Päivän meikkikuvat MUFE Academylta

Muutama ennen ja jälkeen – kuva viikonlopun meikkikurssilta. Laitan kunnon kurssipostauksen tulemaan myöhemmin, minulta puuttuu vielä kuvia lauantailta.

Hanne_before_after

Harjoitusmallini Hanne ja tulkintani häämeikistä.

Olin tyytyväinen meikkiin ja samalla en ollut. Siitä jäi puuttumaan jokin….. ”oomph”. Meikki sopi Hannelle ja korosti hänen vihreitä silmiään, mutta oli mielestäni jotenkin… no, en tiedä. Jotenkin vaisu. Ja liian tuttu ”Sannityylin meikki”. Olisin toivonut oppivani kurssilla uusia tekniikoita. Valitettavasti jäin Mr. Karkkipäivän syntymäpäiväjuhlien takia vaille osaa lauantain demosta ja menetin tärkeän osan opetusta. No, ei voi mitään.

Meikkikurssilla

.

Hanne_before_after2

Kerron teille varsinaisessa kurssipostauksessa millaisen palautteen sain opettajaltamme Julius Sepposelta meikistä. Good or dud? Stay tuned….

Kommentit
  1. 1

    Sikke sanoo

    Aivan upea meikki! Silmät on mielettömät, joten siinähän sitä ”wow”-ta jo on :)

  2. 2

    Anu sanoo

    Kenties vähän irtoripsiä ja sisäkajal pois niin olisi ollut oikein hieno ja häämäinen.Kiva toki nuinkin :)

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Jostain syystä kukaan kurssilla ei tainnut käyttää irtoripsiä…. Oikeastaan aika jännä. :) Kyllä mä ehdottomasti lisäisin ”oikeaan” hää/juhlameikkiin irtoripsiä, niinkuin olen tähänkin mennessä tehnyt. En edes tiedä nyt jälkikäteen ajatellen miksi en lisännyt niitä Hannelle…. :P

  3. 4

    sanoo

    Mahtava taas nähdä minkä eron naamaan meikillä saakaan :) Kiinnostaisi tietää minkälaista meikkipohjaa tässä meikissä on käytetty :)

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Tuotetiedot tulevat sitten varsinaisessa kurssipostauksessa, mutta sen verran voin sanoa että HD Foundationilla tehtiin meikkipohja.

  4. 5

    anonymous sanoo

    Kasvomeikki on oikein onnistunut ja ihanan kuulas. Kulmat ovat onnistuneet ja huulet ovat myös ihanan sävyiset, muotokin on onnistunut. Vihreitä silmiä korostavat luomivärit ovat myös kiva lisä, mutta yksi asia mua hämää meikissä: silmien liian vahvat alarajaukset tuolla ”limakalvolla”. Täysin mustien alarajojen tilalle olisin ehdottomasti laittanut vaikkapa valkoisen kajalin ja korostanut myös lisää ripsiä. Ripset ovat liian vaisut ja musta alarajaus saa kauniin mallin näyttämään lähinnä pelästyneeltä, ihan kuin silmät oikein mollottaisivat päässä.

    Nuo vahvat alarajaukset ovat ehdottomasti sitä Sannityyliäsi :-)

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Minäkin olen nyt kuvia katseltuani sitä mieltä, että musta oli liian jyrkkä valinta sisärajaukseksi. Tumman sisärajauksen halusin kuitenkin koska meikistä puuttui mielestäni se ”jokin” tietty intensiteetti…. Ja tumma sisärajaus tuo niin upeasti esiin silmän muodon. :) Jos tänään tekisin meikin uudestaan niin valitsisin tummanharmaan sisärajauksen, tai ehkä jopa tummanvioletin.

      • 5.1.1

        Paula P sanoo

        Samaa mieltä molempien kanssa, sisärajaus ja vaisut ripset saavat muuten kauniin meikin näyttävän hieman tunkkaiselta. Uskoisin, että tumman sisärajauksen sijaan vaalea olisi parempi ja tummalla olisi sitten voinut vain rajata alaluomen. Toisaalta tämä on vain oma mielipiteeni, en ole ikinä oikein lämmennyt tummille sisärajauksille. Minusta ne saavat kantajansa näyttämään melko ankaralta.
        Nostaako malli kulmiaan jälkeen kuvassa? Kulmat näyttävät todella korkeilta ja ilme on melko yllättyneen näköinen.
        Meikkipohja on kyllä upea ja violetti silmämeikki pukee vihreitä silmiä todella kauniisti.

        • 5.1.1.1

          Sanni sanoo

          Nostaako malli kulmiaan jälkeen kuvassa?

