Miksi postaus ilmestyi viiveellä?

Hei kaikki!

Eilisen huutajaispostauksen kommenteista kävi ilmi, että postaus oli ilmestynyt viiveellä vasta kello kahdeksan jälkeen, ja vieläpä näkynyt eri ihmisten koneilla eri aikaan; osalla  20.05, osalla vasta 20.09. Olin ajastanut postauksen ilmestymään klo 20, joten olin aivan ihmeissäni lukiessanne kommenttejanne. Joku kommentoi myös, että viiveilmiö on tuttu muidenkin postausten yhteydessä – lukija saattaa nähdä Bloggerissa päivityksen uusimmasta postauksestani, mutta klikatessaan sitä ja saapuessaan Karkkipäivään on näkyvissä kuitenkin edellinen postaus, ja uuden ilmestymiseen saattaa mennä jopa 20 minuuttia. Erittäin omituista, sanon minä! Etenkin kun en näistä tietotekniikkahommista mitään tajua.

Laitoin kyselyn asiasta Indiedaysin it-vastaavalle Hannu Matilaiselle, ja sain tällaisen vastauksen:

”Mitä todennäköisimmin tuo johtuu palvelimella olevasta välimuistista, joka tuolla on päällä. Se aiheuttaa sen, että nuo ilmestyy jonkun minuutin viiveellä näkyviin, vaikka postaus itse onkin julkaistu ajallaan.

Jotta tuolle mun selitykselle muodostuu joku järkikin, niin täytyy vähän avata sitä, että miksi noin…

WordPress on iso ohjelma. Normaalitilanteessa, kun lukija tulee blogiin ja tekee yhden sivulatauksen, WordPress tekee taustalla hyvin paljon erilaisia toimintoja, kun se muodostaa blogin etusivuja, hakee postausta ja noita plugineja sekä niiden toimintoja ja ties mitä. Se tekee saman tietysti jokaiselle lukijalle erikseen. Kun lukijoita on paljon, niin WordPress (ja palvelin) tekee myös paljon töitä, ja pahimmillaan se aiheuttaa niin paljon operaatioita, että se ei ehdi tehdä kaikkea.

Kun tuohon lisää välimuistin, niin käytännössä se on kuin valokuva tuosta blogista, jota näytetään kävijöille. Tuossa välimuistin kopiossa ei ole mitään dynaamisia elementtejä, joten sen näyttäminen lukijoille on nopeaa ja vaatii vain yhden operaation. Välimuisti sitten tuoreistaa tuota ”valokuvaa” aikavälein, joka tuolla näytti olleen 15 minuuttia (asetin siihen nyt 4 minuuttia). Käytännössä tämä mahdollistaa huikean paljon paremman suorituskyvyn suurelle kävijämäärälle, kuin pelkkä perusversio ilman välimuistia, kun erilaisten operaatioiden määrä on enää murto-osa.

Eli tuo siis olisi syynä siihen, että nuo postaukset näkyvät pienellä viiveellä. ”

 

Hannu sanoi muuttaneensa mun blogin asetuksia nyt niin, että välimuisti tyhjentyisi aina kun teen uuden postauksen. Viiveen pitäisi nyt (toivon mukaan) kadota, tai ainakin lyhentyä reilusti.

Pahoitteluni kaikille, jotka eilen turhaan rämppäsivät refresh-nappia odotellen postauksen ilmestymistä. :/

Jatkossa järjestän huutajaiset myös sellaiseen kellonaikaan, että varmasti voin olla itse samaan aikaan koneella julkaisemassa huutoja. Kaikesta oppii aina. :)

Kommentit
  1. 1

    NG sanoo

    Tuotetarjontaan olisi myös hyvä voida tutustua etukäteen, ettei mene sitten siihen, että on pikavauhtia naputeltava sen tuotteen nimi, jonka kerkiää…

  2. 2

    e sanoo

    No ainakin tämä postaus näkyi hyvän aikaa bloggerissa, vaan ei täällä blogin puolella, eli ei ainakaan vielä ole ongelma korjaantunut.

