Provencea iholla: L’Occitane

L’Occitane-kokemuksia!

Loccitane_IMG_7607

Yksi merkki voidaan taas raksia Pitkään Odottaneiden Kiinnostavien listalta, kun olen tänä kesänä vihdoin viimein tutustunut ranskalaisen L’Occitanen tuotteisiin. En tiedä kuinka monta kymmentä kertaa olen vuosien varrella seissyt L’Occitanen myymälöissä tai hyllyillä hypistelemässä tuotteita ja melkein ostanut, mutta vasta tänä kesänä pääsin kassalle saakka.

Loccitane_IMG_7601

 

Merkki juhlii tänä vuonna 40-vuotispäiväänsä, ja juhlavuoden kunniaksi ostosten mukana sai tuollaisen L’Occitane-auton ja näytekokoisia tuotteita.

Loccitane_IMG_7617

Shea Hand Cream 24€ / 150 ml

Sheavoihin pohjautuva käsivoide on L’Occitanen tunnetuimpia ellei ihan se tunnetuin tuote, ja totta kai sellainen sujahti ensimmäisen kokeilusatsin mukaan. Kirjoitin ’ensimmäisen’, sillä kokemusten perusteella vaikuttaa vahvasti siltä etteivät L’Occitane-kokeilut jää yhteen kertaan.

Ostin tuon alkuperäisen voiteen, mutta valikoimassa on myös versioita erilaisilla tuoksuilla.

Voide on odotetusti todella täyteläistä ja ihanan ravitsevan tuntuista, ihanteellisesti kuivien talvikäsien voide. Ei tämä tosin kesälläkään liian täyteläiseltä tunnu nyt kun käsieni iho näyttää muuttuneen kroonisesti kuivaksi. Tuoksu on puuterinen ja ehkä vähän pähkinäinen, miedosti makea. Vaikea kuvailla, mutta tuoksu muuttuu jännästi ihon lämmön vaikutuksesta. Ensin se tuoksuu pelkästään miellyttävältä mutta kun voidetta hieroo ihoon tapahtuu jotain, ja tuoksu muuttuu… ei epämiellyttäväksi mutta kuitenkin siten, että joka kerta kiinnitän siihen huomiota. Ei ihan lempituoksuni.

Ja mitä voiteeseen itseensä tulee – tykkään tästä kyllä tosi paljon, mutta se ei ihan hakkaa the lemppariani eli Crabtree & Evelynin Hand Therapya. Se jää myös toiseksi hyvin samantyyppiselle ja myöskin tämän vuoden testattuihin kuuluvalle The Body Shopin legendaariselle korppukäsien ravitsijalle eli hamppukäsivoiteelle. Minun on pitänytkin blogata tuosta TBS:n hampusta mutta en ole vielä ehtinyt. Tiedän että lukuisat kuivaihoiset vannovat sen nimeen ja sitä pidetään yhtenä ihan parhaimmista ”papyrus-ihon” kosteuttajista, ja voin vain olla samaa mieltä.

L’Occitaneen verrattuna TBS on vielä rasvaisempi ja jättää kiiltävän, rasvaisen pinnan ihoon, sopii siis parhaiten yökäyttöön. L’Occitane ei jää täyteläisyydestään huolimatta yhtä rasvaisen tuntuiseksi, siinä on ainesosia jotka vähän ”puuterisoivat” ihotuntua kun voide alkaa imeytyä.

Loccitane_IMG_7626

Sain auton mukana vielä näytekoot käsi- ja jalkavoiteesta, ja ne seurasivat minua heinäkuun matkalle. Tuota pientä 10 millin tuubia käyttäessä muuten huomasi, miten riittoisaa käsivoide on, pieni nokare riitti peittämään kädet pehmeään kelmuun. Mitenkähän pitkään tuo iso 150 millin tuubi kestääkään…

Jalkavoide osoittautui yhtä miellyttävän tuntuiseksi ja pehmentäväksi kuin käsivoide, tästä ei riitä pidempää romaania kirjoitettavaksi :)

Loccitane_IMG_7620

L’Occitanen hiustenhoitolinja on aromaterapeuttinen ja jokainen tuote (paria leave-in-hoitista lukuunottamatta) sisältää viiden eteerisen öljyn kombinaation.