          Nostaa vähäsen, tosin Hannella on muutenkin kulmat tosi korkealla. Mutta tuossa kuvassa ilme on kieltämättä ”hämmästynein” kaikista, valitsin sen kuitenkin kun valaistus oli siinä onnistuneimmasta päästä. :)

          On tosi mielenkiintoista miten eri lailla ihmiset näkevät ja kokevat meikkilookkeja. Kouluttajalta en saanut mitään kritiikkiä tummasta sisärajauksesta. Hän käytti sellaista itsekin demomeikissä (vaikka demomalli oli vielä Hanneakin vaaleampi nainen). Ehkä kyseessä on vain maku/tottumuskysymys..? Jos on mieltynyt tummiin sisärajauksiin niin ehkä niiden efektille jotenkin ”sokeutuu”…. ;)

          Mutta joo, itse olen kyllä sitä mieltä että musta oli liian jyrkkä valinta ja olisi pitänyt ottaa tummanharmaa.

  5. 7

    alma sanoo

    Sanni, tuo meikki on mielestäni upea!! Tuo mallin silmiin hätkähdyttävän kauniin muodon. Hieno meikki!

  6. 8

    sanoo

    Onpa Hannella nätit silmät! :)

    Taidan tietää mitä tarkoitat, meikki on kaunis ja siinä ei ole MITÄÄN vikaa. Mutta kuitenkaan se ei ”salpaa hengitystä”..
    Onnistuit kyllä noissa kulmakarvoissa ihan kymppi+ ! =)

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Mun meikki oli kurssin tuotoksista sellainen ”turvallisin” ja harmonisin…. Halusin tehdä kauneusmeikin joka ei muuta mallia jonkun muun näköiseksi, mutta kuitenkin jäi harmittamaan että miksi tein niin… no, sanalla sanoen KILTIN meikin. :) Tosin sellaisiahan monet morsiamet täällä Suomessa suosivat.

      • 8.1.1

        sanoo

        Niinpä. Itse jos menisin naimisiin, niin haluaisin jotain vähän räväkämpää. Tämä tietysti johtuu osittain siitä mistä sinäkin sanoit, eli tykkään arkenakin meikata ”kunnolla” ja lisäksi mun hääpuku ei olisi ihan perinteinen prinsessapuku :)

        Olisipa ihana nähdä kuvia myös muiden kurssilaisten tuotoksista!

  7. 9

    Tiltu Kultu sanoo

    Meikki korostaa silmiä kyllä upeasti mallin pysyessä kuitenkin itsensä näköisenä (mikä lienee häämeikin tarkoituksenakin) – ehkä tällä kertaa tarkoitus olikin juuri tällainen sannimainen meikki? Odotan innolla open palautetta :)

  8. 10

    Nimetön sanoo

    Ai niin ja iho on ihanan heleä ja kulmien ja huulten sävyvalinnat osuivat mielestäni nappiin

  9. 11

    kerttu sanoo

    olisiko jtn vinkkejä pisamanaaman meikkaukseen? mulla pisamat on ja pysyy vaikka ikää melkein 25, kesällä kuultaa kaikesta läpi (paitsi blascosta mutten osaa käyttää sitä) ja näyttävät likalänteiltä :/

    • 11.1

      sanoo

      Liian paksu ja peittävä meikkivoide tekee pisamaisista kasvoista harmaan. Eli kevyt meikkivoide käyttöön.

  10. 12

    ella sanoo

    Boom! Upeat silmät Hannella niin meikattuina kuin meikkaamattominakin. Jotenkin todella ”selkeän” ja avoimen näköiset. Mielestäni meikkisi korostaa mallin olemassa olevaa kauneutta hienosti :)

  11. 13

    Elisa sanoo

    Minua tämä meikki ei saanut haukkomaan henkeäni ihastuksen vallassa. Jotenkin luomivärin sävy saa mallin näyttämään haudasta kaivetulta (huom liioittelua potenssiin viisi). Musta alarajaus vahvistaa mielikuvaa. Aika ujosti on myös väriä kasvoilla ja tulee vähän senkin johdosta aavemainen vaikutelma. Meikkipohja ja kulmakarvat ovat kyllä onnistuneet teknisesti hienosti, mutta silmät… Vähän hassua, että silmämeikki oli tämän lookin heikoin lenkki, kun tietää sinun taitosi sillä alueella. Tämähän oli vain yhden ihmisen mielipide :) olet taitava meikkaaja ja tämä blogi on ihan mahtava!

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Minua tämä meikki ei saanut haukkomaan henkeäni ihastuksen vallassa

      Hahah..! ^_^ No tuskinpa montaa muutakaan… :D

  12. 14

    latelammas sanoo

    Itse meikkaajana olisin laittanut ehdottomasti ripsitupsuja, etenkin kun kyseessä häämeikki. Alasisäkajal mustalla on mielestäni liian jyrkkä, olisin käyttänyt ihon väristä. Mielestäni myös yläluomen rajauksen viimeistely voisi olla parempi, rajaus tuntuu loppuvan hitusen kesken ulkonurkassa. Sävyiltään muuten kyllä erittäin häämeikkimäinen.

