Mitä ostan ruokakaupasta

Ihmiset ovat tunnetusti uteliaita. Kaverin vaatekomeron ja kylppärin kaapin sisältö kiinnostaa, bloggaajan käsilaukun sisältö kiinnostaa, julkkiksen makuuhuoneen sisustus kiinnostaa. Mikseipä myös ruokakauppakassin sisältö kiinnostaisi – minua ainakin :D

Tällä pohjustuksella keksin blogiurani ihka ensimmäisen haasteen – miltä näyttää tavanomainen ruokakassisi ja mitä sen sisällöstä syntyy? Haastan seuraavat bloggaajat kertomaan mitä kaupasta lähtee mukaan:

Suvi – Zubi’s Corner

CN – Charming Nails

Virve – Ostolakossa

Jonna – Keyword: Love

Heidi – Mustaa Kajalia

Olen itse tunnetusti maailman huonoin osallistumaan haasteisiin, joten en loukkaannu jos haastetut eivät inspiroidu. :) Mutta en peittele uteliaisuuttani..! :D

Minulta kysellään silloin tällöin, eikö ruokavalioni tule kalliiksi, ja vastaukseni on ei. Olen kirjoittanut aiheesta keväällä 2012 täällä, ja ruokakauppakassin sisältöä on avattu myös täällä. Mielenkiintoista verrata mitkä jutut ovat muuttuneet noista vuosista – enää en osta Pirkan rahkaa enkä todellakaan Euroshopperin raejuustoa :D.

Ruokabudjettini on 40-50 euroa viikossa, max 200 euroa kuussa. Ostan usein kerralla viikon tai kahdenkin ruoat, tietysti joitain tuorejuttuja on täydennettävä viikolla.

Alla maaliskuun ensimmäisen puoliskon ostokset. Tuorekalaa ei markettikuiteilla juuri koskaan näy, sen ostan lähes aina Kauppahallista. (Ja useimmiten tuorekalapuolesta vastaa mieheni.) Meillä on miehen kanssa aika erityyppiset ruokamieltymykset ja ostamme kaupassa omat ruokakassit, mutta jääkaapin puolella ruokia ei tietenkään jaeta vaan luonnollisestikin kumpikin syö myös toisen ostamia elintarvikkeita.

         Ruokakauppakuitti_maaliskuu2015

Ostoskorin koostumus:

Ostoskori_koostumus

Kuitti on muuten erittäin tyypillinen esimerkki ruokaostoksistani, mutta sieltä puuttuvat kananmunat (joita oli jo kotona). Kuitilla poikkeuksellista on myös siideri, jota ostan aniharvoin (olen viini-ihmisiä). Siideri on saunajuomaa. :) Rahka-, maitojogurtti- ja raejuustotuotteet ostan useimmiten Lidlistä, siksi niitä ei tällä kuitilla näy.

Pyrin välttämään prosessoituja ruokia, ja oikeastaan ainoat säännöllisesti ostamani jalosteet ovat soijatuotteita. Soijanakkeja ja -pyöryköitä en valmista itse, vaan ostan pakasteena. Soijanakit ovat tosin niin kalliita että niitä päätyy ostoskoriin harvemmin kuin kerran kuussa. Kahdeksan soijanakkia maksaa yli neljä euroa..!

Ennen ostin suhteellisen usein myös kalamurekepihvejä, mutta ne ovat jääneet kun kalapihvejä on niin helppo tehdä itsekin.

.

Millaista sapuskaa ruokakassin antimista syntyy?

Ruokakassi_IMG_4614

Valkosipulin kanssa paistettuja bataattisiivuja. Lautasella kalan lisukkeena.

Ruokakassi_IMG_4846

Bataatti-kukkakaalimuusia ja paistettua tofua (annoksessa myös simpukka-tonnikalapihviä – jääkaapin jämät täytyy hyödyntää :))

Ruokakassi_IMG_4381

Pizzaa. (Vihreät pavut jakavat mun ja miehen pizzapuolikkaat, miehellä kun on aina jotain lihahässäkkää jota en halua kulkeutuvan mun puolelle.)

Minun pizzassa simpukkaa, tonnikalaa, tomaattia ja sinihomejuustoa.

Ruokakassi_IMG_4822

Tofua ja kasviksia pinaattisessa kookoskastikkeessa.

Ruokakassi_IMG_4843

Siemennäkkäriä ja makrillifileitä.

Ruokakassi_IMG_4602

Erityismaininta Anamman soijapyöryköille! <3

Söin ennen Hälsans Kökin soijapullia, jotka kieltämättä makunsa ja rakenteensa puolesta menevät pikkuisen Anamman ohi, mutta! Ne ovat kalliimpia, niissä on paljon enemmän hiilareita ja paljon enemmmän lisäaineita kuin Anamman pullissa.

Ruokakassi_Anamma

Anamma uudisti tuotereseptinsä runsas vuosi sitten ja melkein kaikki tuotteet ovat nyt – eivät ainoastaan vähähiilarisempia, mutta myös vegaanisia. Useimmissa soijasta valmistetuissa lihankorvikkeissa on kananmunaa.

Lempitapani syödä soijapyöryköitä:

idRuokakassi_IMG_4608

Sienikastikkeessa.

Ruokakassi_IMG_4753

Tomaatti-tuorejuustokastikkeessa. Naaaa-ammm!

Ruokakassi_IMG_4558

Soija”jogurtti” (jep, tätä ei saisi kutsua jogurtiksi kun ei ole maidosta) kuuluu olennaisena osana aamiaissekoituksiini. Lempparini on maustamaton, mutta kun bongasin Alpro-hyllyllä vähähiilariset uutuudet Mantelin ja Kookoksen, oli niitä tottakai maistettava.

Aika hyviä, etenkin manteli. Kookos ehkä aavistuksen liian hallitsevan makuinen mun makuun.

Ruokakassi_IMG_4561

Vähäsokeriset vaihtoehdot ilahduttavat aina. :) (Vertaa normaali maustettu  jogurtti: keskimäärin yli 10% sokeria.)

Olettekos muuten huomanneet, että Alpron perus-maustamaton on saanut rinnalleen täysin sokeroimattoman maustamattoman? Se lyö Rainbown’kin soijajogurtin alhaisella hiilaripitoisuudellaan – 0,5 g / 100 g!

Vähän sekavaa kyllä tavalliselle kuluttajalle, joka kenties luuli vanhankin Natural-maun olevan makeuttamaton (sitähän maustamattomat yleensä ovat). Nyt on siis kaksi maustamatonta Alpro Naturalia – sokerilla ja ilman.

Ruokakassi_IMG_4844

Tällainen kulho tuli äskenkin nautittua aamiaiseksi. :)

.

Onko teillä vakiintuneet rutiinit ruokakaupoissa? Tuleeko useimmiten ostettua saman kaavan mukaan vai lähteekö marketista mukaan milloin mitäkin?

Toki jokainen varmasti ostaa tietyt samat peruselintarvikkeet kuten maidot ja leivät :)

Entäpä herkut? Sujahtaako koriin jätskiä, keksejä tai sipsejä herkästi vai harkitummin?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hei kiitti haasteesta! Lähtee ehdottomasti toteutukseen.Kohta vaihtuu kuukausi joten voisin pitääkin huhtikuussa ”kaupparuokapäiväkirjaa” Tosi mielenkiintoista nähdä mitä muiden kasseista löytyy :) itsellä on tosi usein perusjuttuja tarjouksia hyödyntäen. Kaupassa käyn 3-4 kertaa viikossa. Eilen hain tuoreita vihanneksia, maitoa, leipää ja kröhöm…jäätelöä :D nälissään tulee mielitekoja!

