Mossa – Mádaran marjainen pikkusisko

Monet teistä ovatkin jo kuulleet Mossasta, latvialaisen Mádaran kehittämästä uudesta luonnonkosmetiikan ihonhoitosarjasta.

Mádaran ja Mossan suhde on saman tyylinen kuin Lumenen ja sen sidekickin Natural Coden: kummatkin ovat samaa taloa mutta kohderyhmä, hintataso ja Mossan kohdalla myös jakelukanava on eri. Siinä missä isosisko-Mádaran brändiviestintä pohjautuu vehreyteen ja yrtteihin ja merkki profiloituu jakelukanaviensa kautta selektiiviseksi sarjaksi, viestitään Mossan puolella marjoilla ja antioksidanteilla, ja sitä myydään suuremmilla volyymeilla ekokauppojen lisäksi myös päivittäistavarapuolella. Näin Mossan hinta on myös saatu alhaisemmaksi:  suuremmat raaka-ainehankinnat –> alempi hinta.

Suomeen Mossa rantautui tämän vuoden alussa ja on saanut todella hyvän vastaanoton. Sarja on Mádaran tapaan Ecocert-sertifioitu.

Mossa_IMG_5208_

Mossan tuotevalikoima on pienempi kuin Mádaran, ainakin näin alkuun kun sarja on vasta lanseerattu. Sarjaan kuuluu yhteensä 11 tuotetta: kaksi putsaria, kaksi kasvovettä, kolme päivävoidetta, yövoide, BB-voide, silmänympärysvoide ja öljyseerumi.

Sain valita Mossan maahantuojalta kokeiltavaksi minua kiinnostavan setin, ja haaviin valikoituivat vaahtoava kasvoputsari (totta kai! :)), kasvovesi, päivävoide normaalille ja sekaiholle, täyteläisempi päivävoide kaikille ihotyypeille sekä silmänympärysvoide.

Mossa_IMG_5216

Youth Defence Cleansing Creme-Mousse

11,90€ / 200 ml

Päämarja: valkoherukka.

Valkoherukan AHA-happoja sisältävä puhdistusvaahto. Inci täällä.

Miellyttävästi vaahtoava, pehmeä ja paksu maitomainen geeli. Hedelmäinen tuoksu.

Mossa_Valkoherukka

Tykkään, mutta kokelas ei ihan lyö laudalta Kivvin ”maitogeeliä” jonka olen todennut kaikkein miellyttävimmäksi luonnonkosmetiikan geeliputsariksi (tosin uudistunutta Kivviä en ole vielä ehtinyt testaamaan, en tiedä onko koostumusta muutettu). Kivvin geelin muodostama vaahto ei ole yhtä runsasta kuin Mossan, mutta se huuhtoutuu iholta vaivattomammin.

Sanotaan, että Mossan geeli on toisiksi paras testaamistani :) Sen koostumus ei ole sitä perinteistä hyytelölirua johon luonnonkosmetiikassa niin usein törmää, ja siitä annan suuren peukun.

Mossa_IMG_5219

Youth Defence Soothing Vitamin Toner

11,90€ / 200 ml

Päämarja: lakka

Lakkauutetta sisältävä Soothing Vitamin Toner on tarkoitettu kuivalle ja herkälle iholle. Tässä meillä on taas sisällöltään mielipiteitä jakava kasvovesi, sillä se sisältää alkoholia toiseksi eniten veden jälkeen. (Seuraa potentiaalisesti tylsää yadda-yaddaa alkoholista, hypätkää toiseksi viimeiseen kappaleeseen jos ainesosalla ei ole teille väliä ;D)

Kuivattavaa alkoholia (kuten etanolia ja propyleenialkoholia) voi olla kosmetiikassa joko puhtaana tai  osana jotain kasviuutosta, jolloin etanolin läsnäolo on piilossa koska uutteen sisältämää alkoholia ei tarvitse mainita incissä erikseen. Uutteen ollessa kyseessä on alkoholin määrä kuitenkin niin pieni että sen kuivattava vaikutus on merkityksetön.

