Matkakosmetiikka 2014 – osa 1

Ja sitten vihdoin matkakosmetiikan pariin..! :)

Jaoin jutun kahteen osaan kun siitä tuli niin pitkä.

MatkakosmetiikkaKreikka2014

Tässä pussukassa on kaikki nestemäinen matkakosmetiikkani. Ei-nestemäisiä ei paljon olekaan; muutama meikkituote sekä kiinteä shampoo.

Litran pussiin saa lopulta mahtumaan yllättävän paljon kun tekee fiksuja pakkausvalintoja – eli mahdollisimman litteitä pakkauksia. Kauppojen matkakokoiset kosmetiikkapurkit ovat valitettavasti melkein aina sylinterin muotoisia, ja tämä vie tietysti enemmän tilaa kuin lättänä pakkaus. Kun kohdalle osuu kosmetiikkahankintojen tai vaikka hotelliyöpymisten kautta litteitä, pieniä pakkauksia, kannattaa tällaiset putelit säästää matkatarkoituksia varten.

MatkakosmetiikkaKreikka2014_seerumi

Kasvojen kosteutusNutriBiotic Antioxidant Skin Serum

Ensimmäinen tuote onkin sitten loistoesimerkki juuri sen muotoisesta pakkauksesta, joka on vähemmän ihanteellinen, eli sylinterin muotoinen pullo.

Viime kesästä lähtien olen alkanut käyttää ihon kosteutukseen kesäkaudella vain seerumia, ja niinpä Kreikkaankin lähti mukaan sellainen. Olen ostanut NutriBioticin seerumin iHerbistä, ja sain siihen aikoinaan vinkin lukijalta.

En ala tehdä tuotteesta nyt pitempää esittelyä koska se venyttäisi postausta (tiedän että tästä tulee muutenkin pitkä), mutta kerron siitä muutaman asian:

* Pidän seerumista tosi paljon yhtä ominaisuutta lukuunottamatta.

* Sisältää pääosin luonnon raaka-aineita, mutta myös ainesosia joiden puolesta tuote ei ole luonnonkosmetiikkaa.

* Ei sisällä alkoholia.

* Koostumus on täyteläisempi kuin seerumeissa yleensä, tuote menisi voideasteikolla käytännössä ’fluidista’. Imeytyy nopeasti mutta ei hulahda ja katoa ihoon saman tien niin kuin useimmat seerumit. Iho jää seerumin jäljiltä todella pehmeäksi.

* Se huono ominaisuus? Haju. NutriBioticin seerumi on pahimman hajuinen kasvotuote mitä olen koskaan käyttänyt. En osaa kuvailla tuoksua, se ei ole makea eikä yrttimäinen eikä missään nimessä eteeristen öljyjen kaltainen. Se vain on paha.

MatkakosmetiikkaKreikka2014_putsareita

KasvokuorintaClarins One-Step Exfoliating Cleanser (MUJIn matkapullossa). En lähde enää koskaan pidempään reissuun ilman kuorinta-ainetta.

Silmämeikinpoistoaine – ei MUFEn vaan Natural Coden (se edesmennyt lempparini jota mulla on edelleen varastossa ainakin vuoden tarpeisiin). MUFEn pieni pumppupullo on täydellinen matkapakkaus – vaikka saisihan sekin tietty olla litteämpi ;)

Kasvovesi – Cliniquen Clarifying Lotion Mild Clarinsin pullossa (tämä pullo ON litteä! ;))

MatkakosmetiikkaKreikka2014_voiteita

NäpyilleSchrammekin Blemish Balm. Itse asiassa minulla ei ole tämän tuotteen mukaan valitsemiselle muita perusteluja kuin että se osui sormiini matkakokoisten tuotteiden laatikossani.

Tämähän on tarinan mukaan se THE alkuperäinen BB-voide, josta aasialaiset valmistajat keksivät koko idean hoitavasta, suojaavasta, peittävästä ja samalla kosteuttavasta kasvotuotteesta. Esittelin tuotteen aikoinaan täällä. Normaalisti minulla kulkee näppyjen varalle mukana aina Ella Bachen Creme Intex –kakkosta minipurkkiin puristettuna. Nyt sitten ajattelin, että käytetääs tuo Schrammek pois kun kuitenkin ihan tykkäsin siitä. No, eipä ole tullut toistaiseksi tarvetta käyttää sitä matkalla. :P

Silmänympärykset – yöksi Kiehl’sin Midnight Recovery Eye sekä päiväksi Cliniquen Superdefense SPF 20.

