Poneja, Nyykkäreitä ja muuan kalpea tyttö

Sunnuntai-illan ”saa hymyillä” -postauksessa nostalgiakuvia vuosilta 88-90, olkaa hyvä. :)

Nostalgiaa_9

Nostalgiaa_8

Ponit pääsivät tietysti välillä myös ulos kävelylle.

Nostalgiaa_4

Ponien joulujuhla. Tässä ponit avaavat lahjojaan. :)

Nostalgiaa_7

Vampyyrityttö….

Nostalgiaa_6

Olin hyvin kalpea ja vakavan näköinen lapsi – vaikka vakavan ilmeen takaa löytyikin pirskahteleva persoonallisuus. Minua ei voinut parhaalla tahdollakaan kutsua kauniiksi lapseksi. Pahoitteluni tarpeettoman vahvasta sanavalinnasta. Sanotaan mieluummin että en ollut se kaikkein rusoposkisin ja hymyilevin lapsi. :)

Vanhoja kuva-albumeita katsellessa ei todellakaan tunnu ihmeelliseltä, että kiinnostuin kosmetiikasta niin varhaisella iällä ja ”meikatusta minästä” muodostui hyvin nuorena se ”todellinen minä”.

Toisaalta ikä on tehnyt minulle hyvää. :) Siis oikeasti. Harva ihminen sanoo näyttävänsä 30-vuotiaana paremmalta kuin 17-vuotiaana, mutta minä voin sanoa niin. Ehkäpä kokemus liittyy myös itsetuntoon. Joka tapauksessa, vasta 30 täytettyäni olen alkanut kokea että myös meikitön Sanni on ”oikea Sanni”.

Nostalgiaa_1

Nostalgiaa_2

Rakas ystäväni Mili <3

Olemme kuvassa 11-vuotiaita, ja menossa on ylimenokausi leikki-iästä teini-ikään. Ponitytöistä Nyykkärityttöihin.

Huoneessani oli vielä 12-vuotiaaksi saakka ponihylly, vaikka en enää poneilla leikkinytkään.

Nostalgiaa_3

5-luokkalainen tekee läksyjä. Kirjoituspöydällä New Kids On The Block -juttujen lisäksi myös Baywatch-fanikuvia. :)

Nostalgiaa_5

Voi New Kids…! <3 Kuinkas paljon fanikrääsää muilla Nyykkäri-faneilla on ollut? Paljastakaa NKOTB-menneisyytenne, ikäluokkani Karkkipäivä-lukijat…! :D

(Tämän kuvan naamakalpeus oli jo liikaa julkaistavaksi… :p)

*

Vielä loppuun päivän ilostusaihe: afrikkalainen tanssi! Kävin tänään siskoni kanssa monikulttuurikeskuksella kokeilemassa afrikkalaista tanssia ja tiedättekö, koin ehkä ensimmäistä kertaa todellista liikuntatilanteeseen liittyvää iloa! :) Se oli niin hyvän mielen tunti että ilo ja hymy jäi kareilemaan koko olemukseen loppupäiväksi. Afrikkalainen musiikki tempasi minut mukaansa ja sympaattisen opettajan energiasta ei voinut olla saamatta tartuntaa..! Niin kivaa! :)

Kommentit
  1. 1

    Jessii sanoo

    Löytyi vihkoa ja oli myös sarjakuvalehti. Siinä pojat seikkaili hassuissa tapahtumissa ja yhdessä kuvassa poikia sai pussata, siis sitä sarjakuvalehteä. Kasatteja löytyy edelleen tallesta. Muut valitettavasti heitetty pois.

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Siinä pojat seikkaili hassuissa tapahtumissa ja yhdessä kuvassa poikia sai pussata, siis sitä sarjakuvalehteä.

      :D :)

  2. 2

    Jonttu sanoo

    Nyt en kyllä ole kirjoittajan kanssa lainkaan samaa mieltä. Kuvissa on hyvin kaunis lapsi!

