Peach Nuance – hanki omasi kun vielä ehdit

Kuulin viime viikolla Estee Lauderin edustajalta suru-uutisen; Lauderin suosittu, monen meikkitaiteilijankin ”salainen ase”, Signature Silky Powder Blush sävyssä Peach Nuance lopetetaan. Koko Signature-poskipunalinja jää pois (tai on maailmalla jo jäänyt), ja tätä myöten myös monet linjan rakastetuista sävyistä.

 Ajattelin huikata teillekin tiedoksi, jos joskus olette tuon ihanaisen poskipunan perään haikailleet, että nyt kannattaa kipaista kauppaan jos vielä mielii saada. Monissa myymälöissä tätä on varmaankin vielä Suomessa jäljellä, mutta syksyn aikana uusi Pure Color -poskipunalinja korvaa Signaturen. Tuurilla Lauderin Signature-punia voi saada alennuksestakin.

Kaverini Mia ja Peach Nuance -posket.

Sanonpahan vain että olipa tyhmä veto, Estee Lauder. >:-(

Peach Nuance -sävyhän tunnetaan myös MACin keräilykohteeksi muodostuneen Ripe Peach -LE-punan ”kaksosena”. Kuva lainattu Temptaliasta.

(Mian lookista on tulossa myöhemmin oma juttunsa.)

Ketään Peach Nuancen jo omistavia ja siihen ihastuneita? Minulle Peach Nuance oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tosin meni vuosi ensikohtaamisesta ennenkuin sen vihdoin hankin. <3 Minun on pitänyt omistaa sille oma postaus jo pitkään, ja nyt se sitten vihdoin toteutui vähän haikeissa merkeissä.

P.S. Onko kaikki nyt niin innoissaan huulipuna-arvonnasta ettei heru yhtään mielipidettä Peach Nuancesta…? ^_^ Olisitte nyt edes sanoneet että ”Onpas tylsä poskipuna”, jos ihastukseni ei ihan kolahda. :) No, Mirri sentään sanoi jotain. (Ja ei, en odota että jokaiseen postaukseeni pitäisi sataa kymmenittäin kommentteja. ;))

Kommentit
  1. 1

    Mirri sanoo

    En tiedä, onko Karkkipäivä ollut asialla, mutta kuvien perusteella aikas täydellisesti valittu eyelinermalli Mialla. Vedetty rohkeasti ihan sisänurkasta lähtien (kaikille se ei sovi).

    Kun kellokin on jo näin paljon, niin tässä vielä yöpuuterivinkki siitä kiinnostuneille:

    http://www.iherb.com/Larenim-Skin-Care-Dusk-til-Dawn-5-g/36560
    ”Hieman” edullisempi tuota on lähteä kokeilemaan, kuin BM:n versiota. Arviot ainakin ovat hyvät. Ainesosia en ole vertaillut.

    Ja sitten vielä toinen tuote, joka osui silmään:

    http://www.iherb.com/Larenim-Foundation-Porcelain-Glo-5-g/44009
    Tämä ainakin merkin kotisivujen mukaan soveltuu mineraalimeikkipohjien vaalentamiseen (siitä kun oli jonkin aikaisemman postauksen yhteydessä puhetta).

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Jees, mää vedin sisänurkasta! :)

      Ja hei – kiitos taas iHerb-vinkeistä! :) Sä olet kyllä ihan paras tuotevinkkilähde. Edulliselle yöpuuterivaihtoehdolle olikin varmasti tilausta. :)

      • 1.1.1

        Mirri sanoo

        Larenimin tuotteiden kohdalla ei muuten kannata tuijottaa sitä pakkauksen värimallia, vaan sävyt kannattaa katsoa firman kotisivuilta.
        Olen heiltä muutamia tuotteita tilaillut ja heittoa tuntuisi olevan pakkauksen värin ja todellisen sävyn välillä aika reilustikin.

    • 1.2

      Annukka M sanoo

      Minulla on ollut tuo dusk till dawn-yöpuuteri käytössä kuukauden päivät…itselläni ei näytä toimivan :( En huomaa mitään eroa aamuisin, enkä kuukauden käytön jälkeenkään.
      Poskipunasta ei ole kokemusta, mutta näyttää ihanalta! :)

  2. 2

    Monsku sanoo

    Hurmaava sävy kyllä tuo Peach Nuance, ja sopii varmaan lähes kaikille, ainakin vaaleaihoisille. Itse tosin suosin hiukan ”värikkäämpiä” punia, mutta tuota Macin punaa voisin kyllä testata kun sopisi paremmin budjettiini. ;-)

    Asiasta ihan toiseen: Voisitko suositella jotain kohtuuhintaista primeria tällaiselle rasvoittuvalle naamalle, joka alkaa päivän mittaan kiiltää ihan hulluna?

