Oliaa päähän!

Jo kaksi vuotta jatkunut uskollisuuteni Schwarzkopfin Blonde Spray -vaalennussuihkeelle tuli päätökseensä tällä viikolla, kun töissä hiusvärihyllyjä järjestäessäni keksin yhtäkkiä että minunkin täytyy päästä kokeilemaan tätä uutta, kaikkialla rummutettua Garnierin Olia-väriä.

Palasin töistä Olia kassissani. Ostin sävyn 10, Kirkas vaalea. Eli Olian kaikkein vaalein sävy.

Hiukset_hulmu

Oma luonnollinen sävyni on n. 7:n  luokkaa, mutta vaikka en koskaan värjäisi hiuksiani, näkyy seiska käytännössä vain tyvessä. Aurinko vaalentaa hiuksiani niin tehokkaasti, että ne ovat aina olleet pituuksista 9-10:n asteen sävyiset, silloinkin kun en vuosikausiin värjännyt hiuksiani.

Viimeiset kaksi vuotta olen käsitellyt tyveäni vain puoli astetta kerrallaan vaalentavalla Blonde Spraylla, ja se on pitänyt juurikasvun nätisti kurissa. Kuvassa näkyy noin kahden kuukauden tyvikasvu, viimeksi tein käsittelyn maaliskuussa.

Olia_vari

Nyt halusin sitten mainosten uhrina kokeilla tätä uuteen öljyteknologiaan pohjautuvaa Oliaa. Ja vähän houkutti pitkästä aikaa saada sellainen kunnon kirkkaanvaalea tyvi.

Olia_oljyt

Olian väripohjassa on peräti 60% öljyjä. Öljyn kerrotaan auttavan viemään hiusväriä syvemmälle hiuskuituihin – ilman ammoniakka. Väite pitää paikkansa, tuotteessa ei ole ammoniakkia ja öljy todella tehostaa värin imeytymistä hiukseen –  mutta: jotta hiuksiin saadaan kestävä väri, on hiussuomut kuitenkin ammoniakin puutteessa avattava jollain muulla emäksellä. Öljyt eivät suomuja avaa. ;)

Oliassa tällaisia emäksiä ovat etanoliamiini ja 2,4-diaminofenoksietanoli hci. Moni peruskuluttaja pitää ammoniakkia jonain suurena mörkönä (ihan niinkuin silikoneja, parabeeneja ja sulfaattejakin), mutta on hyvä huomata, että tosiasiassa harva allergisoituu ammoniakille. Sen ikävin puoli on pistävä haju. Etanoliamiini haisee vähemmän kuin ammoniakki, mutta on iholle jopa ärsyttävämpi kuin ”iso, paha ammoniakki”.

Olia_kukkaisoljyt

Markkinointistooreista ja niiden välittämistä mielikuvista kiinnostuneena kiinnitin huomioni Olian suomalaisilla nettisivuilla lukevaan väitteeseen kukkaisöljyistä. Itse pakkauksessa teksti on tässä muodossa: ”Värivoide sisältää 60% öljyjä, mm. luonnollisia kukkaisöljyjä”. Aivan, muun muassa kukkaisöljyjä.

Nettisivuilla väite on muuttunut muotoon ”60% kukkaisöljyjä”. Incistä voimme lukea, että värivoiteen suurin yksittäinen raaka-aine ja öljypohjan muodostaja on parafiiniöljy, jolla ei tokikaan ole kukkasten kanssa mitään tekemistä. Kukkaöljyjäkin koostumuksesta löytyy, mutta ne ovat vasta loppupäässä. Pitoisuus on muutaman prosentin luokkaa, sillä ne sijoittuvat incissä tolueeni-2,5-diamiinin jälkeen, jota ei saa käyttää kosmetiikassa yli 4% pitoisuutena.

No, tämä on varmasti monen mielestä ihan vain lillukanvarsiin tarttumista, mutta minulle markkinointilauseiden syynääminen on suurta viihdettä. :) Niiden maailma on loputtoman kiehtova. Haluan vielä korostaa, että sillä ei Olian tapauksessa ole mitään merkitystä, onko käytetty öljy peräisin petrokemian tuotteista vai kasveista. Öljy kuin öljy – teho on tässä tapauksessa sama. Mutta luodessa markkinointimielikuvia kuulostaa ”kukkaisöljy” tietysti paremmalta kuin ”mineraaliöljy” – eikö totta? ;)

Olia_savy10

Noniin. Mutta nyt sitä väriä päähän!! :D

Yleensä hiukseni on aina värjännyt siskoni (paitsi ei sen jälkeen kun löysin Schwarzkopfin Sprayn jota on helppo suihkia ominkin avuin), mutta tällä kertaa hänellä ei ollut aikaa. Käännyin sitten Mr. Karkkipäivän puoleen. Kai nyt mieskin osaa väriseoksen toisen päähän levittää?

Hiukan emmittyään herra Karkkis sitten lopulta suostui operaatioon.

Olia_hanska

….mutta eikö Olian värjäyshanskoja ole tarkoitettu miesten käsille…? :D ^_^

Ei tosi, kyseessä oli vain toiseen hanskaan sattunut virhe, mutta ensin nauratti että eikö muka miesten ole tarkoitus käyttää Oliaa lainkaan… :P Toinen hanskoista meni siis misterin käteen ihan normaalisti, mutta toisen saumat piti leikata saksilla että sen sai jotenkin sormien ympärille. Kun kotoa ei löytynyt muitakaan muovihanskoja.

Olia_varjays

Ja näin mennään! :) Hyvinhän se sujui! Vasta kun väri oli laitettu, muistin että olisihan meillä ollut sellainen värjäyssutikin…

Väri laitetaan kuiviin hiuksiin ja se todella tuntui siltä kuin olisi levittänyt hiuksiin öljyä. Minun hiuksiin, vaikka pitkät ovatkin, riitti yksi pakkaus oikein hyvin. Minusta pakkauksessa oli tavallista enemmän ainetta, pitääköhän se paikkansa..?

(Kuinka moni teistä muuten pystyy laittamaan kotivärin päähän yksinään? Miten te näette laittaa taakse?)

Olia_beforeafter

Ja tässä sitten tulos ja vertailua lähtötilanteeseen.