  3. 3

    zubi sanoo

    Voi Sanniseni, olet kyllä ollut todella kaunis lapsi! Ja äärimmäisen kaunis olet vieläkin. :) Meikillä tai ilman. <3

  4. 4

    Lusa sanoo

    Tuli tosta kalpeudesta mieleen, kun viimeinkin löysin mineraalimeikeistä oikeen sävysen meikkipohjan ja sitä sitten testailin (ilman poskipunaa siis) ja äiti ihmetteli: ”Onks sulla kaikki kunnossa? Sä oot hirveen kalpee..” :D Mun lapsuuskuviin verrattuna noi kuvat ei oo kalpeeta nähnykään.. :)

  5. 5

    Jonttu sanoo

    Pakko kysyä yksi jälleen aiheesta täysin poikkeava kysymys. Eli olen blogiasi nyt jonkin verran lueskelleena todella kiinnostunut tavastasi noudattaa vhh-ruokavaliota. Kysymykseni kuuluu, että miten paljon teit taustatyötä, ennen kuin lähdit käytännössä kokeilemaan tuota ruokavaliota. Luitko jotain oppaita?

    Itselläni on siinä mielessä sama tilanne, että laihduttaa en suoranaisesti halua enkä syö punaista lihaa. Minulla vatsaongelmat vaivaavat, karkit eksyvät ostoskoriin päivittäin ja minulla on käytännössä aina nälkä. Eli jokin on varmasti pielessä. Mutta asiaa hankaloittaa se, että harrastan kestävyysliikuntaa, joten vhh:n aloittaminen suorastaan pelottaa. Ja olen sellainen, että haluaisin ensin hieman perehtyä asiaan ja pureskella sitä ennen nielemistä. Joten olisiko olemassa jokin hyvä opas vai mistä kannattaisi lähteä liikenteeseen? Pelkkä sokerin rinnalle tuotu rasvan ja proteiinin käytön lisääminen tuskin tuo kovinkan hyvää lopputulosta.

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Kysymykseni kuuluu, että miten paljon teit taustatyötä, ennen kuin lähdit käytännössä kokeilemaan tuota ruokavaliota. Luitko jotain oppaita?

      Luin käytännössä läpi koko Karppaus.info-sivuston :D Etenkin Wiki-osuudesta oli runsaasti hyötyä. Ruokavalion aloittaessani käytin aterioiden suunnittelutukena sivuston Ateriamatriisia, se oli tulostettuna jääkaapin seinään. Aloitin siis kahden viikon induktiolla ja jatkoin sen jälkeen ”Alakarppi”-linjalla (millä olen edelleen). Ruokaideoita löytyi kätevästi Reseptit-sivulta.

      Ensimmäisen kuukauden jälkeen ostin muutamia kirjoja, mutta niistä en kokenut olevan mainittavaa hyötyä kun kaiken olennaisen tiedon olin löytänyt Karppaus.infosta. Runsasta vuotta myöhemmin ostin Atkinsin New Diet Revolutionin, ja siellä vhh:ta avattiin paljon seikkaperäisemmin ja kiinnostavammin kuin missään aiemmin lukemistani kirjoista. Moni asia selkeni kunnolla vasta tuon opuksen luettuani. Jos jonkun kirjan haluaa heti alkuun lukea niin suosittelen ehdottomasti tuota! Se ainakin kumoaa kaikki harhaluulot Atkins-dieetistä jonain ”pihviä ja pari salaatinlehteä” -ruokavaliona.

      • 5.1.1

        Jonttu sanoo

        Kiitos paljon. Tuo sivusto menee luettavaksi, kunhan vain aikaa löytyy tarpeeksi.

        • 5.1.1.1

          biu sanoo

          Mikäli vhh-ruokavalioon haluaa perehtyä, suosittelen mm. Antti Heikkilän, Annika Dahlqvistin, Sofie Hexebergin tuotantoja. Myös Taija ja Jari Sompin Parantavat rasvat on hyvä teos. Samoin kuin juuri ilmestynyt Andreas Eenfeldtin Ruokavallankumous. Kaikki edellämainitsemani henkilöt ovat lääkäreitä. :)

  6. 6

    mervi sanoo

    En muista oliko meillä muuta nyykkärit-krääsää kuin kasetteja, julisteita, sarjakuvalehtiä, rintanappeja ja paidat. Ja luojan kiitos sitä Joey-tukkaa en saanut, eikä kukaan muukaan jotka sen halusivat… ;D

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Ja luojan kiitos sitä Joey-tukkaa en saanut, eikä kukaan muukaan jotka sen halusivat… ;D

      XD

  7. 7

    ella sanoo

    ”Minua ei voinut parhaalla tahdollakaan kutsua kauniiksi lapseksi.”

