Putsarinirso

Ajattelin taas vähän kirjoitella kasvoputsareista. Se on aihe, joka on erityisen lähellä sydäntäni.

Olen aiemmin kirjoittanut putsareista täällä, jossa ”vaahtosin” vaahtoavista putsareista, ja täällä, jossa arvioin luonnonkosmetiikan puhdistusaineita.

Kasvoputsarit

Tässä ovat tällä hetkellä käytössä olevat puhdistustuotteeni. Muutama niistä esiintyi jo aiemmassa putsaripostauksessa.

Olen oikeasti todellinen nirso mitä tulee kasvojen puhdistukseen, sillä vain harva tuote saa varauksettoman hyväksyntäni. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että puhdistusaine jättää kasvoille juuri sen ”oikean” tunteen, eli täysin puhtaan, kalvottoman ja tasapainoisen. Kuin iholle ei olisi mitään ainetta laitettukaan. Tuotteen pitää mielellään vaahdota reilusti ja huuhtoutua iholta helposti.  En pidä emulsiomaisista tuotteista, sillä a) niiden käyttö on aikaavievää, b) epätaloudellista ja c) moni niistä jättää iholle rasvaisen tunnun. Miten niin epätaloudellista? No kun emulsiota kuluu puhdistukseen varmaan 5-kertainen määrä vaahtoon verrattuna…!

Kasvoputsarit_Lavere

Tämä Laverén puhdistusvaahto loppui itse asiassa heti kuvien oton jälkeen. Tykästyin tähän putsariin loppujen lopuksi todella paljon, vaikka aluksi pidin vaahtoa liian ohuena. Vaahto puhdisti todella hyvin, huuhtoutui iholta hetkessä eikä jättänyt mitään merkkejä itsestään – siis pelkästään puhtaan tunteen.

Laveréa ei enää myydä Suomessa, mutta esim. Beauty Center Europesta tällainen Hydro Energy Cleanser irtoaa hintaan 10€.

Kasvoputsarit_ET

Estelle & Thildin kermamaisen paksu puhdistusemulsio on minulla silmämeikinpuhdistuskäytössä. Kerroin jo blogissa aiemmin, kuinka riemuissani olin, kun huomasin että E&T:n emulsio ei kirvele silmissä. Tämä tuote siis ratkaisi luonnonkosmetiikan silmämeikinpoistoaine-probleemani.

Kasvoputsarit_Lavera

Laveran Basis Sensitiv -puhdistusgeeli kuuluu kohdallani kategoriaan ”ihan ok”. Tuote toimii niinkuin pitääkin, mutta en vaan  ole niin tykästynyt tähän monille luonnonkosmetiikan putsareille ominaiseen hyytelömäiseen koostumukseen. Estelle & Thildin geeliputsari oli myöskin hyytelömäinen, vaikkakin vielä lirumpi.

”Hyytelöputsarit” vaahtoavat hyvin miedosti, eivätkä huuhtoudu iholta yhtä hetkessä kuin esim. pumpattavat vaahtoputsarit. Hyytelöputsari jää (ainakin minulla) hetkeksi pyörimään iholle ennenkuin huuhtoutuu pois.

Kasvoputsarit_Oliv

La Claréen Oliv’ -puhdistusmaitoa käytän meikin poistoon niinä päivinä, kun minulla on mineraalipuuterin sijaan meikkivoidetta. Eli tällä hetkellä päivittäin, kun meneillään on meikkivoideviikot. Jotenkin psykologisesti miellän, että puhdistusemulsio poistaa meikin perusteellisemmin, koska hieron sen kasvoihin pumpulilla. (Todennäköisesti kuitenkin vaahdot ovat ihan yhtä tehokkaita tai jopa tehokkaampiakin, mutta itse vain olen jumittunut ajattelemaan näin.)

Oliv’ Gentle Cleansing Milk on koostumukseltaan jossain ohuen maidon ja täyteläisen emulsion välimaastossa. Se jättää ihon pehmeän ja miellyttävän tuntuiseksi, eikä yhtään rasvaiseksi. Paljonhan tätä kuluu vaahtoihin verrattuna, ainakin 3 vanulapullista per pesu, mutta määrä on sama kaikkien puhdistusemulsioiden kohdalla. Käyttäisin tätä varmasti mielelläni, jos olisin enemmän emulsioihmisiä. :) Myös tuoksu on kovasti mieleeni.

Käytössä on myös Oliv’in suihkutettava kasvovesi. Pakkaustekstissä kerrotaan, että tuotetta voi käyttää puhdistuksen viimeistelyyn, meikin kiinnittämiseen ja ihon raikastukseen päivän mittaan. Itse sanoisin, että tuote ei sovi meikin kiinnittämiseen. Suihke on nimittäin erittäin tanakkaa, ja suihkahtaa iholle suhteellisen suurina, jopa kevyesti vaahtoavina pisaroina. Meikin kiinnitykseen suihkeen tulisi olla erittäin hienojakoinen. Itse suihkautan Oliv’in kasvovettä pumpuliin ja pyyhin sitten kasvot tavallisen kasvoveden tapaan. Tykkään kovasti, ihan yhtä hyvää kuin Estelle & Thildin kasvovesi joka loppui juuri.

Kasvoputsarit_Madara

Sitten päästään uuteen suosikkiputsariini.