Sanalla sanoen: ei tuo hiuksisto nyt ihan hirveästi muuttunut. :) Tyvi toki kirkastui, mutta pituuksien käsittely oli itse asiassa vähän turhaa… Pituudet oli ehkä sitä ysin luokkaa, eikä asteen kirkastus niissä niin kummoisesti näy.

Olia_before_after

Tässä vertailukuvassa varmasti valo vaikuttaa siihen, että before-kuva on lämpimämmän sävyinen. Tai no oli ne ehkä vähän kultaisemmat ennen Olia-käsittelyä. Oliassahan ei ollut mitään taittosävyä. Yleensä tykkään valita jonkun kultaan/hunajaan taittavan sävyn, mutta tällä kertaa sellaista ei ollut valikoimassa.

Hiukset_laiturilla

Waaaa! :)

Olia_hiukset_after

Tässä vielä parit kuvat tältä aamulta, sävy näkyy näissä minusta hyvin totuutta vastaavana. Eli kaunis, luonnollinen sävy tuo Olian kymppi. Ei niin vaalea mitä odotin, mutta toisaalta tällaiset luonnolliset sävyt ovatkin enemmän mun juttu.

Jos kymppi on vielä näin naturelli, niin millä numerolla niitä tosivaaleita platinasävyjä muuten merkataan…?

Oliahiukset_mokilla

Värjääjämaestro ja Värjätty. <3

.

Loppuun totean vielä sellaista, että vaikkei ammoniakin puute itsessään tee Oliasta sen hellävaraisempaa, niin öljypohjalla hiusväristä on kuitenkin saatu huomattavasti hoitavampi kuin ”peruskestoväristä”. 60% öljyä on paljon, ja se tarkoittaa sitä, että ammoniakin korvaavia emäksiä on perinteistä kestoväriä paljon vähemmän. Pienempi pitoisuus emäksiä yhdistettynä öljyyn tekee kokonaisuutena Oliasta hellävaraisemmin hiussuomuja avaavan ja hoitavan värin.

Eli ihan positiivinen tuttavuus tämä Olia. Jepulis. :)

Kommentit
  1. 1

    milipili sanoo

    Laitoin eilen 7.0 ja tukka on punaruskee, ei kiva. Eikös niitä platinaisia 11.1 ole ainakin lorkulla.

  2. 2

    Chaos sanoo

    Sulla on kyll niin kauniit hiukset!

    Kyllä sitä vaan yli 10 vuoden kokemuksella osaa sen tyvikasvun värjätä, eikä ole edes hankalaa :) Tarkkaan, kun levittää eikä se taaksekaan ole mikään ongelma, kun katsoo vessan peilistä, josta näkee taaksekin hyvin (kaksipuolinen peili). Ikinä ei ole tyvikasvun värjäys epäonnistunutkaan. Ja värjääminen on kivaa, ehdottomasti tahdon tehdä sen itse!

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Mä olen värjännyt itse ainoastaan sen alueen minkä itse näen.. ^_^ Tai siis olen mä yrittänyt sinne taakse yltää mutta tuntuu niin hankalalta ja epävarmalta että en koskaan uskaltaisi itse värjätä koko päätä… :P

      Sama homma kampausten kanssa – mulle on ihan käsittämätöntä että joku pystyy vääntämään itselleen jonkun letin alueelle, minne ei näe…. :D

  3. 3

    Bemu sanoo

    Kaunis väri, on todella luonnollisen näköinen :) Mä en ole vielä koskaan värjännyt hiuksia kotona, mutta kun mulla on samanpituiset hiukset kuin sinulla, niin kampaajalla värjäys maksaa maltaita… :(
    Muuten tekisi mieli kokeilla, ja juuri tätä uutuutta olen katsonut, mutta mietin että miten sen juurikasvun sitten saa piiloon?? Tosin kovin paljon omaa väriäni en muuttaisi… Pitäisiköhän ihan tosissaan kokeilla… *virn*

  4. 5

    Iitu sanoo

    Kaveri halus kanssa kokeilla tota Oliaa ja ostettiin sävy 7.0 Tummanvaalea. (Mielestämme) tehtiin kaikki ihan ohjeiden mukaisesti, mutta hiuksista tuli harmaat/vihreät :-D Tod.näk vika on ollut meissä tai yksittäin tuossa pakkauksessa, mutta vähän huono maku siitä silti jäi :/

    • 5.1

      Sanni sanoo

      mutta hiuksista tuli harmaat/vihreät :-D

      Tulokseen on täytynyt vaikuttaa hiuksissa jo valmiiksi olleet metallikertymät (pesuvedestä voi kerrostua kuparia ja rautaa).

    • 5.2

      Miia sanoo

      Todennäköisesti vika on ollut hiusten lähtövärissä. Jos omaa kovin vaaleat hiukset ja värjää ne ruskeiksi, lopputulos on useimmiten harmaanvihreä.

      Tätä varten ainakin useimmissa kotivärjäykseen tarkoitetuissa sarjoissa on kaupassa se värikansio, jossa on suositukset mitä väriä käyttää tai ei-käyttää minkäkin värisiin hiuksiin.

  5. 6

    Alisa sanoo

    Mä oon värjännyt pitkät hiukset kotona yksin (itseasiassa vain ensimmäisen värjäyksen teki äitipuoleni, mutta muuten oon värjännyt itse, ja hiukset on varmaan samaa pituusluokkaa kuin sulla) ja näppituntumalla mennään :D melkoista ähertämistähän se on, mutta peilien avulla mä oon saanu tarkistettua että takanakin on väriä :) enemmän ongelmia tuottaa hiuksien paksuus, vaikka laittais kuinka pieneen ”osaan” väriä kerrallaan, tahtoo hiukset jäädä alapuolelta oman värisiksi. Ja ei ihan hius kerrallaan kuitenkaan jaksa värjätä ;)

  6. 8

    nanna sanoo

    Mulla on about sun kanssa saman mittanen tukka ja värjään sen ite punaiseks ilman hanskoja että tunnen kuivat kohdat jos niitä jää. Joo, kädet on sitten muutaman päivän myös punaiset (ja kynnet pitää aina lakata piiloon) mutta kun en tällä hetkellä ole asiakaspalvelutyössä eli iso määrä ihmisiä ei näe mun käsiä päivittäin niin ei niin haittaa. :) Ja aika usein on kehuttu että onpas sun tukan väri tasanen vaikka oot ite laittanut joten ilmeisesti ihan toimii kuitenkin! :D