    Hahaa, näin taitaa moni sanoa itsestään, vaan lieneepä tämäkin katsojan silmässä. Minut on roolitettu pitkin lapsuutta joulujuhlaesityksiin ynnä muihin mm. mummoksi, menninkäiseksi ja peikoksi, eivätkä tarhatädit yms. koskaan pidättäytyneet sanomasta, kuinka hienosti nämä roolit sopivat ulkonäkööni :D Saat arvata, että olisin mielelläni ollut kaltaisesi siro ja vaalea keiju tai enkeli ;)

    Nämä nostalgiapostaukset ovat joka tapauksessa eräitä suosikeistani, ja tästä jutusta lopun tanssimainintoineen tuli aivan valtavan hyvä mieli. Kiitos :)

      • 7.1.1

        ella sanoo

        Tuskin he pahaa tarkoittivat, vaikka ilmaisut ehkä ajattelemattomia olivatkin. Jos selitystä haluaa hakea, olin pienenä hyvin pyöreäkasvoinen ja tummasilmäinen eli ehkä sitten jonkin satukirjapeikon näköinen? Mummoni sanoi aina kauniisti ”villin näköinen”, mikä oli minusta mukavaa :)

    • 7.2

      Sanni sanoo

      tästä jutusta lopun tanssimainintoineen tuli aivan valtavan hyvä mieli. Kiitos :)

      Ihanaa ja huojentavaa (hemppiksen kommentin luettuani) kuulla, että postauksesta välittyi myös positiivinen fiilis. :)

      Hahaa, näin taitaa moni sanoa itsestään, vaan lieneepä tämäkin katsojan silmässä.

      Tämä on varmasti ihan totta.

      Sinun tarhantädeillesi voisi kyllä joku antaa kunnon korvatillikan…! ;) Tässä taas huomaamme, kuinka jonkun varomaton mutta kyseisellä hetkellä harmittomaksi koettu lausahdus (vaikka yhdenkin kerran tapahtuneena) voi jäädä kummittelemaan asianomaisen mieleen loppu elämäksi. Tosi ikävää että olet saanut tuollaista päiväkodissa kokea.

  8. 8

    Sari sanoo

    No hoh, olethan sinä päivänselvästi kaunis ollut lapsenakin :-O

    Ihania kuvia. Jännä tuo ylimenokausi, muistan hyvin omalta kohdaltani saman. Fanitin Madonnaa ja leikin Madonnan oletettuun elämään liittyviä kohtauksia barbeilla eläytyen niihin voimakkaasti.

    Muistan myös olleeni todella kalpea (kalpeampi kuin sinä) juuri tuohon aikaan. Tässä taannoin taisit pohdiskella jotakin sellaista, että voiko ihmisen iho tummentua iän karttuessa. En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi tätä, mutta se tuntuu hyvin uskottavalta, kun mietin kauan tuntemiani ihmisiä. Ainakin minun tapauksessani on varmasti käynyt näin, mutta syytä en tiedä. Nuorena ja jo lapsena otin kovasti aurinkoa, mutta nykyään (olen 40v) en juuri ikinä. Silti olen jopa talvisin selvästi tummaihoisempi kuin nuorena.

    • 8.1

      Ansku sanoo

      Iho ja hiukset tummentuvat tosiaan iän myötä, useimmilla :) Hormonaaliset muutokset, ensi murrosikä ja sitten mahdollinen raskaus usein vielä jouduttavat ilmiötä.

      Mä olin todellakin ruma lapsi ja nuori (toisin kuin Sanni ;) ja se määritti pitkään kuvaa itsestäni. Vasta kypsällä aikuisiällä olen alkanut vapautua niitä kahleista. Toivon, että lapsille ei kommentoitaisi ulkonäköasioita määrittelevään sävyyn, koska sillä voi olla niin valtaisa merkitys koko loppuelämälle! Lapsen psyyke on suojaton, varhain iskostuvista minäkuvan käsitteistä muodostuu helposti skeemoja, joita on tavattoman hankalaa tai mahdotonta pyyhkiä pois edes psykologien…
      Jokaiselle lapselle pitäisi kertoa, että he ovat upeita ja kauniita juuri omalla tavallaan.

      • 8.1.1

        Sanni sanoo

        Vasta kypsällä aikuisiällä olen alkanut vapautua niitä kahleista.

        Sama. Mutta….

        Mä olin todellakin ruma lapsi ja nuori (toisin kuin Sanni ;)

        …mikä on ”todellista rumuutta”? Toisten silmissä saatoit olla yhtä kaunis kuin näköjään minäkin osan mielestä. Käsitys omasta ulkonäöstä on lopulta aivan subjektiivinen, eikä oikeastaan kukaan kai voi sanoa olevansa ”oikeasti ruma” tai ”varmasti ainakin rumempi kuin sä” jne.