Puhtaan alkoholin funktio kosmetiikassa on yleisimmin toimia liuottimena minkä lisäksi se vaikuttaa tuotteen koostumukseen ja säilyvyyteen. Ihon pinnalla etanoli vaikuttaa antibakteerisesti ja huokosia supistaen, ja vie ihon pinnalta rasvaa (tarpeeksi korkeana pitoisuutena). Jälkimmäinen on siis yhtä kuin kuivattava vaikutus, josta minkään ihotyypin on vaikea nähdä hyötyvän – edes rasvoittuvan. Toki reseptin kokonaisuus vaikuttaa, ja kasviuutteita, -öljyjä ja muita hoitavia aineita voi olla enemmän kuin alkoholia, jolloin hoitavat ainesosat kumoavat etanolin kuivattavaa vaikutusta.  (Hatusta vedetty esimerkki; vesi 50%, etanoli 15%, kasviuutteet, öljyt + muut yhteensä 30%, säilöntäaineet ja hajusteet 5%). KUITENKAAN, en ole vielä toistaiseksi saanut kuulla hyviä (tai oikeastaan mitään) perusteluita sille, miksi etenkin kuivan ihon tuotteissa täytyisi käyttää etanolia. On selvää, että ilman etanolia tuote kuin tuote on vähemmän kuivattava.

Mossa_Lakka

Tämä nyt siis vain retorista pohdintaa, ja odotan kovasti että joskus tulevaisuudessa (ehkäpä syksyn Mádara-vierailulla? :)) saan kuulla joltain kemistiltä tyhjentävät perustelut etanolin roolista kuivan ihon tuotteissa. Onko se välttämätön vain säilyvyyden kannalta seoksissa, joissa syystä tai toisesta ei haluta käyttää muuta säilöntäainetta..?

Mossan lakkakasvovesi kuuluu niihin alkoholipitoisiin kasvovesiin, joka etanolistaan huolimatta ei tunnu iholla kuivattavalta. Ainakaan minun ihollani. Alkoholin kyllä tuntee sellaisena vähän ”säpäkkänä” tuntemuksena kasvoilla, mutta iholle jää kasvoveden jäljiltä hoidettu ja ”tuotetuntuinen” pinta, eli kaikki ei haihdu saman tien eikä ihoa todellakaan kiristä.

Mossan lakkakasvovedessä on vettä, etanolia, glyserolia, lakkauutetta, mustikkauutetta, ruusuvettä, betaiinia, natrium-PCA:ta ja tuoksuainetta. Ainesosat alkoholin ja tuoksuaineen välillä ovat hoidollisesti mitä parhaimpia.

 

Mossa_IMG_5234

Youth Defence Moisturising Antioxidant Day Cream

14,90€ / 50 ml

Päämarja: mustikka.

Ohut, notkeasti levittyvä ja miellyttävän tuntuinen kevyt voide. Juuri sellainen mun ihotyypin voide.

Myös tässä on alkoholia incissä toisena, inci kokonaisuudessaan täällä.

Mossa_Mustikka

Kevyt tuoksu on miellyttävä mutta vaikeasti määriteltävä, ei ainakaan puhtaan marjainen. Kun voidetta hieroo ihoon hetken tuoksu ikäänkuin lämpenee ja muuttuu, siitä tulee ehkä jopa vähän itämainen. En tiedä miten paljon teille käyttäjinä on väliä sillä miltä juuri kasvovoide tuoksuu, mutta itse kun olen tällainen tuoksutyyppi niin tykkään ainakin yrittää kuvailla tuotteiden tuoksuja :)

Kaiken kaikkiaan oikein mukavan ja raikkaan tuntuinen voide, käyttäisin mielelläni. Lisäpisteitä tulisi raikkaammasta ja jotenkin selkeämmästä tuoksusta joka kuvastaisi paremmin voiteen mustikkaisuutta :)

Mossa_IMG_5221

Vitamin Cocktail Ultra Moisture Intense Energising Day Cream

18,50 € / 50 ml

Päämarjat: tyrni ja vadelma.

Suosikkini kahdesta testivoiteesta: ihanan silkkisen ja pehmeän tuntuinen ja pehmentää ihon pinnan todella tehokkaasti. Alkoholiton.

