Sannimanuaali

Tähän aamuun pieni välikevennys Lidl-aiheisiin. Tein hiljattain aikamatkan itseeni 13 vuoden taakse.

Sannimanuaali_IMG_4184

Kävin toukokuun aikana läpi kotimme vanhoja kirje- ja paperitavaralaatikoita osana ilmeisesti elämän mittaista jemmojen raivausoperaatiotani. (Hitaasti etenevästä raivauksesta on tullut jo vähän niinkuin elämäntapa…) Intohimoisena kirjeenvaihtajana minulla on ollut aikoinaan aivan valtavat varastot erilaisia kirjepapereita, kuoria ja koristeluvälineitä.

Näistä suurin osa on edelleen tallella. Osa niinkin kaukaa kuin lukioajoilta.

Kirjepaperi_IMG_4161

Joissain kirjepapereissa on vielä markka-määräinen hintalappu… ^_^ Nämä söpöt Tiimarissa myytävät kirjepaperisetit olivat suosikkejani.

NYT_lehti_Janis_kannet_IMG_4148

Söpön paperitavaran jemmailijan ominaisuudessa olin säästänyt myös monia Julia Vuoren Jänis-aiheisia Helsingin Sanomien NYT-lehden kansia…. :) Vanhin oli vuodelta 1999. Rakastin – ja rakastan edelleen Julia Vuoren kuvituksia.

Kävin läpi myös Mr. Karkkipäivän monivuotisia kirje-, kortti- ja lehtileikepinoja (näitä löytyi mm. eteisen vaate- siivoustarvikekaapin ylähyllylle säästettyinä…) Pinot kertoivat osaltaan vähän haikeaakin tarinaa aikojen muuttumisesta, enää juuri kukaan ei lähetä kirjeitä ja harvemmin edes tervehdyksiä posti- ja maisemakorttien muodossa. Tai no, eihän sitä tarvitse välttämättä haikeana nähdä vaan kehityksenä, nyt tervehdyksiä kulkee entiseen verrattuna nelinumeroinen luku viestiapplikaatioiden ja sosiaalisen median kautta.

Kirjeet_IMG_4175

Yhdestä korista löytyi huolellisesti säästettynä myös pino minun miehelle lähettämiäni kirjeitä ja kortteja.

Päällimmäisenä näkyy muuten ensimmäinen koskaan Kreikasta miehelle lähettämäni kortti :) Vuosi 2006 ja Hydran saari.

Kirjeet_IMG_4177

Kirjeet ovat ajalta, jolloin minä asuin vielä vuoden ympäri Ahvenanmaalla ja olimme etäsuhteessa. Vuosilta 2004, 2005, 2006… Etenkin suhteemme alkuaikoina kirjoittelimme toisillemme paljon pitkiä ja seikkaperäisiä kirjeitä joiden sisällössä avasimme välillä teemoja joista emme tavatessamme juuri puhuneet, tutustutimme itseämme toisiimme niin riveillä kuin rivien välissä.

Kirjeiden joukosta löysin lähetyksen joka liikutti ja huvitti minua niin, että päätin heti tuolloin jakaa sen teidänkin kanssanne. Aikomus jäi kuitenkin silloin vain Instagramin ja yhden kuvan tasolle.

Tänä aamuna Lidl-viikon keskellä löytyi vihdoin hetki julkaista laajempi juttu blogissa. Breikki kahden euron purkeista ja tuubeista :)

(Lidl palaa kyllä taas illalla ;)

Sannimanuaali_IMG_4178

Olin lähettänyt miehelle ensimmäisen seurusteluvuotemme aikana Sannin käyttömanuaalin ^_^

Opukseen olin näemmä käyttänyt kaikki tekstin- ja kuvankäsittelytaitoni ja briljeerannut Clip Artilla :D

Olin täysin unohtanut tehneeni tällaisen. Sitä oli valtavan hauska lukea ja nauroin monille jutuille jotka edelleen pitävät paikkansa, mutta samalla kirjoitelma palautti mieleen ajat, jolloin olen monelta osin ollut erilainen Sanni.

Sannimanuaali_IMG_4179

”Hitusen pedantti”..? ^_^ :D Aijaa? :D

Sannimanuaali_IMG_4180

…mikä puuttuu..? :-0

Sannimanuaali_IMG_4181

Tämä sivu sai minut mietteliääksi. Ja ehkä lukijankin. Ei ole tarkoitus hämmentää teitä väläyttämällä yhtäkkiä tällainen pala menneisyttäni, mutta pala on lopulta yhtä paljon minua kuin värikkäät jänikset, tuoksuvat voidepurkit, säilyketonnikala-ateriat ja Santorinin auringonlaskut. Tuon ajan kokemukset ovat osa minua ja sitä millaiseksi olen kasvanut ja muovautunut. Kepeään ja humoristiseen muotoon puetun tekstin pinnan alla on minun jäävuoreni. Ehkä kirjoitan siitä joskus.

