valkoista kalaa, kuten turskaa
  • Mustikoita
  • Appelsiini
  • Tuoretta tilliä
  • Kookosrasvaa tai voita
  • Suolaa ja pippuria
  • Leivinpaperia
  • Folio tai nyöriä

Pilko kala annospaloiksi. Raasta appelsiinin kuori ja purista mehu, sekoita kuori ja mehu yhteen. Jaa kalapalat leivinpaperiarkeille ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Lisää päälle appelsiinimehua ja mustikoita ja nokare voita tai kookosrasvaa. Sido leivinpaperinyytit kiinni nyörilllä tai kääri nyytit folioon. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia palojen paksuudesta riippuen. Anna kalan jälkikypsyä nyyttien sisällä huoneenlämmössä vielä hetki ennen tarjoilua. Viimeistele tuoreella tillillä (jos tykkää voimakkaammasta tillin mausta, tillin voi laittaa jo nyytin sisään uuniin.)

Juhannusruoka2016_IMG_7312_2

Juhannus_Coleslaw

  • Kiinankaalia
  • Parsakaalia
  • Sokeriherneitä (palkoineen)
  • Kevätsipulia
  • Ruohosipulia
  • Majoneesia
  • Bulgarian jogurttia
  • Tuoreen sitruunan mehua
  • Suolaa ja pippuria
  • (Ripaus sokeria tai muuta makeutusta)

Suikaloi kaalit ja sokeriherneet pieneksi tai aja monitoimikoneessa silpuksi. Tee kastike: sekoita 2/3 bulgarian jogurttia ja 1/3 majoneesia, sitruunamehua (maun mukaan, en osaa sanoa määrää, kunnes tulee sopiva happamuus :)), suolaa ja pippuria. Lisää halutessasi vähän makeutta.

Tämä coleslaw oli aivan erityisen rapea kiitos raa’an parsakaalin ja sokeriherneiden jotka rouskuivat hampaissa ihanasti :) Se oli juhannuksen salaateista kenties arkisin mutta nousi raikkaudessaan juhannusvieraiden suosikiksi.

Juhannusruoka2016_IMG_7354

Värikkäät ruoka-annokset ovat ilo silmälle :)

Mustikkakala vaikutti minusta maullisesti niin hullulta ajatukselta että se oli tosiaan pakko kokeilla – vaikka vähintään jo värinsä puolesta! ^_^ Maku oli yllättävä – ei itse asiassa juuri lainkaan makea appelsiinimehusta huolimatta. ”Tyylikäs ja hienostunut”, oli juhannusseurueen arvio. Tykkäsin!

Juhannusruoka2016_IMG_7333_2

Alkupaloina tarjoiltiin mm. uunipaahdettuja Roquefortilla täytettyjä suippopaprikoita jotka ovat Mr. Karkkipäivän ”speciality”. Misteri bongasi tämän superhelpon kahden raaka-aineen reseptin jostain aikoja sitten ja paprikoista on muodostunut illallispöytiemme vakioherkku.

Sinihomejuustoksi kannattaa valita nimenomaan Roquefort, muilla, etenkin miedommilla sinihomeilla maku ei pääse oikeuksiinsa. Roquefort + suippopaprika ovat taivaallinen liitto :)

Juhannusruoka2016_IMG_7356_

Grillatut sienet kuuluvat nekin mökkiruokien ykkösherkkuihin. Ja kyllä, nuo pekoniin käärityt versiot näyttivät taas niin houkuttavilta… ;) Heheh. Pitäydyin totta kai tuorejuustolla maustetuissa ^_^

Tällä kertaa jälkiruokajuustot muuten jäivät syömättä, ohoh…! ;)

Äänestän itse juhannuksen suurimmaksi hitiksi bataatti-mansikka-salaattia, aivan tajuttoman hyvää :) Bataatin ja mansikan makeat maut sulavat suussa ikäänkuin toffeiseksi sinfoniaksi… Kannattaa kokeilla :)

*

Juhannusarvonnoissa Essien kynsilakat voitti nimimerkki Tiuku ja The Body Shopin seerumin nimimerkki PiiA. Onnea :) Voittajiin on otettu yhteyttä.