Oliv-puhdistusvaahdon haastajat

Ehkä moni Kicksin Oliv-puhdistusvaahdon ystävä on jo huomannutkin, että tämä mainio tuote on harmillisesti poistunut myynnistä. Esittelin teille vaahdon viime kesän lempparituotepostauksessa. Putsaria myytiin Kickseissä, ja jostain käsittämättömästä syystä se poistui Oliv-sarjan valikoimasta. Buu, sanon minä. Putsari oli sisältämiensä risiini- ja oliiviöljyn kautta vallan loistava tuote hieman kuivaihoisemmille vaahtomaisten puhdistustuotteiden ystäville.

Oliv-vaahto on nyt kuitenkin historiaa. Jonnekin mieleni takamaille jäi aikomus pitää silmät auki ja etsiskellä Oliville mahdollista korvaajaa.

Eräänä päivänä se sitten tapahtui ihan sattumalta. Kävelin muuan apteekin ohi, ja yhtäkkiä silmiini osui ikkunan läpi vihreä purkki jossa luki Olive Fresh Cleansing Mousse. Menin sisään ja havaitsin, että tuote kuuluu ACOn NatuVive-sarjaan. Purkki näytti ihan Kicksin Oliv-vaahdon sisarelta! :)

Ajattelin, että odottelisin ensin että saisin pari putsaria kotoa loppuun ennen NatuViven testaamista. Uteliaisuuteni kasvoi kuitenkin liikaa ja viikkoa myöhemmin Mousse jo löytyikin Casa Karkkipäivän kylppäristä. ^_^ Hintakaan ei ole paha, muistaakseni jotain 11 euron kieppeillä.

Hassusti sitten juuri  kun olin hankkinut NatuViven, sain Guinotin maahantuojalta sähköpostia jossa minulle tarjottiin testiin Guinotin vaahtoputsaria. Samoihin aikoihin posti toi mukanaan viimeisimmän testisatsin Laveralta, ja siellähän oli myös pumppuvaahto. Näissä kahdessa ei kuitenkaan ole oliiviöljyä, eli ne eivät raaka-aineidensa puolesta olleet suoria haastajia Oliville.

NatuViven Olive Fresh Cleansing Mousse on kuvauksen mukaan tarkoitettu normaalille ja sekaiholle. Ainesosaluettelo on ilahduttavan lyhyt, mutta PEG-yhdisteitä vältteleville tiedoksi että tuotteesta löytyy kolmea eri (kosteuttavaa) etoksyloitua yhdistettä. Kolmas on oliiviöljy (oliiviglyseridit).

Pesukokemus on seuraavanlainen:

Pehmeä, liukas moussemainen vaahto. Tuoksu odottamattoman voimakas ja makeahko, jopa hedelmäinen. Liukuu iholla miellyttävästi ja tuntuu ylelliseltä.  Iho jää todella pehmeän ja sileän tuntuiseksi. Huuhtoutuu iholta vaivattomasti ilman nahkeutta, kalvomaista tai narskuvaa jälkitunnetta.

Guinotin BiOxygene Cleansing Foamissa on NatuViveä miedompi tuoksu, mutta tämäkin makeahko. Vaahto ei myöskään ole ihan yhtä täyteläinen kuin NatuVivessä, mutta nimi onkin ’foam’ eikä ’mousse’. Puhdistaa ihon tehokkaasti ja jättää sen puhtaan ja hyvän tuntuiseksi ilman ”extra”fiiliksiä. Jos puhdistuksen jälkeen ei heti levitä päälle voidetta, ihoa alkaa kiristää ja pintakuivat kohdat tulevat pian näkyviin. Vilkaisu ainesosaluetteloon kertookin, että BiOxygene on paljon voimakkaammin pesevä tuote kuin Oliv, NatuVive ja Lavera. Tuntuu NatuViveen verrattuna vähemmän ylelliseltä, sellaiselta perustuotteelta.

Laveran Neutral-puhdistusvaahto poikkeaa ylemmistä selvimmin koostumuksessa. Luonnonkosmetiikan pumppuvaahtoputsarit  ovat aina normikosmetiikan vaahtoja ”ohuempia” ja vähemmän kermaisia. Joku kokeilemani on jopa ollut kuin tiskivaahtoa.