Vaikka en lähtökohtaisesti koe ongelmaa alkoholia sisältävien voiteiden kanssa, niin jos minulla on kaksi yhtä hyvää voidetta joista toinen on alkoholiton, niin kyllä minä sen ’holittoman valitsen. :) Ylempänä mainitusta syystä: en koe että alkoholista on iholleni mitään hyötyä (jos ei haittaakaan), ja  alkoholittoman voiteen voi olettaa sisältävän alkoholin tilalla joitain sellaisia ainesosia, kuten antioksidantteja, joista taas hipiälleni on hyötyä ;)

Mossa_Tyrni_Vadelma

Voiteessa on kevyt persikkainen sävy ja mukava sitrushedelmäinen tuoksu, itse asiassa hyvin samankaltainen kuin Weledan Tyrni-linjan tuotteissa, mutta paljon miedompi. Olen pannut merkille että tyrnimarjaa sisältäviin tuotteisiin laitetaan järjestään tällainen appelsiininen tuoksu. Tyrniöljy itsessäänhän ei tuoksu kovin mehukkaalle tai makealle, joten sitä sisältäviin, tai etenkin sillä markkinoituihin tuotteisiin lisätään marjan keltaista ja pirteää väriä vastaava tuoksu.

Mossan Mustikka- ja Tyrni-Vadelma -voiteiden välillä voi havainnoida erityisen selkeästi alkoholin vaikutuksen ihofiilikseen. Kumpikin voiteista on koostumukseltaan yhtä ohuita, liukkaasti levittyviä ja nopeasti imeytyviä emulsioita, mutta alkoholiton Tyrni-Vadelma jättää ihoon pehmeämmän pinnan.

Tätä tekee mieli käyttää! Miellyttävimpiä voidetuttavuuksia tänä vuonna :)

Mossa_IMG_5237

Youth Defence Restoring Eye Cream

14,90 € / 15 ml

Päämarja: karhunvatukka.

Aloitan positiivisesta, eli voide tuntuu oikein mukavalta ja sopii niille jotka pitävät ohuemmasta fluid-koostumuksesta silmänympärysvoiteissa.

Sitten kritiikki: no alkoholi tässäkin. Jälleen toiseksi ylimpänä incissä, ja tällä kertaa pitoisuus (jotka muuten ovat reseptisalaisuuksia eikä tämänkään voiteen alkoholipitoisuutta kerrottu minulle kun kysyin sitä, minkä kyllä ymmärrän) on sen verran korkea, että aistin silmissäni alkoholihuurut jo ennenkuin olin katsonut inciä ja todennut alkoholi-tilanteen. Nykyäänhän teen aina niin, että tutustun inciin vasta kokeiltuani testituotteita iholla, niin ainesosaluettelon antamat ennakko-odotukset ja mielikuvat eivät vaikuta kokemukseen.

Tunne silmissä oli ensimmäisellä käyttöviikolla verrattavissa tunteeseen, jonka jotkut luonnonkosmetiikan ripsivärit, etenkin Dr. Hauschkan, aiheuttavat: tuotteen sisältämä alkoholi ikäänkuin kirvelee silmissä haihtuessaan. ’Kirvely’ on liian vahva ilmaisu mutta ymmärrätte mitä tarkoitan, jos vaikka desinfiointiainetta hieroo silmän lähellä tuntee samankaltaisen mutta voimakkaamman tunteen. Se menee nopeasti ohi mutta, no, mieluummin tietysti käyttäisin herkällä silmänympärysiholla alkoholitonta tuotetta.

Mossa_Karhunvatukka

Käytön myötä silmät tottuivat alkoholiin eikä huuruefekti enää niin tuntunut parin viikon jälkeen. Voiteessa on vähän saman henkinen vaikeasti määriteltävä tuoksu kuin Mustikka-päivävoiteessa, mutta kuitenkin pehmeä ja miellyttävä.

Alkoholin korostaminen tuotearviossa saattaa jonkun mielestä olla epäolennaista jos se kuitenkaan ei aiheuta minulle varsinaisia ärsytysoireita tai mitään oikeasti huolestuttavaa, mutta koska etanoli kiistatta tunnetaan yhtenä kosmetiikan ”irritanttina” eli ihoärsyttäjänä, ja toiset sitä mielellään välttelevät, katson perustelluksi kertoa tuotteiden alkoholipitoisuudesta.