Aloitan epäperinteisesti hoitoaineista. Sain auton mukana näytteet kahdesta hyvin erityyppisestä hoitsikasta; Repairing Conditioner lupaa korjata ja vahvistaa kuivia ja vaurioituneita hiuksia, Revitalizing Fresh Conditioner taas on hyvin kevyt, silikoniton, viinietikkapohjainen hoitoaine päivittäiseen käyttöön kaikille hiustyypeille.

Kokemus yllätti; Repairing-hoitis tuntui hiuksissani vähemmän silottavalta ja selvittävältä kuin Revitalizing. En odottanut Revitalizingin tehojen riittävän kuiviin ja voimakkaasti käsiteltyihin hiuksiini mutta hämmästyin kuinka sileän pinnan ”ei-juuri-miltään-tuntuva” vetinen koostumus jätti huuhdellessa. Toisaalta, kun on tullut todettua että etikkahuuhteet toimivat hiuksissani erinomaisesti, ei Revitalizingin tuloksen ehkä pitäisi yllättää.

Revitalizing Fresh Conditioner saa pisteet myös aivan ihanasta tuoksustaan, tämä raikas cocktail on todellakin mieleeni. Hoitoaineessa on piparmintun, greipin, seetrin, timjamin ja laventelin eteerisiä öljyjä. Hengittelin tuoksua hyvänkin tovin suihkukopissa… Siis aivan älyttömän ihana tuoksu, tätä voisin ostaa täyden purkin jo pelkän tuoksun perusteella!

Täysikokoisilla hoitiksilla on hintaa 19,50€ / 250 ml.

Loccitane_IMG_7622

Repairing Shampoo  6,50€ / 75 ml, täysikokoinen 19,50€ / 300 ml.

Shampoon tuoksu tuo minulle mieleen appelsiinisuklaan ja niin tuoksumaailma kuin käyttökokemuskin muistuttavat Keunen ihanaa So Pure –shampoota (taas yksi näitä tuotteita joista piti kirjoittaa mutta se on jäänyt kun aiheita on niin paljon…).

Koostumukseltaan ohuehkoa mutta ei ihan sellaista pahinta kämmeneltä lattialle –lirua. Pesee hoitavasti keskivahvalla vaahtoavuudella. Shampoo ei tunnu perinteiseltä synteettiseltä marketti- tai salonkishampoolta mutta ei luonnonkosmetiikaltakaan. Sulfaattejakin siinä on joten en tiedä mistä tunne tulee. Voisikohan eteeristen öljyjen korkea (?) pitoisuus vaikuttaa koostumukseen..? No, pidän tästä shampoosta joka tapauksessa, miellyttävä tuttavuus. Ei latista ja lähmää hiuksia vaikka onkin hoitava.

Loccitane_IMG_7613

Angelica Cleansing Gel 19€ / 200 ml

(pullossa ei muuten lue Angelica mutta L’Occitanen sivuilla puhutaan Angelica-sarjasta)

Positiiviset kokemukset jatkuvat; tykkäsin myös Angelica-putsarista. Geeli vaahtoaa erittäin miedosti ja tuntuu puhdistusteholtaankin aika miedolta, tosin en tiedä liittyykö kokemus enemmän vähäiseen vaahtoavuuteen kuin varsinaiseen puhdistustehoon. Myös ihotuntu (ei kiristä) pesun jälkeen tuo vaikutelmaa hellävaraisuudesta.

Tuoksu on kuin pullon väri; hyvin vihreä ja jotenkin ruohomainen. En osaa päättää pidänkö tuoksusta vai en. Ikävä se ei ole mutta ehkä kuitenkin tykkään enemmän makeammista tai kukkaisemmista tuoksuista putsareissa.

Iho jää Angelican jäljiltä miellyttävän tuntuiseksi ja se on minulle putsareissa vaahtoavan koostumuksen ohella tärkeintä. Samoin huuhtelufiilis. En pidä siitä, jos puhdistustuotetta joutuu huuhtomaan kauan että se liukenee iholta. Nyt kun olen taas kuukauden Angelica-käytön jälkeen palannut Mossan Cleansing Creme-Mousseen niin huomaan mistä en Mossassa tykkää; se jää pyörimään iholle ja sitä pitää hieroa ja huuhdella kunnolla ennen kuin se liukenee. Mossa voittaa L’Occitanen Angelican liukkaudellaan ja täyteläisemmällä ihotunnullaan mutta häviää huuhtoutumisominaisuudessa.