  7. 9

    Chatte sanoo

    Itse värjään aina päälaelta jakauksittain, niin pitkälle kuin peilillä näkee. Ja ihan takaosaan sotken miten sattuu, hieman enemmän sinne menee väriä, ikäänkuin varmistelemaan, että kaikkialle levisi hyvin. Ihan hyvin on toiminut, ei sinne taakse tarvitse nähdä. Peilillä tarkistan lopussa, että niskavillat ja hiusrajat on ok. :) Ja kun kunnolla hieroo, niin ei mitään ongelmia! :)

  8. 10

    jenni sanoo

    minusta tulos on sulla oikein kaunis :)

    kysyit itse kotona värjäävien tekniikasta. itse pidän sitä tosi helppona, eihän mun tarvitse nähdä sitä väriä, kunhan levitän sitä koko päähän, takaraivoon ja päälaelle, korvien taa jne.. alue ei ole kovin laaja, ja jos ei ole jotain erikoista käsittelyä (raitoja?) tekemässä niin hiusvärin kanssahan määrällä ei ole väriä eli ”laitoin liikaa” ei ole vaihtoehto. siksi hiustenvärjäys kotona on itse kovin helppoa, käyttää vaan reippaasti koko purkin ja hieroo värimassaa koko pään ympäri :)

    itse värjään kerran kuussa juuret joten ei tarvi pituuksistakaan huolehtia mutta kyllähän nekin toki yleensä saa osansa kun kokonaisen purkin käyttää. ei ole mitään syytä kitsastella kun sitä ei kuitenkaan voi säilyttää. ja kun ei ole pitkät hiukset niin mun ei ainakaan tarvitse onneksi edes välittää jos kestoväriä menee joka värjäyksen yhteydessä latvoihinkin, ei ne ehdi kauheesti heiketä kun on polkkapituinen.

    • 10.1

      Sanni sanoo

      hiusvärin kanssahan määrällä ei ole väriä eli “laitoin liikaa” ei ole vaihtoehto.

      Voihan se olla jos on vain yksi väripakkaus, niinkuin mulla ;) Jos sitä sotkee miten sattuu niin väri voi loppua kesken. Jos olisi kaksi pakkausta niin sitten olisi toki ihan eri asia, sen kuin vain holvaisi hiukset värinesteellä. :)

      kun sitä ei kuitenkaan voi säilyttää.

      Voi sen säilyttää, sekoitat vain hapetteen ja värinesteen erikseen omassa kipossaan ja säästät sitten jäljelle jääneen hapetteen ja väriaineen alkuperäisissä purkeissaan. :) Me ollaan monesti tehty niin kun on käsitelty vaan juuret.

  9. 11

    nti kesäheinä sanoo

    oo mikä vetten neito tai kalevalan aino noissa viimeisissä kuvissa :) KAUNIS.

    • 11.1

      sanoo

      Olin juuri kommentoimassa samaa! Sanni on satumaisen kaunis noissa kuvissa.

      + ihanat hiukset!

  10. 12

    sanoo

    Toi sun tukka on kyllä ihana, tuollainen luonnollinen pellavapää <3 Tuli itselläkin ihan hirveä hinku värjätä hiuksia, vaikka oon ollut värjäämättä melkein vuoden… :c

  11. 13

    Armi sanoo

    Kaunis lopputulos!

    Itse olen värjännyt omat hiukseni noin kymmenen vuoden ajan jo, ensin käytin kahta peiliä apuna, vuosien vieriessä taidotkin on karttunut niin ettei sinne taakse enää tarvitse nähdä, värin saa kyllä tasaisesti kaikkialle ilmankin. Ja myös mun kohdalla mies on kerran joutunut värjäyspuuhiin! Laitoin ensimmäistä kertaa kasviväriä, en silloin vielä oikein hallinnut sekoitussuhteita, noudatin vain orjallisesti ohjeita. Mössöstä tuli niin tönkköä, että levitys oli aika mahdotonta. Olin varmaan lähemmäs tunnin ajan tunkenut tuota tavaraa päähäni kun mies ihan oma-aloitteisesti tuli apuun ja pelasti lähellä itkua olevan tyttöystävänsä :D Sen jälkeen olen osannut sekoittaa nuo huomattavasti runsaampaan vesimäärään ja taas on pärjätty itsenäisesti.

  12. 14

    Tiltu Kultu sanoo

    Taisi mr Karkkipäivä ylentyä henkilökohtaiseksi värjääjäksesi ;)

    • 14.1

      Sanni sanoo

      Joo, hän kävi nyt peruskoulutuksen ja jatkossa homma alkaa varmaan sujua entistä sutjakammin…! Nyt oli pientä hapuilua aineen annostelussa ja harjaantumatonta välineiden käsittelyä (mm. jakauksiin käytetty, väriaineessa oleva kampa heitettiin aina suojaamattomille pinnoille), mutta kyllä nekin taidot siitä varmaan rutinoituu jatkossa… :D

  13. 15

    Nora sanoo

    Mä oon värjännyt muutaman kerran itse hiukseni, silloin kun värjäsin hiuksia (tai lähinnä tyvikasvua) tummaksi. Kylpyhuoneen peilikaapin käännettävät ovet tai sitten iso käsipeili ovat olleet apuna. Ja oli muuten aikaavievää hommaa ja turhauttavaa (peilin kautta katsoessa on vaikea koordinoida oman käden liikkeitä oikeaan suuntaan… tämähän on kyllä hyvää aivojumppaa!). Mutta lopputulos oli silti aina hyvä. :)

  14. 16

    Janica sanoo

    Aivan ihanat nuo sinun hiukset! Ovat selvästi vaaleammat värjäyksen jälkeen :) Ja aivan hurmaava tuo postauksen ensimmäinen kuva!