    Ps. Ihania annoksia, nälkä tulee!

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Hei kiitti haasteesta! Lähtee ehdottomasti toteutukseen.

      Jee! Kivaa! :)

      nälissään tulee mielitekoja!

      Näinhän se on… Eikä aina ole mahdollista lähteä kauppaan kylläisenä, niinkuin neuvotaan. Jos on vaikka pakko käydä kaupassa töiden jälkeen.

      Mä olen joskus ostanut kaupan lämminruokatiskiltä kalapullan ja survonut sen suuhun heti kassalta selvittyä kun on ollut niin nälkä..! :D

  2. 2

    chatte sanoo

    Meillä vaihtelee aika paljon mielihalujen mukaan. Kerran viikossa pyrin tekemään koko seuraavan viikon ostokset, eli tarkka kauppalappu on aina kourassa. Muuten perusjuttuja meidän ruokakassissa ovat kahvikerma, tietyt juustot ja leikkeleet, tietty appelsiinimehu ja kahvi jne. Jätskit, keksit ja muut herkut jäävät kauppaan, leivon itse jos mieli tekee jotain makeaa. Irttareita haketaan kyllä silloin tällöin esim. Filmtownista.

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Mullakin oli aina ennen kauppalappu, nyt ostoslista on niin ”tatuoitunut” aivokuorelle että aina vain kävelee suunnilleen sen saman reitin kaupassa ja poimii samat ruoat hyllyiltä… :D

      Itse asiassa tämän vuoksi mä olen suunnitellut meneväni joskus koko päiväksi ruokakauppaan seikkailemaan, antaisin itselleni mahdollisuuden löytää jotain uusia juttuja…! ^_^ Mä rakastan ruokakauppoja, ne on mulle vähän niinkuin museoita. :) Ihana katsella ja hypistellä, mutta viikon perusruokaostoksia suorittaessa mennään aina sillä samalla rutiinilla eli samat perusjutut totutulta reitiltä… Miehellä ei hermokaan kestäisi jos jäisin pidemmäksi aikaa tutkiskelemaan. Täytyy siis joskus omistaa ruokakaupalle itsekseen oma päivänsä :)

      • 2.1.1

        Jonttu sanoo

        Minäkin tykkään viettää aikaa ruokakaupoissa ja katsoa ja tutkiskella vaan. :)

        Seuraava Karkkipäivä-meeting = kokoontumisajot kaupassa? :)

      • 2.1.2

        kuorotipu sanoo

        Päätön ruokakaupassa haahuilu on yks parhaita tapoja nollata pää stressaavan duunipäivän jälkeen! Ja ulkomailla on ihan parasta kun pääsee perus markettiin tutkimaan ruokahyllyjä :D

        • 2.1.2.1

          Sanni sanoo

          Ja ulkomailla on ihan parasta kun pääsee perus markettiin tutkimaan ruokahyllyjä :D

          Todellakin :) Voisin tehdä pelkän ruokakauppoihin suuntautuvan teemamatkan johonkin kohteeseen ^_^

          • 2.1.2.1.1

            kesäheinä sanoo

            Oijoi. Ihan parasta on kierrellä ulkomailla kauppoja :) mieheni kanssa vuorotellen huudetaan, että kato mitä täällä on !!! Jo työmme puolesta tämä on ihan lempi puuhiamme.

            • 2.1.2.1.1.1

              Sanni sanoo

              Oi, olen vähän kade miehestä joka myös tykkää ruokakaupoista..! :) Mun mies haluaa sieltä aina ulos niin äkkiä kuin mahdollista. Mulla kuitenkin aina menee väkisin jonkun verran pidempään ja sitten se aina menee lehtihyllylle lukemaan siksi aikaa…

  3. 3

    Elli A sanoo

    Hei, tämä alku ei nyt liity tähän postaukseen, mutta ajattelin silti kysyä.
    Kyse on ftalaateista. Ja lähinnä siitä, voiko niitä löytyä sertifioidusta luonnonkosmetiikasta? En löytänyt tuota tietoa netistä googlettamalla. Jos joku muukin lukija tietää, niin kommentoikaa toki.
    Monissakin lähteissä lukee, että jos inci:ssä lukee Parfum, niin lähes poikkeuksetta sisältää myös ftalaatteja. Todella hämäävää. Monissakin luonnonkosmetiikkavoiteissa lukee tuo Parfum. Sertifikaatin saaneissakin tuotteissa voi olla pieni osa muita kuin luonnon raaka-aineita. Onko siis niin että tuota tietoa ftalaateista ei vaan saa muulla, kuin kysymällä jokaiselta tuottajalta erikseen? Olen jotenkin naiivisti luullut, että luonnonkometiikka on tuossa mielessä ”turvallista”.

    Ihmisen uteliaisuuteen liittyen olen niin samaa mieltä :) Mulla mielenkiinnon kohteena ei ole niinkään ruokakassin tai jääkaapin sisältö, vaan kylpyhuonekaapit. Tiedän, todella pelottavaa.. :) Mutta ei vaan mahda mitään, että jotenkin kiinnostaa mitä kaikkia tuotteiat ja purnukoita muilla on, ja millainen järjestys muilla on. Aina välillä hiipii sellainen halu kurkistaa jonkun peili- tai muuhun kylpuhuonekaappiin, mutta eihän niin tietenkään voi tehdä.

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Kyse on ftalaateista. Ja lähinnä siitä, voiko niitä löytyä sertifioidusta luonnonkosmetiikasta?

      Hmm, en aseta kättäni raamatulle, mutta olen siinä kuvitelmassa, että ftalaatit eivät ole sallittuja sertifioidussa luonnonkosmetiikassa.

      Monissakin lähteissä lukee, että jos inci:ssä lukee Parfum, niin lähes poikkeuksetta sisältää myös ftalaatteja.

      Tästä en ole kuullut aiemmin, tai sanotaanko, että hajusteet ylipäänsä on minulle alue, johon en voi sanoa perehtyneeni kovin perusteellisesti. Harmi ettei tätä kysymystä esitetty juuri ennen syksyn Mádaran vierailua, olisin voinut kysyä Mádaran parfyrmööriltä. :)

      No – ainahan voi kysyä myös jälkikäteen :) Laitan viestiä yhteyksilleni.

  4. 4

    Maria sanoo

    Pysyin kaavoissani. Joskus miehen kanssa käydessä unohan ottaa itselle ruokaa :D Ihan älytöntä! Mä tykkään porista kaikki maholiset asiat päivän jälkeen, joten saatan unohtaa ostaa itelle ruokaa. Joitakin kertoja kaupasta tullessa kotona odottaa ehkä yks muna, ananasta ja juustoa. Siitä, ku loihtii itelle sapuskaa niin muistaa kyllä seuraavalla kerralla kaupassa :D

    Mutta lihaa olen ruennut ostamaan pakkaseen. Siellä on kaikenlaista lihaa, jota molemmat syö. Mies ei syö niinkuin mä, mutta mä olenkin sellanen semi-vhh :) En piä niin tarkkaa kriteeriä, mutta pyrin rajoittamaan herkut, sokeriset sellaiset pois. Tänään teen mun ekan vhh pitsan! Suap nähä millanen on maultaan. Pitänee vaan oottaa,että mies tuo tomaattimurskaa tms. pohjalle. Mulla tulee siihen jauhelihaa, tonnikalaa, ananasta, homejuustoa, tavallista juustoa.