Vielä joku aika sitten epäilin, tulenko lainkaan löytämään luonnonkosmetiikan putsareiden joukosta korvaajaa ikilemppareilleni Sebamedille ja Dermosilille. Joku lukija suositteli minulle Mádaran puhdistusvaahtoa, ja sepäs vasta oli mainio vinkki! Tämä tuote on nimittäin aivan mahtava!

Mádara Deep Purifying Foamin vaahto on runsasta, pehmeää ja liukasta. Mä tykkään puhdistustuotteissa liukkaudesta, sillä mitä paremmin tuote liukuu, sitä vähemmän hankausta iholle –> sitä vähemmän rasitusta. (Juuri tämän vuoksi en voi sietää vesimäisiä silmämeikinpoistoaineita, ne ovat kauheinta mitä tiedän!)

Iho jää täydellisen puhtaaksi, ja jopa hieman narskuvaksi. Mádaran vaahto on selvästi pesevämpää kuin Laverén, mutta se ei tunnu kuivattavan ihoa. Ei ainakaan minun normaalia ihoani, kuivaihoisen kannattaa pitäytyä emulsioissa.Tämä tuntuu mun iholla vaan kertakaikkiaan täydelliseltä! Kiitos lukijalle vinkistä!

Käsitin, että jokunen lukija oli ostanut Mádaran vaahdon Hulluilta Päiviltä. Mitäs olette tykänneet? Jaatteko minun innostukseni?

Viimeisimmän sivupalkkikyselyn perusteella valtaosa lukijoista näyttää suosivan minun tavoin vaahtoavia putsareita. Muutama näkyy suorittavan puhdistuksen jopa ihan käsisaippualla! ^_^ Mä en olisi varmaan muuten lisännyt tuota vaihtoehtoa kyselyyn, ellei uusi työkaverini olisi paljastanut pesevänsä kasvojaan käsisaippualla…! Mikäs siinä, puhdistaahan sekin siinä missä muutkin putsarit, en vaan olisi ikinä tullut itse ajatelleeksi kasvojen pesua käsisaippualla.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Jaan inhosi vesimäisistä silmämeikinputsareista, kestää ikuisuuden poistaa (inhoan myös vanulappujen käyttöä) ja lopulta neste on vain silmissä :D

    Tuo Madara täytyy kyllä hankkia! Elysambren geelistä tykkään kyllä myös… En myöskään halua, että iholle jää kalvoa tai yleensäkään mitään muuta kuin puhdasta tunnetta.

  2. 2

    sanoo

    Mulla on hiljattain hankittuna tuo Madaran vaahtoputsari. Jonkin mielenhäiriön seurauksena sen ostin, aikaisemmin kun en ole pitänyt ydestäkään vaahdosta. Se dermosilinkin hehkutettu vaahto tuntui vaahtoavan ihan liikaa ja kuivattavan ihoa. Madara kuitenkin vaahtoaa kohtuullisesti, eikä pintakuiva ihoni ole jäänyt ollenkaan kireän tuntuiseksi. Ihan kelpo tuote ja saattaisin ostaa uudelleen. Luultavasti koitan kuitenkin vielä muita vaihtoehtoja, josko täydellinen putsari olisi olemassa. :)

    Minä tiedän erään, joka putsaa meikit apteekin perusvoiteella. Kuten sanoit, kosteusvoiteiden ja puhdistusmaitojen koostumus on melko sama ja tämä tuttuni ainakin sanoo, että silmämeikkikin lähtee hyvin ja iho jaa hyvin kosteutetun tuntuiseksi.

    Käyttikös miehesi luonnonkosmetiikkaa? Olisi kiva lukea arvosteluja myös miesten tuotteista, arvioita kun ei löydy mistään! Vähän hakuammunnalla tässä on haettu herkän ihon parranajoon sopivaa tuotetta. Tosin miesten luonnonkosmetiikkaa on tietääkseni sen verran vähän, ettei siinä kauaa mene kun kaikki on testattu läpi. Kerrantestatut putelit kaapin täytteenä vaan eivät ole niin toivottu juttu.

  3. 3

    Anna sanoo

    Täytyy aivan ensiksi kiittää, että kerroit La Claree Oliv’-antioksidanttivoiteesta. Sinun innostamana päädyin tutkimaan niitä kauppaan ja myyjä suositteli superkuivalle iholleni saman sarjan kosteusvoidetta. Voide on aivan mahtava (vaikka joudunkin laittamaan sitä ainakin kolme kertaa kasvojen pesun jälkeen ja päivällä taputella ehkä hieman lisää. :D Ei ehkä kuullosta sopivalta iholleni, mutta parempaakaan ei ole nyt tarjolla, koska tarvitsen superkevyen ja helposti imeytyvää, joka ei tuki ihohuokosia).

    Tarvitsisin vielä putsaria mineraalimeikkienpoistoon. En ole puhdistusmaitojen suurin ystävä, eli osaatko sanoa/pystytkö ennustamaan, menenkö pahasti metsään jos ostan Madaran herkälle iholle tarkoitetun vaahtoputsarin mieluummin kuin tuon puhdistusmaidon Oliv’lta? Vai osaisitko suositella jotain sertifioitua putsaria superherkälle ja kuivalle sekaiholle?

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Moi Anna!