        Jokaiselle lapselle pitäisi kertoa, että he ovat upeita ja kauniita juuri omalla tavallaan.

        Näin on. Ehdottomasti.

        • 8.1.1.1

          Ansku sanoo

          Käsitys omasta ulkonäöstä on lopulta aivan subjektiivinen, eikä oikeastaan kukaan kai voi sanoa olevansa “oikeasti ruma” tai “varmasti ainakin rumempi kuin sä” jne.

          Niin totta! Myönnän, että tuollainen vertailu on täysin turhaa, koska asia on niin subjektiivinen.
          Tsemppiä meille kaikille, jotka näiden asioiden kanssa painivat tai ovat painineet! :)

    • 8.2

      Sanni sanoo

      No hoh, olethan sinä päivänselvästi kaunis ollut lapsenakin :-O

      En nyt lähde tätä (enää) ruotimaan (hemppikselle jo aiheesta pidemmän kommentin kirjoiettuani), mutta yhdelle päivänselvä on toiselle jotain ihan muuta. Pehmeimmin tämän voi kai jättää ellankin siteeraamaan ”kauneus-on-katsojan-silmässä” -toteamukseen. :)

      Mitä ihon tummentumiseen tulee, minun kohdallani iho selvästikin on tummentunut – ja huulet sitten päin vastoin menettäneet väriään :D Hassua.

  9. 9

    sanoo

    Suloisia kuvia! <3 Ja siis voihan NKOTB :)) Olin niiin in love Joeen!
    Ja siis joo, afrikkalainen tanssi näyttää niin kivalta, ihastelen sitä aina tanssikoulun esityksissä! On ollut tarkoituksena käydä joskus kokeilemassa itekin :)

  10. 10

    Anni sanoo

    Noita ensimmäisiä kuvia katsellessa ajattelin, että oot ollu kaunis lapsena(kin), ja sitten jo huvittavasti kirjoitat, ettet omasta mielestä tosiaankaan ollut. Höpsis! Ihania kuvia.

  11. 11

    Merrryyy sanoo

    Onhan tässä jo muutkin ehtineet sanomaan, mutta olethan sinä ollut kaunis jo lapsena! :D Juuri nuo vakavat kuvat esimerkiksi.

    On se vaan hassua miten itsensä näkee niin erilaisten linssien läpi kuin mitä toiset :)

  12. 12

    Henna sanoo

    Täältä löytyy entinen NKOTB-fani myös! Donnie (paha poika) oli mun SUURI suosikkini :)

  13. 13

    hemppis sanoo

    Anteeks Sanni, mutta nyt joudun kirjoittamaan kommentin millaista et varmaan toivonut.

    En tiedä teitkö tämän postauksen millä tarkoituksella, mutta taas tuli sellainen olo, että Sanni haluaa, että me lukijat kommentoisimme ”Olit oikeesti kaunis lapsi” ”Et ole kuule kalpeaa nähnytkään” yms. :(

    Siis jokainen meistä, joka on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa 80-90-luvuilla tai milleniumin aikaan, niin ei varmaankaan katso lapsuus ja nuoruuskuviaan, että ah olinpä minä kaunis ja tyylikäs. Nuo vuodet eivät olleet niitä kaikista mairittelevimpia ihmislapselle! Oman äitini nuoruuskuvista pilkistää mielestäni aina niin kaunis tyttö, hippimäiset pitkät laineikkaat hiukset, ei meikkiä ja kivat vaatteet, mutta se olikin ihan eri aikakautta! Minun nuoruuskuvissa taas on hyvin kalvakka, ylipuuteroitu tyttönen, piikkihiuksineen, rumine ”tatuointi” kuristuskaulakoruineen, nappiverkkarit ja napapaita päällä :D

    Mutta jotenkin mulle tulee nykyään tosi outo olo, kun luen sun blogia. Useimmista postauksista tulee sellainen olo, että piiloviestinä on ”Olen niin ruma ja mulla oli hirveä lapsuus. Kommentoikaa nyt että olen kaunis ja menestynyt!”

    En tiedä olenko oikeassa, mutta onko sulla paljon käsittelemättömiä traumoja tai ihan tunteita nuoruudestasi/lapsuudestasi? Koska eihän se ole normaalia, että kolmekymppisen naisen tarvii tuolla tavoin ”kerjätä” kehuja ja sättiä surullisen kuuloisesti omia lapsuuden kuvia.

