Seerumit testissä kesäiholla

Kesäiho on kyllä jännä juttu… Miten iho voikin tuntua ja näyttää niin erilaiselle kylmänä ja lämpimänä vuodenaikana? Minun ihoni kosteustasapaino tasapainottuu kesäisin niin, että en (ainakaan Suomen sääolosuhteissa joissa aurinko harvemmin korventaa) tarvitsisi oikeastaan mitään kosteuttavaa hoitotuotetta iholle aurinkosuojavoiteen lisäksi. Jälkimmäistäkin käytän Suomessa vain jos olen asiakseni menossa lojumaan aurinkoon, ”citysuoja” tulee jo mineraalimeikkipohjan puitteissa (mineraalipohjassa on luonnostaan UV-suodatin).

Käytän kuitenkin iltaisin seerumia, koska pidän sen tunteesta iholla. Kyseessä on myös tottumiskysymys, ihonhoitorutiini päättyy meikin puhdistuksen jälkeen aina ihon kosteutukseen. Mutta jos en laita kesäaikaan iholle mitään puhdistuksen jälkeen, se tuntuu silloinkin ihan normaalilta ja on aamulla pehmeä.

Seerumit_IMG_6891_

Tänä kesänä olen ehtinyt testaamaan neljää seerumia. Yksi lupaa antioksidanttista suojaa, toinen syväkosteutusta, kolmas sileyttä ja heleyttä ja neljäs kirkastavaa ja huokosia supistavaa vaikutusta.

Itse jakaisin nämä suurpiirteisesti kahtia kosteuttaviin ja silottaviin/heleyttäviin. Toinen kaksikko tuntuu selvästi kosteuttavammalta kuin toinen. Seerumeista yksi ei lupaa kosteutusta lainkaan pääasiallisten vaikutusten joukossa. Olen saanut kaikki testattavaksi blogin kautta.

Seerumit_IMG_6902_3

Kosteuttajat

Seerumit_IMG_6896_3

Siloheleyttäjät

Seerumit_Eseteele_IMG_5145

Estelle & Thild BioDefense Multi-Action Youth Serum 47€ / 30 ml

Joukon ”luonnon lapsi” eli luonnonkosmetiikan edustaja. Ja selvästi suosikkini, kuten ylimmässä kuvassa näkyvästä pullovajeesta voi päätellä. ;)

Estelle & Thildin BioDefense -seerumi on tuttua E&T-laatua johon olen kovasti mieltynyt, se tuntuu iholla melkein yhtä kosteuttavalta kuin Top 5 -seerumeihini kuuluva SuperBioactive-linjan Age Control -seerumi. Koostumus on geelifluidimainen ja tuntuma iholla raikas, joskaan ei ylellinen. Veikkaan, että moni etenkin normikosmetiikan käyttäjä pitäisi koostumusta jotenkin ”halpiksena”.  Vaikea kuvailla mitä tarkoitan, mutta jos taas vedotaan tähän maagiseen sensoriseen elämykseen, fluidi on litkuisuudessaan hyvin mitäänsanomaton ihoelämyksellisesti. Mutta se kosteuttaa tehokkaasti ja jättää ihon erittäin miellyttävän tuntuiseksi. Seerumi on testatuista ainoa alkoholiton.

BioDefense-seerumin päälupaus on antaa iholle antioksidanttista suojaa ja korjata jo olemassa olevia hapettumisvaurioita, tai merkkejä (signs of) hapettumisvaurioista, niinkuin asia kuuluu ilmaista ;) Eli itse vauriota kosmetiikka ei saa luvata korjata, mutta signs of ja appearance of.

 

Seerumit_Lierac_IMG_6908

Lierac Hydragenist Moisturizing Serum 52€ / 30 ml

Tässä meillä on porukan megakosteuttaja! ”Intensiivisesti syväkosteuttava seerumi”, lukee pakkauksen suomenkielisessä tekstissä, ja sitä tämä pinkki söpöläinen todellakin on. Mutta se, onko sen koostumus tämän emännän mieleen, on sitten eri asia. Hyvin monen muun mieleen se varmasti on, näin uskon.