      Tuo Mádaran vaahto ei ole tarkoitettu erityisesti herkälle iholle vaan kaikille ihotyypeille. Jos sun iho on kuiva, niin kyllä mä taipuisin sinne emulsion puolelle. TAI, jos tykkäät enemmän vaahtoavasta tuotteesta, niin ottaisin jonkun hellävaraisen, vähävaahtoisen geeliputsarin eli juurikin jonkun tuollaisen ”hyytelöputsarin”.

      Mutta kyllä mä siis Mádaran vaahdon ja Oliv’in emulsion välillä päätyisin sinuna Oliv’iin. Estelle & Thildin hajusteeton puhdistusemulsio on myös tutustumisen arvoinen, se jos mikä on hellävarainen koska jopa minä älyttömän herkkine silmineni voin puhdistaa sillä silmämeikin.

      • 3.1.1

        Anna sanoo

        Voi ei, olen katsonut jotenkin väärin noita tuotteita ja olin siinä uskossa, että Madaralla olisi herkällekin iholle tarkoitettu vaahtoputsari. : /

        Tuosta maidosta sanottiin, että sen voisi myös pestä vedellä pois. Saatko sanoa onko siinä jotain suurta eroa tuotteen vaikutukseen/ihon kuivumiseen, jos sen pesee pois eikä pyyhi pumpulilla?

        Nyt kun olen innostunut vaivaamaan sinua kunnolla, niin kysyn vielä yhdestä jutusta. :) Nimittäin Oliv’n kasvovesi, hyödyllinen vai turha…?

        ”Tämä raikastava hoitosuihke rauhoittaa ja pehmentää herkän ihon säilyttäen sen kosteustasapainon. Sisältää runsaasti antioksidanttisia ja kosteuttavia tehoaineita. Suojaa ihoa ulkoisilta rasitteilta ja tekee siitä jälleen heleän.”

        Yllä kasvovedestä annettu tuotekuvaus, eli onko iho heleä ja mahtava ja kosteutettu ja mullistava tuon jälkeen vai onko vaikutus ns. psykologinen kuten alempana totesit?

        • 3.1.1.1

          Sanni sanoo

          Minä pesen puhdistusmaidotkin aina pois vedellä. Luonnollisestikin todella kuiva iho hyötyy siitä, että puhdistukseen ei käytä lainkaan vettä, vaan pyyhkii emulsion jämät pois kasvoveteen kostutetulla vanulapulla.

          Itse teen siis niin, että laitan puhdistusemulsiota pumpuliin, ja pyyhin sitten kasvot, ja lisään emulsiota pumpuliin niin kauan kunnes meikkiä ei enää irtoa. Lopuksi huuhtelen kasvot. Toiset tekevät niin, että hierovat emulsion suoraan naamaan, ja pyyhkivät sitten puhtaalla pumpulilla, ja viimeistelevät kasvovedellä. Kyllä veden vaikutus näkyy iholla, eli veden käyttö kuivattaa aina enemmän vedettömyyteen verrattuna.

          Mitä Oliv’in kasvoveteen tulee, se toimii minulla juuri niinkuin muutkin (hyvät) kasvovedet, eli jättää ihon pehmeäksi ja puhtaaksi ilman mitään extra-tunnetta. Huono kasvovesi tuntuu iholla; jättää kalvon, kiristää, jopa kihelmöi tai saa ihon muuten vaan tuntumaan epämukavalta.

          Heleäksi en väittäisi Oliv’-kasvoveden ihoani tekevän, mutta sitä en odota miltään kasvovedeltä. Kyllä mä uskon että oliivipuunlehtiuutteella on iholleni myös hyväätekeviä vaikutuksia, mutta kohdallani kasvovedellä on silti eniten psykologinen vaikutus. Minä vain pidän siitä, miltä hyvä kasvovesi tuntuu iholla, ja kasvovesi auttaa minua varmistumaan ihon puhtaustasosta. :)

          • 3.1.1.1.1

            Misty sanoo

            Mulla on tällä hetkellä käytössä tuo Mádaran kasvovesi ja se tuntuu tosi mukavalta, siis lukuunottamatta sitä tuoksua. Voi apua! Olen lasten saamisen jälkeen jostain syystä tullut tosi herkäksi nenäni kanssa ja en vaan kerta kaikkiaan pidä kasvoveden tuoksusta. Olenkohan ainoa? Mutta muuten en löydä tuotteesta siis moitteen sijaa =D

  4. 4

    ZaZa sanoo

    Tilasin äskettäin Hyvinvoinnin tavaratalosta Mádaran ja Oliv’in tuotteita, joukossa mm. Deep Purifying Foam ja suosittelemasi antioksidanttivoide (ihana!). Tykkään itsekin tuosta putsarista tosi paljon. Toimivuuden lisäksi pidän siitä, että siitä ei jää mitään tuoksua leijumaan pitkäksi aikaa vaan mieto ”vihreä” tuoksu häviää nopeasti ja iho jää vain mukavan raikkaaksi. Tykästyin myös Mádaran deodoranttiin, pitää hyvin, mutta ei tuoksu oikeastaan miltään.

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Mullakin on Mádaran dödö, ja tykkäilen, mutta mun mielestä se tuoksuu kevyesti yskänlääkkeeltä…! ^_^

  5. 5

    Nelli sanoo

    Moi! Minua on aina ihmetyttänyt kasvoveden tarkoitus. Sinä kun olet tähän kosmetiikan kemiaan paremmin perehtynyt, niin osaatko selittää, onko sillä ihan aikuisten oikeasti jotain virkaa? Vaikuttaako se jotenkin iholla? Mainoslauseethan ovat yleensä jotain ”viimeistelee puhdistuksen” (puhdistaako se siis vai onko vaikutus psykologunen?) ja ”sulkee ihohuokoset” (vaikea uskoa). Tuntuu oudolta, että pumpulilla kasvoille levitettävä aine jotenkin puhdistaisi, kun sitä ei enää huuhdella pois.

