Ötököistä, Napapiiristä ja tunturin taiasta

Kuuluvuusalueella jälleen! :) Terveiset Rovaniemeltä. Saavuttiin myöhään eilen illalla, onnellisina vaikkakin sadoilla paukamilla! :D Utsjokelainen lukija tuossa viikko sitten varoitteli ”räkästä”. Minun piti tuolloin ihan googlata sana. ”Keskikesään ajoittuva ihmisiä ja eläimiä pistävien ja purevien, sekä verta imevien hyönteisten joukkoesiintymä.” Joo, nyt se on koettu.

 Kevo1vaellus

Meidän piti olla reitillä vielä yksi yö, mutta jopa Mr. Karkkipäivän kaltainen karulla luonteella pinnoitettu, suhteellisen vaativissa eräoloissa keitelty mies oli menettää järkensä ötököiden jatkuvan pommituksen keskellä. Torstaiyönä kello 3, Njavgoaivin autiotuvan hikisessä kuumuudessa ja mäkäräisten pistojen sekoittamana hän julisti, että tänne ei jäädä enää yhdeksikään yöksi. :)

Paikallisten mukaan etenkin mäkäräisiä on tänä kesänä poikkeuksellisen paljon. Kuulimme, että yksi pariskunta oli jouduttu viikolla hakemaan Kevolta helikopterilla kun naisen naama oli turvonnut kauttaaltaan hyönteisten puremista. Vastaan tuli välillä niin pahasti syödyn näköistä porukkaa että sitä vain mietti miten voimakas ”Lapin taian” on oltava, kun se vetää ihmisiä tunturiin kesä toisensa jälkeen vaikka kaupan päällisenä saa olla ihmisneulatyynynä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Silti reissu oli aivan mahtava! :) Kyllä tällaiselle kerrostaluasunnossaan päivät kököttävälle kaupunkilaisihmiselle vain tekee hyvää käydä välillä vähän haastamassa itseään ötököiden keskellä, kaukana suihkusta ja puhtaista vaihtovaatteista. Kävellä niin pitkään että jalat tärisee. Voi sitä tunnetta kun saa kellahtaa illansuussa telttaan ja retkikeitin lähtee kohisemaan… Kun kroppa kertoo, että nyt on tehty jotain muutakin kuin istuttu persiillään ja keitelty soijalattea. Se on hyvä tunne, erinomaisen hyvä tunne.

Ehkäpä kevät ja syksy ovat kuitenkin minulle mieluisampaa vaellusaikaa, näin niinkuin öttiäisten kannalta ;)

Kevo1Putous

Minulle tuli mieleen tällainen (ihan vain kiitos kahden aiemmin kommentoineen Lapin lukijan):

Napapiirin lukijani, missä kaikkialla teitä on? :)

Jos ette ole koskaan kommentoineet, niin ei se mitään, saa lukea äänetikin, mutta nyt olisi kiva jos jättäisitte yhden ainoan kommentin: mistä päin te olette? :) Onko teitä Sodankylässä? Enontekiöllä? Karigasniemellä?

Oli jotenkin niin sympaattista kuulla, että minulla on lukija Utsjoella ja lukija Ivalossa! :) Suomessa valtaosa blogien lukijoista on tietenkin Etelä-Suomesta, tottakai kun siellä asuu suurin osa väestöstä. Usein blogeissa näkökulmakin on hyvin ”pääkaupunkiseutulainen” tai vähintään eteläsuomalainen. On rientoja Helsingissä ja kekkereitä Tampereella ja ehkäpä joskus festivaalia Joensuussa. Mutta harvemmin kuulee pohjoisemman Suomen ääntä.

Jättääkseen kommentin ei tarvitse nimimerkkiä eikä sähköpostiosoitetta, vaikka niille omat rivit tuossa kommenttiboksin yläpuolella onkin. Kommentin jättäminen ei myöskään vaadi mitään kirjautumista.

Päästäkää äänenne kuuluville, napapiiriläiset, jos teitä lukijoiden joukossa on! :) Olisi tosi kiva kuulla missä päin teitä on!

Saa muuten moikata jos minuun törmää tänään Rovaniemellä! ^_^

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja vielä yksi kysymys:

Mikä on markkinoiden paras hyttysmyrkky? Millä te pohjoisessa asuvat selviätte kesän läpi? Jos haluaa vaikka mennä pihalle ottamaan aurinkoa – miten varustaudutte? Kestätte vain ötökät vai onko joku keino millä ulkoilmasta voi nauttia ilman loputonta taistelua itikka-armeijaa vastaan?

Mies oli aiemmin lukenut joltain eräilypalstalta että Autan-merkkinen stick olisi erityisen hyvä. No ei ole. :P Mäkäräiset vain nauroi sille. ^_^

P.S. Alan tässä pikkuhiljaa julkaista viikon aikana tulleita kommentteja. Jos siis olitte kysyneet viikolla jotain, niin päivän aikana ilmestyy vastauksia. :)

Kommentit
  1. 1

    Salig sanoo

    Rovaniemeläinen täällä myös. Ei törmäilty vaikka eilen keskikaupungilla hyörinkin.

