Satutyttö

Aina kun vietän pidempään aikaa lapsuuskodissani, herkistyn tutkimaan vanhoja lelulaatikoita, koulukirjoja, valokuva-albumeita tai muita muistoja. Blogissa on kerrottu ponimuistoja ja jaettu teini-iän kirjevihkoihin kätkeytyneitä juttuja. Mun lempparipostauksia, niin ihana noloa! ^_^ Ja on kurkattu ysäriaikojen valokuva-albumeihin.. Iik mikä tyyli!

En tiedä miksi minusta on kiva välillä kertoa tällaisia juttuja itsestäni, mutta nyt on taas sellaisen nostalgiapostauksen vuoro.

Sanni_talvella_1986_IMG_0756

Joulun aikana muistelimme, kuinka olen aina tykännyt kirjoittaa tarinoita, jo ennen kuin osasin kirjoittaa. Ennen kuin opin itse kirjoittamaan, sanelin tarinoita joita muut saivat kirjoittaa ylös. Kuvat olivat tärkeä elementti tarinoissa, ja ensimmäiset tarinat syntyivätkin kiiltokuvien ja tarrojen pohjalta. Tekstiä kuvien ympärille..? Hmm, kuulostaa tutulta ;D Juttua irtoaa edelleen vaikka shampoopullon kuvasta :)

Ihan silmä kostui kun äiti kaivoi esiin kaikkein vanhimpia satujani joita hän on säästänyt. Muistan vihot joihin äiti, perhetutut ja hoitotädit saivat kirjoittaa kun sanelin, mutta en ole nähnyt näitä vihkoja koko aikuisiälläni. Apua miten liikuttavia..! Joskus jemmausgeenistä on iloakin, ihana äiti kun on säästänyt nämä..! <3

Sannin_sadut_IMG_0738

Tässä kiiltokuvien inspiroimassa tarinassa pikku kissa on menossa ensimmäistä päivää kouluun. Tarina päättyy niin, että kissa on suruissaan kun opettaja ei huomaa tervehtiä häntä (!).

Sannin_sadut_IMG_0737

SanninSadut_IMG_0744

Seuraava askel kiiltokuviin pohjautuvien tarinoiden jälkeen on ollut alkaa itse kuvittaa tarinoita. Joku muu on kuitenkin edelleen saanut kirjoittaa sadut ylös. Olen näemmä tykännyt myös tehdä omia satukirjoja sitomalla sivuja yhteen villalangalla. :)

Sannin_sadut_IMG_0749

Sitten saavutaan ikään jolloin olen oppinut kirjoittamaan itse.

.

Seuraava tarina on ylpeyteni, sillä se on yksi harvoja pidempiä, juonellisia tarinoita jonka olen koskaan saanut loppuun. Kirjoitin kaiken maailman kauhunovelleja vielä teini-iässäkin, mutta en saanut mitään niistä loppuun. Kertomuksen Porkkanamaasta olen kirjoittanut 8-vuotiaana, kun  olin juuri oppinut käyttämään isän kirjoituskonetta. En osannut vetää koneen telaa ns. loppuun saakka, vaan jokainen rivi alkaa vähän eri paikasta ^_^

Porkkanamaa on tarina Eeva-tytöstä joka nukahtaa kirjastossa ja päätyy seikkailemaan porkkanoiden kansoittamaan maahan. Nauroimme yksityiskohdalle jossa paljastuu, että Porkkanamaan asukkaat syövät ravinnokseen vain porkkanoita – kannibaaleja, siis.

Porkkanamaa

Tarinassa on 10 lukua ja parikymmentä sivua.

Tämä on säästynyt – Stephen Kingin inspiroimat pateettiset kauhutarinan tyngät eivät. Ehkä ihan hyvä niin :D

Sanni_ja_isa_IMG_6824

Olen todennäköisesti saanut kirjoitusgeenin tai -innostuksen isältäni. Tässä hän istuu kirjoittamassa ja pikku-Sanni on tullut antamaan hyvän yön suukkoa. (”Ei saa häiritä isää kun hän kirjoittaa”, voin kuulla äidin sanovan.) :)

*

Lopuksi on totta kai kerrottava teille yksi saduistani. Tämä on iltasatu jonka olen sanellut ennen kuin opin kirjoittamaan.