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Huomenta!

      Itse olen sitä mieltä, että kasvoveden käytön mielekkyys on lähinnä psykologinen. :) Kyllä, tokihan se myös viimeistelee puhdistuksen siten, että pyyhkiessäsi kasvoja kasvoveteen kastetulla vanutupolla, näet, jääkö vanuun vielä jotain likaa. Jos jää runsaasti, niin sitten vain uudelleen putsaria naamaan, tai jos jää vain vähän, niin kasvovedellä saat loput meikinrippeet pois = hyvä!

      Alkoholipitoisella kasvovedellä on myös jonkin verran ihohuokosia supistava vaikutus.

      Itse en aina jaksa käyttää kasvovettä vaahtopuhdistuksen jälkeen, sillä kokemuksesta tiedän, että ihoni jää aina ihan putipuhtaaksi. Emulsiopuhdistuksen jälkeen ihon puhtaustaso täytyy taas aina varmistaa kasvovedellä –> psykologinen juttu. :) Aamuisin kasvovesi on minusta erinomainen tapa pyyhkiä kasvoilta yöllä ihon pintaan nousseet öljyt. Putsaria en koskaan käytä aamuisin.

      • 5.1.1

        Nelli sanoo

        Kiitos vastauksesta! Tällaista vähän ounastelinkin ja jatkan siis kasvovedetöntä elämää tästä eteenkinpäin.

      • 5.1.2

        Kati sanoo

        Hei!
        Minun käyttämäni dr. hauschkan kasvovesi kosteuttaa ihoa. Lisäksi se rauhoittaa ja ehkäisee tulehduksia. Ennen en myöskään ymmärtänyt, mitä virkaa kasvovedellä on kunnes tuohon hauschkaan törmäsin. Aikaisemmat käyttämäni kv:t jättivät ihon pinnan kiristäväksi ja kuivaksi. Joten kokemukseni mukaan on kasvovesiä ja Kasvovesiä :)Itse en omaani pois vaihtaisi.

  6. 6

    sanoo

    En ole edes tullut aatelleeksi naamaputsarini (meillä: naamanpoistoaine) tai silmäputsarini (meillä: silmänpoistoaine) koostumusta. Nyt kun aloin miettimään niin kyllä, naamarihan vaahtoaa ja silmärihän on emulsiomainen eikä vetinen, koska ne on jätetty pois juuri tuon inhottavan hinkkaustunteen takia. Tosin itse tuotteet ovat päivittäiskauppa kamaa, mutta ovat toimineet. :)

  7. 7

    sanoo

    Siis noi Madarán tuotteet on loistavia! Itsellä on menossa jo toinen setti kosteusvoide/kasvovesi/puhdistusvaahtoa. Piti sitten elää yli kolmekymppiseksi ennenkuin löysin oikeasti ne omalle iholle toimivimmat tuotteet. Ja luomu on tietysti vain plussaa!
    Olen käyttänyt LL:n mineraalimeikkejä myös – liki viisi vuotta. Tykkään niistäkin ihan kympillä!

  8. 8

    Mirva sanoo

    Osaatko sanoa, että poistaako tuo Estelle & Thildin puhdistusaine myös vedenkestävän ripsivärin? Olisi kiva vaihtaa oma silmämeikinpoistoaine vähän iisimpään tavaraan kuin nykyinen mutta menee vaan hermot kun mikään muu ei tunnu poistavan meikkiä niin hyvin kuin Maybellinen Cils Demasq… =)

  9. 9

    Anni sanoo

    Oletko kokeillut Ahavan Mineral Cleansing Gel:iä? Jättää iholle vaan niin puhtaan olon, pieni määrä riittää ja vaahtoaa tosi hyvin. Toinen ehdoton suosikki on Biothermin sinkkiä sisältävä mousse. Puhdistusmaidoista en välitä, ei anna puhtauden tuntua iholle. Silmäputsareissa tuntuu pätevän se, että mitä halvempi, sitä parempi (Cils, Garnier..).

  10. 10

    sanoo

    Siirryin Hauschkoista joskus reilu kk sitten suunnilleen Madaraan ja juurkin tuo samainen putsari käytössä. Tykkään myös kovasti koostumuksesta ja puhdistustehosta. Nyt vaan viime päivinä on alkanut puskea järjettömästi näppyjä ja samalla alkanut iho paikoin kuivua. Ja niin hyvässä kunnossa kun se jo oli! :/ Tämä voi johtua ihan siitä, että en ole kovin ahkerasti ihoani rasvaillut ja kun talvi tekee tuloaan, alkaa iho reagoida ja voidetta pitäisi alkaa käyttää. Madaran oma sekaihon fluidi mulla onkin jemmassa, joten aika korkata se. Josko auttaisi näihin ihoprobleemiin.