Itse kuitenkin käytän ihan mielelläni Mossan Karhunvatukka-silmänympärysvoidetta, etenkin huuruefektin häivyttyä. Se on ohuin ja nopeimmin imeytyvä silmänympärysvoide mitä olen aikoihin kokeillut, edustaa juuri sitä koostumusta joka oli minulle nuorempana kaikkein mieluisin. Nykyään suosin ikääntyneillä silmänympäryksilläni hieman täyteläisempiä koostumuksia, ja tulevassa Estelle & Thild -arviossa on tulossa yksi aivan ihana edustaja tästä voidetyypistä. :)

*

Mites te muut jotka olette ehtineet jo Mossaan tutustumaan? Mitkä fiilikset?

Alkoholijutuista huolimatta annan itse Mossalle kokonaisuudessaan suuren peukun, sillä kaikki testituotteet tuntuivat miellyttäviltä ja sellaisilta joita voisin käyttää.

Marjatietoruudut Mossan sivulta.

Kommentit
  1. 1

    Julia sanoo

    Mä metsästin jossain vaiheessa ihohuokosia supistavaa (tai ainakin kys. vaikutusta lupaavaa) kasvovettä, ja silloin huomasin ettei tosiaan oo kauheesti alkoholittomia vaihtoehtoja tarjolla. Kävi mielessä että onkohan se supistusefekti mahdollistakaan ilman alkoholia…

    Suuret ihohuokoset on muutenkin yks ärsyttävimpiä iho-”ongelmiani”. Tuntuu että siihen usein tarjotaan ratkaisuks alkoholia supistamaan, tai silikonia tukkimaan huokoset, ja kumpikin vaihtoehto kuulostaa mun mielestä ikävältä.
    (BHA- ja AHA-happohommat on itseltäni vielä kokeilematta, kuulemma niistäkin voisi löytyä apu ammottaviin huokosiin)

    • 1.1

      Nimetön sanoo

      Ehdottomasti suosittelen! Näin kuukauden Paula’s choice BHA- jakso takana ja olen miettinyt miksi en ole aiemmin kokeillut.

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Joo, tuo linkattu artikkeli on tuttu :) Juttu ei kuitenkaan totea, etteikö tuote ilman etanolia ole joka tapauksessa vähemmän kuivattava ;) Artikkelissa puhutaan (tarkoituksella) vain etanolin käyttötarkoituksista ja siitä, ettei se ”yleensä” kuivata tai ärsytä ihoa kosmetiikassa käytetyissä pitoisuuksissa (alle 15%), mutta jättää tuomatta esiin että täysin alkoholiton tuote on tietysti aina hellävaraisempi vaihtoehto :)

      ”Adding alcohol to a skin care preparation in small amounts below 15% usually does not cause any adverse side effects like skin dehydration or irritation.”

      Kuulostaa kyllä kummalta että alkoholi millään pitoisuudella voisi olla kosteuttava..? Sehän ei sido kosteutta eikä tuo sitä ihoon vaan päin vastoin haihduttaa sitä. Jotta jokin ainesosa voi olla ’kosteuttava’, sen tulee joko itsessään tuoda ihoon kosteutta (kuten vaikka aloe vera) tai sitoa ja pidättää ihossa jo olevaa kosteutta (kuten vaikka glyseroli).

  2. 3

    Henzu sanoo

    Minulla on käytössä Mossan putsari, ei tuo vaahtoava, ihan ok. Vitamin oil cocktail on tosi hyvä ja misellivedestä tykkään myös. Loppukesästä Mossalta tulee aikuisen ihon tuotteita, niitä meinaan testata.

    • 3.1

      Henzu sanoo

      Piti ihan tarkastaa, minullahan onkin tuo ihan sama putsari :D. Minusta se vaan ei vaahtoa kunnolla, eikä muutenkaan aiheuta mitään wau-fiilistä, perusputsari siis!

    • 3.2

      Sanni sanoo

      Loppukesästä Mossalta tulee aikuisen ihon tuotteita

      Eikö nämä tämän hetkiset ole jo aikuisellekin iholle? ^_^ :D Nojoo, ymmärsin mitä hait takaa, varmaankin korostetummin anti-age-profiloituneita ”ryppyvoiteita”. :)

      Nyt bongasinkin nuo mature skin -tuotteet Mossan Latvian sivuilta, kivan näköisiä, etenkin beigepulloinen Wrinkle Filler :)

      • 3.2.1

        Jonttu sanoo

        Ainakin Biodellyn sivuilla on Mossalta vielä kolmaskin päivävoide tarjolla, Nutritive antioxidant day cream, joka sisältää lakkaa. Näyttäisi olevan aikuisen ihon juttuja…

        Näin pikaisella lukemisella en huomannut, että olisit hehkuttanut tuotteiden pakkauksia. Minusta nuo pakkaukset ovat todella kauniin ja herkullisen näköisiä, pistivät silmään jo alkutalvesta Ruohonjuuren ikkunasta.