    Olet Sanni oikeesti tosi hyvä tyyppi ja kaunis nainen meikillä ja ilman, ja varmasti sen itsekin tiedät ja todellakin meistä jokainen näytti ihan yhtä lapselle kuvissa kuin sinä! Siinä ei ole mitään outoa! Ja vaikka oletkin vakavan näköinen nykyään ja ilmeisesti lapsenakin niin se ei ole mikään negatiivinen ominaisuus! Osa meistä on varmasit sättinyt itseään alituiseen hymyilystä. (Itsekin olen tällä ominaisuudellani saanut perääni ihan sairaita tyyppejä jotka luulivat että haluan ystävystyä heidän kanssa metrossa koska hymyilin :( )
    Mutta se, että melkein joka postauksessa muistat kertoa kuinka näytät niin vakavalle ja kuinka se on mielestäsi huono juttu, tuntuu pahalle lukijastakin :(

    Nyt parempaa itsetuntoa kehiin! Olet hyvä tyyppi ja olen varma että olit mukava ja kaunis lapsenakin! :)

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Voi ei. :(

      Ei mun todellakaan ollut tarkoitus kerjätä ”olet kyllä ollut kaunis lapsi” -kehuja. :( Nyt tuntuu tyhmältä että päätin lapsuuden ulkonäkökommentin postaukseen ylipäänsä kirjoittaa. Eihän se tosiaan poneihin ja Nyykkäreihin liittynyt, ja postauksen oli tarkoitus olla hyvän mielen juttu. Varmaan juuri siksi ulkonäkökannanotostani tuli sinulle (ja ehkä jollekin muullekin..? :() sellainen olo, että se sisällytettiin tekstiin jonkun päinvastaisen palautteen toivossa.

      Missään nimessä en mitään kehuja odota enkä halua, vaan aidosti koen että olin apean ja huonovointisen näköinen lapsi ja toin sen esiin vailla mitään muuta ajatusta kuin todeta, että omalla kohdallani ulkonäköni ja itsetuntoni on kohentunut vuosien myötä. Tässä jutussa näkyy vain muutama hassu kuva – – olin ennen jutun kirjoittamista selannut läpi 6 albumia joiden kuvista harvemmassa kuin yhdessä kymmenestä näytin hyväntuuliselta ja iloiselta. Kontrasti punaposkisina vierelläni hymyileviin siskoihini oli suuri. Minulle tuli kuvista vähän surumielinen olo ja keskustelin asiasta sisareni ja äitinikin kanssa, ihmetellen miten olinkin kuvissa niin apaattinen. Siitä kommentti sitten siirtyi mukaan postaukseenkin.

      Minulle tuli nyt todella tyhmä olo. En varmastikaan saa muutettua kokemustasi siitä, että kerjään ulkonäkökommentteja, ja se harmittaa minua. Kyllä, aivan varmasti minulla oli pitkään ulkonäköön liittyviä traumoja nuoruudessani, mutta ne liittyivät rintoihin ja nämä asiat olen käsitellyt omassa tissipostauksessaan. Mutta se, että kokisin tarvetta kuulla etten jonkun mielestä ollutkaan lapsena niin kalpea ja ”vähemmän kaunis”, tuntuu oudolta. Meillä jokaisella on itseemme liityyviä kokemuksia tai ajatuksia joita muut eivät välttämättä näe tai jaa. Juuri tapasin lukijani, jolla oli mielestäni hätkähdyttävän upea iho. Henkilö itse kuitenkin kokee ihonsa täysin päin vastaisena ja se aiheuttaa hänelle pahaa mieltä. En pystynyt tätä mitenkään itse näkemään, mutta se ei mielestäni tee hänen kokemustaan vähemmän todeksi tai oikeutetuksi.

      Kiitos hemppis että et kuitenkaan lytännyt minua kokonaan.

      • 13.1.1

        Heidi sanoo

        Hassua, mulle ei taas yhtään tullut mieleenkään että yrittäisit hyväksyntää hakea. Ymmärrän pointtisi kalpeudesta ja vakavuudesta verrattuna nykyhetkeen, mutta siinä olen eri mieltä että nätti olit silti :) ja sitä voi tietysti miettiä, että kuinka tarpeellista on kommentoida itseään negatiiviseen sävyyn; ”minua ei voinut parhaalla tahdollakaan kutsua kauniiksi lapseksi” – toteamus ei oikeastaan tuonut tähän hyvän mielen postaukseen mitään lisäarvoa.

