Salaatinmakuinen juhannus

Juhannuksena herkuteltiin kasvispainotteisesti.

Meitä oli jussin vietossa kuusi henkeä erilaisilla ruokavalioilla; kolme söi kaikkea, yksi oli vegaani, yksi vhh ja yksi söi kaikkea muuta paitsi punaista lihaa.

Minä sain toimia viikonlopun ruokavastaavana, ja rakensin tarjottavat kasvisten ja erilaisten kastikkeiden varaan. Proteiiniosuus haettiin grillistä, kaikille oman maun mukaan

Mitäpä sitä monimutkaistamaan asioita kun, noh, voi grillata. ^_^

     Juhannusruoka_surfnturf

Juhannuspäivän pääruokana oli yksi ehdottomia lempisalaattejani; Surf’n’Turf -salaatti romesco-kastikkeella.

(Vähänkö huvitti kun kaveri päivitti Facebookiin valmistavansa täsmälleen samaa salaattia mun reseptillä ihan samaan aikaan kuin mekin oltiin kokoamassa komeutta…! ^_^)

Tämän eteen saa oikeasti nähdä vaivaa, mutta makuelämys on totisesti sen arvoinen. Kastikkeen (ainekset ylimmässä kuvassa) valmistelu aloitetaan jo edellisenä päivänä. Paahdettua paprikaa, chiliä, tomaattia, valkosipulia ja manteleita… Taivaallista.

Juhannusruoka_IMG_1889

Vegaani-sisareni valmisti makkaraosuuden itse; joka kerta fiiliksen mukaan muokkautuva, tällä kertaa oliiveilla maustettu seitan-chorizo onnistui siskon itsensäkin mukaan tänä viikonloppuna aivan poikkeuksellisen hyvin. Niin mehevää ja mureaa… Mutustavat suut saattoivat vain olla samaa mieltä. Taisipa vege-makkaraa kadota parin lihansyöjänkin suuhun…

Onneksi jätettiin Ruohonjuuren kalliit vegechorizot hyllyyn.

Juhannusruoka_salaatit

Mr. Karkkipäivän äidin hiljattain tarjoama tomaatti-maustekurkkusalaatti oli niin hyvää, että päätyi juhannusmenuunkin. Tutuista ja tavallisista aineksista valmistuu yllättävän juhlava salaatti joka saa potkunsa maustekurkusta. Salaatissa on tomaattia, kevätsipulia, pieniä maustekurkkuja (Felixin Pikku-Kurkku lienee vähäsokerisin ;)), basilikaa, raejuustoa, oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria.

Alempi salaatti edustaa makumaailmaa aivan toisesta kulttuurista; marokkolainen porkkanasalaatti harissa-sitruunakastikkeella ja dukkah-mausteseoksella. Resepti on Etiketti-lehdestä (kuten legendaariset tonnikalapullatkin..! Oikeasti, Alkon asiakaslehdestä löytää aivan mielettömiä reseptihelmiä…!)

Aivan älyttömän hyvä setti. Kimppu uuden sadon mehukkaita, paahdettuja porkkanoita, kikherneet, tuore minttu ja persilja kohtaavat sitruunaisen chilikastikkeen ja paahteisen korianterilla ja jeeralla maustetun seoksen rouhittua mantelia ja seesaminsiemeniä, kuorrutettuna murustetulla fetalla. Voiko tällainen seurue mitenkään maistua ikävältä…? Ei.

Oi nam. Nam. Tämä tulee jäämään klassikoksi surf’n’turfin & romesco -kombon tavoin.

Juhannusruoka_IMG_1707

Grillissä paistui kullekin oman ruokavalion mukaista protskua; kalavartaita, makkaraa, pihviä ja tofua. Ja tietysti värikkäitä kasviksia. Täytettyjä sieniä ja grillijuustoa unohtamatta.

Marokkolaiseen salaattiin olisi muuten saanut vegaanifetan tällä loistavalla reseptillä (joka muuten on kaikkien aikojen suosikkejanne klikkauksien ja tykkäilyjen perusteella), mutta me rehellisesti unohdettiin. :D Vegesisko söi salaattinsa juustotta.

Jälkkärin inspiraatiota ei tarvinnut kaukaa hakea; Sofién ihana marenkimarjakakku…!

Juhannusruoka_IMG_1912

Tajuttoman hyvää.

Unohdin sitten mantelijauhot kotiin ja sekoitin marenkivaahtoon muun vhh-jauhon puutteessa gluteenijauhoa (jota siskoni oli tuonut seitan-makkaraa varten). Vähän arvelutti mitä hommasta tulee kun jauhon (alkuperäisessä reseptissä tärkkelys) tarkoituksena olisi pehmentää marenki, ja gluteenihan on proteiinia siinä missä valkuaisvaahtokin. Proteiini + proteiini = pehmeää? Joo. Onnistui.

Ainakin pohja oli pehmeää. :) Ja kakku yhtä herkullista kuin Pariisissa.

.

Mun lempparit viikonlopulta?