Sannin_sadut_IMG_0743_2

Kultakala ja aarteet

Kultakala ui lämpimässä merivedessä ja lintu lensi auringon valossa. Mutta kala polskutteli vain vedessä, sillä siitä se oli ihanaa.

Kala ui lähemmäksi rantaa ja näki intiaanien kylän ja näki savun tulevan intiaanikotien savupiipuista.

Mutta äkkiä rupesi satamaan ja kultakalan piti uida syvälle meriveden sisälle ettei kastuisi.

Kun kaltakala oli sukeltanut tarpeeksi syvälle hän löysi arkun. Hän otti avaimen pyrstöönsä ja avasi arkun.

Avain oli liian painava joten hänellä meni pitkä aika avata arkkua. Mutta vihdoin arkku tuli auki.

Arkusta tuli paljon kultahelmiä ja hopeahelmiä ja kultarahaa. Kultakala oli onnellinen.

Hän laittoi kultakruunun päähänsä ja punaiset kultahelmet kaulaansa. Kylläpä hän nyt oli hieno, aurinkokin katsoi suu auki.

Sitten hän jätti kalleutensa siihen paikkaan ja lähti pinnalle katsomaan oliko sade jo loppunut. Ja olihan se. Meri oli tyynenä ja aurinko paistoi.

Sitten kultakala meni nukkumaan. Eiköhän sinunkin täytyisi jo mennä nukkumaan, kun kerran ilta jo on.

Sannin_sadut_IMG_0741

…”kultakalan piti uida syvälle meriveden sisälle ettei se kastuisi”… <3

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Kommentit
  1. 1

    sannana sanoo

    Voi, ihania! :D Mullakin on muutamia mun lapsena kirjoittamia tarinoita tallessa, mutta valitettavasti ei kaikkia :/

  2. 2

    Tiina sanoo

    Eikä miten ihana oot! Mä tein joskus omaa lehteä ja siinä oli ilmoitus kadonneista kissanpennuista ja sitten jotain keksittyjä uutisia :D Ei oo kyllä tallessa :(

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Mä tein teini-ikäisenä kanssa jotain lehden tapaisia ja mainoksia. Yksi legendaarinen mainos ”Verivaahto-Barbiesta” oli pitkään tallessa, en tiedä mitä sille on nyt tapahtunut. Olin jonkun TV-mainoksen ”värivaahto-Barbien” innoittamana tehnyt oman makaaberin VERIvaahto-versioni, jossa mainostettiin kaikilla eri tavoilla itsensä hengiltä ottavaa Barbieta… Ihan kamala, todella mauton. Vaikka kyllähän se vähän aiheutti naurun pyrskähdyksiä kun löysimme tuon paperin joskus aikoja sitten. Tiedä sitten kertoiko enemmän mielikuvituksesta vai häiriintyneestä mielestä… :P

      • 2.1.1

        T sanoo

        Mä muistan sen vaahtobarbin! Ja mä niiiiiiin halusin sen! En saanut… :D En myöskään baby bornia, joten oli pakko ostaa sellainen omalle tytölleni.

  3. 3

    Juli sanoo

    Tuli heti mieleen tuosta ”kalan piti uida syvemmälle, ettei se kastuisi” -lauseesta mieleen Muumijakso Satumainen smaragdi, jossa muumit ovat uimassa, ja kun alkaa sataa Nipsu hätääntyy, koska hänhän kastuu sateessa. Toisaalta paljonpa minulla on varaa sanoa, kun uimassa käydessä kiellän ihmisiä roiskimasta, etten kastuisi. Tämä hieman menettää tehoaan siinä vaiheessa, kun on pulikoinut jo hyvän tovin ja on läpikotaisin litimärkä :D

    Minäkin kirjoittelin (ja sanelin) satuja lapsena. Edelleen harrastan kirjoittamista, myös niitä Stephen Kingin innoittamia kauhunovelleja, joiden ainoa pelottava piirre on se, miten huonoa kyseinen teksti on :D Löysin joitakin vuosia takaperin runon, jonka olin kolmevuotiaana sanellut äidilleni. Ehkä runosuoneni on kalkkeutunut pahasti iän myötä tai se on poistettu, mutta enää ei synny sellaista tekstiä, ei niin millään.