  11. 11

    Helinä sanoo

    Madaran tuotteista sen verran kommenttia, että käytössä nyt käsivoide, joka on ihanan tuntuinen, tuoksuu aluksi karvasmantelilta ja huulibalsami (=regenerating lip palm), joka tuntui alussa hyvältä, mutta pitemmässä käytössä huulet kuivaakin vielä pahemmaksi kuin alunperin. En ole toistaiseksi löytänyt todella hyvää huulivoidetta. Kaikki tuntuvat alussa hyvältä, mutta ei pitemmässä käytössä. Viimeksi olen käyttänyt Sheavoita ja Hausckan voidetta, sama juttu niillä. Onko vinkkejä?

  12. 12

    Palasaippua sanoo

    Mä oon nyt kokeillut pestä naamaani palasaippualla :D En nyt ihan tavallisella, vaan luonnonmukaisella Aleppo-saippualla(https://www.hyvinvoinnin.fi/tuote/3566/Karawan-Aleppo-saippua).

    Ei se kyllä oikeesti oo sen huonompi kuin mitkään vaahdot tai geelitkään. Ainakaan mun rasvaisella iholla. Vähän karulta tietty tuntuu hinkata palasaippuaa naamaan kun on koko ikänsä oppinut, että kasvojen puhdistukseen pitää olla oma hieno tuotteensa.

    Onko sinulla (tai kellään) kokemuksia Dermosilin luonnonmukaisesta puhdistusvaahdosta? Sehän on aika edukas luonnonkosmetiikaksi…

    • 12.1

      Sanni sanoo

      Onhan useammallakin merkillä kasvopalasaippuat, mieleen tulee ensimmäisenä heti Clinique.

      Dermosilin sertifioitua putsaria en ole vielä kokeillut, mutta aivan varmasti tulee sekin hankittua kun saan nämä nykyiset loppuun. Eli vielä menee tovi. ;)

      • 12.1.1

        sanoo

        Mä olen jo toissa kesästä asti käyttänyt Avène-sarjan kasvojen pesuun tarkoitettua palasaippuaa. Ehkä parempiakin putsareita on tarjolla, mutta oon ollut ihan tyytyväinen, vaikka se kyllä jättää mun ihon aika kuivaksi.

        Kävin tänään shampoo-ostoksilla ja sun inci-postausten innoittamana tutkin ainesosaluettelot aika tarkkaan. :)
        Ostin tavallisen shampoon lisäksi Kloranen kuivashampoon ja huomasin, että incissä oli mainittuna silica. Eli shampoo sisältää silikonia? Eikös silikoni ole hiuksille huonoksi vai onko tästä mitään yksiselitteistä faktaa?

        Joka tapauksessa mulla taitaa jäädä kyseinen kuivashampoo käyttämättä, koska kokeilin sitä ja vaikka se on ”hypoallergenique”, nyt tuntuu keuhkoissa inhottavalta ja päätä särkee. Oon saanut samanlaisia oireita mm. hiuslakoista, meikkivoiteista ja hajuvesistä. Minkälaisia hajusteita luonnonkosmetiikassa käytetään?

        • 12.1.1.1

          Sanni sanoo

          Silica ei ole silikoni vaan piidioksidi. Sitä käytetään kosmetiikassa mm. himmentävänä ja tuotteen paksuutta säätelevänä aineena.

          Luonnonkosmetiikassa käytetään hajusteina luonnon ainesosista saatuja tuoksuaineita sekä eteerisiä öljyjä. Valitettavasti tuoksuaineet ovat incissä samalla nimellä, olivat ne sitten synteettisesti valmistettuja tai luonnosta peräisin, esim. limonene on limonene sekä L’orealin että Laveran purkissa, vaikka sen valmistustapa on ollut eri. Siksipä siis luonnonkosmetiikan purkeissa törmää samoihin inci-nimiin kuin normikosmetiikan puolella.

  13. 13

    sanoo

    Minäkin olen putsareitten suhteen nirso. Tai en minä mutta ihoni. Se on herkkä, ohut ja ihoanalyysin perusteella sekaiho. En ole vielä löytänyt tuotetta josta tykkäisin ja joka ei saisi ihoa kiristelemään ja kutisemaan. Tähän asti kokeilemani vaahtoavat ja geelit tekevät naamastani kireän maskin ja jotkit puhdistusmaidot tekevät samaa. Toiset puhdistusmaidot taas eivät tunnu putsaavan laisinkaan. Nyt täällä ei ole käytössä mitään putsaria, koska olen kyllästynyt ostamaan tuotteita, jotka jäävät kaapin päälle seisomaan kelvottomina. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan niin apteekkien, päivittäistavarakauppojen kuin eko-sarjojen tuotteiden osalta.

    Osaatko muuten sanoa, mitä voisivat olla oikean puolen suupielen alle ilmestyneet pienet näpyt, joista puristettaessa lähtee hieman talia mutta jotka pysyvät sitkeästi paikoillaan. Niitä on ilmestynyt tuohon mukava rykelmä (n 10 kpl) ja olisi kiva päästä eroon moisista. Varsinkin kun olen juuri saanut poskissani viihtyneet kuivuudesta johtuvat näpyt lähes kokonaan pois.

    Ps. Olen luullut, että kasvovettä käytetään palauttamaan ihon pH normaaliksi putsareitten jäljiltä. Kuinka paljon nuo putsarit sitten vaikuttavat ihon PH-tasapainoon?

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Meille opetettiin kosmetiikan kemian tunnilla, että kasvovesi ei vaikuta ihon pH:hon pätkääkään. :)

      Noista suupielen näpyistä en valitettavasti osaa sanoa mitään.