  15. 17

    Jepi0511 sanoo

    Luin jostain syystä otsikon ” ottaa päähän” ja koska omassa kaapissa odottaa sama olia-väri niin odotin koko jutun ajan, että missä se katastrofi tulee : D mut eipä onneksi tullu niin uskaltaa värjäillä :)

  16. 18

    nasse sanoo

    Itse olen markettiväreillä värjätessä hoitanut homman aina yksin, mutta mulla ei koskaan ole noin pitkää tukkaa ollutkaan… Aluksi sohin sitä värimössöä juuriin (myös taakse) niin hyvin kuin taidan, mutta lopulta levitän sen samaan tapaan kuin shampoon, hieroen villisti kuontaloa kunnes väriä tuntuu olevan kaikkialla, ja paljon :D Nyt olisi haaveissa raidat, ja niiden kanssa taidan minäkin turvautua oman misterini apuun :)

    • 18.1

      Sanni sanoo

      Tätä Oliaa on tosi vaikea levittää niinkuin shampoo, kun se ei vaahtoa yhtään eikä leviä niin helposti kuin kosteaan / pyyhekuivaan tukkaan levitettävät värit. Jossain vaiheessa vähän jännitti että riittääköhän värimassa, mutta onneksi riitti. :)

  17. 19

    sanoo

    Mielenkiintoinen postaus! Mahtavaa että käsittelit myös Olian sisältöä, jota muissa blogeissa ei oo samalla tavalla osattu ymmärtää. Muista blogeista luin juuri tuota, että öljyt muka jotenkin korvaisivat ammoniakin tuotteessa ja muita vastaavia ”faktoja”, joita bloggaajat eivät ymmärtäneet koska eivät tunne hiusvärejä niin hyvin kuin sinä. Olia on kiinnostanu myös mua, mutta en ollu vielä tähän asti oikein saanut siitä mitään selkoa kun markkinoinnissa on käytetty juuri noin hämmentäviä myyntipuheita.

    • 19.1

      Sanni sanoo

      Kiitos! :)

      Itsekin huomasin että monissa blogikirjoituksissa on annettu ymmärtää, että öljy hoitaisi Oliassa sen ammoniakin homman. (Ja että kukkaisöljyjä on se 60 prossaa.. heheh… :D)) Nohh, en itsekään ole kampaaja enkä mikään hiustuotteiden ekspertti, mutta tietyt perustiedot hiusten käsittelyistä on hallussa. :)

  18. 20

    sanoo

    Kiitos postauksesta, innostuin tosi paljon itse asiassa tosta spraypullosta. Värjään (ja leikkaan) aina itse hiukset, enkä ole huomannut tota Schwarzkopfin tuotetta – nyt se on ostoslistalla ykkösenä!
    Kiitos muutenkin hyvästä ja mielenkiintoisesta blogista!

    • 20.1

      bubbs sanoo

      Got2b-merkiltäkin on tullut vastaava, sitä on ehkä helpompi löytää kaupoista, kuin sitä Sannin käyttämää (joka itselläni ei ainakaan ole osunut silmään missään koskaan).

  19. 21

    muumuu sanoo

    Alkuun pyysin aina äitiäni tai poikaystävääni värjäämään kotivärjäyksessä hiukseni, kunnes kerran rohkaistuin ja päätin kokeilla itse (tosin poikaystävä oli kotona varmuuden varalta :D ). Mutta ilokseni huomasin että yksinkin värjäys on helppoa! Varsinkin kun ei lähde muuttamaan hiusväriä kokonaan uudeksi.
    Värin levittämiseen suhtaudun vähän kuin shampoon levittämiseen hiuksiin, sormilla ”hankaan” ja vien saippuaa juuriin asti. En edes omista peilejä joilla näkisi myös taakse, mutta aina on väristä tullut tasainen :) Ehkä tärkeintä yksin värjäämisessä on, että väriä on tarpeeksi (jopa liikaa), jolloin hiukset kostuvat siitä riittävästi ja väriä voi kuljettaa helposti hiuksissa.

    • 21.1

      Sanni sanoo

      Ehkä tärkeintä yksin värjäämisessä on, että väriä on tarpeeksi (jopa liikaa)

      Varmasti ihan totta, mutta kun tää ”laihialainen” ostaa aina vain sen yhden pakkauksen, niin värin riittämiseen ei voi luottaa… :D

  20. 22

    Henni sanoo

    Värjäsin oman vaalean juurikasvuni piiloon Olialla, väri oli tummanruskea tai jotain sinnepäin. Hiusrajaan jäi paljon tukkaa mihin väri ei tarttunut lainkaan :( En osta enää.

  21. 23

    sanoo

    Aikoinaan, kun värjäsin vielä hiuksiani kotona, sain kyllä massan tasaisesti päähän ihan omin voimin. :) Yleensä katsoin peilistä apua, joskus menin näppituntumalla. Päänahassa tuntuu kyllä missä väriä on ja kun kunnolla hieroo pään läpi, niin ei jää mitään pieniäkään kohtia värittä.

    Veikkaan, että mun mies ei olisi suostunut värjäysassariksi, hih :)

  22. 24

    Miira sanoo

    Kiitos Sanni asiantuntevasta blogista ja tinkimättömästä asenteestasi sen kirjoittamiseen!

    Minulla olisi sinulle pyyntö: törmäsin vauva.fi:ssä (kyllä, olen hiukan tylsistynyt) keskusteluun, joka herätti mielenkiintoni. Millä tavalla suojakertoimet pitäisi laskea, kun kasvoilla on useampi tuote, jossa on sunproofia? Osaisitko sinä vastata tähän aika monen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen? Uskon, että kattava postaus hyödyttäisi monia lukijoitasi.

    http://www.vauva.fi/keskustelu/3820914/ketju/aurinkovoideasiaa_spf_15_ja_spf_20_yht_spf_35

    • 24.1

      Sanni sanoo

      Millä tavalla suojakertoimet pitäisi laskea, kun kasvoilla on useampi tuote, jossa on sunproofia?