Kiehls’in Midnight Recovery on täyteläisehköä ja oikeastaan ihan tosi hyvää näihin olosuhteisiin, joissa sy-iho on aikamoisella koetuksella auringon alla. Kun minulla viime syksyn reissussa oli mukana vetisempi sy-voide, niin seurauksena olikin sitten ihon kuivahtaminen ja kunnon aurinkorypyt, kuten osa lukijoista saattaa muistaakin.

Cliniquen Superdefense on ohutta ja suojakertoimensa ansiosta vähemmän kosteuttavan tuntuista, mutta laitan päiväksi sen alle NutriBiotic-seerumia.

MatkakosmetiikkaKreikka2014_SunVivo

Kasvojen puhdistus ja auringolta suojaus

Ei, tässä ei ole kahta purkkia aurinkovoidetta, vaan toisen, jo tyhjentyneen Sun Vivo –pakkauksen täytin Sebamed-putsarilla. Sun Vivo –pakkaus on täydellinen reissukumppani pakkauksen kannalta; litteä ja pyöreäreunainen. Erinomainen tilansäästäjä. Näitä pitäisi hankkia kokonainen armeija matkakosmetiikalle! :D No, kohta on ostettava kolmas joten kyllähän näitä pikkuhiljaa kertyy.

Tykkään Sun Vivo –kasvoaurinkovoiteesta ihan älyttömästi. Miellyttävän tuoksuinen, kosteuttaa hyvin eikä aiheuta näppyjä. Sun Vivon tuoksu on minulle nykyään kesän tuoksu.

MatkakosmetiikkaKreikka2014_CliniqueDarkSpot

Hyperpigmentaation hillitsemiseenClinique Even Better Dark Spot Defense SPF 45. Ostin tätä kun MUFEn UV Prime loppui. Clinique on edullisempaa ;)

Dark Spot Defense on hyvin erityyppinen kuin MUFEn UV Prime, siinä on pelkästään fysikaalinen (eli mineraaleihin pohjautuva) aurinkosuoja ja lisäksi se on sävytettyä. Sävy on kuitenkin niin läpikuultava ettei iholle jää väriä. Koostumus on hyvin ohutta, jopa vesimäisen tuntuista. Pakkauksessa on sisällä kuula ja tuotetta on ravistettava ennen käyttöä jotta mineraalipartikkelit leviävät tasaisesti voidepohjaan.

Ihan hyvän tuntuinen tuote. Pigmenttiläiskät huulen yläpuolella ovat selvästi voimistuneet täällä, ja olen miettinyt johtuuko se MUFEn vaihdosta Cliniqueen, mutta toisaalta en muista miltä läiskät näyttivät viime syksynä. Todennäköisesti ne olivat yhtä näkyvillä. 100-prosenttista suojaahan ei ole, ellei liimaa huulen päälle jotain paksua teippiä ja kangaspalaa :D

MatkakosmetiikkaKreikka2014_tuoksut

Tuoksuja.

Myöhemmin oli pakko alkaa nauraa kun tarkastelin pulloja. Ehm, kaikki ovat vajaita, lähes lopussa. Mitä ihmettä mä olen ajatellut kun otin nämä..? Enkö huomannut pullojen vajetta edes kuvaa ottaessani? Voi huokaus…

MatkakosmetiikkaKreikka2014_hoitoaineet

Hiustenhoitoaine – Aubreyn Honeysuckle & Rose (yksi viime vuoden parhaita hoitoainetuttavuuksia).

Hiusvärien mukana tulevat litteät hoitispullot ovat matkapakkausten aatelia! Tämä 2 x 40 ml riittää 7 viikon reissuun hyvin sillä Aubreyn hoitis on niin hoitavaa että sitä riittää kerta-annoksena melkein puolet vähemmän kuin joitain ei-niin-hyvää hoitista.

.

Osassa 2 sitten mm. meikit.

