Merikapteenin talossa

Juuri tällaiset kokemukset ovat matkailun suola. Koskaan ei tiedä, millaisia ihmisiä kohtaa. Jotkut kohtaamiset jäävät ikimuistoisiksi vähemmän positiivisella tavalla, jotkut johtavat pysyvään ystävyyteen.

Ithaka antoi minulle yhden mieleenpainuvimmista Kreikka-elämyksistäni niin maisemallisesti, tunnelmallisesti kuin sosiaalisesti. Lähdin sieltä uutta ystävyyttä rikkaampana.

Dimitris_IMG_2781_2

Majapaikkani netittömyys jäi lopulta mitättömän vähäiseksi harmiksi.

Tilalle sain jotain paljon enemmän – 50 vuotta merillä viettäneen, kiinnostavia tarinoita täynnään olevan isännän, Dimitriksen. Meistä tuli viiden päivän aikana hyvät ystävät, ja oli haikeaa lähteä aamulla Dimitriksen talosta.

Dimitris_talo_IMG_2959_2

Joku kysyi aiemmin, tuleeko vuokrahuoneiden omistajien kanssa yleensäkin oltua paljon tekemisissä ja vaatiiko domatiassa majoittuminen sosiaalista kanssakäyntiä. Ei vaadi missään nimessä, omistajien kanssa ei tarvitse viettää aikaa eikä ole tarkoituskaan. Henkilökemioista riippuen toisten kanssa tulee tietenkin juteltua enemmän ja jopa kaverustuttua.

Merikapteenin kanssa kävi mitä luontevimmin näin.

Dimitris_IMG_2498_2

En muista milloin olisin viimeksi käynyt näin mielenkiintoisia keskusteluja kenenkään kanssa ja kuullut niin kiehtovia tarinoita.

Dimitris myös tarjoutui näyttämään minulle saarta autollaan ja pääsin näkemään kaikki Ithakan upeimmat paikat. Koska saarella ei ole julkista liikennettä, ilman Dimitristä olisin jäänyt paitsi makeimmista maisemista mitä olen Kreikassa kuunaan kohdannut Santorinin jälkeen.

Dimitris_IMG_2792_2

Saa heittää arvauksia – kumpi kuvan naisista on entinen huippumalli. ;)

Pääsinpähän myös viettämään päivän jet set –seurassa, harvemmin sitä syö frittimuikkuja Armanin ja Putinin kanssa kaveeraavien tyyppien kanssa. :) Dimitriksen venäläinen ystäväpariskunta Dimitri (kyllä, hänkin Dimitri) ja Anastasia ovat niin sanotusti vähän paremmin toimeentulevia ihmisiä. Heillä on huvila Ithakalla.

Kalajuhlat_Ithaka_Stavros

Eilen menimme porukalla Stavroksen kylän kalastajien järjestämään vuotuiseen kalajuhlaan.

There really is such a thing as a free lunch ;D

Dimitris on paljasjalkainen ithakalainen, mutta viettää perheineen nykyään puolet vuodesta Ateenassa, niin kuin monet saarilla asuvat. Osa matkailun parissa työskentelevistä tekee Ateenassa muita töitä talvisin, toiset (kuten eläkkeellä olevat) pitävät muuten vain mielekkäämpänä asua talvet kaupungissa. Dimitriksen tytär käy koulua Ateenassa ja vaimo ja tytär olivat juuri palanneet Ateenaan koulujen alettua.

Dimitriksen kuvankaunis vaimo on entinen huippuluokan balettitanssija. Hän tekee edelleen töitä tanssin parissa toimien opettajana ja koreografina. Jo tästä aiheesta meillä riitti keskustelunjuurta tunneiksi – onhan baletti ja tanssin maailma vahva osa omaakin perhettäni. (Oma ballerinan urani tosin jäi satubaletin tasolle. ;))

idDimitris_IMG_2221

Dimitris nuorena miehenä

Miettikää elämää merillä… Ei me maakravut toisaalta voida sitä kuvitella, vaikka yrittäisimme. Dimitris oli työvuorossa parhaimmillaan kaksi vuotta putkeen – siis 24 kuukautta ilman yhtäkään vapaapäivää. En meinannut uskoa. Lakisääteinen vapaa, hei…? Dimitris nauroi, ”Voi kuule, teillä on asiat vähän eri lailla siellä Pohjoisessa”. Dimitris on merikapteeni kolmannessa sukupolvessa, myös isä ja isoisä ovat viettäneet elämänsä merillä. ”Isäni pisin yhtämittainen työrupeama oli seitsemän vuotta”, Dimitris kertoi. ”Ei kaksi vuotta ole mitään siihen verrattuna”.