        Suhteesta emoyhtiöön tuli mieleen sellainen kysymys, onko näissä Mádaramainen levittyvyys vai onko lähempänä esim. EkoPharman luikkautta?

        • 3.2.1.1

          Sanni sanoo

          Ainakin Biodellyn sivuilla on Mossalta vielä kolmaskin päivävoide tarjolla, Nutritive antioxidant day Cream

          Jep, olinkin kirjoittanut jo tuonne postaukseen että valikoimaan kuuluu kolme päivävoidetta :) No, siis ainakin tämän hetkiseen Suomen valikoimaan, tuota kirjoittaessani en tiennyt että sarjaan on jo emomaan puolella tullut lisää tuotteita ^_^

          Pakkauksista – minun silmääni nämä ovat sellaisia, hmm, no, ihan kivan näköisiä mutta myös segmenttinsä näköisiä, eli ”markettikosmetiikkaa”. Etiketeissä on jotain halpaa fiilistä, mikä ei tietenkään sinällään haittaa koska kuuluu konseptiin, ei näiden kuulukaan näyttää ylellisiltä :)

          Levittyvyydestä – ovat enemmän madaraa kuin ekopharmaa :)

      • 3.2.2

        Henzu sanoo

        Juu, toki ovat nämä nykyisetkin aikuiselle iholle :D. Mossan facesivuilla mainostettiin ”aikuisen ihon” tuotteita, juurikin noilla sanoilla.
        Mossan tuotteissa on kyllä hinta-laatu kohdallaan!

  3. 4

    RainDrop sanoo

    Kiva, tämä arvio ilmestyikin jo näin pian :)

    Mossan tuotevalikoimaan muuten kuuluu myös Age Excellence-tuoteperhe, mutta näitä tuotteita ei ilmeisesti ole myynnissä Suomessa koska ne ovat esillä vain kun valitsee tuon Mossan oman sivun kieleksi englannin. En myöskään tiedä mikä on se toinen putsari, vai laskitko misellaariveden putsariksi? Mulle se on kasvovettä :D

    Olen samaa mieltä tuosta alkoholista, vaikka se onkin tosi yleinen aine luonnonkosmetiikassa, yritän vältellä sitä sisältäviä tuotteita. Ostin vähän vahingossa tuon saman kasvoveden minkä esittelit tässä, kun selailin useampaa tuotetta ja Mossan misellaarivesi sisältää vain benzyl alcoholia, niin epähuomiossa missasin tuon alkoholin tässä. Mutta mun kasvoilla toi alkoholi kyllä kuivattaa ihan selvästi, tai sen jälkeen kun tuote on haihtunut, kasvoja kiristää selvästi. Sitä en siis tilaa lisää.

    Putsarista sen sijaan tykkäsin, testasin samaan aikaan Madaran vaahtoputsarin ja Mossan putsari oli kivempi (osittain syynä taas se alkoholi…). Noista kasvovoiteista ei ole kokemusta, mutta se öljysekoitus tuoksuu ihanalle! Ainakin jos tykkää sitruunamelissan tuoksusta, mulle tuli heti se siitä mieleen :)

    Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus koko sarja ja hinta-laatusuhde on kohdallaan :)

    • 4.1

      Sanni sanoo

      En myöskään tiedä mikä on se toinen putsari, vai laskitko misellaariveden putsariksi? Mulle se on kasvovettä :D

      Jep, niin mullekin, :D, mutta valmistajien, kuten Mossankin, mielestä se on putsari ^_^ Mossalla on kaksi puhdistustuotetta, Valkoherukka-vaahto ja Vadelma-misellivesi, ja kaksi kasvovettä, Mustikka ja Lakka.

      Mutta mun kasvoilla toi alkoholi kyllä kuivattaa ihan selvästi, tai sen jälkeen kun tuote on haihtunut, kasvoja kiristää selvästi.

