Mamma-makeover – tuore äiti sai papukaijameikin

Vierailin viime viikolla mammalomailevan ystäväni Suvin luona. Pikku-prinssin tapaamisen lisäksi ohjelmassa oli meikkausta. Nyt piristettäisiin äippää pienellä makeoverilla!

  

Suvi kertoi ettei ollut meikannut neljään viikkoon. Mietin tekisinkö Suville perinteisen ns. kauneusmeikin vaiko jonkun hauskan väripläjäyksen. Mukaan otettu 120 sävyn Manly-paletti antoi ainakin valinnanvaraa. Kun Suvi sanoi että saan vapaat kädet, päädyin jälkimmäiseen.

…mutta pitikö kuitenkin mennä valitsemaan ne vihreät…! ^_^ Kirkkaissa vihreissä on kohdallani se ”ongelma”, että ne vetävät minua hullun lailla puoleensa vaikka eivät sovi juuri kenellekään. Eivät minullekaan, ja silti maalaan usein luomilleni juuri tämäntyyppisen yhdistelmän.

Suvi-parka. Ennenkuin meikki oli siistitty lopulliseen muotoonsa oli vihreää varissut ympäri naamaa ja Suvin ilme oli kaikkea muuta kuin piristynyt kun hän katsoi välillä peiliin. Vihreähän sai mamman ihan sairaan näköiseksi! :P

Noo, kun meikki oli lopulta valmis, totesimme yhdessä nauraen että mätsäsihän silmämeikki sentään pikku-prinssin pöksyihin…!

Suvin kasvoilla Lily Lolon pohja Barely Buff, poskilla Lily Lolon poskipuna Beach Babe ja huulilla Diorin huulikiilto Apricot Syrup.

Olen meikannut Suvi-kaunokaista aiemminkin, mm. hänen häihinsä viime vuonna. Alla muutama kuva meikeistä, joiden sävyt ovat todellakin enemmän Suvia itseään.

Suvin sävytys on sen verran neutraali että hänelle sopivat sekä vähän viileämmät (ylempi kuva) että lämpimämmät (alempi) meikkisävyt. Kunhan väreissä pysytellään maanläheisissä ruskeissa, kultaisessa, persikassa ja roosassa.

Diorin Earth Tones -paletin oliivinvihreä vielä menee…

Seuraavalla makeover-kerralla taidan pysytellä näissä turvallisen neutraaleissa valinnoissa. :)

Kommentit
  1. 5

    terhi sanoo

    Ekana kiinnittyi huomio pikku-prinssin tukkaan, jota on valtavasti noin nuoreksi! Hänestä tulee vielä kunnon hurmuri :)

  2. 6

    Elina sanoo

    Moi!

    Olen miettinyt juuri tämä samaa eli mitkä sävyt sopivat kellekin. Onko jotakin ”perussääntöä”, jota kannattais noudattaa, ettei tuu aivan älyttömiä ylilyöntejä? Itselläni esimerkiksi on harmaanvihreät silmät ja oon miettiny, sopisko mulle vihreä luomiväri. Vai ootko sillä kannalla, että antaa mennä vaan jos hyvältä tuntuu! :)

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Onko jotakin “perussääntöä”, jota kannattais noudattaa, ettei tuu aivan älyttömiä ylilyöntejä?

      Toki monet seuraavat kylmä/lämmin-sääntöä, eli käyttävät meikissään viileää jos ovat viileäsävyisiä ja lämmintä jos ovat lämminsävyisiä. Tällä säännöllä ei ainakaan voi mennä pahasti pieleen. ^_^

      Meikkisävyjen valintaan vaikuttaa viileä/lämmin-peruslähtökohdan lisäksi myös silmien, hiusten ja ihon väri. ”Perustyyppejä” ovat esimerkiksi perinteinen vaalea elovenatyttö jolla on vaalea, lämmin iho ja oljen sävyiset vaaleat hiukset, tällaiselle meikkityypille sopivat hyvin lämpimät, kultaan ja pronssiin vivahtavat sävyt sekä persikka. Toinen perustyyppi on vaalea lumikki jolla on viileä iho ja tummat hiukset, tälle tyypille sopii roosa, pinkki, harmaalla taitetut sävyt ja viileä ruskea.

