Onnen äärellä pohjoisessa

En tiedä montaakaan toista asiaa joka toisi minulle yhtä paljon onnen tunteita kuin luonto. Valitettavasti edes kosmetiikka ei tule lähellekään. Ei se taida ehkä edes olla valitettavaa, kosmetiikka tuo ihan toisenlaista iloa jolle on myös oma paikkansa elämässä.

Mutta luonto. Siitä saa sellaista alkukantaista energiaa, tyyneyttä, iloa ja rauhaa että toivoisi jokaisen silloin tällöin pääsevän latautumaan tällaisten tunteiden äärelle. Vietin myös melkein kolme kokonaista päivää ilman elektroniikkaa. Sekin rentoutti valtavasti.

Olin ei-kiipeilevänä jäsenenä mukana jääkiipeilevän kaveriporukan viikonloppuretkellä Posion Korouomalla.  Muiden hakatessa jäätä minä kävelin kilometreittäin hiljaisen metsän keskellä. Nautin joka askeleesta ja yksinäisyydestä, mahdollisuudesta vaipua omaan meditatiiviseen rauhaan.

Iltaisin kuuntelin kodassa kiipeilijöiden tarinoita. En voinut osallistua mutta kuuntelin ja opin toisten maailmasta sitäkin mieluummin. Kuinka monta kp:tä jollakin seinällä voi mennä. Paljonko ruuvit, jatkot ja hakut maksavat. Missä on Suomen hienoimmat jääputoukset. En tullut mukaan tänä viikonloppuna jutellakseni tai ollakseni paljon äänessä.

Nukahdin aikaisin kaminan pöhisevään lämpöön, raikkaan ulkoilun miellyttävästi väsyttämänä. Heräsin varhain muiden vielä nukkuessa, venyttäen hetkeä pujahtaa kodan lämmöstä ulos pakkaseen wc-reissulle. Luin aamun hämärässä himmeän otsalamppuni valossa Daphne-purjeveneen matkoista Välimerellä. Kontrasti talviseen Suomeen. Kummatkin ihania omalla tavallaan.

Korouoma

Korouoma piippukota

Korouoma Mammutti

Jääkiipeily

Jääkiipeily

Korouoma

Korouoma piippukota

Korouoma piippukota

Korouoma

Korouoma poro

Talvi

Korouoma_paiva1

lumikenkäily

Rakkaat Meindl-buutsini viettävät tänä vuonna 10-vuotissynttäreitä. <3

Korouoma

Ystävien noustessa maanantai-iltana etelään vievään junaan minä sain jäädä vielä Lappiin.

Siitä lisää pian.

Viikonlopun aikana käytetty kosmetiikka:

Huulirasva

Hammastahna

Silmänympärysvoide

Savetit

Ei, en pessyt edes kasvoja vaikka mukana oli puhdistusliinoja. En jaksanut :)

 

Kommentit
    • 2.1

      Sanni sanoo

      Todellakin. Koivukönkään suuntaan menevä reitti oli kauneimpia retkeilyreittejä mitä olen koskaan kulkenut, erityistunnelma tuli tietysti vielä alueen talviasusta <3

  1. 3

    Mari sanoo

    Luonto on ihmisen kohtu ja kehto. Levon sekä uudelleen syntymisen suunnaton syli.

    Hyvä, että pääsit pohjoiseen.

  2. 4

    tintti sanoo

    Wau, upeita maisemia ja ihanaa luonnonrauhaa! Jotenkin tulin tosi hyvälle mielelle tästä postauksesta, johtuu ehkä partiotaustasta :)

  3. 5

    sanoo

    Tuttu ja ihana paikka, kiva oli lukea sinunkin kokemuksia! :) Vuosi sitten tuli käytyä Koronjään reitti ja tarkoitus ollut kirjoittaa siitä sittemmin perustamaani blogiin mutta vielä en ole saanut aikaiseksi. Ja mulla taitaa muuten olla samanlaiset Meindlit, ensimmäinen niillä tehty retki oli juurikin tuonne Korouomaan. Sen verran hyviltä kengiltä vaikuttavat että jospa ovat minunkin luottokumppanina tuon kymmenen vuotta, ainakin!