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Joitakin kertoja kaupasta tullessa kotona odottaa ehkä yks muna, ananasta ja juustoa. Siitä, ku loihtii itelle sapuskaa niin muistaa kyllä seuraavalla kerralla kaupassa :D

      Nauratti :)

      Sun miehen pitäisi tajuta muistuttaa sua kaupassa..! :)

      Tänään teen mun ekan vhh pitsan! Suap nähä millanen on maultaan.

      Kerro, kerro! :) Miten maistui?

      Millä reseptillä teit?

  5. 5

    Arlene sanoo

    Tässähän tulee ihan nälkä ku noita ruokakuvia kattoo, nam ^_^ (Ja tää on outoa, koska en todellakaan ole kasvisruuan ystävä :D )
    Itse käyn ruokakaupassa 1-2 kertaa viikossa ja yritän ostaa koko viikon ruuat kerralla. Joskus proteiinien expit ei leiki mun kaa ja joudun käymään uudestaan kaupassa loppuviikosta.
    Olen vähän impulssiivinen ostaja, joten mun ei kannata mennä nälkäisenä kauppaan, silloin tulee ostettua kaikkea vähän turhaa herkkua. Vaikka noudatan vhh-ruokavaliota, olen sen verran sipsi- ja suklaa-addikti, että joskus korista löytyy suklaapatukka, sipsipussi tai suklaalevy :D Edistystä on tapahtunut siinä, että ennen kuin aloin syödä vhh-ruokavaliolla, saatoin syödä koko sipsipussin yhdeltä istumalta ja ”hyvässä” lykyssä toisen mokoman perään, hups :D Nykyään riittää, jos otan ihan muutaman sipsin. Vatsakin alkaa heti kiukutella jos tulee vedettyä hiilariöverit.
    Eli useimmiten kaupasta tulee ostettua ruokaa sen saman kaavan mukaan ja joskus mukaan tarttuu jotain herkkuja :)

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Joskus proteiinien expit ei leiki mun kaa ja joudun käymään uudestaan kaupassa loppuviikosta.

      Mun miehelläkin oli pitkään tuo ”ongelma”, hän kun ostaa kaiken protskun tuoreena, mutta viime vuoden aikana se oppi pakastamaan ^_^ Tai taipui pakastamaan, ehkä pitäisi sanoa niin. Mies on niin tottunut tuoreruokaan että sillä oli kai joku kuvitelma että kaikki pakastettu maistuu heti huonommalta. Sitten se kai huomasi, että ei se pakastus olekaan niin paha juttu ;) Ja on taloudellista.

      Vaikka noudatan vhh-ruokavaliota, olen sen verran sipsi- ja suklaa-addikti, että joskus korista löytyy suklaapatukka, sipsipussi tai suklaalevy :D

      Ihmisiähän tässä vain ollaan :D Oletko muuten koskaan kokeillut sokeroimattomia suklaita? Minusta Cavalierit on tosi hyviä. Vhh-sipsien hankinta onkin vähän hankalampaa kun niitä ei saa tavallisista kaupoista. Harmi.

      • 5.1.1

        Arlene sanoo

        Heeei, toi sokeroimaton suklaa olikin hyvä vinkki. Tartteepa metsästää jostain ja ottaa kokeiluun. Voi toki olla ettei se pärjää Fazerin siniselle, mut kokeilla voi.
        Oon muutaman kerran saanu sipsihimon tyydytettyä mantelijauheesta valmistetulla näkkärillä. Siinä on onneksi paljon vähemmän hiilareita ku sipseissä ja sitä on kiva dippailla sekä sen koostumus on vähän rouskuva ^_^

  6. 6

    Jonttu sanoo

    Oi että nuo ruokakuvat näyttävät herkullisilta!

    Täällä on taas munakas tuloillaan. :) Jännä juttu muuten, että ihastuin noin palavasti munakkaisiin, mutta keitettyä munaa en ole voinut syödä induktion jälkeen.

    Tällainen juttu muuten pisti silmääni (ei ole tarkoitus mitenkään kritisoida suolavalintojasi, ja itsekin tosiaan ostin vuorisuolaa nyt viimeksi):

    http://www.ruokala.net/uutiset/professori-tyrmaa-trendisuolan-humpuukia/1427168206262

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Hauskaa tuo sun munakas-hurahdus! ^_^

      Mitä suolaan tulee, itse en valitse suolaa minkään terveysväittämän perusteella. Maku ratkaisee :) En siis ole koskaan kuvitellut että joku suola olisi toista terveellisempi, niissä vain on makueroja.

      • 6.1.1

        Jonttu sanoo

        Joo, en edes ajatellut saarnaamismielessä jättää tuota kommenttia ja meinasinkin liittäää oheen kunnon selvityksen linkin jättämisen syystä. Mutta siis itse tykkään lukea tuollaisia terveysartikkeleita, joissa joku asiantuntija esim. tyrmää jonkun trendin, tässä siis vuorisuolan terveellisyyden muihin suoliin verrattuna.

        En voi muuten ymmärtää, miten joku voi ostaa viikon ruoat kerralla. Käytkö pyörällä kaupassa? Itsellä ei onnistuisi ikinä.

        • 6.1.1.1

          Sanni sanoo

          En voi muuten ymmärtää, miten joku voi ostaa viikon ruoat kerralla. Käytkö pyörällä kaupassa?

          Autolla :)

  7. 7

    Pippuri sanoo

    Maukkaat ostokset. :) Saanko kysyä, mistä kauppaketjusta saa noin halpaa tofua ja luomu-sinihomejuustoa? Itse en löydä mistään keskisuuresta marketista tofua alle kahdella eurolla, en Alproa enkä Jalotofua :D Isompi marketti ilmeisesti kyseessä?

    • 7.1

      Innkis sanoo

      Mietin ihan samaa. Omassa pikkukaupassa jalotofu maksaa lähemmäs 4 euroa.

    • 7.2

      Sanni sanoo

      Saanko kysyä, mistä kauppaketjusta saa noin halpaa tofua ja luomu-sinihomejuustoa?

      Prismasta. Tofu on SoFine (entinen Alpro) ja juusto Castelloa. :)

  8. 8

    Katja sanoo

    Mä kommentoin sinne maitotyttö -postaukseen jo noita Alproja, ja miten oon vasta löytänyt ne. Ostin tänään kaupasta ton manteliversion, koska pitäähän se testata! :) Kookos oli hyvää, mutta ihan niin kuin mainitsit vähän ehkä liikaakin jälkkärimäinen. Naturalista oon tykännyt ihan eniten.
    Pitää kokeilla se sokeriton myös, en ole sitä vielä hyllyssä nähnyt.