Loccitane_IMG_7616

Ihanan supermuhkeasti vaahtoavan Immortelle-putsarin esittelin omassa postauksessaan kesäkuussa.

Loccitane_IMG_7624

Amande Shower Oil 7 € / 75ml, 20€ / 250 ml

Manteliöljysuihkugeeli… ahh, nyt tullaan mun lemppari-L’Occitaneen (Immortelle-putsarin ohella). Tämä tuote a) tuoksuu aivan ihanalle b) pesee todella pehmeästi ja hoitavasti ja c) toimii hyvin myös kasvoputsarina. Ja d) ei tunnu yhtään öljyiseltä vaikka on öljypohjainen…! Koostumus on täysin vedetön ja alkaa vaahdota miedosti kosketuksissa veden kanssa. Pesin tällä Sveitsin matkalla suihkussa aina kasvotkin (kun tuli megahikisenä ja aurinkorasvaisena päivän patikoilta) ja koko kropan iho varpaista nassuun jäi ihanan pehmeän tuntuiseksi. Olen kuullut monen kehuvan Amande Shower Oilia enkä ihmettele miksi. Liityn faneihin!

(Muuten, muistanko väärin vai onko L’Occitanella ollut joskus valikoimassaan myös vastaavakoostumuksellinen eli öljypohjainen ja vaahtoava putsari myös kasvoille? Minulla on jostain syystä tällaisesta vahva muistikuva… Tai sitten muutkin ovat käyttäneet nimenomaan tätä Amande-suihkugeeliä myös naaman pesuun.)

Loccitane_IMG_7612

Miehelle ostin pitkällisen vertailevan Homme-tuoteosaston nuuhkuttelun jälkeen Baux-suihkugeelin.

Bauxissa tuoksuvat sypressi ja mausteet. Tällaiset aromaattiset puutuoksut ovat eniten minun ja misterin mieleen mitä tulee miesten tuoksumaailmaan – vaikkakin kesään sopivat tietysti paremmin raikkaat, sitruksiset ja minttuiset tuoksut. No, Suomessa on talvi melkein 9 kuukautta vuodesta joten nuo lämpimät tuoksut ovat onnen omiaan meidän olosuhteisiin… ;D

Loccitane_IMG_7623

Lopuksi – marseillesaippua (5,50€ / 100g). Sekin tuli juhlavuosilahjapakkauksen mukana. Tästä ei ole paljon sanottavaa – tuntuu siltä miltä marseillesaippuat yleensäkin. Eli vaahtoaa miedosti ja tuntuu hoitavalta. Ihofiilis on sellainen, hmh, asteen hienostuneempi kuin perussaippuoissa, jos nyt saippuan kohdalla voi hienostuneesta puhua.

.

Seuraavaksi täytynee kokeilla L’Occitanen kasvovoiteita, ja löytyy sieltä varmaan joku seerumikin. Hajuvedetkin ovat houkutelleet valtavasti… Etenkin Cherry Blossom -tuoksua olen nuuskutellut ja suihkutellut L’Occitane-pisteillä niin moneen kertaan että tuntuu jo kuin omistaisin tuoksun itse :)

Mitenkäs karkkipäiväläiset ja ”Provencen lahja maailmalle”? Löytyykö joukostanne loccitanisteja?

Merkki on siinä mielessä jännä, tai siis näin koen itse, että sen tunnettuus on tosi hyvä ja ainakin kaikki kosmetiikkafriikit sen tietävät ja siitä puhuvat, mutta sitten toisaalta aniharvoin (no, ei koskaan) törmää kunnon vannoutuneisiin L’Occitane-käyttäjiin. En ole koskaan kuullut kenenkään mainitsevan L’Occitanea lempimerkkinään, mikä tuntuu oudolta ottaen huomioon brändin globaalin aseman ja vetovoiman. Ja tuotteiden erinomaisen laadun, kuten voin nyt todeta itse kokeilleena. Vai elänkö mä vain kosmetiikkafriikkikuplassa ja kuvittelen tästä kuplasta käsin merkin olevan Suomessa tunnetumpi ja vetovoimaisempi kuin se onkaan..? Mitä sanotte, millainen käsitys/fiilis teillä on L’Occitanesta?