      Höh, onpa harmi. No, kertoo siitä kuinka etyylialkoholilla tosiaan on se potentiaalinen kuivattava vaikutus vaikka valmistajat kuinka vakuuttelisivat että ”Ei näillä meidän käyttämillä pitoisuuksilla”, ei siitä mihinkään pääse. Ihot ovat erilaisia ja toisten iho ei oikein tunnu sietävän alkoholia juuri lainkaan.

  4. 5

    Jessii sanoo

    Mossan puhdistusgeeli tuli käytettyä viime viikolla loppuun. Aluksi se tuntui liukkaalta ja piti kauan veden kanssa läträtä, että sai puhtaaksi. Lopulta siihen tottui ja tuli käytettyä loppuun. Joskus se pumppuosan suu meni tukkoon, kun geeli jymähti ja kuivui siihen. Mustikkakasvovoide oli kevyttä ja sopii hyvin kesällä meikin alle. Tuoksu kaikissa tuotteissa ok.

  5. 6

    sanoo

    Mä ihan tykkäilin tuosta putsarista, mutta mun mielestä siinä on huomattavan vahva alkoholin tuoksu. Mossan misellivesi on kiva ja etanoliton :)

  6. 7

    milipili sanoo

    Mulla on mustikka kasvovesi, oon tykänny, kosteuttaa, eikä jää iholle pyörimään.

  7. 9

    Ohis sanoo

    Toissajouluna ostin Riikasta tuon mustikka-kasvovoiteen ja sen tuoksu on kyllä kaukana mustikasta! :D Minusta se tuoksuu ihan lakritsilta, vielä tarkemmin lakritsijuurelta. Tykkään kyllä tuoksusta, vaikka itse voide on kulunut melko hitaasti, eli ei kuulu lemppareihin. Voisin silti testata Tyrni-Vadelmaa, tuntuisi kuvauksen perusteella mieluisemmalta.

    • 9.1

      Sanni sanoo

      sen tuoksu on kyllä kaukana mustikasta! :D

      Joo, mä luulen ettei tuoksusta ole yritettykään saada mustikkaa..! ^_^ Ehkä mustikan tuoksua on vaikea luoda labraolosuhteissa..? Mene ja tiedä.

  8. 10

    saaaara sanoo

    Kokeilin Mossan BB-voidetta / sävytettyä päivävoidetta, mutta se ei levittynyt kauniisti iholleni vaan murustui ja rullasi heti. Harmi, olisi ollut kiva löytää edullinen luonnonkosmetiikan BB-voide! Madara onneksi toimii minulla, vaikka siinä onkin vähän turhan voimakas kuusenkerkkäinen tuoksu.

      • 10.1.1

        saaaara sanoo

        Kiitos vinkistä, joskin olen ehtinyt senkin jo testata! Kerääntyi ikävästi huokosiin ja korosti kaikkia muitakin ihon epätasaisuuksia, iho näytti sen jälkeen röpelöiseltä. Monet kerrat kokeilin, mutta aina sama juttu. Outo iho minulla. Siitä voiteesta olisin halunnut myös tykätä, siinä oli ihanan mieto ja miellyttävä tuoksukin. :)

  9. 11

    Hilma sanoo

    Olin etsimässä uutta BB-voidetta ja Ruohonjuuressa minulle suositeltiin Mossan BB-voidetta. Ostin sitten sen ja olen kyllä todella tykännyt siitä, minulla ei murusta niinkuin edellisellä kommentoijalla. Kaikki edelliset BB-voiteet ja meikkivoiteet ovat kuivuneet iholleni, tämä ei ole ja kaiken lisäksi se on hillinnyt finnien kasvua huomattavasti(??)! :) Lisäksi se tuoksuu mielestäni kivalta!

  10. 12

    hiutale sanoo

    Joku tässä Mossassa iski muhun ihan täysillä, ja hankin tuon putsarin ja ihoöljyn. Putsari sopii iholleni loistavasti, tykkään et iho on pesun jälkeen puhtaan tuntuinen, mutta tuo ei ole liian tuju kuivalle iholle. Öljy on kasvoveden kanssa miksattuna oikein toimiva, iho on pysyny tosi pehmeänä.

