L’oreal Lumi Magique -meikkivoide

L’orealilta on ilmestynyt uusi meikkivoide; valoaheijastava Lumi Magique.

 

Kun uutukaisen hyllypalat ilmestyivät jo runsas kuukausi sitten, mutta en ollut vielä nähnyt itse tuotetta, aloin heti spekuloida josko tässä nyt sitten olisi L’orealin ”markettiversio” Lancômen voittoisasta Teint Miraclesta. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole kyse saman reseptin tuottamisesta halvemmille markkinoille, vaikka Lumi Magiquen lupaukset ”sisältä päin valaistusta ihosta” ovat samat Teint Miraclen kanssa.

Teint Miraclella ja Lumi Magiquella on käytännössä yhteistä vain valoaheijastavuus, muuten ne ovat laadultaan erilaiset. Ja tässä päästään yhteen seikkaan, jonka olen kosmetiikkamyyjän urallani ”joutunut” toteamaan. Siinä missä monet luomivärit, huulipunat, maskarat ja hoitovoiteetkin voivat olla aivan yhtä hyviä olivat ne sitten halvempaa sorttia tai kalliimpaa luksusta, on meikkivoiteissa selvä ero kalliimpien voitoksi.

Uskaltaisin väittää, että selektiivisten merkkien meikkivoiteet ovat useimmissa tapauksissa parempia kuin halpojen. KylläKYLLÄ, tottakai sinnekin mahtuu joukkoon heikkoja yksilöitä, mutta koostumukset ja kestävyys ovat useimmilla merkeillä lähtökohtaisesti parempia kuin halvoilla serkuilla. Vaikka en itse tunnetusti kuulu meikkivoiteiden suurkuluttajiin, olen tehnyt tämän havainnon työn kautta kokeillessa asiakkaille eri meikkivoiteita. Monet alan ihmiset näyttäisivät myös jakavan tämän kokemuksen.

Lisäksi selektiivisten meikkivoiteiden puolelta löytyy paljon enemmän valinnanvaraa eri ihotyypeille kuin edullisten joukosta, hoitavista ominaisuuksista puhumattakaan. (Vai löytyykö marketeista esimerkiksi nimenomaan näppyiselle iholle kehitettyä meikkivoidetta? Ei taida.)

Kuvassa iholla Lumi Magiquen sävy N1. Meikkipohjan hohtoa on hieman ”sammutettu” irtopuuterilla.

Lumi Magiquekaan ei siis pärjännyt Teint Miracle -”isosiskolle”. Se ei sulaudu ihoon yhtä kauniisti, ei peitä yhtä hyvin eikä etenkään pysy yhtä hyvin. Mutta kaikilla ei tietenkään ole heittää meikkivoiteeseen viittäkymppiä. Tällöin Lumi Magique on ihan ok valinta, jos etsit todella heleyttävää, läpikuultavaa meikkivoidetta.

Unohdetaanpa vertailut ja katsotaan miltä Lumi Magique vaikutti omillaan. Otin töistä näytteen ja testasin Lumia n. viikon ajan.

* Tekee erittäin valoaheijastavaa, lähes kiiltävä jälkeä (en suosittelisi rasvoittuvalle iholle)

* On peittävyydeltään hyvin kevyt, sanoisin korkeintaan puolipeittävä.

* Näyttää kauniilta iholla, jossa ei ole paljon peitettävää.

* Pysyy siistinä työpäivän ajan, mutta ei kertaakaan iltaan saakka. Illalliseen mennessä pinta on sulanut; iho näyttää ”hikiseltä” ja huokoset ovat korostuneet.

* Joutuu puuteroimaan usein päivän aikana, muuten iho kiiltää. Meikki tuntuu katoavan etenkin nenän alueelta.

* Kokonaisarvio: omaan makuuni vähän liiankin hohtava koostumus. Kestävyys vähän niin ja näin. L’orealin vahvuutena on kuitenkin hyvä sävyvalikoima ja hintakin on varsin kukkaroystävällinen, joten kyllä tämä varmasti käyttäjänsä löytää.

