Matkakosmetiikka, osa 1

Voitte varmaan kuvitella minkälaista pähkäilyä kosmetiikkafriikille aiheuttaa kolmen kuukauden matkakosmetiikan valinta. Ei ole ihan helppoa, voin kertoa…! Sitä vaan vaihtelee purkkeja kädestä toiseen ja miettii että ”no mut kun tääkin voisi olla kiva….” Ja sitten taas vilkaisee sohvalla nököttävään pieneen 36 litran rinkkaan ja tajuaa että ei. Ei onnistu.

Päätin, että matkaihonhoitoarsenaalin on mahduttava tähän pikku-nesessääriin. Ja niin se melkein mahtuikin. Ulkopuolelle jäivät aurinkovoide, hajuvesi ja karvanpoistovoide. Ne kulkevat omassa erillisessä pussukassaan.

Myös meikit kulkevat erillään, ne pakkaan käsimatkatavaraan. Katsaus matkameikkeihin osassa 2. Pahoitteluni tunkkaisen sävyisistä kuvista, ei meinaa enää olla aikaa kuvata kotona valoisaan aikaan niin napsin näitä kuvia eilen yöllä. :P

Vartalonhoito. Blissin sitruuna-salvia-vartalovoide, Korresin Guava-suihkugeeli, Laveran after sun -geeli ja Cutrinin shampoo + hoitis. Onneksi mulla löytyy melkein kaikista tuotteista lahjoina saatuja matkakokoja niin ei tarvinnut kaikille ostaa erillisiä pikkupurkkeja.

En siis kuvittele, että nämä riittävät kolmeksi kuukaudeksi. Täydennän loppuneita sitten matkalla.

Kasvot. Vähän harmitti kun mun ainoa matkakokoinen kasvoputsari on Blissin Fabulous, joka on kuoriva putsari. En halua kuoria kasvojani päivittäin, oli sitten kyseessä kuinka hellävaraiset rakeet tahansa, niin otin sitten toisiksi pienimmän putsarini eli Laveran Neutral-vaahdon.

Kasvovesi tuntuu monesta varmaan sellaiselta ”no sen nyt ainakin jätät kotiin” -tuotteelta, mutta mä olen huomannut olevani liian koukussa aamuiseen kasvovesirutiiniini. Iät ja ajat kaapissa hengaillut pikku-Académie pääsee nyt vihdoin käyttöön. Kosteusvoiteita otan kaksi silläkin uhalla että menee taas pikkuisen lisää tilaa, sillä en vain osaa käyttää yhtä voidetta monta viikkoa putkeen. Voiteiksi valikoituivat lopuillaan olevat Bare Mineralsin Purely Nourishing ja Madaran Deep Moisture Fluid.

Kasvot ja kädet. Silmämeikinpoistoainetta mulla kuluu tosi paljon, eli siitä ei olisi ollut järkeäkään ottaa matkakokoa. Rakkaan Natural Code -putsarin kaveriksi lähtee Make Up For Everiltä saamani pikkupullo vedenkestävän meikin poistoainetta. Aion nimittäin tapojeni vastaisesti ottaa mukaan myös vedenkestävän ripsarin.

Käsivoiteeksi lähtee Blissin High Intensity ja silmänympärysvoiteeksi Yves Rocherin Culture Bio.

Hiukset & muuta. Hiustenmuotoilutarpeeni, joita ei juuri olekaan, täyttävät Herbinan hiuskiinne ja Proffsin hiuspuuteri. Ihana kun tuo Proffs on niin pieni, kuin tehty matkalle!

Kasvojen aurinkovoiteena Biothermin Sun Vivo ja kuvasta puuttuva Biothermin aurinkosilmänympärysvoide. Kiva kun hammastahnaakin saa tuollaisissa pienissä tuubeissa. :)

Kynnet. Taas voidaan miettiä onko nyt ihan tarpeen raijata reppureissulle neljää eri lakkasävyä sekä alus- ja päällyslakkaa, mutta pikku-Depsut ja mini-pikakuivattaja vievät niin vähän tilaa että saan mä ne ottaa. :D Lakanpoistoon mulla on yksittäispakattuja pikkupyyhkeitä.