    Herkkuja tulee ostettua kyllä, mutta aviomies ja poikapuoli hoitaa niiden syömispuolen :) Itsellä on nyt 10vk vähä-hh ruokavaliota takana, ja sen takia noita perusherkkuja ei tähän suuhun menekkään. Kaksi poikkeusta tähän kyllä on mahtunut, molemmat juhlatilanteita ja toiseen kuului jätskiannos ja toiseen pala juustokakkua. Mutta joskus sekin on ok.

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Pitää kokeilla se sokeriton myös, en ole sitä vielä hyllyssä nähnyt.

      Se on ollut käytännössä koko ajan lopussa ilmestyttyään, olen ehtinyt nähdä sen kaupassa vain kerran ja sen jälkeen hylly on ollut tyhjänä. Vasta Arlan tuotekehityspäivässä pääsin vihdoin maistamaan sitä. Mielestäni Rainbow’n maustamaton (+ makeuttamaton) soijajogu on parempaa ja koostumus vähän täyteläisempi.

      Herkkuja tulee ostettua kyllä, mutta aviomies ja poikapuoli hoitaa niiden syömispuolen :)

      :) :)

      toiseen kuului jätskiannos ja toiseen pala juustokakkua. Mutta joskus sekin on ok.

      Ehdottomasti. Täyskieltojen asettamisessa on harvoin mitään järkeä, ja se voi päinvastoin asettaa ihmisen tilanteeseen jossa kiellettyjä asioita alkaa tehdä entistä pahemmin mieli.

  9. 9

    sanoo

    Kiitos haasteesta. Alkoi jotenkin välittömästi omia poskia kuumottamaan ja jopa hävettämään, kun sä syöt niin terveellisesti. (olet muuten hyvä esimerkki siitä, että terveellistä ruokaa voi syödä myös edullisesti, välillä tuntuu, että monet terveellisesti syövät laittavat älyttömiä määriä ruokaan rahaa ja kaikilla ei sitä ole…) Tartun ehdottomasti haasteeseen ehkä jo ensi viikon aikana, mitähän sieltä omasta kassista löytyisi? Jäätelöä, jäätelöä, jäätelöä… :D Okei, no suklaata.

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Alkoi jotenkin välittömästi omia poskia kuumottamaan ja jopa hävettämään, kun sä syöt niin terveellisesti.

      Äläs nyt, ei ole mitään yhtä ainutta tapaa syödä terveellisesti :) Mä en usko että monikaan monipuolista perusruokaa syövä ihminen syö lopulta kovin epäterveellisesti, herkutkin kuuluvat arkeen kunhan muu kokonaisuus on kunnossa :) Tai siis yritän vain sanoa, ettei mun mielestä pelkkä suklaan ja sipsin syöminen tee jonkun ruokavaliosta epäterveellistä, jos aterioilla kuitenkin on monipuolisesti ei-herkuiksi laskettavaa, hyväravintoarvoista ruokaakin :)

      Kivaa että tartut haasteeseen, jään innolla odottamaan! :)

      • 9.1.1

        Jonttu sanoo

        Itsellänikin tulee aina verrattua omaa ruokavaliotani sinun syömistyyliisi, kun julkaiset ruokapostauksia. Mutta edellinen kommenttisi on kyllä auttanut minua paljon, kun olen yrittänyt pitää sitä mielessäni silloin, kun olen ollut painiskellut herkkuhimojen kourissa. Tarkoitan tuota: ”Mä en usko että monikaan monipuolista perusruokaa syövä ihminen syö lopulta kovin epäterveellisesti, herkutkin kuuluvat arkeen kunhan muu kokonaisuus on kunnossa.”

        Tajusin, että itselläni on kuitenkin muut elämäntavat ja perusruokavalio kunnossa, joten ehkä se herkuttelu ei niin tuhottoman vaarallista kohdallani ole. Ja tuo kommenttisi tsemppaa minua jopa yrittämään ujuttamaan herkkujen syönnin lomaan yhä enemmän terveellistä ruokaa. :)Aika hyvä mielipidevaikuttaja olet kyllä.

        • 9.1.1.1

          Sanni sanoo

          Tajusin, että itselläni on kuitenkin muut elämäntavat ja perusruokavalio kunnossa, joten ehkä se herkuttelu ei niin tuhottoman vaarallista kohdallani ole.

          :) Näin uskoisin minäkin kertomasi perusteella.

          kommenttisi tsemppaa minua jopa yrittämään ujuttamaan herkkujen syönnin lomaan yhä enemmän terveellistä ruokaa. :)Aika hyvä mielipidevaikuttaja olet kyllä.

          Kiitos Jonttu, ilahduttaa :) Itse kun olen lähes koko elämäni syönyt todella yksipuolisesti ja kaikkea muuta kuin terveellisesti niin ainakin tiedän mistä puhun – kun puhun ravinnon vaikutuksesta hyvinvointiin :) Keksit ja karkkipussit tuovat yhdenlaista hyvää oloa, parsakaali ja hyvä oliiviöljy toisenlaista, näin niinkuin kärjistetysti. Jokainen voi valita kummasta vaihtoehdosta ensisijaisesti hyvän olonsa ammentaa.

  10. 10

    Olivia sanoo

    Mulle on tosi vaikeaa keksiä mitään uutta ostettavaa kaupasta, aina lähtee samat vanhat. Oon kyllä viimeaikoina alkanu katteleen enemmän mitä kaikkea sieltä hyllystä löytyykään. Otan myös muista mallia ja kaverin avulla löysin ananaskirsikat, ne on törkeen hyviä!! :D Mutta tuota sokeria olen vähentänyt tammikuun alusta tosi paljon ja sen näkee naamassa – näppylät on kadonneet ja iho on loistavassa kunnossa. :)

    • 10.1

      Sanni sanoo

      sokeria olen vähentänyt tammikuun alusta tosi paljon ja sen näkee naamassa – näppylät on kadonneet ja iho on loistavassa kunnossa. :)

      Onnittelut, hieno juttu! :)

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Ihana <3

      Ja kiitos tuon, muistin erään toisen Iron Fistin ponituotteen (mekon) josta joku lukija vinkkasi minulle muistaakseni jouluna – mutta jäin tuolloin empimään tilausta kun mekko oli postikuluineen aika hintava.

      No, tsekkasin mekon tilanteen nyt Sportsdirectistä, ja sehän oli alennuksessa ja tilaus lähti vetämään! :) Eli kiitokset tästä, vaikka tilaus kohdistuikin toiseen tuotteeseen ^_^

    • 12.1

      Sanni sanoo

      Juu, metyyli-isotiatsolinoni (ja sen allergisoivuus) on tuttu. Sitä taas en tiennyt, että on mahdollista, ettei ko. ainesosaa aina merkitä inciin, niinkuin tuossa linkittämässäsi jutussa lukee. Erikoista. En tiennyt, että lainsäädännön puitteissa on sallittua jättää ainesosia pois incistä, olen ollut siinä uskossa että pienimmänkin pitoisuuden ainesosat on merkittävä. Luulisi että laki vaatii merkitsemään etenkin allergeeneiksi tunnetut ainesosat (näinhän on esimerkiksi tiettyjen hajusteiden kohdalla) – tuntuu hyvin oudolta että metyyli-isotiatsolinonin, joka todellakin tunnetaan allergisoivana, saisi menetellä toisin. Hmmmmm.

      Virve (tai joku muu estenomi) varmaan osaisi sanoa tähän jotain, kun on opiskellut kosmetiikan lainsäädäntöä.