.

Joko lukijoiden joukossa on ”lumen taikaa” kokeilleita?

Kommentit
  1. 1

    Saaru sanoo

    Heippa,

    Tästä tuli mieleeni; Olisiko sinulla mielessä joku hyvä haastaja Lancomen Photogenic Lumessencelle? Se on ollut luottotuotteeni kuivalle, ja punertavalle iholleni jo vuosia ja olen miettinyt pystyisikö joku halvempi tuote lähellekkään samaan.

    Ilmeisesti nimenomaan Photogenic Lumessencen kosteuttava ominaisuus on iholleni tärkeä, mattapintaiset eivät sovi minulle yhtään. Olen testannut myös muita Lancomen meikkivoiteita, mutta PL on selvästi paras (esim. Teint Miracle ei ole tarpeeksi peittävä.)

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Ikava kylla en loyda edullista haastaja Photogenicille, tarjoan yleensa sita tai Cliniquen Supermoisturea asiakkaille jotka etsivat kosteuttavaa meikkivoidetta. Diorin Nudekin on hyva. Clinique on noista tietysti edullisin, hinta vahan paalle 30 euroa. Valitetavasti Supermoisturen savyvalikoima sucks. :(

  2. 2

    Nimetön sanoo

    Muli Magique oli hankintalistallasni mutta taitaa jäädä hankkimatta tämän arvion perusteella. Aloin harkitsemaan Teint Miraclea. Jos sen saisi mukavaan hintaan tax free-kempparista… Kaikki markettivoiteet tuntuvat kuluvan pois naamasta juurikin loppuiltapäivään mennessä.. Kiitos, tämä arvostelu oli ainakin minulle hyödyllinen!

    Oletko ajatellut tehdä juttua selektiivisten merkkien meikkivoiteista tarkemmin?

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Oletko ajatellut tehdä juttua selektiivisten merkkien meikkivoiteista tarkemmin?

      En varmaan mitaan ”koontijuttua”, mutta silloin talloin heittelen tanne arvioitani selektiivisista meikkivoiteista. Kaikki loytyvat tagin ’meikkivoiteet’ alta. :)

  3. 3

    Lumikki sanoo

    Muli Magique oli hankintalistallasni mutta taitaa jäädä hankkimatta tämän arvion perusteella. Aloin harkitsemaan Teint Miraclea. Jos sen saisi mukavaan hintaan tax free-kempparista… Kaikki markettivoiteet tuntuvat kuluvan pois naamasta juurikin loppuiltapäivään mennessä.. Kiitos, tämä arvostelu oli ainakin minulle hyödyllinen!

    Oletko ajatellut tehdä juttua selektiivisten merkkien meikkivoiteista tarkemmin?

  4. 4

    Kujakatti sanoo

    Olen kokeillut, olin Olivia-lehden testiryhmässä kokeilemassa sitä. En tykännyt ollenkaan. Tuntuu ihan järkyttävän rasvaiselta, eikä näin ollen sovi mun rasvoittuvalle iholle. Peittoa on mun kirjavalle iholle aivan liian vähän. Ei siis tosiaankaan jäänyt meikäläisellä käyttöön. Tuolla se ois vessan hyllyllä, lähes käyttämätön meikkivoide…

  5. 5

    milipili sanoo

    Kyllä tuo ihan toimii kun sormilla levitin, siveltimellä ei onnistunut millään. Hohto tekee hieman liian kiiltävää jälkeä ja pysyvyys ei ole Guinotin meikkivoidetta nähnytkään.

    Sellanen ihan kiva.

  6. 6

    Iitu sanoo

    Oon käyttänyt nyt tätä meikkivoidetta pari viikkoa, mutta se on ihotyypilleni aivan väärä. Ainakaan ilman pohjustavaa tuotetta se ei kestä kasvoillani reilua kolmea tuntia kauempaa. Ihoni on siis rasvoittuvaa ja omaa myös _paljon_ epäpuhtauksia, kuten finnejä ja mustapäitä.