Hydragenist on hyvin synteettisen tuntuinen seerumi. Se sisältää hoitavina elementteinä kasvipohjaisiakin aineita, mutta pääasiallinen osa koostumukseen vaikuttavista ainesosista on synteettisiä pehmentäjiä ja kalvonmuodostajia (=silikoni- ja mikromuoviyhdisteitä). Ja sen kyllä tuntee. Normikosmetiikan käyttäjät todennäköisesti pitävät tunteesta, jopa rakastavat, luonnonkosmetiikan käyttäjät mahdollisesti kavahtavat. Seerumi on poikkeuksellisen täyteläistä, olematta silti tippaakaan rasvaista. Koostumusta voisi kai luonnehtia suojaavan täyteläiseksi geelifluidiksi. Se levittyy iholle liukkaasti peittäen ihon pehmeällä ja sileällä, kosteuden lukitsevalla kalvolla. Iho jää todellakin kosteutetun ja jopa ravitun tuntuiseksi, sitä ei käy kiistäminen, myös hieman tahmeaksi. Samoin sormet joilla seerumin on levittänyt, kalvo on pestävä niistä erikseen pois koska se ei imeydy. Alkupäähän sijoittuva denaturoitu alkoholi ei ainakaan tässä cocktailissa pääse millään pätemään kuivattavuudella.

Seerumit_Lierac_Hydragenist_IMG_5118

Luin viime vuoden puolella useammaltakin kauneussivulta loistoarvioita Hydragenist-seerumista, sillä on siis vankka kannatus. Hydragenistiin ihastuivat mm. NutturapääAnna-lehti, ja Ostolakossa-Virve.

Vaikka en itse ole näin silikonisen ja täyteläisen seerumikoostumuksen ystävä, uskon että kuivaihoiset (ei-luonnonkosmetiikan käyttäjät) rakastuvat Hydragenistiin helposti. En voi väittää koskaan kokeilleeni yhtä kosteuttavan tuntuista seerumia. Ja incissä on silikonipöperrysten jälkeen kyllä liuta vaikuttavia kosteuttavia ja ihoa hoitavia NMF-ainesosia kuten hyaluronihappoa, natrium-PCA’ta, aminohappoja ja mineraaleja. AHA-happojakin löytyy useampaa erilaista.

Lieracia on saatavilla apteekeissa.

Seerumit_TBS_IMG_5345

The Body Shop Drops Of Light Pure Healthy Brightening Serum 30,70€ / 30 ml

Tässä on testiseerumeiden ”floppi”. Korostan (vaikka ei varmaan tarvitsisi ^_^), että kyseessä on henkilökohtainen kokemukseni, ja esimerkiksi Virve ihastui valopisaroihin kympillä kehuen valkoista purkkia sanoin, ”luultavasti yksi parhaita koskaan kokeilemiani seerumeita”. Mutta minä en pitänyt Drops Of Lightista.

Mahdollisesti siksi, että sen lupaus ei osu minun tarpeisiini, ja itse tykkään ennen kaikkea kosteuttavista seerumeista.

Drops Of Light lupaa kirkastaa ja tasoittaa ihon sävyä, parantaa ihon pinnan rakennetta, silottaa ja supistaa huokosia.

TBS:n sivuilta: ”Säännöllisesti käytettynä ihon värivirheet ja sameus vähentyvät, huokoset näyttävät pienemmiltä ja iho näyttää kirkkaammalta ja kuulaammalta.”

Tietysti luvattujen vaikutusten toteutumisen voisi todeta vain käyttämällä tuotetta säännöllisesti, ja tämä tarkoittaa vähintään kuukautta. Iho uusiutuu noin 28 päivän rytmissä, ja sen ajanjakson aikana pitäisi pystyä näkemään tuotteen kuin tuotteen vaikutukset.

Drops Of Light on koostumukseltaan erittäin ohutta, sanoisin vetisin seerumi jota olen kokeillut. Se ei tunnu iholla liukkaalta ja pehmentävältä vaan melkein kuin vedeltä. Kokemukseni on täysin erilainen kuin Virven. Minun ihoni DOL jättää nihkeäksi ja kireäksi, Virve kuvailee seerumin jättämää tunnetta ”kosteutetun pehmeäksi”. Virve myös kuvailee seerumin aikaansaamaa kauniin heleää pintaa, itse en huomaa ihossani mitään eroa. Usein heleyttävissä tuotteissa on mukana valoaheijastavia pigmenttejä tuomassa välitöntä kuulautta mutta DOL ei sisällä sellaisia.

Drops Of Light toimii varmasti joidenkin iholla. Itse en keksi mitään syytä miksi käyttäisin tätä. (Ja samalla voisinkin kysyä, olisiko joku halukas adoptoimaan Drops Of Lightin? Huikkailkaa kiinnostuksenne kommenttiboksiin niin arvon pullon halukkaiden kesken vaikka juhannuksena.) Seerumi arvottu, voitto osui nimimerkki PiiAlle.

Seerumin inci on nähtävissä TBS:n sivulla. Se sisältää vaikuttavana aineena mm. punalevästä eristettyä c-vitamiinia (kirkastaa).