      Siihen, sopiiko esim. juuri sinulle vihreä luomiväri, vaikuttaa siis silmiesi lisäksi muu sävytyksesi. Sukulaissävyt luovat harmoniaa, vastavärit korostavat. Eli vihreä kyllä sopii vihreisiin silmiin, mutta ei korosta sitä. Jos olet sävytykseltäsi hyvin vaalea, pitäytyisin maanläheisissä oliivin ja khakin sävyissä. Hento omenanvihreäkin voisi toimia. Jos taas sekä ihosi että hiuksesi ovat tummemmat, niin jopa ärtsy ruohonvihreä voisi olla kiva! :)

  3. 7

    Jaana sanoo

    Tuo vihreä on aivan ihana! Oon lukenu blogia nyt reilun kuukauden kun sattumalta löysin googlesta, ja päätin nyt kommentoida: oot saanut mut panostamaan silmämeikkiin ihan uudella tavalla, olen uskaltautunut kokeilemaan kunnon värejä ja väriyhdistelmiä silmiin ja oon aivan koukussa :D Oma ihoni on aivan vaalea (pigmenttihäiriö, luometkin ovat valkoisia) ja varsinkin sinisen silmämeikin avulla oon saanut terveyttä ja pirteyttä kasvoihin ihan uudella tavalla! Kiitos!! :)

  4. 8

    Anna-Katariina sanoo

    Heippa Sanni, tosi hyvin onnistunut meikkaus! :)
    Onko sinulla kokemusta Lily Lolon Mineral Shimmer Stardustista? Käytän LL meikkipohjaa ja nyt hakusessa hyvä shimmer-tuote. Mitä suosittelisit? :)

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Hei Anna-Katariina!

      En ole kokeillut Shimmer Stardustia. Itsellä on mineraalipuolelta vastaava tuote Pure Luxelta, tai oikeastaan kaksikin; You Glow Girl ja Radiance. Koska en ole Lolon omaa kokeillut, niin en osaa näitä ikävä kyllä verrata… Itse olen tykännyt kummastakin kovasti, ehkä Radiancea tullut käytettyä vähän enemmän.

      • 8.1.1

        Immu sanoo

        Mulla on kokemusta Shimmer stardustista. Tuote on tosi kivan tuntuinen iholla (niin kuin kaikki Lily Lolon tuotteet, mutta musta varsinaista shimmeriä tuote ei hirmuisesti tuo. Musta tuntuu että siinä on shimmeriä jopa vähemmän, kuin mitä Lily Lolon shimmerisissä poskipunissa (mulla Cherry Blossom)…. Mulla on joku ikuisuuden vanha H&M:ltä ostettu shimmer-puuteri ja tykkään käyttää sitä enemmän kuin Shimmer Stardustia… Mutta se täytyy sanoa Shimmer Stardustin eduksi, että kun se on käytännössä väritön (eikä esim. kultaiseen vivahtava), on se monikäyttöisempi kuin monet muut.

        Tulipa pitkä sepustus :D Mutta tiivistykseksi sanoisin, että suosittelen ostamaan sen näytekokoisen purkin ensin niin ei harmita, jos tuote ei miellytäkään. Itse en aio ostaa täysikokoista tuotetta…

        • 8.1.1.1

          Mirri sanoo

          Kyllä se Stardust on päivänvalossa kellertävä, jos käyttäjän iho on riittävän vaalea.

          ylimääräistä pohdintaa…:
          Itse en oikein ymmärrä, miksi joku haluaisi vedellä hilettä naamaan, ellei kyseessä ole jokin karnevaalitilaisuus/hauska päähänpisto. Hyvä highlighter/shimmer on sellainen, jolla saa luotua illuusion upeasta, lähes ”airbrushatusta” ihosta. Kiiltokohdat sulautuvat asteettomasti ihoon ja ovat saumaton osa meikkiä.