  14. 15

    Johanna sanoo

    Minulla on myos tuo Madaran huulibalsami. En tykkaa siita yhtaan. Aluksi teki huulet todella pehmeiksi ja jatti kauniin kiillon, mut pidemman kayton jalkeen huulet ovat alkaneet kuivumaan todella pahasti. Taitaa vaan tehda kauniin kalvon huulille, mut mitaan kosteutta ei paase huuliin.
    Minulla on Estelle ja Thildin fragrance freen naamavoiteet kaytossa ja niista tykkaan kovin, tosin jos tulee erityisen paljon (asun meren rannalla eli tuulee aina) joudun lisaamaan jotain rasvaisempaa voidetta alle, koska kosteustasot ei riita.
    Minulla on sekaiho ja nena erityisesti kiiltelee kovin, mut ihoni tuntuu tykkaavan hyvin rasvaisista tuotteista. Pidan vaahtoavista puhdistusaineista, mutta pidemman paalle ne kuivattavat liikaa naamani. emulsioista en valita niiskaan, mutta ihoni niista pitaa, ainakin nappyloiden maara on silloin minimissa.

    • 15.1

      Nim. kokemus sanoo

      Huulivoiteiden sisältämä risiiniöljy on allergisoiva aine ja kuivattava aine. Siitä johtuu huulten kuivuminen ja ärtyminen. Weledan huulivoide ei sitä sisällä. Yleisesti luonnonkosmetiikan punat ja huulirasvat sitä sisältävät. :( Harmi vaan. Toinen mikä kuivattaa on petrolatum.

  15. 16

    Kutri sanoo

    Nyt näin putsariaihetta sivuavasti voisinkin kysäistä sinulta, että aiheutuuko iholle jonkinlaista vahinkoa jos en käytä putsaria ollenkaan?
    Käytän iholle lähinnä LilyLolon mineraalimeikkiä, peitevoidetta täsmäkohtiin ja erittäin vähän puuteria. Ihoa pestessä pesen naamavärkkini ainoastaan lämpimähköllä vedellä, kuivaan pyyhkeeseen ja mahdolliset silmämeikin rippeet pyyhin pois levitettyäni kasvoille erisanin normaalia kosteusvoidetta.
    Ongelmani ihon putsareiden kanssa on ollut, että niitä käyttäessäni ihoni on näppyisämpi, kuivempi ja arempi kuin ilman. Sattuisitko tietämään, voiko ihoni kuitenkin kärsiä, kun putsaan ainoastaan vedellä? Kiitoksia vastauksesta jo näin etukäteen! :)

    • 16.1

      Sanni sanoo

      En pysty kuvittelemaan, että iholle aiheutuisi mitään vahinkoa puhdistusaineettomuudesta, jos iho kuitenkin puhdistuu perusteellisesti vedelläkin. Tavallaan kyllä epäilen, että mineraalimeikki poistuisi kokonaan pelkällä vedellä, kun ottaa huomioon mineraalien luontaisen vettähylkivyyden, mutta mikäli ihosi voi hyvin eikä pyyhkeeseen jää meikin jäämiä, niin eipä siinä kai mitään..!

      Perusvoiteellahan voi muuten myöskin puhdistaa ihoa. Mikäli et pidä puhdistusaineista, niin voithan kokeilla perusvoidetta puhdistusemulsion tapaan.

  16. 17

    sanoo

    Minustakin tuo Mádaran puhdistusvaahto on ihan huippu. Kirjoittelin samasta aiheesta juuri blogiini: http://noorakatariina.blogspot.com/2010/11/luonnonkosmetiikan-kasvopuhdistusaineet.html :) Sun blogista on ollut hyötyä monen suosikin löytämisessä, kiitos!

    Edelliselle kommentoijalle: minäkään en pitemmän päälle tykännyt siitä huulivoiteesta. Ehkä se toimii paremmin sellaisena kiiltojuttuna, koska kosteutus jäi vähäiseksi. Pitääpä kirjoittaa siitäkin.

  17. 18

    sanoo

    Mulle käy kaikki putsarit, kunhan saan lutata veden kanssa. Varmaan joku psykologinen juttu sekin mutta mulle ei vaan tule sitä puhdasta tunnetta ilman vedellä huuhtelua. Useimmiten putsaan ensin meikin jollain (nyt kokeilussa öljyt) ja sitten pesen kasvot vielä jollain huuhdeltavalla aineella, kaksoispuhdistusta kai siis harrastan. Psykologinen juttu todellakin on myös kasvovesi. Hetken aikaa olin ilman mutta tulin tosi vainoharhaiseksi, että onko varmasti kaikki puhdistunut, joten kasvovesi on takaisin valikoimissa. Silmämeikin olen poistanut nestemäisellä mutta en tykkää siitä ollenkaan. Ei ole tullut mieleen, että muullakin koostumuksella voisi olla. Ärsyttää hinkata silmiä, kun silmäluomien iho on muutenkin jo niin raivostuttavan venynyttä… Sitäpaitsi ne kirvelee, vaikka olis miten herkille silmille tarkoitettu. Joku Yves Rocherin ravistettava ei kirvellyt mutta en enää ole sitä löytänyt.