 

Seerumit_Lancome_IMG_6233

Lancôme Energie de Vie The Smoothing & Glow Boosting Liquid Care 59€ / 50 ml

Lancômen kevään uutuus on lupauksiltaan kuin kolmen muun testiseerumin liitto: se lupaa suojata ihoa antioksidanteilla, heleyttää, silottaa ja kosteuttaa tehokkaasti. ”Kokonaisvaltainen ihonhoitotuote, jossa yhdistyvät kasvoveden raikkaus, seerumin ravitsevuus ja Lancôme-voiteiden ravitsevuus”, kertoo lehdistötiedote. ”Runsaasti kosteuttavia, antioksidanttisia ja virkistäviä ainesosia sisältävä tuote jättää ihon raikkaaksi ja heleäksi, silottaa ihoa ja lisää sen täyteläisyyttä.”

Tuotteen koostumus on vesimäinen mutta aavistuksen täyteläisempi Drops Of Lightiin verrattuna, ja selvästi kosteuttavamman ja pehmentävämmän tuntuinen. Tuntuma ei ole lainkaan silikoninen, vaikkakin selvästi synteettisempi kuin Estelle & Thildissä, ja incistä löytyykin vain yksi silikoniyhdiste (dimetikoni) vasta puolen välin jälkeen. Iho jää sileäksi ja mukavan tuntuiseksi. Vaikuttavien aineiden joukosta bongaan mm. Genifique-tiivisteestä tutun bifida ferment lysaten, muuten ainesosaluettelo ei mitenkään pysäytä tunnetuilla tehoaktiiviaineilla.

Energie de Vie -seerumi (tai hoitoneste, miksi tätä nyt kutsuisi) sijoittuu testijoukossa kakkoseksi. Ja kappas, se on testatuista (litrahinnaltaan) myös halvin, sillä pakkauskoko on 50 ml kun muut ovat 30 ml:n pulloissa mikä on seerumituotetyypin standardikoko. Se on ns. elämyksellisesti antavampi :D kuin E & T:n ”keittiökosmetiikan” tuntuinen litku, mutta ei lopulta kuitenkaan tämän luonnonkosmetiikkaa suosivan käyttäjän iholla yhtä hyvän tuntuinen.

Raikkaan vihreä ja valoisaa energiaa hehkuva pullo saa pisteet tältä esteetikolta, pakkaus onnistuu mielestäni loistavasti viestimään tuotteen konseptista. Energie de Vie -sarjaan kuuluu myös kauneusvesi (hih, näitä ilmaisuja, no, nestemäiset kosteutuotteet ovat nyt pop) ja yönaamio, joista mahdollisesti kirjoittelen vielä myöhemmin.

*

Miten te hoidatte ihoanne kesäisin? Vaihtaako moni muukin minun tavoin pelkkiin seerumeihin vai menee ihan ”luomuna”? :)

 

Kommentit
  1. 2

    Aino sanoo

    Osallistun dol-arvontaan. Seerumit innostavat, koska ne tarjoavat jotain ekstraa ja luksusta päivittäisessä ihonhoidossa. Nyt käytössä vichyn idealia life-seerumi, joka tuntuu aika ihanalta.

  2. 3

    Laura sanoo

    Kyllä kiinnostaisi testata tuo Drops Of Light, eli mukana arvonnassa. :) seerumit on kyllä oman ihonhoidon ehdoton suosikki, etenikin näin kesäisin! Talvella iho vaatii vähän tuhdimpia voiteita, mutta kesät mennään helposti pelkän seerumin voimalla.

  3. 4

    LiSi sanoo

    Drops of Light kiinnostaa ehdottomasti! Kuulostaa just mun iholle räätälöidyltä :)

  4. 5

    Aurinkoinen sanoo

    Seerumit käytössä kesät talvet, tosin kesäisin pelkästään seerumi riittää. Osallistun arvontaan :)

  5. 6

    Tarja sanoo

    No mutta, mullehan tuo kuvauksen perusteella kyllä passaisi :D Noinkohan toimisi 40+ iholla?… Osallistun siis, uteliaisuus heräsi :)

  6. 9

    Tintti sanoo

    Vieläkö ehtii arvontaan mukaan? Haluaisin kokeilla tuota seerumia, saman sarjan vaahtoputsarin nimittäin kotiutin ja se on aika kiva :). Tuosta seerumista olen lukenut hyvää, olisi mahtava päästä itse kokeilemaan.

  7. 11

    Maria sanoo

    Mä en ole vielä oikein osannut hypätä tähän seerumijunaan, vaikka kiinnostaisi kyllä kokeilla. DOL siis kiinnostaa! :)

  8. 12

    Jossu sanoo

    Oi, vieläkä ehtii mukaan valonpisara-arvontaan?
    Olisi ihana kokeilla, tuon hintaista tuotetta kun en sokkona tohdi kuitenkaan ostaa :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.