  3. 3

    e sanoo

    Saman olen huomannut joskus aiemmin. Samalla kuitenkin huomasin sen, että uuden postauksen saa ainakin Bloggerin puolelta auki avaamalla suoraan sen kyseisen postauksen linkin. Eli ei siis avaa Karkkipäivän etusivua, vaan klikkaa Bloggerissa sitä uusinta postausta.

  4. 4

    Sinzu sanoo

    Diorin BB ois ollu ihan helmi <3 Kävin päivällä jopa kokeilemassa sävyä :D Noh ei se haittaa vaikken saanu huudettua sitä, kotona kun löytyy jo monen monta putelia ;)

  5. 5

    sm sanoo

    kysymykseni ei liity nyt aiheeseen, mutta osaisitko neuvoa suht edullisen (max. 15€) kosteusvoiteen valinnassa. :) ihoni on pintakuiva mutta rasvoittuu todella helposti ja nopeasti pesunkin jälkeen. poskiini ja leukaani ilmestyy usein finnejä ja näitä ihon alaisia punaisia paukamia. esim garnien bb-voide rasvoittuvalle ja sekaiholle on tuohon rasvoittuvuuteen täydellinen minulle mutta kun pintakuivuutta on koko poskien alueella ja otsassa meikki näyttää kovin suttuiselta.

  6. 6

    Niisku-10 sanoo

    Edellisessä huutokaupassa huomasin samaisen ongelman ja petyin aikalailla. Siksi en enää välittänyt osallistua tähän….Seuraan vaikka mielummin…

  7. 8

    Nannu sanoo

    Mulla näky vasta vähän vaille 21.00 :(

    ja kannatan tota kyllä, että vois rauhassa eka kattella mitä on tulossa

    • 8.1

      Sanni sanoo

      kannatan tota kyllä, että vois rauhassa eka kattella mitä on tulossa

      Tuo on oikein hyvä ”kehitysehdotus” tuleville huutajaisille, ja taidanpa ottaa neuvosta vaarin seuraavalla kerralla.

  8. 9

    sanoo

    Kyllä vähän ihmettelin miksi postaus tuli myöhässä näkyviin. Harmitti kun haluamani oli huudettu vähän ennen minua. Mutta ei hätää, kaikkea saa itse ostettuakin eikä tähän maailma kaadu.

    Olen käsittänyt että on ihan normaalia että sun blogin postaukset näkyy Bloggerin hallintapaneelissa tunteja jäljessä…siis ihan yleisesti, aina on ollut.

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Olen käsittänyt että on ihan normaalia että sun blogin postaukset näkyy Bloggerin hallintapaneelissa tunteja jäljessä

      Tuo toinen lukija kommentoi juuri päinvastaista ilmiötä, eli päivitykseni näkyy kyllä ajallaan Bloggerissa, mutta ei sitten täällä itse blogialustalla. Eli päivitys näkyy Bloggerissa –> lukija menee osoitteeseen karkkipaiva.indiedays.com –> siellä ei näy mitään. :/

      • 9.1.1

        e sanoo

        Joo, siis usein postaukset näkyvät bloggerissa -> eivät kuitenkaan blogissa, kun tuleen osoitteeseen karkkipaiva.indiedays.com. Jos klikkaan bloggerista nimenomaisen postauksen osoitetta, karkkipaiva.indiedays.com/postaus.html (esimerkkiosoite, eh), niin silloin postaus näkyy kyllä.

        Mutta itse tykkään lukea blogit nimenomaan blogin osoitteella, en nimenomaisten postausten osoitteella, sillä silloin voin scrollailla rauhassa läpi blogin etusivun, jos on ilmestynyt useampia postauksia. Blogger jättää joskus postauksia välistä, silloin voin tarkistaa myös sen, onko jotain ilmestynyt huomaamattani. En jaksa avata jokaista postausta erilliseen välilehteen, siksi tuo blogin etusivulle ilmestymättömyys on harmillista.

        Ja luulisin, että bloggaajallekin olisi kivaa, jos postaukset ilmestyisivät niin kuin pitääkin, jotta sellaiset lukijat, jotka eivät käytä bloggeria, löytävät postaukset ajallaan.