Mutta tämä julkaisu haluaa kuitenkin olla positiivinen, hauska ja viihdyttävä ja tuoda ehkä hymyn jonkun teistä huulille siellä aamukahvin tai lounaan äärellä. Ajat ovat aikoja ja vaiheista kasvetaan seuraaviin. Nyt olen onnellinen ja siivoan paljon vähemmän ^_^ (Enkä todellakaan kenenkään muun kotona… :D)

Lopuksi ohjeet Sympatux emotionaluxin hoitoon:

Sannimanuaali_IMG_4182

.

Mukavaa päivää kaikille, missä päin ikinä olettekaan :)

 

Kommentit
  1. 2

    Kuorotipu sanoo

    Aika ihana <3
    Mä suunnittelin myös aikoinani käyttöoppaan kirjoittamista miehelle, mutta se jäi. Mä kun olen hyvin paljon parempi ilmaisemaan itseäni suullisesti kuin kirjallisesti :D

    • 2.1

      Sanni sanoo

      …mutta kun kirjoittaa ylös niin ehkä ohjeet painuu paremmin muistiin..? ;D Ja manuaaliin on aina hyvä vedota erimielisyystilanteissa ^_^ ”Ei kun katsopa tästä, siinä lukee että mulle ei saa puhua aamuisin ennen kahvia, mä menen muuten vikatilaan, syytä itseäsi..!” XD Nojoo, toi oli vähän huono :)

      • 2.1.1

        Kuorotipu sanoo

        Mies ei muuten juurikaan lue, kuuntelee äänikirjoja nykyään kyllä. Kyllä se onneksi nyt kymmenessä vuodessa on oppinut jotain siitä miten mä toimin, enää ei tarvii alkaa äänittämään manuaalia :D

  2. 3

    Tarja sanoo

    Ihana <3
    Meillä kaikilla on jäävuoremme. Kun niistä on selvinnyt ja mennyt eteenpäin, ei niitä välttämättä jaksa kauheasti avata kenellekään. Tai itse asiassa minä kutsun omaa jäävuortani Pandoran lippaaksi. Tämä siksi, että ajattelen sisälläni olevan lippaan, jonka avaaminen saa aikaan sellaiset tunnemyrskyt, että niitä ei jaksa vaan käsitellä. Joku saattaisi sanoa, että kannattaisi mennä terapiaan – minä sanon, että tärkeintä on löytää keinot, joilla olla onnellinen tässä päivässä ja nauttia elämästä, eikä ehdoin tahdoin alkaa kaivaa taas uudestaan asioita, joita on käsitellyt vuosikaupalla ja joiden yli on arjessa päässyt…

    Mutta siis oli kiva postaus ja vahvisti taas kuvaa siitä, että olet kyllä ihana tyyppi <3 Mun elämäntapa-idoli olet! Aurinkoista viikonloppua!

    PS: Seuraavalla Lidl-reissulla lähtee silmänympärysvoide mukaan! Jos niitä nyt enää on jäljellä lähi-Lidlissä sun postauksen jälkeen :) Ostettiin muuten tyttöjen kanssa vasta Lidlistä aika kasa ihania kynsilakkoja kaikissa kesäväreissä (oisko ollut joku kausitarjous) ja ne on olleet aika hyvänlaatuisia. Pysyvät esim. varpaankynsissä pitkään hyvänä; Essien nimeen aikaisemmin vannoneena sanoisin, että hinnalla 2,90€ nämä oli hyvä sijoitus.

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Meillä kaikilla on jäävuoremme. Kun niistä on selvinnyt ja mennyt eteenpäin, ei niitä välttämättä jaksa kauheasti avata kenellekään.

      Kyllä… eikä välttämättä tarvitsekaan tai pidäkään. Mennyt on mennyttä ja tämä hetki on nyt ja me olemme nyt. (Eri asia tietysti jos on jäänyt selvittämättömiä asioita, tiettyyn pisteeseen saakka niitä on hyvä ainakin yrittää käsitellä. Mutta sekin on hyväksyttävä että kaikkea ei aina voi selvittää vaikka haluaisi.)

      Mutta siis oli kiva postaus ja vahvisti taas kuvaa siitä, että olet kyllä ihana tyyppi <3 Mun elämäntapa-idoli olet! Aurinkoista viikonloppua!

