Laukun mahassa.

Nyt tulee erittäin huonolaatuisilla kuvilla varustettu postaus, pahoitteluni.

Näitä ”mitä käsilaukkusi sisältää” -juttuja oli yhteen aikaan kaikissa blogeissa. Nyt sellainen on sitten Karkkipäivässäkin – tyylikkäästi parin vuoden viiveellä. Vaikka ymmärrän, ettei laukkuni sisältö teitä välttämättä ihan erityisesti kiinnosta.

Minua kuitenkin huvitti tehdä tällainen kuvasarja, kun puhdistin laukkuani viime maanantaiyönä M/s Mariellalla matkalla Maarianhaminasta Helsinkiin. :)

*KLIK*

Tuo meikkipussi on kyllä jotain aivan anteeksiantamatonta. Voisihan sen ehkä päivittää freesimpään…… ^_^

Tuota kultapaperin palaa en muuten ole tarkoituksella säästänyt, vaan se vain löytyi laukustani The Arkin keikan jälkeen. Ja sinne se jäi asumaan.

Ja jotta vältämme mahdollisen piilomainontatilanteen, niin mainitsen että kuvassa näkyvat Sanctum-käsivoide, Lily Lolon huulikiilto ja Natural Coden meikkipuuteri on blogin kautta saatuja. NC:n meikkipuuteria en ole kertaakaan vielä käyttänyt, se vain lojuu laukun pohjalla odottamassa että voisi hätätilanteessa korvata meikkipohjani.

Tässä kuvassa on laukun sivutaskun sisältö. Nuo ateriakupongit ovat tosi vanhoja. :P CityShoppari-kortin olemassaolon muistin vasta viime viikonloppuna, ja käytin sitä Maarianhaminan Kapp Ahlissa. :) En ole käyttänyt sitä kertaakaan aiemmin koko vuonna. Halloween-aiheiset laastarit yllättivät minutkin, ja päättelin että niiden täytyy olla lahja amerikkalaiselta ystävältäni joka lähettelee minulle aina hassuja lahjoja.

Tässä on sitten meikkipussin sisältä. Vähän vähemmän tavaraa tällä kertaa verrattuna maaliskuiseen tilanteeseen.

Benecosin Pink Rose -huulipuna on blogin kautta saatu, ja se on muuten ollut ahkerassa käytössä. Tulen ehdottomasti esittelemään sen tarkemmin jahka jaksan taas tehdä meikkikuvapostauksia.

Jos ihmettelette tuota Rizla-pakkausta, niin en suinkaan tupakoi vaan käytän Rizla-papereita puuteripaperien asemasta. Toimii! :) Eikä maksa paljon mitään.

Kuluneista meikeistä kicksejä saaville voin vilauttaa kivipuuterini kulumistilanteen. :) Olen käyttänyt tätä Laveran puuteria nyt kaksi vuotta. Sipaisen sitä nenuun ja poskille ehkä kerran päivässä. Se varmaan kestäisi vielä toisetkin kaksi vuotta, ellei pinta olisi alkanut vipalla pyyhkimisestä kovettua. Luulen, ettei siitä kohta saa enää mitään irti. (Tykkään muuten tästä Laveran vanhan linjan puuterista paljon enemmän kuin uuden linjan. Uudessa linjassa ei ollut oikein minulle sopivaa sävyäkään.)

Teettekö tekin laukkujenne uumenista välillä mielenkiintoisia muinaishistoriallisia löytöjä? Vai vaihdatteko laukkua niin usein, ettei sinne voi jäädä muhimaan mitään vuosien takaisia matkamuistoja sun muita epämääräisyyksiä…? ^_^

P.S. Oho, huomasin että sattumalta myös NFV-Emmi on hänkin juuri tänään tehnyt vastaavanlaisen laukun sisältö -postauksen! ^_^ Eli ei nämä varmaan olekaan vielä ”menneet muodista”. :P

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Minä olen just sellainen, jonka laukussa ajelehtii aina ties mitä ihmeellisempiä asioita. Vastikään siivosin kaksi käytössä ollutta käsilaukkua, ja normaalien lompakkojen, kuittikasojen ja vastaavien lisäsi niistä löytyi mm. paketti pumpulipuikkoja, vasara, kaksi vyötä, peltirasia, sytkäri, kourallinen nauloja, imurin käyttöohjekirja(eikä edes oman imurin!!), naskali, permanent-tussi, pihdit, kaksi pientä perhoskuvioista muovipussia, nyrkinkokoinen möykky sinitarraa, kaulakoru, koukkuja ja hyllynkannattimia.

