Loman ainoat kosmetiikkaostokset

Loman aikana ei tosiaan tullut juuri shoppailtua kosmetiikkaa. Ostossaldoksi jäi neljä tuotetta, joille kaikille oli tarve – ei siis mitään mielijohdehankintoja.

Silmämeikinpoistoaine oli lopussa, ja koska en ollut lähelläkään mitään paikkaa mikä myisi lemppariani Natural Coden putsaria, ostin sitten toisen hyväksi havaitun, eli Lumenen Sensitive Touch. Silmämeikinpoistoaine on todellakin ainoa tuote, joka kuluu mulla nopeasti – jopa nyt kesällä kun en ole juurikaan meikannut. Pullosta on kulunut kuukaudessa yli puolet.

Ikäväkseni joudun toteamaan, että minun ja Mádaran yrttideodorantin tiet erosivat. Mádara toimi minulla pitkään ihan hyvin, mutta alkukesästä panin merkille että kainaloni olivat töissä koko ajan märät – ja haisivat. :( Lopulta en enää kestänyt, vaan päätin että nyt tämä tyttö siirtyy takaisin antiperspiranttiin.

Ostin laivalta Clarinsin Gentle Care -dödön ihan vain, koska se on jäänyt kummittelemaan mieleeni Virven hehkutusten jälkeen. Nyt kuukauden käytön jälkeen totean, että tämä deodorantti todellakin pitää hien ja hajut loistavasti loitolla – mutta sillä kestää ikuisuuuuuuuus kuivua! Ei hyvänen aika, kellä on aikaa odottaa näin pitkään aamuisin että voi pukea päälle? Yksi ilta, kun olin valmistautumassa viihteelle lähtöön, Clarins ei käytännössä kuivunut ollenkaan. Murr! Voin sanoa pitäväni tuotteesta, ja sen tuoksu on miellyttävän pehmeä (ja jotenkin kivalla tavalla vanhanaikainen), mutta uudelleen en tätä osta koska en voi sietää hitaasti kuivuvia deodorantteja.

Sveitsistä ostin halpismerkki Essencen mustan geelieyelinerin. Vanhat Indeliblen mustat geelirajaukseni ovat kuivahtaneet, ja mun on jo kauan pitänyt ostaa uusi. Tämä maksoi n. 4€ joten tuli vielä Indeliblejäkin halvemmaksi. On todella tuoretta ja pehmeää ja pysyy kuin tauti.

Toinen Essence-hankinta oli kynsiöljytussi. Olen koukussa kynsiöljyihin, ja olen pitkään kaavaillut hankkivani käsilaukkuun tussimallisen kynsiöljyn (huomattavasti helpommin lisättävää ”on-the-go” kuin sivellin- tai pipettimalliset). Ihan kiva tuote tämä, mutta tussipää annostelee öljyä huomattavasti niukemmin kuin vaikkapa Mavalan öljytussi jota olen kokeillut töissä. Essence oli kuitenkin varmaan neljä kertaa halvempi, joten en valita. :)

P.S. Ainiin, ostinhan mä sen Estee Lauderin peiteaineenkin. Eli saldo 5 tuotetta. ;)

Kommentit
  1. 1

    Heini sanoo

    Mulla kävi madaran deodorantin kanssa ihan samalla tavalla! käytin muutaman pullon tyytyväisenä ja sitten romahti. Ei pitänyt enää ollenkaan! :/ ihan kumma juttu.

  2. 2

    Ulpu sanoo

    Mä oon käyttänyt yhden Madaran ja se toimi ihan ok, mut en viitsinyt tilailla mistään niin ostin tuon Clarinsin Gentle Caren, se on kyllä jäänyt käyttämättä tuoksun takia. Sit ostin Nivean jonkun 24 h dödön ja hui kauhea miten voimakas tuoksu iholle laiton jälkeen! Ostin sit aiemmmin muutaman putelin käyttämääni Lumenea ja se on tuttu ja turvallinen. :)

  3. 3

    sanoo

    Mulla on taas päinvastainen kokemus Madaran dödöstä. Pitää tosi hyvin, mulla on jo toinen sitä menossa. Ei sottaa vaatteita ja kuivuu äkkiä. Pitää hikoilut töissä ja pahimmatkin jumpparääkit.Harmi kun et tykännyt!
    Ilokseni muuten huomasin että meidän Sokkarilla on Madaraa joten ei tarvitse enää netistä tilata vaan voi hakea kaupasta uuden kun loppuu.

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Niin, tosi harmi ettei toiminut mulla loppupeleissä. Tykkäsin ihan hurjasti kun se kuivuu niin nopeasti.