  11. 13

    Etusormi sanoo

    Jestas kun sä syöt niin ihanan monipuolisesti! Sun annoksista löytyy niin paljon eri osia ja silti ne on simpeleitä eikä mitään kummia väkerryksiä. :D Mä niin ihailen sun ruokatottumuksia vaikka ite lihaa ja hiilareita syönkin. Silti tulisi varmasti testailtua sun reseptejä ellei huushollissa vaikuttaisi tällä erää hyvin nirso pikkuihminen. Juu, opettelemallahan sekin oppii mutta kun tällä hetkellä eksoottisin asia, mitä suostuu edes maistamaan, on kurkku. :D Ei paljon makaroonilaatikkoa ihmeellisempiä tällä hetkellä kokkailla. Kaupastakin lähtee siis perus muna/maito/ruisleipä/pasta/tomaattimurska/ruokakerma – sörsselit. Ite teen kyllä kaikki ruuat, koska yritän ujuttaa mukaan aina vähän jotain uutta. ;)Tonnikalasta kyllä tykkää ja mä tykkään sun tonnaripullista, joten niitä vois kokeilla seuraavaks!

    Herkkujakin tulee kaupasta tällä erää vähän liikaa. Kotiäitinä olo ei ole ihan mua ja täytyy myöntää, että tylsyyteen ja välillä ärsytykseen tulee vedettyä suklaata ja salmiakkia. :P Niitä olis hyvä saada vähemmälle.

    • 13.1

      Sanni sanoo

      mutta kun tällä hetkellä eksoottisin asia, mitä suostuu edes maistamaan, on kurkku. :D

      Voi ei… :D

      Kotiäitinä olo ei ole ihan mua ja täytyy myöntää, että tylsyyteen ja välillä ärsytykseen tulee vedettyä suklaata ja salmiakkia.

      Voin hyvin ymmärtää vaikka en itse kotiäidin asemassa olekaan. Tokihan itseä tekee mieli hemmotella jollain kun on suurimman osan ajasta kiinni vauvan hoidossa, niin antoisaa kuin oman rakkaan hoitaminen onkin.

      Mun ”vauva” on blogi, ja niin ihanaa kuin päivittäinen bloggauskin on, niin kyllä viimeistään iltapäivällä kun on jumittanut koneella jo usean tunnin, tulee sellainen olo että ”pakko-saada-kahvia-tai-tummaa-suklaata-tai-jotain-joka-rikkoo-tän-staattisuuden”… Vaikka joku asia on kuinka kivaa, niin rutiinius on tylsää, ja sen saa ah-niin-helposti rikottua hakemalla kaapista jotain naposteltavaa…. :) Toinen keino on tietysti liikunta, mutta voi kun sitä jaksaisikin joka kerta lähteä jumpalle kun on tylsää..! :D

      • 13.1.1

        Etusormi sanoo

        Tosi hyvin kiteytetty tuo tylsistyminen! Noin siinä juuri käy. Ensin ajattelee, että tänään mä en anna tunteiden hallita syömistä ja syön herkkuja vaan, koska on tylsää. Keksinpä jotain muuta tekemistä. Ja heti kun pikkuihminen nukahtaa, alkaa valtava kaappien penkominen ja rapistelu. :D Mä panen toivoni omaan työhön paluuseeni. Kun tulee omaan elämään taas muutakin kuin toisen ihmisen tarpeista huolehtimista, ehkä jaksaa huolehtia paremmin omastakin hyvinvoinnista. :)

  12. 14

    Elli sanoo

    Uunijuurekset? Onko tämä pakaste vai kenties eines? Itse tekemällä saa kyllä parhaat uunijuurekset ja lähes samassa ajassa kuin paistaa pakastejuurekset (oma mielipide, teen uunijuureksia viikoittain). Ihanan terveellinen ja puhdas ostoslista. Omaani en ehkä kehtais julkaista…

    • 14.1

      Sanni sanoo

      Uunijuurekset? Onko tämä pakaste vai kenties eines?

      Pakaste. Ekaa kertaa ostin :) Teen aina uunijuurekset itse, mutta kun silmiin osui tämä pussukka (ilmeisesti joku uutuus), ja siinä oli varsin mukava sisältö – ei perunaa, vaan palsternakkaa, porkkanaa ja lanttua – niin tuli nakattua koriin. :) Tietysti samat aineet voi ostaa erikseen tuoreena, mutta tykkään että pakastimessa on aina paljon erilaisia kasviksia. Kun pakastin on täynnä niin ei joudu koskaan pulaan! :D

      – – Vastaan muihin kommentteihin huomenna :) Tänään on ollut ”pois koneelta päivä”.

  13. 15

    Helenaib sanoo

    Oih miten houkuttelevan näköisiä annoksia! Kiva postaus! Mua ainakin kiinnostaa kauppakassin sisältö paljon käsilaukkuja enemmän :)

    Meidän kahden hengen taloutemme syö maidottomasti ja gluteenittomasti, joten niitä ei ostoskorista löydy, voita ja satunnaista vuohenjuustoa lukuunottamatta.

    Omasta kopasta löytyy kasviksia jotka sattuvat olemaan sesongissa/tarjouksessa (vakiona porkkana, bataatti, sienet, kurkku ja jokin salaatti esim rucola tai pinaatti). Hedelmiä kuluu paljon, etenkin banaania, kiivejä ja omenoita, mutta näitäkin valikoidaan sesongin mukaan. Proteiinina toimii liha, tonnikala sekä lohi. Lisäksi ostamme riisiä, riisinuudeleita, tomaattikastiketta, kookosmaitoa, erilaisia öljyjä, siemeniä ja joskus kauramaitoa.
    Toki jotain ekstraa tulee välillä napattua ja testailtua hieman erilaisia juttuja. Vakio kaava on vaan jo löytynyt. Sipsiä tarttuu mukaan ehkä kerran-pari kuussa. On koitettu hieman rajoittaa holtitonta herkuttelua.
    Koen että meillä on perus terveellinen tasapainoinen ruokavalio :) Hiilareita aina välillä tykkään kevennellä, sillä muuten menee liian herkästi riisi-tonnikala -linjalle koko homma :D

    Kiitokset huipusta harkitsevasta blogista! Ruokajutut ovat erityisesti todella mielenkiintoista luettavaa kosmetiikan ohella :)

    • 15.1

      Sanni sanoo

      Mua ainakin kiinnostaa kauppakassin sisältö paljon käsilaukkuja enemmän :)

      Niin muakin :)

      Kuulostaapa hyvältä tuo sun ostoskori :) Vaikka ei olekaan oman ruokavalioni mukainen, mutta en pidä omaa ruokavaliotani minään terveellisyyden mittana :) Monipuolinen, ravintorikas ruoka on terveellistä :) Voi kun sitä olisi itsekin jaksanut antaa sille painoarvoa ”entisessä elämässä”…

  14. 16

    Eliina87 sanoo

    Kiva postaus :)Omaa kuittiani en kehtaisi julkaista, aika epäterveellisesti taidan syödä. Miksi ostaa sekä luomu- että tavallista sinihomejuustoa? Teitkö makuvertailua?
    t:utelias xD

    • 16.1

      Sanni sanoo

      Miksi ostaa sekä luomu- että tavallista sinihomejuustoa? Teitkö makuvertailua?