    Kai tämä on ihan normaalia? :D

    • 1.1

      Sanni sanoo

      imurin käyttöohjekirja(eikä edes oman imurin!!)

      Ei jestas…! ^_^ Loistavaa! :D

      • 1.1.1

        sanoo

        Joo, se kyllä ihmetytti kaikista eniten. :D Kaikelle muulle oli edes suht järkevä selitys, mutta sen kohdalla löi kyllä ihan tyhjää! :D

  2. 2

    KurtCobain sanoo

    Mä olen taas sellainen etten pidä laukussa mitään ylimääräistä. Enkä aina niitä tärkeitäkään asioita :::D

  3. 3

    lukijasi sanoo

    Hei, Sanni!
    Anteeksi että tämä kommentti tulee nyt ”hieman” aiheeseen liittymättömästi, mutta hätä on kova.

    Eli: tiedätkö, onko Diorin Les Rouges Or -kokoelmaa (siis tämän vuoden joululookia) tulossa Suomeen myyntiin ollenkaan? Olen yrittänyt metsästellä netistä tietoa mutta infoa löytyy tosi huonosti. Yhden saksalaisen blogin löysin missä kävi ilmi että Saksaan sitä ei tullut…

    Olen niin totaalisen ihastunut Couture Golds -viisikkoon, että se on saatava! Asiaa vaan hieman hankaloittaa se, jos näitä ei sitten Suomeen ole tulossa lainkaan… :(

    • 3.1

      Sanni sanoo

      En ikävä kyllä tiedä. :( Jos kyseessä on joululook, niin luulisi sen jo tulleen myyntiin. Meidän liikkeeseen taitaa tulla vain syksy- ja kevätlookit, siksi en osaa sanoa olisiko lookki jo ilmestynyt muihin kauppoihin.

      Mutta asiahan selviää nopeiten laittamalla tiedustelu Diorin maahantuojalle. :) Tällaisen yhteystiedon löysin heille:

      mkorjula (at) diormail.com

  4. 4

    NoName sanoo

    Vitsit, nää postaukset on aina hauskoja. Pieni sisäinen tirkistelijä innoissaan tai jotain :D

    Mulla oli joskus tapana kuljettaa mukana koko omaisuus käsilaukussa, kun reissasin paljon. Saatoin lähteä reissuun hetken mielenjohteesta enkä aina tiennyt, milloin olisin menossa takaisin kotiin :) Nykyään on elämä vähän rauhottunut, kuten myös käsilaukun sisältö on rajautunut vain kaikkein tärkeimpiin esineisiin.

    Tässä vielä viikon niksipirkka: koska olen pihi enkä raaski nakata hyviä tuotteita roskiin, pidennän tuolla tavalla kuluneiden ja kovettuneiden puutereiden yms. meikkien käyttöikää rapsuttamalla varovasti veitsellä (tai muulla puhtaalla välineellä) kovettunutta pintaa pois ja toimii taas. Tai vaihtoehtoisesti suihkautan desinfiointiainetta, annan kuivahtaa, murskaan, siirrän kannelliseen purkkiin ja käytän irtopuuterin tavoin.

    Hauskaa viikonloppua ja kiitoskset mielenkiintoisesta blogista!

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Täytyypäs munkin vaikka kokeilla rapsutella tuota Laveran puuteria, jos se siitä vielä elpyisi. :)

      Miksi muuten täytyy suihkauttaa desinfiointiainetta ennen murskausta jos haluaa tehdä kivipuuterista irtopuuteria?