Kommentit
  1. 1

    Jonttu sanoo

    Saako antaa palautetta (toivottavasti et pahastu!)? Haluan sanoa, että blogisi on aivan ihana ja aito, mutta koen Indiedaysin aika vastenmielisenä alustana. Kaikki sen mainokset ja etenkin nuo poiminnat toisista blogeista häiritsee omaa Karkkipäivä-kokemustani.

    Ehkä tämä kommenttini sai kipinän siitä, kun ihan viime aikoina hyvin monesta blogista on mennyt maku, kun kaupallisuus ja niiden mitäänsanomattomuus oikein hyppää silmille (ja tämä ei siis koske ollenkaan sinun blogiasi). Minua vain ärsyttää koko Indiedays! :/

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Ymmärrän tavallaan mitä haluat sanoa, mutta toivottavasti ymmärrät myös sen, että bloggaus on monelle nykyään tulon lähde, ja tulot tulevat mainoksista. Täysin mainokseton blogi on myös täysin ”omakustanteinen” blogi.

      Indiedays maksaa bloggaajilleen korvausta blogien pidosta, ja nämä korvaukset tulevat tietysti Indiedaysin myymistä mainoksista.

      Minulle Indiedays sopii alustana mitä parhaiten, sillä täällä blogatessa minun ei itse tarvitse myydä mitään eikä upottaa mainoslinkkejä postauksiin. (Sellainen ei ylipäänsä ole ID:ssä edes sallittua.) Ymmärrän tietysti bloggaajia joilla on affiliate-yhteistyökuvioita ja muita klikkeihin ja komissioihin perustuvia tuloja, mutta minun bloggaustyyliini sellainen ei sovi eikä se tuntuisi luontevalta.

      • 1.1.1

        -m- sanoo

        Tästä mä sun blogissa pidän. Joistain blogista alkaa niiden runsaiden affiliate-linkkien myötä mennä maku, kun usein paistaa läpi, että linkki oli se pääasia, ja se kaikki muu siinä vain löpinää sen linkin tueksi… Itse en välitä pätkääkään siitä, saako bloggari jotain tuotteita blogin kautta, mutta affiliate-linkkien kautta tuntuu blogien uskottavuus vähän kärsivän ja se varsinainen into laantuvan.

        • 1.1.1.1

          Jonttu sanoo

          On todella hyvä, että saat blogista tuloja, etenkin kun niin ansiokkaasti kirjoitat. En kritisoi sitä yhtään. Mutta sanotaanko näin, että minusta Indiedays ei tee blogillesi täysin oikeutta. Blogiis en tarkoittanut kritiikkiä kohdistaa.

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Itse asiassa mä unohdin dödön..! Mun piti ottaa Nivean stickki joka siis menisi ei-nestemäisenä, mutta se jäi kotiin..! Niinpä ostin matkalta uuden.

  2. 4

    moonie sanoo

    Hei tuli mieleen tosta silmämeikinpoistoaineesta! Mulla oli interraililla mukana pienessä purkissa nestemäistä silmämeikinpoistoainetta, olisko ollut Lumenea, purkki suunnilleen puolillaan. Muutaman päivän sitä rinkassa kanneltuani huomasin, ettei se ihan oikeesti toimi enää ollenkaan. Mietin, oliko vika vesijohtovedessä tai ilmastossa, mutta kun aine loppureissua kohti toimi aina vaan huonommin, ehdotti eräs tuttuni, että ehkä liikaa sekoittuessaan silmämeikinpoistoaine ei enää toimi. Useissahan on ne ”kerrokset”, eikö? Mitä veikkaat, voisko tää teoria olla totta vai mitäköhän ihmettä mulle tapahtui? :D

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Moi!

      Täytyy sanoa että en kyllä tiedä yhtään! :D Kuulen ekaa kertaa tällaisesta. Siihen en osaa uskoa että ”liika sekoittuminen” voisi viedä pois tehot. Mutta en tosiaan keksi mitään mikä voisi selittää tuon ilmiön… Millainen se purkki oli? Olisiko sieltä voinut jotenkin haihtua joku olennainen ainesosa..? Eih, kuulostaa kyllä ihan bogukselta.. :P

    • 4.2

      Hanna sanoo

      Mulle on käynyt ihan samalla tavalla! Parin päivän jälkeen pikkupurkkiin siirretyllä silmämeikinpoistoaineella ei tehnyt enää mitään, vaikutti siltä että siitä olisi maagisesti kadonnut se öljyisempi kerros :D Vedenkestävää ripsaria sillä ei saanu enää mitenkään hangattua irti…

  3. 5

    t sanoo

    Härreguud,kun on monta purkkia ja purnukkaa. :) respektit siitä, että matkustat käsimatkatavaroilla..