    Poskien alueella tämä on loistava, sillä ne ovat hyvässä kunnossa eivätkä edes rasvoitu niin pahasti. Hyvä tämä ei siltikään minulle ole :/ Ostin kyseisen meikkivoiteen kuitenkin siksi, että löysin itselleni kerrankin sopivan sävyisen meikkivoiteen.. Harmi ettei se ollutkaan tämän parempi.

  7. 7

    Nimetön sanoo

    Kiva, että testasit ja kirjoitit kokemuksistasi! Olen josain määrin mainosten uhri ja olen kovasti miettinyt ko. meikkivoiteen hankkimista. Minulla on helposti kiiltävä, punakka iho, joka kyllä vaatii peittävyyttä. Vaikka ei niinkään näppyjä olisi, niin ihon väri on epätasainen. Luulen, ettei kuvauksesi perusteella Lumi-voide ole ollenkaan paras mahdollinen meikkivoide iholleni. Viime aikoina olen käyttänyt L’orealin True Matchia, johon sekoitan tipan valoa heijastavaa pohjustusta ja ihan pikkuisen Dr Hauschkan värinestettä. SE on toiminut hyvin! Mutta meikkivoide on lopuillaan ja olen tosiaan miettinyt jotain uutta vaihteeksi.

    Mari

  8. 8

    RainDrop sanoo

    Olisi kiva joskus saada sellainen kaunis ja heleä iho, mutta näin rasvoittuvan ihon kanssa ainoa kiilto on valitettavasti se ei-toivottu :) Pysyttelen siis mineraaleissa ja ihailen muilla näitä valoaheijastavia juttuja.

    Heh ”lumen taika” on kyllä aika hyvä fingelska-suomennus jo :)

  9. 9

    Emilia y sanoo

    Tosi hyvä postaus. :) Oon ite miettiny kans tota koko L’orealin Lumi Magique -perhettä, mitä kaikkia ne onkaan jukassu… Että pitäisköhän testata vai tuhlaako sitten vaan rahansa huonoon? Olisko sulla arviointia myös niistä muista tuotteista?:)

    Terveisin, Emilia

    • 9.1

      Sanni sanoo

      En ole viela kokeillut muita Lumi-perheen tuotteita, meilla ei itse asiassa ole toissa niihin testereita…. :/

  10. 10

    Vivve sanoo

    Ikinä koskaan en kommentoi vaikka aina joka päivä luenkin, mutta nyt täytyi!

    Mä odotin kanssa kuin kuuta nousevaa koska Lorkku tehtailisi budjettiystävällisemmän version Lancomen kehutusta valomeikkivoiteesta, ja suorastaan hihkuin kun sain jonkun muotilehden välistä näytepussin.

    Heti ensimmäisestä kokeilusta lähtien olin myyty!
    Lumen taika on koostumukseltaan minulle mieleisen märkää ja ”notkeaa”, että sillä maalaa helposti yhdellä pumpautuksella (<- mahtava sana!) koko naaman, eli heti alkuun pisteet riittoisuudesta.

    Oma ihoni, joka on harvinaisen normaali ja ongelmaton, ennemmin kuiva kuin rasvoittuva, ja vailla pienintäkään epäpuhtautta, sai juuri täydellisen keveän ja läpikuultavan sävyn tasoituksen tämän avulla. Sipaisu helena rubinsteinin peitevoidetta (oletko muuten kokeillut – mitä tykkäsit?) silmänalusille ja nenänpieliin, ja toinen keveä sipaisu irtopuuteria takaa juuri makuuni luonnollisen ja hehkuvan lopputuloksen. Itse kaipaan meikkivoiteelta juuri ihon heleytystä ja kevyttä sävyerojen tasoitusta, ja siihen tämä on kyllä ihan kympin tuote.

