Hedelmäisiä uutuuksia

Nyt puhutaan jälleen onnistuneesta pakkausuudistuksesta! Eikä tuoteuutuuksissakaan vikaa ole, päinvastoin!

Sante_uudistus

Sisarsarjat Sante ja Logona käyvät läpi pakkausuudistusta, joka on näkynyt talvesta saakka kaupoissa. Näiden sarjojen pakkaus-design on jo vuosia pysynyt kummallisen vanhanaikaisena ja epähoukuttavana (ainakin minun mielestäni), enkä pitänyt Santen edellistäkään uudistusta muutaman vuoden takaa erityisen onnistuneena.

 

Logona_vanhat

Logonan pakkaukset eivät ole uudistuneet ainakaan sinä aikana kun olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa. Todellakin aika päivittää! Miltä vuodelta nämä ovat, 1983? :D

Logona_uudistus

Logonan uutta ilmettä.

Suuri osa Logonan pakkauksista on edelleen vanhaa ”kuosia”. Uusi kroppasarja näyttää siltä kuin olisi ihan jonkun eri merkin  valikoimaa :) Oletettavasti uuden ilmeen on tarkoitus pikkuhiljaa kattaa koko sarja.

SanteLogona_uutuudet2IMG_6670

Eikö ole herkkuja?

Sain valita maahantuojalta minua kiinnostavan testisetin. Tuoksuvaihtoehdoista ei ollut helppo valita, mutta lopulta päädyin Santen Sitrus-Papaijaan ja Logonan Kvitten-Vaniljaan. Lisäksi sain Santen uuden Sheavoi-suihkuvartalovoiteen ja -käsivoiteen.

Tuoksuvalinnat menivät nappiin.

SanteLemonFresh_IMG_6674

Sitrus-Papaija on juuri niin mehukkaan hedelmäinen kuin toivoin, olematta imelä. En tiedä juuri parempaa vartalotuotteen tuoksua kuin veden kielelle herauttavat sitrushedelmät…

Suihkugeelin koostumus on mukavan jämäkkä vaikkakin kuitenkin luonnonkosmetiikalle tyypillisesti hieman hyytelömäinen. Vaahto on runsaudessaan medium-tasoa.

Vartalovoide on yllättävän täyteläistä, sopii kuivallekin iholle. Tätä saa hieroa ihoon tovin ennen kuin se imeytyy täysin, koostumus on kaukana esimerkiksi edellisenä testaamani Nafhan nestemäisestä express-imeytyvästä laadusta.

Inceistä kiinnostuneet löytävät ne maahantuojan sivulta. Alkoholitietoisille; suihkugeeli on ’holiton, vartalovoide ’holillinen.

Sante_Sheavoi

In-shower-vartalovoiteet eli märälle iholle käytetyttävät, suihkussa huuhdeltavat vartaloemulsiot ovat tämän hetken ”se” juttu. Näitä pulpahtelee nyt melkein kaikilta merkeiltä. Paras testaamani on edelleen Lushin.

Santen in-shower tuntuu mukavalta levittäessä eikä jätä suihkun lattiaa niljakkaan liukkaaksi niin kuin Lushin (jonka kanssa on paha liukastumisvaara). Kosteustehot eivät kuitenkaan riitä. Iho on pyyhekuivauksen jälkeen miellyttävän tuntuinen enkä tunne välitöntä rasvanlevitystarvetta. Muutaman tunnin kuluttua ihon pinta on kuitenkin jo suomuilla ja vaatii rehellistä, iholle jäävää voidekerrosta.

En ehkä välttämättä ymmärrä täysin in-shower-voiteiden kohdeyleisöä, mutta innokkaita käyttäjiä näyttäisi riittävän ottaen huomioon tuotetyypin kasvavan suosion. Tämän kaltaiset kosteustuotteet sopinevat heille, joiden iho ei ole kuiva ja vain kevyt kosteutus riittää. Lushin Body Conditioner tosin on selvästi kosteuttavampi edustaja tässä tuoteryhmässä.

Käsivoide on suurta rakkautta! Ihanan pehmeä ja täyteläinen, sopii parhaiten yövoiteeksi. Päiväkäyttöön voide jättää hitusen liian rasvaisen pinnan ihoon, ei siis voi heti voidetta laitettuaan jatkaa vaikka koneen naputtelua tai papereiden käsittelyä.

Tuoksu on omalaatuinen. In-shower-tuotteessa on sama tuoksu, mutta miedompana. Ensin tuoksu esittäytyy ihan miellyttävänä mutta sitten se jotenkin raskautuu. Vaikea kuvailla. Ei makea, ei kukkainen, ei mausteinen, ei raikas. Ehkä jotenkin pähkinäinen..?