      Hei Miira! Mielenkiintoinen keskustelu tosiaan tuolla Vauva.fi’ssä. Ikävä kyllä en ole tähän nimenomaiseen aiheeseen kovin perehtynyt, mutta selvää on toki se että eri suojakertoimelliset tuotteet yhdistettynä eivät lisää aurinkosuojaa logiikalla SPF 15 + SPF 30 = SPF 45. :) Asiasta puhuttiin koulussa, ja minulle on itselleni jäänyt sellainen käsitys, että ainakin mitä kemiallisiin suojakertoimiin tulee, se alimmainen, ihoon imeytetty suoja on se joka ”counts”. Eli jos laitat kasvoillesi SPF 25 -päivävoiteen ja sitten päälle SPF 15 -meikkivoiteen, niin suojasi on SPF 25.

      Fysikaalisen suojan kanssa on (mun logiikalla) toisin päin, eli jos laitat alle vaikkapa SPF 6 -päivävoiteen ja päälle SPF 15 -mineraalimeikkipohjan, niin kyllä ne mineraalit ovat ensisijainen UV-filtteri, koska toimivat auringonsäteitä pois-heijastaen. Eli tässä tapauksessa UV-säteilyä ei pääse ihoon saakka yhtä paljon kuin ilman fysikaalista suojaa, jolloin sille kemialliselle suojalle ei edes jää paljon UV-säteilyä mitä absorboida. Mutta tämä siis vain mun maalaisjärkeilyä, mitään 100-prosenttista tietoa mulla ei ole. :)

      Sekin Vauva.fi’n ketjussa mainittu seikka on totta, että eri aurinkosuojakemikaaleilla voi olla ristikkäisvaikutuksia ja jos sotket useita eri SPF-tuotteita päällekkäin ne saattavat viedä toisiltaan tehoa. Mutta nämä ristikkäisvaikutukset tunteakseen pitäisi jo melkein olla kemisti tai ihotautilääkäri – ja vähän veikkaan ettei monet ihotautilääkäritkään tietäisi kaikkea.

      Tässä muuten linkki aiemmin kirjoittamaani juttuun aurinkosuojatuotteista, johon haastattelin kahta ihotautilääkäriä sekä Allergia- ja Astmayhdistyksen kosmetiikka-asiantuntijaa:
      http://karkkipaiva.indiedays.com/2011/06/30/aurinkokeskustelu-osa-2-asiantuntijat-vastaavat/

      (Vaikkei tuolla tästä suojakertoimen kerrostamisesta puhutakaan, niin ajattelin että artikkeli saattaisi silti kiinnostaa)

  23. 25

    sanoo

    Minä olen aina värjännyt itse jos kotiväreillä olen värjännyt ja aloitin siis jo teininä eli olen enemmän ja vähemmän säännöllisesti värjännyt hiukseni itse ja yksin jo vuosikausia. Meillä on vessassa nykyään kaksipuoliset peiliovet kaapissa ja taakse näkeminen ei ole mikään ongelma. Nykyään värjäytän hiukseni taas kampaajalla kun rahatilanne on semmoinen, että niin pystyn tekemään.

    Mutta jestas noi sun hiukset on ihanat! Olen ihan vihreänä täällä! Ja minun makuuni on enemmän tuollainen vähän viileän vaalea. Kuvista tuli mieleen joku ihana metsäkeiju!

  24. 26

    bells sanoo

    Mua on aina kiehtonut että miten sun tukka pysyy aina noin puhtaan vaaleana. Monilla muilla ja varsinkin itselläni pää muuttuu keltaiseksi jo muutaman viikon kuluessa värjäämisestä vaikka miten lotraa hopeashampoiden kanssa(punapigmentistä tietty johtuu ja kai vesijohtovesikin tekee omat temppunsa) eikä auta vaikka kuinka valitsee tuhkaan taittavia värejä.
    Olipas turha sepustus, mut kuitenkin. Ihanan puhtaan vaalea tukka sulla ja luonnollinen, ei näytä miltään perkosidi-blondilta kuin yleensä näkee.
    Terveisin kateellinen :)

    • 26.1

      Sanni sanoo

      Heh, mä taas tykkään siitä että tukassa on kultaista sävyä. :) No, sellaiseksi selvän keltaiseksi se ei ole koskaan mennyt, mutta pieni olkisuus/hunajaisuus on aina tervetullutta.

  25. 27

    Marsu sanoo

    Hei,

    Huomasin hehkutuksesi vaalennussuihkeesta. Se toimii varmasti sinulla, kun sinulla on paksu ja hyvä tukka. :) Tavallisille pulliaisille se voi kuitenkin olla aika raju käsittely. Törmäsin kerran tämän kampaaja-opiskelijan blogiin, jossa hän kertoo hyvin seikkaperäisesti, miksi tietyt aineet ja käsittelyt raastavat hiuksia kotioloissa. Nousi kyllä kiukku Schwazkopfia ja heidän tuotteidensa puutteellisia käyttöohjaita kohtaan. :/

    http://arjensankaritarr.blogspot.fi/2013/04/got2b-teki-sen-taas.html

    • 27.1

      Sanni sanoo

      Minulla muuten on varsin ohuet ja hauraat hiukset ;)

      Mutta kiitos linkistä. Olen itsekin keskustellut kampaajien kanssa tuosta suihkeesta, eikä se heidän mielestään ole sen ”vaarallisempi” kuin mikään vaalennus/kestoväri. Kaikissa kestoväreissähän on vetyperoksidia. Jos aineen jättää hiuksiin huolestuttaa, eräs kampaaja vinkkasi pesemään hiukset parin tunnin kuluttua suihkeen laitosta. Se ei muuta tulosta; saat vaalennuksesi, mutta aine ei jää päähän jos se aiheuttaa huolta. :)

      • 27.1.1

        Marsu sanoo

        Hei,

        ei kyllä uskoisi hiuksiasi hauraiksi. :) Onkin todella hyvä pestä tukka, jolloin aineen vaikutus lakkaa. Se on harmi, että sitä ei ko. tuotteessa selkeästi mainita ja voin hyvin kuvitella, kuinka joku värien toiminnasta tietämätön saa tukastaan aikamoista korppua.