    Pysyvyydessä en ole huomannut mitään ongelmaa nyt muutamien viikkojen jokapäiväisen käytön jälkeen – ei ole olemassa tuotetta, joka pitäisi nenänpään 100% kiillottomana kahdeksan tunnin työpäivän läpi, ja ainakaan samanlaista kuulasta lopputulosta matte-tököteillä en ole omaan naamaani saanut :)

    Etenkin tällaisissa kevätfiilareissa olen aivan huipputyytyväinen tällaiseen kevyen tuntuiseen ja hohtavaan meikkiin :) En ole vielä huomannut mitään moitittavaa – taidan siis olla juuri se naama jolle tämä voide on suunniteltu! :D

  11. 11

    ida sanoo

    Onko sinulla suositella jotain hyvää värillistä päivävoidetta? (vai miksi niitä kutsutaan? :D) Olen etsimässä jotain hieman kevyempää kesäksi, eikä se Garnierin BB-gream oikein innosta. Aurinkosuojakin olisi plussaa :) Miten muuten yleensä suojaat kasvojesi ihoa kesäisin? Valitsisitko ennemmin meikkivoiteen jossa on suoja, vai käytätkö suojavoidetta erikseen? (Ja siis ihan arkena kesällä, ei esim. rannalla)

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Oma suosikkini savytetyista paivavoiteista on Cliniquen. Siina on SPF 15. Arvio ko. voiteesta loytyy blogista ”Savyttavat paivavoiteet” tagin alta.

      Itse suojaan ihoni kesaisin kasvoille tarkoitetulla aurinkosuojavoiteella. Kaytan sita joko yksinaan jos menen vaikka rannalle, tai mineraalien alla jos menen ”cityyn”. Tulee siis tuplasuoja. :)

  12. 12

    Nimetön sanoo

    Onko tämä meikkivoide nyt se joka ”vangitsee valon nestemäiseen muotoon” tai jotain vastaavaa? Nauratti nimittäin tuo ”nestemäinen valo” kun näin mainoksen, samaa sarjaa kuin ”83% tuuheammat ripset”. Kuka näitä mainoksia suunnittelee :D

  13. 13

    Kankee sanoo

    Näin tuon meikkivoiteen mainoksen telkkarissa ja ajattelin heti, että voi kunpa Karkkipäivä testaisi. Ja niin kävi! Itse mieluusti käyttäisin kosmetiikassa edullisempaa vaihtoehtoa jos se vain toimii hyvin. Veikkaanpa, että siun kokemukset tuosta olisi varmasti miulla samanlaisia. Mutta L’orealiin, edullisuuteen ja siun ihanan hyviin testauksiin liittyen: aloin siun postauksen innoittamana käyttää L’orealin Youth Code seerumia. Olen tykännyt siitä ihan älyttömästi, ja ikäänkuin huolirypyt otsalla olisi hieman tasoittuneet…Nyt olen antanut mahdollisuuden Youth Code Luminizen Super seerumille ja päivävoiteelle. Miulla on parit ikävät tummentumat kasvoissa ja tuo ihana kevätaurinko tuppaa niitä vahvistamaan. Ans kattoo miten käy. Josko ihon sävy tasoittuisi ja alkaisi hehkua…hmmm. Sitä vain aprikoin siinä päivävoiteessa, että miusta siinä ei ole aurinkosuojaa lainkaan, vaiko enkö vain osaa tulkita oikein.

  14. 14

    sanoo

    Sisko testasi tuota juuri tovi sitten lehden mukana tulleesta testeristä ja uhosi kesän meikkivoiteeksi tuon hankkivansa :)

  15. 15

    Kiki sanoo

    Ei nyt liity mitenkään meikkivoiteeseen mut mitä huulikiiltoa sulla on tossa kuvassa? Tosi nätti!

    • 15.1

      Sanni sanoo

      Apua… taytyy sanoa etta en muista, mutta veikkaan Dermaglow’n Instant Lip Plumperia savyssa Bare Beige tai Natural Coden kiiltoa savyssa Soft Papaya. Ne ovat lemppareitani ja savy voisi olla kumpi tahansa, ovat niin lapikuultavia.