LogonaKvittenVanilja_IMG_6684

Logonan Kvitten-Vanilja-tuoteduo on koostumuksiltaan aivan kuin Santen, erona käytännössä siis vain tuoksu. Kvitten-Vaniljan tuoksu on hienostuneempi kuin Sitrus-Papaijan, kevyen makea ja puuterinen. Pakkaus-design’kin on asteen elegantimpi. Sante on nuorekas, Logona klassisempi.

.

Hintatietoja:

Logonan suihkugeeli 9,90 € / 200 ml ja vartaloemulsio 13,90-19,00 € / 200 ml (Granaattiomena-tuoksu on jostain syystä kalliimpi).

Santen suihkugeeli 8,40€ / 200 ml ja vartaloemulsio 8,40 € / 150 ml.

Santen in-shower –vartalovoide 9,35 € / 200 ml ja käsivoide 4,35€ / 50 ml.

Miten kävi luonnollisen kynsilakan kanssa?

Kokeilin eilen ensimmäistä kertaa täysin luonnonmukaista kynsilakkaa.

Muistatteko, kun kerroin aiemmin keväällä Logonan kehittäneen maailman ensimmäisen luonnollisen kynsilakan?

No, nyt kyseinen lakka pääsi vihdoin testiin.

Kyllä, lakka käyttäytyy eri tavalla kuin ei-luonnollinen. Se selvisi testipäivän iltaan mennessä.

Mutta ensin….

idLogonaPinkBlossom_IMG_6987

Oooo…!! Välitön ihastuminen.

Sävy, koostumus, peitto, kuivuminen… kaikesta kiitettävä arvosana!

Logona_lakat_IMG_7178

Sain maahantuojalta sävyt Deep Berry ja Pink Blossom sekä päällyslakan. Päällyslakka on kynnellä keltaisesta väristään huolimatta täysin sävytön.

LogonaPinkBlossom_IMG_6980

Lakan koostumuksesta ei välttämättä arvaisi, että kyseessä on luonnonmukainen lakka. Se ei ole vetisen ohutta niinkuin jostain syystä itse odotin, vaan paksuus on juuri sopiva; ei kökköisen tanakkaa eikä myöskään vesimäisen lirua.

Lakka tekee tasaisen peittävää jälkeä jo yhdellä kerroksella.

Lakan sanottiin kuivuvan hitaasti ja jäävän kiillottomaksi, mutta minusta lakka kuivui päinvastoin jopa vähän nopeammin kuin mihin olen tottunut. (Minulla lakat kuivuvat aina keskimääräistä hitaammin.)

Pinta?

LogonaPinkBlossom_IMG_6990

Ei mattainen, vaan kauniin himmeä. On tietysti makuasia miten kiiltävästä pinnasta lakkauksessaan tykkää, mutta minusta pinta oli kauniimpi ilman päällyslakkaa. Etenkin Pink Blossomin suloinen vanhan roosan sävy on minusta nätimpi himmeänä kuin kiiltävänä.

LogonaPinkBlossomIMG_6997

Tässä lakkaus päällyslakalla.

LogonaPinkBlossom_IMG_7006

Olin todella positiivisesti yllättynyt luonnollisen lakan suorituksesta. Myös sävy on aivan ihastuttava, voin jopa todeta ettei minulla ollut entuudestaan juuri tämän sävyistä roosaa. ^_^

Ajattelin: huomenna voin julistaa Logonan uudet lakat blogissa ällistyttävän hyviksi. Nämähän ovat yhtä hyviä kuin mikä tahansa muu laatulakka..!

Mutta. Mutta.

Päivän aikana lakka paljasti eronsa tavanomaiseen kynsilakkaan.

LogonaPinkBlossom_IMG_7182

Iltaan mennessä pinta näytti tältä.

Jätin toisen käden kynnet päällyslakkaamatta testimielessä, ja tässä päällyslakaton puoli.

LogonaPinkBlossom_IMG_7186

Päällyslakallinen puoli ei kestänyt sen paremmin.

Jokaisesta kynnestä oli irronnut lakkaa kärjistä ja palasina keskeltä kynttä, varmaankin kohdista joihin oli osunut jotain. Minulla ei ole ikinä tapahtunut minkään kynsilakan kanssa tällaista.

.

Tiedän, että joillain ihmisillä kaikki kynsilakat käyttäytyvät näin, ja lakan kesto on suuri ongelma. Minulla tätä ongelmaa ei ole, etenkään nyt, kun kynsissäni on geelipinnoite. Tavallinen kynsilakka pysyy geelipinnalla moitteettomana vaikka kaksikin viikkoa, kuluen vain kärjistä. Geelittömälläkin kynnellä lakan pinta pysyy siistinä vähintään viisi päivää.

Siksi Logonan lakan irtoaminen jo yhden päivän aikana kertoi laadusta paljon. Tässä siis on täysluonnollisen kynsilakan heikko puoli; kesto.