  5. 5

    a sanoo

    ooh mikä mainio idea tuo tupakka ”puuteripaperi”. on niin kätevässä pakkauksessakin! Ehkäpä ensi kauppareissulla tarttuu mukaan sitten noita :D

  6. 7

    Anna sanoo

    Hahhaaaa! LOISTAVAA!

    olen jo vuosikausia sätkäillessäni pyyhkinyt kasvot Rizloihin, ja naureskellut ”oikeiden papereiden” hinnalle samalla luulleeni keksineeni jotain suurta :D
    Hienoa että olet oivaltanut saman! HYVÄÄÄ :)

  7. 8

    Murkinamasu sanoo

    Kiinnitin huomioni tuohon kynsinauhaölyyn. Tuollainen pieni kynännäköinen putilo. Voisitko kertoa minkä merkkinen se on? Se näyttäisi olevan näppärämpi muodoltaan kuin perinteiden öljypullot, joiden suu helposti valuttaa pari tippaa meikkipussin pohjalle. Olen etsinyt hyvää kynsinauhaöljyä jo hetken, joten jos osaat antaa mitään vinkkejä niiden suhteen, niin ne otetaan ilolla vastaan! :)

  8. 9

    milipili sanoo

    Eivät pääse lojuuntumaan, laukku vaihtuu ainakin kolme kertaa viikossa.
    Tietty jos sais sellaisen unelma-laukun ja kaikki muut unohtuisivat voisi käydäkin noin.

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Mä ostin uuden laukun helmikuussa ja olen käyttänyt samaa siitä lähtien. :)

  9. 10

    tiina sanoo

    Muistan kun soitin nuorempana poikkihuilua ja joskus ne läpät alkoivat pitää semmoista ”maiskutus” ääntä. Ääni johtui kosteudesta, ja sen sai parhaiten pois rizloilla. Sekös olikin jännä paikka kun kuudesluokkalaisen piti kaupan kassalla muistuttaa äitiä ostamaan rizloja lapselleen :D

    • 10.1

      Sanni sanoo

      Sarjassamme asioita, joita en todellakaan tiennyt ennen tätä. :) Ihanaa triviaa.

  10. 11

    Tiuku sanoo

    Mukava postaus! Hauskaa, että jollakin muullakin käsilaukusta löytyy myös hieman ylimääräistä tavaraa. Joskus jätän tahallaan jotain juttuja laukkuun muistoksi vaikkapa jostain reissusta. Kiva sitten aina siivoilla laukkua ja muistella missä kaikkialla on tullut käytyä… :)

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Kiva sitten aina siivoilla laukkua ja muistella missä kaikkialla on tullut käytyä… :)

      Nimenomaan! :)

  11. 13

    sanoo

    Rizloja! Hyvin kreatiivista! :-D Mun laukuissa ei yleensä pörrää mitään ihmeellisiä, tyhjennän niin usein, kun vaihtelen laukkuja. Tuo Laveran puuteri on mullakin. Siinähän ei ollut vippaa mukana, olen vedellyt siitä kabukilla tai muulla sudilla.

  12. 14

    moonie sanoo

    Haa käytän Rizloja itekin samaan tarkotukseen. :D En tajua, kuka hullu ostaa puuteripaperia, kun toi ajaa ihan saman asian!

  13. 15

    Johanna sanoo

    Rizlat toimittavat minullakin puuteripaperin virkaa, aivan loistavia siihen tarkoitukseen!

    Laukkuuni ei ikinä kerry mitään turhaa, vaikka en laukkua vaihdakaan. En vaan viitsi kanniskella mitään ylimääräistä. Laukussa on avaimet, lompakko, puhelin, muistikirja, kynä, laukkukoukku, huulikiilto, huulirasva ja pieni peili. Ja ne Rizlat. :) Migreenilääkkeet pitäisi vielä muistaa laittaa sinne.