    • 3.1

      Sanni sanoo

      ja kun alkaa sataa Nipsu hätääntyy, koska hänhän kastuu sateessa. Toisaalta paljonpa minulla on varaa sanoa, kun uimassa käydessä kiellän ihmisiä roiskimasta, etten kastuisi.

      :D :D Noniin, tää on loogista muillekin ^_^

      myös niitä Stephen Kingin innoittamia kauhunovelleja, joiden ainoa pelottava piirre on se, miten huonoa kyseinen teksti on :D

      *reps* Mua harmittaa kun en ole säästänyt noita omia kauhusepustuksiani (tai äitikään ei kehtaa niitä mulle näyttää jos on säästänyt :D), olisi ollut hauska lukea niitä. Voitaisiin perustaa ”huonojen pöytälaatikkokauhunovellistien” kerho :)

      Mä en ole koskaan kirjoittanut runoja, se ilmaisumuoto on ollut aina minulle epäluonteva. Muistan, kun yhteen aikaan murrosiässä runojen kirjoitus oli jopa vähän trendikästä, tai monet kaverit niitä kirjoittivat ja puhuivat Tommy Tabermannista ja A.W. Yrjänästä itsellä oli aina sellainen olo että miksi mä en osaa puhua runoudesta enkä tajua siitä mitään… Kun se olisi ollut niin ”intellektuellia”.

  4. 4

    sanoo

    Ihania! <3 Todella mahtavaa, että äitisi on säästänyt nämä :) Hihittelin myös tuolle kalan kastumiselle, niin sympaattista :)

    Itse olin pienenä kova piirtämään, rakastin lintuja yli kaiken ( mm. haudoin ilmapalloja kun leikin olevani lintu :D ) ja niitä myös paljon piirsinkin. Eräs piirros nauratti aikuisiällä sillä siinä lintu vei nokassaan pesäänsä lintupaistia-siis sellaista kalkkunamaista, jossa luut törröttävät :D Niin no, onhan niitä petolintujakin, mutta silti.. :´D

    • 4.1

      Sanni sanoo

      mm. haudoin ilmapalloja kun leikin olevani lintu :D

      Hihi ^_^ Tästä tuli muuten mieleen että itse pelkäsin ilmapalloja lapsena, tai koin ne epämiellyttävinä poksahdusvaaran takia :D Aina jos joku hypisteli ilmapalloa käsissään niin suunnilleen juoksin karkuun koska pelkäsin poksahdusta niin paljon.

      Voi ei tuo lintupaistijuttu… :D Petolintuja, tosiaan ^_^

  5. 8

    Sonja sanoo

    Hahah, ihan mahtavia muistoja :) Tää sai mut hymyilemään vaikkei elämässä oikein iloa ole viime aikoina ollut. Kiitos siis mukavasta lukuhetkestä. Ei kyllä koskaan tiedä mitä Karkkipäivästä lukee, ja se on mahtavaa!

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Tää sai mut hymyilemään vaikkei elämässä oikein iloa ole viime aikoina ollut. Kiitos siis mukavasta lukuhetkestä.

      Kurjaa kuulla että elämässäsi on suruisampi vaihe meneillään, rutistus täältä ruudun takaa ja mukavaa että sain blogin kautta hymyn huulillesi.

  6. 9

    Eliiisa sanoo

    Aaw, uskomattoman söpöä! Se, että porkkanatarinan jokainen rivi alkaa eri kohdasta ja se, että kultakalalla on punaiset kultahelmet. ^_^ Mahtavaa, että äidilläsi oli nuo tallessa!

  7. 10

    Tintti sanoo

    Voi apua kuinka ihana kultakala tarina <3 ! Aivan mahtavaa, että äitisi on säästänyt nämä aarteet. Minunkin äitini on säästänyt minun alaluokilla kirjoittamia tarinoita ja vihkoja, mukava nyt omalle lapselle näyttää niitä.