      Halusin ostaa sekä tumman (Black) että tavallisen (Blue) Castellon sinihomejuuston, ja kun tavallista oli saatavana myös luomuna, vieläpä samaan hintaan kuin ei-luomua, niin tietysti nappasin sen :)

      Blackia käytän herkutteluun, Blue’ta ruoanlaittoon kuten punajuuripaistokseen. :)

  15. 17

    suvinen sanoo

    Oi kun kuulostaa hyvältä nuo ruuat! Itsekkin haluaisin ostaa tuon tyylistä ruokaa, mutta mies on melkein kaikelle allerginen, niin ruoka on välistä todella rajoittunutta. Eikä mies voi syödä esim. salaattia, kun vatsa turpoaa kipeäksi ja mies näyttää kuin olisi viimeisillään raskaana :D D:

    Voisihan tuota ostaa omat ruuat, mutta en jaksa tehdä päivässä kahta eri ruokaa, vaan tyydyn enimmäkseen syömään samaa mitä mieskin. On harmi, kun haluaisi syödä terveellisesti ja monipuolisesti, mutta allegiat rajoittavat sitä aika paljon..Välistä tuntuu ihan mahdottomalta… maito, soija, pähinät, äyriäiset, ,kookos, sitrushedelmät, tuliset maustet…lista on melkein loputon..

    • 17.1

      kuorotipu sanoo

      Mulla oli sama ongelma, miehen allergioiden ehdoilla mentiin monta vuotta. Käänne tuli kun mun sokeriarvot olikin koholla. Kohta kaks vuotta ollaan syöty pääasiassa eri ruokia, eikä se loppupeleissä ole edes hankalaa. Isoin ongelma meillä oli se, että mies joutuu itse miettimään mitä haluaa syödä :D

    • 17.2

      Sanni sanoo

      mutta mies on melkein kaikelle allerginen, niin ruoka on välistä todella rajoittunutta.

      Voi että, onpa ikävää. Ei varmasti ole ihan helppoa sovittaa yhteen allergiatonta ja miehesi kaltaista ruokavaliota.

      Aina välillä mietin miten onnekkaana voi itseään pitää kun ei ole mitään allergioita ja voi nauttia mitä ruokia tahansa. Allergiattomana ei tule edes ajatelleeksi mitä kaikkia haasteita allergisella voi olla. Sympatiat sinulle. Toisaalta allergia voi myös toimia keittiöluovuuden kehittäjänä..! :)

      • 17.2.1

        suvinen sanoo

        Minä kanssa saan syödä mitä haluan. Itsellä ongelma on, ettei aina muista, että toinen ei voi kaikkea syödä. Kyllä siinä saa mielikuvitusta välistä käyttää, ettei tule aina samaa ruokaa tehtyä.

        Toisaalta hyvä puoli on, että silloin kun mies on jossain muualla, niin saa syödä kaikkia herkkuja, mitä ei muulloin tule syötyä :D Ja joissain ruuissa on onneksi helpo tehdä omia versioita. Aamupalaan kookosta ja pähkinöitä ja omaan salaattiin katkarapuja ja chiliä :)

        • 17.2.1.1

          Sanni sanoo

          Toisaalta hyvä puoli on, että silloin kun mies on jossain muualla, niin saa syödä kaikkia herkkuja, mitä ei muulloin tule syötyä :D

          Ruokabileet ^_^

  16. 18

    Mirka sanoo

    ”Tälläinen kulho tuli äskenkin nautittua aamiaiseksi. :)”

    Hauska lause. Söit sitten kulhon ;)

  17. 19

    EweS sanoo

    Olipa kiva postaus! :) pakko myöntää olen niin utelias, että kuikuilen aina kassa jonossa mitä muiden ihmisten kärryistä löytyy :D

    Voi apua nyt tuli kyllä kova kookoksen himo tuosta alpro jugusta! Eli kauppaan koska tällä hetkellä siellä näyttäis olevan keitetty kananmuna ja sipuli..

    Hei löytyisikö muuten jotain hyvää vhh pitsapohja ohjeistusta? :)

    • 19.1

      Sanni sanoo

      pakko myöntää olen niin utelias, että kuikuilen aina kassa jonossa mitä muiden ihmisten kärryistä löytyy :D

      Sama :D

      Hei löytyisikö muuten jotain hyvää vhh pitsapohja ohjeistusta? :)

      Tää on mun lemppari:

      http://karkkipaiva.indiedays.com/2014/02/19/valkoinen-artisokka-vuohenjuustopizza/

      Olen tosin yksinkertaistanut ohjetta jättämällä kookosjauhon pois ja laitan 10 g mantelijauhoa. (En tiedä mikä idea tuossa kookosjauhossa ylipäänsä oli :D) Eli kolmea jauhoa: 10 g vehnäleseitä, 10 g leivontaproteiinijauhoa, 10 g mantelijauhoa. Ja tujaus psylliumia parantamaan rakennetta.

      • 19.1.1

        EweS sanoo

        Kiitoksia reseptistä! :) äskettäin kävin verikokeissa tarkistuttamassa voisiko mahdollista vilja allergiaa/keliakiaa löytyä ja siitähän vahvistus löytyi. Tosin omien oireiden perusteella tätä epäillyt jo vuosia.
        Hoksasin, että moni vhh resepti on luontaisesti hyvin vähä gluteeninen tai viljaton joten näistä on apua uusia reseptejä suunnitellessa jee! :)

        • 19.1.1.1

          Sanni sanoo

          Hoksasin, että moni vhh resepti on luontaisesti hyvin vähä gluteeninen tai viljaton

          Näinhän se on, vilja ei kuulu vhh:lle :)

          • 19.1.1.1.1

            Jonttu sanoo

            Syötkö itse ollenkaan raakapuuroja, joissa nesteenä voi olla jokin vähähiilihydraattinen ”maito” eli esim. sokeroimaton mantelimaito mutta sitten sitä rakennetta antamassa viljoja, esim. kaurahiutaleita?

            Näitä olen alkanut nyt syödä, leipää en tosin edelleenkään.

            • 19.1.1.1.1.1

              Sanni sanoo

              Syötkö itse ollenkaan raakapuuroja, joissa nesteenä voi olla jokin vähähiilihydraattinen “maito” eli esim. sokeroimaton mantelimaito mutta sitten sitä rakennetta antamassa viljoja, esim. kaurahiutaleita?

              En. Kerran kokeilin vehnäleseistä ja kookosjauhoista tehtyä raakapuuroa mantelimaidolla (vai olikohan soijajogurtilla, sitäkin voi käyttää raakapuuron pohjana) eikä se oikein ollut mun juttu.

              • 19.1.1.1.1.1.1

                Jonttu sanoo

                Itselläni raakapuuro antaa paremman olon ennen fyysistä suoritusta kuin esim. banaani.

  18. 20

    Oona sanoo

    Kiva ja mielenkiintoinen postaus. Itsekin kun olin kaupan kassalla tössä, katsoin aina uteliaana asiakkaideni ostokset ja sain niistä paljon hyviä ideoita omaankin ruokakassiin :D

  19. 21

    Jonttu sanoo

    Ostin muuten pitkästä aikaa tonnikalaa öljyssä, ja voi pojat mikä makuero siinä olikaan vesitonnikalaan! Aivan herkkua.

