Sannin kyydissä Kreikkaan

Huomenna olen siellä taas. Kreikassa.

idKreikkakollaasi

Ja tiedättekö mitä, tällä kertaa matka on aivan supererityinen <3 Joo, se on vain viikon mittainen, mikä tietysti tekee siitä jo poikkeavan, mutta tällä kertaa matka ei ole omani vaan olen ikäänkuin saanut toimia pienenä matkanjärjestäjänä ja räätälöidä matkaohjelman seurueelle, johon kuuluu lisäkseni Mr. Karkkipäivä ja hänen vanhempansa :)

Joku pitkän linjan lukija ehkä muistaa, että veimme mieheni kanssa kolme vuotta sitten Anoppi Karkkipäivän Kreikkaan, kun hän oli toivonut joskus pääsevänsä ”turkoosin meren äärelle”.

Matka oli oikein onnistunut ja Kreikka teki Anoppiin niin syvän vaikutuksen, että hän halusi viedä sinne miehensäkin. Appi Karkkipäivä puolestaan ei ole kovin matkailusta innostunut henkilö, eikä niin piittaa Suomen ulkopuolelle lähtemisestä. (Eikä kaikkien tarvitsekaan, se on ok :)) Hän ei ole koskaan käynyt Kreikassa.

Epäilinkin, ettei Anoppi saisi puhuttua Appea mukaan – vaikka koko ajan toivoin hartaasti että se onnistuisi, koska pääsisin jälleen jakamaan rakkaan Kreikkani vielä yhden rakkaan ihmisen kanssa :) Ja se on ihan parasta.

Kuinka ollakaan, Appi Karkkipäivä saatiin kyytiin, ja nyt meidän neljän hengen konkkaronkka suuntaa Sannin Kreikan Matkat -toimiston hengessä Egeanmerelle :)

Sain vapaat kädet räätälöidä matkaohjelma, ja tältä se näyttää:

Kreikka_syksy2017

Lennämme Santorinille, jossa viivymme kolme yötä. Santorini  kuuluu mielestäni ehdottomasti Kreikan ensikävijän kohteisiin (ainakin jos minä saan suunnitella matkan ;)), saari on yksinkertaisesti maineensa ansainnut klassikko, kauneudessaan omaa luokkaansa.

Santorinilta suuntaamme rakkaimmalle lempisaarelleni Parokselle, jonne olen todennut voivani vaikka muuttaa. Paroksella on kaikkea – ilman niitä 10 000 turistia joiden kanssa saat jakaa Santorinin ^_^

Paroksella vietämme kaksi yötä. Vuokraamme auton ja kierrätän porukkaa lempipaikoissani saaren ympäri. Pääsiäismatkalla löysin Parokselta uuden viehättävän kyläihastuksenkin, Marpissan..!

Viimeisiksi päiviksi siirrymme Ateenaan tutustumaan antiikin klassisiin nähtävyyksiin. Jos nyt ei Appea saada ylös Akropolille niin ainakin hän voi kertoa nähneensä sen ;) ;D <3

(Oli kyllä harmi että jouduin luopumaan Amorgoksesta tällä reissulla, olin jo niin päättänyt että menemme sinne, mutta logistiikan realiteetit tulivat vastaan. Amorgos sijaitsee niin syrjässä Kykladien laivareitillä, ettei sinne pääse Santorinilta mitenkään menettämättä matkustukseen yhtä tai kahtakin matkapäivää. Lentokenttää saarella ei ole.)

Ahh, tämä on niin mahtavaa. Olen niin innoissani…! Jo sekin on harvinaista herkkua että saan viettää Kreikassa aikaa mieheni kanssa. :)

Naxos

Seuraavalla viikolla siis luvassa taas pieni nojatuolimatka Välimeren maisemiin.