Juhannusruoka_parhaat

Täytyy sanoa että kakku ja marokkolainen salaatti. :)

Oikeasti – kokeilkaa tuota porkkanasalaattia. Me ei löydetty kaupasta reseptin sisältämää säilöttyä sitruunaa mutta oli nannaa ilmankin. :)

Salaattien ja grillattavan lisäksi pöydästä löytyi tsatsikia, guacamolea, tapenadea, piparjuurijogurttikastiketta, baba ganoushia ja sitruuna-yrtti-kermaviilikastiketta. Tsatsikin tein Rhodoksen Couchsurfing-perheeltä oppimallani tekniikalla, jossa kurkku puristellaan käsin. 45 minuuttia hervotonta puristelua, kynnen jäljet kämmenissä ja tsatsiki, joka katoamisnopeudesta päätellen oli viikonlopun suosikkikastike…! ^_^

Sellainen oli keskikesän juhla tällä kertaa. :)

Toivottavasti teilläkin oli mukava viikonloppu. :)

Kommentit
    • 1.1

      Sanni sanoo

      En oikeastaan koskaan syö suolakurkkuja (tai maustekurkkujakaan, yllätyin kun maistuivat niin hyvältä tuossa anopin salaatissa). Joten Myrtisenkin kurkut ovat jääneet vieraiksi.

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Tein itse Etiketin reseptin mukaan, helppo kuin mikä;
      1 dl kuorellista mantelia rouhittuna
      1 rkl seesaminsiemeniä
      1 tl korianterinsiemeniä
      1 tl suolaa
      1 tl sokeria (minä käytin ripauksen steviaa)
      1 tl jeeraa eli juustokuminaa.

      Paahda manteli kevyesti kuumalla, kuivalla pannulla. Lisää seesamin- ja korianterinsiemenet ja paahda 30 sekuntia lisää. Ota pois liedeltä ja lisää muut aineet. Jäähdytä.

  1. 6

    Sus-anna sanoo

    Yhdyn niin tuohon mielipiteeseen Etiketti-lehdestä! Hyviä, toimivia (!!!), herkullisia reseptejä, hyvät kuvat ja hyviä juttuja muutenkin. Helppo uppoutua juttuihin viinitiloista ja kuvitella viilettävänsä polkupyörällä oliivilehtojen välissä. Ja tuota säilöttyä sitruunaa löytyy ihan ainakin Cittarista. Saman Al’Fez (tms.) tuotemerkin Harissa-maustetahna on ihan ykkönen esim kanan maustamisessa.

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Hyviä, toimivia (!!!), herkullisia reseptejä, hyvät kuvat ja hyviä juttuja muutenkin. Helppo uppoutua juttuihin viinitiloista ja kuvitella viilettävänsä polkupyörällä oliivilehtojen välissä.

      Juuri näin :) Mielestäni aivan mielettömän laadukas ollakseen jonkun buulaagin ilmaislehti.

      Al’Fezin Harissatahna löytyi, sitruuna ei… :/

  2. 7

    Sus-anna sanoo

    Piti vielä sanoman että mulla Etiketit samassa pinossa Glorian ruokalehtien kanssa :)

  3. 8

    uukoo sanoo

    oi näyttääpäs kaikki hyvältä!
    porkkanasalaatti menee ehdottomasti testiin.

    haluaisikohan siskosi jakaa seitan-ohjeen?
    :–)

    • 8.1

      Sanni sanoo

      haluaisikohan siskosi jakaa seitan-ohjeen?

      Lupasi laittaa ohjeen huomenna meiliin :) Lisään sitten tänne.

    • 8.2

      Sanni sanoo

      Noniin, nyt vihdoin ohje :)

      Seitan-makkara:

      kuivat aineet:
      3 dl gluteenijauhoja
      reilusti mausteita kuten esimerkiksi savupaprika, juustokumina, korianteri, cayennepippuri, yrttisuola, grillimauste, tuoreita yrttejä kuten basilika, persilja tai tuore korianteri. Mausteita voi laittaa vapaasti maun mukaan.

      nestemäiset aineet:
      2dl kylmää vettä
      3 rkl (eli 70g) tomaattipyrettä
      2rkl öljyä (oliiviöljy tuo enemmän makua)
      2rkl soijakastiketta
      2-3 valkosipulinkynttä
      puoli purkillista, eli noin 100-150 g mustia pilkottuja oliiveja

      Sekoita kuivat aineet ja nesteet ensin erikseen ja yhdistä sitten. Vaivaa hyvin yhteneväiseksi taikinaksi käsin. Muotoile massasta makkara ja kääri se folioon, laita folio myös päistä kiinni.
      Paista 160 asteesa noin 90 min.

  4. 9

    Ihssan sanoo

    Moikka Sanni!
    Mikä herkkupöytä teillä onkaan ollut :) ! Sulta saa aina inspiraatiota omaankin keittiöön! Säilöttyä sitruunaa löytää ihan mistä tahansa etnisistä kaupoista. On kyllä kokeilemisen arvoista.
    Mukavaa kesää, Ihssan

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Täytyy ensi kerralla käydä etnisessä :) Nyt oli aikaa vain marketteihin. Mutta voin kuvitella että säilötty sitruuna tuo kastikkeeseen vielä ihan extrajujun, se täytyy ensi kerralla kokeilla! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.