Pikkujoulumeikkejä kiireessä

Kyllä mua huvitti eilen. Jaksan kyhätä blogia varten aikaavieviä juhlameikkitutorialeja, mutta kun itsellä on pikkujoulut niin sinne ei sitten ehdi laittautua. Murr.

Olin lupautunut tekemään siskollenikin pikkujoulumeikin, ja aikataulut meni sitten niin sekaisin että olin vielä siskon luona meikkailemassa häntä kun olisi pitänyt olla 30 kilometrin päässä omissa kemuissa. Huokaus.



Meikattavana olemista inhoava siskoni oikein pyysi tällä kertaa minua tekemään hänelle silmämeikin pikkujouluihin. Ohjeetkin oli tarkat: ”teet sellaisen mustan meikin. Eikä sisärajauksia.” Okei. Tein meikin L’orealin Smoky Steel -duon mustanharmaalla ja IsaDoran Crystal Mauve -kvartetin harmailla sävyillä. Geelirajaus olisi ollut kova sana mutta koska siskoni ei sellaista omista, niin käytin kynää. By the way, mä en ole vastuussa noista kulmakarvoista! ^_^ Me ollaan ilmeisesti siskon kanssa yhtä huonoja kulmien laitossa.

Kun sisko oli valmis, olin itse jo sen verran myöhässä että en enää ehtinyt tekemään muuta kuin yrittää tummentaa nuden päivämeikkini iltakuntoon kylppärin karmeassa valossa. Sudin hätäisesti tummaa kullanruskeaa ulkonurkkaan ja alaluomelle ja levitin kultaa sisänurkkaan. No eipä näytä kovin juhlavalta ei. Kuivashampoo ei pelastanut tukkaani tällä kertaa ja niinpä lähdin pikkujouluihin vähän heikoilla fiiliksillä. Juhlissa oli ihan hauskaa, mutta koska en päässyt eroon halusta vetää pussi päähäni, lähdin kotiin muiden jatkaessa baariin. :/

Ensi viikonlopun pikkujouluihin parempi valmistautuminen?


Hyvää itsenäisyyspäivää!
Kommentit
  1. 4

    sanoo

    Ihan todella suloinen tuo Suomen lippu -meikki! Ihana idea.

    Mullekin käy usein noin, että kaikenlaista jaksaa teoriatasolla miettiä ja esim. vaatteita sovitella, mutta sitten "tositilanteessa" lähes poikkeuksetta iskee kiire/paniikki/ahdistus. Mikähän siinäkin sitten on…

  2. 7

    sanoo

    Eksyin blogiisi sattumalta vähän aikaa sitten, kun seikkailin erilaisissa meikkiblogeissa ja jäin koukkuun täysin! Luomivärikokeilusi ja meikkisi ovat upeita, ja olenkin ruvennut vierailemaan täällä ahkeraan, koska en itse ole kauhean taitava meikkaaja ja täältä saa ideoita ja vinkkejä roppakaupalla :) Saanko lisätä blogisi seuraamieni blogien listaan?

  3. 8

    sanoo

    Anna – mä mietin vähän aikaa että oletko sä yksi eilisten bileiden osallistujista kun viestisi oli muotoiltu siihen tyyliin että oltais nähty eilen… :P Mutta ilmeisesti et?

    tinkerbell – kiitos. Ja joo, valitettavasti kuivashampookaan ei voi tehdä kampausta puolestani… :/

    Nea ja CN – joo, kyllä juhliin pitää saada valmistautua antaumuksella!

    Maira – niinpä. Mä en tosiaan tiedä mitä ajankäytön kunnollinen suunnittelu on! :/

    milipili – hehee, sähän sen tiedät… ;)

    Hemu – kiva että kompastuit tänne! :) Mä olen aina yhtä hämmästyneen iloinen jos joku sanoo jääneensä koukkuun Karkkipäivään. Toki saat lisätä Karkkiksen seuraamiesi blogien listaan!

  4. 9

    Anonymous sanoo

    Äläs nyt, upeita meikkejä taas kerran! Hei, olisi hauskaa kuulla mielipiteitäsi Linnan juhlijoiden meikeistä. Tänä aamuna joka työpaikan kahvipöydissä ruoditaan asuja ja kampauksia, ja olisi kiva kuulla miltä sinun silmään silmäätekevien nassut näytti.
    /Peppi

  5. 10

    Anonymous sanoo

    Kulmakarvojen meikkaamisessa auttaa lyhytkarvainen jäykkä sivellin ja kulmakarvaväri/luomiväri (ei kynä!). Siveltimellä ei vedetä "viivaa" kulmakarvan muotoisesti, vaan lyhyitä vetoja karvojen suuntaisesti tai ylöspäin. Täytä koko kulmakarva, ei vain keskiviivaa (näyttäis olevan ongelmana, sekä liian punainen väri). Siis ajattele, että olet leikannut vaikka paperista kulmakarvanmuotoisen aukon ja täytät sen kokonaan, alaraja on karvojen juuret ja yläraja karvojen "latvat" :) Vaikea selittää. Astu etäämmäs peilistä, niin näet paremmin, vastaavatko kulmakarvat toisiaan ja mihin tarvitsee enemmän väriä.

  6. 11

    sanoo

    Viimeisin anonyymi – mulla on juurikin ollut 15-vuotiaasta The Body Shopin kulmakarvaväri ja kuvailemasilainen sivellin. En silti onnistu saamaan tasaista, värittämättömän näköistä jälkeä. En täytä vain keskiviivaa vaan vedän siveltimellä lyhyin vedoin koko kulmakarvan. (Tuossa Suomenlippu-kuvassa mulla tosin ei ole mitään väriä kulmassa.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.