Miten säilytän meikkejäni

Kerroin kesäkuussa meikkipöydästäni, ja valotin tuossa postauksessa myös hieman missä säilytän meikkejäni. Kesäkuun jälkeen on kuitenkin tullut uusia lukijoita, ja minua on pyydetty esittelemään meikkivarastoani ja miten sitä säilytän. No, koko meikkikokoelmaa en ole edelleenkään jaksanut kuvata, mutta tässä juttu säilytyksestä.

Alkajaisiksi on todettava, että tämänhetkinen hajautettu säilytysratkaisu ei ole minulle mieluinen. Odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää, että pääsemme muuttamaan ja saan isomman meikkipöydän jonka yhteyteen saan kaikki aarteeni.

Tässä on pieni ja liikuttava meikkipöytäni. Oikeastaan se ei edes ole pöytä vaan joku Ikean halvin mahdollinen hyllytaso. Sen korkeus on kuitenkin meikattavuuden kannalta juuri oikea! ;) Tämä kuva on hieman feikattu, sillä oikeastaan pöytä ei näytä juuri koskaan tuolta….


…vaan tältä. :( Ainainen sekasorto.

Minulla on pöydällä kaksi koria, joissa säilytän eniten käyttämiäni tuotteita kuten siveltimiä, rajauskyniä, ripsareita ja mineraalipohjia.

Vasemmanpuoleisessa korissa asuvat ripsivärit, vaahtomuoviapplikaattorit, ripsentaivuttimet, kulmavärit, kaksi highlighter-luomiväriä, kabuki-sivellin ja muuta sekalaista pientavaraa. Normikabukini on kuivumassa pesun jäljiltä, tuo pieni on se matkakoko jonka sain Kauneusmessuilta.


Oikeanpuoleisessa korissa asuvat rajauskynät, pohjustustuotteet, mineraalipohjat, eniten käyttämäni siveltimet (loput ovat omassa korissaan makuuhuoneen sälähyllyssä), suosikkiposkipunani ja pari kynsilakkakiekkoa. Huomaan että UDPP on tämän kuvan ottohetkellä jossain harharetkillä… Se kuuluu myös tähän koriin.

Ikeahyllyn alatasolla majailee työkalupakki, joka sisältää Indeliblen geelirajauksia, joitain huulikiiltoja, mineraaliluomivärejä, Diorin paletteja sekä muita erinäisiä luomivärejä.



Loput meikit asuvat olohuoneen kirjahyllyssä.

Ylemmässä vetolaatikossa on huulipunia, huulikiiltoja, suurin osa ”marketti”luomiväreistäni (= L’oreal, Rimmel, IsaDora jne), pari Cliniquen palettia ja ne MACin luomivärit joita en ole depotannut. (Depottaus = luomivärinappi irroitetaan hylsystään palettiin siirrettäväksi.)

Alemmassa vetolaatikossa säilytän MACin ja Urban Decayn paletteja sekä muita sekalaisia, kuten Too Faced, Clarins, Guerlain, IsaDora, Grimas ja uusimpina tulokkaina Avonin paletit. Laatikon perällä ovat omassa rasiassaan poskipunat ja kasvojen varjostusvärit.

Ympäri asuntoa, mm. ikkunalaudoilta, voi myös bongailla eksyneitä tai unohdettuja meikkituotteita, kuten nyt vaikkapa nämä runsas kuukausi sitten ostamani tekoripset ja joitain vaahtomuoviapplikaattoreita. Ei, meillä ei tosiaankaan ole siistiä. :(

Yhdestä kartonkilaatikosta löysin nämä kuusi kaverusta, joiden olemassaolon olin jo melkein unohtanut. Nämä toverit ovat olleet eristettyinä ”saattohoidossa”, eli ne ovat luomivärejä joista luopumista olen harkinnut. Olen niin kiintynyt meikkeihini, että minulle on vaikeaa heittää huonoja yksilöitä pois tai edes antaa niitä muille. (Ei, en kuvittele että se on tervettä.) Nyt pitkän karanteenin jälkeen olen valmis heittämään kuivaakin kuivemman IsaDoran duon ja pigmenttiköyhän YR:n Taupen roskiin, ja ehkä säilytän noita Anytimen trioja vielä kun
ne ovat oikeasti aika hyviä. Make Up Storen ja Lumenen dumppaan varmaan äidille.

Koko meikkikokoelman kuvaus tulee varmasti toteutumaan lähitulevaisuudessa, niinkuin moni muukin teidän ehdotuksenne syyskuisesta kyselystä. Ehdotukset ei siis suinkaan ole unohtuneet, vaan toteutan niitä pikkuhiljaa talven aikana.

Kommentit
  1. 2

    Anonymous sanoo

    Mikä tuo kynsilakkakiekko oikein on?

    Onneksi en ole ainoa, joka säilyttelee vanhoja (siis ei tietenkään mistään 80- luvulta sentään!!) meikkejä, jos joskus tarvii vaikka sitä tiettyä luomivärisävyä, vaikka sitä ei tavallisesti käytä ;) Vaikka vanhoja meikkejä ei saisi säilyttää ja ripsarit pitäis heittää roskiin 3 kk jälkeen!