  8. 11

    Fiia sanoo

    Voi ei, miten hellyttäviä tarinoita! Vastaavia löytyy itseltäkin kaikista kätköistä – tosin tarinoiden kertominen on alkanut vasta, kun opin itse kirjoittamaan. Pitäisi varmaan kaivella kaikki vanhat vihkot esille taas :)

  9. 13

    Lusa sanoo

    Ihan tajuttoman söpö tarina. Tuo loppu oli ihan liian söpö ”Sitten kultakala meni nukkumaan. Eiköhän sinunkin täytyisi jo mennä nukkumaan, kun kerran ilta jo on.” ^.^ Tuosta kastumiselta pakenemisesta tuli vähän mieleen Paavo Pesusienen logiikat (tässä esimerkkiä: http://img.ifcdn.com/images/86ae09a5cbc27c954d66d16a03263225f1bf90374b5f9ad1851780e309859824_1.jpg):D Mä kirjoittelin myös pienenä, mutta niitä kirjoituksia ei ole tainnut säilyä yhtään :<

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Tuo loppu oli ihan liian söpö ”Sitten kultakala meni nukkumaan. Eiköhän sinunkin täytyisi jo mennä nukkumaan, kun kerran ilta jo on.”

      Joo, oli ilta vaikka kultakala oli juuri nähnyt auringon paistavan… :) <3 No, oli varmaankin kesäilta ^_^

      Tuo Paavo Pesusieni-juttu: :D :D

  10. 15

    sanoo

    Voi ihanuus Sanni! Mulla on ollut ihan samanlaisia taipumuksia ja lukuisia vihkosia on täytetty uskomattomilla tarinoilla, kuvituksen kera.

  11. 16

    Johanna sanoo

    Ihana postaus ja kaunis kuva sinusta ja isästäsi!:) Mikähän siinä on, että vuosi vuodelta lapsuus ja nuoruusmuistot liikuttavat entistä enemmän, itse harvoin pystyn selailemaan vanhoja valokuva-albumeita tai päiväkirjojaan ilman kyyneltä silmänurkassa..Mikä aarre että äitisi on kaikki nuo vihkot sinulle säilyttänyt!:)

    • 16.1

      Sanni sanoo

      Mikähän siinä on, että vuosi vuodelta lapsuus ja nuoruusmuistot liikuttavat entistä enemmän

      Niinpä, tuttu ilmiö :) Kai se on se kun aikaa tulee väliin yhä enemmän ja enemmän, perspektiivi lapsuusaikaan muuttuu joka vuosi.

      Olen joskus miettinyt, miksi muistot ja muistelu ovat meille ihmisille niin tärkeitä. Miksi liikutumme menneistä asioista..? Eläimet eivät muistele tai vaikka muistaisivatkin, vaikuttaisiko muisti niihin tunteellisesti… Onkohan tätä tutkittu…?

      Koirista tietysti on havaittu, että muistavat isäntänsä tai emäntänsä kohdatessa 10 vuodenkin takaa, mutta muistelevatko ne isäntää… Vai palautuuko muisto tärkeästä lauman jäsenestä niiden mieleen vasta kohdatessa..? Mielenkiintoisia juttuja.

  12. 17

    Anna-Maija sanoo

    Vau, mitä tarinoita! :) Mulla on jossain kätköissä kouluvuosien äidinkielen aineita, mutta ajatuskin niiden lukemisesta aiheuttaa nolostumista. Joskus aloitin, enkä kyennyt jatkamaan. Täytyy varmaan odotella vielä muutama vuosi lisää! :D Ehkä ala-asteen jutut voisivat olla hauskoja, mutta jotenkin tuntuu, että yläasteella olisi pitänyt jo kirjoittaa vähän fiksummin. :D

    • 17.1

      Sanni sanoo

      Mulla on jossain kätköissä kouluvuosien äidinkielen aineita, mutta ajatuskin niiden lukemisesta aiheuttaa nolostumista.

      Hei, kiitos vinkistä!! :) Täytyy kysyä äiskältä onko mun äidinkielen vihkoja tallessa :) Noita en muistanutkaan!