  9. 10

    Tuli sanoo

    Kiitos huutajaisista kaikesta huolimatta, itse pääsin selaamaan tuotteita n. 20:10 ja mietin, että olitkohan tarkoituksella viivyttänyt postausta kymmenellä minuutilla saadaksesi ”paljon kävijöitä” :D itselleni ei löytynyt tällä kertaa mitään huudettavaa, mutta ihan huippua että annat lukijoillesi tällaisia mahdollisuuksia :) Moni nakkaisi turhat tuotteet vaan roskiin tai jakaisi tuttavilleen, mutta ei Sanni! :)

  10. 11

    pt sanoo

    Oletko harkinnut että näissä huutajaisissa käyttäisit esim. huuto.netiä, jolloin useampi ihminen saisi mahdollisuuden tuotteeseen? :) Tokihan hinta saattaisi nousta hieman enemmän, mutta siihen kuitenkin käsittääkseni pystyy laittamaan vaikka jopa 0,01 sentin korotuksen huutoon. Tämä olisi varmaan helpompi myös itsellesi, eli saisit heti ostajien yhteystiedot ja osoitteet sähköposteissa. Ja jos et varsinaisesti halua ”tienata” näillä tuotteilla, niin voisihan saadun ”voiton” vaikka lahjoittaa johonkin sopivaan hyväntekeväisyyskohteeseen :)

    • 11.1

      Tuli sanoo

      Tää on tosi hyvä ajatus! :) ..vai aiheuttaisiko sitten marmatusta jos kaikilla ei olisi huuto.net -tunnuksia? :/

      • 11.1.1

        Sanni sanoo

        Joo, mä en tuohon taitaisi lähteä sillä se edellyttäisi kaikkien halukkaiden kirjaantumista Huuto.nettiin. Ja sellaista en halua lähteä lukijoltani vaatimaan.

  11. 12

    sanoo

    Itse en kerennyt tietokoneen äärelle kahdeksaksi, mutta huusin myöhemmin silti. Kiva, että järjestät tällaisia ja sillehän ei voi mitään jos kaikki hommat ei aina pelitä! :) Toivottavasti jatkossakin tällaisia. Vaikka en itse saanut mitään, niin kuitenkin iloinen niiden puolesta jotka sai!

    • 12.1

      tintti sanoo

      Täysin samaa mieltä! Itselläni postaus näkyi vasta 20:10, mutta tosiaan ei tuo nyt kenenkään maata kaada :D

  12. 13

    sanoo

    Kiva juttu, että selvittelit asiaa! Itsekin tuli eilen ihmeteltyä, että miten jotkut olivat ehtineet nähdä postauksen ennen minua, kun itselleni se taisi tulla näkyviin klo 20.11.

  13. 14

    Huty sanoo

    Sama ilmiö kävi silloin edellisen huutokaupan kohdalla, joten tällä kertaa osasin jo aavistaa että on kyse jostain tekniikkaan liittyvästä ongelmasta. Mulla ei se postaus näkynyt vielä 20:13 mennessäkään, jolloin suosiolla luovutin päivittämisen, koska suurin osa oli varmasti siihen mennessä ehditty huutaa. :)

  14. 15

    Mirri sanoo

    Kiitos huutajaisista, osallistuin eka kertaa ja olin kärppänä huutamassa heti kun postaus minulle ilmestyi 20.09. Onni ei ollut myötä mutta samalla minuutilla kanssani näkyi olevan ainakin viisi saman tuotteen huutajaa joten kilpailu oli kova :D

    Ihan huippu idea ja tuhannet kiitokset että haluat ilahduttaa lukijoita, joista monella ei varmasti ole varaa tällaisiin luksustuotteisiin. Nopeastihan nuo tuotteet vanhenevat joten hirveetä tuhlausta heittää niitä roskiin. Usein olen ihmetellyt, kun joissain blogeissa on kauhisteltu kotona vyöryvää kosmetiikkavuorta, että eikö noita kannattaisi vaikka arpoa lukijoiden kesken mieluummin kuin pitää kotona keräämässä pölyä.

    Huuto.net-ideasta en tykkää ollenkaan, koska on vaarana että tuotteiden hinta kohoaa turhan kovaksi ja samalla tietty kohteen sulkeutumisaika viivästyy.