  16. 16

    Hanna sanoo

    Hei ja kiitos hyvästä blogista.
    Osaisitko suositella hyvää (ja sopivasti peittävää) meikkivoidetta akneiholle? Tuntuu, että meikkipohja muuttuu suttuiseksi iholla jo muutamassa tunnissa.

    • 16.1

      Sanni sanoo

      Cliniquen Anti-Blemish Solutions -meikkivoide. Puolipeittävä, mattapintainen ja kestää todella hyvin, + hoitaa epäpuhtauksia.

  17. 17

    Siilikissa sanoo

    Tämä postauksen innostamana (ja vakuuttamana) kävin vihdoin kotiuttamassa monta vuotta kuolaamani Joe Blascon meikkivoiteen. Vuosien varrella oon törsänny käsittämättömän summan rahaa marketti/muihin halvempiin meikkivoiteisiin, jotka eivät ole yksinkertaisesti olleet sopivia joko värinsä tai koostumuksensa puolesta.

    Nyt voin rehellisesti sanoa, että kokeilut taitaa olla kokeiltu. En oo aiemmin uskonut, että noilla koostumuksilla olisi niin merkittävästi eroa riippuen onko kyse kalliimmasta vai perushalppismeikkivoiteesta. Kiitos kun rohkaisit ostamaan oikeasti kunnollisen meikkivoiteen! :)

  18. 18

    RainDrop sanoo

    Tuli vielä mieleen tähän liittymättä, että olisiko mahdollista tulevissa postaukissa jakaa toi ”luonnonkosmetiikka” erikseen meikkeihin/kosmetiikkaan ja hiustuotteisiin? Olisi vähemmän selattavaa, jos haluaa hakea jotain tiettyä luonnonkosmetiikan alta :)

    • 18.1

      Sanni sanoo

      Hyvä ehdotus muuten, mutta haluaisin pitää tagi-luettelon ”aisoissa” ja se on jo nyt paisunut hurjan pitkäksi. Pelkäänpä, että jos se paljon tuosta pitenee niin lukijat ei jaksa enää selata siitä kiinnostavia tunnisteita. :/

  19. 19

    sanoo

    Lumi Magique on kyllä mielestäni surkeimpia meikkivoiteita aikoihin! Se on ollut mulla jonkin aikaa käytössä ja aluksi ajattelin, että käyttäjässäkö vika kun ei pysy ja näyttää iholla jotenkin ikävälle. Peittävyyttä ei tod. ole nimeksikään, joten loput taitaa lentää roskiin tai jäädä hyllyn reunalle.

  20. 20

    nimetön sanoo

    Olen hiukka eri mieltä, että vaan kalliit värivoiteet on hyviä. Mulle on paras Grimasin nestemäinen värivoide, hinta noin kympin hujakoilla. Se pysyy ja peittää hyvin öljyisen, paksun, aknearpisen ihoni. Ja toiseksi: pelkkä värivoide ei mitään tee, pohjustusaine sen alla tekee ainakin puolet meikin kestävyydestä. Minusta noi kaksi tekee yhdessä hyvän meikin. Ja yllättävää kyllä, hyviä meikkivoiteita olen löytänyt myös Yves Rocherin valikoimista. Joten en ihan allekirjoita tuota ylistystä kalliista ja hyvistä värivoiteista…

  21. 21

    Helena sanoo

    Joku muukin tässä aiemmin kyseli sarjan muista tuotteista, mutta muakin kiinnostaisi kovasti tämän saman sarjan primeri. Onko joku testannut?

  22. 22

    sanoo

    Siis tuo kiiltävyys ei mun mielestä voi olla mitenkään hyvä juttu, joten en ole edes kokeillut noita tuotteita. Kuka haluaa ihonsa kiiltävän?

    • 22.1

      Sanni sanoo

      Normaalilla, samealla tai kuivalla iholla valoaheijastava meikkipohja voi olla hyvinkin kaunis ja iho näyttää hehkuvan raikkaalta. Tämäntyyppisissä meikkivoiteissa haasteena onkin onnistua luomaan koostumus ja ”finish”, joka pysyy juuri sillä kauniisti hehkuvan puolella eikä ylitä rajaa häiritsevästi kiiltävään. Esimerkiksi Teint Miraclen kohdalla tässä on onnistuttu upeasti.

