Pyöreäsilmäisen kissarajaus

Palataan vielä hetkeksi Virven silmiin ja rajaukseen. Makeover-jutussa totesin, ettei pitkäsiipinen cat-eye-rajaus ole mielestäni imartelevin rajausmuoto Virven silmille. Ylipäänsä viirumaista ”kissansilmä”-efektiä on haastavampi saada aikaan pyöreisiin silmiin.

Kun kerran oli tilaisuus harjoitella Virven silmillä :D, palasin rajausasiaan illalla Virven pestyä meikit pois. Päivämeikissä en ollut rohjennut vetää rajausta alas ulkonurkkaan saakka peläten alakuloiseksi vetävää lookkia. Nyt tsekataan miltä tuollainen rajaus näyttää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja se näyttää tältä.

Ilmeestä ei tullut surumielinen, mutta eivät Virven simmut kovin kissamaisiltakaan näytä. Ne näyttävät, no, edelleen pyöreiltä. ;)

Siipirajaus_Sanni

Tähän väliin verrokkikuva omasta silmästäni kissarajauksessa. Efekti on aivan erilainen, sillä silmäni on kapeampi ja pystysuunnassa matalampi.

Virven_rajaus_vertailu

Perussiipi ei tuonut Virven silmiin kaivattua vaikutusta. Virve totesi, että hän on itse luopunut tällaisen rajauksen käytöstä koska se ei oikein näytä miltään.

Mutta ei luovuteta vielä! Kokeilin pidentää rajausta – ei auttanut.

Kokeilin vetää rajauksen reilusti ulkonurkan ohi alaspäin – ja se toimi! (Versio 2.) Paksunsin rajausta vielä loppupäästä, ja silmä alkoi kuin alkoikin hieman ”kissamaistua”. :)

Virve_rajaus_vertailu2

Version 2 vaikutus näkyy paremmin silmän ollessa auki. Pyöreä muoto on hieman tasapainottunut.

Virvekin oli sitä mieltä että versio 2  toimii paremmin. :) Seuraavaan kissansilmäyritykseen hän aikoo kuulema kokeilla tätä reilusti alas vedettyä, kolmiomaista ”häntäpäätä”. Jäämme odottelemaan mahdollisia kuvia Virven oman blogin puolella. :)

Virve_rajaus_versio2

Tämä on jo varmaan vähän turhan ”rautalankaa”… Sorry about that! :p Mutta jospa joku pyöreäsilmäinen saisi ahaa-elämyksen..?

Innostuin Virven silmistä niin että toivon pääseväni vielä tekemään lisäharjoituksia tulevaisuudessa! :) Meikkitreffit lokakuulle, Virve? :)

Kommentit
  1. 2

    henna sanoo

    Kiitos, kiitos, kiitos Sanni!! Mulle ainakin oli tästä hurjasti hyötyä. Kokeilen tätä heti huomenna! :)
    ps. en malta odottaa huomista ”munapostausta” :D

  2. 3

    sanoo

    Hei Sanni, tiedätkö hyviä ripsivärejä, jotka saisi suorat ja jäykät ripset pysymään kaarella? Taivutuksesta ei ole pahemmin apua, kun mulla on pitkät ripset niin pahimmillaan ne melkein alkaa roikkumaan alaspäin ripsivärin painosta. Olen käyttänyt Lorkun Telescopicia ja se on suht hyvä, mutta ajattelin, että voisi kokeilla vaihteeksi jotain muita, jos löytyisi vielä parempia. Jotkut suosittelee vedenkestäviä jäykkisripsille, mutta niitäkin on joka merkillä. Kiitos jos ehdit auttaa.

    • 3.1

      juli. sanoo

      Itsekin tönkköripsisenä tuskailin tämän ongelman kanssa todella kauan, kunnes löysin sen loistavan ripsivärin. Max Factorin False lash effectin vedenkestävä on loistava, taivutukset pysyvät todella hyvin. Omatkin ripseni lukeutuvat näihin ”ongelmatapauksiin”, jotka siis sojottavat jotakuinkin alaspäin luonnontilassa.

    • 3.2

      Sanni sanoo

      tiedätkö hyviä ripsivärejä, jotka saisi suorat ja jäykät ripset pysymään kaarella?

