Pakko saada puuroa!

Nythän kävi niin, että kun silmiini osui viime viikolla Lunnin puuropostaus, jouduin hurjan puurokuumeen valtaan.

Etenkin uunipuuro jogurttisydämellä kuulosti ja näytti niin hyvältä että pakkohan sitä oli kokeilla. Pitkään haudutetut uunipuurot ovat tuttuja lapsuudestani (äiti teki usein ohra,- hirssi- ja tattaripuuroja), mutta munalla hyydytettyä puuroa en ole aiemmin maistanut.

Nykyiseen ruokavaliooni puuro ei kuulu säännöllisesti nautittuna, mutta olen välillä syönyt pienen raejuustolla ryyditetyn kaurapuuron treenin jälkeen. Tajusin, että edellisestä kaurapuurosta on kuitenkin vierähtänyt jo melkein vuosi… Puurohimon iskiessä olen tehnyt kookospuuroa, joka on loistavasti täyttänyt sen tarpeen.

Uunipuuro1

Eilen sitten hemmottelin itseäni kahvakuularääkin jälkeen Lunnin jogurttiuunipuurolla, ja käväisin pienessä puurotaivaassa. Voiko puuro maistua näin herkulta..? No, tästähän tuli melkein kuin joku jälkkäri, ja silti terveellistä. :)

Tuunasin Lunnin reseptiä lisäämällä omaan puurooni kardemummaa ja saksanpähkinöitä ja jättämällä banaanin pois. Lunnin puuroon oli vielä muusattu puolikas banaani tuomaan makeutta, itse toin makeuden stevialla.

Uunipuuro_ohje

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Mittaa kaurahiutaleet ja neste uuninkestävään kulhoon. Lisää muna ja mausteet, sekoita munan rakenne rikki. Lisää keskelle köntti maustamatonta jogurttia (minä käytin kreikkalaista). Pudottele marjat joukkoon. Paista uunissa n. 25 minuuttia.

Jos ei tykkää makeasta tai mausteisesta puurosta, voi mausteet tietysti jättää pois.

Uunipuuro2

”Normaali”ruokavalioista eivät puuron hiilariarvot varmasti kiinnosta, mutta tässä hh-höpötystä teille keitä aihe kiinnostaa: kauran hiilihydraatti on hitaasti imeytyvää, eli kohtuullisina määrinä se sopii hyvin hiilihydraattitietoiseen ruokailuun. Minulla on Lidlin kaurahiutaleita, jotka painavat 30 g / 1 dl = 16,5 g hh per puuroannos.

Jos haluaa pitää muiden ainesosien tuoman hiilihydraattikuorman mahdollisimman pienenä, kannattaa kiinnittää huomiota nestevalintaan. Vedessä ei tietenkään ole ”mitään”, mutta vesipuuro nyt maistuu miltä maistuu… ;) Jos haluaa samettisen puuron, on valittava maitotuote. Tavallisesta maidosta tulee puuroannokseen kuitenkin jo melkein 10 grammaa hiilaria, eli se ei ole vhh:laisen ykkösvalinta

Manteli_ja_soijamaito

Itse käytän esimerkiksi kahvissa kevyttä soijamaitoa, mutta puuroon sopii vieläkin paremmin makeuttamaton mantelimaito. Siinä on hiilihydraattia 0,1 g per desilitra – eli käytännössä hiilaritonta. Kalorinlaskijaakin tämä maito varmasti ilahduttaa – kaloreita vain 13 (!!) per desilitra verrattuna lehmänmaidon 46 kaloriin. Mantelimaidon pähkinäisen pehmeä maku sopii puuroon täydellisesti.

Toinen vinkki on Valio Eila -maitojuoma sekä Pirkan laktoositon maitojuoma. Eilassa hiilareita on 3,1 g ja Pirkan laktoosittomassa 2,9 g per desi.

Mantelimaito_makeuttamaton

Minä en rasvaa välttele enkä kaloreita laske, joten korvasin puoli desiä nestettä smetanalla saadakseni vieläkin pehmeämmän puuron. :)  Luonnollisestikin myös kerma käy hyvin.