Tervetuloa mukaan, horiatiki odottaa :)

Kommentit
  1. 2

    Hanna-Riikka sanoo

    Huippu ihanaa!! Hyvää matkaa <3 Minäkin toimin "matkanjohtajana", kun oltiin kesällä Kreikassa. Se oli oikein antoisaa ja kaikki sujui tosi hyvin, vaikka meitä oli 11hlö :)

  2. 3

    VerdeL sanoo

    Soulin matkaan ei tullut kade, mutta tähän kyllä.. Oijoi, nojatuolista tulen innolla mukaan… Oletko laskenut muuten montako matkapäivää sulle tulee vuodessa? Tai montako maata tänä vuonna. Ihan vaan tässä kun noin vuoden olen lukenut, niin olet käynyt jo Usassa, Kreikassa, Koreassa, Sveitsissä ja Ranskakin taisi olla.
    Hengästyttää siinä mielessä, kun itsellä menee päiviä jo kun yritän päättää hotellit ja lennot niihin max kahteen reissuuni vuodessa.

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Ihan vaan tässä kun noin vuoden olen lukenut

      Mitäääh, oletko sinä lukenut Karkkipäivää vasta vuoden..? Olet niin tuttua ”vakiokalustoa” että kuvittelin sinun lukeneen jo pidempään… :)

      Oletko laskenut muuten montako matkapäivää sulle tulee vuodessa? Tai montako maata tänä vuonna.

      Matkapäiviä en ole laskenut, mutta tänä vuonna olen käynyt neljässä maassa; Ruotsi, Kreikka, Sveitsi ja Korea. USAkin tulee vielä taas loppuvuodesta :) Tämä vuosi on reissullisesti kevyempi viime vuoteen verrattuna, viime vuonna tahti oli aika hengästyttävä jopa itselle, kun siellä oli omien matkojeni lisäksi myös muutama ei-itseni buukkaama työ- ja yllätysmatka (ne ikimuistoiset Madeiran 5-kymppiset…) Viime vuonna taisin käydä kuudessa tai seitsemässä maassa.

  3. 8

    Tarja sanoo

    Taitaa olla tulossa taas ikimuistoinen nojatuolimatka myös allekirjoittaneelle! :)
    Viettäkää ihana loma! <3

  4. 9

    Jukka sanoo

    Wau, tuo yllä kertomasi kuulostaa kerta kaikkiaan upealta ’reittisuunnitelmalta’ 😊
    Olet, Sanni, kyllä poiminut hienot kolme helmeä tuosta Egeanmeren helminauhasta viikon reissunne kohteiksi! Lähisukulaiseni, joka myös on tällä hetkellä Kreikassa Dodekanesian puolella, on viestitellyt liki kolmenkympin päivälämpötiloista ja yölläkin vielä yli 20 astetta eli vallitseva säätila on todellista balsamia Suomen kylmän kesän jälkeen 🌞🇬🇷
    Horiatikia ja ehkäpä vielä vähän meren herkkuja samaan pöytään, niin tekisi kyllä mieleni tältä istumalta itsekin ampaista noille seuduille, jee + tietysti mykistävän upeat maisemat ja kreikkalainen vieraanvaraisuus ❤️😊
    Oikein iloista ja aurinkoista saarihyppelyä sekä Ateenan visiittiä koko ’Karkkipäivä -klaanille’ toivotellen,
    Kreikka fani Jukka

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Kiitos Jukka :) Ateenan ystäväni kyllä jo ”pelotteli” kylmenevällä ja sateisella säällä mutta pidetään peukkuja :) Sadekaan ei haittaa jos nyt ei ihan aamusta iltaan tule kuuroa – mutta Santorinin majapaikkamme poreallas kenties viihdyttää siinä tapauksessa ^_^ Ja kuten on joskus sun kanssa juteltu – kreikkalainen ruoka on aina yhtä hyvää satoi tai paistoi, huonon sään koittaessa voi vaihtaa ruokamatka-asenteeseen ja pesiytyä tunnelmallisten tavernojen nurkkiin maistelemaan mezejä ja turisemaan paikallisten kanssa :)

  5. 10

    JV sanoo

    Hauskaa matkaa! Olen itse toista viikkoa Kreetalla, sunnuntaina lähtö takaisin kotiin. Voin postauksia seuraamalla siis venyttää lomaani vielä muutaman päivän uusilla maisemilla ja Santorinia nostalgisoimalla :)