Kommentit
  1. 1

    milipili sanoo

    Tän öljyputsari oli niiiiiin hyvä! Se olikin eka öljymäinen puhdistustuote jota kokeilin,aivan huippu!
    Tykkään käsivoiteista myös.

  2. 2

    Mia sanoo

    Mä tykkään kovasti L’occitanesta! Ja aah se cherry blossom on iiihana, en juuri muita tuoksuja ole käyttänyt sen saatuani. Paitsi nyt, kun pari viikkoa sitten ostin citrus verbenan. Nyt tuoksutaan pelkästään sitruunalle:)
    Oliko tuo hoitsikkanäyte siis pois huuhdeltava? Mä sain sellaisen, ja unohdin ihan vallan mitä myyjä siitä sanoi :D

    Kasvoille mulla on öljyputsari, ei se vaahtoa mutta on aivan ihana :)

  3. 4

    Cerp sanoo

    En liiemmin oo tutustunut merkkiin, muutamaa tuotetta lukuunottamatta. Tuo manteliöljysuihkugeeli tais tulla joskus livboksissa – tosi ihanan kosteuttavan tuntuinen kuivalle iholle, tuoksu oli aika jännä. Tuo ”normi”käsivoide ja myös pionintuoksuinen siskonsa taas ovat aivan ihania. Mutta paras testaamistani on ehdottomasti ollut cherry blossom-suihkugeeli. Pönikkä on kallis, mutta ihanaa arjen luksusta se huumaava kirsikankukkien tuoksu kylppärissä :)

  4. 5

    jenni sanoo

    L’Occitanen shampoot sekä Verbena-dödö ovat olleet parisen vuotta ahkerassa käytössä. Shampoissa ihastuin nimenomaan yrttiseen lempeään tuoksuun. Minulla on ollut sekä kokeilemaasi ’Reparateur’ -shampoota/hoitsikkaa että värjättyjen hiusten vastaavia ja tykkään molemmista. Ainoa miinus on hinta. Minusta tuotteet ovat varsin kalliita ja olenkin tehnyt ostokseni pääasiassa ulkomailla. Reissusta olen myös löytänyt shampoista 500 ml:n täyttöpakkauksen, jota en ole Suomessa nähnyt koskaan.

  5. 6

    sanoo

    Mun korppukäsien lempparikombo on just toi, että päivällä L’Occitanen sheavoide (tai Amande, joka on melkeen vielä parempaa!) ja yöksi Body Shopim hamppua. :)

    Mantelisuihkis on myös täällä ihan superlemppari! Tykkään myös kasvojenputsausöljystä. Sitä on kahta erilaista, mutta kumpikaan ei vaahtoa.

  6. 7

    Helkky sanoo

    Shea-puhdistusöljyn nimeen vannotaan täälläkin! Vissiin jo kolmas pullo peräkkäin ja minä tykkään tuotteiden vaihtelemisesta – vaihtelen siis nykyään vain kakkosvaiheen putsaria ;) Lisäksi olen käynyt huokailemassa Pivoine-kasvovoidepurkilla useampaan otteeseen. Kunhan joku sopiva etuseteli osuu kohdalle, niin se lähtee kokeiluun.

  7. 8

    sanoo

    Täällä yksi L’Occitane-fani! Mulla on tosi monta lempparituotetta merkiltä säännöllisesti käytössä ja aniharva tuote on tuottanut pettymystä tai edes njääh-fiilistä.

  8. 9

    Hanna sanoo

    En ole ikinä kokeillut mitään heidän tuotteitaan ja kävin ensimmäistä kertaa uudessa liikkeessä Jumbossa. Käsivoiteen osaisin tuotteista mainita – siihen se tuntemus jääkin :D

  9. 11

    sanoo

    Minä rakastan noita käsivoiteita! Ihan täydellisiä – tosi täyteläisiä, mutta imeytyvät kuitenkin :) Mulla on vähän erikoinen kokemus tuosta TBS:n hamppukäsivoiteesta, sain nimittäin vatsataudin sitä käsiin laitettuani, enkä enää voi käyttää sitä, kun yhdistän sen hajun (!!!) siihen… :D Annoin rasvan anopille ja jatkoin yhteistä taivaltani L´Occitanen kanssa :D Oon muuten käyttänyt yhden L´Occitanen jalkavoiteen yökäsivoiteena – soveltui siihenkin :)