  4. 6

    Karoliina sanoo

    En voisi olla kanssasi enempää samaa mieltä luonnon rauhoittavasta ja terapeuttisesta voimasta. Vaikka aina ei olekaan mahdollisuutta päästä edes mihinkään upeisiin maisemiin patikoimaan, niin ihan se kaupungin laidaltakin alkava metsä riittää tuomaan uskomatonta hyvää oloa ja sisäistä rauhaa. Itselläni tulee vähintään kerran viikossa ihan kunnon kaipuu päästä metsään samoilemaan pariksi tunniksi ja tämän yleensä viikonloppuisin toteutankin, joskus jopa useampana päivänä peräkkäin (kesäisin toki voi mennä keskellä viikkoakin, kun valoa riittää paljon pidempään vielä työpäivän jälkeenkin). Ihan lapsesta saakka jo olen käynyt metsälenkeillä useasti viikossa, ensin isän tuunaamissa vaunuissa (hän ruuvasi vaunuihin sukset renkaiden tilalle, jotta äiti pääsisi helpommin koiran ja lapsen kanssa yksinäänkin metsään), sitten rinkassa kannettuna ja myöhemmin omin jaloin tai talvella hiihtäen. Lapsuudenkotini sijaitsi ihan puolen kilometrin päässä suuresta metsästä, jossa oli paljon erilaista maastoa. Oma lempparini on aina sieltä kuitenkin ollut sellaisen vuoren päälle kiipeäminen ja siellä käyn välillä näin aikuisenakin vielä, vaikka en enää edes asu samalla paikkakunnalla :) Samalla on aina pakko käydä moikkaamassa lapsuudenkotiani, ihanaa piskuista, punaista omakotitaloa <3

  5. 7

    Nina sanoo

    Voi kuin ihanaa! Itse on ole edes yöpynyt ”erämaassa”. Tuo kokemus pitää lisätä Asioita joita haluan kokea-listaan.

  6. 8

    Jukka sanoo

    Upeita maisemia, luonnonkauneutta ja rauhaa :) … ja aurinkokin pilkahtelee muutamissa kuvissa jo aivan kuin kevättä lupaillen :)
    Hieno muistutus siitä, millaisessa ympäristössä mieli parhaiten lepää. Tämän postauksen lukemisesta tulee kyllä itsekin taas hyvälle positiiviselle mielelle – kiitos!

  7. 9

    Ohis sanoo

    Aaettä! Tuli oikein iholle se tunne, kun on kuumana kesäpäivänä meren rannalla tulikuuman kallion päällä ja kuulee kuinka meri kohisee ja lokit huutavat. Sama tunne tuli noista kuvista, siis se kun aika pysähtyy ja on vain tässä ja nyt, voi hengittää ja luonto on ympärillä. Melkein tulee tippa linssiin tässä. Samaa tunnetilaa voi hakea joogatunnilta, juoksulenkiltä tai ruuhkaratikassa ihan vain olemalla, mutta luonnossa se tulee ilman sen suurempaa keskittymistä.

  8. 11

    Elli A sanoo

    Ei hitsi mitä maisemia. Pystyin ihan jo kuvia katsellessa kuvittelemaan sen tunteen iholla ja keuhkoissa kun vaeltaa noissa paikoissa. :)

  9. 12

    Tiia sanoo

    Ihania kuvia ja tunnelmia. Luonto on kyllä niin mahtava voimavara! Itse sitä tulee vähän harvemmin ajatelleeksi, kun koirat kuljettavat metsään lähes joka päivä.

  10. 13

    Jenny sanoo

    Oikeastaan vähän harmittaa että tällaiset maisemat eivät tee niin suurta vaikutusta kuin ne voisivat, koska kun asuu Lapissa niin tällaisiin on vain ”tottunut” :D Kuten etelämpänä asuvat ovat tottuneet johonkin muuhun joka tällaiselle lappilaiselle on ihan tosi eksoottista. Mä oikeasti katsoin sun kurakuvaa instagramissa ja muutamien kavereiden kuvia Helsingistä (ei lunta missään) vähän järkyttyneenä. Että siellä ei oikeasti ole lunta. Kun katson ulos, näen metrisen lumihangen ja lumisia puita. Kahlasin aamulla autolle ja uutta lunta oli taas nilkkoihin asti. Toisaalta todella ärsyttävää ja saisi jo sulaa pois, mutta toisaalta osaan nyt myös arvostaa kunnolla lumista talvea.