    Toi Mádara kuulostaa mielenkiintoiselta, sitä voisi harkita kokeiluun joskus, kun tulee tarvetta uudelle putsarille. Pidän kovasti vaahtomaisista tuotteista, mulla on Dermosilin fuksia vaahtoputsari mutta se on liian stydiä tavaraa mun iholle säännöllisesti käytettynä. Niin ja ehdottomasti kiinnostaisi kokeilla silmämeikin poistoon tuota Estelle&Thildiä!

  18. 19

    Lellu sanoo

    Minä pesen aina meikit illalla suihkussa REXONA palasaippualla. Ei ehkä fiksuinta, mutta en millään jaksa ennen suihkua poistaa meikkejä. Aamuisin toki käytän ihan kasvoille tarkoitettuja tuotteita. Mitäs sanot ei varmaan tee kauheen hyvää iholle toi rexonalla hinkkaaminen?

    • 19.1

      Sanni sanoo

      Rexona on varmasti aika stydiä, ja kuivattanee kasvojen ihoa enemmän kuin kasvoille tarkoitettu puhdistustuote, mutta olen sitä mieltä että iho kertoo itse jos se ärtyy jostain tuotteesta. :)

      Oletkos muuten tullut ajatelleeksi ottaa suihkuun mukaan kasvoputsaria? ;) Monetkin ihmiset poistavat meikit mielellään suihkussa. Suihkutilaan voi vaikka jemmata pysyvästi yhden kasvoputsarin niin ei tarvitse käyttää kroppatuotteita meikinpoistoon. :)

  19. 20

    Ulpu sanoo

    Mä suosin myös geelimäisiä ja vaahtoavia putsareita + kasvovettä. Tuota Madaraa olen nyt harkinnut hyvien kokemusten perusteella. Tekisi mieli tilata paketti, jossa on tuo putsari, pehmentävä kasvovesi ja joko syväkosteuttava fluidi tai voide riippuen otanko kuivan ihon ja sekaihon setin. Oletko kokeillut tuota Madaran kasvovettä tai voiteita?

    • 20.1

      Sanni sanoo

      Mulla on kokeilussa Mádaran Deep Moisture Fluid (normaali- ja sekaiholle) josta olen tykännyt kovasti, mutta se on jäänyt tällä hetkellä vähän Oliv’in antioksidanttivoiteen jalkoihin. :)

      Antioksidanttivoiteeseen verrattuna Mádaran Fluid on tosi ohutta, ja veikkaan että se ei välttämättä riitä kosteuttamaan talvipakkasilla.

  20. 21

    Pipsa sanoo

    Mä kuulun niihin, jotka ei tykkää puhdistusmaidoista. Tuntuu, ettei iho tule niillä puhtaaksi. Geelimäiset ja vaahtopuhdistusaineet ovat osoittautuneet parhaimmiksi. Hyviä on olleet Korresin Materia Herba -sarjan puhdistusvaahto ja Couleur Caramelin vaahtoava puhdistusgeeli. Molemmat tosi riittoisia. Meikinpoistoaineista olen tykännyt Melvitasta – joka taitaa olla juurikin niitä vesimäisiä, joita inhoat. :) Kokeiltuani Melvitan jälkeen Weledan meikinpoistoöljyä siirryin Alvan yli puolet halvempaan jojobaöljyyn. Öljy on ihan mahtava tuote, siitä en taida enää luopua. Varsinkin, kun se sopii talvisin myös pintakuivan ihoni hoitajaksi. :) Madara pitää merkkinä laittaa ylös, kun taas alkaa muut tuotteet loppua. Too many lovely (natural) products, too little time (and money)…

    • 21.1

      Miu sanoo

      Oletko Pipsa huomannut, että alvaa saa näköjään nyt myös Suomesta? Mietin itsekin tuon jojobaöljyn ostamista :)

  21. 22

    milipili sanoo

    Mää oon tykännyt Dermosilin, Acon ja Cliniquen vaahtoputsareista. Tällä hetkellä käytössä myös Ole Henriksenin puhdistusemulsio, joka ei jätä kalvoa iholle, sekä L’Occitanen puhdistusöljy joka on kivan erilainen tuote.

    • 22.1

      Sanni sanoo

      Mä käyttelin loppuun sen sun meille jättämän Acon puhdistusgeelin jämän, ja se oli ihan ok tuote mutta haisi sairaan pahalta..! :P

  22. 23

    Laura sanoo

    Kiva että vinkistäni oli hyötyä:P Minulla on itse käytössä Madaran deep comfort-kasvovesi ja tuote on ollut pelastus Roaccutan-kuurista kuivuneelle iholleni! Sitten kun iho on paremmassa kunnossa haluan ehdottomasti kokeilla tuota puhdistusvaahtoa. Suosittelin myös ystävälleni Madaran tuotteita ja hänkin on kovasti pitänyt tuosta puhdistusvaahdosta ja Madaran kasvovedestä:)

  23. 24

    Pauliina sanoo

    Itselläni on tällä hetkellä Elysambren geelimäinen kasvojenpuhdistus joka vaahtoutuu veden kanssa.Olen ollut siihen erittäin tyytyväinen.Käytän Mádaran Deep Moisturising Fluid:a päivittäin ja yöksi Madaran yövoidetta. On ollut toimiva kombinaatio tällä hetkellä,saas nähä kun talvi tulee.Talvella yleensä sekaihoni kuivuu,tällöin olen käyttänyt hieman hellävaraisempaa kasvoputsaria Estelle & Thild-sarjasta, en vain tykkää kyseisen putsarin hajusta. Nyt tilasin kokeilu mielessä L`Occitane:lta puhdistusöljyn, saas nähä tekeekö ihon liian rasvaiseksi.Aiemmin käytin vuosikausia Korres:n puhdistusgeeliä mikä oli myöskin ihana. Onneks nykyään on paljon valikoimaa :)