    Pitäisi kyllä kokeilla noita muitakin tuotteita, ainakin vaahtoputsari (jota olen himoinnut jo siitä edellisestä postauksestasi saakka) ja mantelisuihkuöljy kuulostavat ihanilta! Olen jättänyt toistaiseksi kokeilematta lähinnä hinnan vuoksi, mutta olisihan tässä synttäritkin ihan kulman takana… ;)

  10. 12

    NG sanoo

    Mantelisuihkuöljy on ihanan tuoksuinen, mutta ärsytti kroppaa :(

    Sarja on melko ylihintainen, eikä siinä ole tuoksuja lukuunottamatta juuri mitään ainutlaatuista .. en itse ostaisi täyteen hintaan :)

  11. 13

    Kukkis sanoo

    Kuulun tähän porukkaan, että periaatteessa merkki kiinnostaa, mutta hinta tulee jotenkin vastaan. Tosin onpa meikäläinen paljon kalliimpia merkkejäkin silloin tällöin käyttänyt, joten en tiedä, miksi en sitten ole valmis maksamaan L’Occitanesta täyttä hintaa.

    Muutamaa tuotetta on kuitenkin tullut käytettyä. Pidin kovastikin nyt jo lopetetusta hieman vaahtoavasta öljyputsarista kasvoille. Olikohan se Pomme Amande, eli omppusarjaa ja tuoksui myös omenalta. Näitä uusia öljyputsareita en ole kokeillut. Vanilja-hajuvesi mulla oli myös aikoinaan, mutta se oli aika perus Body Shop-tyyliä. Tuota manteli-suihkuöljyä pitäisi kyllä päästä kokeilemaan, kun kaikki sitä aina niin kehuvat. Myös tuo etikkainen hoitoaine jäi kiinnostamaan :)

    • 13.1

      Elli A sanoo

      Se omppusarja oli ihana! Lopetettiin muistaakseni joskus 6-7 vuotta sitten (?), enkä vieläkään ymmärrä miksi. Tiedän monia jotka tykkäsi siitä paljon.

  12. 14

    Elli A sanoo

    Käytin aikoinaan säännöllisesti mantelisuihkuöljyä ja samantuosuista vartalovoidetta. Tykkäsin tosi paljon. Ainoa miinus oli, että voide oli purkissa eikä tuubissa tai vastaavassa. Kumpikin jäi silloin pois käytöstä kun siirryin käyttämään enimmäkseen luonnonkosmetiikkaa puhdistus- ja hoitotuotteissa.

    Olen käyttänyt myös Immortelle-sarjan kasvotuotteita. Mm. Kasvo- ja sy-voidetta. Kumpikin oli tosi kivoja, mutta nekin olivat purkissa.. Varsinkin sy-voiteessa se on aika hankala ja epäkäytännöllinen pakkausmuoto. Tuotteet itsessään olivat hyviä.

    Koko merkki on itse asiassa aika kiva, mutta jäi itselläni sivuun luonnonkosmetiikan myötä.

  13. 15

    Pauliina sanoo

    Täällä ilmoittautuu yksi suuri Loccitane-fani! Verbena-linjan vartalon kuorinta-aine on aivan huumaavan tuoksuinen ja ihana tuote, iho jää todella ravitun tuntuiseksi. Lisäksi oon tykännyt just tuosta Amande-suihkuöljystä ja myöskin se Pivoine-suihkusaippua on aivan ihana.

    En tule ostaneeksi usein, koska hinta on mun mielestä jatkuvaan käyttöön aika kova, kun hyviä tuotteita löytyy reilusti edullisemminkin… ostan lähinnä matkoilta, kun haluan hemmotella itseäni tai läheisiäni:)

  14. 16

    Tilli sanoo

    Merkki on hyvinkin tuttu, tykästyin aikoinaan mantelisuihkuöljyyn ja juurikin tuohon Angelica-puhdistusgeelin tuoksuun, mulla oli Angelicasta myös ainakin päivävoide ja silmänympärysgeeli. Angelica kuulostaa jotenkin houkuttelevammalta kuin väinönputki. :) Vaikka olenkin tuoksujen suhteen aika kaikkiruokainen, niin sampoon ja hoitoaineen tuoksut olivat mulle liian voimakkaita, niistä olen käyttänyt minipullot ja useita näytteitä. Sampoo (olisikohan ollut tuo Repairing) oli myös liian luirua eikä vaahdonnut nimeksikään. Se aiheutti jopa epätoivoa. :D