Uunipuuro3

Aamupala on varmaan teillä useimmilla jo tänään syötynä, mutta maistuisiko samettinen uunipuuro leppoisalla sunnuntaiaamiaisella..? :)

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Näyttääpä muuten ihan hiton hyvältä, tavallinen uunipuuro on ihanaa ja tuo näyttää taivaalliselta ♥

  2. 2

    Nora sanoo

    Nam! Pitääpä kokeilla tuota heti tänään tai huomenna. Ihanaa, ruoka, johon ainekset löytyvät usein valmiina kaapista :)

  3. 4

    Jonttu sanoo

    Voi ei, näyttää aivan ihanalta!:) Pakko tallentaa tuo resepti!

    Täällä muutenkin on nyt sellainen Karkkipäivä-mania päällä, kun olen tutustunut paremmin blogiisi. Yöllä haaveilin siitä, että pääsisin johonkin kosmetiikkaparatiisiin ostoksille. :D

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Yöllä haaveilin siitä, että pääsisin johonkin kosmetiikkaparatiisiin ostoksille. :D

      Hehheh, ei mikään hullumpi haave..! ^_^ Itse muistan ikuisesti vuoden 2007 New Yorkin matkan jolloin kilahdin ihan totaalisesti Sephorassa, en voinut käsittää että saattoi olla niin upea meikkiparatiisi… Olisin halunnut ostaa suunnilleen kaiken… :D

  4. 5

    Tiia sanoo

    Mä olen kyllä vaan aina vihannut puuroa. En voi sille mitään, mutta pienestä asti. (Ja ps. Eniten vihaan teitä rakkaat työkaverit, jotka syötte puuroa ja jätätte ne kipot muiden huoleksi. Se kovettunut puuro kun ei lähde niistä kipoista irti kuin dynamiitilla!)

    Liekö sitten peruja heppatyttöhistoriastani, mutta en ole oikein ikinä mieltänyt puuroa ”(ihmisten)ruoaksi”.

    Olen pienenäkin ajatellut, että sitä puuroa tarvitaan jotenkin sen maidon/sokerin/kanelin/marjojen jnejne ”kuljettimeksi”. Samoin kuin maksalaatikkoa tai mustaamakkaraa tarvitaan, jotta voi syödä puolukkahilloa tai ranskalaisia, että voi syödä ketsuppia… Jännä juttu sinänsä, koska äitini on aina syönyt aamuisin puuroa ja pitänyt sitä arvossa.

    Tuo sinun puurosi näyttää kyllä enemmänkin joltain rahkapiirakalta ja varsin houkuttelevalta! Paistoitko sen muuten tossa paratiisissa?

    Nykyään teen uunipuuroa ohra ja tattarisuurimoista (myös tumma riisi/hirssi) koirille. Ne kyllä tykkää siitä. Ja eritoten, jos siihen vuokaan laittaa kilon maksaa seuraksi (yllättävää sinänsä:)). Liotan kokonaisia suurimoita ensin yön tai päivän ja laitan moneksi tunniksi uuniin. Perinteisesti kai esim tattarista tehty uunipuuro kuuluisi laittaa yöksi leivinuuniin.

    Miehelle tein jouluna riisipuuroa, kun hän kysyi, että osaanko. Osasin, vaikken ole ennen kokeillut. Siitä saa muuten tehtyä myös aivan älyttömän hyvää kylmää riisivanukasta (victorian kiisseli?). Jos siis tykkää esim riisifruteista, mutta haluaa tehdä itse.

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Olen pienenäkin ajatellut, että sitä puuroa tarvitaan jotenkin sen maidon/sokerin/kanelin/marjojen jnejne “kuljettimeksi”

      :D :D

      Paistoitko sen muuten tossa paratiisissa?