  23. 23

    Iina sanoo

    Korjaa jos oon väärässä, mut eks L’oréal ja Lancôme oo samaa ”firmaa”? Eli mistäs sitä tietää jos noiki meikkivoiteet on tullu samasta tynnyristä ja eroavaisuudet on pelkkää plaseboa? ;)

    • 23.1

      Sanni sanoo

      Samaa firmaa ovat, siksi kerroinkin spekuloineeni että olisivat ”samaa kamaa” kuten jotkut L’oreal Parisin ja Lancômen tuotteet ovat. Tässä tapauksessa näin ei kuitenkaan ollut, eron pystyy selvästi tuntemaan ihollaan ja työstäessä meikkivoidetta. Olisikin kyllä todella ollut iloinen tapaus jos Teint Miraclen kaltaista erinomaista meikkivoidetta saisi L’oreal Parisin hintaan…! ^_^

  24. 24

    taikis sanoo

    Kiitoksia tosiaan hyvästä blogista! Oletkos kokeillut Armanin tuotteita? Vaihdoin Diorin Forever-värivoiteen (olikohan oikea nimi) Armanin LastingSilk-voiteeseen. Olen kyllä tykännyt..Ainoastaan käyttämäni Cliniquen kivipuuteri (korjailuun siis) ei toimi. Menee ruskeaksi. Missähän syy? Diorin voiteen kanssa ei ongelmaa ollut.

    Grimasin irtopuuteri on muute halapa ja hyvä, meikkivoiteet eivät oikein käy, tukkivat meikän ihohuokoset aika pahasti.

    • 24.1

      Sanni sanoo

      En ole Armania vielä kokeillut, ja vähän epäilen että pääsenkään kokeilemaan koska merkin meikkejä myydään Suomessa vain yhdessä paikassa eikä se paikka valitettavasti ole työpaikkani. :) Mutta kiinnostaisi kovasti. Pitäisi kai joskus käydä ronkumassa näyte Armanin pisteeltä…! :)

  25. 25

    Iines sanoo

    Ihailen sun taitoa tehdä siistit rajaukset silmiin. Olisko siitä mahdollista saada esim videopostausta miten sä ne teet. Yritin kaivella vanhoista, mutta löysin vaan postauksia eri tuotevaihtoehdoista.

  26. 26

    erica sanoo

    Moi!
    Mulla on ollut kanssa hakusessa meikkivoide mut ongelmana on AINA ollut oikeanlaisen värin löytyminen. Jopa m.a.c in pisteellä oleva tyttö etti mulle ”oikeen” värisen meikkivoiteen mutta silläkin mentiin puihin. Nyt on myös sellanen rahatilanne et tollanen teint miracle houkuttelis, et mistäköhän saisin vaikka kotiin kokeiluun iholleni kahta sopivinta väriä? Vai miten mun kannattais menetellä? Kiitos jos ehdit auttaa!:-)

  27. 27

    sanoo

    Mulla on tässä viime aikoina ollu testissä varmaan parisen kymmentä eri meikkivoidetta, kun kyllästyin niin ostamaan vääränlaisia ja -värisiä. Niinpä marssin yksi kerrallaan kaikille tiskeille ja pyysin näytteitä. Kyllä kannatti!