Viimeisin käyttämäni luonnonkosmetiikan putsari on Sanctum-vaahto, ja siihen verrattuna Lavera Neutral on vähän täyteläisempää. Putsarissa on soijaöljyä ja triglyseridejä heti veden jälkeen ennen ensimmäistäkään pesevää ainesosaa, ja ensimmäinen sellainen on hyvin mieto coco-glucoside. Inci on muutenkin luonnonkosmetiikalle tyypillisesti hyvin vakuuttava.

Tuoksu on hajusteeton, niinkuin koko Neutral-linjassa. Ei minulla oikeastaan ole muuta sanottavaa Neutral-vaahdosta kuin että hoitaa hommansa ja tykkään. :) Ehdottomasti miellyttävin tähän asti kokeilemistani Laveran putsareista. Soijaöljyn ja triglyseridien korkeasta pitoisuudesta huolimatta en kuitenkaan koe, että Neutral tuntuisi iholla erityisesti juuri kosteuttavalta. Epäilemättä se kuitenkin on porukan hellävaraisin.

. . .

Summa summarum: NatuVive tuntui kolmikosta koostumuksensa (ja tietysti myös oliiviöljypitoisuutensa) perusteella lähimmältä vastineelta Oliv Mousselle. Hintakin on edullisin. Jos haluat kuitenkin vältellä synteettisiä sulfaatteja, valitse Lavera. Jos taas etsit todella tehokasta puhdistajaa ehkäpä hieman rasvoittuvalle iholle, kolmikosta Guinot on sopivin.

Kommentit
  1. 1

    Tiltu Kultu sanoo

    Hah, jopas sattui sopivasti nuo postituksett :)

    Mitä nämä PEG-yhdisteet ovat ja miksi niitä vältellään?

    Ja mikä lienee tuon LAveran hinta? Luuletko, että sopii tosi kuivalle iholle?

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Tässä infopaketti kopsattuna Point Of Skinin sivulta:

      ”Yksi ryhmä kosmetiikan ainesosista, joita on arvioitu negatiivisesti, ovat PEG-yhdisteet. Ne ovat aineita, joita yleensä käytetään emulgiointiaineina, pinta-aineena tai liuotusaineena. Huolenaiheena on dioksaani, joka on mahdollinen sivutuote etyleenioksidi synteesissä. Nykyään kuitenkin on mahdollista suurelta osin välttää sivutuotteen muodostumista, joten PEG-yhdisteet eivät ole enää yhtä haitallisia kuin ennen.

      Pelot, että etyleenioksidia voisi vielä mahdollisesti olla lopullisessa tuotteessa, ovat perusteettomia. Polyetyleenioksini on itsessään myrkytön ihmiselle. Sitä käytetään usein liuotinaineena peräpuikoissa ja pillereissä. PEG-yhdisteet eivät kuormita luontoa, sillä ne ovat biohajoavia.”

      Paula Begoun antaa PEGeille hymynaaman, eli häntäkään ne eivät huolestuta.

      Sertifioidussa luonnonkosmetiikassa etoksyloidut ainesosat ovat kuitenkin kiellettyjä, niinkuin valtaosa synteettisistä ainesosista. (Älä kysy minulta mitä etoksylointi tarkoittaa, sillä sitä en osaa selittää..! ^_^ Jos joku lukija osaa, niin do share :))

      Neutral-vaahto maksaa (Hyvinvoinnin Tavaratalossa) 11,90€, eli kappalehinta on NatuViven luokkaa mutta litrahinta kalliimpi sillä NatuVive on 150 ml:n purkissa ja Neutral 100 ml.

  2. 2

    Nimetön sanoo

    Tykkään myös ihan hirveästi käyttää puhdistusvaahtoja — tuntuu, että muunlaisilla tuotteilla en saa ihoani yhtä puhtaaksi. Itsekin olen yrittänyt löytää korvaajaa Kicksin Oliv-putsarille, joten tämä postaushan osui ihan nappiin:)

    Olen muistaakseni joskus kokeillut tuota apteekin NatuViven puhdistusvaahtoa ja se tuoksu oli mielestäni todella voimakas! Lisäksi kuivaa ihoani kiristi pesun jälkeen. Laveran putsariin törmäsin muutama päivä sitten Jolien verkkokaupassa, mutta jäin vielä miettimään ostanko tuotetta, kun sitä myydään vain 100ml purknukassa ja hinta on kuitenkin yli 10e. Onkohan tämä putsari kuinka riittoisa?

