Luonnonkosmetiikalle oma kysely

Hei luonnonkosmetiikan käyttäjät! :)

Koska luonnonkosmetiikka ei kuulunut eiliseen kosmetiikkakyselyyn, tein sille oman kyselyn. :) Luonnonkosmetiikkaa on mielestäni vaikea yhdistää perinteisen kosmetiikan ”analyysiin”, koska esimerkiksi hintarakenne ja syyt käytölle ovat niin erilaisia kuin normikosmetiikan puolella. Luonnonkosmetiikka muodostaa oikeastaan ihan erillisen kiinnostuksen alueen mun kosmetiikkamaailmassa, joten se ansaitsee ehdottomasti oman, erillisen kyselynsä! :) Ahhh, mä rrrrakastan kyselyitä! Ja tilastoja! <3

Make my day ja käykää ”luonnon ihmiset” vastailemassa tähän uuteen kyselyyn, se ei vie minuuttia tai kahta kauempaa!

Puran vastauksia myöhemmin kesän aikana. :)

Kyselyyn pääsee tästä.

Luonnonkosme_kysely

Muuten, ihan kuriositeettina, löysin postauskuvaa etsiessä Karkkipäivän arkistosta tällaisen artikkelin vuodelta 2010:

Vuosi luonnonkosmetiikan käyttäjänä

Jestas, siitä on tosiaan jo viisi vuotta kun vaihdoin luonnonkosmetiikkaan. Alunperin kokeiluluontoinen projekti jäi pysyväksi valinnaksi. :)

Tuota postausta oli aika hauska lukea ja moni asia on muuttunut neljän vuoden takaisesta raportista, esimerkiksi nyt olen löytänyt minulle sopivan luonnonkosmetiikan dödön ja käytän hymyssä suin Born To Bion deodoranttia. Myös erinomaisia luonnonkosmetiikan kasvoputsareita on löytynyt niin monia etten enää yhtään haikaile Sebamedin perään. :) Artikkelin lopussa oleva Top 10 Tuotteet oli myös hauska, en edes muistanut tehneeni tuollaista..! Täytyykin joku päivä tehdä uusi vastaava, nyt kun käyttökokemusta on kertynyt jo viisi vuotta ja huomattavasti useammista tuotteista. :)

Kommentit
  1. 1

    NG sanoo

    jee, kuvassa onkin eräs tuttu, Lavera Neutralin fluid :) Ei ole niin hyvä, kuin se paksumpi, tahmaisempi cream, joka suojaa ja hoitaa pakkasellakin atooppisen ihon! Enää en onneksi ’jankkeja’ kaipaa muuten kuin satunnaisesti, mutta kroonisesti kuivanahkaiselle suosittelen Lavera Neutralia.

  2. 2

    Terhi sanoo

    Lisäisin luonnonkosmetiikkakauppa listaan myös Hilldtrands -verkkokaupan, joka myy vain ja ainoastaan luonnonkosmetiikkaa. Ihana kauppa ja erityisesti miellyttää heidän huoliteltu ja viimeistelty paketointitapa, jolla paketti postissa saapuu :)

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Kiitos vinkistä, kivan näköinen layout tuolla nettikaupalla! :) Heillä ei kuitenkaan näy olevan kuin kaksi varsinaista luonnonkosmetiikan sarjaa (Skin Blossom ja NAFHA) joten taidan jättää heidät kyselyyn listattujen kauppojen ulkopuolelle (muut listan jälleenmyyjät myyvät joko pelkästään luonnonkosmetiikkaa tai heillä on mittava luonnonkosmetiikan valikoima).

  3. 3

    Elanor sanoo

    Hei, tosta luonnonkosmetiikkalistasta puutuu Farfalla! En tiedä oliko listan muutenkaan tarkoitus olla täydellinen, mutta olisi kiva, jos kyselyssä olisi vaikka sitten sellainen osio että käytätkö paljon jotain merkkiä, mikä jäi mainitsematta. Itse en nimittäin käytä melkein mitään muuta luononkosmetiikkaa kuin Farfallaa…

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Hei, tosta luonnonkosmetiikkalistasta puutuu Farfalla! En tiedä oliko listan muutenkaan tarkoitus olla täydellinen

      Ei ollut tarkoitus olla täydellinen, jos sinne sisällyttäisi kaikki mahdolliset luonnonkosmetiikkamerkit niin lista jatkuisi varmaan pari sivua ;)

      Lisäsin kohdan johon voi kirjata oman käyttämänsä merkin jos sitä ei löydy listasta.

  4. 4

    sanoo

    Kiva juttu, kiitos! Vastasin jo edelliseen kyselyyn, minkä koin hankalana – enhän käytä siinä mainituista tuotteista mitään. Luonnonkosmetiikkailija minäkin, taitaa ensi vuonna tulla kymmenen vuotta täyteen (!). Paljon on sillä saralla kehitys mennyt eteenpäin, mutta kahden tuotteen kohdalla ei mielestäni ole kehitystä tapahtunut: ripsivärin ja hiuslakan. Ne löytyvät itseltäni edelleen ns. normikosmetiikan puolelta.

  5. 5

    sanoo

    Mäkin tulen heti ”marisemaan” kyselystä. :D Siis en oikeasti, mutta listasta näyttäisi puuttuvan luonnonkosmetiikan nettikauppa Cosmerya. Ite ainakin oon tilannut sieltä muutaman kerran, ja palvelu on oikeasti 10+. Ottivat mm. mun kyselystä ja kiinnostuksesta myyntiin enemmän Lovean tuotteita. :)

  6. 6

    sanoo

    Minua hämäsi kyselyssä hieman se oletus, että luonnonkosmetiikka olisi kalliimpaa kuin normikosmetiikka. Näinhän ei tosiaankaan välttämättä ole! Voisin myös luetella joukon nettikauppoja, joista tilailen luonnonkosmetiikkaa, mutta mahdotontahan se on ”täydellistä” listausta tehdä :)

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Minua hämäsi kyselyssä hieman se oletus, että luonnonkosmetiikka olisi kalliimpaa kuin normikosmetiikka.

      Jos laskee keskimääräisen hinnan, niin kyllä sen pitäisi olla kalliimpaa ;) Toki yksittäisiä tuotteita löytyy halvallakin, mutta jos vertaat vaikkapa ”luonnonkosmetiikan halpissarjaa” ”normikosmetiikan halpissarjaan”, niin kyllä se normikosmetiikka on vieläkin halvempaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.