Nojoo. Ei varmaan.

Dimitris oli kahden vuoden ikäinen kun isä lähti seitsemän vuoden komennukselleen. Hän kertoi, kuinka jännittävältä ja pelottavaltakin isän paluu tuntui 9-vuotiaasta pojasta. Isä oli aina ollut vain valokuva ja äidin kertomia tarinoita. Yhtäkkiä isä sai ruumiillisen hahmon ja oli olemassa ”oikeasti”.

Kun Joonian saaristoa kohtasi vuonna 1953 tuhoisa maanjäristys, Dimitris oli kolmen vanha. Hän ei muista tapahtumasta mitään. Äiti vei Dimitriksen ja tämän siskon turvaan mantereelle ensimmäisen järistyksen jälkeen (järistyksia oli kolme, viimeinen tuhoisin) eivätkä he olleet Ithakalla todistamassa kotitalon sortumista.

Dimitris_IMG_2217_2

Dimitris on käynyt kaikilla mantereilla Australiaa lukuun ottamatta. Hän on nähnyt niin paljon että se täyttäisi helposti paksun romaanin. Kävi ilmi, että Dimitris onkin eläkepäivillään ryhtynyt kirjoittamaan muistelmiaan. Hän kertoo pitäneensä kapteenivuosinaan erityislaatuisimmista tapahtumista muistikirjaa, joka palvelee nyt korvaamattomana lähteenä muistelmille.

Vuonna 1992 Dimitris pääsi tutustumaan Roman Polanskiin palvellessaan kapteenina Odysseia-laivalla. Odysseialla kuvattiin kahden kuukauden ajan Polanskin Katkera Kuu –elokuvaa – sattuu muuten olemaan yksi suosikkielokuviani ja voitte uskoa että olin ihan ”Whaaah” kun kuulin Polanski-tarinan.

Laivan henkilökunta oli paikalla kuvausten ajan koska heitä tarvittiin toimittamaan milloin mitäkin asioita, ja Dimitris sai seurata useiden kohtausten valmistelua ja kuvausta. Siellä sitä pyörittiin näyttelijöiden kuten Hugh Grant, Emmanuelle Seigner ja Kristin Scott-Thomas seurassa.

Dimitris_IMG_2224

Mutta Dimitris oli työssään tähti itsekin. ”You don’t know how fabulous it is to be captain at a cruise ship, it must be the best job in the world”, hän sanoi hymyn kareillessa kasvoilla. ”I miss it everyday. Every single day”.

Minulle avattiin eroa rahtialuksen ja risteilyaluksen kapteeniuden välillä. Risteilyaluksen kapteeni on kuin julkkis, tähti, jota matkustajat ihailevat ja jonka seuraan halutaan – paikasta kapteenin illallispöydässä ollaan valmiita maksamaan. Cargo-laivan kapteenilla ei ole tällaista asemaa. Hän on työssään yhtä arvostettu, mutta ei stara.

Dimitris_IMG_2219

Naismatkustajat yrittivät välillä kaikkensa saavuttaakseen kapteenin huomion. Ei ollutkaan yllätys kuulla, että Dimitris on tavannut vaimonsa Margaritan laivalla.

Margarita saapui laivalle venäläisen balettiryhmän kanssa.

”Vaimoni kertoi, että jo matkalla ryhmän naiset taistelivat siitä, kuka saa itselleen kapteenin”, Dimitris kertoi.

Margarita voitti. :)

.

