Mr. Karkkipäivä: ”Näitä ostaisin itsekin”

Behold – on olemassa mieskosmetiikkaa, joka näköjään kelpaa Mr. Karkkipäivällekin..!

PaulasChoice4Men

Aika harvoin tulee ostettua miehelle mitään muuta kosmetiikkaa kuin hius- ja suihkushampoojuttuja tai tuoksuja, kun eihän se oikein käytä muuta kuin partavaahtoa (ja hyvin satunnaisesti kosteusvoidetta jos on saatu blogin kautta testiin). Silmänympärysvoide sentään on integroitunut osaksi miehen päivittäistä naamarutiinia! :)

Tilatessani marraskuussa AHA-happokuorintoja Paula’s Choicelta, päätin samalla hoitaa miehen joululahjan ja klikkasin ostoskoriin myös pari Paula’s Choice 4 Men -tuotetta; parranajovoiteen ja rauhoittavan kasvoveden. Tai itse asiassa tilatessani luulin, että jälkimmäinen olisi seerumin tai kevyen balsamin kaltainen tuote, mutta se onkin ihan vesimäinen.

En ole tottunut kuulemaan äijältä omaehtoisia kommentteja kosmetiikkatuotteista, vaan kokemuksia saa yleensä nyhtää väkisin jos vaikka kirjoitan blogin kautta saaduista miesten tuotteista. Siksi yllätyin, kun mies spontaanisti kehui joululahjatuotteitaan kesken chat-tuokiomme tuossa pari viikkoa sitten. (Tällä kertaa en kuitenkaan saanut häntä itse kirjoittamaan arviota ;D)

PaulasChoice4Men_Shave

PC4Men Shave

Mies tykkää normaalisti käyttää parran ajoon vaahtoa, ja altistuu geelimäisille varianteille vain blogin testituotteiden kautta. Hän ei käytännössä ole suuremmin ihastunut yhteenkään.

Paulan Shave-tuote on voidemainen. Miehen sanoin:

”Se on sellaista jännän tahnamaista ja valkoista, näkee hyvin mihin kohtaan on ainetta levittänyt (verrattuna läpinäkyviin geeleihin). Voide ei tee niin paksua kerrosta iholle kuin vaahto ja parranajo tuntuu siistimmältä, jotenkin tykkään tästä tosi paljon.”

”Enemmän kuin vaahdosta?”

”No en mä sitä osaa sanoa. Ehkä.”

PaulasChoice4Men_Soothe

PC4Men Soothe + Smooth

Se todellinen suosikki näistä kahdesta on kuitenkin tässä: Soothe + Smooth -kasvovesi.

Mies kertoi, että iho on todella selkeästi rauhoittunut Soothe + Smoothin käytön myötä. Parranajon jälkeinen ihon punoitus, kuumotus ja punaiset näpyt ovat selvästi vähentyneet, jopa poistuneet kokonaan.

Monet after shave -tuotteet lupaavat samaa, mutta mikään muu tuote ei ole miehen mukaan juurikaan lupauksiaan lunastanut, ennen ”Paulaa”. Äijä vaikuttaa oikeasti olevan vilpittömän innoissaan! Ja joo: kaula ei punoita, näenhän tuon minäkin. :)

PaulasChoice4Men_Lotion

”Ostaisitko sä näitä siis jopa itse?” kysyin tänään aamiaispöydässä.

”Joo, ostaisin”.

:)

Jeee! *nainen tuulettaa*

Vähänkö mä hykertelen tyytyväisenä – siis whoa, onnistuin löytämään mieskosmetiikkaa josta tuo tyyppi oikeasti tykkää…! Ylipäänsä on aina mahtavaa törmätä tuotteisiin, jotka tekevät mitä lupaavat. :) Pisteet Paulalle!

(Myös omat AHA-tuotteeni ovat olleet varsin myönteinen tuttavuus… mutta niistä lisää myöhemmin. Mitään mullistavaa ei ihossani kuitenkaan ole tapahtunut.)