    Dermosilillähän on myös edullinen ja hellävarainen puhdistusvaahto, jonka ainesosilla sivujen mukaan on 99,3 % luonnollinen alkuperä. Olin jo uteliaisuuttani tilaamassa tätä tuotetta, mutta kommenttiosiossa monet kuitenkin väittävät putsarin kuivattavan ihoa entisestään. Onko sinulla kokemusta tästä putsarista?

    -Ansku

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Onkohan tämä putsari kuinka riittoisa?

      Minusta kaikki pumppuvaahdot ovat tosi nopeasti kuluvia tavallisiin geelimäisiin, nestemäisiin tai voidemaisiin vaahtoputsareihin verrattuna. En siis pidä oikeastaan mitään niistä järin riittoisana. Tämän hetkinen Sanctum on tosin kestänyt yllättävän kauan (alkutalvesta saakka) vaikka käytän sitä lähestulkoon päivittäin.

      Dermosilillähän on myös edullinen ja hellävarainen puhdistusvaahto (…) Onko sinulla kokemusta tästä putsarista?

      Harkitsin kovasti sen tilausta kun viime viikolla tilasin Dermoshopista, mutta koska kotona on nyt nuo kolme suhteellisen tuoretta putsaria niin käyttelen ne ensin loppuun.

    • 2.2

      Apulinen sanoo

      Dermosilillä on useampikin puhdistusvaahto, en ole juuri tuota kokeillut jossa on nuo luonnolliset ainesosat. Olen käyttänyt sitä vaaleanpunaista vaahtoa ja For Faces -sarjan vaahtoa normaalille ja kuivalle iholle. Vaal.pun. vaahto oli mulla tosi kuivattava ja se toinen taas oli oikein hyvä. Voi olla varmaan mitä vaan, pitäisikin koittaa.

      • 2.2.1

        Sanni sanoo

        Mä oon joskus kanssa kokeillut sitä Dermon vaaleanpunaista vaahtoa (jos tarkoitat sitä E:tä), se oli itse asiassa ensimmäinen pumppuvaahto mitä olen koskaan kokeillut ja muistan että en tykännyt siitä hirveästi. Siinä oli jotain häiritsevää… :P Ei siis millään lailla huonokaan mutten ostaisi toiste.

  3. 3

    Heidi A. sanoo

    Heippa! Jo jonkin aikaa olen seuraillut ihanaa blogiasi, mutta nyt vasta ekaa kertaa kommentoin. =)

    Kiitos ihanista vinkeistäsi. Suosittelujesi pohjalta olen uskaltautunut kokeilemaan luonnonkosmetiikkaa ja muutamia helmiä onkin tullut vastaan.

    Kysymykseni ei liity kyllä mitenkään aiheeseen, mutta oma vanha Diorin peitevoide on loppumassa ja ajattelin kokeilla suosittelemaasi Estee Lauderin Double Wear -peiteainetta. Mikä sävy sinulla on käytössä? Oletko valinnut kesälölä ja talvella eri sävyn?

    t.Heidi

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Ikävä kyllä tuo Lauderin loistava peiteaine uudistui viime talvena, ja vaikka se on edelleen hyvä, niin Suomen sävyvalikoima huonontui huomattavasti. Minulla on käytössä sävy 02 Light Medium, ja ainakaan meidän valikoimassa ei enää tuota sävyä ole vaan ainoastaan kolme tosi vaaleaa sävyä.

      Ulkomailla on saatavilla laajempi sävyvalikoima, ja esim. StrawberryNetissä on tuota mun käyttämää 02:sta (tosin en yhtään tiedä miten uudistunut 02 vastaa vanhaa).

  4. 4

    Viivitys sanoo

    Oletko kokeillut Madaran puhdistusvaahtoa? Itse tykkään siitä kovasti, ostin jo toisen purkin. Olisi mielenkiintoista tietää, miten se ”vertautuu” näihin muihin.

  5. 5

    meow sanoo

    Pakko päästä kokeilemaan tuota NatuVivea :) Oon käyttänyt tähän asti Freemanin puhdistusvaahtoa, mutta sitä ei myydä enää :/

    • 5.1

      sanoo

      Kannattaa nopeesti hakee Natuvive, koska olive sarja on poistumassa ja tilalle tulee tyrnijuttuja, jossa siinäkin sitten on putsarivaahto.

      Tuo Freemanin oli ihana vaahto, muistan, et en oo sitä sen jälkeen enää löytänyt, kun yhden pullon käytin.