          Shimmerin kuten muunkin meikin kanssa kannattaa lopputulosta tarkastella kriittisellä silmällä ulkona kirkkaassa päivänvalossa. Kylppärissä hyvältä näyttävä meikki voi näyttää melkein vitsiltä, kun sitä katselee auringonvalossa. Ulkona kaikki pienetkin värierot hyppäävät esiin jolloin saa paremmin arvioitua onko esim. korostustuotteen sävy sittenkään omalla naamalle paras mahdollinen.
          Tällainen ulkotestaus on erityisen suositeltavaa, kun kokeilee meikkivoidetta tai peiteainetta. Kylppärin valossa peiteaine voi näyttää täydellisesti meikkiin sulautuvalta, mutta armottomassa päivänvalossa peiteainekohdat voivat erottua selkeästi eri värisinä kuin muu naama.

  5. 9

    sanoo

    Mitää, musta tuo on ihanan trooppinen paratiisimeikki! Kesäinen muotimeikki äidillä. :)

  6. 10

    Narsku sanoo

    Ei tuo vihreä meikki nyt NIIN kamala ole. Ei ehkä ihan paras mahdollinen, muttei rumakaan. Etenkin jos olisi vaikka mätsäävän sävyiset vaatteet :)

    • 10.1

      Sanni sanoo

      Nnjoo, ei se tosiaan ehkä *kamala* ole…. mutta ei vain toimi Suvin värityksen kanssa sitten yhtään. :)

  7. 11

    Nannana sanoo

    Voi, tuo vihreä värileikki luomilla on todella kaunis! Tuo mieleen tosiaan papukaijat, tropiikin ja jonkun eksoottisen drinkin! :D Nam!
    Yhtä mieltä kanssanne siitä että ,mamma kauneimmillaan neutraaleissa väreissä, mutta vaihteeksi tällainen, nyt_meni_metsään(tropiikkiin :D)- juttu oli hauska! Kiitos, kun piristit tätäkin sateista päivää :)

  8. 12

    Amanda sanoo

    Tosi nättejä meikkejä! :)

    Olen pari viikkoa lukenut blogiasi, ja on kyllä niin koukuttava, että meinaa vuorokaudesta tunnit loppua kesken! Kiitos aivan upeasta blogista!! Mulla on kai joku kolmenkympin kriisi, kun meikkausasiat ovat alkaneet uudelleen kiinnostaa. ^^ Lisäksi olen alkanut hankkia luonnonkosmetiikkaa, joten blogistasi on ollut runsaasti hyötyä. (Joskin myös rahanmenoa… ;D )

    Nyt tilasin noita Lily Lolon mineraalimeikkipohjien näytteitä, ja en osaa millään arpoa oikeaa sävyä kahdesta vaihtoehdosta. ’In the buff’ ja ’cookie’ ovat molemmat neutraaleja sävyjä sivujen mukaan, mutta miten nuo punertavat sävyt sitten, ovatko vain punertavalle iholle? Mulla on (kai) aika keltapohjainen iho, mutta punaisuutta on myös paljon, ja juuri huomasin että hiusverisuonia näkyy paljonkin poskilla. Voi apua miten vaikeaa valita! Noista kahdesta tuo cookie on ehkä liian tumma mulle, mutten ole varma. Toisaalta peittää paremmin. (Mulla kun on tosi kirjava iho, niin haluaisin saada myös peittävämmän pohjan)

    • 12.1

      Sanni sanoo

      meinaa vuorokaudesta tunnit loppua kesken! Kiitos aivan upeasta blogista!!

      Voi, kiitos imartelevasta kommentista…! Hullua vaikkakin tietysti mahtavaa ajatella että joku lukee mun kirjoittamia tekstejä tuntikaupalla päivässä… ^_^

      mutta miten nuo punertavat sävyt sitten, ovatko vain punertavalle iholle?