*

”Loppukevennys” :D

Meidän chat-sessiot on aina varsinaisia ”Hyvää päivää – kirvesvartta” -keskusteluja. Yksi sanoo yhtä ja toinen puhuu ihan toista. – Ja mullakin meni kaksi päivää palata tuohon miehen naamatuotekommenttiin… ^_^ Mies on välillä ihan loukkaantunut kun mä vaan selitän omiani kun se yrittää kertoa jotain. Voisin kyllä parantaa chat-käytöstapojani.

Chatkeskustelu_USA

”En minä tiedä mitä ne tekee”. Häh? No näythän sä tietävän..! :D

Kommentit
  1. 1

    Tiltu sanoo

    Hah! Sainpa syyn tehdä Paulalle tilauksen tuon kasvoveden loputtua ;) Mun miehen iho ärtyy tosi pahasti parranajosta, eikä hän voi käyttää höylää ollenkaan sen takia.

    • 1.1

      Tiltu sanoo

      …tarkennuksena siis että olen koittanut keksiä perusteluja ko kasvoveden tilaamiselle sen hinnan oltua tähän saakka este (parikymppiä+postarit), BHA-kuorinta kun kestää varmaan ikuisuuden ja koska lähden huomenna täydentämään kosmetiikkavarastojani Saksanmaalle, jonka jälkeen koittaa ostolakko.

  2. 2

    chatte sanoo

    Hahah voi miehiä! :D Mäkin olen saanut miehen innostumaan Bulldogista, niitä hän aina ostaa uutta loppuneen perään. Tosin ei suostu pesemään kasvojaan aamuin illoin, kuulemma menee huonoon kuntoon naamavärkki? Tosin mieheni ajatusmaailma on vähän omanlaisensa, hänen mielestään iho ei kuivu, jossei sitä totuta rasvaan… :o

    • 2.1

      Sanni sanoo

      hänen mielestään iho ei kuivu, jossei sitä totuta rasvaan… :o

      Mä olen kuullut tuon järkeilyn joidenkin naistenkin suusta… ;) Kuiva ihotyyppi nyt on kuitenkin aina kuiva ihotyyppi, laittoi rasvaa eli ei. Omaan järkeen ei jotenkin mahdu sekään vaihtoehto, että normaali, säännöllisesti voideltu iho muuttuisi ilman rasvausta kuivaksi. Oma ihoni on yksi esimerkki ihosta, joka on pysynyt ihan samanlaisena vuosikaudet, laitoin yövoidetta tai ei, tai laitoin päivävoidetta tai ei…. :)

  3. 3

    tiippa sanoo

    Mä tilasin Paula-tilauksen yhteydessä miehelle näytesetin PC4Men tuotteista ja mieskin tykkäsi tuotteista. Tuo shave ei kuitenkaan kuulemma toiminut eli ilmeisesti ei tuonut tarpeeksi liukkautta(?). Soothe+smoothe näytteet käytin itse (koska mies on allerginen ainakin asetyylisalisyylihapolle ja tuo tuote sisältää salisyylihappoa muistaakseni sen kaksi prosenttia) kemiallisen kuorinnan / kasvoveden tapaan ja oli kyllä tosi miellyttävä tuote! Teki selvästi jotain ja samalla tuntui kosteuttavalta. Nyt olen käyttänyt Skin Perfectin 2 % BHA:ta ja sekin on kyllä erinomainen tuote :)