      Mun kaveri Mili ei pystynyt lukemaan meidän yläasteen aikaisia kirjevihkoja, nolouden ylikuormituskatkaisin meni päälle..! :D

  13. 18

    stiia sanoo

    Ihania, ihania! Hymähdin kanssa tuossa kultakalan kastumis -kohdassa! Mäkin olin tarinatyttöjä. Vapaa-ajalla ne jäivät hieman vähemmälle, mutta kirjoitimme koulussa järjettömät määrät tarinoita. Mun tarinat olivat välillä jopa 10 A4-sivua pitkiä (ja mulla on pieni käsiala). Rakastin kauhukirjoja ja tarinat olivat usein sen mukaisia (lainasin niitä aikuistenkin puolelta, selittänee seuraavan). Eräskin tarina kertoi psykopaatista isästä, joka yritti murhata lapsensa metsäretkellä, mutta tekikin itsemurhan. Tämä siis joskus 6. luokalla. Opettajan kommentti oli ”Olipas jännittävä tarina”. Nykyään olisi varmaan laitettu jo koulukuraattorille juttelemaan ja tehty LASU-ilmoitus :D Suhteellisen normaali musta on tullut, vaikka ajatukset onkin ollut näköjään aika synkkiä. Kyllä mä kirjoittelin tarinoita myös eläimistä..

    • 18.1

      Sanni sanoo

      Mun tarinat olivat välillä jopa 10 A4-sivua pitkiä (ja mulla on pieni käsiala).

      Wau..!

      Hehheh, voin vain kuvitella sun opettajan lukemassa sitä psykopaatti-isä-tarinaa… ^_^ ”Olipas jännittävä tarina”… Onkohan hän miettinyt pitkäänkin miten muotoilla palautteensa… :D Opettajat varmaan pystyvät aika hyvin aineiden perusteella päättelemään, minkä tyyppistä kirjallisuutta oppilaat lukevat :)

  14. 19

    Eevi sanoo

    Ihania! :D
    Sisko ainakin tunnistaa vastedes kommenttini, kun kerron, että mulla oli tapana tehdä pieniä kirjoja ite 7-8-vuotiaana. Yksi säilyneistä oli nimeltään ”Ruuvit löysällä – kirja juuri lukemaan oppineille”. Johonkin olin kirjoittanut kuolemattoman viisauden ”hän oli itseään näppärämpi”.

  15. 20

    Ammi sanoo

    Kiitos näiden aarrepalasten jaosta. Onneksi oli laitettu talteen, kaikki jemmaus ei ole pahasta :) Tai sitten on A) jemmausta ja B) tärkeiden, hyvien ja olennaisten asioiden talteen laittamista.

    Lisäksi muu kysymys: Olen vaihtamassa mineraalimeikkipohjaan, kun käytössä ollut meikkipuuteri viimeinkin on loppumassa. Sopiiko neutraali sävy (lähes) joka tapauksessa? En nimittäin tiedä onko oma sävyni viileä tai lämmin vaiko neutraali. Ajattelin tilata näytekokoja Lily Lolosta pari kolme eri vaaleus-/tummuusastetta, mutta nuo viileät ja lämpimät mutkistaa asiaa. Aiemmin olen valinnut tuotteet aina myyjän opastuksella, mutta ei ole tullut puheeksi sävyistä tarkemmin. Mutta nettikaupasta tilaten täytyisikin osata itse… Blogisi myötä olen muuten oppinut aika paljon, tullut tietoiseksi monesta ihan perusasiastakin.

    • 20.1

      Sanni sanoo

      Tai sitten on A) jemmausta ja B) tärkeiden, hyvien ja olennaisten asioiden talteen laittamista.

      Kyllä :) Sadutkaan eivät varmasti kuulu kaikkien mielestä tärkeisiin ja olennaisiin asioihin, mutta mun mielestä kaikki hyvää mieltä tuova on tärkeää :) <3 Etenkin kun näin vähän tilaa vievien muistojen säilöminen tuo varmasti enemmän hyvää mieltä kuin huonoa omaatuntoa tilan viemisestä krääsälle.