  24. 25

    Sussu sanoo

    Vinkkinä Kutrille: jos et halua käyttää mitään putsaria kasvojen ihon puhdistukseen, niin sellainen mikrokuituliina, joka on tarkoitettu kasvoille, tehostaisi varmaan hellävaraisesti pelkkää vesipesua, mutta ei aiheuttaisi putsareiden haittoja ihollesi. Sen liinan kanssa kun ei tarvitse käyttää mitään puhdistusainetta, vaan se teho perustuu siihen mikrokuituliinan rakenteeseen.
    Itse käytän pääasiassa vaahtoputsareita, mieluiten sellaisia, joilla voi putsata myös silmämeikin. Tällä hetkellä käytössä Natuvive (apteekista) sarjan oliivipohjainen putsari.

    Sannille kiitos äärimmäisen mielenkiintoisesta blogista. En ole mikään blogien lukija, mutta jotain kautta eksyin blogiisi ja jäin samantien koukkuun! :)

  25. 26

    Henni sanoo

    Madaran tuotteet ovat aivan ihania. Tuohon putsariin en ole vielä tutustunut, mutta Kiitos vinkistä, hankintalistalle pääsi. Sarjan Creamy baby oil on muuten aivan mahtava korppukuivan talvi-ihon pelastaja. Voidemainen öljy on helppo levittää ja imeytyy ihanasti. Sillä voitelen itseni ja ”babyn” eli viisivuotiaani suihkun jälkeen ja nukumme molemmat rentouttavaa vauvan unta. Voiteella on rentouttava vaikutus ja se sopii erinomaisesti kevyeen hierontaan. Aivan luxustuote pilkkahintaan, vink, vink :-)

  26. 27

    Miia sanoo

    Minulla on vähän erikoinen putsarivalinta, koska olen a. pihi b. kemikaaliminimalisti c. talvi-ihovammainen.. mutta siis mulle sopivimmaksi on valikoitunut tällä hetkellä ihan Urtekramin aloe vera body lotion (joo tiedetään, ei kovin hifiä). Se on juuri oikean paksuista ja kunnolla kosteuttavaa varsinkin näin talvella. Ja 7e iso pönttö. Mun sairaan vaikea talvi-ihoni on pinnalta hilseilevän kuiva ja toisaalta alkaa kiiltää nopeasti, ikävä kyllä, mutta tämän avulla onnistun pitämään sen joten kuten kurissa.

    Samainen body lotion käy voiteena, kun sen laimentaa juoksevaksi, oikein kuivalla ilmalla kaksi kerrosta. Mikään rasva/öljy ei imeydy, ollenkaan, vaikka kuorisi jne. Puhdas aloe vera kokeilulistalla, samoin jollakin luomumerkillä oli jokin jota nimitettiin fluidiksi. Dr. hauschkan oliko se voidenaamion nimellä, toimii loistavasti päivävoiteena jos haluaa olla erityisen siisti, se ei hilseytä, pitää kiiltoa pois hiukan pidempään ja suojaa. Nimim. haluan muuttaa välimerelle

  27. 28

    Päivi sanoo

    Täällä käytössä Herbinan sensitive sarjan valkoinen tee vaahtoputsari, jonka tuoksuun ja pesuominaisuuksiin (sopivan vaahtoinen mutta ei mikään överi vaahto ja jättää kasvot hyvän tuntuisiksi eli iho ei tunnu kireältä eikä muutenkaan inhalta) ihastuin heti ensikokemalta. On muuten myös yllättävän riittoisa purkki. Niin ja itse asiassa tämä on ensimmäinen vaahtoputsari mitä kokeilen. Tätä ennen oli Yves Rocherin pure camomilla puhdistusgeeli, josta muuten tykkäsin mutta jätti ehkä hiukan kiristävän tunteen kasvojen iholle. Vielä täytyy mainita etten minäkään ole ikinä tykännyt puhdistusmaidoista, tuntuu ettei iho puhdistu kun niitä käyttää.

  28. 29

    Alina sanoo

    Emulsion käyttöön liittyen tuli mieleeni pieni säästövinkki. Kannattaa annostella emulsiota ensin kämmenelle, sitten hieroa se huolellisesti iholle ja vasta tämän jälkeen pyyhkiä kuivalla vanulapulla pois. Emulsiota säästyy huomattavat määrät, kun vanu ei ime sitä heti annostelun yhteydessä itseensä, ja pesutuloskin on mielestäni parempi.

    • 29.1

      Sanni sanoo

      Kyllä mä välillä teen noinkin, mutta tuntuu (tai sitten se on vain mun päässä :P) että meikki irtoaa hieman huonommin kun hieroo emulsion ihoon käsillä vanulapun sijaan.

  29. 30

    sanoo

    Oi, mä olen onnellinen, mä pikkasena typsykkänä olen osannut valita tollasen meikinpoistoaineen mikä on sunkin lemppari! Joo toi on mahtava, kun plussaa vielä Dr. Hauschkan kasvoveden ja Lumene Natural Code 24 h naamarasvan! Mahtia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.