Sekalaiset.

En ole poistanut kroppakarvoja voidemaisella tuotteella sitten ikävuoden 13, mutta nyt päätin suoriutua matkan karvahoidoista Veetillä. Ostin Bikini & Underarm -version, ja kai sillä lähtee säärikarvatkin. (Miksei lähtisi…? En tajua miksi tuotteessa lukee että ei sovi muiden vartalon alueiden karvanpoistoon…)

Aurinkovoiteena jatkaa ikuisesti käyttämäni Nivea. Pahoitteluni luonnonkosmetiikka, kun ei löydy alle SK 15 suojakerrointa niin en huoli matkakäyttöön edes Lovean ihanaa suihketta. Tai ehkäpä SK 15 voisi mennä Kreikassa ekoilla viikoilla nyt kun iho ei todellakaan ole tämän kesän jäljiltä tottunut aurinkoon, mutta rinkassa ei ole tällä hetkellä tilaa enää yhdellekään putelille.

Matkadödönä mun elämän ensimmäinen stick! Ostin huvikseni kerrankin stickin, olen aina käyttänyt rollia. Kotonahan mulla on nyt ollut käytössä Born To Bion deodorantti josta tykkään tosi paljon, mutta koska hikoilu tuolla etelässä on vähän eri luokkaa kuin kotona niin halusin matkakumppaniksi antiperspirantin.

Ja sitten yksi tärkeimmistä matkakosmetiikkatuotteista…. tuoksu!

Halusin mukaan tuoksun, jota en ole aiemmin käyttänyt, jotta se assosioituu juuri tähän nimenomaiseen reissuun. Olin oikeastaan jo kauan sitten päättänyt että tuoksu on itsestään selvästi Diorin Dolce Vita. Tuoksu on sopivan voimakas, iloinen, aurinkoinen ja persoonallinen. Sen kanelinen mausteisuus on aina kiehtonut minua.

Laihialainen kun olen sielultani, Dolce Vitan kohtaloksi koitui kuitenkin hinta. Olin suunnitellut ostavani sen Kicks Clubin 20% alennuskupongillani, mutta kun tajusin että voisin säästää vielä enemmän ottamalla jonkun Kicksin tuoksukampanjan merkeistä (tupla-alet, hei totta kai pitää hyödyntää! ^_^) niin päädyin toiseen kandidaattiin.

Matkatoveriksi päätyi lopulta Lancômen mehukkaan raikas appelsiinipuutarhatuoksu, Ô de L’Orangerie. Harmitti kyllä ettei Orangerieta ollut 30 ml:n pullossa, sillä eihän tämä 50-millinen ole mikään käytännöllinen matkakoko. Mutta nyt kävi näin.

Orangerie on aivan erilainen kuin mikään muu omistamani tuoksu. (Niinkuin Dolce Vitakin olisi ollut..) Siksi se sopii loistavasti reissuun joka myöskin tulee olemaan jotain ihan erilaista mitä olen koskaan tehnyt! :)

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Huippukivaa reissua sulle ja ota kaikki ilo irti! Hienoa, että uskallat lähteä arjen pyörteistä :) Mulla on kanssa jännittävät ajat edessä (vaikka ei nyt mitään verrattuna sun reissailuun), sillä muutan yksin opiskelujen perässä Helsinkiin ja olen siellä varmaan ihan ulapalla. Harmittaa jättää mies ja rakkaat kissat oman onnensa nojaan opiskelujen ajaksi. Mutta jos on palava halu saada jotain, mitä ei omalta paikkakunnalta saa, niin sitten on vain mentävä :D