        • 13.1.1.1

          Sanni sanoo

          ja sitä voi tietysti miettiä, että kuinka tarpeellista on kommentoida itseään negatiiviseen sävyyn; “minua ei voinut parhaalla tahdollakaan kutsua kauniiksi lapseksi” – toteamus ei oikeastaan tuonut tähän hyvän mielen postaukseen mitään lisäarvoa.

          Olet oikeassa. Se oli vähän hölmösti muotoiltu ja ilmaistu – ainakin tämän postauksen yhteydessä.

    • 13.2

      ylena sanoo

      Minä en nyt kyllä ihan ymmärrä miksi te ihmiset takerrutte tuommoisiin väliheittoihin. Postauksen luettuani koin pelkästään sitä mitä Sanni varmasti tarkoittikin – hyvää mieltä. Vaikka itse olen niin pentu vielä että olen 90-luvun alussa ollut vasta vaipoissa, niin kuitenkin postausta lukiessani koin samaistuvani kuvissa esiintyneeseen nuoreen tyttöön. Ajatuksistani olivat muunmuassa: ”Hei, minäkin olin kalpea tuon ikäisenä!”, ”Minäkin fanitin sitä ja tuota!” ja ”Minäkin koin olevani hullunkurisen näköinen lapsi..” jne. Ja kaiken tämän sanoin itselleni pilke silmäkulmassa. Jos te koette tuon rumalapsi-kommentin jotenkin kehujen kerjäämisenä, onko mieleen tullut että ehkäpä se johtuukin vain teistä itsestänne että koette sen niin? Ohhoh, niinpä niin – mitäs jos Sanni ei tarkoittanutkaan kerjätä kehuja vaan yksinkertaisesti halusi kommentoida kuvaa omasta itsestään aivan viattomasti ja sillä tavalla kuin hän itse asian kokee/on joskus kokenut? Ehkä hän ei arvannut että joku tarttuu tuohon pikku lauseeseen ja alkaa oikein kunnon setvimisen kuin mikäkin psykologi ainakin. Lapsuuden traumoja, tunteita nuoruudesta/lapsuudesta… -,- Hohhoi. Eiköhän meillä kaikilla ole niitä ja minusta on hienoa jos joku välillä uskaltautuu tuomaan niitä avoimesti esiin. Minusta sellaiset ihmiset ovat aitoja ja rohkeita.

      Vai on sinulla outo olo nykyään kun luet Sannin blogia. Minullapa on sinulle uutisia. Se johtuu sinusta itsestäsi. Jos koet postaukset jotenkin ”outoina” ja ”huomiota kerjäävinä”, se johtuu pelkästään siitä miten katsot ja koet lukemasi. Minulla ei ole häivääkään outo olo kun luen Sannin blogia, koska en arvioi tekstiä jotenkin kieroutuneesta kulmasta. Jos haluaisin nähdä huomion kerjäämistä sun muita ”piiloviestejä” joitä väität teksteissä esiintyvän, niin saattaisin nähdä. Mutta vain koska tietoisesti etsimällä etsin niitä, niin kuin sinä tunnut tekevän. Mutta minäpäs en etsikään. Minulla on nääs parempaa tekemistä; minä luen postaukset läpi ajatuksella, ja joskus ne herättävät tunteita minussa itsessäni, mutta eivät kuitenkaan aiheuta tarvetta alkaa ruotimaan toisen näkemystä omaan itsetuntoon.

      ”Mutta se, että melkein joka postauksessa muistat kertoa kuinka näytät niin vakavalle ja kuinka se on mielestäsi huono juttu, tuntuu pahalle lukijastakin :(”

      Ei muuten tunnu. Jotkut meistä pystyvät samaistumaan, näkemään itsensä Sannin teksteissä ja kuvissa. Se johtuu siitä että joskus on mukava huomata ettei olekaan ainut sisäisesti räiskyvä mutta ulkoisesti vakava henkilö. Samaistuminen on mukavaa. Myös täysin erilaiseen ihmiseen kuin on itse voi helposti samaistua.

      Sannille. Älä yhtään ala karsimaan tekstejäsi ja ylianalysoimaan kirjoituksiasi niin kuin joillakin on näemmä taipumus täällä tehdä. Minä henkilökohtaisesti nautin kaikesta mitä kirjoitat, ihan vain siksi koska olet aito ja rehellinen etkä pelkää tuoda esiin sellaisia asioita jotka voivat olla herkkiä sekä itsellesi että muille. Tämän postauksen lukiessani huulillani oli hymy, enkä kyllä parhaalla tahdollanikaan arvannut että se kirvottaisi negatiivisia kommenteja keneltäkään. Jatka samaan malliin äläkä ikinä muutu!