    Itselläni olisi mukana shampoo, hoitoaine, suihkugeeli, kasvojen vaahtoputsari (ei edes aina vaan suihkugeeli hoitaa hommaa toisinaan), erioil-purkki ja päivävoide jossa on spf 20 aurinkosuoja.:D

  4. 6

    Minä vain sanoo

    Heippa!

    Tänään oli kerrankin aikaa, ja ajattelin pientä ”tutkimustyötä”. Ja jakaa tämän tiedon myös tänne, jos saisi jotain kommentointia aiheeseen. Olen yrittänyt löytää ”hyviä tuotteita”, jotka tosissaan rauhoittaisivat ja suojaisivat hieman couperoottisia alueitani.

    Avasin muutamat incit. Käytin apuna Eur-lexiä, ja luin myös pitkän kirjoituksen ostolakossa-blogista, jossa oli selvennetty erilaisia asioita esim. että ”ihoa hoitava aine” ei ole siitä mitään ns. varmaa näyttöä tosin kuin jos ainesosa on ”kosteuttava/pehmentävä/rauhoittava”. Ajattelin että näistä kahdesta tuotteesta varmaan löytyisi ainakin rauhoittavia ainesosia, kun ajattelin että kun kerran ovat tehty juuri tällaiselle iholle.

    No, ensimmäinen tuote REN Evercalm anti-redness serum:

    Ihoa virkistävä aine, vesi, glycerin (kosteuttava aine), alcohol, pehmentävä aine/emulgaattori, cetearyl olivate (ei löytynyt koko listalta), ihoa hoitava aine, pehmentävä aine/ihoa hoitava aine, emulgaattori, säilöntäaine, Vaccinium Vitis-Idaea (Lingonberry) Seed Oil (ei sitäkään ollut listalla, mutta vaccinium sanalla alkava oli puolukan jotain… rauhoittava aine (tosin tuo voi olla eri asia).

    Lopetin tuohon, sillä eikö ole niin että säilöntäaineen jälkeen pitoisuudet ovat niin pieniä, että ei varmaankaan tehoa enää kovin paljon. Eli vasta säilöntäaineen jälkeen tuli tuo vaccinium… *huoh*

    AVENE: Deroseal-voide:
    vesi, pehmentävä aine/liuotin, Antistaattinen aine/pehmentävä aine/liuotin/ihoa suojaava aine, pehmentävä aine/emulgaattori, pinta-aktiivinen aine, Pehmentävä aine/hiuksia hoitava aine/rasvatasapainoa ylläpitävä aine/ihoa hoitava aine, Humektantti/liuotin/ihoa hoitava aine/viskositeetinsäätäjä, Emulgaattori/opalisoiva aine/ihoa hoitava aine, Emulgaattori/pinta-aktiivinen aine, antioksidantti, blue 1 (ei löytynyt listalta, mitähän on?), säilöntäaine.

    Tuohon lopetin taas säilöntäaineeseen. EI AINUTTAKAAN rauhoittavaa ainesosaa niin kuin ei edellisessäkään.

    On aika turhauttavaa etsiä hyviä voiteita, jos tutkii sisältöä tarkemmin.

    Miten ihmeessä näiden tuotteiden pitäisi sitten olla nimenomaan rauhoittavia?

    Mistä oikeasti voisi löytää tuotteita, joissa olisi nimenomaan noita rauhoittavia ainesosia listan kärjessä jopa..

    *huoh*

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Moikka ”Minä vain”!

      Kosmetiikkatuotteen todellisia vaikutuksia on usein lähes mahdoton selvittää pelkästään yksittäisten ainesosien funktioiden avaamisella, sillä ainesosat toimivat myös yhdessä ja useampi ainesosa muodostaa keskenään yhdisteen, jolla voi olla vaikutus X. Pelkkää inciä katsomalla nämä yhteisvaikutukset eivät selviä kuin kemistille.