      Mineraalipohjasta; jos et ole varma pohjasävystäsi, neutraalit sävyt ovat aina paras vaihtoehto. Oletko tehnyt näitä klassisia sävynmääritystestejä? Eli yksinkertaisimmillaan katsonut, ovatko ranteen verisuonet enemmän vihreät (olet lämmin) vai siniset (olet viileä) vai siltä väliltä (olet neutraali)? Pidätkö enemmän hopea- vai kultakoruista? Pukeeko hopea (viileä) vai kulta (lämmin) sinua paremmin? Joskus tällaiset asiat auttavat selvittämään omaa sävytystä. :)

      • 20.1.1

        Ammi sanoo

        Kiitos vastauksesta! Olen sävypohjaani koettanut hahmottaa juurikin noiden mainitsemiesi testien avulla. Niiden perusteella kallistuu ehkä viileän puolelle. Vaatteissa suosin kuitenkin murrettuja, lämpimiä värejä, koska sopivat kylmiä paremmin. Ristiriitaista? Tai ehkä vain luulen niiden sopivan paremmin…

        • 20.1.1.1

          Sanni sanoo

          Mulla on ihan sama ristiriita :) Mutta niin päin, että itseni mielestä olen lämmin ja suosin lämpimiä sävyjä myös pukeutumisessa, mutta kokeillessa kylmät tuntuvat kuitenkin imartelevan minua paremmin, ja pari asiantuntijaakin on nimennyt minut Kesäksi eli viileäksi värianalyysin mukaan.

  16. 21

    Jonttu sanoo

    Luin Kultakala-sadun linja-autossa ja tuli itku. Lapsuus puhuttelee myös itseäni, ja teenkin samaa kuin sinä eli palaan tietoisesti muistojen kautta lapsuuteen esim. vanhempien luona käydessäni (tosin muistoihin tulee palattua möys muualla ollessani ilman varsinaisia muistoesineitä). Aivan yli-ihana postaus. <3

  17. 22

    Katar sanoo

    Tunnistin heti ensimmäisen kuvan vasemmalla sivulla olevat kolme kiiltokuvaa, kissat ja nalle. Löytyy edelleen lapsuuden kiiltokuvakansiosta jonka olen säilyttänyt.

    • 22.1

      Sanni sanoo

      Eikäh, mieletöntä..! :-O Mikä sattuma, kiiltokuviahan on varmasti julkaistu tuhansittain. Painetaankohan niitä muuten enää..? Tykkääkö nykyajan lapset ollenkaan kiiltokuvista vai onko ne jo ihan vanhanaikaisia?

      • 22.1.1

        Elise sanoo

        Taitavat olla jo pois muodista :D Minä olen pienempänä niitä vielä keräillyt, mutta ei taida monet enään minun ikäluokan jälkeen sitä harrastaneet..

  18. 23

    Minä vain sanoo

    Mahtavaa että on säilynyt, ihania tarinoita. Mulla varmaan kaikki heitetty pois.

  19. 24

    miimii sanoo

    Minäkin sain pari vuotta sitten lapsuudenkodista pois muuttaessani äidin säästämät ala-asteen tarinavihot mukaani. Niitä on tullut monesti lueskeltua ja samalla olen itkenyt ja nauranut. Suosikkini on kuvataiteen aarrekarttatyön pohjalta kirjoitettu tarina, jossa olemme siskoni kanssa piilottaneet helmiaarteen lähellä olevaan autioon metsään. Metsään meneminen on kielletty, mutta käymme katsomassa aarretta salaa joka maanantai ja keskiviikko (mitenniin järjestelmällinen? :D). Myöhemmin selviää, että aarre on meren pohjassa.

    Siis meren pohjassa, keskellä autiota metsää?

  20. 25

    SiiriS sanoo

    Voi eikä miten hellyyttäviä. :3 minulle tehtiin lapsena korteista ”kirja” jossa kaksia korttia oli ommeltu aina toisiinsa kiinni. olin sitten tyytyväisenä pitkiäkin aikoja istunut mummolassa yksin lastenhuoneessa selittämässä yhtäkin aukeamaa pitkään, tiiä sitten mitä olen tarinoinut kun en vielä osannut puhua edes. :D olen kanssa joskus ala-asteella piirtänyt/maalannut oman kirjan ja kirjoittanut jonkin tarinan. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.