Seikkailu, johon en halunnut osalliseksi

Aiemman Facebook-päivitykseni lukeneet eivät nyt ilahdu, no ainakaan ne jotka odottivat sitä miespostausta.

En ehtinyt saada sitä valmiiksi vielä tänään. Kyseessä on siis jo runsaan vuoden julkaisuaan odottanut juttu miesten ulkonäköpaineista. Tänään tuntui, että on Se Päivä. :) Koska sään puolesta joutuisin joka tapauksessa olemaan koko päivän joka sisätiloissa (tai niin luulin vielä aamulla, mutta tullaan siihen ihan kohta), ajattelin, että nyt jos koskaan on täydellisesti aikaa omistautua tälle superkiinnostavalle mutta myös superaikaavievälle juttuaiheelle. Tiedän, että postauksen kirjoitus vaatii todennäköisesti parikin päivää, mutta arvelin saavani tänään rutistettua ulos edes osan 1. No, ei onnistunut. Toivotaan huomista :)

Sen sijaan laitan nyt ulos eilen illalla kirjoittamani kertomuksen seikkailusta, johon en halunnut osallistua.

(Olin ajatellut säästää tämän jutun myöhemmäksi että ette väsy näihin matkapostauksiin, mutta miesjutun puutteessa laitan tämän nyt kuitenkin ulos että saatte jotain matskua tänään.)

*

Säätiedotus lupasi sadetta ja ukkosta. Päivä kuitenkin valkeni yllättävän kirkkaana, ja kun vielä yhdeksän aikaan oli vain puolipilvistä, päätin lähteä suunnittelemalleni bussiretkelle Samiin ja Agia Efimiaan. Bussi lähtisi kymmeneltä. Parempi olla vaikka sateessakin kyläretkellä kuin istua koko päivä neljän seinän sisällä yksinään, ajattelin. Ja ehkä ei sataisi niin hirveästi.

Kefalonia_myrsky_kahvila

Pääsin keskustan puoleen väliin saakka, kun sadekuuro iski. Hain suojaa lähimmästä kahvilasta, jonne sainkin sitten jäädä puoleksitoista tunniksi kuuntelemaan veden ropinaa. Onneksi minulla on aina kirja mukana…

Kuvassa kuivattelen varpaitani… Vettä tuli niin rankasti että sitä tuli ikkunalasien tiivisteidenkin läpi.

Kefalonia_myrsky_IMG_1410

Ajattelin ensin, että nojoo, päivä oli sitten tässä. Saisinpahan ainakin vihdoin luettua opaskirjan luvut Kreikan historiasta.

Kunnes yhtäkkiä ulkona näytti tältä:

Kefalonia_myrsky_IMG_1434

Sää kirkastui ja aurinkokin alkoi paistaa.

No hienoa! :) Minähän otan seuraavan, kello 13 lähtevän bussin. Agia Efimiaan en enää ehtisi mutta Samiin kuitenkin. Menen Samiin lounasretkelle ja tsekkaan Ithakin lautan aikataulut.

Kävin kämpillä vaihtamassa sateen kastelemat vaatteet ja lähdin takaisin kohti bussiasemaa. Matkalla taivas alkoi taas tummua. Hmmm… Bussille päästyäni oli alkanut jälleen sataa. Sade ei kuitenkaan ollut mitään ”sangosta kaatamalla” -tyyppiä, ja koska aamupäivälläkin kirkastui, ajattelin, että ehkä tämäkin kuuro menee ohi.

Kefalonia_myrsky_4

Väärin.

Bussin kavutessa vuoristoteille sade yltyi todella voimakkaaksi ja paksut, tummat pilvet peittivät taivaan. Pian paukkui ukkonen niin että korvissa soi ja salamat välähtelivät samanaikaisesti – ukkosen keskus oli siis ihan yläpuolellamme. Vettä tuli niin paljon että näkyvyys oli paikoin vain pari metriä. Pilvet ja paksu sumu pimensivät maiseman, tuntui melkein kuin ilta olisi laskeutunut.

Bussi oli aivan täynnä ihmisiä. Koululapset kiljuivat ja vanha nainen vieressäni teki ristin merkkiä ja toisteli jokaisen salaman iskiessä ”Panagia, panagia…” (Eli suunnilleen ”Hyvä Jumala, hyvä jumala”…)

Kefalonia_myrsky_IMG_1442

Kyllä teitäkin varmaan pelottaisi bussissa, joka menee kapeaa vuoristotietä tällaisessa säässä. Kaikki kurkistelivat huolestuneen näköisenä kuskiin päin, joka onneksi sentään ajoi todella hitaasti.