    Tulin myös samaan tulokseen – lähes kaikki kalliimmat meikkivoiteet ovat hyviä, kun taas lähes kaikki halvat ovat huonoja. Poikkeuksiakin löytyy – en itse esimerkiksi tykännyt Lancomen Teint Idolesta, vaikka myyjä sitä suositteli. Toisaalta taas nimesin toiseksi parhaaksi meikkivoiteeksi L’orealin Infalliblen! :) Koko kisan voitti kuitenkin Cliniquen eräs meikkivoide, olisiko ollut acne solutions. Todella kevyt koostumus, peitti todella hyvin mutta jätti ihon ihanan pehmeäksi. Kympin meikkivoide ja täydellinen sävykin löytyi :)

    Ja tuohon postauksen meikkivoiteeseen – sain lehden mukana testerin ja totesin meikkivoiteen AIVAN liian kiiltäväksi omalle iholleni, joka kiiltaa liikaa jo muutenkin :D

  28. 28

    sanoo

    Olen jossain määrin eri mieltä kalliiden ja halpojen meikkivoiteiden erosta. Päivittäiskäytän juuri nyt Chanelin Lift Lumierea (€€€) joka on huonompi kuin Revlonin Colorstay (€). En ole vielä löytänyt Colorstayta parempaa meikkivoidetta. Tai Diorskinin Forever ja Nude ovat parempia, mutta allergisoiduin niille heti.

    Shiseidot olisivat periaatteessa hyviä mutta minulle liian keltaisia.

    Suomalaisnaisten perisynti muuten on käyttää liian tummaa meikkivoidetta. Väriero kaulaan näyttää kamalalta! Se ei todellakaan tuo kasvoihin tervettä hehkua, näyttää pelkästään bisarrilta. Toivoisin että olmisävyjä olisi paremmin myynnissä.

    • 28.1

      Sanni sanoo

      Revlonin Colorstay vaikuttaisi olevan jonkin sortin kulttituote, kaikki ammattilaisetkin tuntuu ylistävän sitä :) Itse en ole koskaan kokeillut.

  29. 29

    Manko sanoo

    Huh aloin googlettamaan saisiko netistä ko. meikkivoidetta halvempaan hintaan ja törmäsin tähän keskusteluun ja oli pakko tulla jakamaan oma mielipide näin puolentoistovuoden käyttökokemuksen jälkeen. :-D Olen siis itse käyttänyt koko tämän ajan kyseistä meikkivoidetta ja olen supertyytyväinen! Olen jopa ajatellut hamstrata sitä jos se vaikka lopetettaisiin :-D Itselläni on kuiva ja atooppinen iho, joka tosin on ollut hyvällä hoidolla erittäin hyvässä kunnossa. Tämä meikkivoide peittää mielestäni loistavasti pienet punoitukset ja pakko vielä mainita kaikkien kauhuksi että laitan päälle vielä Make Up Storen kuultavaa puuteria sekä poskipäihin yms vielä valopuuteria ja hyvältä näyttää! :-) Ihoni ei ole ikinä näyttänyt paremmalta joten tämä voi olla monista haukuista huolimatta juuri joillekin kuivaihoisille oikein hyvä tuote! Plus tekee ihosta juuri kauniin heleän.

    Ps. Kiitos ihanasta blogistasi, tätä tulee luettua harva se päivä ja täältä katson kaikki meikkivinkit yms. Olen myös siirtymässä luonnonkosmetiikkaan sinun innoittamana! Osaisitko muuten ehdottaa jotain vähän vastaavaa (kuultoa antavaa, kuivalle iholle sopivaa) meikkivoidetta luonnonkosmetiikasta?

    Mukavaa loppusyksyä!

    • 29.1

      Sanni sanoo

      Kiitos kommentistasi, Manko, ja kirpsakan ihanaa syksyä sinullekin! :)

      Osaisitko muuten ehdottaa jotain vähän vastaavaa (kuultoa antavaa, kuivalle iholle sopivaa) meikkivoidetta luonnonkosmetiikasta?

      Santen meikkivoide on tosi kuultavaa. Luonnonkosmetiikan meikkivoiteilla ei vain oikein saa samaa peittoa kuin normimeikkivoiteilla, eli kuultava, kyllä, mutta myös erittäin läpikuultava. :)

      Veikkaan, ettei tuo Santen meikkivoide kuitenkaan ole paras mahdollinen kuivalle iholle. Kun testasin sitä pintakuivalle iholle niin kuivuus tuli vähän esiin:
      http://karkkipaiva.indiedays.com/2012/03/16/santen-meikkivoide/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.