Dimitriksen uran tärkein saavutus roikkuu hänen olohuoneensa seinällä. Vuonna 2006 YK palkitsi Dimitriksen hänen rohkeasta osallistumisestaan pakolaisten pelastusoperaatioon Libanonin sodan aikana. 15 päivän ajan Dimitris haki Serenade-laivalla pakolaisia Beirutista Larnakaan Kyprokselle. Tehtävä, josta moni kapteeni kieltäytyi.

Dimitris_IMG_2225

”Saimme kuljetettua Serenadella yhteensä 15 000 pakolaista turvaan”, Dimitris kertoi.

Kuuntelin silmät selälläni. Raketit sujahtelivat ja räjähdykset soivat korvissa laivan seisoessa Beirutin satamassa, kun pakolaisia tuotiin kyytiin pienemmillä laivoilla. ”Räjähdysten voimaa ei voi kukaan ymmärtää ellei ole sitä kokenut, Dimitris sanoi mietteliäänä. ”Se paine… rintakehässä tuntui joka kerta kuin sydän olisi räjähtänyt mukana.”

Dimitris_IMG_2745_2

Monet myrskytkin on jokainen kapteeni kokenut, myös Dimitris. Kysyin, onko häntä koskaan pelottanut. ”Ei, ei oikeastaan,” kuului vastaus. ”Kapteenina ja kokeneena merenkävijänä sitä tietää, että lopulta laiva ei uppoa ihan helposti. Tarvitaan todella paljon, että laiva kaatuu”.

Hetken mietittyään hän kuitenkin lisäsi:

”Yhden kerran olin huolissani. Vaimoni ja tyttäreni olivat mukana laivalla Japanissa kun satuimme todella pahaan myrskyyn. En saanut poistua komentosillalta, mutta kävin kuitenkin hytissä sillä minun oli saatava vielä nähdä perheeni. Käskin vaimoni ja tyttäreni laittamaan pelastusliivit päälle ja sanoin heille, että kyllä tästä selvitään, mutta tiedätte, että rakastan teitä aina. Lähtiessäni hytistä en tiennyt näenkö heitä enää.”

Dimitris_IMG_2218

Mielettömiä tarinoita. Mitä elämää.

Olen itsekin aina kokenut meren äärettömän kiehtovana. Samoin laivat. Ne herättävät minussa samalla ihailua, samalla jonkinlaista pelkoa. Kun ajattelee meren aavaa, voimaa ja syvyyttä, ja sitä että ihminen kelluu siinä päällä pienillä rakennelmillaan, tulee ihan kummallinen olo. Alkaa huimata.

Yksi unelmistani on ollut ylittää joskus Atlantti risteilyaluksella. Samalla haluan kokea sen, samalla tiedän, että minua pelottaisi aivan tajuttomasti.

Kokisin oloni ehkä turvalliseksi Dimitriksen kaltaisen kapteenin paatissa.

Ithaka_IMG_2807_3

Osa minusta halusi niin kovasti jäädä Ithakalle, mutta tänä aamuna lähdin kuitenkin eteenpäin seuraavalle saarelle.

Ithaka yritti kyllä kaikkensa että olisin jäänyt – Dimitri ja Anastasia jopa tarjosivat minulle huonetta huvilansa vierasrakennuksesta. Vai haluaisinko kenties lähteä heidän veneellään purjehtimaan..?

Aaah. Ithaka. Mitä annoit minulle <3

Ja Dimitris tarinoineen… ”I have so many more stories to share.” Ja sen kyllä uskon.

Tarinat jäävät odottamaan paluutani.

Tai sitten opettelen vihdoin kreikan kielen ja luen kapteenin muistelmat kun ne ilmestyvät :)

.

Dimitriksen kotialbumin kuvat ovat hänen luvallaan julkaistuja.

Kommentit
  1. 1

    Nanna sanoo

    Hei en mää kestä miten ihana merikapu <3 yleensä Kreikka-jutut luen pikakelauksella, mutta tämän postauksen tavasin alusta loppuun huolella. Todella mielenkiintoinen mies ja postaus!