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Lumenen Mattifying Primer. :)

      Tuosta Peach Nuancesta saa myös voimakkaamman tuloksen, Mian meikissä käytin sitä tosi kevyesti ja ”lantrasin” sävyä vaaleammalla päällä. Jos ottaa sävyä pelkästään ”tummasta” päästä saa tosi pinkkisenkin jäljen.

      • 2.1.1

        Monsku sanoo

        Kiitos vinkeistä! Kiva kun aina vastaat näihin kysymyksiin ja kommentteihin. :-)

  3. 3

    Olivia sanoo

    Kiitos tästä tiedosta! Peach Nuancesta minulla ei ole kokemusta, mutta saman sarjan Rose Nuance on ollut luottoposkipunani jo vuosia. Täytyykin tarkkailla, jos tuota löytyisi vielä jostakin yksi paketti varastoon (joskin tuo on myös sen verran riittoisa tuote, että nykyinenkin punani on kestänyt jo miltei pari vuotta päivittäisessä käytössä eikä pohjaa näy).

  4. 4

    ella sanoo

    Minulla ei ole Peach nuancesta kokemusta, mutta Mian meikissä se näyttää aivan upealta, hehkuvalta ja luonnolliselta. Karkkipäivä lisää vaarallisesti kiinnostustani poskipuniin :D

  5. 5

    Ande sanoo

    Sävyhän on ihan täydellinen! Kasvoni ovat vähän punakat, joten tuollainen raikas persikkainen sävy sopinee hyvin. Täytyykin pitää silmät auki kosmetiikkaosastoilla!

  6. 6

    badis sanoo

    Eihh, tuohan on kaunein ja täydellisin puna ikinä! Apua, juuri nyt kun rahatilanne on normaalia tiukempi ja sitten EL menee ja tekee tuollaisen tempun. Pöh! Mutta kiitos kun vinkkasit, taidan ainakin mennä ihastelemaan livenä;)

  7. 8

    sanoo

    Nonni, ei olis pitänyt tulla lukemaan tätä :D Tää on niin väärin ihastua kuvien perusteella poistuvaan tuotteeseen. Täydellinen poskipuna mulla on ollut hakusessa, öö…kauan ja nyt kun näin tuon kuvan, I want it! Ja mun tuurilla en löydä sitä enää mistään tai jos löydän nii se on jossain kilometrien päässä :D Tuota MACin punaa taitanee löytyä kuitenkin vielä? Se voisi mennä sit ehkä hyvänä kakkosena :)

    • 8.1

      Sanni sanoo

      MACin Ripe Peach ilmestyi kevään 2010 Spring Colour Forecast -kokoelmassa, eli nyt sitä voi metsästää eBaysta (ja hinta sen mukainen….).

  8. 9

    Etusormi sanoo

    Eij! Tuohan on niin herkullisen näköinen poskipuna. Tilasin esittelemäsi Lily Lolon Oh la laan ja Clementinen ja olen niin ihastunut kumpaankin. Hyvä, että mainitsit postauksessasi etteivät punat todellakaan ole mattoja. Osasin siis olla odottamattakaan mattaa, mutta melko hohtavia kyllä ovat, jos mattaa olisi tarkoitus olla. Tosi kaunis hohto kyllä tulee, eikä liikaa kimallusta. Niin, siis olen niihin ihastunut ja ne kestävät varmasti hyvin kauan. Mihin väliin siis käyttäisin vielä tuota Lauderia :D ?! Tekisi mieli kyllä metsästellä alennuksesta.

  9. 11

    sanoo

    Minä olen aina jotenkin jättänyt poskipunat toisarvoisiksi, vaikka ei pitäisi. Monesti sudin mitä sattuu naamalleni. On minulla kolme punaa, joita käytän silti. Ja varmaan jotain satunnaisia, joita en edes muista. Nähtyäni tuon, olen ihan myyty ja minua harmittaa, että se lopetetaan.