        • 27.1.1.1

          Sanni sanoo

          ei kyllä uskoisi hiuksiasi hauraiksi. :)

          Joo, mulla on niin kuivat ja hauraat hiukset että esimerkiksi föönauksen olen saanut unohtaa kokonaan. Silloin harvoin kun föönaan hiukset (ihan vain extravolyymin toivossa), hiukset menevät niin kuivan korpun tuntuiseksi että rapisevat kuin paperipussi jos niitä puristaa… ^_^

  26. 28

    Sanska sanoo

    Mä värjään kans ihan ite tukkani. Se auttaa kummasti kun ostaa apteekista ihan kunnon kumihanskoja, ei ole kalliita :o) Niillä on huomattavasti parempi tuntuma ja tuntee ne kohdat joissa väriä ei vielä ole. Sit ku plutraa ihan kunnolla ja hieroo väriä pitkin poikin niin kyllä se onnistuu :oD Mulla karmeimmat värjäystulokset on tullu just sillon ku mies on ollu auttamassa! Aina jää läiskiä…

  27. 30

    Eve sanoo

    Todella kauniit hiukset sinulla :) Blogisi on muuttunut todella kiinnostavaksi nyt viime aikoina – toki se on ollut sitä ennenkin mutta nämä hairahdukset kosmetiikan poluilta juurikin ruoka-aiheisiin, liikuntajuttuihin, matkoihin tai muihin asioihin ovat kyllä erittäin tervetulleita jatkossakin. Kiitokset siis hyvästä sisällöstä :)

  28. 31

    sanoo

    Mä oon monesti miettinyt miten jotku onnistuu värjäämään ihan itse hiuksensa. Nyt itselläni olisi myös tämä urakka ensimmäistä kertaa edessäni ja ajattelin hoitaa sen vaahtovärillä, joka on kuulemma todella helppokäyttöinen eikä sillä saa sotkuakaan aikaiseksi. Katsotaan miten käy. : D Täytyy vaan yrittää peilin avulla nähdä sitten taaksekin!

  29. 32

    Cerp sanoo

    Me värjätään miehen kanssa toistemme hiukset – hyvä diili! :D Mulla on vielä kaksvärinen tukka, eli propsit miehen taidoille. Tosin nyt kun pätkäsin tukan lyhyeks ni värjään joka toinen kerta kampaajalla ja joka toinen kerta mies ”saa” laittaa suoravärin tukkaan. Ite en uskaltais lähtee värjäilemään, punanen haalistuu niin kokonaisvaltaisesti, että tulis vaan ikäviä raitoja ku sinnetänne länttäis väriä. Saas nähä mitä meiän huippudiilille käy, kun tuon miespuolisen selkään asti ulottuva letti saattaa lähteä sytostaattien takia… (mua surettaa tää enemmän ku miestä :))

  30. 33

    eev_a sanoo

    voi hemmetti, alkoipa ottaa päähän koko tuote, kun valehdellaan päin naamaa kuluttajille! jos väite on ”60% kukkaisöljyä” ja sitten tuote onkin jotain ihan muuta skeidaa… sitä paitsi tuo on lainvastaista!!! (kuluttajansuojalaki 2:6: ”Markkinoinnissa tai asiakassuhteessa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, jos tiedot ovat omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei ilman annettuja tietoja olisi tehnyt.”) itselläkin oli käynyt mielessä tuon kokeilu kun olin nimenomaan mainonnasta saanut käsitteen että olisi kyse kovinkin luonnonmukaisesta ja miedosta tuotteesta, oma päänahka kun ei kestä oikein mitään muuta. mutta jää kyllä purnukka kauppaan, vaikka kävisikin, kun pitää valheella myydä! ehdottaisin kaikille blogin lukijoille boikottia ko. yritystä kohtaan! :D (tällainen pieni avautuminen aiheesta, mutta oikeasti. joku roti sentään siinä lain noudattamisessa!!! harkitsen jo toimenpiteitä, mutta eihän niitä ikinä saa aikaan toteuttaa… :D)

    mutta, tosi ihania kuvia :) sulla on upeat hiukset! :)

    • 33.1

      Sanni sanoo

      Nohnoh :)

      Siis itsekin kyllä hämmästelen miten markkinointilauseissa saa käyttää paikkansapitämättömiä ilmaisuja, mutta toisaalta hommahan menee niin, että jos kukaan (eli juuri minä tai sinä tai naapurin Tiina joka sen epäkohdan huomaa) ei jaksa asiaa jonnekin instanssiin viedä, niin ei noille tehdä mitään. Ja kyllä mä ainakin myönnän, että en koskaan jaksaisi minnekään ottaa yhteyttä ja tehdä valitusta harhaanjohtavista markkinointilauseista. Samalla lailla ajattelee varmasti 90% ihmisistä (no, harva noita epätotuudenmukaisia markkinointilauseita edes huomaa), ja siksi asialle ei koskaan tehdä mitään ja mainostoimistojen jampat jatkavat harhaanjohtavien tekstiensä väsäystä. :)

      Tässä Olian tapauksessa Garnier voisi vedota siihen, että moka on sattunut vain jollekin nettisivujen tekijälle, sillä itse pakkauksissahan ei väitetä kukkaisöljypitoisuuden olevan 60%. Ja pakkausteksti varmaan ”painaa” enemmän kuin nettisivun teksti. No, oli miten oli, pidän kyllä outona ja turhana tuota kukkaisöljyillä markkinointia, sillä uskon kuluttajien ostavan uuden, kiinnostavan hiusvärin joka tapauksessa mainostettiin sitä sitten ÖLJYpohjaisena tai KUKKAISÖLJYpohjaisena. Juu, kukkais-sanat kuulostaa aina kivoilta ja luonnollisilta kuluttajan korvaan, mutta en siltikään usko että moni tekisi ostopäätöstä Olian suhteen pelkän KUKKAöljyn takia. ;) Siksi tuo ”60% kukkaisöljyjä” kuulostaa aivan erityisen omituiselta houkuttimelta… Minua itseäni esimerkiksi kiinnosti tuotteessa nimenomaan öljyteknologia, mutta se, mistä raaka-aineesta öljy on peräisin, oli ihan toisarvoista. :)

  31. 34

    KurtCobain sanoo

    Aina olen itse värjännyt. En ole koskaan mitään peilejäkään käyttänyt apuna, sotkenut/hieronut sitä väriä vaan niin kauan ja hyvin kuin olen pystynyt. Ihan tasainen väri on tullut :D
    Olet kaunis nainen! Olisi hauska nähdä Mr. Karkkipäivänkin kasvot(minua kiinnostaa aina jotenkin se sopiiko pari kasvoistaan yhteen, vähän tyhmää mutta jäänyt tällainen päälle) mutta ymmärrän yksityisyyden! Mukava silti että hän osallistuu omalla tyylillään tähän blogiin! Hyvää kesää!