  6. 6

    sannu sanoo

    Mä olen jo kolmesti käynyt Kicksissä kyselemässä vaahdon perään, kun ne aina lupailevat että pitäis olla tulossa. Viimeks sanottiin että tuu syksyllä kattoo. Oma putski vetelee jo viimeisiään, joten hyvä tietää että apteekista löytyy korvaava tuote! Muutenkin tykkään apteekkikosmetiikan yleisimagosta, tai sitten olen vain omassa päässäni mieltänyt sen paremmaksi tavaraksi kun sitä oikein lääkkeitten vieressä myyvät:D
    Suihkuun ostin nassuputsariksi Olivin puhdistusgeelin, joka on yllättävän hyvä verraten etten geelikoostumuksista pidä. Ei jätä narskuvaa tunnetta iholle ja on todella pehmeä ja täyteläinen.

  7. 7

    Apulinen sanoo

    Ootko tutustunut Vival Pure Touch -kasvojenpuhdistusvaahtoon? Tossa linkki Valkoinen Risti Oy:n sivuille, tokana tuotteena sivulla vaahto http://www.valkri.fi/index.php?node_id=2376. Oon nyt käyttänyt tuota kun löysin Prisman hyllyltä, ja tuntuu aika ok:lta. Inciä ei taida tuolta sivuilta löytyä, mut se on tässä, osaatko tehdä jotain tulkintaa; ”Aqua, Dipropylene Glycol, Cocamidopropyl Betaine, Cocamidopropyl Hydroxysultaine, Sodium Cocoamphoacetate, Sodium Cocyl Isethionate, Xylitol, Panthenol, Coco-Glucoside, Glyceryl Oleate, PEG-7 Glyseryl Cocoate, Phenoxyethanol, Ethylhexylglycerin, Lactic Acid.”

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Katsopas, jälleen olen oppinut jotain uutta! :) En ole kuullutkaan Valkoisesta Rististä tai Vival-sarjasta, herranjestas ja kyseessä kotimaista kosmetiikkaa. Mitä tekisinkään ilman lukijoitani? ^_^

      Incin perusteella ei ainakaan mikään kovin hoitava tuote (tosin miksipä putsarin pitäisi lopulta hoitaakaan), tuossa on veden jälkeen liuotin/hajua peittävä aine ja viisi pesevää ainesosaa ja sitten kaksi kosteuttavaa (xylitol ja panthenol), ja sitten taas pesevä ainesosa, ja sitten lisäaineita. Perustuote perusainesosista.

      • 7.1.1

        Apulinen sanoo

        Hih, hupaisaa että voi tulla vielä vastaan jotain entuudestaan tuntematontakin. ;) Jos jaksat niin ota selvää vähän tuosta Oystä ja postaa joskus! Tykkään muuten sun kirjotustyylistä, kiitos että jaksat blogata! :)

  8. 8

    Liisa sanoo

    Harmillista kyllä Natuvive olive on poistunut aco:n valikoimasta! Itse olen ollut tyytyväinen käyttäjä jo niin kauan kun sitä on suomessa myyty (sitä ennen käytössä oli acon cliniderm vihree vaahto).. Oliven tilalle tulee/on tullut muistaakseni joku tyrnivaahto :/

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Hmm… hassua kun ACOn/NatuViven nettisivuilla oliivisarja on vielä esillä ihan normaalisti ja apteekistakin löytyy. Eli ilmeisesti vasta poistumassa joskus lähitulevaisuudessa…?

  9. 9

    sanoo

    Mitä vaahtoputsaria suosittelisit herkälle iholle johon kuitenkin toisinaan tulee epäpuhtauksia? Ei saisi olla paljoa hajustettu, ei liian rasvainen, mutta ei liian äreäkään? Onko sellaista edes olemassa? :D

  10. 10

    umpahpah sanoo

    Harmi, tuo Oliv oli hinnalta aika hyvä, varsinkin kun Kicksistä tulee aina alekuponkeja. Kymppi on budjettiini jo liikaa :( Minulla on kyllä seuraavaksi kokeilulistalla vauvaosaston edullisia vaahtopesuja. :)

  11. 11

    Sini sanoo

    Hei Sanni!

    Osaisitko suositella erittäin vaaleaihoiselle varjostuspuuteria? Minulla on ollut Lumenen aurinkopuutereista vaalein versio, mutta se on ehkä turhan oranssihtava..? Mahdollisia ostopaikkoja on vain perusmarketit ja Emotion. Ellei netin ihmeellisestä maailmasta löydy ;)

    Mukavaa kesän jatkoa!