    Mantelisarjan palasaippua on jotain uskomattoman ihanaa, siinä on kermainen rakenne ja (hyvin miedosti) kuorivia hippusia. Loccitanella on ollut mantelisarjassa vaahtoava puhdistusöljy myös kasvoille, mutta se lopetettiin 2009-2010 paikkeilla. En ehtinyt itse siihen tutustua, mutta kaverini ehti. Myyjä oli sanonut hänelle, ettei puhdistusöljy myynyt tarpeeksi hyvin muissa maissa, Suomessa kyllä, ja jäi siksi valikoimasta pois. Pelkäsin silloin että koko mantelilinja lopetetaan, onneksi ei…

    Loccitanella on musta ihana visuaalinen ilme, se ja tuoksumaailma vetoavat. Nyt myymälöissä käynti on kuitenkin jäänyt vähemmälle, koska olen jo ehtinyt testata tuotteita aika laajalti ja täysikokoisina ne ovat aika hintavia.

    • 16.1

      Sanni sanoo

      Angelica kuulostaa jotenkin houkuttelevammalta kuin väinönputki. :)

      No niinpä :)

      Minua kiinnostaa muuten juurikin Angelica-sarjan kasvovoide, oliko sulla se kevyempi Ultra-Matte vai purkissa oleva? Onkohan se purkkiversio kovinkin täyteläistä..?

      Loccitanella on ollut mantelisarjassa vaahtoava puhdistusöljy myös kasvoille, mutta se lopetettiin 2009-2010 paikkeilla.

      Aaa, noniin, no muistinhan mä oikein :)

      Samaa mieltä L’Occitanen visuaalisesta ilmeesta, just se (+ ne tuoksut) vetoavat minuunkin :)

      • 16.1.1

        Tilli sanoo

        Pikaisen googlettelun perusteella mulla oli purkissa oleva Hydra Vital Cream vanhana versiona, koska se on reformuloitu v. 2014, Hydra Vital Gel on lanseerattu samana vuonna ja käytin omani ennen vuotta 2014. :) Vanha Cream ei ollut tuhtia lainkaan, ihofiilis oli ”non-greasy”ja se sopi mun normaalille iholle sekä päivä- että yökäyttöön, aamulla meikin alle ja illalla sarjan puhdistusgeelin jälkeen. Tuoksu oli mielestäni ihanan raikas. :)

  15. 17

    Vilma sanoo

    No niin, kiitos taas vinkeistä! :) Tulimmekin jo tänään tänne Maarianhaminan itäsatamaan, kun ei säästä johtuen tehnyt mieli jäädä Rödhamniin. Tänään siis testailemme F. P. Von Knorringin ja huomenna ehkä streatfoodia. Jäämme todennäköisesti vielä toiseksikin yöksi, onhan Maarianhamina sen verran ihana. <3

    Musta on tullut nähtävästi ihan himokommentoija tämän purjehdusmatkan myötä, jaamme nähtävästi rakkauden Ahvenanmaahan. Olet tervetullut kurkkaamaan "lukijavenettä" jos täälläpäin liikut! :)

  16. 18

    Jonttu sanoo

    Tuntuu vähän, että l’Occitane on sellainen merkki, jota kyllä löytyy suurista kauppakeskuksista pitkin Eurooppaa, mutta toinen asia on se, kuinka moni noihin liikkeisiin menee sisälle.

  17. 19

    Jonttu sanoo

    Onko tänne Karkkiin tulossa jossakin vaiheessa esittelyä Barefaced Beautysta? Itselläni nyt testissä tämän merkin mineraalipohja, ja on ensituntuman perusteella paras tähän asti testaamistani (testattuna Lily Lolo, Flow ja EM). EM on ollut joukosta toiseksi paras, mutta tämä menee vain jotenkin edelle kasvoille istuvuudessa (jos niin voi sanoa). Aivan ihana merkki.

      • 19.1.1

        Jonttu sanoo

        Apua, noin kauan aikaa sitten! :) En muistanut, vaikka olen postauksen lukenutkin. Etkö enää nykyään käytä koskaan BB:a?