  32. 35

    Heta sanoo

    Tällaset ”totuudenjulkituomis” -postaukset on kivoja! :P

    Itse kokeilin muutama kuukausi takaperin Olian punaista – enkä tykännyt. Sävy oli mun mielestä kaikkea muuta kuin punainen eikä väri kestänyt tyvessä viikkoa pitempään. Mutta koostumus oli kiva ja päänahkaa ei kirvellyt kuten yleensä!

  33. 36

    M sanoo

    En ala väriä kommentoimaan sen kummemmin kun itse koitan päästä värjäyskierteestä mutta se pitää sanoa että tuo WAAH-kuva on aivan mielettömän ihana! :D Siihen jotenki kiteytyy se miksi luen blogiasi ylipäätään, se kun vaan on jotenkin niin ihanan elämänmakuinen ja positiivinen! :)

  34. 37

    Heppu sanoo

    Ompa kauniit hiukset! Elinvoimaiset ja säteilevät. <3

    Mielelläni säästäisin rahaa värjäämällä omat hiukseni itse, mutta toisaalta viihdyn aivan liian hyvin kampaajani luona. Kampaajani on mahtava; hänellä on aina uusia, minulle sopivia ideoita ja todella hyvä värisilmä. Tullaan niin hyvin myös juttuun, etten haluaisi vaihtaa kampaajaa enää millään. Olin kokeillut muutamia kampaamoita ja kampaajia ennenkuin tiemme kohtasivat nykyisen kampaajan kanssa, ja nyt vasta olen ollut tyytyväinen ja onnellinen joka kerta kun lähden salongista. :)

    Välillä tekisi mieli vaihtaa luonnolliseen kasvihiustenvärjäykseen, mikä olisi luontoystävällisempää ja ekompaa. Olen tästä keskustellut kampaajanikin kanssa, mutta tullut siihen tulokseen, että ehkä en vielä ainakaan tee muutosta siihen suuntaan.

    Pidän kuitenkin tärkeänä kampaajalla käymisen sosiaalista puolta; sitä että tullaan hyvin juttuun ja että kokemus on aina hauska ja rentouttava. Vaikka se on varmasti monille toisarvoinen asia, niin vaalin itse sitä. :)

    Aurinkoista viikkoa ja ihanaa Yves Rocher reissua!! :D

    • 37.1

      Sanni sanoo

      Aurinkoista viikkoa ja ihanaa Yves Rocher reissua!! :D

      Istumme juuri CDG:lla odottamassa Rennesin lentoa – YR:n Liisa lähettää terveisiä! :)

  35. 38

    Tipi sanoo

    Hienoa että sinullakin on kotona apuvärjäri! :)
    Itselläni on hiustyyli sellainen, että alahiukset ovat korvan päältä alkaen mustat. Loppu on omaa väriä.
    Tämä musta väri onkin sitten se ”hauskin”. Sitä kun tarttuu korviin, poskiin tai niskaa, parina seuraavana päivänä näky on vähintäänkin mielenkiintoinen! Olen yrittänyt sivellä vaaranpaikkoihin vaseliinia, mutta aina vahinkoja sattuu. En silti suostu tuollaisesta puolivärjäyksestä maksamaan kampaajalla yli 100 €, kun se voi tehdä kotonakin, pienin vaurioin tosin.

  36. 39

    sanoo

    ”tehtiin kaikki ihan ohjeiden mukaisesti, mutta hiuksista tuli harmaat/vihreät”

    Pohjaväri vaikuttaa aina värjäyksessä lopputulokseen. Esim. jos puhtaan vaaleaa hiusta haluaa tummentaa, värissä täytyy aina olla lämpöä, jotta voidaan välttyä näiltä vihreiltä hiuksilta. 7.0 on neutraali sävy, joten vaalean tummentamiseen en tätä sävyä suosittelisi.

    • 39.1

      juli. sanoo

      Todella monet kampaamovärisarjat taas toimivat juurikin tällä ’tummennus tehdään sävyllä X.0/XN ja sävyä tuodaan jollakin muulla’ tekniikalla. Mikäli hiukset ovat alunperin esim. tuhkanvaaleat (sijoittuvat väriympyrään sinisenä) ja niiden päälle värjätään kultaisella/kultaan taittavalla värillä, joka väriympyrässä on keltainen, on lopputulos vihreä.

  37. 40

    sanoo

    Itse ostin juuri eilen oman purkkini Oliaa, oma hiusviidakko tosin on vain musta.:) Väri on jo haalistunut rusehtavaksi ja tyvikasvuakin löytyy, joten odotan innolla viikonloppua ja sitä kun poikaystävä pääsee taas värjäysapulaiseksi!:D

  38. 41

    S sanoo

    Sarjassamme ”värjää hiuksesi itse, ylläty tuloksesta!” sain ensimmäistä kertaa onnistuneen tuloksen tällä Olialla!
    Ostin myös tämän saman 10 -sävyn (oma hiusteni väri aikalailla kuten sulla kuvissa) ja töpöttelin pullaharjalla tyven ja levitin lopuksi myös hetkeksi latvoihin (kuten ohjeessa).
    Väri oli helppo levittää ja lähes ”tuoksuton” verrattuna aikaisempiin kotivärjäyskokemuksiin esim. Lorealin väreillä.
    Kiitos paljon Sanni siis vinkistä ja oman kokemuksesi jakamisesta, se rohkaisi myös minua kokeilemaan Oliaa =)

  39. 43

    Tiia sanoo

    Itsekin olen miettinyt Olian kokeilemista. Kympillä värjäilen juuria samasta syystä kuin sinäkin. Tosin oma tukkani ei ole vielä yhtä pitkä kuin sinun. Sinulla on kyllä ehkä maailman kauneimmat hiukset!

