Näin on marjat!

Kun tieni juhannuksen jälkeen vei vaelluksen merkeissä Lappiin, päätin lyödä kaksi ”kärpästä” yhdellä iskulla ja hyödyntää tilaisuuden vierailla eräässä kosmeettisesti varsin kiinnostavassa paikassa.

Kuinka moni tietää, että Suomen Torniossa valmistuu arvokkaita marjaöljyjä sellaisille kosmetiikkamerkeille kuin Estee Lauder, Gatineau, REN ja The Body Shop?

Näin on. Esimerkiksi The Body Shopin mansikkatuotteissa on suomalaista mansikansiemenöljyä ja Estee Lauderin anti age –voiteessa suomalaista mustikansiemenöljyä. Made in Finland.

Pieni Aromtech-tehdas Torniossa Pohjois-Suomessa valmistaa huippulaadukkaita öljyjä arktisista marjoista korkeateknologisella hiilidioksidiuuttomenetelmällä. Kokonaiselta nimeltään ’ylikriittinen hillidioksidiuutto’ on vielä kylmäpuristamistakin tehokkaampi menetelmä joka säilyttää öljyissä korkeimman ravintopitoisuuden. Systeemi on myös täysin ekologinen, hilidioksidia käytetään uudestaan eikä menetelmään sisälly kemikaaleja tai kuumennusta.

Kuulin Aromtechista aiemmin kesällä kun kävin hyvinkääläisen Flow Kosmetiikan tehtaalla tekemässä juttua. Flow on yksi Aromtechin asiakkaista. Kiinnostuin välittömästi ja otin yritykseen yhteyttä.

Torniossa paikan päällä minut otti vastaan Aromtechin markkinointipäällikkö Tiina Ulvinen.

Tehtaalla uutetaan öljyjä kymmenestä eri marjasta; mansikka, mustikka, puolukka, lakka, tyrni, mustaherukka, punaherukka, vadelma, karpalo ja arktinen karpalo. Tuotannosta noin kaksi kolmasosaa menee ravintolisiksi ja yksi kolmasosa kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin.

Yrityksen perustivat vuonna 1991 Veli-Markku Korteniemi ja Turun yliopiston elintarvikekemian professori Heikki Kallio. Idea lähti Korteniemen visiosta hyödyntää pohjoisia marjoja ja kasveja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kallio on tutkinut tyrnimarjaa Turun yliopistossa, ja Omega 7 -tyrniöljykapselit olivatkin yrityksen ensimmäinen tuote. Aromtechin Omega 7 –kapseli on pioneerituote ja maailmanlaajuinen markkinajohtaja, niitä on tänä päivänä myynnissä 20 maassa.

 

Lumene oli Aromtechin ensimmäinen kosmetiikka-alan asiakas kun yritys vuonna 2002 lanseerasi kosmetiikkavalmisteita markkinoivan ArctiCare-brändinsä. ArctiCaren tuotevalikoimaan kuuluu marjansiemenöljyjen lisäksi myös kasviuutteita kuten kauraa, turvetta, mesiangervoa ja katajanversoa. Lumene on edelleen tehtaan suurin asiakas. Muita asiakkaita ovat ylempänä mainittujen lisäksi mm. Dermosil, Nuxe, Logona, Aveda, Oriflame, Herbina ja Darphin.

Aromtech työllistää 17 henkilöä. Marjaöljyjä valmistuu tehtaalla vuosittain 15-20 tonnia josta n. 70% menee ulkomaille ja 30% Suomeen. Tuotekehittely pohjautuu aina tieteelliseen tutkimukseen ja tutkimusyhteistyötä tehdään paitsi Turun ja Kuopion yliopistojen myös lukuisten ulkomaisten yhteistyötahojen kanssa.

Marjoista osa hankitaan Suomesta ja osa ulkomailta. Esimerkiksi lakkaa, puolukkaa ja mustikkaa tulee Suomesta ja tyrniä puolestaan Venäjältä ja Himalajan vuoristoseuduilta, missä sillä on ihanteellisimmat kasvuolosuhteet.

Labratesteissä tyrnin pulppiöljyä.