Laitoin Mr. Karkkipäivälle tekstiviestin jossa soimasin itseäni maailman typerimmästä ideasta lähteä bussiretkelle tällaisessa säässä. Miksi en uskonut säätiedotusta? Kirjoitin, että minua pelotti. Mies vastasi tyypillisen rauhoittavaan tyyliinsä; ”Ei siellä autossa mitään hätää ole kunhan kuskilla on järki päässä. En kyllä osaa sanoa miksi lähdit sinne – ehkä halusit hieman seikkailua ja jännitystä?”

Just, kiitos tuesta, muru.

Normaalisti 30 minuuttia kestävä matka Argostolista Samiin vei nyt puolitoista tuntia. Kun pääsimme perille, sade ei osoittanut taukoamisen merkkejä. Päinvastoin se vain tuntui voimistuvan.

Kefalonia_myrsky_Sami_lounas

Päästessäni ravintolaan sähköt katkesivat. Grilli sentään toimi.

Söin grillikasviksiani hämärässä ja katselin sateen harmauteen.

Täältä olisi vielä päästävä takaisinkin. Paluubussivaihtoehtoja oli kaksi; 15.40 ja 18.00. Harkitsin jäädäkö odottamaan myöhempää bussia, jos vaikka sade siihen mennessä hiipuisi. Ajatus paluusta äsken kokemassani sumussa ja paukkeessa tuntui aivan kamalalta. Lopulta päätin kuitenkin ottaa aikaisemman bussin, mitä minä täällä Samissakaan tekisin.

Odottaessani bussia pysäkille pysähtyi auto. Kuskin paikalta kurkisti arviolta nelikymppinen mies ja kysyi, olinko mahdollisesti menossa Argostoliin päin. ”Bussit eivät välttämättä enää kulje tänään”, hän sanoi.

Vaikka vieraiden ihmisten autoihin ei kai pitäisi mennä, tällä kertaa tartuin kyytiin ilomielin.

Kefalonia_myrsky_3

Matkalla ukkosmyrskyn seuraukset alkoivat valjeta. Tie näytti aivan erilaiselta kuin tullessa. Maanvyörymiä, kiviröykkiöitä, rinteiltä tulvivaa vettä. Osa autoista edellämme kääntyi takaisin.

Ei herran jestas, mihin mä olen itseni oikein laittanut, mietin vain päässäni. Näkymät Skopelokselta tulvivat ironisesti päähäni. Juuri raportoin blogissa Skopeloksen myrskytuhoista ja nytkö olin itse sellaisten keskellä?

Kefalonia_myrsky_6

Mies sai puhelun kaveriltaan; silta Agia Efimian ja Samin välillä on romahtanut. Eli Fiskardon suunnasta tuleva bussi tai muukaan liikenne sieltä päin ei pääse Samiin. En olisi siis päässyt enää bussilla takaisin.

Saapuessamme vuorten yli Argostolinlahdelle, jonka toisella puolella kaupunki erottui sumuisena siluettina, törmäsimme autojonoon. ”Tie on poikki”, saimme kuulla edessämme olevilta. Koutavosin laguuni oli tulvinut peittäen alleen lahden kiertävän tien.

Kefalonia_myrsky_1

Laguunin vesi oli muuttunut punaiseksi kaikesta vuorilta vyöryneestä hiekasta ja kivestä. Näky oli aivan absurdi.

Kuskin penkiltä kuului äänekästä kreikkalaista kiroilua. Mies oli tänään aikaisemmin palannut Ateenasta, hän oli saapunut Samiin lautalla Patraksesta.

”Miksi, miksi minä valitsin juuri tämän päivän palata, ei saamarin saamari!!” mies huusi.

Olin vaiti. Mitä siinä osaa sanoa. Olo tuntui kiusalliselta, toinen oli tarjonnut minulle kyytiä ja nyt istuimme siinä nalkissa apokalyptisen maiseman keskellä – kaatosateessa punaiseksi värjäytyneen laguunin rannalla.

Kefalonia_myrsky_2

Mies päätti lopulta yrittää ajaa tulvivan alueen läpi. Näin oli päättänyt moni muukin autoilija, mutta pienet, matalat autot eivät selvinneet veden läpi.

Kefalonia_myrsky_5

Tätä kuvaa ottaessani autoon alkoi tulvia vettä, ja pian olimme pohkeita myöten vedessä. Mies peruutti takaisin.

Ei ollut muuta tietä Argostoliin, joten minun vaihtoehdokseni jäi nousta autosta ja kävellä noin seitsemän kilometrin matka kaupunkiin. Kahlata, paremminkin.