      Jeps, ”cool”-sävyisiksi luokiteltuja sävyjä en suosittelisi keltapohjaiselle iholle. Saavat ihon näyttämään aika tunkkaiselta, niinkuin myös kellertävät sävyt viileällä iholla.

      Cookie tuntuu siis peittävän paremmin..? Jännä, mistähän se johtuu…. Voithan myös tehdä niin, että tilaat In The Buffin sekä jonkun Concealer-sävyn jota voit lisätä In The Buffiin ja tehdä siitä näin peittävämmän. Siskoni tekee niin; hän sekoittaa Blondie-foundationia ja Blondie-concealeria että saa enemmän peittoa.

  9. 14

    Siiri sanoo

    No nyt olen kyllä täysin eri mieltä! Ensimmäinen meikki näyttää ainakin tässä minun läppärilläni ehdottomasti parhaalta. Rakastan tuollaisia ei-maanläheisiä vihreitä sävyjä, enkä ole vielä nähnyt ihmistä jolle ne eivät sopisi – tosin eipä sellaisia ihmisiä juuri näekään, jotka niitä käyttäisivät :D Harmi vain, etten vihreissä ole onnistunut löytämään sellaista joka pysyy luomilla.

    Olenkohan värisokea, kun minusta juuri persikat, aprikoosit ja kuparit saavat melkein ihmisen kuin ihmisen näyttämään sairaalta…

    • 14.2

      ella sanoo

      Hauskaa! Itselleni taas tuli heti hinku nähdä Suvi meikattuna oranssilla ja vaaleanpunaisella/pinkillä samalla intensiteetillä kuin tässä on käytetty vihreää ja keltaista. Suvin pehmeän neutraalissa värityksessä on selvästi jotain, mikä lietsoo papukaijatulkintoja :D

  10. 15

    anonyymi sanoo

    oon kauan miettinyt, että millä kameralla/putkella kuvaat, kun kuvat on aina näin kivoja ? :)

    • 15.1

      Sanni sanoo

      Kuvaan kahdella kameralla; Canonin 400D:llä ja 50D:llä, ja putkia on muutama, kittilinssien lisäksi kiinteä 50mm/1,8 ja 17-50mm/2,8.

  11. 16

    sanoo

    Toi vihreehän on just ihana ja raikkaan näköinen! Nyt tuntuu että kunnon sinistä ja vihreää ei vaan oo kukaan käyttäny niin pitkään aikaan silmämeikissä että hetki menee ennekun silmä tottuu… Tosin varmaan kyllä itselläkin olis outo olo noin värikkäissä silmissä ainakin alkuun. Toisaalta ehkä nyt täräytän :)

    • 16.1

      Sanni sanoo

      Mä olin joskus tuollaisissa meikeissä mun entisessä työssä jolla ei ollut mitään tekemistä meikkien tai kosmetiikan kanssa… :) Kukaan ei koskaan sanonut mitään. ^_^

  12. 17

    meow sanoo

    Ehkä tuo häämeikki on enemmän ystäväsi näköinen, mutta ei tuo vihreäkään meikki huono ole :D Ihanaa nähdä taas pitkästä aikaa lopputuloksia, kun oot meikannu muita :) Se on jotenkin jännittävää. Niistä niin huomaa, miten erinäköisiä ihmisiä on ja miten eri asiat sopivat toisille. Aika itsestään selvää, mutta kuitenkin :)

  13. 19

    sanoo

    Ihan kiva meikki ja sopii kaverillesi nuo väritkin. :) Kiva nähdä, miltä tuo Lily Lolon uusi poskipunasävy näyttää, hyvältä! Olen sekä poskipuna- että Lily Lolo -fani ja itsellä on Lily Lolon uusi sävy Surfer Girl, josta olen myös tykännyt.