  2. 2

    Arlene sanoo

    Ääks, ku ihana postaus ^_^ Vitsit millaisia tarinoita ja elämänkokemuksia tolla kapteenilla varmasti on :)
    Muutenki ihana lukee näitä Kreikka-postauksia, ihan ku olis itte reissussa (On ihan hyvää vaihtelua. Suomessa on nyt eka syysmyrsky ja tuuli vaa rämisyttää ikkunoita)
    Kivasti ootte muuten pituusjärjestyksessä tuossa yhdessä kuvassa :D

  3. 5

    Mie sanoo

    Sano kapteenille terveisiä että sun suomalainen lukija liikuttui aivan kyyneliin asti ihan vaan vaikuttuneena hänen elämäntyöstään

  4. 6

    sanoo

    Ihan mielettömiä tarinoita, olisin itsekin halunnut olla korvana siellä kuuntelemassa. Parasta antiahan on juuri paikallisiin tutustuminen. Ihanaa!!

  5. 7

    Ripi sanoo

    Olipas tosi mielenkiintoinen postaus! Huikeaa elämää tuo merikapteenin elämä. Millä kielellä kommunikoitte, osaatko minkä verran puhua kreikkaa? Sen lukeminenhan onkin ihan toinen juttu…

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Englanniksi kommunikoin aina täällä. :) Osaan kreikkaa vain muutaman sanan. Osaan kyllä lukea mutta en ymmärrä sanoja :D Ruokasanasto lähinnä tuttua ^_^ Kadunnimien kohdalla kreikkalaisten aakkosten tuntemisesta on hyötyä. Kaikkialla ei lue kadun- tai paikannimiä meidän aakkosilla.

  6. 8

    TeijaH sanoo

    Teksti sai minutkin liikuttumaan :) Ehkä eniten siksi, että olen iloinen puolestasi, että noin upea kokemus osui tiellesi… ”the beginning of a beautiful friendship” ja silleen.

  7. 9

    Maria sanoo

    Nämä on ne parhaat jutut :) lisää vaan. Ihmiset ja heidän elämäntarina on mielenkiintoista kuultavaa ja seurattavaa.

  8. 10

    Suttu sanoo

    Olen anonyyminä seurannut blogiasi jo parin vuoden ajan säännöllisen epäsäännöllisesti, ja tällaisten juttujen takia en ikinä pysty pysymään poissa pitkään. Kiitos ihanasta postauksesta, olet valloittava! <3

  9. 12

    L sanoo

    Oma isäni on merimies ja häneltä on saanut kuulla mitä ihmeellisimpiä ja kiinnostavimpia tarinoita meriltä! Toivottavasti tulet jakamaan meille lisää näitä merikapteenin tarinoita sitten kun seuraavan kerran tapaatte :)

  10. 13

    Emmi sanoo

    Moi! Tää ei nyt liity mitenkään tähän postaukseen, mut kyselisin siitä newolo-ohjelmasta. Kokeilin sitä sen ilmaset kaks viikkoa ja nyt pitäis siis maksaa, mut miksköhän siinä pitää maksaa suoraan 6 kuukautta? Siinä ei tarjota mitään muuta vaihtoehtoa. Jos kuitenkin ite valmennusohjelma on vaan 10 viikkoa niin miks kuus kuukautta? Voisin kyl kokeilla vielä yhden kuukauden tai jopa kaks, mutta en kyllä kuudesta raski maksaa :(

    • 13.2

      Sanni sanoo

      Hei Emmi!

      Sain vastauksen (itse asiassa jo eilen mutta en lukenut sähköpostia).

      Philippe vastaa, että tällä hetkellä heillä on vain tuo 6 kk:n paketti, mutta kuukausi-perustainen maksumahdollisuus on tulossa.

      6 kk:n aika on ajateltu sopivaksi sillä perusteella, että moni Newolo-käyttäjä pitää harjoitusten ja tasojen välillä useamman päivän taukoja (jolloin esim. tekee samoja harjoituksia uudelleen ja uudelleen tai ei muuten vain löydä aikaa etenemiselle), jolloin aika joka tapauksessa venyy yli 10 viikkoon, vaikka ohjelman voi viedä läpi 10 viikossa.