      Muuten, Mádaran ei pitäisi kyllä pystyä pitämään hikoilua poissa, kun siinä ei ole mitään antiperspiranttisia aineita. Sen on siis tarkoitettu ainoastaan pitämään hajut loitolla.

  4. 4

    sanoo

    Ahaa, kiits infosta :) vaikka olen sellainen että hiki tulee äkkiä niin hikoan lähinnä naamasta ja hiuksista. Kainalot ei mene sillee märiksi ainakaan Madaran ja Santen puikkodödön kanssa. Mutta Santen suihkutettavan dödön kanssa kainalot menevät märiksi. Ja saattaa tulla hajuakin. Ja nyt kesällä pahassa mummohiessä kyllä menee selkäkin märäksi ja jumpassakin hiki valuu norona lattialle.

  5. 5

    sanoo

    Mulla ei tuo Mádara toiminut aluksi, mutta sitten muutaman haisulipäivän jälkeen se alkoikin toimia. Jotenkin en ole kuitenkaan tuon takia luottanut siihen, mutta purkki on tullut silti käyteltyä melkein loppuun. ICAREn dödö sen sijaan on ollut pettämätön. Siinä on aika voimakas mustikkainen tuoksu :)

  6. 6

    maya sanoo

    Natural Coden silmämeikinputsari taitaa vaihtua toisenlaiseen :/ geelin tilalle tulee maitomaisempi, jota ei huuhdella vaan pyyhitään vanulapulla. Ei toimi mulla ainakaan :(

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Älä viitsi???? Et ole tosissasi?? Nyt laitan kyllä heti postia Lumenelle!

      Pitääpä sitten ostaa kunnon varasto niitä vanhoja. *SUURI HUOKAUS* Miksi mulle aina käy kaikkien geelimäisten silmämeikinputsareiden kanssa näin? :(

      • 6.1.1

        Heidi sanoo

        Itse huomasin Sokoksella uudet NC:n putsarit, ja piti heti testata se silmämeikinpoistoaine. Nimeltään siis Erase it, ja lupaa puhdistaa myös ”raskaan silmämeikin”.

        En ole ihan varma tykkäänkö, testit jatkukoot! :D Tähän mennessä olen käyttänyt vain litkua pumpuliin -aineita, ja tämä on ihan paksua jankkia. Vedenkestävästä meikistä en osaa sanoa, mutta ainakin UDPP:n poistaa ongelmitta: tätä ei ole tehnyt kaikki ”normi” putsarit.

        Omasta mielestä ihan hyvin hellävaraista, ei kirvellyt silmissä, vaikka monet muut sitä tekeekin. En tosin jättänyt ainetta ihan vaan pyyhkimisen varaan, vaan meikin poiston jälkeen pesin naaman ihan normaalisti.

      • 6.1.2

        Illusia sanoo

        Vanhojen hamstraaminen tuli mullekin ekana mieleen, kun huomasin että ne on vaihtunut. Vaan eipä löytynyt enää mistään vanhaa putsaria?! Mitä ne niille teki, viskas roskiin? :(

  7. 7

    sanoo

    Tuo essence on aika kiva sarja. Saksan reissulla tutustuin ja nyt on miehen mukana tulossa jotain kivaa (annoin sille vapaat kädet, saa nähdä, mitä tuo). Tuo eyeliner mullakin on, mutta en oikein osaa annostella sitä. Aina tulee liikaa. Ilmeisesti sen voisi olettaa olevan varsin riittoisa sitten…

  8. 8

    Hilu sanoo

    Saattaa olla hieman outo kommennti ja vinkki; mutta itse kuivailen hiustenkuivaajalla esim. ärsyttävän hitaasti kuivuvia itseruskettavia, ja miksei siis myös deodoranttejakin :) Jos kiire yllättää illaanviettoon lähtiessä, ja miksei myös aamullakin. Ja, olen todennut että föönaamiseen käyttämäni aika ei tee turhaksi pyrkimystäni nopeuttaa valmistatumistani :) heh

    • 9.1

      Sanni sanoo

      …mutta kuka haluaa siltikään pukea päälleen, kun kainalot on nihkeät ja tahmeat? :P En minä ainakaan. ^_^

  9. 10

    maya sanoo

    Piti käydä hamstraamassa muutama putkilo sitä natural coden vanhaa putsaria :D
    Kokeilin tänään toistamiseen tuota uutta versiota ja ihan kamalaa kuraa se on. Silmät jää tosi utuisen tuntuiseksi, ihan kun sitä ainetta jäisi silmään. Pelkkä vanulapulla pyyhkiminen (niinkuin ohjeistetaan) ei todellakaan riitä eikä vedelläkään tahdo saada kaikkea pois. Tämä tyttö pisti jo Lumenelle palautetta… :P

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.