  2. 3

    Anniina sanoo

    Pakko kommentoida et miten voi tarttee noin paljo kampetta rinkkareissuun?? :D Mut ehkä ihmetys johtuu siit et ite en meikkaa, ja puolen vuoden vaihtoo varten ainoot kosmetiikat yms. jotka pakkasin oli shamppoo, saippua, dödö, hiuslakka, muotovaahto ja hammastahna. Huulirasvakin unohtu :D Enkä usko et nää hirveest täydentyy.. :)

    • 3.1

      Sanni sanoo

      miten voi tarttee noin paljo kampetta rinkkareissuun?? :D

      Sitä minäkin ihmettelen ^_^ Mutta tämä on kosmefriikin arkea. :) Kun teininä 90-luvun lopulla ja vähän miedompana kosmetiikan harrastajana olin reilaamassa, mukana taisi olla vain dödö, shampoo, hoitis, maskara ja puuteri. ^_^

  3. 5

    tiippa sanoo

    Vitsi se tunne ennen matkaan lähtöä ja muutenkin pakkaaminen on ihanaa :D Kun pakatessa jo kuvittelee jonkun tilanteen, jossa käyttää jotain meikkiä tai vaatetta..

  4. 6

    sanoo

    Mä luulen, että tuo Veetin jalkakarvanpoistoaine on aika lailla jytkympää kuin bikini- ja kainaloalueiden ohuelle iholle tarkoitettu tuote. Varmasti bikini- ja kainaloalueille tarkoitettua Veetiä voi käyttää jalkoihinkin, mutta voi olla, ettei jalkakarvat sillä irtoa minnekään. Tämä siis tällainen hypoteesi.

    Villi tuo sinun matkasuunnitelmasi! Tämä voi olla liian henk.koht. kysymys, mutta mitä miehesi tuumaa reissustasi? Ymmärrän, jos et halua vastata.

  5. 7

    sanoo

    Ihan mahtavaa päästä kurkkaamaan, mitä ”kosmetiikkafriikki” pakkaa matkalle mukaan :) Mä olisin varmaan itse just sellainen gramman viilaaja, että esim. pakkaisin mukaan käsirasvan, jolla rasvaisin koko kropan tai sit toisinpäin, vartalorasva saisi toimittaa käsirasvan tarvetta. Tai, jos mä olisin suuntaamassa esim. Kreikkaan, en pakkais mukaan mitään ja ostaisin paikan päältä Korresia :D ( Mutta, jos olen oikein ymmärtänyt, niin sulle on noita tuotteita kerääntynyt ja siinä tapauksessa se sellainen paikan päältä ostaminen ei kyllä taida kannattaa :D )

  6. 8

    sanoo

    Jee, jee, hyvä Sanni!! Aplodit Miehelle, huippu asenne! Aivan mahtava tämä sinun reissuhomma, hattua nostan ja ihailen! Minä en olisi koskaan moista tehnyt, en ole mikään reissuhiminen, mutta ihailen kyllä oikein sujuvasti vierestä! =) Ihan mahtavuutta!!

  7. 9

    badis sanoo

    Mä niin rakastan tällaisia postauksia!:) Pääsee ”nuuskimaan” toisen matkatavaroihin. Saako vielä matkameikeistä oman postauksen? (pliis)

    Aika kiva kosmis-satsi sulle tuli näköjään mukaan mutta silti ihan järkevä määrä. Otin aiemmin viikon lomille mukaan ihan sikamäärän meikkejä, luomivärejä yms ”jos vaikka keskiviikkona tulee limenvihreä” fiilis. Nykyisin riittää aika perussetti; kulmakynä, meikkipohjatuotteet, yksi- kaksi huulipunaa ja kiilto sekä poskipuna. Kesäisin vielä aurinkopuuteri mukaan ;) Ripsarikin jää aika usein kotia nykyisin kun useimmiten on ripsienpidennys räpsyissä. Hotelleista ”pöllin” minishampoopulloja, joihin voin lykätä omia pesuaineitani. Ja sitten kertakäyttönaamioita on kiva ottaa mukaan. Voi vähän hemmotella itseään viemättä paljon tilaa laukusta.

    p.s. Toivepostaus: sä kun osaat kirjoittaa niin kivasti syväanalysoiden, niin jos satut saamaan spontaaneja ideoita siitä, miten vaikkapa kreikkalaisnaiset mielestäsi ehostavat ja mitä kempparikamaa sikäläisillä kaupan hyllyillä tuntuu olevan, niin olisi kiva lukea kosmetiikkakulttuurivertauksia?