      Kyllä. Käteviä nuo ”oven-to-table” -astiat. :)

      Mulle ei ole nuo kylmät riisiviritykset koskaan oikein uponneet… Joskus olen Risifruttia syönyt mutta ei… Kyllä puuron kuuluu olla lämmintä. :) Mun makuun. :) Tietysti voi irrottautua puuro-termistä ja ajatella sen sijaan vanukkaita, mutta riisin ja sokerin yhdistelmä ei siltikään miellytä… Mieluummin syön vanukkaani ilman riisiä. :)

  5. 6

    Heidi sanoo

    Hahhaa, mä oon varmaan sitten hirveen poikkeuksellinen, kun ajatus puurosta + toi ensimmäinen kuva aiheutti sellasen epäluulosen ”öh – ei”-tunteen, mutta toi puurokuva mistä on otettu palanen, aiheutti ihan aitoa puistatusta! Iyyh! :D Ehkä kerran vuoteen keitän riisipuuroa tai mannapuuroa, mutta ei ikinä mitään muuta. Osasyy puuroinhoon saattaa olla vietetty vuosi ”armeijan harmaissa”, jossa joka-aamuinen ”piristys” oli se lautasellinen jonkin sortin puuria… :X Jo pelkkä ajatus sunnuntain pilaamisesta aamupuurolla on kyllä aika ikävä! :D

    • 6.1

      Sanni sanoo

      toi puurokuva mistä on otettu palanen, aiheutti ihan aitoa puistatusta! Iyyh! :D

      :D

      Uskon kyllä että puuro on monelle kertakaikkinen yöks. :) Voin kuvitella että esim. jotkut armeijan mauttomat vesipuuroviritykset on jotain aivan karmeaa..!

      Itse inhosin lapsena kaurapuuroa sen limaisuuden takia, ja jopa kauran ominaismaku oli minusta todella vastenmielinen. Kaikki muut puurot meni paitsi kaura. Kaurapuuro alkoi maistua vasta aikuisena, mutta edelleen tuli syötyä eniten – – mannapuuroa…! Varmaan huonoravintoarvoisin puuro mitä on! ^_^ Ja vielä suklaaversiona tietysti. :)

  6. 7

    Elisa sanoo

    Poikkileikkauskuvassa näyttää ihan juustokakulta :D – ja nyt alkoi puuron sijaan tehdä mieli juustokakkua! Eihh.. mutta miltä tuo maistui?

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Eihh.. mutta miltä tuo maistui?

      Puurolta se maistui :) Hyvin täyteläiseltä puurolta, muna teki koostumuksesta mukavan kiinteää ja lusikalliset tuntuivat peruspuuroa ruokaisammilta. Hädin tuskin jaksoin syödä tuon lautasellisen vaikka kyseessä tosiaan vain kahden desin puuro..! ”Entisessä elämässäni” tein aina 3-4 nestedesin puuron, se oli mun kerta-annos ja pienemmästä en olisi tullut kylläiseksi.

  7. 8

    Lisbet sanoo

    Minäkin törmäsin viikolla Lunnin puuro-ohjeisiin ja innostuin hankkimaan mantelimaitoa ja maapähkinävoita. Niistä ja kaurahiutaleista tulikin oikein makoisa puuro, suosittelen!

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Jes, maapähkinävoipuuroa aion minäkin kokeilla, samoin valkuaispuuroa ja chiansiemenpuuroa..! :)

  8. 10

    Lotta L. sanoo

    Ihanan näköistä puuroa, ihan toisen oloista kun sellainen ”kuntopuuro”! Marjat, jogurtti ja pähkinät kuulostaa aika houkuttelevilta… ;)

    Aiheesta toiseen. Kun olet kosmetiikka-alalla, ajattelin kysyä sinulta eräästä asiasta. Mistä löytäisi luotettavan ja laajan meikkaus- kurssin? Olen kolmetoista ja mielelläni ennen päivittäisen meikkaamisen aloittamista, opettelisen tekemään siistin ja helpon arkimeikin kunnolla, jonkun ammattilaisen avulla + ihonhoito! Äidillä kun on vain jotain kivikautisia, tyyliin Pirkan ripsari ja nysä huulipuna. :)

    • 10.1

      Sanni sanoo

      ihan toisen oloista kun sellainen “kuntopuuro”!