    ps. Luen sun postauksia jostain helmikuulta asti niin kommentoin siksi yhtä aikaa kaikkea :D

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Voin kuvitella että siellä kunnon talven keskellä asuessa noihin maisemiin tottuu… Mutta älkää vain unohtako kuinka onnekkaita olette :) Moni ihminen maailmassa ei koskaan pääse kokemaan talvea ja lunta, miettikää miten etuoikeutettuja me ollaan kun ylipäänsä asutaan maassa jossa on neljä vuodenaikaa <3

      Täällä Tampereella valtaosa talvesta on näyttänyt just tuolta kuin mun insta-kuvassa. Olen totta kai iloinen jo kahden viikon talvestakin mutta enpä kiellä etteikö olisi ihanaa viettää talvea pidempäänkin. :)

      Terkut sinne kinosten keskelle. :)

    • 14.2

      Jukka sanoo

      Wau! Mahtavaa, tuo pätkä täytyy ehdottomasti katsoa :) Nyt vasta huomasin tämän kommentin sekä linkin ja oli ’pakko’ heti vilkaista tuosta dokkarista muutama makupala. Luin juuri talvella Schildtin kirjan Odysseuksen vanavedessä uudestaan luettuani sen aiemmin varmaan joskus yli 10 vuotta sitten. Kerrassaan loistava kirja kaikille Kreikan ystäville ja tuo dokkari hauskasti luo maisemaa noihin samoihin seutuihin, joilla Daphne aikoinaan liikkui :)
      Kuriositeettina tuosta kirjasta myös käy ilmi, että Schildtit alunperin harkitsivat vakavasti ostavansa talon myös Sannin suuresti ylistämältä Santorinilta, mutta joutuivat luopumaan ajatuksesta, koska tuohon maailmanaikaan ei Santorinilla ollut Daphnelle soveliasta satamaa. Leros tuli heille siis tutuksi ja jonkin ajan kuluttua myös asuinpaikaksi vasta useampi vuosi tämän ensimmäisen Kreikan reissun jälkeen.
      Suuret kiitokset tästä areenan linkistä myös minun puolestani :) !

      • 14.2.1

        Sanni sanoo

        Wau! Mahtavaa, tuo pätkä täytyy ehdottomasti katsoa :) Nyt vasta huomasin tämän kommentin sekä linkin ja oli ’pakko’ heti vilkaista tuosta dokkarista muutama makupala.

        Mä katsoin tuon dokkarin ja se oli hyvä mutta jokin siinä jätti kuitenkin vähän toivomaan enemmän… Ehkä saat kiinni mitä tarkoitan kun katsot sen, vaikea selittää mikä siinä jäi vähän vajaaksi. Se ei ainakaan ollut erityisen taitavasti kuvattu. Mutta katson kyllä mielellän i mitä tahansa Kreikka-intohimoon liittyvää…. ^_^