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Voisin kuvitella että reissussa herää juurikin tuon tyylisiä postausideoita… :)

  8. 10

    sanoo

    Monta asiaa, mitenkähän saan kaiken sanottua? Kokeillaan listata ne ;)

    – Ihan superhuippu tämä koko homma! Nostan hattua, kadehdin (sillee nätisti) ja olen varma, että reissusta tulee UPEA.
    – Kuten muutkin sanoneet, ihan mahtisasenne sun miehellä :)
    – Ihanaa, että muutkin ajattelevat tuoksuista noin! Siis että haluaa tiettyihin asioihin/aikakausiin sellaisen tavallaan ”tuoksujäljen” :) Itselläni moisia myös useita, ja pakko käydä nyt tuoksuttelemassa tuota Lancomea, josko siitä saisi vähän seikkailumieltä itsellekin ;)

  9. 11

    Taru sanoo

    Kiitos! Seuraavan kerran kun joku ihmettelee miten otan niin paljon kosmetiikkaa mukaan matkalle, näytän sille tän postauksen :D Mulla on kuitenkin ehkä vain kolmasosa tosta pullomäärästä mukana matkoilla.

    Tosta tuoksuhommasta olen kyllä samaa mieltä, että varsinkin tollasille erityisille matkoille pitää hommata oma pullo, josta sitten tulee aina kyseinen matka mieleen :)

    Todella hienoa, että uskallat ottaa tällasen irrottautumisen. Matkasta tulee varmasti tavalla tai toisella unohtumaton, toivottavasti positiivisessa mielessä :p Paljon onnea matkaan!

  10. 12

    Emppu sanoo

    Mua ainkin kiinnostaa myös kuulla sit reissun päältä, et mitä näistä tuotteista oot OIKEESTI jaksanu käyttää ja mitkä on jääny rinkan pohjalle lojumaan ;)

    • 12.1

      Sanni sanoo

      Voin luvata jo nyt että jokainen tullaan käyttämään loppuun, osa varmaan lopussa jo ekan kuukauden jälkeen tuota tuoksua lukuunottamatta kun pullo on niin suuri. :)

  11. 13

    sanoo

    Ihailen omistautumistasi kosmetiikalle. Itse en kokisi tarvetta yhtä kattavalle arsenaalille (vaikka iho voikin olla eri mieltä), mutta tuoksufriikkinä tunnistan merkit. Ei ikimaailmassa minua saisi lähtemään reissuun edes viikoksi yhdellä tuoksulla. Luultavasti muutamaksi kuukaudeksi tarvitsisin mukaan vähintään viisi, jos laskisin sen varaan, että matkalta tulee ostettua vähintään toiset viisi budjetin salliessa :D Ihanaa reissua teille.

  12. 14

    maria sanoo

    Millon on lähtö? Ilmeisesti tosi pian? Toivoinkin että laitat vähän minkälaista rinkkausta suunnittelet reissuun. Älä nyt sitten ressaa siellä maailmalla että meille pitää ruveta postaamaan säännöllisesti, nautit matkasta ja kulkemisesta ja postaat jos viitsit ja kahvilan wlani toimii.