      Nyt joudun sanomaan että en oikein… :/ En tiedä muuta konstia suora- ja jäykkäripsisille kuin sen klassisen taivuttimet + vedenkestävä ripsari -yhdistelmän. Kolmen vuoden aikana ei töissä jäänyt mieleen mitään suoraripsisten asiakkaiden hehkuttamaa taivuttavaa ripsaria – mikä tarkoittanee sitä, ettei todella hyvin toimivia sellaisia oikein ole paljonkaan ”around”. :/

      Muut jäykkisripsilukijat ovat tässä varmasti paremmin avuksi..?

      • 3.2.1

        Nimetön sanoo

        Lancome doll eyes vedenkestävänä toimii omissa supertönkköripsissäni paljon paremmin, kun falce lash effect.. Paras kokeilemani ripsari oli bare minatalsin feather jotain, mutta se jo pari vuotta sitten lopetettu.. :( Hyvällä tuurilla sitä löytyy vielä todella halvalla strawberry.netistä.. Itse harmstarin ko. ripsiväriä tuolloin, ja nyt uutta yhtä hyvää olen yrittänyt etsiä joka paikasta ja tällä hetkellä doll eyes on lähimpänä.. :) kallistahan se on, olisko 27 euroa, mutta toisaalta ei ne markettiripsiväritkään mitään halpoja ole. :/

        • 3.2.1.1

          sanoo

          Googlettelin vielä asiaa ja löysin itse asiassa useammasta paikasta suosituksen Maybelline Rocket -maskaran vedenkestävästä versiosta. Sitä ei taideta Suomessa myydäkään kaupoissa, mutta pistin Feeluniquelle tilaukseen. Kokeillaan, miten se toimii. Toisaalta en mielelläni vedenkestäviä käyttäisi, kun on hankala poistaa enkä käytä mielelläni poistoaineita, jämät pyyhkäisen vain Weledan manteliöljyllä. Liekkö se toimisi vedenkestävässäkin…?

          • 3.2.1.1.1

            Sanni sanoo

            Sitä ei taideta Suomessa myydäkään kaupoissa,

            Myydään kyllä, ainakin lukijat ovat Rocket-postaukseni kommenteissa kertoneet ostaneensa sellaisen – ihan jostain Prismastakin kuulema löytyi. :)

            Öljyputsarin pitäisi nimenomaan toimia wp-meikinpoistossa, sillä wp-ainesosat ovat vesiliukoisia. (Kaikissa waterproof-meikinpoistoaineissa on öljyfaasi.) Käytännössä se ei vain aina toimi…. itse en esimerkiksi saa Weledan manteliöljyllä irti mitään maskaraa, mikä on sangen outoa. Öljy kuin öljy.

            • 3.2.1.1.1.1

              sanoo

              Täytyi vielä tulla kommentoimaan, että oli kyllä ihan pettymysten pettymys tuo vedenkestävä Rocket-maskara! :( Minulla ei kyllä auttanut yhtään pitämään ripsiä kaarella, vanha kunnon teleskooppiripsari toimii miljoona kertaa paremmin. Ja olipahan tuo Rocket tosi hankala poistaa, ei ole minua varten nuo vedenkestävät maskarat.

  3. 4

    tiina sanoo

    Koen omat silmäni hieman saman muotoisiksi kuin Virvellä, joten tämä rajaus menee testaukseen ehdottomasti :) ja kiva kun annoit oikein rautalangasta väännetty ohjeet, ei haittaa yhtään, itselläni ainakin rajausten teko vielä hieman hakusessa joten kaikki apu tarpeen :D

  4. 5

    sanoo

    Ei liity lainkaan postaukseen, mutta tein tänään kukkakaalitortilloista pizzoja! Paistoin ensin tortillat normaalisti, sitten päälle tomaattipyrettä, tomaattiviipaleita, fetaa, sipulia, mausteita ja hieman juustoraastetta. Ai että oli hyvää! Kiitos siis ohjeen jakamisesta :)

    • 5.1

      Sanni sanoo

      mutta tein tänään kukkakaalitortilloista pizzoja!

      Hih, mahtava idea!! :) Täytyy kokeilla itsekin!