Millainen on sitten marjan tie mättäältä voidepurkkiin tai ravintolisäksi? Välivaiheita ei ole ihan muutama. Kun marja on poimittu, se menee mehupuristamoon. Seuraavana on vuorossa puristusjäännöksen kuivaus, sitten siementen ja hedelmälihan erotus. Tässä vaiheessa marja saapuu Aromtechin tehtaalle vastaanottotarkastukseen. Marjaa saapuu kolmessa eri muodossa; siemeninä, ”pulppina” eli hedelmälihana sekä kokonaisena marjana.

Tehtaassa marja jauhetaan ennen uuttamista. Hiilidioksidiuutossa kuivatusta kasviraaka-aineesta saadaan irti rasvaliukoiset aineet. Raaka-aineesta maksimissaan vain n. 10% on öljyä, eli esimerkiksi 10 kilosta mustaherukansiemeniä saadaan n. kilo siemenöljyä. Öljypitoisuudet toki vaihtelevat ja joistain marjoista öljyä saa vielä paljon vähemmän.

Uuton jälkeen öljy menee jälkikäsittelyyn ja seuraavaksi laadunvalvontaan. Tämän jälkeen öljy pakataan ja välivarastoidaan.

Jos öljy on menossa kosmetiikan raaka-aineeksi, se on nyt valmis toimitettavaksi asiakkaalle. Se lähtee siis vaikkapa Lumenen tai Flow Kosmetiikan tehtaalle, jossa se jälleen varastoidaan ennen kuin sekoitetaan voidepohjaan, saippuaan tai muuhun kosmeettiseen valmisteeseen.

Aromtechin tuottamia marjaöljyjä on mm. näissä tuotteissa.

Jos öljy taas on menossa ravintolisäksi, se jatkaa matkaansa vielä ulkomaille kapseloitavaksi ennenkuin palaa Suomeen Aromtechin markkinointi- & jakelukumppanin Valioravinnon tehtaalle Pietarsaareen, jossa niille suoritetaan laadunvarmistus ja loppupakkaaminen.

Ei ole siis ihan nopea polku kasviöljyillä meidän terveys- ja ihonhoitotuotteisiimme. :)

Oli äärimmäisen kiinnostavaa saada tutustua tehtaaseen ja öljyjen prosessointiin. On se vain hassua miten ei ole koskaan tullut ajatelleeksikaan että tokihan Suomesta täytyy löytyä kosmetiikkatehtaiden lisäksi myös kosmetiikan raaka-aineiden tehtaita. Ja meidän oma maamme tarjoaa paljon hyödynnettäviä raaka-aineita! Seuraavan kerran kun sivelette vaikka jotain Body Shopin rasvaa kroppaanne, niin eikö vain olekin hauska ajatella että sen vaikuttava aine saattaa olla peräisin läheiseltä mättäältä? ^_^

Kommentit
  1. 1

    Merlina sanoo

    Vautsivau! En ole ennen koko tehtaasta kuullutkaan, vaikka sijaitsee tässä parin kymmenen kilometrin päässä :D

  2. 2

    Marisa sanoo

    Hitsi, täähän oli todella mielenkiintosta!!! Enkä tosiaankaan tämmösestä tiennykään… Juuri äsken tosiaan käytin suihkussa noita The Body Shopin mansikka-vartalonkuorintaa ja -suihkugeeliä. :)
    Kiitos hirveästi tästä postauksesta ja muistakin näistä kosmetiikan teko -postauksista, ne vaan kiinnostaa hirveästi. :)

  3. 3

    sanoo

    On kyllä todella kiinnostavaa. Itse kun noita öljyjä paljon käytän, olen harmitellut kun Suomesta erikoisempia on vähän vaikeaa löytää. Ulkomailta kyllä löytyy. Toisaalta Aromtech ei varmaankaan kuluttajille myy, vaan varmasti pääasiassa kosmetiikkaan, ehkäpä myös jälleenmyyntiin muille raaka-ainemyyjille. Öljyjen valmistus ja prosessointi itsessään on myös kiinnostavaa, pääsitkö tutustumaan valmistusmenetelmiin tarkemminkin?