      Sanopa muuta..! :) Puuron voi tosiaan taikoa ihan jälkkärintyyliseksi herkuksi.

      Mistä löytäisi luotettavan ja laajan meikkaus- kurssin?

      Tarkoitatko siis ihan monen viikon kurssia vai kertaluonteista meikkiopastusta?

      Tarjolla on käytännössä kahdentyyppisiä vaihtoehtoja; meikki- ja maskeerauskoulujen järjestämiä 10-20 viikon meikkitaiteilijakursseja tai kosmetiikkamyymälöiden/tavaratalojen kemikalio-osastojen tarjoamia noin 30-60 minuutin mittaisia meikkiopastuksia.

      Jos haluat ihan vain omaksi hyödyksesi opetella meikkaamista, nuo monen viikon meikkitaiteilijakurssit tulevat aika kalliiksi. (Esimerkki: International Make Up Center.) Sitten taas nuo kemppariosastojen tarjoamat lyhyet kertaluonteiset meikkiopastukset saattavat tietysti tuntua liian lyhyiltä.

      Kolmanneksi vaihtoehdoksi jää räätälöity opastus kauneushoitolassa kosmetologilla, kosmetologit tarjoavat varmasti enemmän kuin mielellään aivan asiakkaan tarpeen mukaan räätälöityä opastusta niin meikkaukseen kuin ihonhoitoonkin. Tässä on etuna yksityisyyskin. Voitte sopia niin monta opastuskertaa kuin koet tarpeelliseksi. Ihan halpaa ei tämäkään ole, mutta huooooomattavasti halvempi vaihtoehto tietysti kuin suorittaa meikkitaiteilijan koulutus jossain yksityisessä koulussa. :)

      • 10.1.1

        Lotta sanoo

        Kolmas vaihtoehto kuulostaa hyvältä, onko okei laittaa viestiä suoraan kosmetologille? :)

  9. 11

    sanoo

    Kiva, että intouduit puuropostauksesta! Ja sinun versiosi näyttää ja kuulostaa ihanalta, onpa myös alkuperäistä kauniimman näköinen. ;)

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Kiitos vain itsellesi superinspiroivista ohjeista! :) Voin kertoa että tälläkin hetkellä on uusi puuro uunissa! ^_^ Nyt chiansiemenillä buustattuna. :)

  10. 12

    NG sanoo

    Tämä oli todellinen herkku, nam! :)
    Lähimmäisetkin pitivät..
    Puuron sijaan tätä voi jo kutsua vanukkaaksi, paljon hienompi nimi kuvaamaan tätä makuelämystä…. Mutta meillä Suomessa tavataan kutsua puuroksi monta sellaista ruokaa, mitä muualla nimitetään vanukkaaksi. Esim. riisipuuro meillä=monessa muussa kulttuurissa riisivanukas. Molemmissa kyse maidossa haudutetusta valkoisesta riisistä :)

    • 12.1

      Sanni sanoo

      Mutta meillä Suomessa tavataan kutsua puuroksi monta sellaista ruokaa, mitä muualla nimitetään vanukkaaksi.

      Näin on. Esimerkiksi britti-puddingithan ovat monesti viljapohjaisia ja rakenteeltaan hyvinkin puuroisia. Oli aika jännä elämys viime kesänä Englannin matkalla kun ensimmäistä kertaa tutustuin brittivanukkaisiin.

      Itse tunnistan olevani puuroasiassa niin perisuomalainen että viljavanukkaat tuntuvat oudoilta… ^_^ Tai siis kutsua viljapohjaista ruokaa vanukkaaksi. Minulle vanukkaat ovat maitoruokia ja puurot puuroja. :D

      Riisipuuro on tosiaan muualla riisivanukas, aina kun selitän ulkomailla meidän riisipuurojouluperinteestä niin saan vastauksen, ”Oh, so you mean rice pudding?” :)

  11. 13

    Reija sanoo

    Huomenta! Enpä tiennytkään, että puuro maistuu sinulle. Jos olisin tiennyt, olisin lähettänyt sinulle jo ennemmin ”uunipuuron” ohjeen. Tästä tulee reilu annos, josta riittää lämmittää useampana aamuna. Sekoita kulhossa 3 kananmunan rakenne rikki ja lisää massaan purkki raejuustoa, 2 dl kermaa, puoli dl mantelirouhetta, makeutusta maun mukaan (minä olen lisännyt Lidlin nestemäistä vajaan teelusikallisen), pari rkl mantelijauhetta ja loraus vanilja-aromia. Laita uunivuokaan ja paista 180 asteessa 30-40 min. Mielestäni tämä on hyvää puuron korviketta.

