Ensifiiliksiä Soulista

Voihan Korea!

Ellayna_Sanni_IMG_2291

Minulla olisi jo kahden päivän jälkeen aivan valtavasti mielenkiintoista kerrottavaa ja huomioita jaettavana, ja osa vähän surullisiakin kulttuuriin liittyen. Mutta vielä en ole ehtinyt niitä teille kirjoittaa koska ihana Airbnb-emäntäni Ellayna on samanlaista puheliasta sorttia kuin minäkin…! ^_^ Vapaat hetket kotona kuluvat siis tehokkaasti Ellaynan kanssa lörpötellessä.

En malta odottaa että pääsen kunnolla istumaan alas ja kirjoittamaan..! Kännykkä on jo täynnä muistiinpanoja ja lisää tulee arvatenkin joka päivä.

Tässä kuitenkin vähän kuvasatoa eiliseltä ja muutamia ensiajatuksia Soulista.

Seoul_IMG_7727

Seoul_IMG_7721

Seoul_IMG_7691 Seoul_IMG_7712
Soul näyttäytyi minulle paljon rauhallisempana kuin odotin. Ollakseen valtava miljoonakaupunki, keskusta on todella seesteinen vailla liikennekaaosta ja väentungosta.

Illan laskeutuessa keskusta ei syttynyt miljoonien neonvalojen loisteeseen vaan oli yllättävän vähävaloinen. Todellakin, aikamoinen vastakohta vaikka Las Vegasin levottomalle vilkkuvalle valomerelle – jossa oli kyllä oma siisteytensä siinäkin ^_^

Keskustan seesteisyyteen poikkeuksen tekee Myeong-dongin shoppailualue, vaikka sekään ei ollut läheskään niin överi kuin odotin. Myeong-dongissa riitti ihmisjoukkoa ja siellä näkee myös niitä neonvaloja, mutta edelleen oltiin kaukana siitä mihin olin varautunut.

Ilokseni löysin Myeong-dongin alueelta runsaasti ravintoloita, joiden ruokalistalla oli niin tofua kuin mereneläviäkin. Itaewon loputtomine pizzerioineen ei siis ole mun paikka ruokailun suhteen, vaikka muuten tosi kiva kaupunginosa onkin :) Myeong-dongin pääkadun ruokakojuista  ostin grillattua mustekalaa ja katkarapuja ja halloumin tyyppistä grillattua juustoa. <3

Streetfood_IMG_7949

Friteerattu ruoka dominoi toki täälläkin ja jotkut ruoat saivat melkein veren hyytymään näyllään…. Huhhuh. ^_^ Montakohan näitä pitäisi syödä että olisi jo suonet tukossa… :D

Myeongdong_IMG_2194

Kosmetiikkatarjontaa on todellakin loputtomiin ja Innisfreen, Tonymolyn, Holika HolikanEtude Housen ja Misshan myymälöitä on Myeong-dongin alueella varmaan 50 metrin välein… Plus monen muun. Länsimaisia ketjuja bongasin toistaiseksi vain kolme; Boots, The Body Shop ja Lush.

Meikkitrendi_IMG_2272

Tämän hetken kuuma meikkitrendi näkyy paikallisten kaunotarten kasvoilla:  punertavaa luomiväriä on kutakuinkin jokaisella.

K-Kosmetiikka_IMG_2203

…ja paikalliset julkkikset ovat kova sana myös kosmetiikan markkinoinnissa. :) Nämä pojat lienevät joku paikallinen K-pop-yhtye :)

Kasvisruoka_Seoul_IMG_2152

Lounaaksi söin Lonely Planet -oppaasta löytämäni tiibetiläishenkisen kasvisruokakahvilan munakoisocurry-annoksen. Hyvää oli mutta ei tällä nälkä lähde (missä proteiini..?), ja tunnin kuluttua oli jo vedettävä proteiinipatukkaa ja pähkinöitä.

Myeongdong_IMG_7871

Myeong-dongista sitten löytyi illalla vähän proteiinipitoisempaakin murkinaa. Tässä liekitetään hummeria – ja päälle tuli vielä juustokuorrutus :)

Myeongdong_IMG_7899 Myeongdong_IMG_7966

Ellaynan suosittelemien K-Beauty-merkkien joukossa oli mm. Too Cool For School. Tuttu jollekulle?

Seoul_IMG_7790

Seoul_IMG_7775

Seoul_IMG_7792Myeongdong_Streetfood_IMG_2278
Mukavaa lauantaipäivää kaikille! :) Teillä on siellä vasta päivä valjennut kun taas itse nukuin jet lagin takia tosi myöhään ja missasin jo puolet päivästä, täällä on kello kohta 14.00. Nyt ulos ja hengittämään lisää kokemuksia!