    • 3.1

      Sanni sanoo

      pääsitkö tutustumaan valmistusmenetelmiin tarkemminkin?

      Pääsin tuotantotilojenkin puolelle, mutta niistä ei saanut julkaista kuvia.

      • 3.1.1

        sanoo

        Niin, se on kyllä täysin ymmärrettävää. Mutta kiva, että sait julkaista kuitenkin jonkin verran kuvia ja tietoa, pääsee muutkin kurkistamaan vähäsen.

  4. 4

    Irina sanoo

    Tosi hienoa, että kerrot kotimaisista kosmetiikanvalmistajista! Tykkään lukea näitä juttuja.

  5. 5

    Sinini sanoo

    Mulle tuli tästä ihan mieleen, että sun pitäis ryhtyä ”matkaoppaaksi” ja järkkää sun lukijoille & faneille excursio kosmetiikkatehtaisiin/-yrityksiin ympäri Suomea! :D

    • 5.1

      Niitty sanoo

      Ihan samaa mietin ! Aloita sellaisia karkkipäivä-päiviä. Ekaks pidät luentoa erilaisista kotimaisista kosmetiikkafirmoista, sitten jaat kuuntelijat omiin kategorioihin, esim nämä vuodenajat tai mitä muuta ja sitten otat aina jokaisesta ryhmästä jonkun jolle kerrot mikä olis just sun juttu.

      Mieti ! Sä puhut niin paljon asiaa että luennossa sulla olis taatusti paljon annettavaa.

      Esim kun pari postausta sitten puhuit akkojenlehtien jatkuvasti samojen juttujen kertomista. Mä olen just sellainen että jonkun pitää sanoa mulle nyt on kevät, nyt kannattaa tehdä kuorinta ja hankkia aurinkorasvaa jne jne.

      • 5.1.1

        Sanni sanoo

        Hihhih, wau mitä visioita Niityllä ja Sininillä… ^_^ Olen kyllä otettu teidän ideoista mutta en osaa kuvitella itseäni niin ”viralliseen” asemaan että osaisin tuollaista lähteä järjestämään…. :) Jotenkin sitä vain ajattelee, vaikka ammattilainen olenkin, että olen kuitenkin ”vain” bloggaaja ja kosmetiikkamyyjä. Tuollaisia luentoja vetävillä kuuluisi olla jotain hienoja estenomin ja diplomikosmetologin tai värianalyytikon titteleitä…! ^_^

  6. 6

    Tiltu Kultu sanoo

    Mielenkiintoinen aihe mielenkiintoisesti kirjoitettuna :) Näitä lisää!

  7. 7

    Puuteroija sanoo

    Moikka. Onko sinun mielestäsi ok käyttää kevyesti puuteria pelkistään kosteusvoiteen ja peitevärin päällä kun ihoni ei kaipaa meikkivoidetta peitevoiteen lisänä mutta lumenen natural code mineraalipuuteri tuntuisi sopivan tähän tarkoitukseen ihan hyvin. Vaikkei oikea mineraalipuuteri olekaan :P

    • 7.1

      Sanni sanoo

      On erittäin ok :) Jos iho ei muuta kaipaa niin sehän on pelkästään loistavaa. :)

  8. 8

    Iina sanoo

    MAHTAVAA että pääset kiertämään näinkin paljon erilaisia kosmetiikan valmistukseen tarpeellisia paikkoja :) Nämä ovat mielenkiintoisia postauksia!

  9. 9

    sanoo

    Tunnustan nyt yhden asian.

    Olen ajatellut, että luonnontuotteet kosmetiikassa ovat pohjimmiltaan ajan henkeen kuuluva markkinointikikka, ja jossain mustikkavoiteessa tai tyrniseerumissa on luonnosta peräisin olevia aineita juuri on niin pieni määrä, että sen saa luvallisesti inciin merkitä. Mutta jos Suomessakin on firma, joka ihan oikeasti näyttää niitä valmistavan vientiinkin, vieläpä tällaisia määriä, niin minunkin on pakko uskoa ettei kyse ole ihan humpuukista.

    Lisäksi on hieno juttu, jos yritys tuo työpaikkoja ja verotuloja omalle seudulleen.