    • 16.1

      Sanni sanoo

      On kyllä Denman. :) Mua ärsyttää ihan hulluna kun viimeksi kun irrotin tuon punaisen harjaosan puhdistusta varten, se ei enää mennytkään kokonaan takaisin varren sisään. Murr. Että se siitä hienosta systeemistä.

  14. 17

    Vee sanoo

    Heh, minulla on tuo samainen meikkipussi (Yves Rocherilta?). (:

    Pitääpä noiden TBS:n kiillonpoistopaperien loputtua käydä hommaamassa Rizloja…

  15. 18

    Huisku sanoo

    hävettää…..mutta pakko tunnustaa, mikä ihmeen puuteripaperi, miten sitä käytetään ja miksi. :)

    • 18.1

      Sanni sanoo

      Puuteripaperien tarkoitus on poistaa kasvoilta kiiltoa puuterin tavoin. Puuteripaperit ovat ohutta silkkipaperia, ja niitä on kahdenlaisia; toisten pinta on puuteroitu ja toisten ei. Englanninkielinen ilmaisu ”blotting papers” onkin mielestäni parempi sana kuvaamaan näitä papereita, kun tosiaan kaikissa ei sitä puuteria ole. Itse tykkään enemmän puuterittomasta versiosta. Ohut paperi imee itseensä talia ihon pinnalta, ja tuloksena on siisti, kiilloton iho ilman lisättyä puuteria. Puuterittomat ”blotting papersit” tuntuvat ihan Rizla-paperilta, ja Rizla tosiaankin ajaa saman asian. Se imee itseensä talia kun painelet sillä ihoa. Kokeile! :)

      • 18.1.1

        Mirri sanoo

        Hmmm, taitaa talin poisto onnistua ennemmin cleansing strip -tyyppisellä tuotteella, vai katsotko ihon pinnalla olevan öljyn olevan periaatteessa talia?

        (juu, ei pitäisi yöllä lukea Karkkipäivää eikä varsinkaan kommentoida :)

        • 18.1.1.1

          Sanni sanoo

          Joo, tarkoitin talilla ihon rasvaa. :) Eikös talirauhaset eritä talia? Ja ihon pinnalla oleva öljy on ymmärtääkseni talirauhasten aikaansaamaa.

          • 18.1.1.1.1

            Mirri sanoo

            Tuota itsekin jäin pohtimaan, eli että onko ihon pinnalla lilluva rasva/öljy yhtä kuin tali. Noin kielenkäytön tasolla. Vai käytetäänkö sanaa tali vasta vähän kiinteämmästä tavarasta.
            Kyllä se varmaan on juuri noin kuin sanoit, että voi esim. puhua talisesta ihosta kun iho kiiltelee.

            Tämä oli huomattavasti jännittävämpi mietinnän aihe yöaikaan :D

            • 18.1.1.1.1.1

              Sanni sanoo

              Puhekielessä puhutaan useimmiten rasvasta, koska talihan tosiaan mielletään kiinteämmäksi tavaraksi. Ihon pinnalla oleva öljy on kuitenkin ihotalia.

              http://fi.wikipedia.org/wiki/Tali_%28rasva%29

              Jos haluaa oikein hienostella niin voi tietysti sanoa myös seebumi. ^_^

              ”Sebaceous glands secrete the oily, waxy substance called sebum (Latin, meaning fat or tallow) that is made of fat (lipids), wax, and the debris of dead fat-producing cells.” (Wikipedia)

  16. 19

    miio sanoo

    Näin myös Emmin laukun sisältö-postauksen juuri ja sen inspiroimana totesin, että jännästi kaikkien bloggaajien laukut sisältävät aina vain tarkasti harkittuja kauniita asioita eikä juurikaan krääsää. Tein siitä johtopäätöksen, että joko laukkupostausten tekijät antavat sisällöistä vähän kaunistellun kuvan, tai sitten itse olen vain toivoton keräämään turhaa roinaa laukkuihin. Tämän vuoksi sinun postauksesi oli erittäin piristävää vaihtelua: löytyi kaikenlaista vanhoista laivan avainkorteista mainoskortsuihin!