    Minulla on muuten sellainen ongelma syömisen kanssa, että en ollenkaan tiedä, paljonko pitäisi syödä. Esim. saako koneella monta tuntia istuessa syödä kunnon raskaan salaatin, ja taas jos jouksen 15 kilometrin lenkin, niin paljonko sen jälkeen pitäisi kuljettaa apetta ruokasalin kalusteiden kautta. Päivän sisälläkin arkiaktiivisuudessa on todella suurta vaihtelua rääkkitreenistä monen tunnin konetyöskentelyyn. Pihalla kuin Jonttu siis. :)

    • 21.1

      Sanni sanoo

      Minulla on muuten sellainen ongelma syömisen kanssa, että en ollenkaan tiedä, paljonko pitäisi syödä.

      Mä noudatan tässä itse seuraavaa hyväksi havaittua metodia: syön kunnes olen kylläinen ^_^

      En usko että eri annosten kaloreille suhteessa päivän kulutukseen kannattaa sen kummemmin uhrata ajatuksia. Kun syö tavallista perusruokaa (ja nyt en siis puhu siitä että ateriat ovat tyyliä jättiläispitsa ja kolme munkkia ;)) ja arkeen kuuluu muutakin kuin paikallaan istumista, niin kulutus ja nautittu energia menevät luonnollisesti aika yksiin. Joinain päivinä syö enemmän, joinain vähemmän, joinain liikkuu enemmän jne. Toisten päivien ylikalorit ja toisten alikalorit pitävät kokonaisuuden tasapainossa. :)

      En usko että etenkään sinulla, joka harrastat noita pitkiä lenkkejä, on juuri vaaraa syödä liikaa :) Olen ymmärtänyt kommenteistasi että harrastat tosi paljon liikuntaa ja käyt lenkkien lisäksi sykettä nostattavissa jumpissakin. Sinun liikuntapohjallasi en miettisi annoskokoja niinäkään päivinä jolloin on vapaata liikunnasta :)

      • 21.1.1

        Jonttu sanoo

        En käy jumpissa. :) Mutta kyllä, arki on erittäin liikkuvaista. En varmaan jaksaisi ilman arkiliikuntoja (siis kauppamatka- ja työmatkapyöräilykä) ja sitten sitä oikeaa treeniä (lähinnä juoksua). Mutta sitten kun olen väsynyt, jämähdän koneelle moneksi tunniksi. Olen varma, että esim. aktiivisuusranneke voisi silloin varoitella minua liiasta istumisesta, vaikka kokonaisuutena liikkumista tuleekin paljon.

        • 21.1.1.1

          Sanni sanoo

          Miten mä muistan sun kertoneen induktioviikoilla kuinka jumppa ensin sujui ihan normaalisti ja parin päivän päästä alkoi heikottaa…? Vai puhuitkohan sä koko ajan juoksusta ja mä vain jotenkin sekoitan sen jumppatuntiin? :)

          • 21.1.1.1.1

            Jonttu sanoo

            No työ on sellaista jumppaa. Mutta vastaa ehkä enemmän kestävyyspuolen treeniä kuin lihaskuntoa.

              • 21.1.1.1.1.1.1

                Jonttu sanoo

                On mennyt välillä maitohapoillekin, eli liikuntana sen kyllä koen vahvasti.

                • 21.1.1.1.1.1.1.1

                  Sanni sanoo

                  ….eli ei muuta kuin ruokaa ääntä kohti ilman mitään mietteitä siitä paljonko ”saa syödä”! :)

                  • 21.1.1.1.1.1.1.1.1

                    Jonttu sanoo

                    Mutta kun väsyneenä ääntä kohti lennähtää suklaapallero jos toinenkin! :/ Olen taas viime aikoina löytänyt uudelleen vanhoja himotuksia esim. leivosten puolelta. Ei ole alkoholisteilla helppoa muttei karkkiriippuvaisillakaan.

                    • 21.1.1.1.1.1.1.1.1.1

                      Jonttu sanoo

                      Puhuin työstä jumppailuna, koska en halunnut spesifioida työni luonnetta. Mutta jumppa kuin jumppa. :)

                    • 21.1.1.1.1.1.1.1.1.2

                      Sanni sanoo

                      Puhuin työstä jumppailuna, koska en halunnut spesifioida työni luonnetta.

                      Ymmärrän, työ kuuluu yksityisyyden puolelle. :)

  20. 22

    Dis sanoo

    Kiva postaus! Nää ruokapostaukset onkin nykyään mun lemppareita, vaikka vuosia sitten Karkkipäivää aloin lukea kosmetiikkajuttujen takia :) Mun mielestä on tosi kiva kun blogin sisältö on laajentunut. Kirjoitat hyvin ja osuvasti, ja tekstejäsi on ilo lukea.

    Olen myös saanut monia hyviä vinkkejä omaan ruokavaliooni ruokajutuistasi, vaikka en edes itse syö vähähiilihydraattisesti. Silti seuraan mielenkiinnolla kaikki jutut!

    Kiitos kivasta blogista ja aurinkoista kevättä!

    • 22.1

      Sanni sanoo

      Kiitos ihanasta palautteesta, Dis :) Itsellenikin on mielekkäämpää kun sisältö on laajentunut, mikään osa-alue ei aiheuta ”ähkyä” (niinkuin välillä kävi kosmetiikan kanssa…) :)

  21. 23

    sanoo

    Nämä on hurjan mielenkiintoisia asioita :) Aloitin juuri opiskelemaan ravintovalmentajaksi joten aihe on lähellä sydäntä. En koe vielä tietäväni paljoa mutta vähitellen! :)

    Tähän asti tärkeintä mitä olen oppinut; jokainen on yksilö. Se tästä tekeekin niin mielenkiintoista mutta toisaalta haastavaa.

  22. 24

    anonymous sanoo

    hauska postaus! mä olen aika tapoihini piintynyt kaupassakävijä ja listan jaksan tehdä vain, jos tarkoitus on tehdä jotain erityisempää ruokaa. muuten otan vaan kivoja ja vaihtelevia juttuja hevihyllyltä ja loput aika peruskamaa. ärsyttävä puoli tässä on se, että en meinaa millään muistaa ostaa harvoin ostettavia asioita, kuten vaikka pyykinpesuainetta.. :P

    hei, löysin sattumalta niin supermielenkiintoisen opinnäytetyön että on pakko heittää linkki sulle. arvelin, että sua saattaisi kiinnostaa, kun blogissasi olet käsitellyt aiheita saman tematiikan ympäriltä :)

    http://www.nuorisotutkimusseura.fi/sites/default/wp-content/uploads/sites/27/Tahvanainen_Tiia.pdf

    • 24.1

      Sanni sanoo

      hei, löysin sattumalta niin supermielenkiintoisen opinnäytetyön

      Vaikuttaa todellakin kiinnostavalta :) Kiitos linkistä! Täytyy ottaa tuo iltalukemisiksi. :)

  23. 25

    RipRap sanoo

    Tosi herkulta näyttää tuo makrilli! Onko se säilykettä vai tuoreesta vai mitä? En oo tainu edes koskaan maistaa makrillia.
    Ois kiva jos joskus kirjoittelisit halvoista tavoista syödä kalaa ja miten valmistat sitä ”halpaa” kalaa. Kun kalaa ois hyvä syödä kuitenkin useasti viikossa ja se meinaa olla aika kallista.