  11. 13

    Nimetön sanoo

    Voiko sun mielestä tota alkoholitonta päivävoidetta käyttää yövoiteenakin, vai onko se tarpeeksi kosteuttava sekaiholle jne? Ja kun noita tuotteita mainostetaan ”antiagemaisina”, niin onko niistä mitään haittaakaan nuorelle iholle..? Oman järjen mukaan ei, mutta eihän sitä koskaan tiedä :D

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Voiko sun mielestä tota alkoholitonta päivävoidetta käyttää yövoiteenakin, vai onko se tarpeeksi kosteuttava sekaiholle jne?

      Mä kuulun niihin joiden mielestä erillinen yövoide on tarpeeton, mutta nämähän on maku- ja henk. koht. ihon laatuun liittyviä asioita :) Mun iho pärjää samalla voiteella tai seerumilla (tai kesäisin jopa ilman mitään erillistä kosteutusta) vuorokauden ympäri. Nyt kesäisin mun ihon kosteustasapaino on niin ”kostea”, että kaikki seerumitkaan eivät imeydy täysin ja jos illalla laitan superkosteuttavaa seerumia, aamulla iho on välillä ihan ”niljainen” kun seerumi on jäänyt ihon pintaan :)

      Anti-age-tuotteista ei ole haittaa nuorelle iholle, ne anti-age-ainesosat vain jäävät iholta hyödyntämättä :) Ja esim. antioksidanteista on hyötyä kaiken ikäiselle iholle, joten antioksidanttipitoiset voiteet sopivat kaikille :) Nämä Mossan tässä jutussa esitellyt tuotteet ovat ns. ennaltaehkäiseviä anti-age-tuotteita, eli ne eivät vielä lupaa korjata ikääntyneen ihon vaurioita eli sopivat senkin puolesta ei-niin-ikääntyneelle iholle.

  12. 14

    NG sanoo

    Sisältö ei INCIen perusteella ole kovin marjainen, mutta ulkoasu – erehdyttävästi tulee mieleen kotimainen Arctic Berries Energy, Lumene…

  13. 15

    Sari sanoo

    Kasvoöljystä olen tykännyt, toinen pullo jo menossa :)
    Muita Mossan tuotteita en ole ostanut, koska incit ei oo vakuuttanu meikäläistä. Esim. en halua ostaa kasvovettä, jossa on alkoholia, puhumattakaan että se on heti alussa.

  14. 16

    TT sanoo

    Hei! Onko sulla aikeissa testata (ja kommentoida) Yliopiston apteekin uusia YA naturae -luonnonkosmetiikkatuotteita? :)

    • 16.1

      Sanni sanoo

      Ehkä ensi vuoden puolella :) Tänä vuonna en niitä varmaan ehdi kokeilemaan, koska a) on sen verran pitkä jono muita testituotteita edellä ja b) tosi niukasti aikaa ylipäänsä testailla, tämän vuoden puolella on niin paljon reissua tiedossa ja matkoille jaksan harvemmin raahata mukaan läjää testituotteita :)

      Mutta YA:n luonnonkosmetiikkasarja todellakin kiinnostaa ;)

  15. 17

    Eevis sanoo

    Mulla on tuo mustikkavoide, kasvoöljy ja geeliputsari. Kasvoöljystä tykkään ihan tosi paljon, tosin nyt kesällä ei kovin usein tule käytettyä. Mustikkavoidekin on ihan kiva, sopivan kevyt tähän vuodenaikaan. Enpä muuten ollut huomannut tuota alkoholia, normaalisti kyllä syynään incit mutta nyt jäänyt jostain syystä välistä. Höh. Sain myös pari näytepussia tuota toista testaamaasi kasvovoidetta, yhden kokeilun perusteella tuntui ihanalta, eli sitä ostan varmaan sitten kun tuo mustikka loppuu. Geeliputsari tuntui aluksi liian niljakkaalta, mutta nyt käytön myötä olen kai tottunut tuntumaan, kun en enää kiinnitä siihen juuri huomiota. Mulla tämä tuote toimii hyvin: puhdistaa tehokkaasti, mutta ei kuivata yhtään. Tätä ennen mulla oli Estelle & Thildin vaahtoputsari, joka oli hienoinen pettymys, jotenkin vaan niin perus eikä mielestäni edes puhdistanut riittävän hyvin, joten näistä kahdesta Mossa menee jatkoon! Muutenkin oon tykästynyt tähän merkkiin ja suositellut kavereillekin :)

    • 17.1

      Sanni sanoo

      Geeliputsari tuntui aluksi liian niljakkaalta, mutta nyt käytön myötä olen kai tottunut tuntumaan, kun en enää kiinnitä siihen juuri huomiota.