    • 19.1

      Sanni sanoo

      Aikeissa on tehdä esittelykin noista Lolon uutuuspunista. :) Ihania ovat tosiaan – vai onkohan Lololla edes huonoja poskipunia..? ^_^

  14. 20

    Bemu sanoo

    Eri paikka, eri meikki. Häämeikki oli hillityn kaunis, mutta miksi ei voisi joskus irroitella tuollaisella ”tropiikkimeikillä”? Oli minun mielestäni kaunis vaikka ei ehkä tyypillistä ystävääsi :)
    Mä olen kanssa aivan koukussa tähän blogiin, on ainoa blogi jota seuraan päivittäin. Ja monta hyvää vinkkiä olen saanut! Itsellä on tummat siniharmaat silmät ja tavattoman vaalea iho; tämän blogin vinkeillä valitsin Diorin ruskeasävyisen luomiväripaletin (ei punertavia värejä) ja sen seuraksi sinisävyisen ”tropiikkipäiviä” varten :) Ja huomasin että aikaisemmin käyttämäni lilat olivat olleet todella väärä valinta…

  15. 21

    Elina sanoo

    Voisitko Sanni suositella mineraaliöljyttömiä ja silikonittomia kasvojen kosteusvoiteita? Blogin seuraajissa luulisi olevan muitakin, joilla on pintakuiva iho, mutta liian tuhdit voiteet tuntuvat vain tukkivan ja aiheuttavan näppyjä!

    Olen lueskellut blogiasi pari viikkoa päivittäin, mahtava!

    • 21.1

      Sanni sanoo

      Moi Elina!

      Kaikki luonnonkosmetiikan voiteet ovat mineraaliöljyttömiä ja silikonittomia, ja itsehän käytän vain niitä joten voisin suositella kymmeniä erilaisia… ^_^ Minulla on kesäisin normaali ja talvisin normaali/pintakuiva iho, ja omia suosikkejani ovat Estelle & Thildin Fragrance Free -voide, Oliv’ by La Clareen Antioksidanttivoide, Laveran My Age -päivävoide, Mádaran kosteusfluidi ja Bare Mineralsin Purely Nourishing -voide (viimeksimainittu ei sertifioitua luonnonkosmetiikkaa mutta ei sisällä min.öljyjä tai silareita).

  16. 22

    Rosa sanoo

    Minä yhdyn kanssa tropiikkimeikistä tykkääviin! Mun mielestä on juurikin ihanan raikas ja nuorekas meikki. Ja ennen kaikkea kesäinen! Tosi nätti meikki miun silmään :)

  17. 23

    sanoo

    Olisi kyllä mahtavaa päästä joskus sinun meikattavaksi, niin pääsisi näkemään millaisen ihanan väripläjäyksen keksisit! :)

  18. 26

    v sanoo

    Jännä juttu tää, itsestä kun tuntuu että juuri sellaiset aavistuksen taitetut ruohonvihreät sekä violetin eri sävyt ovat niitä, jotka sopivat melkein jokaiselle, koska ne eivät ole selkeästi kylmiä eivätkä lämpiä. Tän jutun vihreä meikki ehkä ei ihan ollut sellainen keskisävyn vihreä kylläkään… muttei koskaan ole tullut mieleenkään, etteikö vihreä suurimmalle osalle ihmisistä kävisi.

    • 26.1

      Sanni sanoo

      Mun mielestä kirkkaanvihreä pukee hyvin harvoja suomalaisen perussävytyksen omaavia, etniselle iholle se taas sopii ihan eri tavalla. Joku oliivinvihreä on asia erikseen, se on niin neutraali että menee melkein kaikilla. :)

  19. 27

    Elina sanoo

    Kiitos Sanni kun vastasit hölmöön kysymykseeni! Enpäs nimittäin ollut tajunnut, että luonnonkosmetiikassa ei noita mun välttämiä aineita käytetä. *tähän pieni nolostus*

    Vähän minua muuten onnistikin sillä tänään löysin Sokoksella Madaraa alennetuin hinnoin. Eivät olleet varsinaisesti alessa, vaan ilmeisesti sarja uudistuu (?) ja Sokos pyrkii vanhemmista tuotteista eroon. Fluidi kyllä tuntui ja tuoksuikin ihan mukavalta, joten toivotaan että mun ihokin tykkää. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.