    Hienoa työtä Sanni! Käsieni läpi kulkee iso määrä suomalaisia lehtiä, eikä kukaan toimituspäällikkö tai toimittaja ole hoksannut tätä jutun aihetta!

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Kiitos syysviiru :)

      Varmasti joidenkin merkkien/tuotteiden kohdalla onkin niin, että kasviöljyä on käytetty vain ihan pienin minimi (=edullista) että saadaan sitten tuotetta markkinoitua tällä aineella ilman että ko.aine oikeasti tekee voidepohjassa yhtään mitään.

      Aromtechin tuoteluettelossa mainittiin kiinnostavasti, mitä pitoisuuksia marjaöljyjä & kasviuutteita suositellaan lopputuotteeseen (eli millä pitoisuuksilla oli tutkimuksissa saatu tuloksia), ja yllättäen joillain aineilla on tehoja jo todella alhaisilla pitoisuuksilla. Esim. katajanversouutteella on jotain vaikutuksia jo 0,01%:n (!!) pitoisuutena, maksimimääräksi suositellaan yhtä prosenttia. Kaikkien marjaöljyjen suositellut pitoisuudet olivat muuten 0,5-2,5%, eli aika pienillä määrillä saadaan näköjään niilläkin tuloksia.

  10. 12

    sanoo

    Kyllä päivä alkoi taas mukavsti tämän jutun merkeissä. Jutun luettuaan taas kummasti viisastui :)

    Todella kiinnostava aihe! Toivoisinkin tämän kaltaisia lisää, flow -jutun ohella parhaimpia postauksiasi! Kiitos!

  11. 13

    satu sanoo

    Tosi mielenkiintoinen juttu, kiitos. Taas nousi kotimaisen osaamisen ja kosmetiikkateollisuuden arvostus monta pykälää. Tämmöisistä on mukava tietää senkin vuoksi että haluaisin tukea ostoksillani kotimaista työtä!

  12. 14

    ella sanoo

    Hihii, taas sellainen tiedon helmi, josta eivät naistenlehdet hiiskukaan, vaikka heillä varmasti olisi yksityistä bloggaria paremmat resurssit tutustua näihin ja päästä esittelemään. Kiitos tästäkin jutusta, Sanni! Karkkipäivä on kiistaton suosikkikauneusjulkaisuni ;D

  13. 15

    Jenny sanoo

    Merlina vei kyllä sanat suustani! Meri-Lapissa asun mutta en ollut ikinä kuullut tällaisesta! Mahtava juttu ja kiva kun kerroit tästä :) hauskaa tietää että minun bodyshopin vartalovoiteen öljy on käynyt tuossa parinkymmenen kilometrin päässä ennen kuin on löytänyt tiensä myymälän kautta minulle!

  14. 16

    sanoo

    Hienoa, että täältä Pohjois-Suomesta löytyy näin mittava tuottaja! Eipä tosiaan ole tullut ajateltua, että tokihan ne mustikat ja mansikat pitää jostain kerätä – ja miksi ei Suomesta. Body Shopin mustikkavartalovoi on yksi suosikki, ja nyt on uusi syy käydä shoppailemassa sitä muutama purkki varastoihin.

  15. 17

    Sissi sanoo

    Tosi mielenkiintoinen postaus! Ravintolisinä olen öljyjä käyttänyt, samoin esim. ”tyrnipulp” on ollut käytössä aamupalalla, mutta kosmetiikassa en ole öljyjä jotenkin hoksannut ajatella. Paitsi joo, dermosilin kasvoöljy ja vartaloöljy on olleet käytössä, mut niissä ei tainnut kyllä marjaöljyjä olla. Ihania tuotteita muuten.

    • 18.1

      Sanni sanoo

      Esimerkiksi Sokoksilta, Kickseistä, Stockalta, laivoilta (tai no enpäs tiedäkään onko laivojen Clinique-valikoimissa siveltimiä…) ja varmaan jotkut yksityiset pienet Cliniqueta myyvät kauneusputiikitkin saattavat siveltimiä myydä.