Kengät pois vain ja veteen.

Kävellessäni siinä sateen piiskatessa, jännittäen joka askeleella astunko johonkin terävään kiveen tai muuhun ihon lävistävään roskaan, olo oli sanalla sanoen aikamoinen miten-h*lvetissä-mä-tähän-päädyin-deluxe. Ei paljon järki päätä pakota. Miksi mä halusin välttämättä retkelle juuri tänään, säätiedotuksesta huolimatta? Olin ihan turta, jäässä ja läpimärkä.

Melkein puoltatoista tuntia myöhemmin olin vihdoin huoneessani Argostolissa. Sähköt olivat juuri palautuneet. Menin kuumaan suihkuun ja kaadoin lasin viiniä. Tein fetasalaatin ja avasin koneen. Juttelin miehen kanssa.

”Joo, jos seikkailua halusin, niin sitä tosiaan sain”, kirjoitin.

Olo alkoi normalisoitua.

Tuhot eivät lopulta olleet Kefaloniassa Skopeloksen luokkaa, mutta siltoja romahti ja osa teistä odottaa varmaan edelleen raivausta kaiken kivisortuman alla. Sain kuulla, ettei Kefaloniassa ole aiemmin koettu tällaisia myrskyn seurauksia. ”You got to witness a historical day”, kuskini sanoi istuessamme autossa veden noustessa jaloissamme.

Tulipahan elettyä yksi ihan uudenlainen Kreikan kokemus.

.

P.S. Niin miksi mä muuten istuin sitten tänään koko päivän sisällä? Ukkossateen piti säätietojen mukaan jatkua tänäänkin, ja puoleen päivään saakka olikin pilvistä ja sateista. Iltapäivällä kirkastui. Pysyin silti koko päivän sisällä lukemassa haastattelumateriaalia ja kirjoittamassa miesjuttua. Ihan hyvä että saan vihdoin omistettua sille ansaitsemansa ajan, myrskyä tai ei :)

Kommentit
  1. 1

    Hanne sanoo

    O_O onneksi selvisit takaisin. Maailma ei olisi samanlainen jos tulva ois sut vienyt.

  2. 2

    Jezebel sanoo

    Hui kamala! Ne Aenos-vuoren tuntumassa/rinteillä menevät tiet ovat muutenkin aika hurjia, saat sitten tuollaisessa tilanteessa. Tsemppiä sinulle ja ennen kaikkea kefalonialaisille. Ovat kokeneet kyllä turhan monet luonnonmullistukset vuosien varrella.

  3. 5

    Katariina sanoo

    Ilmastonmuutos ja -lämpeneminen lisää näiden sään ääri-ilmiöiden todennäköisyyttä/esiintyvyyttä. Vaikka tavallista lämpimämpi syyskuu tuntuukin hetkellisesti kivalta, tulevaisuus ei näytä valoisalta. :( Onneksi selvisit ehjänä takaisin majapaikkaasi! (https://m.facebook.com/350.org/photos/a.136077452707.110998.12185972707/10153602616597708/?type=3&refid=17&_ft_=top_level_post_id.10153237900577648%3Atl_objid.10153237900577648%3Athid.543932647%3A306061129499414%3A2%3A0%3A1443682799%3A-1724371740726403510&__tn__=E)

  4. 6

    Anna-Maija sanoo

    Kuulostaa kamalalta ja varmasti tuntui vielä kamalammalta! Onneksi pääsit kuitenkin turvallisesti perille.

    Luin itseasiassa tämän päivityksen illalla puhelimen kautta, kun tutkin sun vanhoja juttuja jalkavoiteista ja muistin, että oot maininnut sen ainesosan, mikä auttaa kovettumiin. Löysinkin etsimäni, mutta onko sulla päivittyneempää vinkkiä hyvästä, tehokkaasta jalkavoiteesta? Vanhoista jutuista löysin Scholl ja Dermosil. Luotan sun vinkkeihin, oon saanut monta hyvää tuotetta käyttöön. :)

    Toivotan vähemmän jännittävää päivää! :)

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Karbamidi eli urea on se #1 ainesosa joka auttaa kovettumiin, epämiellyttävänä puolena on valitettavasti myös voiteen tahmeus mutta se on pieni hinta pehmeistä jalkapohjista :) Kyllä nuo Schollin ja Dermosilin jalkavoiteet (Schollilla nimenomaan kantapäävoide, niissä ”tavallisissa” jalkavoiteissa ei ole karbamidia) on edelleen mun mielestä parhaat.