  24. 26

    Copper sanoo

    Mä käyn kerran viikossa kaupassa, useampaan ei ole aikaa. Ostan silloin koko viikoksi kaikki ruuat. Aina samat tuotteet: Lidlistä lihat, raejuustot ja vihannekset, Prismasta loput (hedelmät, kuiva-aineet, leivänpäälliset, leivät, kananmunat, maidot jne.) Heh, olen ehkä vähän tylsä, mutta ainakin tiiän joka kerta kuinka paljon suunnilleen ostokset tulee maksamaan :) Ja olen myös noista ruoka-aineista laskenut proteiinin määrän, joten kun ostan samat tuotteet, proteiinin määrä on aina vakio. Herkkuja eksyy koriin silloin tällöin. Tai oikeastaan joka viikko koriin eksyy jotain. Pitäisi vähentää ja pääsiäisen jälkeen alkaakin herkkulakko (sokeririippuvuus…).

  25. 27

    Iitanen sanoo

    Meillä käydään kaupassa isommin kerran viikossa (sunnuntaina tai maanantaina) ja loppuviikosta pikkureissulla täydentämässä, jos on tarvetta. Suunnittelen yleensä viikolle kaksi-kolme ruokaa, jotka teen varmasti ja loput improvisoin sen mukaan, mitä jääkaapista löytyy. Teen meille myös lounasruoat töihin ja käytän usein Pinterestiä inspiraation löytämiseen (suosittelen!!). Tuntuu, että lounaaksi tulee tehtyä jatkuvasti pastasalaattia, sosekeitto tai muuta iisiä, ja oma mielikuvitus loppuu kesken.

  26. 28

    sanoo

    Mitä nuo marjat/hedelmät aamiaiskulhossasi ovat? Syön turkkilaista jogurttia joka ikinen päivä (joskus kaksikin kertaa päivässä), yleensä marjojen (puolukka/mansikka/mustikka) tai tumman suklaan kanssa, ja joskus maustamiseen kaipaa vaihtelua – siksi kiinnostaa :)

    Olen todella tylsä ruokakaupassa kävijä. Noudatan itsekin kasvis-VHH-ruokavaliota, joten kauppakassiin päätyy usein pelkkiä kasviksia (tuoreina ja pakasteina) ja maitotuotteita (kuohukerma, erilaiset juustot, jogurtti). Lisäksi käytän paljon soijaa, joten myös tofua ja kuivahyllyn soijatuotteita löytyy usein ostoskorista. Kuulostaa tylsältä (sitä se joskus onkin: makuihin kaipaisi joskus vaihtelua) ja ehkä myös yksipuoliselta (mitä se ei ole – ainakin itse miellän syöväni melko terveellisesti).
    Vakiherkkuni on Lidlistä saatava 81-prosenttinen tumma suklaa. Se on niin yrmäkkää, että herkunhimo talttuu varmasti yhdellä palalla. Joskus harvoin syön myös sellaisia herkkuja, jotka eivät VHH-ruokavalioon sovi, lähinnä maitosuklaata tai sipsejä. Mutta kun näitä syö, koko kroppaan iskee sellainen turvotus, ettei tee sitten vähään aikaan mieli syödä :)

    Lisäksi oman ruoka-aineryhmänsä ruokavaliossani muodostavat Quest-patukat, jotka ehkä voisi myös laskea herkuksi. Syön yhden Questin välipalaksi joka päivä. Se ei ole välipala halvimmasta päästä, mutta voi tavaton miten tietyistä Quest-mauista tykkäänkään… Lisäksi se 20 g proteiinia on tervetullut lisä kasvissyöjän ruokavalioon. – Aiemmin tilasin Questit aina iHerbistä, mutta nyt olen alkanut ostaa niitä myös nu3.fista, jos ovat alennuksessa. Dollarin ja euron kurssi on ollut viime aikoina meille epäedullinen, ja kun siihen päälle laskee vielä iHerbin postikulut, tulee nu3.fin alennushinta (25,90 e/paketti) halvemmaksi. – Ajattelin vinkata, jos paikalla on muitakin hintatietoisia ”Quest-faneja” :)

    • 28.1

      Sanni sanoo

      Mitä nuo marjat/hedelmät aamiaiskulhossasi ovat?

      Karviaismarjoja :)

      Oletko kokeillut mausteeksi pähkinöitä, vhh-mysliä, kookoshiutaleita tai kanelia? Kaneli ja pähkinät sopii hyvin yhteen. Tosin en ole varma sopiiko ne ihanteellisesti pelkän jogurtin kanssa, nyt kun mietin asiaa niin taidan itse käyttää kanelia eniten rahka-raejuusto-jogurtti/ricotta-sekoituksissa.

      Kiitos nu3.fi-vinkistä :) Questit on kyllä loistava eväs/välipala käsilaukussa kannettavaksi, mutta mulla on käynyt niin, että olen alkanut kyllästyä muihin makuihin paitsi Double Chocoon. Ja pelkään että kyllästyn pian siihenkin… Toivottavasti en, mutta jos koko ajan syö samaa makua niin se on vaarana. :/ Kaikkia makuja en tietenkään ole maistanut, mutta ne maistamattomat vaikuttaa kaikki niin imeliltä että en tiedä mitä niistä uskaltaisi kokeilla. Harmi ettei Questilla ole minttusuklaa-makua, se olisi aika klassikko.

      • 28.1.1

        sanoo

        Kanelia pitäisi taas kokeilla jogurtin seassa, kiitos vinkistä! Sitä söinkin ”tavallisen” jogurtin kanssa silloin kun mokomia vielä harrastin. Pähkinät taas on mulle vähän ongelma: jos ostan niitä, ne häviävät kaapista alta aikayksikön… :) Lisäksi olen kokenut, että pähkinät ovat tyyriihköjä, joten ostan niitä aika harvoin.

        Minttu-suklaa-Quest on erittäin hyvä idea, mäkin pidän tuosta makuyhdistelmästä kovasti! Ehkä olisi asiakaspalautteen paikka :)

        Kiitos muuten tuosta Anamma-vinkistä, en ollut kuullut koko merkistä aikaisemmin. Kävin heti ostamassa kokeeksi pussillisen – nam! Näissä pullissa on kyllä mahtava hinta-laatusuhde.

  27. 30

    kirsikka sanoo

    Korista löytyy melkein aina samat jutut: banaani, avokado, päärynä, omena, kurkku, tomaatti, peruna, kukkakaali/parsakaali, pakastekasvis, kana, jauheliha, juustoja, pasta, riisi, pähkinöitä, linssi/herne/papu kuivattuna, sipuli, kookosmaito, tomaatti/papu/ananassäilyke, maito, kerma, voi, margariini, kananmuna ja eri lajin leipiä. Noita on melkein aina ja mielitekojen mukaan hankin joskus hilloja, suklaata, kesäkurpitsaa, fetaa, pähkinävoita, maksalaatikkoa, siemeniä, hapankorppuja, mustaa makkaraa, tuorejuustoj a jne. Imetän ja kuuntelen mitä keho himoitsee milloinkin. :) kaupassa käyn 2 kertaa viikossa ja taloudessa asustaa 4 henkeä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.