  4. 4

    Jonttu sanoo

    Ei liity tähän postaukseen tämä kysymykseni pieni, mutta kun olen nyt blogihistoriaasi kiitettävästi tutustuneena pannut merkille rakkautesi H&M:n vaatteisiin, minua kiinnostaisi tietää, onko sinun helppo löytää vaatteita kyseisestä liikkeestä. Itse kun toivoisin juurikin löytäväni tuollaisia yksinkertaisia peruspaitoja, joissa viihdyt, niin niiden ostaminen on kyllä tuskallisen vaikeaa. Olen raahannut sovituskoppiin jo varmasti lähes viisikymmentä erilaista paitaa, mutta erittäin harva niistä istui hyvin. :( Yleisin ongelma H&M:n paidoissa on avara kaula-aukko, ja muita ongelmia ovat turhan pitkä helman pituus (tällaiselle lyhyelle ihmiselle) tai sitten mallin yleinen tiukkuus. Olen vain todennut, että olen väärän muotoinen.

    • 4.1

      Sanni sanoo

      minua kiinnostaisi tietää, onko sinun helppo löytää vaatteita kyseisestä liikkeestä

      Heh, ”rakkauteni”… ^_^ Henkkamaukan vaatteet nyt vain ovat ”helppoja” ja edullisia. Kyllä mun kaltaisen perustrikooihmisen on helppo sieltä löytää vaatteita, on tarpeeksi pieniä kokojakin. Ja H&M:n farkut, niin hullua kuin se onkin, istuu paremmin kuin vaikka Leviksen, vaikka Levikset epäilemättä muuten ovat laadultaan (kankaaltaan ja ompelultaan) paremmat.

      Yleisin ongelma H&M:n paidoissa on avara kaula-aukko

      Mä käytän lähes yksinomaan normaaleja o-kaula-aukkoja, vai miksi niitä nyt nimitetään. :) Tai vene-kaula-aukkoja. Perustrikoopaidoissahan on melkein kaikissa o-aukko, minkä sarjan paitoja olet katsellut jos niissä on avara kaula-aukko…? Mun paidoista taitaa valtaosa olla L.O.G.G.ia.

      Minäkin olen lyhyt, 160 cm, ja paidat on ihan sopivan mittaisia.

      • 4.1.1

        Jonttu sanoo

        Mielestäni tuossa L.O.G.G:n mallistossa esim. topit (en tarkoita naruolkaintoppeja) ovat aika avara-aukkoisia tai sitten olen vain aika konservatiivinen. Itsekin olen lyhyt, 161 senttiä. Jos otan itselleni sopivan kokoisen paidan, niin yleensä hiat ja helma ovat liian pitkiä. No, minun on kyllä ylipäänsäkin todella vaikea löytää vaatteita, ja tämä ongelmani koskaa myös muitakin vaatekauppoja.

        • 4.1.1.1

          Sanni sanoo

          Mulla on tässä kuvassa LOGGin toppi, enkä pidä kaula-aukkoa kovin anteliaana. :) Kaula-aukon avaruuden kokemus liittyy tosin varmaankin myös rintojen kokoon. Itselläni on niin pienet rinnat etteivät ne juurikaan venytä kaula-aukkoa. Isorintaisella tuokin toppi varmaan jo paljastaisi rintavaon ;)

          • 4.1.1.1.1

            Jonttu sanoo

            Ehkä olen sitten vain turhan konservatiivinen ja ranttu vaatteiden istuvuuden suhteen. :)

  5. 5

    Jonttu sanoo

    Olisin kysynyt sellaista vielä, että suosittelisitko hölskyttelemään aina meikkivoidepulloa ennen käyttöä? Tällainen ohje annetaan esim. Lumenen uuden Nude Perfection -meikkivoiteen käyttöön. Koskeeko tämä kaikkia nestemäisiä meikkivoiteita? Itse olen aiemmin pyrkinyt olemaan hölskyttelemättä mitään kosmetiikkaani turhan takia, jotta säilyvyys ei ainakaan kärsisi. Kannattaisiko esim. sävyttävää kosteusvoidetta mielestäsi hölskytellä?