  12. 14

    Bluebell sanoo

    Tein tätä tänään ja oli aika namia! Kiitos reseptistä. :) Jännä, ettei jogurtti sulanut kaikkialle, vaikka puuro oli melkein puoli tuntia uunissa. Hyvin toimi! Tein foliovuuassa.

  13. 15

    Kikkis sanoo

    Tätä lukiessa kipeänä tuli sellainen olo, että ”Miksipäs ei?” ja kävin tyrkkäämässä puuron uuniin, vatsa ruokaa huutaen. Olisin muutenkin keittänyt puuroa, joten hyvään saumaan luin tämän. Kiitos! :)

    Oli muuten hyvää, jostain syystä parasta oli kyllä se uunissa kypsytelty Lidlin kreikkalainen sydämenä. :D Nyt mietin, saisiko kyseisestä jogurtista leivonnaisia tai jotain muuta, oli se niin hyvää puurossakin.. Namnam! Tätä puuroa teen toistekin, helppoa ja niin hyvää!

  14. 16

    sanoo

    Apua! Näytttää tosi hyvälta! Nyt on pakko tehdä itsellekkin tuollainen uunipuuro <3

    Näytttää tosi hyvälta!

  15. 17

    Ilona sanoo

    Kiitos kun jaoit tämän! Tein eilen ja oli aivan mielettömän hyvää. Jopa lapsena kaurapuurolla traumatisoitu mieheni sanoi, että voisi syödä tuota aamiaiseksi joku päivä, kun annoin sen maistaa annoksestani ;)

  16. 18

    NG sanoo

    Olen ehtinyt kokeilla jo useampaa noista ohjeista, kiitos vielä postauksesta! Mutta kauhistelen vaan mantelimaidon törkeää hintaa… suhteessa siihen, että suurin osa siitä on VETTÄ, ja manteleita vain alle 10%… ainakin siinä brändissä, mitä ostin.
    Nohevat ja kätevät ihmiset tekevät mantelimaitonsakin itse, mutta en ole vielä saanut aikaan, vaikka ohjeita olen kyllä netissä nähnyt.

  17. 19

    kisu sanoo

    Tuleeko puuron tosiaan reseptin mukaan vain 2 rkl jugurttia? Näyttää siltä, että olisi ainakin 2 dl kuvien mukaan?

    • 19.1

      Sanni sanoo

      Laitoin kaksi runsasta ruokalusikallista. Varmaan desilitroissa runsas puoli desiä. Toki jogurttia saa laittaa ihan sen verran kuin haluaa. :)

  18. 20

    Laura sanoo

    Just laitoin puuron uuniin ja sitten rupesin selaamaan postausta alemmas ja luin että mantelimaitokin sopisi tähän ja itsellä on ollu 2x2dl purkkia mantelimaitoa kaapissa varmaan 4kk kun en ole keksinyt mihin niitä käyttäisi. :D Pitää siis joku toinen päivä kokeilla puuroa mantelimaitoon tehtynä. ;)

    • 20.1

      Sanni sanoo

      No voihan d’ough! :) Seuraavalla kerralla sitten! ^_^ Luulen nimittäin, että tulet tätä herkkua toisenkin kerran tekemään ;)

  19. 21

    Nalana sanoo

    Tästä puurosta on muodostunut vakioherkku viikonloppujen aamuihin eli se on ollut ruokalistalla jo kaksi vuotta. Tämä kelpaa myös vähemmän puuron ystäville kuten miehelleni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.