  5. 6

    N sanoo

    Kiitos neuvosta, tätä pitää itsekin kokeilla! Oon aina ihmetellyt, miten siipirajauksella mukamas saa silmästä kissamaisemman, kun omassa silmässäni pyöreys on ja pysyy oli rajaus millainen vain. Silmissäni siipi vaan näyttää hassulta, jotenkin muuhun meikkiin kuulumattomalta. Lopulta olen luopunut siivestä ja päätynyt tavalliseen rajaukseen. Silmieni muoto muistuttaa kovin paljon Virven silmiä. Jospa näin saisin taiottua silmistäni mantelimaisemmat :) Ja rautalanka ei haittaa, parempi vaan!

  6. 7

    Ikvm sanoo

    Itselläni on todella pyöreät ja vielä suhteettoman suuret silmät, joten pyrin kissarajauksella tasapainottamaan, ”pienentämään” silmiäni. Siipirajausta ei missään tapauksessa saa vetää silmän sisänurkkaan asti pyöreäsilmäisenä, jos ei halua korostaa pyöreyttä, vaan tuoda silmään kissamaista efektiä. Paras paikka rajauksen aloitukseen yläluomella on siitä kohdasta, kun silmän ns. korkein kohta on ylitetty ja tehdä rajauksesta melko paksu, kuten viimeisessä kuvassakin, aluksi vain mahdollisimman ohuena. Kuva auttaisi selittämään, mutta esim Pixiwoolla on video Angelina Jolien meikkaustyylistä Youtubessa, joka auttoi minua silmiäni meikkaamisessa huomattavasti. Sama rajaustyyli sopii raskaille luomillekin, jos haluaa kissarajaukset tehdä, vain teko on huomattavasti vaikeampaa, kun rajaus pitää tehdä silmän ollessa auki, jotta se näkyy ollenkaan. :)

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Paras paikka rajauksen aloitukseen yläluomella on siitä kohdasta, kun silmän ns. korkein kohta on ylitetty ja tehdä rajauksesta melko paksu

      Kiitos paljon vinkistä, täytyy ehdottomasti kokeilla seuraavalla kerralla! :)

      • 7.1.1

        sanoo

        Mä en yleensä käytä ollenkaan rajausta juurikin pyöreäsilmäisyyden takia. Jos joskus harvoin laitan niin aloitan sen myös vasta silmän keskikohdilta kapeena ja siitä sit silmän ulkonurkkaa kohti. Lisäksi ulkoreunassa rajaus ei seuraa silmän muotoa vaan jää korkeemmalle. Mutta ei siitä koskaan silti tule niin hieno, kun ”ei pyöreäsilmäisellä”. :P

  7. 8

    Meeri sanoo

    Kiitos Sanni tästä! Itse olen jo itkua vääntänyt, kun omaan mollosilmään tuo kissamainen rajaus ei vain sovi vaikka kuinka olen yrittäny. Jospa tällä vinkillä minäkin saisin vähän silmän muotoa huijattua :)

  8. 9

    molly sanoo

    Kiitos tästä postauksesta, omistan myöskin pyöreät silmät joiden rajaus on hankalaa. Ja rautalangasta vääntäminen ei haittaa yhtään, päinvastoin:D

  9. 10

    Arlene sanoo

    Itse käytän siipirajausta aina. Mulla on pienet silmät, jotka mielestäni näyttävän todella hassuilta ilman siipirajausta. Olisi tosi hyvä, jos kirjoittaisit ”Näin teet siipirajauksen erimuotoisille silmille. Esim. pienille silmille, mantelisilmille jne” ;)

  10. 11

    sanoo

    Pyöreäsilmäinen satunnaislukija täällä, hei! Luin tämän postauksen eilen ja pakko sanoa kyllä että tuli tarpeeseen tämä eyeliner rautalanka mallintaminen. :D Tosiaan, mulla on voimakkaasti pyöreät silmät ja tuo silmän ulkonurkka on juuri tuollainen putoava, kuten näyttäisi Virven silmienkin olevan noissa kuvissa. Kaikkea rajausmalleja olen kokeillut, käytössä oli pitkään ”perussiipi” ja ”versio 2″ mallit, olen kovasti kiintynyt cat eye tyyppisiin rajauksiin, mutta nyt kun näin tuon viimeisimmän ns.”oikeaoppisen” mallin niin pitääpä kokeilla tuota ihan ja ottaa käyttöön. Ainakin kuvassa näyttää hienolle ja tasapainoiselle. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.