    Sivelen hevoseeni terva-vaseliini-seosta ja hyvin pelaa. Itselleni suihkin tarvittaessa Offin oransseja (taitaa olla valmistus lopetettu tosin).

  2. 2

    torniolainen sanoo

    Netti se on Lapissakin, ja täällä seurataan varmasti samoja blogeja ja muuta mediaa kuin etelässäkin. :) Itse olen Meri-Lapista eli Torniosta ja lukenut Karkkipäivää monta vuotta. Olen jo tottunut sääskiin enkä niitä juurikaan huomaa, tosin myös välttelen paikkoja, joissa ilma tai vesi seisoo. Räkkäajan tunturivaelluksilla olen selvinnyt tavallisella Offilla (spray ja roll-on) ja ennen kaikkea ilmavilla ja peittävillä vaatteilla.

    Oliko teillä kuumat oltavat vaelluksella? :D Ainakin yhtenä päivänä Suomen korkein lämpötila (+29) oli mitattu Kevolla, ja muotonsa vuoksi kuvittelisin, että se on melkoinen pätsi, kun kuuma ilma jää solaan eikä nouse pois.

  3. 3

    Kata sanoo

    Pellon Turtolassa asun :) ja ainoa tökötti joka karkottaa ihan kaikki inisijät on Wilmas Nordic Summer, pyöreässä peltirasiassa. Purkki kestää ikuisuuden.

  4. 4

    Nimetön sanoo

    Ivalossa on ainaki toinenki lukija! Mäkäriä vastaan saa varustautua vain helvetillisellä sisulla. Ja toivoa parasta. Sääskiin tepsii Autan tai citronelle-laastari.

  5. 5

    K sanoo

    Alun perin Keminmaalta (on se lappia!), nykyisin Oulun seudulla. HUippu blogi sulla, jatka samaan malliin :)

  6. 7

    Susanna sanoo

    Rovaniemeltä ollaan ja poromettien syvällä rintaäänellä OFFin semmonen vihreä pieni purnukka on paras kaikista! :> tepsii ja tehoaa! Suosittelen kokeilemaan.. Ja offtopiccina eihän rollokaa nii lappia kaikkien silmään ole ;D eikö se napapiirilta ala se lappi!

  7. 8

    Minä vain sanoo

    Minusta on ihanaa että aina miehesi kanssa samoilette ja muutenkin aina kun reissaat paljon mietin että mitenkä ihmeessä kerkeät tuon kaiken, ja viel nää mahtipostaukset.. Ja off topic: Tiedätkö mistä saisi Oliv’in antioksidanttivoidetta? Se niiiin himottaisi :)

  8. 12

    Ituo sanoo

    Täällä yksi Kemijärveltä, Napapiirin pohjoispuolelta :) Itse en käytä sääskimyrkkyjä, olen pärjännyt tähän asti ilman, mutta töissä asiakkaat kehuu eniten Etonon Mygg-spraytä. Ääni sille siis!
    ://www.aconordic.fi/products/5495/20590/20075/19230/etono-hyttysspray.asp

  9. 13

    isla sanoo

    Nuorgamista Utsjoelta terveiset! Täällä Suomen pohjoisimmassa kylässä löytyy myös ainaki yksi lukija :) Aurinkoa on tosiaan ollut tänä kesänä vaikea ottaa, mutta onneksi välillä tuuli pitää sääsket ja mäkäräiset loitolla ja jos ei pidä niin turvaudutaan Offin Aloe Vera voidemaiseen myrkkyyn… se on ainoa mikä auttaa ja ei haisekaan perinteisen hirveälle hyttysmyrkylle.

  10. 14

    pauliina sanoo

    Hei! Sodankyläläinen lukija ilmoittautuu. Karkkipäivää on tullut luettua jo useita vuosia täälläkin päin. Mäkäräisiin ei oikein mikään tahdo tepsiä muutakuin oikea vaatetus. Itse käytän ”kaupunki”olosuhteissa apteekin hajutonta karkoitetta, aurinkoa ottaessa lasten offia (ei sisällä käsittääkseni alkoholia, ei huolta pigmenttiläiskistä) ja eräilyhommissa vihreä off ja punainen off (punkki/mäkärä suoja)

  11. 16

    Nimetön sanoo

    Vaikka pyydettiinkin Napapiirin lukijoita ilmoittautumaan niin laitan minäkin korteni kekoon. Eli siis ainakin yksi lukija löytyy Kuhmosta,(Kainuu) Lukijana olen ollut jo pari vuotta. Jatka samaan malliin!

  12. 18

    Nimetön sanoo

    Tampereen Turtolasta. Meinaan lähteä Kevoole kokeilemaan mäkäriä huomenna.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.