  11. 14

    NellaM sanoo

    Ihana tarina! Kuinka hienoja kokemuksia sitä voi maailmalla kulkiessaan saavuttaa kun tutustuu avoimesti uusiin ihmisiin.

  12. 15

    HM sanoo

    Baletista kiinnostuneena ujosti kyselen, mitä tarkoitit tuolla viittauksella balettiin ja perheeseesi? Olen lueskellut blogia pari vuotta mutta en muista tällaista yksityiskohtaa ennen huomanneeni :)

    • 15.1

      Sanni sanoo

      Joo, vähän siinä mielessä epälooginen tai -johdonmukainen tuo mun balettiin ja tanssiin liittyvä viittaus, että en tosiaan ole aiheesta liiemmin täällä blogissa puhunutkaan, ehkä joskus jossain sivulauseessa. Koko perheeni on erittäin tanssillinen ja kaikki paitsi minä (ja isä :D) ovat harrastaneet balettia ns. vakavalla tasolla. Toinen sisaristani hyväksyttiin Oopperan balettikouluunkin, mutta koska emme asuneet Helsingissä, ei pieni tyttö voinut yksinään lähteä niin kauas tanssikouluun. Baletin lisäksi perheessä harrastetaan monia muitakin tanssilajeja itämaisesta tangoon ja modernista kontakti-improon. :) Äitini mm. opettaa itämaista tanssia (täällä lukijoissa ilmoittautui kerran yksi hänen oppilaansakin :D)

      Minulle on jäänyt vain kyky nauttia tanssista, mutta varsinaisilla tanssitunneilla en ole käynyt satubaletin jälkeen. Mulla on tuon koordinaation kanssa ongelmia minkä vuoksi zumbatkin sun muut tanssilliset jumpat ovat jääneet väliin….

  13. 16

    Jnita sanoo

    Miten ihanaa! Taisin juuri vähän itsekin ihastua tuohon kapteeniin ja hänen tarinoihinsa. :)

  14. 17

    sanoo

    Oijoi, jostain syystä itsekin huomasin silmiin joutuneen roskia..^’_^ Ihana postaus! Ja hei, onneksi olkoon TBAF-voitosta :)

  15. 19

    tintti sanoo

    Aika mahtavaa! Itsellekin nousi meren kunnioitus uusiin sfääreihin käydessäni Japanissa tsunamin jälkeen tutustumassa tuhoalueisiin. Kaikki se on veden aikaan samaamaa vaurioita. Kyllä oli hiljainen tyttö sen visiitin jälkeen.

  16. 21

    siiri sanoo

    Haluan sanoa, kuten kaikki muutkin, että ihana tarina! Blogisi on muutenkin nostanut Kreikan pakko päästä vielä joskus -matkakohteisiin. :)

  17. 22

    emmulii sanoo

    Aivan ihana kertomus. Kiitos että jaoit sen täälläkin. Olen sanonut ennenkin, mutta sanon uudelleen: kiitos kun kirjoitat tätä blogia! :-D

  18. 23

    sanoo

    Oi että, olispa ollut mahtavaa olla itsekin paikan päällä kuulemassa noita tarinoita! Todella vaikuttavaa näin bloginkin välityksellä :) Kiva kun jaoit!

    • 23.1

      Sanni sanoo

      Olen iloinen ettei Dimitriksellä ollut mitään blogijuttua vastaan :) Ensin ajattelin, ettei hän nyt ikinä haluaisi henkilökohtaisia valokuviaan jonkun blogiin mutta onneksi luulin väärin :)

  19. 24

    linpuu sanoo

    Huiui, oli pakko mennä villaviltin alle kun menin niin vilunväreille tästä jutusta! Ihana tuo nuoruuskuva ja kuinka liikuttava tarina kokonaisuudessaan. Huh! Arvostan!

    • 24.1

      Sanni sanoo

      Ihanaa kuulla että tykkäsitte tästä jutusta! :) Dimitriksen tarina oli jotenkin niin mieletön että se oli vain jaettava..!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.