  6. 11

    jenni sanoo

    Nyt kun Kreikka tuli puheeksi, kysyisin onko sinulla kokemusta Korresin shampoista ja hoitoaineista? Lähden itsekin parin viikon kuluttu Kreikkaan ja tuliaisia jo suunnittelen:)

    • 11.1

      Sanni sanoo

      On kokemusta parista tuotteesta, Aloe & Dittany -shampoon arvio löytyy täältä ja sen lisäksi olen käyttänyt Aloe & Dittany – ja Sunflower & Mountain Tea -hoitoaineita (kummatkin hyviä, Mountain Tea vielä hoitavampi).

  7. 12

    PauliinaN sanoo

    Ihanaa matkaa, pääsisipä Parokselle! Ja Santorinille. Ja – no Kreikkaan <3

  8. 13

    anne sanoo

    Me oltiin viettämässä just mun viiskymppisiä Pargassa. Mies ja minä olimme kaksi viikkoa, juut viikon. Joskus sun Kreikka-postauksessa siitä tytärpuolen kanssa kirjoteltiinkin :D

    Rakastuin Pargaan ja tahtoo lissää Kreikkaa :D :D alati kasvava nälkä!! eli kyllä kiitos nojatuolimatkalle sun mukaan :)
    Nauttikaa!

  9. 14

    Anskuuu sanoo

    Hei, halusin kertoa että sun inspiroimana mulla on edessä eka ”kunnon” aikuisiän Kreikan matka 3 viikon päästä (joskus pikkulapsena olin perheen kanssa Kreetalla rantalomalla). Rakastan matkustelua, mutta intohimona on ollut viimeiset vuodet Aasia ja itä-Eurooppa (erityisesti Balkan ja entiset NL-maat), joten joku Kreikka on tuntunut vähän ”tylsältä” kohteelta normireissuihi verrattuna – ethän pahastu ilmaisustani :) Tähän syksyyn kaivattiin kuitenkin jotain suht lähellä olevaa kohdetta suorilla lennoilla, ja niin vaan sun innostus ja intohimo Kreikkaa kohtaan tarttuivat. Eikä herrrkulliset ruokakuvat (ja -kuvailut) toki haitanneet reissukohteen valinnassa ;) Meillä kävi vielä tuuri, saatiin suorat lennot Santorinille 150 e (täältä keski-Eurooasta)… eipä voi valittaa!

    Suuntana siis Santorini, Paros ja Naxos. Ollaan ensin 1 vko poikaystävän kanssa yhdessä, ja jään yksin vielä toiseksi viikoksi – hyvä kompromissi koska tykkään matkustaa yksin, mutta toki rakkaankin kanssa on kiva lomailla.

    Sellainen kysymys, jos kerkeet vastaamaan, että kumman saaren (Paros vai Naxos) suosittelisit jättää sille viikolle kun olen yksin? Eli kummalla olet itse viihtynyt paremmin yksin reissaillessa? En usko että yhdessä viikossa keretään kaikki kolme, joten eka viikko ollaan Santorinilla + jompikumpi noista kahdesta, ja sitten sen toisen viikon vietän siellä toisella mihin ei yhdessä menty. Kirjoitat että vuokraatte Paroksella auton – pärjääkö Naxoksella paremmin ilman? En yksin tykkää autoilla, joten sekin vaikuttaa asiaan.

    Huh, matkakuume jo nousee… innolla odotan uusia Kreikka-postauksia, uskon että saan vielä hyviä viime hetken vinkkejä omalle matkalle:) hauskaa reissua!

    • 14.1

      Sanni sanoo

      Hei, halusin kertoa että sun inspiroimana mulla on edessä eka ”kunnon” aikuisiän Kreikan matka 3 viikon päästä (joskus pikkulapsena olin perheen kanssa Kreetalla rantalomalla).

      Onpa ihana kuulla <3 <3

      joten joku Kreikka on tuntunut vähän ”tylsältä” kohteelta normireissuihi verrattuna – ethän pahastu ilmaisustani :)

      En pahastu :)

      Meillä kävi vielä tuuri, saatiin suorat lennot Santorinille 150 e (täältä keski-Eurooasta)… eipä voi valittaa!