      • 6.1.1

        Mimmi sanoo

        Bottega Verdellä on myös karbamidia sisältävä SOS Tehokas jalkavoide (italiaksi ”SOS halkeilleet kantapäät” (: ), josta omat korppujalkani ovat tykänneet kovasti! Jos vain olet BV:n lähettyvillä, tätäkin kannattaa kokeilla.

  5. 7

    Minna2280 sanoo

    Hui kamalaa!! Onneksi oot kunnossa!! Just Kreikan säästä mun onkin pitänyt kysyä sulta… Viime vuonna olin Rodoksella 4.-11.10, nyt ois mahdollista lähteä Kreetalle viikoksi vasta 16.10->. Onkohan siellä jo kuinka ”huono” keli, sateista silloin…? Ainakin netin lomasivujen perusteella siellä ois vielä n. +23 lämmintä. Silloin lokakuun alussa oli just sopiva keli tämmöiselle vaalealle suomalaiselle, joka ei mihinkään Thaimaan keleihin edes haluaisi. :) Sinähän oot kyllä enemmän hyppinyt noilla pienillä saarilla, että ymmärrän, jos et tiedä noiden tilanteista.

    Ihana blogi, kiitos siitä!! Matkajuttuja ei oo liikaa. :) Muutenkin kaikki jutut tulee luettua. :)

    Kreikkaan mäkin ihastuin, ku eka reissu sinne oli viime syksynä. Ja vielä nuo pienemmät saaret ovat ihan erilaisia varmasti, itekin olin Rodoksella kuitenkin pienemmässä kylässä ettei missään isossa turistirysässä. :)

    • 7.1

      Sanni sanoo

      nyt ois mahdollista lähteä Kreetalle viikoksi vasta 16.10->. Onkohan siellä jo kuinka ”huono” keli, sateista silloin…?

      Kreetalla on Dodekanesian saariryhmän ohella Kreikan lämpimin ilmasto, siellä kesä jatkuu paljon pidempään kuin esim. manner-Kreikassa ja Joonianmeren saarilla, eli lokakuu on vielä ihan kesää :) Voi odottaa reippaasti 30 astettakin. Totta kai joinain vuosina on sateisempaa, sitähän ei voi kukaan tietää, tuurista kiinni. Mutta yleisesti Kreetalla on jopa kuuma vielä silloin kun Ateenassa jo hytistään takit päällä. Itse olen ollut Dodekanesialla vielä ihan lokakuun lopussa ja täysin rantakelit oli. Kerran olin Samoksella marraskuussa ja silloinkin vielä 23-25 astetta…

      Sadekauden mahdollisuudesta ei tietenkään kukaan pysty sanomaan, mutta kyllä mä lähtisin vielä lokakuussa Kreetalle, ilman muuta :)

  6. 9

    sara sanoo

    Bussimatka oli varmaan pelottava, osaan kuvitella. :) Onneksi ei kuitenkaan sattunut mitään pahempaa.

    Olitko flip-flopeilla liikenteessä? Aina ihmettelen miten ihmiset pystyvät pitkiä matkoja kävelemään niillä! Itse kerran jouduin kävelemään aamupäivän sellaisilla (toiset kengät kastuivat, kun hotellihuoneeseen satoi sisään avoinaisesta kattoikkunasta ja varvassantsut oli varattu vain rannalle ja kylpylään..) ja oli hankalaa; ei sovi minun jalkaan ollenkaan..

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Olitko flip-flopeilla liikenteessä?

      En :D Eihän niillä tosiaan pysty pitkiä matkoja kävelemään. Olin pakannut ne reppuun ”kumppareiksi” sateen varalta, kun osasin kuitenkin odottaa että tulee saatamaan ainakin jonkun verran. Liikun aina Ecco-sandaaleillani. Kun sadekuuro iski, vaihdoin nopsaan Eccot flipfloppeihin matkamuistomyymälän aurinkovarjon alla ja liukastelin sitten lähimpään kahvilaan. :)

  7. 10

    Emms sanoo

    Hei, oot kyllä erihyvä selviytyjä! Tämä juttu kosketti toista yksin reissailevaa naista. Oli varmasti pelottavaa, outoa ja stressaavaa. Kirjoitat tosi hyvin, etenkin tuntemuksista ja ajatuksista tällaisissa ääriolosuhteissa.
    Kiitos että kirjoitat, luen blogiasi päivittäin. :)

    • 10.1

      Sanni sanoo

      Kiitos kommentista, Emms! :) En tiedä oletko itse tuo toinen yksin reissaileva nainen, mutta mikäli kyllä, niin kauniita ja jänniä hetkiä sinunkin teillesi! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.