    • 19.1

      Sanni sanoo

      joko laukkupostausten tekijät antavat sisällöistä vähän kaunistellun kuvan, tai sitten itse olen vain toivoton keräämään turhaa roinaa laukkuihin.

      Mä olen vähän taipuvainen uskomaan, että moni ehkäpä hieman siistii laukkunsa sisältöä ennenkuin kuvaa sen… ;) Täytyy myöntää että itsekin poistin kuvasta pari puoliksi käytettyä nenäliinaa! ^_^ Muuten sisältö on ihan autenttinen.

  17. 20

    Tuhkimo76 sanoo

    Mikä geeliliner olisi paras sisärajauksiin ja missä sitä myydään? Minkälaisella siveltimellä olet laittanut?

    • 20.1

      Sanni sanoo

      Jos et jaksa tilata ulkomailta, niin esim. Inglotin geelilainer on vallan mainio ja pysyy kuin tauti. Inglotia myydään Helsingissä Itäkeskuksen ja Kluuvin kauppakeskuksissa, Espoon Sellossa, Vantaan Jumbossa, Raision Myllyssä ja Tampereella Kauneuskeskus Meicoksessa.

      Itse laitan geelirajauksen lättänällä, ohuella huulipunasiveltimellä (TBS:n vanha, itse asiassa aivan liian pieni ollakseen huulisivellin ja sopiikin täydellisesti sisärajauskäyttöön). Mikä tahansa synteettinen, ohut, pieni sivellin on hyvä. Itse tykkään tuosta lättänästä muodosta, mutta joskus on tullut laitettua tavallisella eyeliner-siveltimelläkin.

  18. 21

    TQ sanoo

    Ostin ihka ensimmäisen kajal-kynäni ja nyt mietin, miten sisärajaukset poistetaan niin, että se tapahtuisi mahdollisimman hellävaraisesti? Onko erilaisille sisärajaustuotteille, kynä, geeliliner, vedenkestävä jne., eri poistomenetelmät?

  19. 22

    sanoo

    Koskaan ei ole liian ulkona muodista tehdä laukunsisältö-postauksia! :D Täällä ainakin yksi joka suorastaan rakastaa kaikenlaisia mitä löytyy laukusta/lompakosta/meikkipussista/ym juttuja :) Itelläkin on jo moneen kertaan ollut tarkoitus kirjoittaa samasta aiheesta mutta aina se on sitten vaan jäänyt…

    Tuota sätkäpaperivinkkiä pitääkin testata, mikäli tupakoinnin lopettaneen miehen varastoista niitä vielä löytyy :)

  20. 23

    sanoo

    Heh, mä sain tän ”postausidean” päähäni pari viikkoa sitten, mutta en ehtinyt toteuttaa, kun näitä sitten alkoikin tulvia jokaiseen blogiin. Se, mitä ihmettelen, on: eikö kukaan kanna kuukautissuojia tai tamponeita laukussaan?? Missään laukun sisältöni-kuvissa en ole näitä nähnyt.

    • 23.1

      Sanni sanoo

      Mulla on kyllä yleensä ainakin yksi tamponi, mutta nyt ei jostain syystä…. :)

  21. 24

    milya sanoo

    Hillittömänä The Ark & Karkkipäivä -fanina täytyy todeta, että olen jostain syystä todella positiivisesti yllättynyt, että olet Arkeja ollut katselemassa. :D

    Blogisi on ihana, tätä jaksaa aina lueskella, ja olenkin ihan alkuajoista täällä ruudun takana näille jutuille hykerrellyt. Rizlat täytyy itsekin ottaa käyttöön tuohon tarkoitukseen…

  22. 25

    Aneve sanoo

    Wow, ensimmäistä kertaa kuulen jonkun käyttävän rizloja kasvopaperina. Ja niin moni kommentoija on äkännyt saman. Mistä minä, kaikkien budjettikikkojen suuri rakastaja, olenkaan jäänyt paitsi :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.