  10. 12

    sanoo

    Ihastuttava poskipuna! Ja hitsi, miten upeita lähikuvia osaat ottaa kasvoista. Mä vielä opettelen sitä taitoa. :)

  11. 13

    Henni sanoo

    Kävin tuota paikallisessa tavaratalossa etsimässä. Yllätyksekseni siellä ei ollut Estee Lauderilta tällä hetkellä yhtäkään poskipunaa myynnissä. Paljonkos tuolla on hintaa Kicksissä? Olen pitemmän aikaa meinannut sen ostaa mutta en vain ole raaskinut kun poskipunia on jo muutama. Itselläni on tuo Rose Nuance ja se on ollut aivan ihana. Ihastuin myös uuteen Lily lolon poskipunaan(siihen oranssehtavaan)ja olen käyttänyt sitä todella paljon. Tuollainen kiinteä olisi helpompi kuljettaa mukana. Mistäköhän tuota Peach Nuance-poskipunaa vielä saisi?

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Varmaankin tuolla tavaratalossa on Lauderin vanhojen poskipunien varasto myyty loppuun, ja kun uusi Pure Color Blush -linja ei vielä ole rantautunut Suomeen, niin joutuvat myymään ei-oota…. :/

      Muistaakseni Lauderin poskarit on Kicksissä jotain…hmmm… 45-50 euroa, alle 50 kuitenkin. Ei taida Peach Nuancen metsästyksessä auttaa muu kuin käydä Lauderia myyviä liikkeitä läpi ja kysellä tilanteet…. Jostain hiljaisemmista esim. pikkukaupunkien myymälöistä varmaan löytää vielä.

      • 13.1.1

        Henni sanoo

        Jes, löytyi. S-ryhmän emotionista, hintaa 45 euroa. On se ihana, vaikkei nyt varsinaista tarvetta ollutkaan. Sopii todella hyvin urban decayn kultaisen luomivärin ja dermosilin pearly peach huulikiillon kanssa. Jos haluu sähäkämmän meikin,Diorin Riviera-huulipuna huulille kiillon sijaan. Ihanaa! Kiitos Sanni kun kerroit että tuo poskipuna poistuu valikoimasta.

        • 13.1.1.1

          Sanni sanoo

          Hei, ihana kuulla että ehdit tuon helmen itsellesi kalastaa ja sait siitä iloisen mielen! :)

  12. 14

    Bemu sanoo

    Ohhoh, olipas huulipunasta kilvoittelijoita ;D Voi harmi, näyttää tosi hyvältä tuo poistuva poskipuna :( Itselle Estee Lauder on jäänyt aika tuntemattomaksi tuotemerkiksi, mutta tuohon poskipunaan olisi takuulla ollut mielenkiintoista tutustua.

    • 14.1

      Sanni sanoo

      Lauder oli mullekin ennen alalle tuloa jokseenkin etäinen merkki, mutta sittemmin olen löytänyt merkiltä monia loistavia tärppejä!

  13. 15

    milipili sanoo

    Nätti on poskipuna kyllä. Täällä ei ole mitään mahdollisuutta löytää sitä alepöydästä, mutta pitääpä vilkaista.
    En sillä että tarviisin..

  14. 16

    Copper sanoo

    Hankin aikanaan vuonna 2010 Peach Nuancen, koska en yrityksistä huolimatta saanut omaa kappaletta MACin Ripe Peachista. Peach Nuance on lämpimänsävyiselle iholleni (esim. Alima Warm 2 tai 3) täydellinen. Liukuvärjäyksen ansiosta voi säätää, tekeekö vähän vaaleamman lopputuloksen vai käyttääkö kunnolla pinkimmästä päästä erottuvamman lopputuloksen aikaan saamiseksi. Peach Nuance on kyllä helmi.

  15. 18

    Nina sanoo

    Yhtään en ole altis… Rakastuin tuohon kuvaan niin, että painelin paikalliseen kemppariin. Ei oota myivät sielläkin, mutten suostunut lähtemään ennenkuin kaivoivat kaikki jemmalaatikotkin… Tuota väriä ei ollut, mutta nude nuance löytyi 1 kpl, joka on ehkä vielä enemmän mun väri:)Ja se silkkinen tuntu <3
    Mun vanha Dior loppui ja oon käyttänyt sen jälkeen jotain minkä löysin jonkun meikkipussin pohjalta:/
    Niin, tuo Lauder; ovh oli 45e, sain sen 18e:lla:))
    Pakko varmaan huomenna meikata, vaikken yleensä vapaapäivinä viitsi:0

    • 18.1

      Sanni sanoo

      ovh oli 45e, sain sen 18e:lla:))

      Uijui, mahtavaa!!!! Tulinpa iloiseksi sun viestistä! :) Kannatti laittaa tädit tutkimaan jemmalaatikotkin…! ^_^ Kaikki nuo Nuance-sävyt on kyllä olleet tosi kauniita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.