        • 19.1.1.1

          Sanni sanoo

          En ole koskaan sanan varsinaisessa merkityksessä käyttänyt BB-voiteita, jopa niitäkin joiden koostumuksesta ja jäljestä olen tykännyt kovasti (esim. suosikkini L’Oreal Nude Magique) olen käyttänyt vain yksittäisiä satunnaisia kertoja. En keksi syytä miksi käyttäisin niitä säännöllisesti kun mineraalipohja on iholleni täydellinen :)

          • 19.1.1.1.1

            Sanni sanoo

            Apua, haahhahaa, sen siitä saa kun lukee kommentteja väsyneenä kello 23.05 kun on juuri menossa nukkumaan XD Luin kommenttisi yhdistämättä itse asiassa lainkaan mihin keskusteluun se edes liittyi ja tulkitsin BB:n tietysti tarkoittavan BB-voidetta :D

            Barefaced Beautya ei ole tullut käytettyä blogijutun jälkeen, tai oikeastaan sen jälkeen kun sain minulle lähetetyt näytteet loppuun, koska olen niin tottunut käyttämään Lily Loloa ja viime vuosina olen halunnut tukea kotimaista Flow Kosmetiikkaa.

            • 19.1.1.1.1.1

              Jonttu sanoo

              Joo, olisi pitänyt kirjoittaa, että käytätkö BFB:a. :) Onkohan muuten sarjaan tullut muutoksia tuon viimekokeilusi jälkeen, siis näihin peruspohjiin? Ainakin nykyisellään BFB on kyllä testauksen arvoinen.

              • 19.1.1.1.1.1.1

                Sanni sanoo

                Onkohan muuten sarjaan tullut muutoksia tuon viimekokeilusi jälkeen, siis näihin peruspohjiin?

                Ainakin hinta on noussut; vuonna 2011 pohja maksoi GreenLipsillä 16,90€, nyt hinta on 23,90€.

                Inci on sama ja nuo minun kokeilemat sävytkin näyttää vielä olevan valikoimassa. Ja Whisper-sävyn luokitus on korjattu ;) Vuonna 2011 olin kirjoittanut että se on BFB:n mukaan ”light medium”, vaikkei se missään nimessä ollut ”lightiksi” luokiteltua Gracious-sävyä tummempi, päinvastoin. Nykyinen Whisperin sävysyvyys kuulostaa oikealta: ”fair”.

  18. 20

    jenny sanoo

    Skannailin joskus Sokoksella L’Occitanen tuotteita Cosmethicsillä, aika monesta löytyi methylisothiazolinonea, eli voimakasta allergeenia. Ja sarjan sheakäsivoiteessa on ainakin ollut parabeeneja, onkohan enää nykyään? Joistakin tuotteista löytyy myös polyaminopropyl biguanidea, mutta en tiedä myydäänkö sitä sisältäviä tuotteita Suomessa, koska kyseinen kemikaali on kielletty EU:ssa.

    Meni siis vähän maku L’occitaneen vaikka varmasti suurin osa tuotteista on ihan hyvän incilistan omaavia. :/ Kuitenkin miellän merkin sellaiseksi ”luonnolliseksi”.

    • 20.1

      Sanni sanoo

      Kuitenkin miellän merkin sellaiseksi ”luonnolliseksi”.

      Juu, nämä on näitä markkinoinnin jippoja, L’Occitane ei todellisuudessa ole sen luonnollisempi kuin vaikkapa L’Oreal Paris.

      Ei kannata luottaa siihen että kun jonkun merkin purkeissa, tuotteiden nimissä ja mainosteksteissä on kasveja ja kukkasia, niin kyseessä olisi luonnollinen sarja. Kaikki kosmetiikkamerkit (sertifioituja luonnonkosmetiikkamerkkejä ja joitain perusvoiteita valmistavia apteekkibrändejä lukuunottamatta) käyttävät tuotteissaan sekä synteettisiä että luonnollisia ainesosia, ja halutun brändimielikuvan perusteella sitten valitaan korostetaanko markkinoinnissa kasvipohjaisia vai enemmän ”teknisiä”, synteettisiä ainesosia.

      Parabeeneista on muuten todettava, että niitähän esiintyy luonnossakin ;) Itse kuulun niihin joista parabeenihysteria on täysin turha, sen verran olen aiheeseen perehtynyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.