    Mut kyllä sä tarvit kunnon meikkipöydän, että saat kaiken samaan paikkaan! Niin mäkin.

  2. 3

    sanoo

    Anonyymi – kynsilakkakiekkoihin voi mallata omat kynsilakkansa niin että näkee paremmin miltä lakka tulee kynnessä näyttämään = helpottaa valintaa jos omistaa vaikka paljon samantyylisiä lakkoja. Kiekot taitaa enemmänkin olla kynsiammattilaisten käytössä (voivat siis kätevästi näyttää asiakkaille miltä sävyt näyttää), mutta kyllä noita ihan taviksetkin ostaa.

  3. 4

    sanoo

    Mulla on tuo sama vaaleampi Anytimen trio ja musta se on kyllä hyvä, pigmenttiä irtoaa varsin kivasti. Omani alkaa vain olla aika lopussa. :/

  4. 6

    Christine sanoo

    Hei, joku muukaan ei viitsi heittää vanhempia meikkejä pois. Mulla on vähän sama ongelma, koska kuvittelen aina, että kyllä mä tuun niitä vielä jossain vaiheessa käyttämään :) Vaikka kumminkin tiedän, että yleensä käytän tasan niitä samoja ja noi vanhemmat vähän jää. Onneksi on aina äiti tai sisko, jolle niitä voi lykätä sitten kun on vihdoin valmis luopumaan :P

  5. 7

    Anonymous sanoo

    Toi kiekko olisikin kätevä. Itse tein kesällä itse lakkaa varpaisiin, kun eka oli ihan liian vaalea ja toinen liian tumma ja yhdessä niistä tuli tosi upea violetti ;) En tiedä kuinka "sallittua" tuo on, mutta eikö ammattilaisetkin sekoita huulipuniakin, jotta saa haluamansa sävyn.

  6. 8

    Anonymous sanoo

    Miten noita luomivärisiveltimiä kannattaa puhdistaa ja kuinka usein? Sain ensimmäisen häivytyssiveltimeni nyt pikkujoululahjaksi enkä tiiä näitten kunnossa pidosta yhtään mitään :(

  7. 9

    sanoo

    Multa löytyy muuten samanlainen "meikkipakki" tosin valko-turkoosina ;) (ei kyllä sisällä meikkejä tällä hetkellä koska sain ne mahtumaan senkin laatikoihin).

  8. 10

    sanoo

    Anonyymi 3 – aitokarvaisten luomivärisiveltimien pesuun suositellaan marseille-saippuaa, mutta kyllä niitä voi miedolla shampoollakin pestä. Sivellinten pesuun on myös alkoholipitoisia pikaputsareita spray-muodossa. Joidenkin mielestä tuollaiset sprayt kuitenkin kuivattavat siveltimiä turhaan ja aiheuttavat karvan lähtöä.

    Siveltimiä voi pestä silloin kuin itsestä siltä tuntuu. ^_^ Osa pesee aina jokaisen käytön jälkeen, osa kerran viikossa ja osa vielä harvemmin. Mä en ole sivellinten suhteen mikään hygieniafriikki ja pesen päivittäin vain kosteissa tuotteissa kuten geelirajauksissa ja huulipunissa käytetyt siveltimet. Puuterimaisissa tuotteissa käytetyt siveltimet pesen parin viikon välein. Kun ne ovat vain omassa käytössäni, niin mitäpä niitä hinkkaamaan joka päivä. Aivan eri asia on tietenkin jos siveltimet olisivat asiakaskäytössä.

  9. 11

    sanoo

    Hei, mä heitin vähän aikaa sitten samaisen GEMEYN ruskean tuplaluomivärin roskiin. Se oli ainakin sata vuotta vanha :) Missä Gemey nykyisin on? Vai eikö se ole joku Maybelline nykysin…?

  10. 13

    sanoo

    Oi ihanaa kun puhut, että sun "meikit asuu" ihan ku ne ois eläviä olentoja. :D
    Oon muuten miettiny, et kuin usein noita siveltimiä pitää pestä? Varsinkin mietin jus kabuki sivellintä ja muita noita mineraalimeikkien levitykseen käytettäviä.

  11. 14

    sanoo

    mirella – lue vastaukseni kaksi kommenttia ylöspäin. :)

    Kabuki likaantuu aika nopeasti ja se olisi varmaan _hyvä_ pestä ainakin kerran viikossa. Noh, mulla voi mennä välillä vähän kauemmin…. *nolo*

  12. 16

    enhaluakertoa sanoo

    Ööh… mitä ideaa on omistaa noin montaa meikkiä? Mulla on yks luomiväripaketti, 1 ripsari, 2 vanhaa käyttämätöntä ripsaria, 4 meikkivoidetta joist yks nykyinen (kokeillut oon), 1 puuteri, 1 vanha puuteri, 1 huulikiilto

  13. 17

    Justiina sanoo

    Itsellä tulee mieleen, että ei se määrä vaan laatu.Sama pätee vaatteisiin.Käytän itse loppuun kaikki ”perus” kosmetiikka tuotteeni. Epävarmat tapaukset lähtee heti kiertoon.Takana 22 vuotta kosmetiikka harrastelijana, ei passaa sanoo, että asiantuntijana ettei koulutetut vedä hernettä nenään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.