  16. 19

    Bemu sanoo

    Todella mielenkiintoista :) Ja entistä enemmän ”käännyttää” minua luonnonkosmetiikan puolelle. Viikko sitten luin Lumenen ripsiväristä johon käytetään suomalaista tyrniä… (mainostusta, mainostusta… ;) )
    Mieluummin käyttää tuotteita joihin on käytetty suomalaisia marjoja ym kuin ulkomaisia tuotteita joista ei aina oikein tiedä mitä ne sisältävät. Ja nämä suomalaiset tuotteet ovat varmasti yhtä tehokkaita, jos eivät tehokkaampiakin.

  17. 21

    sanoo

    Kiitos jälleen kerran huippumielenkiintoisesta postauksesta. Nämä esittelyt ovat kertakaikkiaan huippuja, ihan blogisi parhaimmistoa! Tässä avautuu pala ihan uuteen maailmaan, eipä sitä tosiaan tule ajatelleeksi mistä kosmetiikan raaka-aineet ovat peräisin. Tämä yrityshän on vielä Tornion mittakaavassa tärkeä työllistäjäkin, hienoa!

  18. 22

    Marikki sanoo

    Tämä blogikirjoitus on hyvä esimerkki siitä, miksi luen tätä blogia vaikka en juurikaan meikkaa enkä ole kovin kiinnostunut kosmetiikasta.

    Juuri nämä pintaa syvemmältä -jutut ovat blogisi suola. Vaikka kirjoitat blogiasi vapaaehtoisesti ja saat Indiedaysiltä korvausta, alkoi harmittaa että teet meidän lukijoiden ja kosmetiikkafirmojen iloksi ja hyödyksi ilmaista työtä. Esimerkiksi tämä juttu on sellainen, etten ole mistään lehdestä lukenut samasta aiheesta.

    • 22.1

      Sanni sanoo

      alkoi harmittaa että teet meidän lukijoiden ja kosmetiikkafirmojen iloksi ja hyödyksi ilmaista työtä

      Kiitos paljon kommentistasi, Marikki. :) Mutta älä suotta ole harmissasi, en osaa nähdä ilmaisena työnä asioita, joita teen silkasta vilpittömästä innostuksesta ja uteliaisuudesta alaa kohtaan. Vaikka en saakaan jutuista taloudellista hyötyä, pidän itseäni tosi etuoikeutettuna että minulla ylipäänsä on mahdollisuus päästä kurkistamaan alan ”verhojen taakse”. Jo se itsessään on palkitsevaa. :)

  19. 23

    Minni sanoo

    Kiitokset todella mielenkiintosesta postauksesta! Tosi kiva lukea tälläisistäkin kosmetiikan osa-alueista, joita ei ole edes osannut ajatella. Upeaa että samalla tuot esille myös kotimaisia yrityksiä. :) Sun blogi on yks mun ehdottomista suosikeista, koska sun postaukset on aina laadukkaita ja mielenkiintosia :) Kiitos siitä!

  20. 24

    Bemu sanoo

    ”…Esim. Lumenen Cloudberry Escellength -ripsivärin on tutkimuksissa havaittu hoitavan ripsiä niin, että kuukauden käytön jälkeen ripsien tuuheus ja pituus ovat lisääntyneet…”
    Lehtiartikkelissa tuosta ko. tehtaasta. Minulla muuten menee ripsiväri vaihtoon ;D
    Loistava postaus Sanni. En olisi kyseiseen artikkeliin kiinnittänyt huomiota jos en olisi lukenut tätä!!

    • 24.1

      Sanni sanoo

      Oliko se se Yhteishyvän Lumene-artikkeli? Mäkin bongasin sen pari päivää sitten ja ajattelin että olipa hassu sattuma, Aromtech mainitaan täällä juuri kun olin tehnyt siitä jutun. :)

  21. 25

    Noora sanoo

    Heips! Tää juttu ei nyt liity postaukseen millään lailla, pahoittelut :D Muttamutta, sattuisko sulla olemaan kokemuksia/ootko kuullut Muradista? Tarkemmin vielä tosta Skin perfekting acne and shine controlista? Tunnisteistahan sitä ei löydy, mutta aattelinpa kysäistä. Ite oon ihan tumpelo noiden incien kanssa.. Huono iho vaivaa ja tuo tuote kiinnostaisi. Nyt käytän mineraalimeikkejä, koska en halua että on mitään turhaa tukkimassa huokosia.