    • 14.1

      Sanni sanoo

      Rajaus oli itse asiassa hitusen ylikin ulkonurkan :)

      Odotan mielenkiinnolla kommenttejanne kouluttajan tekemästä demomeikistä, siinä tehtiin hyvin vaalealle mallille myös erittäin intensiiviset sisärajaukset. :)

  13. 15

    NG sanoo

    Häämeikkihän tehdään yleensä morsiamen näköiseksi, joten jos Hanne itse on tyytyväinen, mikäs siinä. Oliko tuo sävymaailma hänen toivomuksensa, vai antoiko meikkaajalle vapaat kädet toteuttaa näkyään?

  14. 16

    Heidi sanoo

    Mun mielestä meikki on ”ihan kiva”, ei siis elämää suurempia tunteita suuntaan tai toiseen. Vähän tosin tuntuu siltä, että malli nostaa tuossa jälkeen-kuvassa kulmakarvoja, mikä saa silmät kyllä möllöttämään vähän hölmösti. Vai onko se vain meikin syytä?! Ehkä tuo kova rajaus vielä korostaa sitä…

  15. 17

    tiippa sanoo

    Mallin kasvojen luusto on selkeä ja melko kulmikas, jolloin varjostusta posken alla on herkästi liikaa ja yleisilmeestä tulee liian kova yhdistettynä viimeisen kuvan jyrkästi muotoiltuun otsatukkaan. Mun mielestä meikistä jäi puuttumaan sellainen pehmeys ja tyttömäisyys, mikä(IMO) kuuluu häämeikkiin :) Meikkipohja ja huulet on tämän meikin vahvuus ja sopii kantajalleen!

  16. 19

    sanoo

    Kulmat, luomivärivarjostus, meikkipohja ja huulet sekä meikin sävyt on tosi hyvät. Irtoripsitupsuja olisin itsekkin laittanut ja lisännyt hieman poskipunaa. Alarajausta voi pehmentää topsilla. Yksi asia mistä meille sanottiin koulussa koskien noita rajauksia oli, että ne pitäisi yhdistyä silmän ulkonurkassa. Muuten silmään jää tuollainen valkoinen aukko.

  17. 20

    kymysys sanoo

    nytpä sannille ”moni”valintakysymys:

    Clarins Everlasting vai Lancome Ultra Teint Idole 24h?

    :D

    • 20.1

      Sanni sanoo

      Hmmm, Teint Idole Ultra on koostumukseltaan ohuempaa kuin Everlasting, ja ehkäpä Everlasting on vieläkin peittävämpi…. Kestosta en osaa sanoa (siis että kestääkö jompikumpi paremmin), kun en ole kumpaakaan omalle iholle monestikaan kokeillut. Mutta asiakkailta olen kuullut kummankin kestosta pelkkää hyvää.

      Koostumuksen puolesta saattaisin valita TIUn, sillä pidän ohuista koostumuksista, mutta Everlastingissä on paremmat sävyt. (Ja kympin halvempi hinta ;))

  18. 21

    Bemu sanoo

    No jos tästä jotain jäi puuttumaan niin mä olisin lisännyt volyymia yläripsiin, muuten häämeikiksi tosi kaunis :)

  19. 22

    Ulpu sanoo

    Kaunis meikki, mutta musta rajaus on mun mielestä turhan kova häämeikkiin. Toki, jos morsian on tottunut mustiin rajauksiin niin sitten ehkä, mut jotenkin tällä mallilla olisin nähnyt hempeämmät rajaukset. Ja ehkä vaalea sisäkajal.

  20. 23

    Aiss sanoo

    Onpa malli ihan Karlie Klossin näköinen! Minunkin mielestä pohja ja huulet ovat todella onnistuneet, mutta jotenkin tuo luomiväri ei sovi silmien väritykseen.

    • 23.1

      Sanni sanoo

      Hmmm, violetti on aika klassinen valinta vihreille silmille ;) Livenä ainakin sävy oli sekä mallin, itseni että kouluttajan mielestä erittäin hyvin silmien sävyä korostava ja sopi mallin ihonkin sävyyn.

  21. 25

    meow sanoo

    Nyt on pakko sanoa, etten ymmärrä, mikset itse ole tyytyväinen. Mun mielestä toi meikki on todella wow!! :) Olisipa kiva jos tästä olisi tutoriaali… ;)

    • 25.1

      Sanni sanoo

      Kiitos meow! :) Minusta tämä on ihan hyvä ”peruskauneusmeikki”, mutta kun tuollaiselle kurssille osallistuu niin sitä ehkä odottaisi itseltään jotain ”perustason” ylittävää… :P

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.