    • 13.3

      Elina sanoo

      Tämä kommentti sai minut lievästi sanottuna kiihtymään. Näköjään positiivisetkin asiat voi vääntää negatiiviseksi, kuin oikein kovasti yrittää ja haluaa. Olen sitä mieltä, että tuosta tekstistä paistaa läpi kateus ja pahantahtoisuus ja saattaapa kirjoittajalla itsellään olla niitä ”käsittelemättömiä traumoja” . Käyn päivittäin tarkistamassa, mitä Sanni on kirjoitellut ja postaukset saavat minut aina hyvälle tuulelle. Siksi minun on ehkä vaikeaa sulattaa sitä, että jollakin on näin nurinkurinen ajattelutapa.

  14. 14

    Anne sanoo

    Sanni, näytit lapsena ihan Beethoven-elokuvien perheen vanhimmalta tyttäreltä!

  15. 15

    milipili sanoo

    Eh, noi Nyykkäri kamat! Osa taitaa mullakin olla tallessa siinä hienossa lastulevylaatikossa.
    Edelleen näytän oudolle tollasessa kulmassa kuvattuna =)

  16. 16

    Teija sanoo

    Nyykkärit! :D Tunnistin monta julistetta, samat roikku mun seinillä. Mulla oli kasetit JA vinyylit, mikähän järki siinäkin…Videokasetteja, osa ostettuja, osa telkasta nauhotettuja. Pari paitaa.Ostin jopa viikottain saksalaisen Bravon koska siinä EHKÄ oli juttu niistä :D Jotain speciaalilehtiä ja kirjojakin hankin. En muista kauan toi vaihe kesti, ehkä kolme vuotta. Suosikkini oli Donnie, mutta sitten tykästyin ujoon hiljaiseen Jonathaniin… joka nykyisin myy kiinteistöjä ja seukkailee miehen kanssa :D

  17. 17

    meow sanoo

    Olet oikein söpö lapsuuskuvissasi!

    Itse en kestä katsoakaan lapsuus/nuoruuskuviani. Juuri niitä 11-13-vuotiaana otettuja, kun on sellainen kummallinen lapsen ja naisen välimuoto, iho alkanut kukkimaan, mutta ulkonäköasiat eivät vielä kiinnostaneet :D Oh my…

  18. 18

    sanoo

    Mäkin olin totinen lapsi. Peruja varmaan rakkaalta vaarilta joka oli sitä mieltä että kuvissa ei koskaan hymyillä. En vieläkään tiedä miksi, mutta meikäläisen totiseen luonteeseen sopi kyllä hyvin. En edelleenkään hymyile kuvissa, ellei mua oikeasti hymyilytä tai naurata. Viihdyn kyllä paremmin kameran takana kuin edessä ja mun lahjat onkin ihmisten kuvaamisessa.

    Mun mielestä oot ollut varsin söpö pienenä, ja upeat hiukset sulla on ollut. Mulla oli kamala polkkatukka lähes ylä-asteeseen asti..

    • 18.1

      Sanni sanoo

      …ja mulla oli välillä sellainen aivan liian lyhyeksi nyrhitty (äidin leikkaama) otsatukka joka aiheuttaa vieläkin inhon väristyksiä..! :D

  19. 19

    Anu sanoo

    Luulin otsikon perusteella, että olet kirjoittanut jutun minusta :).
    Ponit olivat minulle rakkaita leluja lapsena. Ne olivat niin nättejä ja kauniin värisiä. Oli ihan kamalaa kun jouduin antamaan ponit pikkusiskolle, vaikka en niillä enää itse leikkinytkään…
    Sitten tuo nuoruuteni SUURI rakkaus: NKOTB <3
    Ensin suosikkini oli Donnie, myöhemmin Joe. Minulla on kasetteja, videoita, julisteita, rintamerkkejä ja iso kasa lehtileikkeitä. Kahdella keikallakin pääsin käymään. Menisin kyllä katsomaan Nyykkäreitä tänäkin päivänä, jos lähtisivät kiertueelle. Luulen, että opin englantia ihastuksen ansiosta paremmin, koska halusin ymmärtää kaiken, pojat lauloivat tai sanoivat :).
    Otsikon kolmaskin asia sopii minuun :). Olen ollut aina kalpea. Olen edelleenkin, vaikka ihoni on tummunut iän myötä.