      Mulle on tiedätkö käynyt samoin :) Putsari tuntui pitkään hieman hankalasti poishuuhdottavalta juuri tuon niljaisuuden takia mutta nyt en enää juuri huomaa sitä ja putsari tuntuu vain kaiken kaikkiaan tosi kivalta :)

      • 17.1.1

        Eevis sanoo

        Kyllä. Ja on mukavaa, että vaihteeksi putsaria voi työstää iholla pitkään ja kunnolla, monet (kaikki?) luonnonkosmetiikan pumppuvaahdot kun katoaa iholta hetkessä.

        • 17.1.1.1

          Sanni sanoo

          monet (kaikki?) luonnonkosmetiikan pumppuvaahdot kun katoaa iholta hetkessä.

          Niin tekevät, tämä on minunkin kokemukseni tähän saakka. EkoPharman vaahto on ollut paras ja sen vaahto täyteläisin.

  16. 18

    Ankkuri sanoo

    Hmm, osaatkohan sanoa, onko tuon Youth Defence -voiteen (mustikan kuva etiketissä) incissä joku, joka aiheuttaa kurjan kalvon iholle? Mä olen tykännyt Madaran tuotteista, mutta tämä ei nyt toimi ollenkaan. Kasvoille puski pieniä, ikäviä näppyjä ja finnejä. Sen lisäksi tuntuu, että kasvoille jäi semmoinen kalvomainen pinta tuosta voiteesta. Sen tunsi parhaiten naamapesun yhteydessä. Kasvot myös rasvoittuivat tosi helposti, siis ihan todella kiiltäviksi. :O

    • 18.1

      Sanni sanoo

      osaatkohan sanoa, onko tuon Youth Defence -voiteen (mustikan kuva etiketissä) incissä joku, joka aiheuttaa kurjan kalvon iholle?

      En valitettavasti :/ Monetkin ainesosat voivat tuoda kalvon tunnetta iholle, mutta juuri tuosta Mustikkavoiteesta en osaa incistä sellaisia tunnistaa selluloosaa lukuunottamatta. Kalvomaista tunnetta voivat tuoda esimerkiksi vahat, silikonit, jotkut kosteuttajat kuten glyseroli ja jotkut polymeerit (esim. selluloosa on polymeeri).

      Itse en kokenut Mustikkavoiteen jättävän kalvoa, mutta se ei tokikaan kerro mitään siitä miltä voide voi tuntua muiden iholla. Harmi että Mustikka ei synkannut sun ihon kanssa.

  17. 19

    NS sanoo

    Heips, Sopisivatkohan nämä Mossan tuotteet nuorelle ensimmäiseksi ihonhoitosarjaksi? Hieman pienempänä iho reagoi rasvoihin; onkohan tarpeeksi mietoja?

    • 19.1

      Sanni sanoo

      Hei NS! Itse valitsisin nuorelle ensimmäiseksi ihonhoitosarjaksi ihan vain peruskosteuttavia tuotteita jotka eivät lupaa juonteiden silotusts tai muitakaan anti age -vaikutuksia. Vaikka ns. ryppyvoidekaan ei tee 15-vuotiaan iholle ”pahaa”, niin on turhaa maksaa anti age – voiteen kalliimpi hinta kun iho ei tee niillä anti age – ominaisuuksilla mitään. Kaikki Mossan tuotteet ovat anti age -vaikutteisia ja suunnattu 20+ iholle.

      Tuohon ”iho reagoi rasvoihin, ovatkohan tarpeeksi mietoja” -kohtaan en oikein osaa vastata kun en ole varma ymmärränkö mitä tarkoitat :) Voiteissa (geelikoostumusta lukuunottamatta) on aina rasvoja. Jos tarkoitat ”miedolla” kevyttä, ei paksunrasvaista koostumusta, niin näissä kokeilemissani oli suhteellisen kevyt koostumus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.