    • 15.1

      Sanni sanoo

      Kiitos Mirri, mukava saada tällaista palautetta! :)

      eikö noita kannattaisi vaikka arpoa lukijoiden kesken mieluummin kuin pitää kotona keräämässä pölyä.

      Aivan. Itse lahjoitan tuotteita paljon myös perheelle ja kavereille, mutta jotenkin pidän kaikkein mielekkäimpänä sitä ajatusta, että jaan tuotteet nimenomaan blogin lukijoille, koska blogin kauttahan valtaosan olen saanut. Tuotteet ovat jollain tapaa mun mielestä yhtä lailla teille kuin minullekin..! :D Kaikki hyötyvät; tuotteen lähettänyt firma saa tuotteelleen näkyvyyden, lukija saa postikuluilla mieluisen tuotteen ja minä saan hyvän mielen ja kodin pinnat vapautuvat kosmetiikkaröykkiöistä. :D

      koska on vaarana että tuotteiden hinta kohoaa turhan kovaksi

      Joo, Huuto.net ei toimi tässä yhteydessä koska tuotteita ei ole tarkoitus myydä, eli niillä ei pakkaus- & postituskulujen lisäksi ole mitään hintaa.

  15. 16

    Annakaisa sanoo

    Kiva, että asialle löytyi selitys ja hyvä, että sille tehtiin jotain. Itse panikoin, ku tajusin, että kello käy eikä postausta näy, mutta ehdin sit kuitenkin! :D Ihana idea, että järjestät huutajaisia, ihan loistava homma!

  16. 17

    maawo sanoo

    pakko kertoa tämmönen jännä ilmiö: kun laitat facebookissa uuteen postaukseen linkin niin pääsen sitä kautta näkemään uuden postauksen mobiililaitteella, mutta jos menen erikseen selaimella sen katsomaan niin postausta ei näy ollenkaan. oli vanhalla puhelimella raivostuttavaa kun facebook valitti koko ajan jotain virhettä, sit ku selaimella meni niin ei mitään postausta. :/ täytyypä kurkata käykö näin jatkossakin..

  17. 18

    sanoo

    En osallistunut huutajaisiin mutta luin kyllä huudot ja kommentit lävitse. Pakko vähän ihmetellä miten ihmiset jaksaa ja viitsii kitistä. Minulla ei tällaisen jälkeen varmaankaan olisi pätkääkään halua saati intoa järjestää enää yksiäkään huutajaisia, että hattua kyllä nostan sinulle!

    Toki ymmärrän tavallaan ihmisten harmituksen, mutta siitä huolimatta ihmettelen sitä kellontarkkaa selvitystä mitä kukin oli milloinkin nähnyt tai huutanut jne. Tästä ei kuitenkaan tule sinulle yhtään voittoa, ainoastaan ylimääräistä hommaa pakkailuineen ja postituksineen jne. Jotenkin tuli olo, että onpas kiittämättömiä huutajia. Jaksan myös hämmästellä ihmisten luetunymmärtämisen tasoa. ;-)

    Noh, nämä nyt oli vaan mun mielipiteitäni ja ajatuksiani, ihanaa jos ja kun jaksat edelleen tarjota ihmisille mahdollisuuden hankkia lähes ilmaiseksi kaikenlaisia ihania tuotteita. Thumbs up! :-)

  18. 19

    eev_a sanoo

    kosmetiikkahuutajaiset on niin ihana juttu, että melkein hävettää esittää toiveita :D (on vaan niin mahtavaa että näet tuollaisen vaivan hyötymättä siitä itse mitenkään, luulenpa että suurin osa kosmetiikkabloggereista laittaisi tuotteet kylmän viileästi vaan myyntiin!) mutta olisi huippua, jos huutajaisista olisi vielä tieto aiemmin kuin esim. edellisenä päivänä, että tietäisi sitten milloin ne ovat :D on harmittanut joka kerta kun ne ovat menneet ohi, vaikka lähes päivittäin käynkin katsomassa onko uusia postauksia tullut, mutta aina huutajaiset ovat olleet juuri silloin, kun en ole käynyt blogia lukemassa :D mutta toki jos tuollaisesta etukäteissuunnittelusta olisi kohtuutonta vaivaa niin sekin on ymmärrettävää :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.