Loppuun video mielestäni ihanimmasta paikasta Soulin keskustassa, katu jonka alta on kaivettu esiin muinainen joki. Mitä viehättävin paikka istua ja rentoutua pitkän sightseeing-kävelyn tai shoppailun jälkeen.

Kommentit
  1. 1

    Kronos sanoo

    Kokeilin Too cool for Schoolin BB-voidetta. Kahdesta sävystä vaaleampi, mutta aivan väärän sävyistä. Myyntikokoisen tuotteen pakkaus on kätevän oloinen. Puuterirasia josta painetaan ja tuotetta tulee keskeltä olevasta reiästä.

  2. 3

    K sanoo

    Tsekkaa Too coolin Artclass by Rodin kompakti varjostus paletti. Se on yksi suosituimmista Koreassa. Samankokoiset highlighter ja poskipuna paletit on myös kivoja 🙆

        • 3.1.1.1

          Sanni sanoo

          Olipa kiva lukea tuo sinun blogipostaus :) Vaikka en ole Shanghaissa käynytkään enkä siltä pohjalta osaa verrata Soulia siihen (tai mihinkään muuhunkaan aasialaiseen miljoonakaupunkiin), niin jaamme saman kokemuksen Soulin yllättävästä rauhallisuudesta. Tämä on varmasti rauhallisin suurkaupunki jossa olen käynyt. Ja tosiaan, ilmeisen pehmeä lasku aasialaiseen kulttuuriin, sillä kaupunki tuntuu hyvinkin länsimaalaiselta. Ainoa ”kulttuurishokki” täällä tulee tosiaan ruoan puolesta ja siitä, että vaihtoehdot ovat niin rajalliset. Kuten sinäkin olit huomannut, kasvissyöjällä (vegaanista puhumattakaan) ei ole täällä ihan helpoimmat oltavat ruokailun suhteen.

          Olen todennut että perinteiset kauppahallit ja yleisesti suoraan katukojuista myytävä katuruoka ovat minulle helpointa ruokaa täällä, katuruokakojusta kun voi ostaa annoksia ilman (minulle turhaa) riisilisuketta. Noita erityisesti kasvisruokaan etikoistuneita ravintoloita on epäkäytännöllistä alkaa etsimään kesken päiväohjelman, kun niitä on niin harvassa, sen olen huomannut. Jos sellaisia ei satu olemaan sopivasti reitin varrella, erikseen sellaiseen suunnistaminen nielee kivasti aikaa, tämä on todettu – ja yhtä sellaista etsiessä viimein luovutin koska kartalla lähellä olevalta näyttänyt paikka olikin kaukana.

          Mutta kyllä täällä pärjää :) Ruokahaasteet olivat tiedossa ja haasteena tämän otin :) Vähän erilaista ”seikkailua”, kun Euroopassa ja normiarjessa olen aika lailla hemmoteltu ruoan ja vaihtoehtojen suhteen. :)

    • 3.2

      sanoo

      Meinasin kirjoittaa saman, en ole itse kokeillut mutta monessa paikkaa hehkutettu juuri tuota Artclass byRodin palettia ☺️

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Mun Airbnb-emäntä ei pystynyt mitenkään ymmärtämään mitä ällättävää on sokeroidussa hotdogissa ^_^ ^_^ :D On täällä niin itsestäänselvää ruokaa :D

        • 4.1.1.1

          Sanni sanoo

          Voi yäääääghhh… :D XD No, eihän sitä koskaan tiedä miten yllättävän onnistunut tuollainen makuyhdistelmä sitten loppujen lopuksi saattaa (makkaransyöjän suussa) olla. :) Minulta jää kokematta. :p

  3. 5

    SiiriS sanoo

    Piti hetki miettiä, että mistä tuo Too cool for school on tuttu tosiaan Prahan Sephorasta ostin merkin Egg Mousse Soap kasvojenpuhdistus moussen. :D Ihanan paksu ja kermainen koostumus, tulee ihan partavaahto mieleen. Omaan makuuni mousse levittyy huonommin kuin vaahtoputsarien vaahto ja varsinkin konjac sieni tuntuu imaisevan suurimman osan putsarista.

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Too Coolissa kertoivatkin, että Egg-sarjan tuotteet ovat ulkomailla heidän suosituimpiaan, olisikohan just tuo Mousse ollut best selleri :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.