      Ohoh, mahtavaa..!!

      Palaan tuohon Naxos/Paros-kysymykseesi myöhemmin parempaan aikaan (ollaan nimittäin juuri menossa kentällä koneeseen), itse tietty valitsisin Paroksen tunnesyistä mutta voin eritellä saarten eroja sinulle paremmin toisessa vastauksessa :)

    • 14.2

      Sanni sanoo

      No niin, nyt tähän:

      Sellainen kysymys, jos kerkeet vastaamaan, että kumman saaren (Paros vai Naxos) suosittelisit jättää sille viikolle kun olen yksin? Eli kummalla olet itse viihtynyt paremmin yksin reissaillessa?

      Minulla ja Paroksella on alusta saakka ollut ihan erityinen kemia, joten voi sanoa että vaikka kummatkin saaret ovat aivan mahtavia ja monessa mielessä saman tyyppisiä, valitsen itse Paroksen koska se on ❤mun saari❤ :)

      Mutta tässä vähän speksejä jotka ehkä auttavat sinua päättämään kumpiko saari olisi enemmän ”sun juttu”:

      Yhteistä Parokselle ja Naxokselle:
      – Suuria saaria, paljon kyliä ja vilkasta, ei-turismista riippuvaa elämää.
      – Pääkaupungit Kreikan saarten mittakaavassa suuria ja kaupunkimaisia.
      – Kaupungeissa paljon tarjontaa; kauppoja, ravintoloita, museoita, viihdettä (iltaelämää).
      – Upeita rantoja joita on paljon ympäri saarta.
      – Kummankin saaren pääkaupungin yhteydessä on myös oikein mukavat hiekkarannat.
      – Halpoja, sekä majoitus että ravintolat ovat näillä saarilla Kreikan halvimmasta päästä.
      – Monipuolisia; saarilla voi viettää niin kaupunkipainotteisen, luontopainotteisen kuin rantapainotteisen loman.
      – Saarilla on aito kreikkalainen tunnelma vaikka turistejakin on paljon.
      – Kumpikin saari on Kreikan saarten laivaliikenteen solmukohtia eli niiltä pääsee todella laajasti ja tiheästi melkein kaikkialle Kreikan saarille. Saarihyppelyä ajatellen täydelliset kohteet.
      – Kumpikin saari on niin suuri ja tarjoaa niin paljon kiinnostavia päiväretkikohteita, että auton vuokraus on suositeltavaa. Bussiliikennekin kyllä toimii hyvin kummallakin saarella ja bussilla pääsee kätevästi moniin kiinnostaviin kyliin vielä hiljaisella sesongillakin. Eli jos et tykkää autoilla yksin, pääset bussillakin :) Naxoksella tosin välimatkat ovat Parosta pidemmät koska saari on pinta-alaltaan suurempi.

      Eroja:
      – Paros on hieman ”hienostuneempi”, erityisesti Naoussan ja Antiparoksen ansiosta. Naoussa on yksi Kreikan saarten eleganteimpia kohteita ja vetää paljon mm. kreikkalaista jetset-porukkaa, Antiparoksen ”sisarsaari” taas vetää jopa Hollywood-staroja ja kuulema Tom Hanksilla on siellä talo.
      – Naxos on ”kansanomaisempi”.
      – Naxoksella on vielä Parosta laajemmat vaellusmahdollisuudet, jos sellaisesta tykkää, ja saarella on Kykladien korkein vuori jonne kulkee myös suosittu vaellusreitti.
      – Naxoksen turistisesonki on Parosta pidempi ja sinne on myös jonkun verran charter-turismia, toisin kuin Parokselle. Naxoksella kohtaat todennäköisemmin paljon skandituristeja, Paroksella et.