      Ainesosalistaa katsomalla voi toki nähdä, onko joku tuote vaikkapa rasvainen vai vähemmän rasvainen, silottava vai vähemmän silottava, hajustettu vai hajusteeton, luonnollinen vai enemmänkin synteettinen jne jne. Ja tiettyjä potentiaalisia ärsyttäjiä sieltä voi tietysti myös bongailla ja jättää tuote hankkimatta jos tietää että se sisältää omalle iholle ärsyttäviä ainesosia.

      Myöskään siitä, onko ainesosa säilöntäaineen jälkeen, ei välttämättä voi kertoa mitään. Joissain tapauksissa kyllä, mutta ei aina. Joillain ainesosilla on vaikutuksia hyvinkin pienillä pitoisuuksilla. Joitain ainesosia ei edes saa käyttää korkeina pitoisuuksina, vaan niiden sallituu maksimipitoisuus lopputuotteessa saattaa olla vaikka 0,2%. Näitä sallittuja maksimipitoisuuksia voi tsekkailla täältä.

      Valitettavasti en pysty vastaamaan kysymykseesi siitä, miten noiden mainitsemiesi tuotteiden pitäisi ”rauhoittaa”. Pelkäänpä, että siihen kysymykseen osaisivat vastata vain RENin ja Avenen tuotekehittelijät. Veikkaan kyseessä olevan juurikin useamman ainesosan yhteisvaikutus. Yksittäisen ainesosan funktio ei siis aina kerro koko tuotteen vaikutuksesta.

      Voithan laittaa firmoille sähköpostia, asiakaspalautteisiin usein jopa vastataan :) Minä olen joskus laittanut joihinkin firmoihin kyselyä joistain ainesosista ja saanut vastauksen.

  5. 7

    Minä vain sanoo

    Ja nyt sitten löytyikin tuote jossa oli hyvin montaa rauhoittavaa ainesosaa sekä uv-suoja myös: Dermalex mm. couperosan hoitoon:

    Tri-Solve, Ethylhexyl Methoxycinnamate, Butyl Methoxydibenzoylmethane, Bisabolol, Esculin, Triticum Vulgare Germ Extract, Echinacea Angustifolia Extract, Boswellia Serrata Extract, Zanthoxylum Bungeanum Fruit Extract, Cl 42090, Cl 19140.

    Hmmm.. mitäs mieltä olet noista värinaineista lopussa? Toi ensimmäinen Tri-Solve jäi vähän auki..

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Väriaineet ovat ihan yleisiä kosmetiikassa, niillä tuodaan sitä ”elämyksellisyyttä”. :)

      Tri-Solvesta en osaa sanoa, todennäköisesti jonkun raaka-aineen tai aineyhdistelmän kauppanimi (monilla aineilla on erikseen ”markkinointinimi”).

  6. 8

    Minä vain sanoo

    Ja löytyipä Frantsilan kehäkukkavoiteestakin hyviä ainesosia. Kyllähän näitä taitaa olla kun vain viitsii etsiä. Olisi tosi kiva jos tänne voisi laittaa tuotteita, jotka oikeasti jollakin auttaneet tai edes pitäneet suht. kuosissa. :)

  7. 9

    Tiltu sanoo

    Voi, tuo Korresin tuoksu on aivan ihana! Nuuskuttelin sitä laivalla viime jouluna, mutta jätin sen hyllyyn, mikä harmitti niin vietävästi! Olen sittemmin yrittänyt etsiä sitä kaupoista, mutten ole löytänyt.

  8. 10

    Mira sanoo

    Hei,

    tuli tuosta iHerb-kommentista mieleen, että olisiko mahdollista saada sinulta jonkinlaista postausta iHerbin kautta tilaamastasi kosmetiikasta käyttökokemuksia ym.? :)

  9. 11

    Ansku sanoo

    Eikai kosmetiikan pidä olla pussissa?? Olemassa olis läpinäkyvä meikkipussi. Viime syksynä sillä menin eikä mitään sanomista tullut.

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Eikai kosmetiikan pidä olla pussissa??

      Ei tietenkään. Voi aivan yhtä hyvin olla litran vetoisessa läpinäkyvässä meikkipussissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.