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Esimerkiksi Max Factorin Creme Puff -puuterin sävy 13 Nouveau Beige sopii varjostussävyksi Lumikki-ihoiselle. Ei ole yhtään kellertävä tai punertava sävy, tosi neutraali.

  12. 12

    Lana sanoo

    Kannattaa koittaa apteekista saatavaa Decubalin puhdistusvaahtoa. Täydellinen tuote kuivaihoiselle! Todella pehmeä ja kosteuttava putsari!

  13. 13

    Lana sanoo

    Ai niin! Myös Vichyltä löytyy loistava puhdistusvaahto. Sekin siis apteekista. Molemmat oikeasti hyviä kuivaihoisille. Decubal hajusteeton ja Vichy miedosti hajustettu. Tykkään molemmista tosi paljon.

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Kiitos tosi paljon vinkeistä Lana! :) Kuivaihoisille ei tosiaan ole maailmassa liikaa sopivia vaahtomaisia putsareita.

  14. 14

    sanoo

    Tuota NatuViven oliiviputsaria on myyty kuopiolaisen apteekin ACO-outletissa puoleen hintaan aika pitkään ja aina on lisää tullut. Kuitenkin esim. Kajaanissa myydään edelleen täydellä hinnalla. Äitini suosikki, koska hän ei jaksa vaahdotella itse puhdistustuotetta, mutta vaahto on kuitenkin niin tehokas, että irrottaa kunnolla meikkivoiteenkin. Itse en pitäisi tuoksua häiritsevän voimakkaana, vaikka muuten inhoankin hajusteita.

  15. 15

    Misty sanoo

    Mitä? Eikä! *polkee jalkaa*
    Juuri, kun olin löytänyt suosituksestasi itselleni ihanan vaahtoputsarin ja Kicksistä tosiaankin tuli usein noita alekuponkeja. Olisin hamstrannut tuotetta, jos olisin tiennyt. Ei sitte muuta kuin testaamaan uusia tuotteita. Onneksi meillä on Sanni, joka on juuri oikeaan aikaan taas testannut =D

  16. 16

    siru sanoo

    Mä oon tykännyt Body Shopin Aloe Vera sarjan vaahtoputsarista. Pesee hyvin mutta ei kuivata liikaa ja mun herkkä iho on ainakin ollut tyytyväinen. Sillä nyt ei ole mitään tekemistä oliivien kanssa mutta vaahtoputsareista kun puhutaan. :)

  17. 17

    Nimetön sanoo

    Mulla tuo sun alkuperäinen Oliv naturell kuivatti ihoa liikaa. Mielestäni siis ei kuivalle eikä sekaiholle sovi, koska sekaihollekaan ei tee hyvää kuivaa liikaa ettei epäpuhtauksia tule.

    Tuo edellä mainittu Decubal on vaahtoputsareista suositeltava herkälle sekaiholle vaikka vähän tuoksuukin oudolta. Se kuitenkin kosteuttaa vähän mutta kuitenkin pesee hyvin eikä ärsytä.

  18. 18

    Tiina sanoo

    Heips!
    Suosittelen kanssa tuota edellä kehuttua Decubal-vaahtoa…
    Myös Bio Rich-vaahtoputsaria kannattaa kokeilla,hinta n. 5 euroa,tuoksu mielestäni mieto,ainakin Tokmannilta löytyy:-)

  19. 19

    Ei lopu kesken sanoo

    Kun menee kauppaan/apteekkiin ja ostaa niitä ainesosia luomuna, joista pitää ei tarvitse itsekä sitä että joku firma ei enää yhyy valmista jotain juttua hienossa purkissa.

    Ei ole hajusteita, parabeenejä, sitä tai tätä, vaan ehtaa tavaraa joka toimii: oliiviölky, risiiniöljy (apteekkitavaraa) ja kookosrasva toimivat loistavina putsareina sellaisinaan ja ylimääräisen rasvan voi pyyhkiä itsetehdyllä kasvovedellä. Vettä, jotain yrttiteetä tai essential oilia ihotyypin mukaan ja siinä se. Eikä tarvitse läträtä vedellä ollenkaan. Hyvää kesää ja heippa!

    • 20.1

      Sanni sanoo

      Moi!

      En ole testannut Lily Alexandraa. Olen kyllä kuullut merkistä paljon ja pitäisi kai joskus ottaa ihan asiakseen tutustua siihen paremmin, etenkin kun kyseessä on käsittääkseni suomalainen yritys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.