    Minäkin vähän ihmettelen että miksi sulhon pitäisi olla negatiivisella mielellä sun reissusta. Varmaan töistä saa sen verran välillä lomaa, että voi matkata samaan kohteeseen jos kaipaus oikein kovaksi iskee? Ei toista ihmistä voi itsekkäästi painostaa pysymään jos jalat kuljettavat pidemmällekin reissulle välillä. Tuntuu itsestä ainakin, että yritys karsia mun vapaudesta saa mut vain taistelemaan hanakammin vastaan, kun taas se, että saan tehdä aika lailla mitä haluan, saa minut vain rakastamaan murua enemmän. Tietysti kaikki tyylillään, itsellä vaan aika pian se ”suloinen roikkuminen” muuttui väsyttäväksi takertumiseksi.

    Turvallista matkaa, Sanni!

    • 14.1

      Sanni sanoo

      Millon on lähtö? Ilmeisesti tosi pian?

      Maanantaina! :) Huiii! :)

      Turvallista matkaa, Sanni!

      Kiitos vakkari-mariani! :)

  13. 15

    Minski sanoo

    Ensinnäkin, ihan mahtava blogi! Onneksi olen päässyt nauttimaan tästä jo parin kuukauden ajan (alkupään jutut odottavat vielä lukemista) :) Olen löytänyt jo muutamankin loistotuotteen avullasi joita nyt ilolla käytän, ja useita on vielä kokeilematta. Lisäksi kiinnostus luonnonkosmetiikkaan on kasvanut, eli paljon positiivista olen saanut ammennettua.

    Toiseksi, olemme tuoksu”kaimoja” :) Lempituoksuni, yleensä iltamenokäytössä, on Hypnotic Poison, kesäisempänä tuoksuna käytän Dolce Vitaa ja arkisin töissä sitten Addict Shine, hih. En paljon muita tuoksuja tuoksuttelekkaan kun nämä ovat niin ihania ja kestävät vielä pienen ikuisuuden.

    Matkapakkauspostaus pitääkin säilyttää tulevia omia reissuja varten, helpottaa pakkaamista kun on ”valmis” lista mistä tarkistaa onko kaikki mukana :)
    Huippua reissua!

  14. 16

    Johanna sanoo

    Heii, mitä mitä, MISTÄ olet vielä löytänyt Lumenen Natural Code-silmämeikinputsaria??? Mun ehdoton lemppari, joka loppu joka paikasta, ja tilalle tullut joku ns. vastaava on ihan surkea tuote…Niin ja huippua reissua! :)

  15. 18

    Bemu sanoo

    Ihan asiallinen tuotepaketti. Mä joutuisin ottamaan mukaan vielä turvotusta laskevan silmänympärysgeelin ;)

  16. 19

    sanoo

    Hei!

    En tiedä luetko vanhempien tekstien kommentteja, mutta olisin kysynyt myydäänkö Bliss-merkkiä missään Suomessa?

    Hyvää reissun jatkoa!

  17. 20

    Satu sanoo

    Heippa Sanni! Ajattelin kysellä tuosta Bare Mineralsin kasvovoiteesta, millainen se on? Mikä hintaluokka? Täällä nimittäin kriisiä pukkaa kun lempivoiteeni valmistus loppuu (hemmetti) ja pitäisi löytää joku hyvä kasvovoite tilalle. Minulla on normaali/aavistuksen pintakuiva iho. Osaisitko heittää suosituksia?

    Olenkin seurannut matkaasi tiiviisti, olisi niin ihana itsekin lähteä tien päälle! Milloin palaat Suomeen?

    • 21.1

      Sanni sanoo

      :)

      36 litraa… huhhuh, en muistanutkaan että se tosiaan on noin pieni…!

      • 21.1.1

        Jonttu sanoo

        Jopa minun ikivanha minirinkka on tuota hieman suurempi. Mutta itselläni ainakin olisi tarvetta reippaasti isommalle matkakumppanille.

  18. 22

    Jonttu sanoo

    Aivan mahtavaa pähkäilyä ja arvontaa siitä, mitä ottaisit. Osaat kyllä tuon huumorin käytön. Sieluni silmin kuvittelin sinut pähkäilemässä eri kokojen ja eri argumenttien välillä. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.