    • 25.1

      Sanni sanoo

      Hei Noora!
      Valitettavasti Murad on tuttu vain nimenä, yhtään tuotetta en ole kokeillut enkä tiedä heidän tuotteistaan mitään.

  22. 26

    Minä vain-81 sanoo

    Ei taas liity mitenkään postaukseen, mutta onko La Clareen Oliv antioksidanttivoide (sori väärinkirjoitus) puteli muuttanut ulkomuotoaan? Se näyttää oranssilta eikä ole sellainen kuin aiemmissa postauksissasi? minun pitäisi tila sitä ja nyt en tiedä onko samaa?

    • 26.1

      Sanni sanoo

      Joo, koko La Clareen Oliv -linja on muuttanut ulkomuotoaan ja saanut uudet pakkaukset. Kävin Ruohonjuuressa kokeilemassa antioksidanttivoidetta uudistuksen jälkeen ja minusta se tuntui ihan samanlaiselta kuin vanhakin, tosin olisi pitänyt parhaimman vertailun aikaansaamiseksi testata ihan kasvoille. Uudistuksen myötä tuohon antioksidanttivoiteeseen vaihtui teksti ”kuivalle iholle”, kun vanha oli kaikille ihotyypeille ja itse asiassa aika kevyen tuntuista.

  23. 29

    NG sanoo

    Wow! Hienoa kuulla. Tosin en ole vielä nähnyt Body Shopin purnukoissa mitään mainintaa suomalaisesta marjaöljystä – ei ehkä kuulosta niin eksoottisen houkuttelevalta myyntikikalta kuin sheavoi Ghanasta :-)

    • 29.1

      Sanni sanoo

      ei ehkä kuulosta niin eksoottisen houkuttelevalta myyntikikalta kuin sheavoi Ghanasta :-)

      Näin minäkin ajattelin… ;) Tosin TBS:hän taitaa mainita purkeissa erikseen vain yhteisökaupan kautta saaduista raaka-aineista.

  24. 30

    eekku sanoo

    enpäs kyllä tiennyt tuota ,itsekki olin vasta lomalla lapissa ja kävin myös torniossa

  25. 31

    lukija sanoo

    Hei! Pakko kysyä, kun en tiiä: kutsutaanko näitä marjasta/kasvista puristettuja ja mm. tuolla tehtaalla valmistettuja öljyjä eteerisiksi öljyiksi? vai jollain muulla nimellä? Kiitos raikkaasta blogistasi!

    • 31.1

      Sanni sanoo

      Moi lukija!

      Eteeriset öljyt ovat eri asia kuin marjansiemenöljyt. Eteerisiä öljyjä saadaan kasveista, mutta ymmärrykseni mukaan ei marjoista. Marjaöljyt ja eteeriset öljyt eroavat toisistaan esimerkiksi sillä, että marjaöljyt ovat laimentamattominakin ihan turvallisia iholle, kun taas eteeriset öljyt eivät (lukuunottamatta olikohan laventelia…). Eteerisillä öljyillä on aivan erilaisia hoitavia vaikutuksia ja ominaisuuksia kuin marjaöljyillä (tai muilla ”perus”kasviöljyillä, en hallitse oikein tätä terminologiaa… :P Siis esim vaikka jojobaöljy tai avokadoöljy, ne ovat kasviöljyjä mutta eivät eteerisiä öljyjä). Eteerisiä öljyjä käytetään aromaterapiaan, eli niillä vaikutetaan ”pintaa syvemmälle” moniin eri fyysis-psyykkisiin tiloihin, kun taas ”tavalliset” kasviöljyt hoitavat ihon pintaa –> pehmentävät, kosteuttavat, suojaavat. Eteeriset öljyt eroavat ”perus”öljyistä myös sillä, että ne (tai ainakin osa niistä) imeytyvät verenkiertoon saakka. Näin ollen niillä on myös lääkinnällisiä vaikutuksia. Tavallinen kosmetiikan öljyhän imeytyy vain ihon pintakerrokseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.