        • 14.2.1.1

          Jukka sanoo

          No niin, sain myös hetki sitten katsottua sen ja pakko myöntää, että aikalailla samat fiilikset, eli odotukset olivat kyllä hieman korkeammalla, kuin mitä tuo pätkä lopulta tarjosi… Kuvaus tosiaan oli lievästi saman tyylinen kuin ’amatöörin kotivideossa’ ja muutenkin koko dokkarista oli jollain tavalla punainen lanka hieman hukassa. Välillä jopa vaikutti vähän siltä, että tässä nyt haahuillaan paikasta toiseen ilman mitään varsinaista käsikirjoitusta… Pikkuisen erikoinen vaikutelma tuosta siis jäi varsinkin kun mukana oli kaksi teatterialan kovan tason nimeä (Långbacka ja Pöysti). Sinänsä toki saa olla iloinen, että YLE tällaisen tekemisessä on mukana ja näitä Areenaan taltioi, koska aika harvassa näinkin monen minuutin mittaiset ohjelmat Kreikan suunnalta täällä kotimaassa ovat eli sama juttu täällä: kaikki mikä jotenkin Kreikan saaristoon liittyy mielellään tulee mullakin katsottavien ohjelmien listalle :)
          Maisemat kuitenkin olivat dokkarissa hienot kuten sopii olettaa ja minulle tuli myös mieleen oma muisto Kythnokselta siinä kohtaa, jossa Lasse Pöysti mietti, mitähän pienelle tanssijatyttö Asimialle lopulta tapahtui (kts. Purjehdukseni Daphnella, luku ’Kohtaus meltemin kanssa’):
          Olin toukokuussa 2007 vuokrannut Lavrionista purjeveneen silloisen tyttöystäväni (nyk. vaimoni) kanssa ja matkaan lähdettyämme muistin hämärästi lukeneeni Schildtin kirjasta, että Kythnoksella on Agios Stefanos niminen lahti, jossa Daphne vieraili ja jossa kuulemani mukaan olisi nykyisin myös taverna, joten sinne siis… Ankkuroimme likimain samaan paikkaan kuin Daphne noissa kirjan kuvissa ja lähdimme etsimään tavernaa. Se löytyikin läheltä rantaa ja siellä kävi kova kuhina, kun paikkaa laitettiin kesäkuntoon. Paikalla hääri muiden mukana myös pari isoäidin oloista naista. No, me emme ruokaa saaneet (sympatiaa kuitenkin :) koska paikka aukeaisi vasta ylihuomenna, joten ei kun takaisin veneelle avaamaan tonnikalapurkkia ja keittämään pastaa.. Hetken päästä Kythnoksen vuorilta alkoi tuulla ja aivan hillittömän kovaa vaikka meltemikausi ei vielä ollut lähelläkään. Vene kallisteli ankkurissa niin, että ruokalautaset ja juomalasit liukuivat pöydältä lattialle (onneksi siinä vaiheessa vielä tyhjinä :) Muuten ei ollut mitään hätää ja vaikka syöminen oli hieman hankalaa, oli tunnelma kaikkinensa aivan upea. Kauniit meri- ja vuorimaisemat, aallokolta kuitenkin täysin suojainen lahti ja tuulen viuhumista lukuunottamatta täydellinen hiljaisuus.
          Kun nyt kuulin dokkarista nuo Pöystin pohdinnat juolahti mieleeni, että olisikohan toinen noista Stefanoksen mummoista voinut olla Asimia :)
          Voi kun tuli taas ikävä Kythnokselle…. (ja kaikille muille ihanille saarille :)

          • 14.2.1.1.1

            Sanni sanoo

            Kuvaus tosiaan oli lievästi saman tyylinen kuin ’amatöörin kotivideossa’ ja muutenkin koko dokkarista oli jollain tavalla punainen lanka hieman hukassa. Välillä jopa vaikutti vähän siltä, että tässä nyt haahuillaan paikasta toiseen ilman mitään varsinaista käsikirjoitusta…

            Jep, sama vaikutelma kuin mulla.

            Aivan ihana tuo jakamasi Kythnos-muisto :) Minulla on vielä Kythnoskin kokematta… Jotenkin tuntuu, että monet noista pienistä ja hiljaisista saarista olisivat parhaimmillaan nimenomaan purjeveneellä tutustuen… :) Toivon hartaasti että se jonain päivänä toteutuu.

            • 14.2.1.1.1.1

              Jukka sanoo

              Kiitos Sanni :) Toivottavasti tuo toiveesi toteutuu :) Purjehtimisessa noilla seuduilla on tosiaan puolensa, kunhan on samanhenkistä porukkaa veneessä :) Jollei tiedossa ole purjehtivia kavereita, joiden kanssa Välimeren purjehdusreissun voisi toteuttaa, on tässä yksi vaihtoehto:

              http://www.naispurjehtijat.fi

              Minulla on muutama puolituttu tuossa porukassa ja ovat todella tykänneet yhteisistä reissuistaan. Koska kyseessä on yhdistys, toimitaan siellä ei-kaupalliselta pohjalta joten matkatkin pyritään toteuttamaan mahdollisimman edullisesti ’omakustannushintaan’. On toki paljon myös muita vaihtoehtoja ja reissuja myös kansainvälisessä porukassa :)
              Oikein hauskaa (ilmeisesti ihan pian alkavaa) kevätreissua toivottaen!

  11. 15

    Tara sanoo

    Olin itse asiassa JUURI tulossa kysymään, että millaisilla buutseilla Sanni vaeltaa! :) onko samat Mendlit käytössä myös kesällä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.