    Minä tulin hyvälle tuulelle tästä jutusta ja sen kruunasi se, että olit nauttinut tanssimisesta. Itselleni tanssi on mukavin liikuntamuoto, varsinkin silloin kun unohtaa kuntoilevansa :).

    • 19.1

      Sanni sanoo

      Minäkin kävin kahdella keikalla; Lahdessa ja Helsingissä :) Ja ihan taattuna menisin nyt ”kalkkiksenakin” jos tulisivat tänne päin reunion-kiertueelle… Jenkeissähän he ovat kiertäneetkin jokunen vuosi sitten, heillä oli se yhteiskuvio Backstreet Boysinkin kanssa… *pikkuisen pimeetä :D*

      Tanssista – se on kyllä aivan mahtava liikuntamuoto niin kauan kuin koreografiat pysyy helppotajuisina ^_^ Tuo viime sunnuntain afrikkalaisen tanssin tunti oli tosi helppoa ja letkeää meininkiä, siksi niin nautin siitä. Ei tarvinnut takertua vaikeisiin liikkeisiin. Kiinnostaisi jatkaa afrikkalaisen tanssin parissa mutta kuulin että omalla paikkakunnallani tunnit ovat olleet aika vaativiakin… Aion kuitenkin käydä tsekkaamassa josko pärjäisin siellä :)

  20. 20

    Meri sanoo

    Minä kuulun niihin lukijoihin, jotka ottavat ”Olin ruma ja vakava lapsi” kommentit hauskana itseironiana ja huumoristisena lausahduksena. Ei tullut mieleenkään miettiä mitään traumoja. Jatka samaan malliin.
    t. Ryppyinen keski-ikäinen lukijasi (jolla on erinomainen itsetunto eikä mitään neurooseja ikinä)

    • 20.1

      Kriksu sanoo

      Näin on! Samalla tavalla minäkin ymmärsin asian. Valitettavasti Suomessa vallitsee tämä massaan sulautumisen ihannointi, jonka johdosta kaikki oman itsensä kommentoiminen on jotenkin outoa. ”Mitä toi nyt luulee olevansa” on niin helposti se ensimmäinen ajatus ihmisten mielessä – ihan sama katsovatko he Idolsissa falskisti laulavaa laulajaa tai samassa ohjelmassa vimpan päälle laitettua nättiä ja lahjakasta laulajaa. Kumpikaan ei sulaudu massaan.

      Olen itse positiivinen ihminen, ja nautin siitä. Ja niin nauttivat ne läheiset jotka tuntevat mut hyvin. Kuitenkin huomaan usein, varsinkin uusissa tilanteissa, että ihmiset ärsyyntyvät iloisuudestani. Tätä en kokenut asuessani ulkomailla. On sanomattakin selvää että pidän tätä ongelmaa yhtenä suomalaisen mentaliteetin ruminpana ominaisuutena.

    • 20.2

      Miia sanoo

      ”Minä kuulun niihin lukijoihin, jotka ottavat “Olin ruma ja vakava lapsi” kommentit hauskana itseironiana ja huumoristisena lausahduksena. Ei tullut mieleenkään miettiä mitään traumoja. Jatka samaan malliin.
      t. Ryppyinen keski-ikäinen lukijasi (jolla on erinomainen itsetunto eikä mitään neurooseja ikinä)”

      Samat sanat täältä! Kertakaikkisesti ällistyin tätä käsittämätöntä myrksyä vesilasissa, jonka jotkut lukija ovat saaneet aikaan. :o

  21. 21

    Eevis sanoo

    Ah, Nyykkärit :D <3 Mun huoneen seinistä yksi oli lähestulkoon tapetoitu bändin julisteilla, ostin jotain fanilehtiä ja kaikki kasetit tietenkin. Omistin myös rintanappeja, NKOTB-kuvalla varustetun collegepaidan ja upean lippiksen (neon punaisia ja vihreitä tekstejä mustalla pohjalla). :D:D Äitini ei ole säästänyt paljoakaan ylimääräistä "roinaa" lapsuus- ja nuoruusvuosiltani, mutta nyykkärikamat on visusti tallessa :D Itselleni kovin fanitus osui aikaan, jolloin alkoi englannin opiskelu koulussa, eli opin kätevästi kieltä New Kids On The Blockin säestyksellä. Mun suosikki oli aluksi Joe ja myöhemmin Donnie. Taistelutoverit muuten osoitti, että Donnie toimii mulle edelleen! ;) <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.