    Sitten vielä pieni kommentti, joka onkin tapauksena aika sekava. :D Eli kosmetologi sanoi, että olen ihon sävyltäni lämmin ja suositteli keltapohjaista meikkiä. Kun sitten marssin kosmetologilta Stockmannin kosmetiikkaosastolle, olin ilmeisesti muuttunut matkan aikana merkittävästi, sillä myyjä sanoi ”En myisi sinulle missään nimessä lämpymiä sävyjä”. :D Sitten jonkin ajan kuluttua olin ostamassa ihonhoitotuotteita, ja Kicksin myyjä sanoi, että ehdottomasti minulle lämpimiä sävyjä. :) Ja nyt viimeisin kosmetiikkaliikkeen myyjän arvio oli ”Ei sitä voi sanoa (siis mikä on ihonsävyni); ihon sävy on eri vuodenaikojen mukaan.”
    En siis ole hullua hurskaampi. Toivoin kyllä jo viimeisellä kosmetiikkaliikereissullani, että myyjänä olisi ollut Sanni! :) Ja tähän lisättäköön, että olen ollut aina todella todella nude-meikissä liikenteessä (siis vain erittäin kevyesti mineraalimeikkipohjaa kasvoilla ja kosmetologilla tietenkin sitten ihan nudena).

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Olisin kysynyt sellaista vielä, että suosittelisitko hölskyttelemään aina meikkivoidepulloa ennen käyttöä?

      Kyllä. Kaikkia nestemäisiä meikkituotteita, joissa on pigmenttiä, kannattaa ravistaa jotta pigmentti sekoittuu voidepohjaan mahdollisimman tasaisesti. Joissain meikkivoidepulloissa on valmiina pieni kuulakin (niinkuin kynsilakkapulloissa) joka auttaa pigmenttiä sekoittumaan ravistaessa.

      Mitä tuohon ihon sävyjuttuun tulee, en yhtään ihmettele että asiakkaat voivat saada noin vaihtelevia arvioita. Ihon sävyn määrittely ei aina ole mikään helppo juttu. Tuo viimeisin saamasi kommentti oli kyllä aika hassu ja henkilö ei ilmeisesti ole kovin ammattitaitoinen. No totta maar ihon sävy vaihtelee vuodenajan mukaan – mutta se ei liity ihon pohjasävyyn. Ihon päivetys ja ihon pohjasävy ovat aivan eri asioita, kyllä viileäsävyinen iho on viileä oli se sitten ruskettunut tai ei ^_^ Jos myyjä kuvittelee ihon päivetystason olevan yhtä kuin ihon pohjasävy niin…. no, kyseessä ei silloin ole ammattitaitoinen myyjä.

      Mutta tosiaan, ihon pohjasävyn määrittely ei suinkaan ole kaikkien ihmisten kohdalla helppoa. Joidenkin iho on niin neutraalin sävyinen että heille sopivat sekä viileät että lämpimät sävyt, tällöin voi olla todella vaikea sanoa kumpaan suuntaan iho sitten enemmän on. Ja vastaus vaihtelee tulkintaa suorittavan henkilön mukaan.

      Minusta ei lopulta ole tärkeää tehdä jotain tarkkaa määritelmää. Olennaisintahan on löytää itselle sopivat sävyt, oli se pohjasävy mikä hyvänsä :) Jos olisit vaikka minun asiakkaani, niin en jäisi vatvomaan sitä oletkohan mahdollisesti kylmä vai lämmin. Kokeilisimme eri sävyisiä meikkipohjia ja luomiväri- & poskipunasävyjä takertumatta niiden värilämpötilaan, ja valitsisimme ne jotka näyttävät ihollasi raikkailta ja luonnollisilta. :)

      • 5.1.1

        Jonttu sanoo

        Ymmärrän, ettei pohjasävyn määrittäminen ole se juttu sinänsä, mutta on kyllä erittäin hämmentävää kuulla vakaalla äänenpainolla lausuttuja ääripään kommentteja omasta ihonsävystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.