      Aaww, kiitos Tarja <3

      Kynsilakoista – mun mielestä se on parhaita esimerkkejä kosmetiikan tuoteryhmästä, jossa halpa on erittäin usein ihan yhtä hyvää kuin kalliimpi. Mä en ole oikeastaan koskaan olettanut tai odottanut että joku kallis it-kynsilakkamerkki tarkoittaisi myös pysyvämpää lakkausta. Ihania värejähän on kaikissa hintaluokissa, kesto taitaa lopulta olla se mittari jolla laatua arvioidaan. Ja itse en ole koskaan huomannut eroa kestävyydessä eri hintaluokkien lakkojen välillä. Ainoa lakka joka todellakaan ei pysynyt minulla oli Logonan sertifioitu luonnollinen kynsilakka.

  3. 5

    Nimetön sanoo

    Noi hoito-ohjeet on hyvät. Kunpa kaikki miehet tajuaisi sen ja sen et se kannattaa..

  4. 6

    Jonttu sanoo

    Hei,

    painoinkohan lähetä-nappia yhden kommentin kohdalla Lidlin kasvovoidepostauksessa? Jos sellaista ei missään näy, niin sitten en ole painanut.

      • 6.1.1

        Jonttu sanoo

        Ok. Olin jättäväni johonkin Lidl-arvosteluun kommentin pari päivää sitten. No, se mennyt lie taivaan tuuliin… :)

        Olen aivan rakastunut Korresin Jasmine-tuoksuun (esim. vartalovoiteessa), ja olenkin kaupoilla päin käydessäni käynyt ihastelemassa sitä jo useaan otteeseen. On kyllä täydellinen tuoksu. Osaisitko sanoa, olisiko jossakin hajuvedessä tuon tyylistä tuoksua?

        • 6.1.1.1

          Sanni sanoo

          En ole tuota Korresin Jasmiinia niin monesti nuuskutellut että tuoksusta olisi jäänyt vahvaa mielikuvaa.

        • 6.1.1.2

          Cerp sanoo

          Tungen tähän :D En ole tuota Korresia haistellut, mutta Body Shopilla on jasmiinin tuoksuinen hajuvesi, kannattaa käydä haistelemassa. :)

            • 6.1.1.2.1.1

              Jonttu sanoo

              Jos Sanni käyt joskus jossakin Korresia myyvässä liikkeessä, niin käyhän tuoksuttelemassa ja kerro sitten, mitä mieltä olet. :) Voi toki olla, että ei ole makuusi tuo tuoksu (siis esim. hajuvetenä).

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Niin se ilmeisesti silloin oli ^_^ Ihan hyvin mies on ohjeita noudattanut – ehkä tuo aivotoimintaa stimuloiva keskustelu on jäänyt vähän vähemmälle etenkin viime vuosina. Mies on tainnut jo luovuttaa sen suhteen…

  5. 8

    jenni sanoo

    Tämä oli huikea<3 Minäkin leikkelin Nyt-liitteestä Jänis-piirroksia. Minulla on jopa Jänis-paita! Paita on edelleen lapsuudenkodissa yöpaitana, mutta leikkeet on pistetty roskikseen.

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Iiik, minullakin on muuten jossain Jänis-paita..!! En ole muistanut sen olemassaoloa vuosikausiin… Täytyykin etsiä se kun seuraavan kerran käyn lapsuudenkodissa (jes, minullakin se on lapsuudenkodissa ja taisi olla minullakin nimenomaan yöpaitana, kun oli niin iso koko ^_^).

  6. 9

    Elli A sanoo

    Ihana postaus. :) Historia ja muistot tekevät meistä sen mitä olemme. Tosin onneksi pahoista muistoista on ainakin teoriassa mahdollista päästä eroon, mutta hyvät muistot ovat kuin aurinko. Se tunne, kun välillä selaa vanhoja muistokaatikoita tai valokuva-albumeja <3

  7. 11

    Tuikku sanoo

    Tuli mieleen että manuaalin tekeminen itseä varten ei myöskään olis paha idea. Että oikeasti kävis läpi miten omat aivot toimii jne. vois auttaa tajuamaan itseään paremmin. Poikaystävälle en ikinä kehtais näyttää :), mutta jossain vaiheessa, kun on aikaa vois kirjottaa itsestä sekä poikaystävästä manuaalit :P.

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Tuli mieleen että manuaalin tekeminen itseä varten ei myöskään olis paha idea. Että oikeasti kävis läpi miten omat aivot toimii jne. vois auttaa tajuamaan itseään paremmin.

      Ihan totta.

  8. 13

    Hantsu sanoo

    Ihana :D Jotenkin minun pää yhdisti tuon ”kastele välillä” ja ”kannusta”, joten sain heti henkisille verkkokalvoilleni mielikuvan siitä, miten mies kaataa vettä kastelukannusta yllättyneen Sannin päähän. :D

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Hihii ^_^ ^_^ <3 Mukava kommentti lukea illalla viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa :) Ehkä näen unta jossa misteri kastelee minua kannulla…. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.