      Tällaisia tuli mieleen :) Uskon, että kumman tahansa valitse, tulet viihtymään :) Näillä saarilla on KAIKKEA. :)

    • 15.1

      Sanni sanoo

      Ojjoi, kuulostaa hyvältä :) Voi kun minullakin olisi ollut käytössä kaksi viikkoa niin matkaohjelmaan olisi saanut mahtumaan vielä vaikka mitä ihanuuksia, Mykonostakin harkitsin kun arvaan että se on sen tyyppinen mesta että kiinnostaisi ainakin Misteriä ;)

      • 15.1.1

        Piia sanoo

        Mykonos town oli itse asiassa aika hiljainen syyskuun puolella, varsinkin iltapäivällä, kun ison risteilijän asiakkaat olivat palanneet laivalleen. Rantabileissä en käynyt:).
        Parokselta jäin ikävöimään upeaa, kuvauksellista Naoussan satamaa auringonlaskun jälkeen sekä Agia Irinin palmurantaa!

        • 15.1.1.1

          Sanni sanoo

          Naoussa on kyllä yksi täydellisimpiä postikortti-idyllejä Kreikassa…!

  10. 16

    Nimetön sanoo

    Hei! En tiedä, oletko jo huomannut tai onko joku ehtiny jo sanoa, mutta colorpopilla on my little pony collection tulossa 😌

  11. 17

    Ulla sanoo

    Oi, ihanaa! Odotan innolla Kreikka-postauksia ja kuviasi! Juuri tällä viikolla varasimme ensi kesän Kreikka-reissun. Viime kesän eka pieni saarihyppely onnistui niin hyvin, että samalla linjalla jatketaan. Nyt kohteina Milos ja uudelleen Paros. Yleensä emme mene samaan paikkaan uudelleen, mutta Paroksesta pidimme paljon ja kun hotelli oli hyvä, päädyimme nyt samaan hotelliinkin! Odottelen siis erityisellä innolla Paros-postauksia ja uusia vinkkejä sinne!
    Nautinnollista matkaa koko teidän porukalle!

    • 17.1

      Sanni sanoo

      Odotan innolla Kreikka-postauksia ja kuviasi! Juuri tällä viikolla varasimme ensi kesän Kreikka-reissun. Viime kesän eka pieni saarihyppely onnistui niin hyvin, että samalla linjalla jatketaan. Nyt kohteina Milos ja uudelleen Paros.

      Ooo, hyvältä kuulostaa <3 Ihana kuulla että tekin ihastuitte Parokseen :) Ja Milos on kyllä myös niiiiin upea…. Ihanaa kun Kreikassa on kuitenkin vielä jäljellä paljon näitä ei-niin-turismilla-kuorrutettuja saaria. Vaikka ei sillä etteikö turistillisessa Kreikassakin ole se oma viehätyksensä ja tunnelmansa, joka tekee kohteista niin rakastettuja. <3 Kummankin tyyppisistä paikoista löytää helmiä :)

    • 19.1

      Sanni sanoo

      Ei ole tuttu. Noita pieniä paikallisia merkkejä on Kreikassa niin paljon. :) Ehkä olen BioAroman pulloja joskus hypistellyt mutta eivät ole jääneet mieleen.

  12. 20

    Nanna sanoo

    Hei!

    Osaatko sanoa pääseekö Ateenasta marraskuussa lautalla Parokselle tai Hydraan päivittäin/ollenkaan? Marraskuun puolivälissä saatais lento Ateenaan mutta haluaisimme saaristoon. Onnistuukohan varmasti vielä tuolloin vai liikkuuko lautat talvella?

    • 20.1

      Sanni sanoo

      Parokselle ainakin pääsee vuoden ympäri ja uskoisin että Hydrallekin, tosin en tiedä pääseekö ihan päivittäin, mutta tällä hetkellä aikataulut on ilmoitettu vain lokakuun loppuun saakka. Parokselle on mielestäni laivayhteys joka päivä vuoden ympäri – sään salliessa, tietysti. Paros on sen verran suuri saari ja Kykladien laivaliikenteen ”hub”.

      Tältä sivulta näet kaikki viikon laivayhteydet minkä tahansa satamaparin välillä ja sen, mihin asti aikataulut ovat voimassa:

      http://www.gtp.gr/RoutesForm.asp

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.