Vähän harmillinen juttu. Näin huonolla kestolla lakkaus on uusittava jo seuraavana päivänä, ja 4 millin lakkapullo kuluu todella nopeasti. Hintaakin kun pullolla on 19,90€, niin ei tule luonnollinen lakkaus halvaksi.

Mutta – sille kuluttajaryhmälle, joka ei synteettisiä lakkoja kynsilleen laita ”suurin surminkaan”, on tarjolla nyt vihdoin vaihtoehto. Kynsilakat ovat hiusvärien ohella yksi eniten haitallisia aineita sisältäviä ja allergisoivimpia kosmetiikkatuoteryhmiä, ja pidän erittäin hyvänä asiana sitä, että vihdoin on pystytty kehittämään täysin luonnollinen vaihtoehto vailla ”myrkkyjä”. Joku tästä vaihtoehdosta varmasti mielellään maksaa. Ja saahan kynsilleen ainakin yhdeksi illaksi mitä kauneimman lakkauksen…!

Aion testata Logonan lakkoja vielä tavallisella, synteettisellä päällyslakalla ja katsoa, josko se lisäisi lakan kestoa. Toisaalta myönteinen tulos ei merkitsisi mitään lakkojen kohderyhmälle; mitä järkeä olisi käyttää luonnollista lakkaa ja kuorruttaa se synteettisellä tuotteella?

Onko kukaan muu ehtinyt testaamaan Logonan lakkoja? Millainen pysyvyys on ollut teillä?

Vihdoin kehitetty: sertifioidut luonnonkosmetiikan kynsilakat

Sain kuulla keskiviikkoisella Biodelly-vierailulla kiinnostavan uutisen, joka oli mennyt minulta ihan ohi: nyt on vihdoin onnistuttu kehittämään maailman ensimmäinen luonnonkosmetiikan sertifioinnin kriteerit täyttävä kynsilakka.

Logona_sertifioidutlakat

Valmistaja on saksalainen Logona, ja lakat ovat vasta tulleet Suomeen. Niillä on BDIH- ja NaTrue-sertifikaatit.

Biodellyn Tanja kertoi, että lakat ovat, no odotetusti, laadultaan hyvin erilaisia kuin tavalliset kynsilakat. Ne kuivuvat hitaasti ja pinta jää mattaiseksi. Kiiltoa pintaan saa päällyslakalla, jollaisen Logona on myös kehittänyt sertifioituna.

Sertifioidun luonnonmukaisen kynsilakan ainesosat: denaturoitu alkoholi, sellakka, vesi, etyylilaktaatti, talkki, silica,  glyseroli, mica, maltodekstriini, tinaoksidi + joukko väripigmenttejä kuten rautaoksideja, karmiinia ja ultramariinia.

Lakat eivät ole vegaanisia; sellakka ja karmiini ovat eläinperäisiä ainesosia. Sävyjä valikoimassa on tällä hetkellä viisi.

idLogona_sertifioidut_lakat1

Nämä kolme näyttävät minusta aika ihanilta, etenkin Urban Taupe ja Pink Blossom.

Saan näitä todennäköisesti jossain vaiheessa testattavaksi. Ovat niin tuore tapaus että en tiedä onko näitä vielä tällä hetkellä kellään jälleenmyyjällä. Maahantuojan nettikaupasta lakkoja jo saa, hinta on 19,90€ (aika arvokas – innovaatiosta saa maksaa.)

Logona_sertifioidut_lakat2

Hyvin klassinen sävyvalikoima – täydennettynä trendikkäällä taupella. Lakkojen luvataan olevan ”melkein hajuttomia”.

Kivaa kun taupe tuntuu tulleen jäädäkseen :) Niin tyylikäs sävy. Minun nuoruudessani 90-luvulla ruskeat kynsilakat olivat metallisia ja punertavia, yhtään viileää harmaanruskeaa en omistanut tai muista edes nähneeni kaupoissa.

Logona_sertifioitu_TopCoat

Päällyslakka on ainesosiensa vuoksi sävyltään kellertävä, mutta kynnellä läpinäkyvä.

*

Mitäs mieltä olette? Uutisen luulisi ilahduttavan ainakin sitä kuluttajaryhmää, joka ostaa ainoastaan sertifioinnin standardit täyttävää kosmetiikkaa. Minusta on muuten vähän outoa, että luonnonkosmetiikkabrändeillä tätä ennen on ylipäänsä ollut kynsilakkoja valikoimassaan. Miksi sisällyttää valikoimaan tuotteita, jotka eivät kuitenkaan ominaisuuksiltaan tue valmistajan luonnonmukaista tuotefilosofiaa?

Liekö muuten tällä hetkellä kosmetiikkatuotteista jäljellä ainoastaan vaalentava kestoväri, jota ei ole pystytty valmistamaan täysin luonnonmukaisena.

Kuvat: Logona.de ja NaturalGoodsCompany.com