    Tämä postaus nauratti siitäkin syystä, että melkein samana päivänä, myös meillä hiusten värjäyksen suoritti mieheni. Hän tosin itse halusi, koska kuulemma häntä on hieman jäänyt harmittamaan, ettei ole ikinä (=teininä) kokeillut hiusten värjäystä;) Nykyään on kalju, eikä meinaa kasvattaa hiuksia siksi, että pääsisi kokeilemaan. (Tai kuulemma niitä kasvaa niin vähän, ettei maksa vaivaa;))

    Normaalisti värjään itse ja hyvin sujuu. Vessan kaapissa on kääntyvät peiliovet. Laitan hiusrajat tarkasti peilien avulla ja muuten sotken lopun värin juuriin pullon nokan avulla jakauksittain (toivottavasti) tasaisesi.

    Suolaa haavoihin: Osaan itse myös tehdä kampauksia ja letittää hiukset esim pään kiertävällä ranskiksella tmv. Onnistuu myös sokkona siis ilman peiliä, mutta silloin leteistä ei välttämättä (ainakaan kuiviin hiuksiin tehtynä) tule ihan niin tiukkoja ja tasaisia… Tosin totuuden nimissä täytyy myöntää, että hiuksiani on helppo letittää. Ne ovat todella paksut, karheat ja kiharat, joten osiot eivät ihan niin liukkaasti karkaile käsistä, vaikka niitä pudottelisikin.

    • 43.1

      Sanni sanoo

      Suolaa haavoihin: Osaan itse myös tehdä kampauksia ja letittää hiukset esim pään kiertävällä ranskiksella tmv.(…) totuuden nimissä täytyy myöntää, että hiuksiani on helppo letittää. Ne ovat todella paksut, karheat ja kiharat, joten osiot eivät ihan niin liukkaasti karkaile käsistä, vaikka niitä pudottelisikin.

      Kylläpäs suolat heitit…! ^_^ :D Joo, tännekin kelpais paksut ja kiharat hiukset! (Karheudesta en niin tiedä, mutta taitaa useimmiten kulkea käsikkäin luonnonkiharuuden kanssa… ;))

      • 43.1.1

        Tiia sanoo

        Hassua, hiuksesi eivät kylläkään näytä ohuita ja haurailta.
        Omani ovat karheat ja kuivahkot ja epäilemättä johtuu luonnonkiharasta. En tiedä, onko mulla varsinaisesti paksut hiukset, niitä vaan on paljon. Siskollani on ihan järjettömät hiukset. Hänen lettinsäkin on ranteen paksuinen. (Äiti sanoi syöneensä pikkusiskon odotusaikana tohtori Tolosen bio-seleeni-sinkkiä ja epäilee siskoni hiusten/kulmakarvojen johtuvan siitä;))

        Mulla on ollut pari vuotta sitten tosi lyhyet hiukset. Tykkäsin niistäkin, mutta en lopulta nähnyt mitään järkeä käydä kolmen viikon välein kampaajalla revityttämässä puolia hiuksistani veitsellä. Oli kuitenkin pakko, muutoin malli olisi ollut aivan patapää.

        En ymmärrä miten pystyt pitämään hiuksia aina auki? Vai ovatko ne vain kuvissa? Mun on pakko letittää. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että tälläinen tukka on uskomattoman kuuma! Eikä edes mikään tavalllinen letitys riitä, vaan pakko letittää ranskiksille, yleensä useammalle (=ilmaa päänahkaan). Muuten en kärsi kuumasta, enkä juuri hikoile, mutta jos hiukset ovat päätä myöden, niin naama hikoaa ja olo on tuskainen.

        • 43.1.1.1

          Sanni sanoo

          En ymmärrä miten pystyt pitämään hiuksia aina auki?

          Itse asiassa hiukseni ovat lähestulkoon kellon ympäri kiinni – öisinkin ;) Päivisin kiepautan ne hainhampailla ylös ja öisin teen löysän nutturan päälaelle.

          • 43.1.1.1.1

            Tiia sanoo

            No niin arvelinkin;) Mutta yhtä kaikki, upean näköiset ovat avonaisina!

            Eivätkö hiukset mene sotkuun/takkuun/katkeile nutturalla yöllä? Itse teen yleensä löysän letin. Tosin sulla on niin pitkä tukka, että se letti painaisi ikävästi. Kai se on makuasia ja riippuu paljon siitäkin, miten rauhassa tai levottomasti nukkuu.

            • 43.1.1.1.1.1

              Sanni sanoo

              Eivätkö hiukset mene sotkuun/takkuun/katkeile nutturalla yöllä?

              Ehei, laitan ne siis todella hellävaraiselle kiepille päälaelle ja kiinnitän pehmeällä donitsilla löyhästi. Koska kieppura on päälaella eikä takaraivolla, se ei yön aikana osu tai hieroudu mihinkään ja on aamulla aina ehjä! :)

  40. 44

    Tiia sanoo

    Niin ja piti vielä sanoa, että itsekin viihdytän itseäni tuolla ”markkinointi versus todellisuus”-tutkimustyöllä. Tosin enemmänkin elintarvikkeiden (ja eläinruokien) saralla. Kosmetiikan suhteen olen niin amatööri, että tyydyn lukemaan asiasta enemmän tietävien kirjoituksia.
    Eikä se todellakaan ole ihan mitään ”lillukan varsiin tarttumista”, koska hyvin usein kuluttajaa johdetaan tahallisesti harhaan yleensä vielä hyvin räikeästi.

  41. 45

    Nimetön sanoo

    Voi apua miten kauniit hiukset! Miten olet saanut ne pysymään noin hyväkuntoisina ja paksuina vaikka blondaat?

    • 45.1

      Sanni sanoo

      Kiitos :) Mutta paksut? Poninhäntäni ympärysmitta ei liene varmaan kahtakaan senttiä :D Näyttävät vain kuohkeilta kuvissa kun ovat juuri pestyt. Kunto on aina ollut sama, käsittelin hiuksiani eli en… Kuivathan ne ovat, mutta koska en rääkkää niitä kuumilla muotoilulaitteilla tai föönillä niin ne säästyvät paljolta. :) Ainakin itse veikkaan että tuo föönaamattomuus ja se, että en koskaan muotoile niitä vaikuttavat kuntoon positiivisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.